Nykytaide tutuksi

Pakui Hardware: Absent Touch (Poissaoleva kosketus), 2020

Tiistaina pistäydyin Salon mökiltä Helsingissä ja alkuillasta minun teki mieli käydä jossain pääkaupunkiseudun taidemuseossa. Ateneumin Nelimarkka-näyttely kiinnosti tietty kovasti ja toisena vaihtoehtona ajattelin Helsingin taidemuseo HAMia, mutta molemmat suljetaan tiistaisin ennen kuutta. Ja tiedän, että etenkin Nelimarkan mittavalle näyttelylle tarvitsen runsaasti kiireetöntä aikaa :)

Nykytaiteen museo Kiasma tuntui olevan Helsingin museoista lähes ainoa, joka on tiistaisin auki iltakahdeksaan asti. Siksi päätin suunnata sinne, vaikka nykytaide ei olekaan ollut erityinen intohimoni. Minulla on ollut ennakkoluuloja kaikesta mikä liittyy termiin nykytaide. Olen ajatellut, että nykytaiteen piiriin kuuluvat teokset olisivat minulle turhan outoja, liian hämmentäviä ja vaikeasti ymmärrettäviä.

Päätin kuitenkin ottaa rohkean askeleen (hehheh) ja tutustua Kiasman kokoelmanäyttelyyn Nelivärinen uni, jossa esitellään 49 taiteilijan teoksia Kansallisgallerian (johon myös Kiasma kuuluu) nykytaiteen kokoelmasta. Nelivärisen unen lisäksi museossa on parhaillaan kaksi muutakin näyttelyä: ylimmässä kerroksessa voi ihastella Tallinnassa asuvan kuvanveistäjä Edith Karlsonin veistoksia ja neljännessä kerroksessa esitellään saamelaista nykytaidetta. Tällä kertaa minulle riitti yksi näyttely…

Netistä luin, että termi nykytaide yleistyi 1970-luvulla eikä sillä ei ole tarkkaa määritelmää. Useimmiten sillä tarkoitetaan oman aikamme taidetta. Esimerkiksi Kiasma kerää kokoelmiinsa sellaisten taiteilijoiden teoksia, jotka ovat aloittaneet näyttelytoimintansa 1970-luvulla tai sen jälkeen. Nykytaiteessa käsitellään usein nykymaailman ilmiöitä - ihmisenä olemista, elämän tarkoitusta sekä ihmisen ja luonnon suhdetta.

Ei enää kuulostakaan yhtään niin pahalta. Oikeastaan vaikuttaa jopa tosi kiinnostavalta :) Ja kun Kiasman laatimassa Nelivärinen uni -kokoelmanäyttelyn nettisivuilla vielä kerrotaan: ”Näyttelyn kantavana ajatuksena on innostaa lähestymään taidetta ilman pyrkimystä selittää sitä: kohtaaminen nykytaiteen kanssa voi olla merkityksellinen silloinkin kun kokemusta ei osaa pukea sanoiksi.”

Yllätin itseni ihastuessani Kiasman nykytaiteen näyttelyyn heti sen ensimmäisessä huoneessa, jossa ihmettelin pitkään Elina Merenmiehen (s.1967) kiehtovia töitä (joista lisää huomenna) sekä yhdysvaltalaisen Cindy Shermanin (s.1954) muunneltua värivalokuvaa itsestään tekonenineen. Kummankin naisen teoksissa tosi ja kuviteltu sekoittuivat osaavasti ja mielenkiintoisesti, mikä olikin koko Nelivärinen uni -näyttelyn kantava teema.

Kahteen kerrokseen levittäytyvän näyttelyn joka huoneesta löytyi teoksia, jotka kiinnostivat, kiehtoivat tai mukavalla tavalla hämmensivät minua. 

Lukuisista kiinnostavista nykytaideteoksista minua kiehtoi muun muassa Mari Sunnan (s.1972) öljymaalaus Pulumies, Tanskassa vuonna 1992 syntyneen Minh Ngoc Nguyenin Hyväntekeväisyysseremonia-niminen valokuva, Suomessa asuvan eteläkorealaisen Minjee Hwang Kimin (s.1992) itsestään värikynillä piirretty omakuva Silta sekä helsinkiläisen Hermanni Saarisen (s.1979) kolme Kontraputki-nimistä puuteosta.

Itselleni on mieluisa yllätys, että nykytaiteen näyttelystä kertoessani kirjoitan, että lukuisista kiinnostavista nykytaideteoksista minua kiehtoi muun muassa... Kun mennessäni näyttelyyn vielä ajattelin, että kiinnostaakohan minua yksikään…

Eikä tässä vielä kaikki. Yksi loppupään näyttelyhuoneista oli omistettu kahdelle hienolle taiteilijalle ja ystävälle Leena Luostariselle (1949-2013) ja Marika Mäkelälle (s.1947) ja heidän suurille öljymaalauksilleen. Vahvaa, värikylläistä ja vaikuttavaa. 

Ja pakko minun on vielä mainita ruotsalaisen Ingela Ihrmanin (s.1965) vaahtomuovista rakennettu, suurikokoinen veistos Suurenmoinen merileväpäivä. Ruskolevää muistuttava teos häntineen peitti lähestulkoon koko huoneen. Ensin ihmisen ja luonnon suhdetta käsittelevä teos ilahdutti, sitten hämmensi ja lopuksi suretti…

Samoin minuun vaikutti - ilahdutti, hämmensi ja suretti - postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyvä Absent Touch -tilateos koronavuodelta 2020. Sen tekijäksi oli mainittu Pakui Hardware, joka on kahden liettualaisen taiteilijan Neringa Cerniauskaiten (s.1984) ja Ugnius Gelgudan (s.1977) muodostama kollektiivi. Teoksissaan he kuvaavat (ja kritisoivat) paljon sairaaloita sekä terveydenhuollon ja teknologian suhdetta. 

Kun kierteli pienessä näyttelyhuoneessa Poissaoleva kosketus -tilateoksen keskellä, tunsin ihan ruumiissani miten minua alkoi ahdistaa: ”Hoitaako minua kukaan, kun edelleen vanhenen ja raihnastun? Vai jäänkö vain tekoälyn ja teknologian keskelle - yksin…”

Kiitos Kiasma :) Nelivärinen uni -näyttely oli kiehtova, kiinnostava ja ajatuksia herättävä. Onnistuitte tuomaan nykytaiteen teoksia myös tavallisen mummin tasolle. Luulen, että palaan syksyllä kiertämään näyttelyn vielä toistamiseen…

Cindy Sherman: Untitled #147 from the series Fairy Tales, 1985

Mari Sunna: Pulumies, 2021

Minh Ngoc Nguyen: Charitable Ceremomy (Hyväntekeväisyysseremonia), 2022

Minjee Hwang Kim: Bridge (Silta), 2023

Edessä Hermanni Saarisen kaksi puuteosta Kontraputki I ja L vuodelta 2023.

Seinällä Päivi Sirenin (s.1958) ja Shoji Katon (s.1969) maalaukset.

Edessä Marika Mäkelän Tete de Leena (Leenan pää) ja takana

Leena Luostarisen Luola ja vesiputous - molemmat vuodelta 1988.

Ingela Ihrman: A Great Seaweed Day (Suurenmoinen merileväpäivä), 2019

Seinällä Heli Rekulan (s.1963) valokuvateoksia.

Ruuneperi jalustalla

Keskellä Esplanadin puistoa on ”aina” seissyt korkean graniittisen jalustan päällä mahtipontinen pronssimies, joka käsi rinnan päällä katsoo tiukasti kohti Espan toisessa päässä näkyvää Kauppatoria. Tämä liki kahdeksanmetrinen muistomerkki on vuodesta 1885 ollut ja on edelleen niin oleellinen osa Helsingin keskustaa, että sitä ei enää ohikulkiessa oikein edes noteeraa.

Kyseessä on Suomen kansallisrunoilijaksi kutsutun Johan Ludwig Runebergin (1804-1877) patsas, jonka on veistänyt runoilijan poika kuvanveistäjä Walter Runeberg (1838-1920). Tuolloin Pariisissa asunut Walter sai tehtävän pari vuotta isänsä kuoleman jälkeen. Hän kuvasi isänsä noin 55-vuotiaana papin puvussa, jota tämä oli käyttänyt opettaessaan Porvoon kymnaasissa. Samana vuonna pienempi kopio patsaasta pystytettiin kansallisrunoilijan aikuisiän kotikaupunkiin Porvooseen. 

Patsaan jalustaa vasten nojaa pronssista valettu Suomi-neito, jonka vasemmassa kädessä on taulu, johon on ruotsiksi kaiverrettu kolme säkeistöä Suomen kansallislaulusta eli Maamme-laulusta. Fredrik Paciuksen (1809-1891) säveltämän Maamme-laulun sanat Runeberg kirjoitti keväällä 1846 ja sisällytti ne myöhemmin samana vuonna julkaistuun runoteokseensa Vänrikki Stoolin tarinat. 

Johan Ludwig Runebergistä tuli jo elinaikanaan ”Suomen ensimmäinen suurmies” ja hänen syntymäpäiväänsä juhlittiin jo tuolloin kansallisena juhlapäivänä. Runoilijan tunnettavuutta kuvaa sekin, että kun patsas vuonna 1885 pystytettiin, sen yhteydessä ei katsottu aiheelliseksi ilmoittaa ketä se esittää. 

Tänäkään päivänä muistomerkistä tai sen läheisyydestä ei löydy mainitaa, ketä se esittää. Jalustaan nojaavan kirjapinon alla on pienellä kaiverrettu W. Runeberg, mutta se viittaa tietty kuvanveistäjä Runebergiin eikä runoilija Runebergiin.

Minusta olisi kiva, että perustiedot useimmille tutustakin muistomerkistä löytyisivät muualtakin kuin kännykästä. Häpeä tunnustaa, mutta minun piti netistä varmistaa, että onhan pronssiherra todella Ruuneperi. Näin siitä huolimatta, että runoilijan muistomerkki kuuluu kaupungin keskustan ”kovaan patsaskolmikkoon” Stockan edessä olevan Kolme sepän patsaan (täällä) ja Kauppatorilla seisovan Havis Amandan (täällä) kanssa. 

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,

soi sana kultainen!

Ei laaksoa, ei kukkulaa

ei vettä, rantaa rakkaampaa

kuin kotimaa tää pohjoinen,

maa kallis isien!

Luonto yllättää

Olen ollut joitakin viikkoja pääosin Salon mökillä ja sen lähimetsissä - yksin taikka Ukin tai koiran kanssa. Mitä nyt väliin olen piipahtanut Salon keskustassa kaupoilla ja pääkaupunkiseudulla aikuisten lasten lastenhoitoapuna. Taikka lapset perheineen ovat käyneet ”vanhuksia” ilahduttamassa. 

Huomaan kuitenkin kaipaavani viikottaisia museokäyntejäni, kun Salon taidemuseossakin on näyttelytauko. Onneksi keväinen luonto jaksaa jatkuvasti ilahduttaa ja yllättää. Kiitos siitä…

Aperten antia

Kuha, latva-artisokka, osterivinokas ja karhunlaukka

Mannerheimintiellä Kansallisoopperaa vastapäätä on vuoden päivät ollut kehuttu pieni ravintola Aperte. Viime viikolla olimme Opiskelijatytön kanssa menossa oopperaan katsomaan Pulssi-nimistä tanssiesitystä, joka koostui kolmesta erillisestä nykytanssinumerosta. Oli muuten tosi hyvä ja nautittava esitys - todellinen elämys.

Ennen esitystä olimme varanneet pöydän Apertesta, jossa herkuttelimme tarjoilijan suosittamalla menulla: Alkuun saimme kaksi alkupalaa - kesäkurpitsaa ricottajuuston kanssa ja tartarlihaa papujen ja parmesaanin kanssa, pääruokana tarjoiltiin kuhaa latva-artisokan ja osterivinokkaan kanssa sekä lopuksi raparperia ja inkivääriä. 

Neljän ruokalajin kokonaisuudesta ehdottomasti maistuvimmat annokset olivat tartar ja kuha. Molemmat olivat herkullisia kokonaisuuksia, vaikka en osaa annoksia sen kummemmin eritelläkään. Kylmänä tarjoilu kesäkurpitsa-annos ei ollut yhtään makuuni ja jälkiruokasommitelma oli todella tavanomainen - ”monta kertaa aiemminkin syöty”.

Tarjoilijamme oli huippu - kivan rento ja kohtelias. Ja seuranihan oli tietty yliveto. Kun Aperte oli vielä kivenheiton päässä Kansallisoopperasta, niin enempää en olisi voinut toivoa :)

Tartar, vihreä papu, kumina ja parmesaani

Vihdoin viimein

Mökin vierasmajan kyljessä on viitisen vuotta viihtynyt parikymmentä kuunliljaa. Joka vuosi ne ovat kasvaneet hyvin ja rehevöityneet. 

Mutta tänä vuonna minusta on (ainakin) tuntunut, että kuunliljani ovat olleet tosi myöhässä. Juurakoiden keskellä ei ole näkynyt yhtäkään verson alkua Tätä valittaessani minulle kerrottiin, että kuunliljat lähtevät aina keväällä hitaasti liikkeelle. Mutta silti olin jo alkanut ihmetellä, olivatko myyrät todella voineet syödä kaikkien kuunliljojeni juuret…

Viimein tänä aamuna - oltuani kaksi vuorokautta kaupungissa - näin ensimmäiset terhakat versot kuunliljoissa. Jees - ihanaa :)

Narsissien aikaa

Pieni Eiranpuisto Eiran sairaalan edessä alkaa herätä kesään. 

Kesään, josta ei tunnetusti kukkia puutu (täällä).

Saksalainen kirkko

Helsingin keskustassa oleva Saksalainen kirkko on Suomessa asuvan saksankielisen väestön oma kirkko. Se on valmistunut jo vuonna 1864. Vain jokunen vuosi sen jälkeen, kun Venäjän keisari Aleksanteri II oli antanut luvan perustaa Suomen suurruhtinaskuntaan oman saksalaisen seurakunnan alueelle muuttaneita, saksaa puhuvia kauppiaita ja käsityöläisiä varten. Kirkko oli ja on edelleen osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Nykyään seurakuntaan kuuluu noin 2400 jäsentä ympäri Suomea. 

Tähtitorninvuoren kupeessa ja Eteläsataman vieressä sijaitsevan punatiilisen kirkon suunnitteli yhteistyössä kaksi arkkitehtiä: pietarinsaksalainen Harald von Bosse (1812-1894) ja ruotsalainen, Suomessa ammattiuransa tehnyt Carl Johan von Heideken (1832-1888).  

Kirkon ulkonäköä muutettiin merkittävästi 1800-luvun lopulla, jolloin rakennettiin mm. uusi korkeampi torni. Ja sisätilat uusittiin 1950-luvun lopussa niiden tuhouduttua rajussa tulipalossa. Paljoa muuta palosta ei ehditty pelastaa kuin vuonna 1864 maalattu alttaritaulu ja Martin Lutherin muotokuva.

Helatorstaina Saksalainen kirkko oli kiinni ja tutustuin kirkkoon vain ulkoapäin. Kirkon pihapiiriin kuuluu myös pappila, seurakuntarakennus ja saksan kielinen päiväkoti. Sekä rauta-aidan ympäröivä pieni puutarha, jota saattoi aidan raoista ihailla :)

Lähes 12 vuotta sitten - heinäkuussa 2014 - sain tutustua kirkkoon myös sisältä, kun Siskon tyttö ja hänen sulhasensa olivat valinneet vihkipaikakseen Saksalaisen kirkon. Tosin silloin kirkon ihailu jäi vähemmälle, sillä kaikki huomioni kiinnittyi (tietysti) onnelliseen nuoreen hääpariin (täällä ja täällä).

Saksalainen kirkko kuuluu taas ensi kesänä ns. tiekirkkoihin ja on yleisölle auki päivittäin. Ehkä silloin tulee uudelleen poikettua myös kirkon sisällä…

Kirkko alkuperäisessä asussaan 1870~luvulla. Takana näkyy valkoinen Tuomiokirkko (täällä).

Valokuva: Helsingin kaupunginmuseo

Tulppaanit kukkivat kauniisti kirkon pienessä puutarhassa.

Kyitä, käkiä ja kukkia

On kyy kyllä aika komea :) Onneksi tämä yksilö on kuollut - jäänyt mökkitiellä ajaneen auton alle. Onnekseni en ole törmännyt elävään kyyhyn, eikä niitä Salon mökillä viettämiemme yli 40 vuoden aikana ole näkynytkään. Rantakäärmeitä kyllä useampiakin, ja niistä olen alkanut tykkäämään :)

Tosin juuri ennen koronavuosia kyy puri nyt jo kuollutta Chloe-koiraa kuonoon. Koira selvisi, mutta oli runsaan vuorokauden tiputuksessa eläinlääkäriasemalla.

Kyy on selvä merkki kovaa vauhtia lähestyvästä kesästä :) Samoin kuin käki, jonka kukuntaa olen metsäkävelyillä kuullut jo viikon päivät. Ja pääskyset, jotka ovat ilmaantuneet rantasaunalle. 

Ja kukintaansa aloittavat tuomet. Ja huominen Korkeasaaren retki Opiskelijapojan kolmen lapsen kanssa…

Sitkeä sissi

Kerran pari viikossa Murua ulkoiluttaessa kävelen erään mökkimme lähistöllä olevan autiotalon ohi. Mutta vasta eilen huomasin, että autiotalon pienessä puutarhassa on vanha, kivetty kukkapenkki, joka pursui keltaista kukkaa. Pitihän minun kävellä lähemmäksi ja selvittää, mikä pihalla noin iloisesti kukki. 

Kevätvuohenjuuri on ihanan keltainen perinteinen perenna. Erittäin vaatimaton, keväällä kukkiva kasvi, joka ei vaadi kummempaa hoitoa. 

Ihmeen sitkeä - ja kaunis - sissi, joka sopisi minunkin puutarhaani…

Pelarkuuta pukkaa

Maaliskuun alkupäivinä osti Salon Kukkatalosta 20 riippapelarkuun minitainta - muistaakseni 1,40 euroa per taimi. Mökillä istutin ne isompiin ruukkuihin ja laitoin lasiterassin ikkunalle odottamaan kesää. 

Nyt taimet ovat venähtäneet ja täyttyneet nupuilla. Toivottavasti parin viikon kuluessa sää taas lämpenee ja saatan istuttaa taimet ulkoruukkuihin. Rakastan pelarkuita ja pääosin olen ostanut puutarhan ruukkuihin ja kukkalaatikoihin istuttamani lukuisat riippuvat pelarkuut - usein kestävää Cascade-lajiketta - vasta isompina istutusvalmiina taimina. Viimeksi taisin kokeilla minitaimia kymmenisen vuotta sitten Itä-Helsingin kodin parvekkeelle ja onnistuin kasvatuksessa silloinkin loistavasti (täällä). 

Viime vuonna hienosti talvehtinut ”äitienpäiväruusu” (täällä) ei tänä talvena enää selvinnyt mökin lasikon kylmyydessä. Mutta ilokseni viime vuoden keväänä lauttasaarelaisesta kukkakaupasta ostamani valkoiset ruukkunarsissit ovat talvehtineet hienosti. Syksyllä istutin kuivahtaneet sipulit mökin pionipenkkiin ja nyt ne kukkivat jopa paremmin kuin kukkakaupan ruukuissa viime keväänä.

Lisää kukkaloistoa odotellessa :)

Pelarkuun taimet maaliskuussa pari viikkoa ostamisen jälkeen.

Valkoset ruukkunarsissit keväällä 2025

Samaiset narsissit mökin puutarhassa keväällä 2026

Parsakaalia kahdella tapaa

Gnoccheja, varsiparsakaalia ja lohta

Viimeksi Taattisten tilalla käydessäni vein porukalle tuliaisiksi gnocchi-parsakaalipyttipannua ja kukkakaali-parsakaalisalaattia. Gnocchireseptin äkkäsin viimeisestä Glorian ruoka&viini -lehdestä (4/2026) ja kukkakaalisalaatin ohjeen löysin joku vuosi sitten Hellan ja viinilasin välissä -blogista (täällä). 

Jos joukossa on kasvissyöjiä, perusmajoneesin voi korvata vegaanisella majoneesilla ja lohen herkkusienillä. Salaattia varten paistetut pekonipalat voi panna tarjolle erilliseen astiaan, josta halukkaat lisäävät niitä omille lautasilleen :)

Molemmat helpot parsakaali/varsiparsakaaliherkut ovat maistuneet suurperheellemme niin taaperoikäisille kuin meille eläkeikäisillekin :)

• Leikkaa lohi nahattomaksi, kuutioi ja mausta suolalla. Paloittele varsiparsakaalit.
• Kuumenna öljy ja ruskista lohipalat öljyssä 3-4 min kerran kääntäen. Siirrä kalat pois pannulta.
• Paista gnoccheja sekoitellen muutama minuutti. Lisää parsakaalit ja paista muutama minuutti.
• Lisää kohmeiset herneet, peitä kannella ja kypsennä 5 min. ja lisää paistetut lohipalat.
• Mausta suolalla ja pippurilla. Revi päälle basilika. 
• Lisänä tarjottavaan majoneesiin sekoitetaan hienoksi raastettu parmesaani ja sitruunamehu.

Onnistuu herkkusienilläkin :)

Parsakaalia, kukkakaalia ja pekonia. Hyvä lisäsalaatti niin kalalle kuin lihalle:

1-2 kukkakaalia 

1 pieni parsakaali

1 pkt pekonia

1,5 dl rusinoita 

Leikkaa kaaleista kukinnot kulhon pohjalle. Ruskista pekoni, kuivaa talouspaperilla ja leikkaa pieniksi palasiksi. Lisää pekonit ja rusinat kulhoon. Kastiketta varten sekoita 2 dl majoneesia, 1 rkl sitruunamehua, suolaa ja valkopippuria. Lisää kastike salaattiin, sekoita ja anna vetäytyä hetki jääkaapissa. 

Äitien päivä

Kiitos Äiti (97v) rakkaudestasi :)

Katseen vangitsijoita

Joel Slotte (s.1987): Vaeltaja, 2021

Turun komean taidehallin (täällä) toisessa kerroksessa on marraskuuhun asti Mikä väri -niminen näyttely, joka on koottu museon omista kokoelmista. Runsaat kuusikymmentä teosta 39 taiteilijalta levittäytyy kolmeen isompaan ja kahteen pienempään näyttelysaliin. 

Ensimmäisen salin hämmentävin kokemus oli Roland Perssonin luonnollista kokoa oleva silikoninorsu, jolla oli muun muassa laudoista tehdyt torahampaat. Veistos tuntui jättävän alleen kaiken muun huoneessa olevan. Outo otus, joka ei ensi tapaamisella minua viehättänyt, mutta katseeni se vangitsi :)

Huoneen toinen katseen vangitsija oli alle nelikymppisen Joel Slotten Vaeltaja. Vahvoine väreineen teos oli kiehtova, mutta samalla pelottavan oloinen - jännitteinen ja ristiriitainen. Mitä mustaan nahkatakkiin pukeutunut huppupäinen hiippari tekee syrjäisellä metsälammella? Miksi lampi vetää häntä puoleensa?

Seuraavana oli vuorossa toisen kerroksen suurin sali, jossa Helene Schjerfbeckin maalausten (täällä) lisäksi huomioni kiinnittyi Axel Haartmanin Emilienneen. Nuori nainen tuntui katsovan ja hymyilevän juuri minulle. Kutsuvan viinilasilliselle kanssaan - silmät vilkkuen lilan turbaanin alla. Tasapainoista ja kiehtovaa - vetosi minuun :)

Turkulainen taidemaalari Axel Haartman (1877-1969) toimi Turun taidemuseon intendenttinä eli johtajana vuosina 1923-1953. Hän asui vaimonsa kanssa Naantalissa, jossa heidän kotitalonsa Casa Haartman on nykyään museoitu (täällä). Emilienne on 1920-luvulta, jolloin Haartman oli turkulaisen modernismin kärkinimiä.

Seuraavassa salissa katseeni hakeutui heti Elin Danielson-Gambonin maalaamaan isokokoiseen muotokuvaan ystävästään, 27-vuotiaasta Hilma Westerholmista (1863-1952) - taidemaalari Victor Westerholmin (1860-1919) puolisosta. Muotokuvasta huokui, että malli oli ollut ystävän käsissä eikä häiriintynyt ystävän tutkivasta katseesta. Lempeänä, avoimena ja luottavaisena. Maalausta katsoessa tuli hyvä mieli :) Harmi, että heijastusten takia en onnistunut saamaan siitä suurempaa ja tarkempaa kuvaa…

Viimeisessä salissa oli lähinnä nykytaidetta. Tykkäsin etenkin helsinkiläisen valokuvaajan Emma Sarpaniemen itsestään ottamasta valokuvasta, jossa hän veti jalkaansa punaista sukkaa. Emma on tullut tunnetuksi juuri tällaisista performatiivisista valokuvista, joita hän ottaa itsestään ja ystävistään.

Joku teistä ehkä huomasi, että esittelin vain neljä näyttelysalia, en viittä kuten alussa lupailin :) Toinen yläkerran pienistä sivusaleista jäi minulta nimittäin vahingossa väliin…

Roland Persson (s.1963): Hope and Glory, 2016

Seinällä Susanne Gottbergin (s.1964) Colorist vuodelta 1993.

Axel Haartman (1877-1969): Emilienne, 1912

Elin Danielson-Gambogi (1861-1919): Hilma Westerholm, 1888

Emma Sarpaniemi (s.1993): Self-portrait Wearing Red Socks, 2022

Heleneä Turussa

Keinutuolissa, 1910

Turun taidemuseon (täällä) toisen kerroksen kokoelmanäyttelyssä on tällä hetkellä esillä viisi Helene Schjerfbeckin (1862-1946) öljymaalausta museon omista kokoelmista. Yhtä lukuunottamatta ne oli maalattu Helenen asuessa - vaatimattomissa oloissa ja lähes eristäytyneenä muusta taideyhteisöstä - äitinsä Olga Printzin (1839-1923) kanssa vuosina 1902 -1925 Hyvinkäällä.

Eniten minua kiehtoi Keinutuolissa-niminen maalaus, jonka mallina oli ollut taiteilijan naapurissa asunut 18-vuotias hyvinkääläinen Elna Tamlander (1892-1910). Hieman hämmentyneen näköinen tyttö, jonka hiuksissa näytti olevan turkoosia silkkinauhaa. Tyttö, joka vain jonkun kuukauden kuluttua kuoli kurkkumätään.

Samoilta vuosilta oli myös naapuruston lapsia kuvaava punahuulinen Halkopoika II, ja viereisen Keltahattuisen laulajattaren Helene ikuisti vuonna 1917. Laulajattaren mahdollista mallia en onnistunut lyhyellä nettiselailulla selvittämään. Ja poikkeuksellisesti jätin ottamaani valokuvaan näkymään myös taulun kehykset, sillä ne olivat jotenkin oleellinen osa tuntematonta laulajatarta.

Vanhin esillä olleista viidestä maalauksesta oli Vanha herraskartano, joka kuvasi Helenelle rakasta Sjundbyn kartanolinnaa Siuntiossa. Etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa Helene vietti pitkiä aikoja kartanossa, sillä hänen tätinsä Selma Printz (1837-1861) oli avioitunut kartanon omistajan Thomas Adlercreutzin (1819-1887) kanssa.

Sjundbyn kartanosta puhutaan usein myös Helenen mummolana. Ilmeisesti Helenen äidinäiti Sofia Printz (1812-1893), joka oli myös Helenen Selma-tädin äiti, muutti tyttärensä Selman kuoltua kartanoon hoitamaan tämän esikoistytärtä. Vain 24-vuotias Selma Adlercreutz oli kuollut tyttären synnytyksen jälkeiseen lapsivuodekuumeeseen.

Lisäksi Taidemuseon yläaulassa oli yksi Helenen useista vanhaa äitiään kuvaavista maalauksista. Kotona-nimisessä teoksessa 64-vuotias Olga-äiti istui parsimassa - kumarassa harmaine hiuksineen ja koppuraisine sormineen. Ei uskoisi vain vähän yli kuusikymppiseksi. Niin ne ajat muuttuu - ja vanhat nuortuu…

Katsellessa taas Schjerfbeckin maalauksia tuli mieleeni, että pitääpä tehdä ”Helenen perässä” -retki myös Hyvinkäälle. Ja tutkia, mitä mielenkiintoista sieltä löytyy…

Ps. Pari viikkoa tämän postauksen jälkeen löysin Hyvinkään kaupungin sivuilta vastauksen (täällä): Keltahattuinen laulajatar -maalauksen mallina oli ollut 28-vuotias Helny Nykopp (1889-1963), joka oli Hyvinkäällä asuneen Valtion Rautateiden ylipuutarhuri Willy Nykoppin tytär. 

Keltahattuinen laulajatar, 1917

Halkopoika II, 1911

Vanha herraskartano, 1901

Kotona, 1903

Vuokkojen jälkeen

Rentukat, keto-orvokit ja ketunleivät kukkivat yleensä sini- ja valkovuokkojen (täällä) jälkeen. 

Tänä vuonna tuntuu, että nekin ovat ilmestyneet etuajassa -

jopa yhtä aikaa vuokkojen kanssa :)