Kohtaamisia Turussa

Kauko Lehtinen: Nimetön, 1967

Kävin viikolla Turussa, mikä nykyään supistuu minulla usein kahvihetkeen kauppatorilla ja vierailuun Puolalanmäellä olevassa taidemuseossa. Toki monesti myös muuta: Aurajoen rantaa (mm. täällä), Kakolanmäkeä (täällä), Turun linnaa (täällä), Vartiovuorenmäkeä (täällä) sekä lukuisia kirkkoja (mm. täällä) ja muita museoita (mm. täällä). 

Tällä kertaa suuntasin kuitenkin Aurajoen rannalla olevaan Aboa Vetus Ars Nova -museoon, joka minulle parista aiemmasta vierailusta huolimatta on jäänyt vieraaksi. Yllättäen ihastuin museon uuteen Kohtaamisia-nimiseen kokoelmanäyttelyyn. Museorakennuksestahan eli entisestä Rettingin palatsista olen aina tykännyt (täällä ja täällä). 

Museon toisen kerroksen noin kymmeneen pienehköön huoneeseen levittäytynyt näyttely oli kiinnostava, mukava ja helppo, mikä ei tosin taida olla nykytaiteen ensisijainen tehtävä :) Museon taidekokoelmahan koostuu pääosin nykytaiteesta eli teokset ovat lähinnä 1950-luvulta nykypäivään.

Näyttelyn esitteessä on varsinaissuomalaisen kuvataiteilija Kauko Lehtisen (1925-2012) suurikokoinen maalaus, joka oli nähtävillä heti ensimmäisessä näyttelyhuoneessa. Suomen Picassoksikin nimetty Lehtinen tunnetaan juuri tällaisista surrealistista maalauksista. Tykkäsin teoksen viestistä: Me kuplaihmisetkin voimme löytää fyysisen - ja henkisen - yhteyden toiseen kuplaihmiseen, kunhan uskallamme :)

Lehtosen akryylimaalaus oli hyvä valinta Kohtaamisia-näyttelyn esitteeseen. Samalla löytyi muös sopiva nimi nimettömälle teokselle - Kohtaamisia :)

Samassa salissa oli kuvanveistäjä Martti Aihan (1952-2023) jännä ja taidokas tilateos Baabelin torni, joka oli tehty bambutikuista. Ja kaksi Anna Tuorin (s.1973) öljymaalausta Plans and Animals (ei Plants and Animals) ja Honey II - molemmat 2010-luvulta. Tykkäsin näistäkin :)

Samoin kuin Kain Tapperin (1930-2004) pienestä graniittikivestä, joka oli sijoitettu metrin korkuisen pleksilasin ja parikytäsenttisen rautajalustan päälle. Pieni ja valokuvauksellinen välihuone ikkunan ja kahden oviaukon välissä oli oiva paikka Tapperin teokselle.

Edellisiä selvemmin nykytaidetta mielestäni edustivat maailmankuulun David Hockneyn (1937-2026) värivalokuvista koottu kollaasi vuodelta 1984 sekä saksalaisen Ottmar Hörlin (s.1950) Olemassaolo-niminen teos, jossa seitsemän muovista ihmishahmoa roikkui museon porrastasanteen seinällä. Alkujaan hahmoja oli ollut yli 20 ja ne olivat roikkuneet museon ulkomuurilla, mutta ne oli jouduttu varastelun ja ilkivallan takia siirtämään sisätiloihin. Eli hahmot ovat tosi maailmassakin joutuneet taistelemaan olemassaolostaan :)

Hörlin ihmishahmoja vastapäätä oli Rainer Fettingin (s.1949) kiehtova Cookie with Yellow Shirt. Ja viimeisestä näyttelyhuoneesta löytyi vielä Pablo Picasson (1881-1973) viimeisinä vuosinaan maalaama Miekkamies, minkä kohdalla järkeistävä mummi jäi miettimään, että mitenköhän sekin on Suomeen päätynyt…

Yllätin taas itseni, miten paljon tykkäsin Kohtaamisia-näyttelyn teoksista - lähes jokaisesta :) Aiemminhan olen kuvitellut, että ns. nykytaide ei ole ollenkaan minun juttuni (täällä)…

Edessä Martti Aihan Baabelin torni (1981-1982) ja

takana Anna Tuorin maalaukset Plans and Animals (2011) ja Honey II (2012)

Kain Tapper: Pieni kivi, 1982

David Hockney: Nude, 16th June 1984 # 17, 1984

Ottmar Hörl: Olemassaolo, 2015

Pablo Picasso: L’Homme a l’epee (Miekkamies), 1969

Rainer Fetting: Cookie with Yellow Shirt, 1986

Memoria y Deseo

Giorgio de Chirico: La estatua silenciosa / Hiljainen patsas (Ariadna), 1913

Malagan Picasso-museon vaihtuvan näyttelyn nimi oli Picasso: Memoria y Deseo - suomeksi Muisti ja Kaipuu (tai Himo). Nimensä mukaisesti vaihtuvat näyttelyt vaihtuvat tiheästi. Nykyinen näyttely kestääkin vain viisi kuukautta eli marraskuusta ensi vuoden huhtikuuhun.

Vaikka kuinka yritin tavata ko näyttelyn englanninkielisiä esitetekstejä, en ymmärtänyt mistä näyttelyssä oikein oli kysy. Mikä oli näyttelyn juoni? Joten kunhan vain ihmetellen kiertelin ja katselin toisen kerroksen isossa näyttelysalissa…

Esillä oli Pablo Picasson ja parin hänen aikalaisensa maalauksia ja piirroksia pääosin saksalaisista nuseoista sekä Picasson lapsena ja teini-ikäisenä tekemiä töitä, jotka oli lainattu taiteilijan lapsuudenkotimuseosta (Casa Natal) Malagasta (täällä). 

Tykkäsin mm. italialaisen Giorgio de Chiricon (1888-1978) parista työstä sekä runoilijana tunnetun espanjalaisen Federico Garcia Lorcan (1898-1936) Suudelmasta. Myös Picasson harmaan ja beigen sävyissä tehty piirros naisen päästä vuodelta 1926 viehätti minua. 

Kun olin kiertänyt Picasso-museon molemmat näyttelyt - ns. pysyvän (täällä) ja tämän ns. vaihtuvan näyttelyn, olin aivan poikki. Ihmettelen, miten jotkut pystyvät kiertämään yhden päivän aikana kolme tai neljäkin näyttelyä tai museota…

Giorgio de Chirico: La confusion del taumaturgo, 1926

Federico Garcia Lorca: El beso (Suudelma), 1927

Pablo Picasso: Cabeza de una joven de frente y de perfil (Naisen pää edestä ja profiilissa), 1926

Pablo Picasso: Estudio con cabeza de yezo (Studio kipsipään kanssa), 1925 

Picasson naisia

Desnudo acostado con gato (Makaava alaston kissan kanssa), 1964

Olen hurahtanut taidemuseoihin. Ja hurahdus tuntuu vain pahenevan, siitä on tulossa oikea intohimo. Voisi ehkä sanoa, että elämäni on kulkenut kymmenen vuoden hurahdus- eli intohimojaksoissa :) 

Nelikymppisestä viisikymppiseen intohimoni oli perhe - puoliso, viisi lasta ja koira - paritalon puolikas, mökki ja puutarha. Seuraavat kymmenen vuotta elämästäni kului intohimoisen tietokirjoittamisen parissa ja ikävuodet 60:n ja 70:n välillä sydämeni vei lavatanssi. Nyt yli 70-vuotiaana minut on  pikku hiljaa ja lähes huomaamatta vallannut uusi ja minullekin yllättävä intohimo: Taidemuseoissa kiertely ja maalausten, piirrosten, veistosten ja tilateosten tuijottelu, ihmettely ja tutkiskelu. Sekä teosten valokuvaaminen ja niiden herättämistä tunteista ja ajatuksista kirjoittaminen.

Tämä näkyy nykyään vahvasti myös blogissani. Väliin minusta tuntuu, että en enää muusta kirjoitakaan. Mutta näillä nyt mennään. Olen aina kirjoittanut tänä blogia pääosin omaksi ilokseni ja sellaisista asioista, jotka kulloinkin ovat olleet mielen päällä - ja lähinnä jutuista, jotka ovat tuottaneet minulle iloa.  Joten sorry teille, jotka ehkä pitkästytte… Ymmärrän kyllä teitäkin :)

Myös Aurinkorannikolla ollessa etsin taidemuseoita, joissa piipahtaa :) Onneksi niitä riittää etenkin läheisessä Malagan kaupungissa. Eilen kävin Malagan Picasso-museossa, joka on minulle tuttu aiemmilta Fuge-matkoilta (täällä, täällä ja täällä). 

Museon pysyvässä näyttelyssä on aina esillä yksinomaa Picasson teoksia sekä museon omasta (aika) suppeasta kokoelmasta että taiteilijan pojan eli Paul/Paulo Picasson (1921- 1975) pojan Bernand Ruiz-Picasson (s.1959) kokoelmasta. Nykyään Bernardin ja hänen vaimonsa hallinnoima säätiö omistaa ison osan niistä Picasson teoksista, jotka olivat taiteilijan hallussa hänen kuollessaan ja jotka periytyivät tämän lapsille. Ja niitä oli ja on paljon, mutta kokoelman teosten tarkkaa lukumäärää ei kerrota.

Malagan museon pysyvä näyttely vaihtuu neljän vuoden välein, jolloin museon ja Bernandin kokoelmista valitaan uusia teoksia, jotka ripustetaan 11 näyttelysaliin. Nykyinen pysyvä näyttely Estructuras de la invencion. La unidad de una obra (Tekniikan rakenteita. Teoksen yhtenäisyys) on avattu viime vuoden maaliskuussa ja se on esillä vuoteen 2028.  

Kiersin näyttelyn - ensimmäistä kertaa, sillä viimeksi käydessäni esillä oli vielä edellinen pysyvä näyttely (täällä). Ja tykkäsin. Vaikka en oikein ymmärtänytkään, mitä näyttelyn nimi tarkoitti tai mihin se viittasi. Lähinnä poimin näyttelystä yksittäisiä teoksia, joista tykkäsin ja joiden edessä viihdyin. Ja niitä oli useita :)

Paljon naisia, ja etenkin alastomia naisia, kuten Picasson teoksissa yleensä. Tässä joitakin näyttelyn naisista. Taiteilijan siskon muotokuva valikoitui lähinnä siksi, että sen maalatessaan Picasso oli vasta 15-vuotias nuori taideopiskelija. Seisova alaston vuodelta 1908 oli taas taiteilijan ensimmäisiä kubistisia töitä, ja harmaan eri sävyillä maalattu Kolme kaunotarta kiehtoi minua muuten vaan :)

Tykkäsin paljon myös makaavaa kylpijää esittävästä isokokoisesta kipsiveistoksesta - sen pyöreistä muodoista ja viekottelevuudesta. Kuten myös groteskista alastomasta naisesta, jonka vatsan päällä seisoi musta kissa - joka muuten muistutti lapsen piirrosta :)

Kiva taidemuseo keskiaikaisessa aatelispalatsissa. Museo, jonne on mukava palata ja katsoa, mikä sillä kertaa vangitsee huomion…

Lola con una muneca (la hermana del artista), 1896

Lola nuken kanssa (taiteilijan sisko)

Desnude de pie (Seisova alaston), 1908

Las tres Gracias (Kolme kaunotarta), 1923

Banista tendida (Makaava kylpijä), 1931

Mujer sentada en un sillon (Nojatuolissa istuva nainen), 1960

Naisia pahvilla

Vaikka en Casa Natal de Picasso -museoon ihastunutkaan (täällä), niin museossa oli yksi juttu johon tykästyin :) Kaksikerroksisen museon ensimmäisessä kerroksessa oli pienen museokaupan lisäksi kaksi huonetta, joissa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. 

Toisen näyttelyhuoneen takaseinä oli peitetty käytetyillä pahvinpalasilla, joille oli akryyliväreillä maalattu kopio Picasson yhdestä kuuluisimmasta maalauksesta Les Demoiselles d’Avignon (Avignonin naiset). Kyseessä on nykytaiteilija Julio Anayo Cabandingin (s.1987) vuonna 2023 tekemä teos, joka on lyhyen aikaa esillä museossa. 

Vuonna 1987 Malagassa syntynyt Cabanding on saanut perinteisen kuvataidekoulutuksen. Nykyään hän kuitenkin tekee paljon katutaidetta ja on työssään erityisen innostunut jäljentämään länsimaisen taiteen klassikkoteoksia. 

Pablo Picasso (1881-1973) maalasi yli kaksimetrisen Avignonin naiset vuonna 1907 Pariisissa. Naisten vääristyneiden muotojen takia maalaus sai ristiriitaisen vastaanoton eikä taiteilija ollut alkuun innostunut esittelemään sitä yleisölle. Vuonna 1939 New Yorkin Museum of Modern Art (MoMA) hankki sen kokoelmiinsa ja tänä päivänä Avignonin naiset on yksi maailmankuulun museon merkkiteoksista.

Nimi Avignonin naiset viittaa Barcelonassa olevaan Avignon-nimiseen katuun, jolla aikoinaan oli paljon etenkin merimiesten suosimia bordelleja. Teosta varten Picasso teki satoja luonnoksia, jotka täyttivät lähes 20 luonnosvihkoa. Yksi näistä vihoista - ainoa Espanjassa säilynyt - on Casa Natal -museon kokoelmissa. 

Tykkäsin Julio Anayo Cabandingin pahville maalatuista naisista. Tosin vielä enemmän tykkäsin Malagan Picasso-museossa alkuvuodesta näkemästäni samasta maalauksesta tehdystä seinävaatteesta, jonka Picasso oli työstänyt yhdessä tekstiilitaiteilija Jaqueline Durrbachin kanssa vuonna 1958 (täällä). 

Ja tutkiessaan Picasson luonnoksia tulevan taideteoksensa naishahmoista huomaa samalla seuraavansa kubismin ensiaskelia…

Museossa oli useita valokuvia Picasson luonnosvihon sivuista.

Casa Natal

Seitsemänvuotias Pablo ja hänen siskonsa nelivuotias Lola

Malagassa voi Pablo Picasson (1881-1873) taiteelle omistetun taidemuseon (täällä) lisäksi tutustua taiteilijan lapsuuden kotiin - Museo Casa Natal - Plaza de la Merced -aukion laidalla. Joskaan lukemani perusteella en ole ihan varma, asuiko perhe juuri tässä talossa vai naapuritalossa, mutta ainakin museossa oleva asunto muistuttaa pitkälti alkuperäistä.

Minulle rakennuksen toisessa kerroksessa ollut pieni museo oli kuitenkin pettymys. Mielestäni se ei ole mikään oikea kotimuseo, sillä huoneistoa ei ollut edes kalustettu. Asunnossa on vain yksi vanha samettinen sohvaryhmä eikä sekään ole koskaan ollut Picasson perheellä. Ehkä kotitalomuseo kuvaakin kotimuseota paremmin ko museota…

Mitä sitten Casa Natal eli Lapsuuden koti -museossa voi nähdä? Siellä kerrotaan lyhyesti sanoin ja kuvin Pablo Picasson ja hänen lapsuudenperheensä elämästä. Yhdessä vitriinissä on joitakin pikku-Pablon leluja ja vaatteita. Seinille on ripustettu kirjava valikoima maalauksia ja piirroksia, kuten kopioita Picasson lapsuuden aikaisista piirrustuksista, ulkopuolisten tekemiä muotokuvia perheen läheisistä ja joitakin taiteilijan isän Jose Ruiz Blascon maalauksia. Sekä lukuisia Picasson litografioita 1940-, 1950- ja 1960-luvuilta.

Sekä Picasson isä Jose Ruiz Blasco (1838-1913) että hänen äitinsä Maria Picasso Lopez (1855-1938) syntyivät Malagassa. Isä oli poikansa tavoin kuvataiteilija, joskaan ei kovin maineikas. Jose ja Maria menivät naimisiin vuonna 1880. Lokakuussa 1881 syntyneen Pablon lisäksi he saivat kaksi lasta - Doloreksen (1884-1958), jota kutsuttiin Lolaksi, ja Maria de la Conception (1887-1895) -nimisen tytön, joka kuoli kurkkumätään 8-vuotiaana.

Vuonna 1891 kolmilapsinen perhe muutti Corunaan Pohjois-Espanjaan ja parin vuoden päästä, nuorimman lapsen kuoleman jälkeen edelleen Barcelonaan, kun Jose-isä valittiin kaupunkien kuvataidekoulujen opettajaksi. Pablo kävi kesäisin Malagassa, mutta vuoden 1901 jälkeen hän ei enää koskaan palannut synnyinkaupunkiinsa. 

Tästä huolimatta Malagan kaupunki on ominut Pablo Picasson ja sitä markkinoidaan maailmankuulun taiteilijan maineella. Eikä siinä mitään. Picasson taidetta esittelevä Picasso-museo Calle San Agustin -kadulla on useammankin käynnin väärtti (täällä).

Ja vaikka Casa Natal -syntymäkotimuseo ei hääppöinen olekaan, niin museon värikäs ympäristö eläväisine kujineen ja lukuisine kuppiloineen on ehdottomasti tutustumisen arvoinen :)

Jose Ruiz Blasco: Palomar (Kyyhkyslakka), 1878

Pablo Picasso: Modelo reclinada (Makaava malli), 1954

1800-luvulta säilyneitä tinasotilaita, härkiä ja härkätaistelijoita, 

joilla Picasson kerrotaan leikkineen lapsena.

Museo Casa Natal de Picasso Plaza de la Merced -aukion laidalla.

Pari Picassoa

Escena erotica (Eroottinen näky), 1968

Mijaksen kylän keskustassa on runsaat kymmenen vuotta toiminut nykytaiteen museo CAC Mijas, jonka kokoelmiin kuuluu noin 400 teosta - lähinnä espanjalaisten nykytaiteilijoiden tuotoksia. Näistä runsas neljännes on Malagassa syntyneen Pablo Picasson (1881-1973) grafiikkaa ja keramiikkaa.

Pienessä museossa on kaksi kerrosta. Ensimmäisessä kerroksessa on Picasson teosten pysyvä näyttely, jossa oli esillä kymmenkunta taiteilijan litografiaa ja kaiverrusta sekä ehkä noin 30 keramiikkateosta, lähinnä erilaisia lautasia ja seinälaattoja. Toisessa kerroksessa oli joitakin Salvador Dalin teoksia ja vaihtuvana näyttelynä tanskalaisen Kurt Ardin maalauksia, joista lisää huomenna…

Astuessani sisään museoon huomasin heti näyttelyn ainoan kookkaamman ja värikkäämmän teoksen, joka esitti Picasson toista ja viimeistä vaimoa Jacqueline Roqueta (1926-1986). Picasso ja Jacquiline tutustuivat 1950-luvun alussa, menivät naimisiin vuonna 1961 ja elivät yhdessä pari kymmentä vuotta - Picasson kuolemaan asti. 

Viimeisestä vaimostaan Picasso maalasi eniten muotokuvia kuin kenestäkään muusta ihmisestä. Pelkästään vuonna 1963 - jolloin Picasso oli 82- ja Jacqueline 37-vuotias - taiteilijan kerrotaan maalanneen vaimostaan 160 muotokuvaa. Yksi näistä lukuisista muotokuvista - tosin aika vaatimaton - oli esillä Mijaksen museossa: vesivärein tehty kuva 31-vuotiaasta, ärtyneen näköisestä Jacquelinesta.

Keramiikkatöistä tykkäsin etenkin muutamalla viivalla käsittelemättömälle punasavilaatalle tehdyistä tanssijoista sekä valkosavilautasesta, jolle picassomaiseen tyyliin oli maalattu neljä lomittaista kasvoprofiilia. 

Käymisen arvoinen, ikkunaton pikkumuseo, jossa taideteoksia sai katsella ja valokuvata sananmukaisesti omassa rauhassa. Runsaan puolen tunnin vierailuni aikana museossa ei lisäkseni käynyt ainuttakaan toista ihmistä :)

Jacqueline, 1957

Cuadrado con bailarines A (Tanssijoita neliössä A), 1971

Quatre profils enlaces (Neljä profiilia yhdessä), 1949

Pieni nykytaiteen museo CAC Mijas (Centro de Arte Contemporaneo) Calle Malaga -kadulla.

Veistoksia ja muuta…

Alberto (Alberto Sanchez): Bailarina, n. 1927-1929

Maailman kuulujen taiteilijoiden Pablo Picasson (täällä) ja Salvador Dalin (täällä) teosten lisäksi Madridin Reina Sofia -taidemuseossa näin paljon muutakin kaunista ja kiinnostavaa, vaikka en edes kiertänyt kuin ehkä puolet museosta. Mieleeni jäi mm. veistoksia, muotokuvia ja Serran teräspaaseja :)

Minua kiehtoi esimerkiksi espanjalaisen Alberto Sachezin (1895-1962) tanssijapatsas (Bailarina). Erikoisesta materiaalista - värjätystä sementistä ja puusta - työstetty eläväpintainen patsas, josta välittyi tanssin liike. 

Tykkäsin myös niin ikään espanjalaisen Mateo Hernandezin (1884-1949) jäyhästä, luonnollista kokoa olevasta kylpijästä (Banista). Varsinkin kun esitetekstistä luin, että se oli veistetty suomalaisesta graniitista :) Ja kolmas minua viehättynyt veistos oli Pablo Picasson (1881-1973) pronssinen Nainen puutarhassa (Mujer en el jardin), jonka raudasta tehty ”alkuperäisversio” on esillä Pariisin Picasso-museossa.

Reina Sofiassa tutustuin ensi kertaa Madridissa syntyneeseen Jean Grisiin (1887-1927), jonka töitä museossa oli useita. Tykkäsin monesta, kuten muotokuvasta, jonka Pariisissa asunut taiteilija oli maalannut ”epävirallisesta vaimostaan” Josette Grisistä. Sen sijaan Maria Blanchardin (1881-1932) kanssa olin ”ystävystynyt” jo edellisenä päivänä Thyssen-Bornemisza -museossa (täällä). Ja Reina Sofiassa tykästyin miehen kubistiseen, viuhkan kanssa viihtyvään naiseen (Mujer con abanico).

Olin jo poistumassa museosta, kun huomasin, että kaksi alakerran huoneista oli omistettu Richard Serralle. Yhdysvaltalaiselle kuvanveistäjälle, jonka patinoidusta teräksestä tehtyjä paaseja olin syksyllä Suomessa ihmetellyt Kiasma-museon pihalla (täällä). Joten pitihän minun käydä katsomassa, mitä mies oli Madridiin keksinyt :)

Kahdessa huoneessa minua odotti neljä suunnikkaan ja kaksi kuution muotoista teräspaasia - saman oloisia kuin Kiasman pihalla. Mitään muuta huoneissa ei ollut. Kyseessä oli Richard Serran (1938-2024) vartavasten Madridin museota varten tehty teos, jonka nimi oli Equal Parallel: Guernica-Bengasi. Teos, joka oli tehty muistuttamaan Yhdysvaltojen ilmahyökkäyksestä Libyan Bengasiin huhtikuussa 1986. 

Voimakas teoskokonaisuus, josta jotenkin säteili sisääni värinää, kun yksinäni kävelin tyhjässä huoneessa jättipaasien keskellä. Joskin vanhan rakennuksen ikkunoista sisään huoneisiin pyrkivä kevään valo teki minuun lähes yhtä suuren vaikutuksen :)

Näin ja koin paljon Reina Sofia -museossa, mutta paljon jäi näkemättä ja kokematta. Uskon ja toivon, että pääsen vielä toistamiseen käymään tähän yhteen Madridin kolmesta suurmuseosta. Ehkä jo ensi talvena…

Mateo Hernandez: Banista (Kylpijä), 1925

Pablo Picasso: Mujer en el jardin (Nainen puutarhassa), n. 1930-1932

Juan Gris: Retrato de Madame Josette Gris (Rouva JG:n muotokuva), 1916

Maria Blanchard: Mujer con abanico (Nainen tuulettimen kanssa), 1913-1915

Richard Serra: Equal-Parallel: Guernica - Bengasi, 1986

Mykkää huutoa

Parikymmentä vuotta sitten, kun ensimmäistä kertaa vierailin Pariisin Picasso-museossa, tuli mieleen ajatus, että saisinpa nähdä yhden Pablo Picasson kuuluisimmista maalauksista - Guernican - luonnossa. Eli jo kauan ennen kuin minusta tuli museokiertelyyn hurahtanut mummoihminen…

Nyt vähän yli 7-kymppisenä sain tuon ajatuksen ja toiveen toteutettua. Ja Guernican näkeminen olikin tärkein syy pikamatkaani Fuengirolasta Madridiin (täällä). 

Espanjassa syntynyt ja Ranskassa aikuiselämänsä elänyt Pablo Picasso (1881-1973) maalasi sodanvastaisen Guernican 56-vuotiaana Pariisissa. Taiteilijan kotimaassa Espanjassa oli vuonna 1936 alkanut sisällissota tasavaltalaisten ja kenraali Francisco Francon (1892-1975) kapinallisten välillä. 

Huhtikuussa 1937 Francon joukkojen tukena taistelleet natsi-Saksan ilmavoimat pommittivat Pohjois-Espanjassa sijaitsevan Guernican pikkukaupungin lähes maan tasalle. Guernican tuho ja siviilien massiivinen pommittaminen herätti maailman laajuista huomiota ja vaikutti radikaalisti myös aiemmin epäpoliittisen Picasson ajatteluun. 

Espanjan tasavaltalainen hallitus oli jo alkuvuodesta 1937 pyytänyt Picassolta uutta maalausta saman vuoden toukokuussa avattavaan Pariisin maailmannäyttelyyn. Guernican tuhosta järkyttyneenä ja aktivoituneena taiteilija alkoi heti maalata sodanvastaista taulua. Ja tuo yli seitsemän metriä leveä ja yli kolme metriä korkea öljymaalaus valmistui käsittämättömän nopeasti - seitsemässä viikossa. 

Tasavaltalaiset saivat näyttelypaviljonkiinsa maalauksen, joka puhutteli ja herätti tunteita. Aiheutti kohua ja jakoi mielipiteitä. Näyttelyn jälkeen Guernica kiersi ympäri länsimaiden museoita, ja vuonna 1939 taiteilija lahjoitti sen New Yorkin modernin taiteen museolle MoMalle. 

Vasta vuonna 1981 eli kahdeksan vuotta Picasson ja kuusi vuotta Francon kuoleman jälkeen MoMa luovutti teoksen vastahakoisesti Espanjan valtiolle. Ja vuonna 1992 Guernica löysi pysyvän sijoituspaikan maan pääkaupungista Reina Sofia -museon toisen kerroksen huoneesta 205.10. 

Guernica oli kaiken odottamisen ja matkustamisen - ja sateen - arvoinen. Täynnä mykkää huutoa ja kuolevien naisten tuskaa. Ja kaiken kauhun, pelon ja kärsimyksen keskellä - katkennutta pikaria puristavan nyrkin sisältä - kasvoi valkoinen kukka…

Mustavalkoinen Guernica oli 7.76 metriä leveä ja 3.49 metriä korkea.

Yksityiskohta, joka veti minua puoleensa uudelleen ja uudelleen.

Picasson kaikuja

Yllä olevassa valokuvassa konkretisoituu, mistä Malagan Picasso-museon El eco del Picasso -nimisessä näyttelyssä on kyse. Maaliskuun loppuun kestävässä näyttelyssä on esillä erimaalaisten ja eri-ikäisen kuvataiteilijoiden maalauksia, piirroksia, veistoksia ja tilateoksia - yhteensä 55 taiteilijaa ja 85 taideteosta. Kaikkien teosten luomisessa innoittajana on ollut Malagassa syntynyt Pablo Picasso (1881-1973) - yksi 1900-luvun kuuluisimmista taiteilijoista.

Osa näyttelyn teoksista oli esillä Picasson oman, alkuperäisen teoksen ympärillä, kuten valokuvassa oikealla oleva Zio Zieglerin (s.1988) Creation Figure -niminen maalaus ja vasemmalle aseteltu Sarah Lucasin (s.1962) Dimsy Gilly Flower -tilateos - molemmat 2020-luvulta. Näiden välissä seinällä oli Picasson lähes 80-vuotiaana maalaama Istuva nainen nojatuolissa -öljymaalaus. Kaikki samaa värimaailmaa ja muotokieltä.

Näyttelyssä oli myös useita vanhempia, 1940- ja 1960-luvuilla toteutettuja teoksia, kuten esimerkiksi ensimmäisessä näyttelyhuoneessa oleva, kuvanveistäjä ja installaatiotaiteilija Louise Bourgeoisin (1911-2010) vuosina 1947-1949 toteuttama Woman in a Shape of a Shuttle -veistos. Tämän valkoiseksi maalattua pronssia olevan teoksen pariksi oli ripustettu Picasson 20 vuotta aiemmin maalaama Pareja al borde del mar -niminen pienehkö taulu. 

Lähes sata vuotiaaksi elänyt ranskalais-amerikkalainen Bourgeois on tullut tunnetuksi etenkin suurikokoisista hämähäkkiveistoksista, jollaisen näin syyskuussa 2015 Bilbaon Guggenheim-museon edessä (täällä). Vuosi sitten luin Hesarista pikku-uutisen, jonka mukaan yksi kuvanveistäjän hämähäkkiteoksista oli huutokaupattu Yhdysvalloissa 30 miljoonalla eurolla :)

Kävin Picasso-museossa Fuengirolassa luonamme vierailulla olleen Lontoontytön kanssa (täällä). Aikomuksemme oli käydä tutustumassa minulle tuttuun museon perusnäyttelyyn (täällä). Yllättäen kuulimme vasta ovella, että perusnäyttelyä uudistettiin ja nähtävänä oli ainoastaan lokakuussa avattu El eco del Picasso -näyttely. Tämän kuultuaan moni tulija kääntyi ympäri…

Onneksi Lontoontyttö ja minä päätimme mennä sisälle, sillä me molemmat ihastuimme El eco del Picasso (suom. Picasson kaiku) -näyttelyyn, josta löytyi sananmukaisesti jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä :) 

Helposti lähestyttävä ja hienosti kuratoitu - ranskalaisen kriitikko ja kuraattori Erik Troncyn (s.1965) työtä. Asia, johon etenkin Lontoontyttö kiinnitti huomiota. 

Cy Twombly (1928-2011): Copy of a Picasso (Erään Picasson kopio), 1988

Brian Calvin (s.1969): Flower (Kukka), 2023

Tursic & Mille: Bicolic Cow (Maalaislehmä), 2022

Tursic & Mille on serbialainen Ida Tursic (s.1974) ja ranskalainen Wilfried Mille (s.1974)

Louise Bourgeois: Woman in a Shape of a Shuttle (Sukkulanmuotoinen nainen), 1947-1949

Seinällä Pablo Picasso: Pareja al borde del mar (Pariskunta merenrannalla), 1928

Naisia ryijyssä

Yksi ihastuttavimpia teoksia Malagan Picasso-museossa oli kookas seinävaate, johon oli kudottu Picasson tunnettu maalaus Les Demoiselles d’Avignon (Avignonin naiset) vuodelta 1907. Ranskalainen tekstiilitaiteilija Jacqueline Durrbach (1920-1989) kutoi tuon lähes kolmimetrisen, villasta tehdyn kuvakudoksen yhteistyössä Picasson kanssa vuonna 1958.

Ei ihme, että ihastuin tähän taidokkaaseen ja värikkääseen kuvakudokseen, sillä erilaiset seinävaatteet ja ryijyt ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Vaikka en ole erityinen käsityöihminen, olen aikaansaanut yhden, Taina Otsamon suunnitteleman ryijyn, ja olen siihen tosi tyytyväinen. Tämä kapea ryijy on kulkenut mukanani Itä-Helsingin kodista nykyiseen Punavuoren kaksioon, ja edelleen pidän siitä kovasti (täällä).

Edellisessä postauksessa (täällä) kuvattujen maalausten lisäksi Malagan museossa oli esillä harvemmin nähtyjä muotokuvia Pablo Picasson perheenjäsenistä eri vuosikymmeniltä. Alla on muotokuva nuoresta Maria Dolores Ruiz Picassosta (1884-1958) eli taiteilijan Lola-siskosta sekä taiteilijan ensimmäisestä virallisesta vaimosta, Ukrainassa syntyneestä tanssijasta Olga Koklovasta (1891-1955) ja heidän yhteisestä pojastaan Paulo Picassosta (1921-1975).

Huomaan, että olen alkanut empiä mitä ja miten kirjoittaa Pablo Picassosta ja hänen taideteoksistaan. Voinko pitää hänen taiteestaan ja kehua hänen töitään? Kun samanaikaisesti olen #metoon jälkeen alkanut ymmärtää ja nähdä, että taiteilijan toiminta ja käyttäytyminen naisia kohtaan on usein ollut epäasiallista ja jopa tuomittavaa. 

Ristiriitaista - mutta taiteilijan taideteoksista tykkään - edelleen. Ja niihin mielelläni tutustun.

Retrato de Lola (Lolan muotokuva), 1894

Kun Picasso maalasi tämän muotokuvan kymmenvuotiaasta 

pikkusiskostaan Lolasta, hän vain 13-vuotias koulupoika. 

Retrato de Paulo con gorro blanco (Paulon muotokuva valkoisessa myssyssä), 1923

Kuvassa Pablon ja Olgan poika Paulo on kaksivuotias.

Retrato de Olga (Olgan muotokuva), 1923