Laura ja Linda kirkossa

Flyygeli, viulu ja sello. Pianisti Laura Mikkola, viulisti Linda Lampenius ja sellisti Jaani Helander. Karjalohjan kivikirkko, Sergei Rachmaninov ja lämmin kesäilta. Kolme kolmikkoa, jotka loivat minulle ja Ukille ihanan illan.

En ole mikään klassisen musiikin tuntija enkä ”ymmärtäjä”. Mutta usein klassinen musiikki yllättää minut - kietoo otteeseensa, kuten keskiviikkoiltana Karjalohjalla. Mikkolan, Lampeniuksen ja Helanderin soittama venäläisen Rachmaninovin (1873-1943) Trio elegiaque no.2 teki juuri näin. Istuin ja kuuntelin hievahtamatta. Musiikki myllersi sisälläni, etenkin voimalla kirkossa kaikuvat Mikkolan flyygelin sävelet. Aika kului siivillä ja olin koko ajan ”messissä”. Tykkäsin ja nautin :)

Esitys kuului Karjalohjalla vietettävän Koivu ja tähti -festivaaliviikon ohjelmistoon. Eka kerta olin mukana. Muina päivinä en pääse, mutta ehkä ensi vuonna…

Samalla tutustuin Karjalohjan kirkkoon sisältä, kuten viime vuoden toukokuussa toivoin (täällä). Silloin sain valokuvata yli satavuotiasta, 1970-luvulla kertaalleen palanutta kirkkoa vain ulkoa. 

Kirkko oli ihan kaunis, ei huippu. Tykkäsin tulipalossa säilyneestä alttaritaulusta ja uusista kaari-ikkunoista, mutta alttarin yläpuolen pyöreän ikkunan lasimaalaus oli outo eikä mielestäni sopinut kirkon tyyliin. Kirkon akustiikkaa on kehuttu, mutta minusta flyygelin ääni peitti usein alleen Lindan viulun ja Jaanin sellon. Oliko kyse akustiikasta vai mikrofoneista, en tiedä…

Kiva kesäilta. Kesäisiä ihmisiä ja voimamusiikkia :)

Alttaritaulun on maalannut taidemaalari Aleksandra Frosterus-Ståltin (1837-1916), 

josta lisää täällä.

Kirkko joka paloi

Karjalohjalla on komea kirkko. Näin ei ole ollut aina. Syyskuussa 1970 salama sytytti yli sata vuotta vanhan kirkon. Puinen kellotapuli ja kaikki sisätilat paloivat, ja jäljelle jäivät vain korkeat kiviseinät.

Vasta 20 vuotta myöhemmin 1990 Museovirasto vaatimuksesta sortumisvaarassa olleet rauniot katettiin peltikatolla. Seuraavina vuosina kirkkoa kunnostettiin edelleen ja sitä alettiin käyttää kesäisin. Vähitellen ja lopullisesti vasta vuosituhannen alussa se kunnostettiin nykyiseen kuntoonsa. 

Vuonna 1977 raunioiden viereen rakennettiin matala, laatikkomainen rakennus, jota isojen ikkunoidensa takia alettiin kutsua lasikirkoksi. Arkkitehtien Paavo Mänttärin (1930-96) ja Sakari Laitisen (1937-2015) suunnittelema rakennus peittää mielestäni harmillisesti harjun päällä olevan vanhan kivikirkon yhteyden viereiseen Puujärveen. 

Vuosikymmeniä seurakunnan kaikki tilaisuudet järjestettiin Lasikirkossa. Nykyään tilava rakennus toimii seurakuntasalina ja päiväkotina, ja jumalanpalvelukset järjestetään pääosin korjatussa kivikirkossa. 

Kivikirkon alttaritaulu oli yksi harvoista esineistä, joka ehdittiin pelastaa tuhoisasta tulipalosta, ja nykyään sillä on kunniapaikka nykyisessä kirkossa. Taulun on maalannut taidemaalari Aleksandra Frosterus-Ståltin (1837-1916) vuonna 1881 toimiessaan vuosia opettajana Turun piirrustuskoulussa (nyk. osa Turun akatemiaa). Opettajan palkka oli pieni, ja jäätyään nuorena leskeksi taidemaalari hankki lisätuloja kolmen lapsensa elättämiseen maalaamalla mm. alttaritauluja. Vuosien 1877-1912 aikana Frosterus-Ståltin maalasi lähes 70 alttaritaulua, joista on jäljellä viitisen kymmentä. 

Pysähtyessäni Karjalohjalla kirkko oli kiinni, joten Frosterus-Ståltinin alttaritaulu jäi näkemättä. Eli myös Karjalohjan kirkko kuuluu kirkkoihin, joihin koronan jälkeen tutustun uudelleen :) Onneksi Karjalohjan visiitit ovat vuosikymmeniä kuuluneet perinteiseen kesäohjelmaani. Siellä on mm. toinen Salon mökin lähikaupoista - mökiltä alle 10 kilometriä, joten kirkkovisiittini toteutunee lähikuukausina :):)