Vaatesuunnittelijoita taidemuseossa

Helsingin Taidehallin Maamme, meidän -näyttelyssä (täällä) oli taideteosten lisäksi esillä muoti- ja vaatesuunnittelijoiden vaatteita. Näyttelyn esitetekstissä korostettiin, että mukaan valituille suunnittelijoille ”muoti näyttäytyy sekä henkilökohtaisena kokemuksena ja maailmassa olemisen tapana, että yhteiskunnallisen keskustelun paikkana”. 

Kuudentoista suunnittelijan vaatteita oli ripustettu kahden suurimman näyttelysalin keskelle. Pääosin ihan kiinnostavia luomuksia, mutta minä en osannut niistä niin innostua. Paitsi joistakin yksittäisistä vaatteista, jotka tuntuivat kivasti keskustelevan salin seinille ripustettujen taideteosten kanssa. 

Esimerkkinä maailmalla mainetta saaneen nuoren vaatesuunnittelijan Jenny Hytösen hienon herkkä metallista, nylonista ja lasihelmistä valmistettu mekko. Ja tämän vieressä Marjut Uotilan suunnittelema upea, mustasta pellavasta valmistettu takki, johon oli kasvivärjätyillä suomenlampaan villalangoilla kirjailtu Väinämöisen äiti.

Kiinnostava oli myös samaisen Marjut Uotilan toinen, polyesterityllistä valmistettu takki. Sen taakse oli sopivasti ripustettu kuvataiteilija Pauliina Turakka Purhosen (s.1971) Ex Paradiso -niminen kangasreliefi. Ja näitä täydensi vielä valurautaiset omenat, jotka olivat osa kuvataiteilija Laura Liljan (s.1975) Aamos-nimistä veistosinstallaatiota, joka jatkui ympäri taidehallia. 

Rakastan seinävaatteita, joten ihastuin välittömästi takasalin paraatipaikalla olevaan Greta Skogster-Lehtisen (1900-1994) vastikään restauroituun monumentaaliseen kuvakudokseen. Skogster-Lehtinen oli 1930-luvun johtavia tekstiilitaiteilijoita ja tämä UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön kokoelmaan kuuluva, 1933 valmistunut teos kuvasi Kymin tehdasyhdyskuntaa. Upea tekstiilitaideteos täynnä historiaa ja jänniä yksityiskohtia :)

Ilmeisesti suomalaisten muotiluomusten ajateltiin täydentävän ja jopa juhlistavan suomalaisten  taidesäätiöiden juhlanäyttelyä. Osin ne sen tekivätkin - tai ainakin ne toivat eloa ja erilaisuutta perustaidenäyttelyyn, mutta…

Greta Skogster-Lehtinen: Seinävaate, 1933

Edessä Jenny Hytösen nimetön luomus vuodelta 2021 ja 

takana Maria Wolframin Drömmen on det vita (Unelma valkoisesta) vuodelta 2011. 

Marjut Uotilan Lemminkäisen äiti -niminen takki vuodelta 2026. 

Edessä Marjut Uotilan tyllitakki Death Rattle Jacket vuodelta 2025 ja 

takana Pauliina Turakka Purhosen Ex Paradiso -kangasreliefi vuodelta 2013-2014.

Lattialla osa Laura Liljan Aamen-veistosinstallaatiosta vuodelta 2005.

Juhlaa ja arkea

Päivikki ja Sakari Sohlbergin kotimuseossa (täällä) oli esillä joitakin pariskunnan juhlapukuja, kuten yllä näkyvät Sakarin frakki kunniamerkkeineen ja Päivikin upean sininen juhlapuku. Kauniisti kirjaillun, täyspitkän juhlapuvun oli suunnitellut ja valmistanut muotitaiteilija Riitta Immonen (1918-2008) - suomalaisen muodin suurnainen. 

Juhlavaatteita mielenkiintoisempia olivat kuitenkin monet arkiset tavarat, joita näkyi etenkin asunnon pienehkössä keittiössä. Keittiön nurkassa oli Päivikin itse tekemä, hieman epävakaa hyllykkö ja ikkunan edessä roskalavalta pelastettu pieni ruokapöytä :) Päivikki oli myös väsännyt metallin palasta ja mustista helmistä eräänlaisen ”puutelistan”. Ja Murun mamuna huomasin heti lukuisat koira-aiheiset taulut, piirrokset, veistokset ja koriste-esineet, joita koiria rakastavan pariskunnan asunnossa oli lähes joka huoneessa. 

Ja museovieraiden kenkäsuojat :) Ne eivät suinkaan olleet tavanmukaisia, helposti repeytyviä vaaleansinisiä muovisuojia, vaan samettikankaasta ommeltuja tossuja. Jees - ja kiitos :)

Pienen Sakarin kastemekko (ihmeen lyhyt?) ja ruokalautanen, 

jonka alapuoli oli päällystetty metallilla, jotta lapsen ruoka pysyy lämpimänä :)

Päivikin tekemä hyllykkö :)

Puutelistan otsikkona oli ”Muistettavaa tänään” :)

Ikä näkyy jaloissa

Nuorempana tykkäsin korkokengistä ja ”ihonmyötäisistä” sukista. Täytettyäni seitsemänkymmentä - ja jo aiemminkin - olen alkanut käyttää (lähes) yksinomaan matalia korkoja ja väljiä, puristamattomia sukkia :) Ja kengiksi pyrin valitsemaan aina mahdollisimman leveälestisiä yksilöitä, mieluiten lenkkareita.

Lenkkaritkaan eivät saa olla enää kapeakärkisiä, vaan kärkien tulee mieluiten olla pyöristettyjä, jolloin varpaat eivät puristu yhteen. Tällaisia malleja olen löytänyt mm. Merrellin klassikkomalleista. Ja kuvassa olevat Columbia-merkkiset peruslenkkarit, jotka ostin alkukeväästä isosta urheilukaupasta Espanjan Aurinkorannikolta ovat olleet tosi hyvät ja puristamattomat - ja edulliset :)

Lisäksi Helsingin Viiskulmasta löysin sattumalta tosi hyvän jalkahoitajan Body Life -nimisestä pienestä fysikaalisesta hoitolasta. Kertakäynnillä hän osasi antaa minulle oikeita ja varvaskipuja helpottavia ohjeita. Suosittelen :)

Sopivilla kengillä ja hyvillä hoito-ohjeilla kävelyretket jatkuvat…

Sateista Madridia

Yksi iltapäivä ja yksi aamupäivä sekä niiden välinen yö kului nopeasti Madridissa. Iltapäivä satoi kaatamalla, ja pakenin sadetta Thyssen-Bornemisza -museoon (täällä). Seuraavana aamupäivänä nautiskelu jatkui toisessa eli Reina Sofia -museossa (täällä). Myös päivien välinen yö meni nopeasti, vaikka katkonaisesti, kuten kotonakin :)

Oikeastaan näin kaupungista vain muutaman korttelin Plaza de Lavapies -aukiolla olleen hotellin ja tästä noin kilometrin säteellä olleiden museoiden ympärillä. Mutta ihastuin ja tykästyin - niin museoihin kuin kaupunkiin. 

Ihastuin keskustan kauniisiin kerrostaloihin, joita koristi lukemattomat ranskalaiset parvekkeet. Tuntui, että kaupungissa ei edes ollut asuinrakennusta ilman parveketta. Ihastuin pikkukuppiloihin ja -leipomoihin ja letkeisiin tapaspaikkoihin, joita keskustassa tuntui olevan joka kulmassa. Puhumattakaan museoista, joihin rakastuin :)

Eikä edes yhden tähden hotellin Ibis budgetin kolkko ja tyylitön aamupalalasikko pilannut kokemustani kaupungista. Muuten yksi tähti takasi siistin ja ikkunallisen huoneen, jossa oli oma vessa ja suihku. Ja yökin oli rauhallinen ja palvelu ystävällistä. 

Mutta silti seuraavalla kerralla valitsen ehkä eri majapaikan…

Vasemmalla hotelli Ibis budget ja oikealla rento ja mukava kuppila Portomarin - 

molemmat Plaza de Lavapies -aukiolla.

Ikkunallinen huone omalla vessalla ja suihkulla…

Halpakaupan kalosseilla oli tällä matkalla käyttöä…

Pyörän tarakalla

Tärkeimmät eli kypärä, satulan pehmuste, pyörän lukko, miniruuvarit ja 2x kiinnityshihnat :)

Neljän päivän pyöräretkellä Virossa (täällä) nukuimme joka yö uudessa paikassa ja kunkin piti kuljettaa omat matkatavaransa pyörän tarakalla. Minun tavarani mahtuivat hyvin kahteen veden kestävään pyörälaukkuun. Lisäksi mukanani oli vyölaukku luottokorttia, käteistä, avaimia, kännykkää ja aurinkolaseja varten.  

Ajaessa käytin urheiluhousuja, ohuita rintsikoita, pitkähihaista hikipuseroa, ohutta kuoritakkia ja lenkkareita sekä väliin myös puuvillahuivia. Majapaikassa sen sijaan puin päälle puuvillahousut ja jonkun kolmesta valk puserosta sekä jalkaan crocksit. Yksi öistä oli kylmä, ja silloin tarvitsin myös ohutta villapuseroa ja villasukkia :)

Tietysti mukana oli myös kännykkä, ipad ja kumpaankin laturit sekä vesipullo, lääkkeet, hygieniatarvikkeet sekä aurinkolasit ja -rasva. Ja vanha lasten pieni tyyny, joka kulkee mukanani jokaisella yöreissulla. 

Kokeneemmilta pyöräilijöiltä kuulin, että mukaan olisi kannattanut ottaa vielä pyöräilyhanskat, kenkien sadesuojat (ehkä) ja pehmustetut pyöräilyhousut satulan pehmusteen sijasta. Sekä pumppu ja pikapaikkausvälineet.

Näillä kuitenkin pärjäsin loistavasti neljä päivää ja kolme yötä. Ja tarvittaessa olisin pärjännyt jopa vähemmällä :)

Vasemmalta oikealle: valk ohut pitkähihainen pusero, valk hihaton aluspusero, villasukat, 

puuvillahuivi, vihr puuvillahousut, valk yöpuku, raidallinen ohut villapusero, 

valk fleesepusero, 2x rintsikat, 2x kalsarit ja 2x sukat.

Kuvasta unohtui vaaleanpun pitkähihainen hikipaita :)

Vasemmalta oikealle: vihr sadehousut, lime sadetakki, goretex-lenkkarit, 

harmaat crocksit, sin ohuet urheiluhousut ja valk kuoritakki.

Oma pieni tyyny on aina matkassa :)

Kaksi pyörälaukkua ja vyölaukku

Parit lenkkarit

Olen pitkin kevättä haikaillut uusista kävelylenkkareista. Pariin kertaan olen käynyt urheilukapassa kokeilemassa, mutta en ole löytänyt sopivia. Vieroksun nuorempien suosimia paksu- ja leveäpohjaisia juoksukenkiä, ja värinkin täytyisi olla mieluinen - muuta kuin mustaa tai valkoista…

Viime viikolla vein auton pyöränvaihtoon Kalasatamaan ja odotusaikana kävelin läheiseen Redi-kauppakeskukseen - ensimmäistä kertaa :) Alakerrasta löysin Stadium-urheiluliikkeen, jossa ystävällinen ja osaava myyjä onnistui kymmenien lenkkikenkien joukosta löytämään minulle juuri sopivan kenkäparin.

Asicsin roosanpunaiset lenkkarit, joissa ihanan värin lisäksi oli sopivan leveä lesti ja sopivan maltillinen pohja. Ja vieläpä sopiva kokokin eli 40,5 (UK 7 ja 25,75 cm). Huimasta hinnasta - 160 euroa - huolimatta päätin ostaa kengät. Päätökseeni myötävaikutti myyjän ilmoitus, että Stadiumilla kalliimpiin juoksukenkiin liittyy kuukauden vaihto-oikeus eli jos käytössä toteaa, että uudet kengät eivät sittenkään mukaudu omiin jalkoihin, kengät saa ilmaiseksi vaihtaa toiseen kokon tai toiseen malliin - siis käytöstä huolimatta.

Parin päivän ahkeran käytön jälkeen minä olen uusiin kenkiini erittäin tyytyväinen, joten voin jo nyt todeta, että vaihto-oikeus jää minulta käyttämättä. Mutta miksi minulla sitten on kahdet lähes samanlaiset juoksukengät? 

Parin päivän päästä uusien lenkkareiden ostamisen jälkeen kiertelin Salon Radiokirppiksellä etsien toppatakkia (täällä) ja eräällä myyntipöydällä näin kivan väriset lenkkarit. Huvikseni tutkin niitä ja huomasin, että ne olivat lähes identtiset kuin Stadiumista ostamani kalliit kengät - merkki oli sama Asics ja koko sama 40,5. Lähes käyttämättömät kengät maksoivat 35 euroa, joten päätin ostaa (myös) ne. Väri viehätti minua ja käytän kävelykenkiä päivittäin useita tunteja, joten hyväksi todetuille lenkkareille on aina käyttöä :)

Kaksilla urheilukengillä on hyvä odottaa ”uutta” kesää ja kävelylenkkejä :) Vaikka tämä viileämpi sää sopii melkein paremmin reippaaseen lenkkeilyyn. Kunhan saan päätettyä, valitsenko tänään jalkaan kirkkaanpunaiset vai roosan väriset kengät :)

Radiokirppikseltä vähän käytettynä ostetut Asicsin lenkkarit

Stadiumin urheiluliikkeestä ostetut uudet Asicsin lenkkarit.

Muotia ja maalauksia

Akseli Gallen-Kallela: Oopperanaamiaisten jälkeen, 1888

Iki-ihanassa Villa Gyllenbergin museossa (täällä) Kuusisaaressa on parhaillaan Schjerfbeck & muoti - taidetta ja pukuhistoriaa 1880-1950 -niminen näyttely. Onkohan näyttelyn suosio on yllättänyt myös järjestäjät, sillä kesäkuuhun kestävän näyttelyn nettisivuille on ilmestynyt huomautus, jollaista pienen kotimuseon sivuilla on harvoin nähty:

”Näyttely on erittäin suosittu, ja kaikkina aukiolopäivinä on ruuhkaa. Eniten väkeä on heti museon auetessa. Jätäthän auton kotiin, parkkipaikkoja ei ole riittävästi näin suurille kävijämäärille.”

Ruuhkavaroitus kannattaa ottaa todesta. Ensimmäisen kerran yritin mennä näyttelyyn pari viikkoa sitten, mutta luovutin jo pihalla, sillä kassajono ulottui ulko-ovelle asti. Toisella yrittämällä väkeä oli edelleen paljon - runsaasti enemmän kuin edellisellä käynneilläni marraskuussa 2023 (täällä) - mutta ei ruuhkaksi asti.

Näyttelyn suosion ymmärtää. Kuvataiteilija Helene Schjerfbeck (1862-1946) tuntuu olevan muidenkin museoissa kävijöiden kuin minun kestosuosikki, ja sen yhdistäminen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun muotiin kiehtoo etenkin keski- ja eläke-iässä olevia naisia, museoiden vakioporukkaa. Ehkä suosio ei sittenkään yllättänyt järjestäjiä :)

Tykkäsin siitä, miten Schjerfbeckin ja muiden kuvataiteilijoiden maalaukset oli näyttelyssä yhdistelty pukusuunnittelijoiden ja ompelijoiden taidonnäytteisiin. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan (1865-1931) juhlijoita kuvaavassa maalauksessa oleva hemaiseva vaaleanpunainen juhla-asu oli löytänyt parikseen samanvärisen silkkisifonkinen kesäpuvun 1920-luvun Hangosta. Ja erään Helene Schjerfbeckin taulun tumman silkkipuseroisen naisen pariksi oli aseteltu vaatesuunnittelija ja ompelija Irma Romenon tänä vuonna suunnittelema ja valmistama kimonotyylinen kreppisilkkipusero. 

Mielenkiintoista ja harvinaista oli myös nähdä täyspitkä äityispuku vuodelta 1910. Lilaa juhlapukua on käyttänyt Kulloon kartanon emäntä Gerda Grahn (1886-1986), kun hän odotti ainokaistaan Anna-Ulrika Grahn-Wallenia (1911-2005). Konservaattori Salme Vanhanen on entisöinyt puvun opinnäytetyönään Metropolia ammattikorkeakoulussa vuonna 2012. 

Pääosin näyttelyssä olevissa maalauksissa ja muotivaatteissa esiteltiin naisten asuja. Joitakin poikkeuksia tosin oli, kuten lastenkirjailija Kirsi Kunnaksen (1924-2021) isän Väinö Kunnaksen (1896-1929) maalaama muotokuva frakkipukuisesta ystävästään kirjailija Olavi Paavolaisesta (1903-1969). 

Ja paljon muutakin kaunista ja mielenkiintoista arjen ja juhlan historiaa. Kaikki kivasti ja lähestyttävästi esiteltynä. 

7

Vaalea, puuvillainen tennispuku ja silkkisifonkinen kesäpuku.

Molemmat 1920-luvulta ja lainattu Hangon museosta. 

Helene Schjerfbeckin Tumma nainen (1929) ja 

Irma Romenon suunnittelema kreppisilkkipusero (2024).

Kulloon kartanon emännän Gerda Grahnin äitiyspuku vuodelta 1910.

Väinö Kunnas: Olavi Paavolainen, 1928

Museon sisääntuloaulassa aina yhtä hurmaava klassikko:

Helene Schjerfbeckin Silkkikenkä vuodelta 1938

”Kuten emäntänsä”

Muru täyttää huhtikuussa 11 vuotta eli on jo vanharouva, kuten emäntänsä :) Mutta edelleen hän on suurinpiirtein terve, innokas liikkuja, uudesta innostuva ja sopivan sutjakka, kuten emäntänsä :) Ikäistään nuoremman oloinen, kuten emäntänsä :) Ja kaikin puolin rakastettava vanhus, kuten emäntänsä :)

Kun olen Murun kanssa kävelyllä, lähes joka toinen päivä joku vastaantulija pysähtyy juttelemaan Murulle, ja kuultuaan Murun iän sanoo usein: ”Eipä uskoisi, on niin reippaan ja innostuneen oloinen.” Olen monesti odottanut/toivonut - hehheh - josko joskus joku lisäisi ”kuten emäntänsä”.

Viime lauantaina näin lopulta tapahtui :) Olin Murun kanssa eräässä keskustan urheiluvälineliikkeessä, kun kassalla ollut viisi-kuusikymppinen naismyyjä ihasteli Murua ja totesi lopuksi hymyillen: ”Kuten myös emäntänsä”. Myyjä tokaisi tämän hymy huulessa ja pilke silmäkulmassa. Näytin hänelle peukkua - hymy huulessa ja pilke silmäkulmassa. Erottiin yhteisymmärryksessä ja hyvillä mielin - kumpikin.

Ostin muuten tuulenpitävät urheilusormikkaat ja kävelyretkille sopivan, kevyen juoksurepun. Sekä ihanan Fjällrävenin roosanvärisen aurinkohatun - kesä mielessä :)

Piikit pohjiin

Kävelen paljon - kelillä kuin kelillä, joten nastat tai piikit kengän pohjissa ovat talviaikaan usein tarpeen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kokeillut erilaisia virityksiä - kengän kantapäihin tarralla kiinnitettävistä kantapiikeistä nastakenkiin. 

Epäonnisin viritys ja kokeilu oli laitattaa vanhoihin nastakenkiin suutarissa uudet nastat vanhojen, kuluneiden  tilalle. Ne eivät kestäneet kuin pari viikkoa (täällä). 

Tällä hetkellä käytän usein nastapohjaisia varsikenkiä, mutta väliin haluan - etenkin kaupungissa - käyttää tavallisia lenkkareita ja tarvittaessa kiinnittää niiden pohjaan erilliset piikit. Nykyiset talvilenkkarini on leveälestinen klassikkomalli Merrelliltä - ehdoton lempparini :) Koska tämä Merrellin kenkä on leveä ja minulla on korkea jalkapöytä, kantapäihin tarralla kiinnitettävät tavanomaiset kantapiikit pysyvät huonosti paikoillaan. Vähänkin pitkään kävellessä nämä kantapäihin kiinnitettävät irtopiikit pyrkivät ikäänkuin siirtymään taaksepäin ja nousemaan kantapään taakse. Joten tässä kenkämallissa en voi käyttää sellaisia.

Onneksi löysin Tapiolan Ainoan M-kerroksesssa olevasta suutarista hyvän valikoiman erilaisia vaihtoehtoja kenkiin kiinnitettävistä piikeistä. Valitsin koko kengän pohjan yli vedettävät kumilenksuilla kiinnitettävät piikit.

Nämä toimivat hyvin myös leveälestisissä lenkkareissani eivätkä liiku paikoiltaan pitkälläkään kävelylenkillä. Ainoa harmi on se, että piikit eivät yllä ihan kantapään takareunaan, joten jos on vahva kanta-astuja - kuten minä olen - pitää vähän varoa ettei kantapään takareuna liukastu. Materiaali on vahvaa ja joustavaa muovia, mutta helppo laittaa kengän päälle ja ottaa pois päältä. 

Toistaiseksi olen käyttänyt uusia nastalenksuja vasta pari kertaa. Toivotaan, että ne jatkossakin toimivst yhtä hyvin ja että olen niihin yhtä tyytyväinen kuin nyt…

Alle satasella

Fuengirolan keskustassa kävellessä törmäsin omanlaiseeni vaatekauppaan :) Mukavan naisen pitämä Felicity, jossa myytiin rentoja puuvillaisia naistenvaatteita kohtuuhintaan. Samanlaisia, joita ennen koronaa pysähdyin usein hiplaamaan Etelä-Ranskan ja Italian vaatetoreilla - ja usein jonkun ostinkin.

Kävellessäni Ukin kanssa kaupan ohi ensin vain pistäydyin sisällä, mutta seuraavana päivänä palasin yksinäni ja tutkin kaupan tarjontaa pitkään ja rauhassa. Myyjä tuntui olevan tottunut hiljaisiin ja harkitseviin suomalaismummoihin :) Sovittelin vaatteita hissukseen ja lopulta päädyin ostamaan rennon kesäisen asukokonaisuuden - kaikki puuvillaa.

Ihanan ohut valkoinen, pitkähihainen t-paita sudenkorennon kuvalla 15 euroa,  paksummasta puuvillasta valmistettu sininen huppujakku 35 euroa, beigen väriset rennot ryppyhousut 30 euroa sekä ohut beigen värinen, valkopilkkuinen huivi 15 euroa. Koko setti maksoi yhteensä 98,60 euroa (edelliset hinnat olin hieman pyöristänyt). 

Sinistä olen aiemmin vaatteissa käyttänyt aika vähän, vaikka se sopineekin minulle. Nyt väri tuntui sopivalta ja korosti kivasti siniharmaita metallireunaisia silmälasejani…

Tarpeetonta, mutta…

Holebrookin vuoreton villasekoitejakku 9 euroa

Minulla on vaatteita riittävästi, ja lähes joka lähtöön :) Onneksi nykyisessä kaksiossani on vaatekaappeja vain sopivasti - ei liikaa, ja ne ovat aika täynnä. Onneksi siksi, että kaappeihin ei oikein enää mahdu uusia vaatteita. Joten jos jotain kuitenkin ostan, jostain vanhasta pitää luopua.

Koronan aikana ja sen jälkeen meni pitkään, että en ostanut yhtään vaatetta. Tämän vuoden aikana olen taas jotain ostellut. Lähes kaikki kirpparilta - harvoin kuitenkaan tarpeeseen (mm. täällä). Mutta useimmat ostoksista ovat olleet kivoja ja tulleet käyttöön.

Viime viikolla ostin Punavuoren patinasta Holebrookin villaisen takin ja Anna Ruohosen pellavajakun sekä Fredan Relovesta Gapin toppaliivin. Kaikki siistejä ja hyväkuntoisia. Ja omannäköisiä :)

Ja nyt pitäisi tehdä vielä se vanhojen vaatteiden karsinta. Saa nähdä, tuleeko sittenkään tehdyksi… Ostin nimittäin lisää henkareita :)

Gapin kevytliivi 18 euroa

Anna Ruohosen pellavajakku 30 euroa

Kaunista ja kivaa

InWearin pitkä toppaliivi 35 euroa

Salossa käydessäni pistäydyn usein Radiokirppiksellä, joka on kiva ja siisti itsepalvelukirpputori Helsingintiellä. Kirppiksellä on yleensä paljon lastenvaatepöytiä, mutta aina mukaan mahtuu myös jokunen pöytä, jossa myydään hyvälaatuisia naisten vaatteita, kuten tälläkin käyntikerralla syyskuun alussa.

InWearin pitkä beigen värinen toppaliivi - hupulla - tuli heti käyttöön, samoin kuin Macin ihanat vihertävät puuvillahousut. Sen sijaan pellavainen valkoinen pusero ja superihana Ritva Fallan pellavahame jäivät odottamaan ensi kesää - tai ehkäpä talvista etelänmatkaa :) Pellavahame oli kaiken kivan lisäksi kivan värinen - vaalean harmaata, sopivaa vaaleanpunaista ja komeaa keskiharmaata.

Helsinkiin palatessa piipahdin vielä kotini lähellä olevalla Punavuoren Patina -nimisellä korttelikirpparilla. Ja löysin hyväkuntoisen, puhtaan ja siistin Jackpotin lettipuseron. Olen elänyt Jackpotin kulta-ajan ja edelleen tykkään ko merkin vaatteista, vaikka vaatemerkkiä ei varmaan enää ole edes olemassa.

Kirpparireissut tuottivat hyvän saaliin - tällä kertaa. Viisi kaunista ja kivaa käyttövaatetta :)

More&more:n pellavapaita 8 euroa

Macin vihertävät kesähousut 10 euroa

Ritva Fallan pellavamekko 35 euroa

Jackpotin puuvillapusero 15 euroa

Kirppistelyä

Pitihän Siskolle esitellä Naantalia :) Tosin emme ehtineet paljon muuta kuin kävellä puolisen tuntia vanhan kaupungin kaduilla tai ennemminkin kujilla. Ja hämmästellä, miten täydellisen tyhjä Naantali on turistikauden ulkopuolella. Ja miten lyhyt turistikausi kaupungissa (ja ehkä koko Suomessa) lopulta on - kuusi vaivaista viikkoa - juhannuksesta koulujen alkuun.

Palatessamme autolle päätin esitellä Siskolle helsinkiläisen Relove-second hand -kaupan maaseutuversion eli Pikku-Pariisin. Käytettyjä vaatteita myyvä persoonallinen kauppa on toiminut Naantalissa jo yli 30 vuotta, ja nykyään se löytyy Kaivokadulta torin lähellä.

Sisko hypisteli ja kokeili, mutta jätti ostamatta. Minä löysin aivan ihanan Ainon puuvillaisen, vuorittoman takin. Ihana kuosi, kivasti istuva malli, pieni kaulus ja toimivat taskut. Sekä syksyyn sopivan lempeän värisen ja käteen hyvän tuntuisen ison kaulahuivin, josta ei enää nähnyt merkkiä eikä koostumusta. Se maksoi peräti 15 euroa, mutta oli niin oman näköiseni, että ostaa sen päätin hinnasta huolimatta. 

Pikku-Pariisissa on aina mukava käydä. Seurallisesti rupatteleva omistaja/myyjä ei tuputa, vaan antaa rauhassa katsella ja kokeilla. 

Ainon vuoriton puuvillatakki 35 euroa

Lohjalaisten pukuja

Muotia 1950-1970 -luvuilta

Lohjan museoalueella (täällä) entisen pappilan päärakennuksessa oli Puettu vuosisata -niminen näyttely. Tammikuuhun asti kestävässä näyttelyssä oli esillä pukuja ja asusteita museon omasta kokoelmasta vuosilta 1860-1980. 

Kokoelmaan vuosien kuluessa kertyneet juhla- ja arkipuvut, kengät, päähineet ja käsilaukut on pääosin saatu lahjoituksina paikkakuntalaisilta. Ne ovat siis kuuluneet nykyisille lohjalaisille tai heidän iso- tai isoisovanhemmilleen taikka muille sukulaisille. 

Pukunäyttelyssä minua viehätti eniten lukea lukuisia pikkutarinoita, joita oli liitetty esiteteksteihin ja joissa kerrottiin lyhyesti esillä olleen vaatteen tai asusteen historiasta: Kuka sitä oli käyttänyt, koska ja missä tilaisuudessa? Missä se oli valmistettu tai mistä ostettu? Kuka sen oli lahjoittanut? Sopivan lyhyitä ja arkisia tekstejä, joista meikämannekin kiinnostui.

Entisen pappilan kolmeen huoneeseen esille laitettu näyttely oli kiva ja sopiva sekoitus tyyliin ”jotain uutta ja jotain vanhaa”. Eli kivasti tuttua ja sopivasta tuntematonta. Jaksoin syventyä - ihastuakin :)

Esimerkki näyttelyn esiteteksteistä, jossa kerrotaan yllä olevassa kuvassa olevista vaatteista.

Musta hihaton leninki 1920-luvun lopulta on

kuulunut Sylvia Rautialle (os. Härmä, s. 1909). 

Ihana puku, joka kävisi 2020-luvullakin nuoremman mummin juhlamekoksi :)

Lohjalainen Ida Enroos (1856-1932) käytti tätä vihreänharmaata pukua vuonna 1875, 

kun hän avioitui Suittisen kylän Näppisen tilan isännän Henrik Stigellin (1835-1898) kanssa. 

Häät kestivät kolme päivää, joista ensimmäisenä eli vihkipäivänä morsian oli 

pukeutunut mustaan silkkipukuun ja toisena päivänä hän käytti kuvan vihertävää pukua.

Krinoliini oli vannealushame, jota säätyläisnaiset käyttivät 1800-luvun puolivälissä, 

ja joka levitti hameet kellomaisiksi.