Maisema Kolilta

Lauantaina matkustin Murun kanssa junalla Saloon. Helsingin rautatieasemalla ohitin runsas vuosi sitten avatun ravintola Taulun ja pysähdyin ovelle ihailemaan ravintolan seinällä olevaa yli sata vuotta vanhaa, valtavaa - 5 metriä x 8 metriä - maalausta. 

Kyseessä on kolmen kuvataiteilijan - Eero Järnefeltin (1863-1937), A.W.Finchin (1854-1930) ja Ilmari Aallon (1891-1934) - yhdessä maalaama Maisema Kolilta -niminen teos. Maalauksen tilasi vuonna 1911 Suomen Matkailijayhdistys edustamaan Suomea Berliinin matkailunäyttelyssä. Palattuaan kotimaahan maalaus löysi paikkansa Helsingin uuden asemarakennuksen seinältä, jossa se on siitä lähtien eli vuodesta 1923 ollut ohikulkijoiden ilona. 

Viime vuonna tämä yksi Suomen suurimmista kankaalle tehdyistä maalauksista konservoitiin, joten asemalla liikkujien kannattaa vähintään kurkistaa teosta ravintolan ovelta, jos ei sitten ehdi tai halua pysähtyä kahvittelemaan tai syömään. ”Ruokakin on ihan hyvää ja hintansa väärtti…”, kirjoitti Teemu Luukka arvioidessaan viime talvena Taulu-ravintolan anteja Hesarin neljän tähden arviossaan (HS 28.1.26).

Jos eilisessä postauksessa hyppelehdin taidemuseosta kirkkoon (täällä), niin tänään jatkoin hyppelyä Järnefeltin perässä kirkosta asemaravintolaan…

Aperten antia

Kuha, latva-artisokka, osterivinokas ja karhunlaukka

Mannerheimintiellä Kansallisoopperaa vastapäätä on vuoden päivät ollut kehuttu pieni ravintola Aperte. Viime viikolla olimme Opiskelijatytön kanssa menossa oopperaan katsomaan Pulssi-nimistä tanssiesitystä, joka koostui kolmesta erillisestä nykytanssinumerosta. Oli muuten tosi hyvä ja nautittava esitys - todellinen elämys.

Ennen esitystä olimme varanneet pöydän Apertesta, jossa herkuttelimme tarjoilijan suosittamalla menulla: Alkuun saimme kaksi alkupalaa - kesäkurpitsaa ricottajuuston kanssa ja tartarlihaa papujen ja parmesaanin kanssa, pääruokana tarjoiltiin kuhaa latva-artisokan ja osterivinokkaan kanssa sekä lopuksi raparperia ja inkivääriä. 

Neljän ruokalajin kokonaisuudesta ehdottomasti maistuvimmat annokset olivat tartar ja kuha. Molemmat olivat herkullisia kokonaisuuksia, vaikka en osaa annoksia sen kummemmin eritelläkään. Kylmänä tarjoilu kesäkurpitsa-annos ei ollut yhtään makuuni ja jälkiruokasommitelma oli todella tavanomainen - ”monta kertaa aiemminkin syöty”.

Tarjoilijamme oli huippu - kivan rento ja kohtelias. Ja seuranihan oli tietty yliveto. Kun Aperte oli vielä kivenheiton päässä Kansallisoopperasta, niin enempää en olisi voinut toivoa :)

Tartar, vihreä papu, kumina ja parmesaani

Hämmentävä silta

Tutustuessani mennä viikolla Nurmesniemien ateljeekotiin Helsingin Kulosaaressa (täällä) en voinut olla ihmettelemättä merellä näkyvää siltaviritelmää. Kyseessä oli Kruunuvuorensilta, joka tulee yhdistämään Laajasalon Korkeasaareen. Se on tarkoitettu vain joukkoliikenteelle, jalankulkijoille ja pyöräilijöille, ei lainkaan yksityisautoille.

Kruunuvuorensilta tullaan avaamaan jalankulkijoille ja pyöräilijöille tämän kevään tai kesän aikana ja raitiovaunuille vuoden 2027 kuluessa. Silta on 1,2 kilometriä eli se on Suomen pisin silta. Korkeasaaresta matkaa voi edelleen jatkaa Mustikkamaan kautta Merihakaan asti. Ensin Finkensiltaa Korkeasaaresta Mustikkamaalle ja sitten Merihaansiltaa Mustikkamaalta Merihakaan. Tai toisin päin :) Kaksi jälkimmäistä siltaa on avattu jalankulkijoille jo viime vuonna. 

Kiva että saadaan lyhyempi yhteys Hakaniemen ja Laajasalon välille. Mutta kyllä pitkä silta pilaa upean merinäkymän, joka on avautunut Kulosaaren eteläkärjestä ja esim. ravintola Kulosaaren Casinon ikonisesta Merisalista. Hämmentävää…

Vai onko tämä vain nykyaikaa, jossa eläkeläismummi ei enää pysy perässä…

Uusi silta näkyi häiritsevästi myös Nurmesniemen ateljeekodin (täällä) pihalle.

Lounas rannalla

Aurinko suosi kolmen päivän lomareissuamme, vaikka lämpötila etenkin aamuisin pysytteli lähempänä kymmentä kuin kahtakymmentä astetta. Iltapäivällä aurinko kuitenkin lämmitti jo kesäisen mukavasti ja joka päivä pystyimme syömään ulkoterasseilla - väliin jopa varjoon hakeutuen.

Yllättäen matkan parhaan aterian sain loma-asuntomme lähellä olevassa Amanecer-ravintolassa - varsinaisessa turistirysässä :) Eikä paikassakaan ollut valittamista - rantabulevardilla rannan puolella siten, että osa pöydistä oli kivasti hiekalla. 

Ukin suosituksesta valitsin grillattua kampelaa. Ja sain hyvää, tuoretta eikä liian kuivaksi käsiteltyä kalaa. Ja riittävästi. Tykkäsin :) Pikkupoika valitsi hampurilaisen ja oli tyytyväinen. Eikä Ukkikaan valittanut omasta annoksestaan. 

Istuimme lämpimällä terassilla loputtoman tuntuisen iltapäivän, jonka aikana Pikkupoika ehti juosta pitkiä aikoja edessä olevalla rannalla ja juoda kolme kokista hövelin Ukin tilaamana. Lomaa parhaimmillaan :)

Hyvässä uskossa

Maa-artisokkaa ja verigreippiä

Viikolla olimme pikkuporukalla juhlistamassa Esikoisen vanhimman pojan 15-vuotissynttäreitä Kruununhaan Vironkadulla olevassa Bona Fide -ravintolassa. Kodikas hyvän ruoan ”korttelikapakka”, jonne kerrallaan mahtuu vain kahdeksan pöytäseuruetta. Ja kun vielä oli mieluisaa seuraa, sai mukavaa palvelua ja nautti maukasta ruokaa, niin siinä oli kaikki mitä mieleenjäävältä ravintolaillalta odotan. 

Bona Fidessä oli tarjolla kaksi menu-vaihtoehtoa: neljän tai kuuden ruokalajin annoskokonaisuudet. Edellinen maksoi 48 euroa ja jälkimmäinen pari kymppiä enemmän. Valitsimme neljä ruokalajia, jotka tällä kertaa koostuivat keltajuuresta ja mädistä, maa-artisokasta ja verigreipistä sekä päärynästä ja tonkapavusta plus kahdesta valinnaisesta pääruoasta, joista seurueemme kasvisyöjä valitsi juuriselleriä ja omenaa ja me muut maistelimme päivän kalaa, joka keskiviikkona oli haukea.

Kaikki annokset olivat kauniita ja maukkaita. Keltajuuresta tehty annos maistui lanttulaatikolta, joka kuuluu jouluherkkuihini, ja hauki oli kekseliäästi pakattu taikinakuoreen. Mutta parhaiten minulle kuitenkin maistui maa-artisokka ja verigreippi -yhdistelmä sekä pähkinältä maistuvalta tonkapavulla kuorrutettu päärynän puolikas. Ukki muuten ihmetteli paahdettua maa-artisokkaa maistaessaan: ”Mitä herkkulihaa tämä oikein on?”

Vuodesta 2021 toimineen Bona Fiden nimi on latinaa ja tarkoittaa ”vilpittömässä mielessä, hyvässä uskossa”. Ihan en nimen juonesta saanut kiinni… Se ei kuitenkaan haitannut, sillä nautin kaikesta - seurasta, ruoasta ja tunnelmasta. 

Lontoontytöllä, Ukilla ja minulla oli mukava juhlailta upean, tulevaisuuteen uskovan 15-vuotiaan nuoren miehen seurassa. Varsinkin kun me kaikki neljä rakastamme hyvää ruokaa :)

Keltajuurta, bergamottia ja mätiä

Päivän kala oli haukea taikinakuoressa

Päärynää ja tonkapapua

Luin kotona, että tonkapapu on eteläamerikkalaisen puun siemen, 

jota käytetään mausteena vähän muskottipähkinän tapaan.

Bona Fide Vironkadulla

Musiikkia Klubilla

Keskiviikkoiltana velipoika soitti kahden muun ukkomiehen kanssa Wallun klubilla Storyvillen alakerrassa. Pitihän mummin mennä herrojen soittoa katsomaan ja kuuntelemaan. Varsinkin kun siitä on aikaa, kun viimeksi olen käynyt velipojan keikalla ja kun keikka vielä alkoi vanhuksille sopivasti jo kello kahdeksalta :) Eikä Eduskuntatalon vieressä vuosikymmeniä ollut, aikoinaan kansanedustajien suosima ”vanhanaikainen baari” ollut minulle aiemmin tuttu. 

Itsellenikin yllätykseksi tykkäsin kovasti kolmikon - Jukka Orma (kitara), Mikko Löytty (basso) ja Harri Ala-Kojola (lyömäsoittimet) - soitosta, vaikka en koskaan mikään ”rautalankamusiikin” ystävä ole ollutkaan. Miehet soittivat ja lauloivat ”Hendrixin, Princen, vanhan bluesin, erikoisen tangon ja heittäytyvän antaumuksen hengessä”, kuten Storyvillen Instagram-sivuilla kerrottiin. Mahtuipa kahteen 50 minuutin settiin ilokseni myös pari leppoisaa kantrikappaletta.

Eli herrojen ohjelmisto oli pääosin muuta kuin olettamaani ”rautalankaa” - mitä se sitten onkaan… Kiva kun menin, sillä tykkäsin ja nautin. Paikkakin oli mukavan klubimainen eikä kuulijoita ollut liikaa, joten myös tunnelma oli mukavan iisi ja intiimi. 

Kiitos Orma, Löytty ja Ala-Kojola :)

Tertti lumoaa - edelleen

Tertin kartano Mikkelissä on tuttu vuosien takaa. Siellä on niin kahviteltu, syöty kuin yksin tai ystävien kanssa useamman kerran, mutta edelleen se viehättää minua. 

Ja aina Tertistä löytyy jotain uutta. Tällä kertaa pääsin tutustumaan vanhan kivinavetan raunioille rakennettuun ”salaiseen” puutarhaan, joka viime vuonna oli varattu vain ennakkoon tilatuille opastuksille (täällä). Kun tarkemmin ajattelen, niin luulen, että muuripuutarha avataan edelleen tilattujen opastusten lisäksi vain Tertissä yöpyjille… 

Käydessämme pitkästä aikaa tervehtimässä Mikkelissä asuvia Parasystäviä yövyimme Tertin kartanon kodikkaissa aittahuoneissa. Ja Muru pääsi mukaan, sillä myös koirat ovat tervetulleita kartanoon - yöpymisestä tosin joutuu maksamaan 35 euroa/yö :)

Tertissä oli kaunista, siistiä, kodikasta ja ystävällistä. Hyvin hoidettuja kukkia ja nurmikenttiä, haravoituja hiekkateitä. Koivukuja, omenapuutarha ja patsaspuisto sekä pieniä kutsuvia istumaryhmiä koivun siimeksessä, ryytimaan keskellä ja metsän reunassa. Ja pari pilvipenkkiä pilvien bongaamiseen :)

Alkuillasta illastimme päärakennuksen pitopöydässä. Buffetpöytä oli kaunis ja runsas, mutta kokonaisuus oli pettymys. Mikään ei erityisemmin jäänyt mieleen, vaikka joku vuosi sitten olin buffetista vielä tosi innostunut (täällä). 

Ehkä tällä kertaa - toisin kuin silloin - odotukseni olivat liian suuret :) Saattoipa makunystyröihini vaikuttaa myös se, että väliin keskustelimme aika rankoistakin aiheista - elämän arvaamattomista yllätyksistä… Oikeastaan vain pääruokana tarjoiltu fasaani-kanttarellipata vaikutti etukäteen kiinnostavalta, mutta liha olikin harmittavan sitkeää. 

Ja se ruuhka. Jonotimme ruokaa kartanon sokkeloisissa tiloissa noin 50 muun eläkeläisen kanssa. Mieleen tuli entisajan ruotsinlaivat. Ihmettelinkin etukäteen, miten iso buffetpöytä oli tarjolla tavallisena arkimaanantaina - miten ruokailijoita riittää? Eläkeläisryhmän kartanoreissu oli siihen selitys, mutta bussilastillinen eläkeläisiä toi myös epämiellättävää ruuhkaa. Puolensa ja puolensa…

Onneksi pöytämme oli omassa rauhassaan kartanon pienessä perähuoneessa - kahden muun ”ulkopuolisen” pöytäseurueen kanssa. Ja oma ruokaseurammehan - Parasystävä ja Miehensä - oli superia :)

Aittahuoneen asukkaille oli varattu pari sateenvarjoa sekä isot ja pienet kumisaappaat :) 

Vaaleassa aittahuoneessa oli parveke, josta kaunis näkymä niitylle ja ilta-aurinkoon - jees :)

Yllätys muuripuutarhassa :)

Perhosten tanssia

Kolmantena retkipäivänä pyöräilimme runsaat 60 kilometriä Kuresaaresta Luonteis-Saarenmaalle Kärlan, Kihelkonnana, Kureveren ja Veeren sataman kautta Odilätsille.

Kärlassa ostimme sunnuntainakin auki olevasta Coop-kaupasta virolaiset jäätelöpuikot, Kihelkonnassa kävimme Mihklin viehättävässä maatilamuseossa ja söimme borssikeittoa Köstrimajan viehättävässä ”perhetavontolassa”. Kureveren ja Veeren välisellä pätkällä humalluimme perhosista :) Ja Odilätsissä ihmettelimme metsässä porisevia lähteitä. 

Parasta päivässä olivat - pyöräilyn lisäksi - kuitenkin perhoset. Parinkymmenen kilometrin pituisella metsätiellä törmäsimme satoihin erivärisiin perhosiin. Aurinko paistoi ja kesä lämmitti - ja kymmeniä uusia perhosia pyrähti metrin välein lentoon ohittaessamme kesäkukkien täyttämiä tienpientareita. Eikä virolaisilla pientareilla näkynyt yhtäkään lupiinia :)

Saimme lähes tunnin pyöräillä keskellä keijukaissatua ja tanssia perhosten kanssa. Lopuksi osa meistä kävi vielä uimassa tien vieressä kimmeltävässä meressä. Kesä, meri ja perhoset - ja päivä oli täydellinen :)

Kuusen kylän bussipysäkki matkalla Kärlaan :)

Mikhlin maatilamuseon rakennukset ja esineistö olivat 1800-luvulta. 

Tila rakennuksineen on ollut saman suvun omistuksessa kahdeksan sukupolven ajan. 

Viimeiset asukkaat jättivät tilan vasta vuonna 1987. 

Kaunista ja hyvin hoidettua - vierailun väärtti - ehdottomasti :)

Mihklin museon kiehtovaa, käsintehtyä esineistöä.

Saarenmaa on kuuluisa komeista kiviaidoistaan. Ja niitä todella riitti. Jumalaisen kauniita :)

Köstrimaja oli pyöräilyreissun mukavin ravintola. Suosittelen, jos Kihelkonnaan satutte :)

Odalätsin lähteillä pohjavesi pulppusi parissa kohdassa maanpinnalle - 

ruskeahko kohta kuvassa :)

Alueella oli pari lähdettä vierekkäin helposti saavutettavissa tien vieressä. 

Kiva luontokohde, mutta muuta ei järin kiinnostavaa…

Kuressaaresta Kärlan, Kihelkonnan, Kureveren ja Veeren kautta Odalätsin lähteille.

Pyöräilyä yhteensä runsaat 60 km :)

Best i Billnäs

Sisäänkäynti kahvila Elleniin oli Ison Pajan perältä Cafe-kyltin ohjaamana :)

Jos Billnäsin ruukin ravintola oli pettymys ja vohvelikioskilta päätimme kääntyä uuvuttavan pitkän jonon takia (täällä), niin löytyi Billnäs/Pinjaisista myös paljon hyvää. Kiinnostavaa kesänäyttelyä entisessä tehdashallissa ehdinkin kehua jo aiemmassa postauksessa (täällä). 

Näyttelyn lisäksi ihastuin ruukkialueen kauniisiin jokinäkymiin, mutta ennen kaikkia vanhat, osin kunnostetut rakennukset veivät sydämeni. Osa yhteensä noin 30 rakennuksesta oli isoja betonista tehdashalleja ja osa punamullalla maalattuja puurakennuksia, joista tosin vain harvaan pääsi sisälle. 

Ruukin ravintola -keissin (täällä) jälkeen uskaltauduimme vielä kokeilemaan vieressä olevaa Scarlett O’Karis -nimistä terassiravintolaa. Onneksi - sillä Ukin tilaama grillivarras oli kuulemma herkkua :) Minä tyydyin vain rose-lasilliseen ja seurassamme edellisessä ravintolassa ollut Opiskelijatytön perhe päätti ajaa parin tunnin matkan kotiinsa - syömään :)

Lopuksi Ukki suostui vielä kanssani kahvikupilliselle Iso Paja -nimisen tehdashallin perältä löytämäämme pieneen ja viehättävään Ellenin kahvilaan. Äärestystävällinen emäntä, hyvä valikoima makeaa ja suolaista sekä pari pöytää sisällä ja kymmenkunta ulkopöytää Mustionjoen rannalla. 

Kotiin päästyäni palautin vielä mieleeni, että Billnäsin ”rautatehdas” eli ruukki perustettiin jo 1600-luvulla, ja se jatkoi toimintaansa pitkälle 1900-luvulle asti. Vuonna 2008 yksityinen yrittäjä osti Pohjan kunnalta hylätyn ruukkialueen rakennuksineen ja alkoi kunnostaa aluetta matkailu- ja majoituskäyttöön, kuten jo vuonna 2021 kirjoitin (täällä). 

Hikisen ja pitkän retkipäiväni pelasti kahvila Ellenin herkullinen Ellen Svinhufvudin marenkileivos ulkona nurmikolla - joen rannalla - pienessä tuulenvireessä ja riittävässä varjossa :)

Vanhan tehtaanpiipun juuressa oli mukava terassiravintola Scarlett O’Karis :)

Ellen Svinhufvudin leivos kahvila Ellenin ”terassilla”.

Pettymys Pinjaisissa

Ajettiin mökiltä - toistamiseen tänä kesänä - Billnäsiin Mustionjoen rannalle. Tällä kertaa Opiskelijatytön puolison ja yksivuotiaan pikkupojan kanssa. Edelliskerrastani ruukkikylässä oli vain pari viikkoa (täällä). Silloin oli sateista ja antiikkimessujen takia ruuhkaista - nyt puolestaan helteistä ja ihanan rauhallista :)

Tämänkertaisen reissumme ensisijainen kohde oli (taas) helsinkiläisen Lokal Gallerian Sommarstilleben-taidenäyttely, johon ihastuin jo edellisellä käynnillä (täällä), ja toiveissa herkullinen ja rento ravintolalounas - mukavassa seurassa - tavanomaisten mökkisapuskoiden jälkeen.

Mutta toisin kävin… Lounaamme ravintola Billnäsissä oli kaikkea muuta kuin herkullinen, sillä Kaikki ruokailussa meni Tosi pieleen. Ensinnäkin ravintolatilassa - joka sinänsä oli viihtyisä vanha tehdashalli - oli huono ilmanvaihto, mikä lähes 30 asteen helteessä olisi ollut välttämätön. Ravintolan ulkoterassilla oli tosin viitisen pöytää, mutta niistä vain yksi oli suojassa varjon alla. Ja sekin tietty varattu :) Toisekseen tilattuani ison keskioluen sain ison lasin olutta, jossa oli 5-6 isoa jääpalaa. Ei niin kauheaa, mutta outoa -liekö joku uusi tapa… 

Ja sitten itse ruokaan. Tilasimme yhden annoksen paistettua ahventa, yhden Caesar-salaatin kanalla ja kaksi Billnäs-burgeria, joista toinen pyydettiin ehdottomasti ”well done”. 

Saimme pari pikkuruista korpuksi paistettua ahvenfilettä, jotka syöjä epäily toistamiseen lämmitetyiksi, Caesar-salaatin, jossa oli mautonta valkosta kanaa ja kasa sekalaista pussisalaattia ilman mitään (ei edes öljyä) kastiketta. Ei siis tietoakaan Romaine-salaatista, paksusta ceasar-kastikkeesta, krutongin palasista eikä parmesaanilastuista. Sekä kaksi ei-niin-maukasta hampurilaista ranskiksilla, joiden kummankin jauhelihapihvi oli jätetty punaiseksi.

Huomautimme kala-annoksesta, ja henkilökunta ehdotti ystävällisesti sen tilalle Caesar-salaattia, mutta päädyimme yhteisymmärryksessä hyvitykseen. He myös tarjoutuivat tekemään uuden paremmin paistetun burgerin, ja näin sovittiin. Mutta kun olimme odottaneet uutta burgeria pari kymmentä minuuttia, päätimme luovuttaa, maksaa ja lähteä jatkamaan matkaa. 

Lounaskokemus oli kaikkinensa niin epäonnistunut, että salaatista en jaksanut enää valittaa, vaan jätin sen pettyneenä ja nälkäisenä lähes syömättä. Onneksi suolattomat ja maustamattomat kanan palat maistuivat yksivuotiaalle :)

Ulkona päätimme vielä mennä kokeilemaan lähistöllä olevaa, kehuttua kesäkioskia Waffles&Bubbles, josta kuplajuoman lisäksi olisi saanut makeita ja suolaisia vohveleita. Mutta harmiksemme kioskin edessä oli pitkä jono ja paikalla yksi vohvelin paistaja sekä viitisen (varattua) pöytää, jossa istuneilla ei tuntunut olevan kiire mihinkään - minkä toki ymmärsin, sillä paikka näytti viihtyisältä ja vohvelit hyviltä. Mutta pöytäpaikkaa jonottajille ei hyvä kombo :) joten sekin jäi meiltä kokematta. 

Sinänsä kauniissa ja kutsuvassa Billnäs/Pinjaisissa pettymys jäi tällä kertaa kaikille päällimmäiseksi tunteeksi. Ehkä kolmas kerta toden sanoo…

Hikisessä ravintola Bilnässissä löytyi vain jokunen varjoisa ulkopöytä.

Toiveikkaiden jono kiemurteli Vohveleita ja Kuplia -kioskin edessä.

Pensar pysäytti

Pensarin saarella myös saaristoa tuntemattomampi - kuten esim tämä pyöräilevä mummi - pääsee mukavasti saariston makuun. Merta ja rauhaa ja jokunen kallion kolo. Varsinkin kun suojaisa saari on sopivasti sivussa välillä jopa pelottavan vilkkaasti liikennöidystä Saariston rengasreitistä :)

Matkasimme Pensariin Granvikin laiturista m/s Viken -nimisellä saariston yhteysaluksella (täällä) ja jatkoimme matkaa seuraavana aamuna pienen saaren toisella rannalla olevasta laiturista m/s Falkö -nimisellä yhteysaluksella. Falköllä olisi päässyt matkustamaan Borstön ulkosaareen asti, mutta me jäimme aluksen kyydistä runsaan puolen tunnin matkan jälkeen Kirjaisten laiturilla. 

Pensarissa yövyimme hotelli-ravintola Sandvikissa meren ja luonnon ympäröimänä. Liekö pienessä saaressa edes on muita majoituspaikkoja… Enkä muita kaivannutkaan, sillä Sandvik täytti kaikki odotukseni. Mukava huone - tai oikeastaan neljän hengen huoneisto yhdelle - jossa iso (oma) terassi pehmustettuine korituoleineen merelle ja ilta-aurinkoon. Viihtyisä ravintola lasiverannalla ja ulkoterassilla aivan liki merta. Ja aamulla vielä maukas ja runsas aamiainen, joka tarjoiltiin pöytiin. 

Kaiken kukkuraksi Pensarista löytyi vielä mielenkiintoista historiaa :) Suomen sisällissodassa viime vuosisadan alussa saari oli Saariston vapaajoukkojen (Skärgårdens Frikår) tukikohta. Punaisten joukot olivat valloittaneet Korppoon kartanot, mutta kärsivät lopulta tappion valkoisten puolella taisteleville vapaajoukoille. Muistoksi taisteluista Pensarin rantakalliolla on edelleen vuonna 1938 pystytetty graniittinen muistopatsas.

Jatkosodan aikana saaressa asui lottia, joiden tehtävä oli tarkkailla mahdollisia vihollisen pommikoneita. Sodan jälkeen saari ja sen rakennukset olivat Paraisten kalkkivuori Oy:n virkistyskäytössä, ja nykyään niissä  toimii Sandvikin hotelli/ravintola :)

Nautimme hetken Pensarin idyllistä, mutta aamulla pyöräporukkamme matka jatkui Nauvon ja Seilin kautta seuraavaan yöpymispaikkaan ja kohti uusia seikkailuja…

Pensar jää sopivasti sivuun vilkkaasti liikennöidystä Saariston rengastiestä :)

Päärakennus, jossa ravintola ja aamiaishuone sekä majoitushuoneita.