Yhdeksän viikkoa ja 10 000 askelta

Tänään kesäkuun ensimmäisenä tiistaina on kulunut tasan yhdeksän viikkoa maaliskuisesta tiistaista, jolloin näihin aikoihin olin Mikkelin keskussairaalassa valmistautumassa tekonivelleikkaukseen (täällä). Hyvin menneen leikkauksen jälkeen toipuminen on edennyt oppikirjan mukaan, ja kuuden viikon jälkeen saatoin jättää kyynärsauvat ja pystyin kävelemään jo 5000 askelta (täällä). 

Toipuminen on edelleen edennyt. Ylitin tavoitteeni - 10 000 askelta päivässä - viime viikolla, joskaan joka päivä mittariin ei tule näitä lukemia. Väliin lonkkaa vielä särkee yöllä, mutta ei niin paljon, että tarvitsisin kipulääkkeitä. Tuntuu, että särky ei tällä hetkellä niinkään johdu liiallisesta kävelystä, vaan ennemmin lonkka kipeytyy, jos tulee liikaa istuttua. 

Muutenkaan en enää tarvitse kipulääkkeitä. Kuitenkin aamuisin otan vielä yhden parasetamolin, kun en osaa luopua siitä. Lähipäivinä jättänen senkin, kunhan mieli alkaa luottaa, että pärjään ilman :)

Viikko sitten sain sidottua kengännauhat ensimmäistä kertaa sitten leikkauksen. Tähän asti olen käyttänyt kenkiä jalkaan laittaessa pitkää kenkälusikkaa enkä ole lainkaan avannut esim lenkkareiden kengännauhoja. Näin ohjeistettiin sairaalasta, sillä leikatun lonkan nivustaivetta ei saanut taivuttaa kuuteen viikkoon yli 90 asteen. Nyt saa, ja kengännauhojen solmiminen tuntuu mukavalta :)

Jumppaliikkeet, joita ensimmäiset kuusi viikkoa tein tosi kuuliaisesti, ovat viime päivinä tahtoneet unohtua. Ne pitäisi taas ottaa ohjelmaan, sillä tiedän että keskivartalon ja mm. pakaralihasten voimistaminen olisi lonkkanivelten toiminnalle tärkeää. Manjana, manjana…

Tällä viikolla pitää muistaa palauttaa Helsingin apuvalinekeskuksesta lainatut apuvälineet: kyynärsauvat, WC-pöntön koroke, istuintyyny, tarttumapihdit ja sukan pujotin (täällä). Kaikki ne ovat olleet ahkerassa käytössä ja tarpeen (täällä), vaikka alkuun naureskelin mm. sukan pujottajalle.

Kesää ja pitkiä kävelylenkkejä kohti taaperretaan. Ehkä jopa juostaan - tai ei nyt sentään :)