Thai-ruokaa Cityssä

Ensimmäisenä Lontoon päivänä sukkuloimme Lontoontytön kanssa kaupungin ydinkeskustassa - ennen Pohjois-Lontooseen vetäytymistä. Keskustaan meitä veti Royal Academy of Art -taideakatemiassa oleva, performanssitaiteilija Marina Abramovicin näyttely, jonka halusin nähdä (täällä). 

Lounaalle tyttö johdatti minut Chinatownin reunalla, Rubert Streetillä olevaan Speedboat Bar -nimiseen pieneen thaikuppilaan. Alkuun vähän oudoksuin muovikalusteista ja makuuni aika äklöä thaikoristeista pikkuravintolaa, jossa mennessämme ei ollut vielä yhtään asiakasta. 

Ehdin jo ajatella, että minne Tyttö on minut taas johdattanut. Onneksi ystävällinen tarjoilija hälvensi nopeasti ennakkoluulojani, ja ovikin alkoi käydä tiheään ja paikka täyttyä nopeasti.  Ja ruoka - se hälvensi viimeiset epäluuloni. 

Rakastin kaikkea, mitä sain eteeni ja mitä söin. Maukasta ja herkullista, eikä liian kallista. Etenkin pääruokani - mustapippurissa pyöritettyjä Sea Bream -kalanpaloja - vei kieleni :)

Illalla luin netistä tämän vuoden huhtikuussa julkaistun, toimittaja Jay Raynerin kehuvan jutun The Guardian -sanomalehdestä  ”completely irresistible style”. Rayner hehkutti etenkin uppopaistettuja kanannahan palasia. Lontoontyttö oli (taas) osannut viedä minut nappipaikkaan - ennakkoluuloistani välittämättä :) Kun kysyin häneltä, miten hän oli paikan valinnut, hän vastasi kuten usein: ”Kaverit ovat kehuneet.”

Ja Lontoontyttöni - jos kuka - tuntee thai-ruokaa ja -ravintoloita. Hänhän asui ja työskenteli pari vuotta Bangkokissa (täällä ja täällä).

Herkkulounaan jälkeen suuntasimme vielä läheisellä Piccadilly-kadulla olevaan Waterstones-ketjun kirjakauppaan, jonka kellarikerroksen kahvilassa nautimme jälkkärikahvit. Ja enhän minä voinut kahvitella ilman kinuskipäällysteistä shortbread-keksiä :)

Sweetcorn Fitters

Puple Aubergines with Chilli & Thai Basil

Black Pepper Sea Bream

Jälkkärikaffet kirjakaupassa

Gaggan

Thaimaan matkalla joulukuussa herkuttelimme Gagganissa - kunniamainintoja keränneessä, kuuluisassa intialaisessa ravintolassa Bangkokissa (täällä). Lontoontyttö oli varannut meille paikat ravintolasta kuukausi ennen tuloamme. Ja olipahan elämys. Michelin-tähdistään huolimatta paikka oli rento ja helppo. Ja tarjoilijat ottivat kivasti kontaktia ja pitivät hauskaa keskenään ja asiakkaiden kanssa.

Ravintolassa ei ole menuta, jolta asiakas valitsisi haluamansa herkut, vaan tarjolla on ainoastaan tiheästi vaihtuva 25 ruokalajin maistelumenu. Ruokailuaika on säädetty joko kuudesta yhdeksään tai puoli kymmenestä puoli yhteen yöllä. Me olimme aikaisemmassa, ja hieman yhdeksää lähestyessä pikkuisen häiritsi piilotettu kiire, jolla edelliset asiakkaat piti saada ulos ennen seuraavien saapumista. Mutta se olikin ainoa häiritsevä asia koko iltana.

Ruoka-annokset olivat loistavia. Moderneja intialaisia makuja upeasti ja kekseliäästi tarjolle tuotuna. Miten kukaan jaksaa syödä 25 ruokalajia? Hyvin jaksoi, eikä edes ähkyä tullut. Kaikki annokset olivat pieniä, parin suupala kokoisia, ja ne oli kahta lukuunottamatta tarkoitus syödä sormin ja yksi jopa nuolemalla ”lick it up”. Pienuudestaan huolimatta jokaiseen annokseen oli ahdettu useita raaka-aineita ja makuja, sekä tavattomasti taitoa. Ei kuitenkaan päälleliimattua näpertelyä, vaan ammattitaito oli raaka-aineiden käsittelyssä ja annosten valmistuksessa.

Kivana yksityiskohtana oli, että aterian alussa menu jaettiin vain listana, jossa oli 25 miniatyyrikuvaa, ja vasta aterian jälkeen ruokailijalle selvennettiin myös kirjallisena mitä herkkuja tulikaan syödyksi.

Mieleenpainuva ilta herkullisen ruoan ääressä - Elämys.

Scallop and uncooked curry

Mushroom peas

Beetroot rose 

Charcoal lotus stem 

Kukkia ja temppeleitä

Kolmen päivän aikana tutustuimme kolmeen Bangkokin nähtävyyteen - tiistaina Jim Thompsonin kotimuseoon, keskiviikkona Suureen Palatsiin ja torstaina kukkamarkkinoihin. Ruuhkaista ja hämmentävää. Kokemusten kuvaaminen parilla kuvalla tai parilla selkeällä lauseella tuottaa yllättäviä vaikeuksia. Yleensä osaan tiivistää ja löytää itselleni oleellisen. Mutta täällä kaikki on niin runsasta ja nopeatempoista. Vierasta ja outoa, mutta samalla niin kiehtovaa. Järki-ihmisenä minulta katoaa kyky sanoittaa kokemaani - ehkä välillä hyvä niin...

Liikkuminen Bangkokissa on ruuhkien ja kuumuuden takia yllättävän vaikeaa. Helpoimmin kolmesta nähtävyydestä on saavutettavissa Thompsonin kotimuseo, jonne jaksaa hyvin kävellä läheiseltä Siam Central -metroasemalta. Sekä palatsialueelle että kukkamarkkinoille pitää ajaa taksilla, mikä Bangkokissa on helpommin sanottu kuin toteutettu. Takseja on paljon ja ne ovat halpoja. Ja nykyään kuskit viimeistään huomautuksen jälkeen pistävät mittarin päälle. Taksit on myös helposti pysäytettävissä kadulla, mutta siihen se helppous usein loppuu. Osa kuskeista ei ymmärrä englantia, ja huolimatta auttamisen halustaan osa ei ilmeisesti osaa lukea edes thain kielellä karttaan tai lapulle painettuja paikan nimiä eikä osoitteita.

Takseilla ajaminen ei Bangkokissa asuvan tyttäreni kanssa tuottanut mainittavia ongelmia. Hän tuntee maan tavat ja osaa tarvittaessa sanoa joitakin sanoja myös thain kielellä. Mutta kun liikuimme kaksin toisen tyttäreni kanssa, törmäsimme moniin ongelmiin. Laitakaupungilta napattu sinänsä mukava kuski ei tahtonut millään keinoin ymmärtää, että haluaisimme mennä katsomaan Bangkokin kuuluisinta nähtävyyttä Grand Palacea, joka kohoaa neliökilometrin alueella keskellä kaupunkia. Lopulta pitkällisen ja hartaan elekielen ja kartan pyörittelyn jälkeen suuntasi liikkeelle ja jo tunnin päästä olimme temppelialueella.

Suuren Temppelialueen kymmenet pari sataa vuotta vanhat temppelit ovat upeita - hienosti kullattuja ja mosaiikein koristeltuja. Mutta jos hikeentyy väenpaljoudesta - kuten minä - niin liikkuminen alueella on haastavaa, sillä sekä muurien sisällä että laajalla alueella niiden ulkopuolella tungeksii tuhatpäin ihmisiä. Osin keskipäivän kuumuudenkin takia en yksinkertaisesti pystynyt jäämään alueelle, vaan tunnin ruuhkassa liikkumisen jälkeen pakenimme molemmat paikalta. En jaksanut ottaa edes yhtä valokuvaa, mitä harvoin tapahtuu...

Myös Jim Thompsonin kotimuseo oli ruuhkainen, mutta pienen kokonsa takia helpompi lähestyä kuin jättimäinen temppelialue. Kaunis ja mielenkiintoinen - ehdottomasti käymisen arvoinen.

Amerikkalainen Jim Thompson ihastui 1950-luvulla maahan ja sen ihmisiin, elvytti maan silkkikäsityöperinteen ja rakennutti Bangkokiin kauniin kotinsa. Thompson kuoli 61-vuotiaana vuonna 1967 epäselvissä olosuhteissa työmatkalla Malesian viidakossa. Lapsettoman Thompsonin peri hänen veljenpoikansa, joka ei halunnut setänsä kotitaloa. Vanhaa thaimaalaista rakennusperinnettä vaaliva seitsemän pienen puutalon kompleksi ja sitä ympäröivä kaunis pieni puutarha säätiöitiin ja avattiin museona. Jim Thompsonin vuonna 1948 perustama Thai Silk Company -yhtiö toimii edelleen ja sen valmistamia korkealaatuisia silkkituotteita myydään ympäri maailma.

Kukkamarkkinoille menimme taksilla Lontoontytön kanssa. Pääsee myös jokilaivalla - selkeästi englanninkielällä merkattu pysäkki. Moista en ole missään nähnyt. Valtava, pääosin katettu alue jossa myydään tukuttain kokonaisia kukkia, kukkien nuppuja, terälehtiä ja jos mitäkin osaa. Ja kaikkea muuta kukkakoristeiden tekemiseen tarvittavaa. Siellä täällä jokunen tuoli, jolle saattoi istuutua ja ostaa parilla rahalla jotain juotavaa.

Vilskettä ja vilinää...

Tytön kotikatu

Bangkokissa asuimme vuoden alusta kaupungissa asuneen tyttäreni - Lontoontytön - kotona. Hän asuu kerrostalossa Thong Lo (eli Thong Lor) -nimisellä alueella lähellä samannimistä metroasemaa (skytrain). Seutu on Bangkokin mittapuun mukaan rauhallista, ja alueella asuu paljon muitakin ulkomaalaisia. Lähistöllä on monia baareja, ravintoloita, kauppoja ja hierontapaikkoja.

Molemmat valokuvat ovat tytön kotikadulta, ylempi kuvattu metroasemalta ja alempi lähempänä kotitaloa.

Bangkok

Bangkok on kuuma, hikinen ja ruuhkainen - yötä päivää. Kaoottinen, mutta mielenkiintoinen. Sen tunnelmaa ja elämää on vaikea vangita pariin valokuvaan. Jokapuolella tapahtuu ja vilisee. Vastakohtia ja ristiriitaisuuksia näkyy kaikkialla. Uutta ja vanhaa vuoronperään, modernia ja perinteistä rintarinnan. Kiirettä ja hoppua yhtäällä, pysähtyneisyyttä ja seesteisyyttä toisaalla. Köyhyyttä siellä ja vaurautta täällä - usein vierivieressä. 

Taksit seisovat ruuhkissa jopa tunteja, ja automatka saattaa kestää kauemmin kuin saman matkan käveleminen. Mutta kuumuus tekee kävelystä haastavaa, ja haastetta lisää se, että kapeilla kaduilla ei ole mitään reunatilaa eikä suojateitä kunnioiteta. Toisaalta jokilaivoista ihmiset juoksutetaan jonoissa ulos, kun on muka kiire päästä jatkamaan matkaa. Ja kaikki rynnivät kaikkialle.

Bangkok on myös päriseviä mopoja ja roikkuvia sähköjohtonippuja. Pilvenpiirtäjiä, valtavia ostoskeskuksia ja rapistuneita asuntoja. Temppeleitä. Tuoksuja ja hajuja. Ja huutoa, melua ja bensan katkua. Työnnettäviä tai poljettavia myyntikärryjä, joista saa lähes kaikkea harjoista hedelmiin ja kahvista kanoihin. Ja jatkuvia katuruokakojuja.

Bangkok pitää itse nähdä, kuulla ja haistaa. Ja tietenkin maistaa... 

 

Bangkok buukattu

Lentoliput ostettu, osa majapaikoista varattu, matkakirjat ja oppaat hankittu. Ja pari uutta kesäpuseroa ostettu kirpparilta. Joten kaikki lähes pulkassa joulukuun alun Aasian reissua varten.

Lähdemme Opiskelijatytön kanssa pariksi viikoksi Thaimaahan Bangkokissa asuvaa Lontoontyttöä katsomaan. Jännittää, vaikka olenkin kymmenisen vuotta sitten Ukin kanssa pariin kertaan kierrellyt maata niin etelän saarilla kuin pohjoisen kaupungeissa. Nyt mennään ilman Ukkia ja ”paikallisen” vieraiksi, ja naisporukalla...