Tarinoiden lehto

Viime sunnuntaina olin kuuntelemassa Salon taidemuseossa järjestettyä ilmaista keskustelua, jossa kerrottiin Turun yliopiston tutkimushankkeesta, joka selvittää Kemiönsaarella olevaa Sagalundin museomiljöötä ja sen kulttuurihistoriaa. Hanke yhdistää tieteellistä tutkimusta ja taiteellista työskentelyä ja sen nimi on Tarinoiden lehto - Sagalund. Kotimuseo, ympäristö ja elämänkerronnallinen aika. 

Tilaisuus kiinnosti minua, koska aihe liippaa läheltä omaa innostustani kotimuseoihin - tosin Sagalund ja sen Villa Sagalund ovat olleet minulle tuntemattomia. Kiinnostustani lisäsi se, että hankkeessa on mukana tutkija, FT Katja Weiland-Särmälä, jonka vanhoja taidejuttuja luen edelleen innostuneena netistä (täällä), sekä kuvataiteilija Erika Adamsson, jonka yksityisnäyttelyyn olin juuri ihastunut (täällä). 

Katjan ja Erikan lisäksi tilaisuudessa puhuivat Sagalund-hankkeen johtaja kulttuurihistorian ja elämänkerronnan dosentti Maarir Leskelä-Kärki ja tutkijatohtori Karolina Sjö. Yllä on muuten jälkimmäisen muotokuva - Katse menneisyyteen - Erika Adamssonin maalaamana - muorokuva, joka myös oli esillä Salon taidemuseon Paikan henki -näyttelyssä (täällä). 

Erikan näyttelyssä oli myös Villa Sagalundista ja maalauksia huvilan entisistä asukkaista Adele Wemanista (1844-1936) ja Nils Oskar Janssonista (1862-1927), jotka olivat paikallisia, eläkeikäisiä kansakoulunopettajia. Esimerkiksi Erikan kookkaassa Valaistuneet-nimisessä maalauksessa Nils Oskar keskustelee entisen oppilaansa/ystävänsä (?) kanssa. Ja ikkunalaudalla näkyy Kemiönsaarella syntyneen Amos Anderssonin (1878-1961) valokuva (täällä). Liekö hänkin ollut aikoinaan Adelen tai Nils Oskarin oppilaita… Kemiösaarella oleva Sagalund on tänään auki viimeistä päivää, mutta ensi kesänä museoalue ja etenkin Villa Sagalundin kotimuseo on ehdottomasti ohjelmassani. 

Minä jatkan - Tarinoiden lehto -hankkeen tapaan - tutustumista siihen, miten eletty elämä tallentuu kotimuseoissa ja miten siitä tulee osa kulttuurista muistamme. Tosin jälkimmäinen juttu on enemmän asiantuntijoiden kuin museorotan :) vastuulla…

Erika Adamsson: Valaistuneet, 2024

Golden Dust -taulussa vuodelta 2018 on Erikan silmin ikuistettu

Turussa olevan Ett hem -museon upea kullanvärinen sali (täällä).

Sammaljätit Kampissa

Vaeltaja, 2022

Amos Rex -museon takapihalla Lasipalatsin aukiolla on kolme kookasta, vihreän tekosammaleen peittämää ”lapsipatsasta”. Nämä nelimetriset, lasikuidusta muotoillut hahmot on suunnitellut ja toteuttanut kuvanveistäjä Kim Simonsson. Ensi kertaa ne olivat esillä 2022 taidefestivaaleilla Ranskan Lillessä, jossa oli yhteensä kymmenen Simonssonin isokokoista lapsipatsasta.

Viisikymppinen Kim Simonsson (s.1974) asuu ja työskentelee Fiskarsissa, mutta hänen erikokoiset sammalhahmonsa - eläimet, menninkäiset ja ihmiset (moss people) - ovat esiintyneet näyttelyissä ja museoissa ympäri maailmaa. Kampissa nyt esillä olevat hahmot siirtyvät lokakuussa pysyvästi Kemiönsaarella olevan Amos Andersonin kesäkotiin Söderlångvikin kartanoon, jossa vierailin mm. elokuussa 2023 (täällä). Söderlågvikissä patsaat sijoitetaan kartanoa ympäröivään metsään, jossa ne vähitellen sulautuvat osaksi luontoa ja saavat päälleen oikeaa sammalta vihreäksi maalatun kuitupinnan sijaan :)

Aukio muodostaa osan vieressä olevan Amos Rex -museon kattoa ja aukion betonikumpareissa olevat pyöreät ikkunat ovat museon kattoikkunoita. Kiva paikka aikuisten istuskella ja lasten juoksennella - tai toisin päin :)

Edessä Vaeltaja ja takana Ystävyys (2022)

Samin Ateljeessa

Kun olimme kierrelleet riittävästi Söderlångvikin museossa (täällä) menimme myöhäiselle lounaalle kartanon entisessä navettarakennuksessa olevaan ravintolaan, jolla oli outo nimi Atelje Sami Tallberg x Söderlångvik. Onneksi olin varannut pöydän etukäteen, sillä tarjoilijan mukaan keväällä avattu ravintola on ollut juhannuksesta asti joka päivä lähes täyteen varattu. 

Opiskelijatyttö oli käynyt ystävänsä kanssa Samin ravintolassa vain viikkoa aiemmin, ja kehui ja suositteli sitä meille. Ja minäkin tykkäsin. Rento paikka, jossa mukava ja kodikas tunnelma sekä kiva palvelu ja hyvä kolmen ruokalajin lounas. Keittiömestarin eli Sami Tallbergin erikoisosaamista on villiyrtit ja -sienet, mikä näkyi sopivasti menuussa, mutta ei kuitenkaan hallinnut annoksia. Tällä kertaa lautaselta löytyi mm. minttua, basilikaa, lehtipersiljaa ja mesiangervoa. 

Maittavan ja mukavan lounaan jälkeen palasin vielä kiertämään toistamiseen Amoksen kesäkotia. Ukille kulttuuria oli yhdelle reissulle ollut jo riittämiin, ja hän otti kierokseni aikana tirsat autossa - Muru seuranaan :) 

Grillattua munakoisoa, mantelidukkahia ja persiljaa

Ihastuin ravintolan saaristolaisleipään herkkuöljyn ja -balsamicon kanssa.

Riipan lisäksi

Sulho Sipilä (1895-1949): Punainen talo, 1918

Riipan puhuttelevien veistosten (täällä) lisäksi Söderlångvikin kartanossa oli esillä satakunta kotimaisten taiteilijoiden teosta Föreningen Konstsamfundetin kokoelmasta. Pääosin ne olivat Amos Anderssonin henkilökohtaisesti eläessään hankkimia maalauksia, jotka hän oli testamentannut yhdistykselle.

Ilahduin, kun ensimmäisen kerroksen musiikkihuoneesta löysin kymmenkunta Sulho Sipilän (1895-1949) maalausta. Sipilän ja etenkin hänen vaimonsa Greta Hällfors-Sipilän (1899-1974) maalauksiin ihastuin jo tammikuussa 2020 Ateneumissa (täällä) ja uudelleen Turun Taidemuseossa talvella 2022 (täällä). Harmikseni Söderlångvikissa oli esillä vain Sulhon töitä, mm. väsyneen näköinen omakuva 51-vuotiaasta maalarista. 

Muutkin kartanon seinille ripustetut maalaukset olivat suurelta osin 1900-1950 -luvuilta ja niiden tekijät tuttuja nimiä minullekin. Mukava ja ”helppo” näyttely. Tykkäsin. 

Sulho Sipilä (1895-1949): Omakuva, 1946

Rafael Wardi (1928-): Ruukkuasetelma, 1958

Ragnar Ekelund (1892-1960): Aihe Laredosta, 1955

Presidentin huoneessa Kaapo Rissalan (1873-1971) omakuva vuodelta 1928.

Sukunimi oli vuoteen 1947 asti Rissanen. 

Lisää Riippaa

Ihastuin Riku Riipan tummaan puumieheen elokuun alussa Kuusiston Taidekartanossa Kaarinassa (täällä). En ollut aiemmin kuullut kuvanveistäjä Riipasta, puhumattakaan että olisin nähnyt hänen veistoksiaan, ja Kuusistossakin näytillä oli vain yksi puinen mies.

Mutta se riitti. Kiinnostuin ja tykästyin. Tykästyin materiaalin eli puun - tai tarkemmin ehkä koko veistoksen - pehmeyteen mutta jämäkkyyteen, vähäeleisyyteen mutta ilmeikkyyteen, sulkeutuneisuuteen mutta puhuttelevuuteen. Niihin vastakohtiin ja ristiriitoihin, jotka veistosta katsoessani tunsin ja aistin - väliin samanaikaisesti ja väliin vuorotellen. Puun työstetyssä pinnassa ja veistoksen vaikuttavassa olemuksessa. Ja omassa mielessäni.

Viikko Kuusiston reissun jälkeen teimme Ukin kanssa päivämatkan Söderlångvikin kartanoon (täällä) tietämättä mitään siellä esillä olevista taideteoksista. Matka tehtiin etupäässä itse rakennuksen ja sen vieressä olevan ravintolan takia - Ukin toivomuksesta. 

Astuessani sisään kartanoon huomasin heti eteisessä esitteen tutunnäköisestä puuveistoksesta ja tekstin, jossa luki Riku Riippa 3.5 - 30.9. 2023. Hihkaisin hämmästyksestä ja ilosta: ”Ei voi olla totta, lisää Riippaa!” Ja totta se oli. Kartanon kesänäyttelyssä oli Amos Anderssonin kokoelmateosten lisäksi 15 kuvanveistäjä Riku Riipan (s. 1974) veistosta vuosilta 2013-2023. 

Päätin, että kierrän kartanon kahteen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella tutustun rakennukseen ja huoneiden seinille ripustettuihin tauluihin ja vasta toisella kierroksella keskityn esillä oleviin Riipan veistoksiin. Nautin molemmista kierroksista, mutta täytyy myöntää, että Riipat vetivät pidemmän korren. Jäi miettimään sitä, että Riippa ei nimeä teoksiaan. Veistoksen lukee vain sen valmistumisvuosi ja materiaali, joka useimmiten on puu. Joskus myös savi, kipsi tai pronssi - materiaaleja, joita kuvanveistäjä työstää puuta harvemmin. 

Jokin noissa vaivaisukkoja ja toteemipaaluja - ja Giacomettin venytettyjä ihmisveistoksia - muistuttavissa mykissä ja vähäeleisissä puuhahmoissa puhutteli minua. Ehkä se oli niiden inhimillisyys ja melankolisuus. Pystyin jopa lähes aistimaan maagista yhteyttä välillämme. 

Outoa, sillä yleensä kaipaan suhteissa asioiden ja tunteiden selkeää sanoittamista - jopa ärsyttävyyteen asti, kuten läheiseni tietävät…

Amoksen mökillä

Varakas suomenruotsalainen liikemies ja kulttuuripersoona Amos Andersson (1878-1961) oli monessa mukana, kuten kirjoitin blogiini elokuussa 2019 (täällä), jolloin ensimmäisen kerran vierailin hänen kesäkodissaan Söderlångvikissä Kemiönsaarella. Silloin rakennukseen ei päässyt sisälle, sillä talossa oli juuri aloitettu mittava, kaksivuotinen remontti. 

Täytettyään 50 vuotta Kemiönsaarella syntynyt Amos hankki kesäasunnokseen synnyinseuduilleen 1800-luvulla rakennetun maalaistalon. Hän alkoi heti laajentaa rakennusta italialaistyyliseksi, yli 500-neliöiseksi kartanoksi. Taloa mm. korotettiin kaksikerroksiseksi ja sen sivuille lisättiin kaksi lisäsiipeä - ja ulkoseinät rapattiin valkoiseksi.

Perheetön Amos Andersson testamenttasi mittavan omaisuutensa Föreningen Konstsamfundetille, joka mm. toteutti Amoksen toiveen ja avasi kesäasunnon kotimuseona pari vuotta miehen kuolemansa jälkeen. Vuosina 2019-2021 rakennus entisöitiin täydellisesti mahdollisimman lähelle 1940-luvun tyyliä. 

Rakennusta ympäröi Amoksen aikana rakennettu muotopuutarha vesialtaineen. Ja valtava omenatarha, joka yli 50 000 puineen se on edelleen yksi Suomen suurimmista omenatarhoista. Maisemaa kaunistaa myös Söderlångvikin merenlahti, joka näkyy niin kartanon huoneista kuin puutarhasta. 

Amoksen tapaan kesämökkikään ei ole vain mökki, vaan kesäkartano :)

Presidentin huome

Amoksen työhuone

Biljardihuoneessa oli 60-vuotiaan Amos Andersonin muotokuva, 

jonka oli maalannut Wilho Sjöström (1873-1944), ja

Väinö Blomstedtin (1873-1947) Syyssiivous Naantalin kirkolla, 1919.

Autonkuljettajan huone

Portaat takapihan vesialtaille

Amoksen terassilla

Toissa kesänä ihastuin Kemiönsaarella olevaan Söderlångvikin kartanoon, joka harmikseni oli silloin ja edelleen suljettu remontin takia. Tämän takia tutustuin Amos Andersonin aikoinaan omistamaan valtavaan, 500 neliöiseen rakennukseen vain ulkopuolelta, mutta jopa tuo puistomainen ympäristö ja kaunis järvimaisema olivat tutustumisen arvoisia (täällä). 

Turun taidemuseon Sigrid Schaumanin näyttelyssä (täällä) törmäsin yllätyksekseni uudelleen Söderlångvikin kartanoon. Schauman, kuten moni muukin sen aikainen taiteilija, oli tuttu vieras Amoksen kesäasunnolla. Terassilla otetussa valokuvassa 83-vuotias Sigrid maistelee vermuttia ja tuntuu nauttivan elämästään helmet kaulassa ja pitsihattu auringon suojana :) 

Valokuvan viereen oli ripustettu Schaumanin samana kesänä maalaama kaunisvärinen Söderlångvikin kartano terasseineen järven puolelta nähtynä. Remontoitu kartano avataan uudelleen yleisölle kesäkuussa 2021, joten toivottavasti tänä kesänä minäkin saan istua Söderlångvikin terassilla ja nauttia näköalasta - ja ehkä maistella vermuttia tai ainakin kylmää valkoviiniä :)

Kesää ja kartanoretkeä odotellessa...

Sigrid Schauman: Söderlångvikin kartano, 1961

Huputettu kesäkoti

Palatessani Kasnäsista pistäydyin Söderlångvikin kartanossa. Helsingissä pääosin asuva, aikansa mediamoguli Amos Anderson osti kyseisen tilan synnyinseuduiltaan Kemiönsaarelta vuonna 1927 ja laajennutti sen mahtavaksi kartanoksi ja kakkoskodikseen.

Amos Anderson (1878-1961) vaikutti ja osallistui monipuolisesti Suomen liike-elämään ja kulttuuriin. Omaisuutensa perustan hän loi ensimmäisen maailmansodan aikana tekemillään kiinteistökaupoilla. Suomenruotsalainen Anderson toimi pitkään Hufvudstadsbladetin kustantajana ja päätoimittajana ja oli arvostettu taidemesenaatti. Hän osallistui merkittävällä panoksella mm. Ruotsalaisen Teatterin ja Taidehallin korjaus- ja rakennustöihin ja tuki Åbo Akademin toimintaa. Hän ehti myös olla joitakin vuosia kansanedustajana 1920-luvulla. Eli mies eli monessa mukana.

”Aamupäivä-Amos teki bisnistä, ja iltapäivä-Amos keskittyi vieraisiin, taiteeseen ja kulttuuriin”, kuten emäntä Synnöve Gustafsson Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehdessä 2012 julkaistussa toimittaja Anna-Silja Suutarisen artikkelissa osuvasti sanoo (täällä).

Poikamiehenä pysytellyt Anderson testamenttasi omaisuutensa perustamalleen yhdistykselle Konstsamfundetille. Yhdistys harjoittaa museotoimintaa. Syksyllä 2018 avattu Amos Rex -museo jatkaa vuodesta 1965 asti Yrjönkadulla olleen Amos Andersonin museon toimintaa. Lisäksi Konstsamfundet jakaa stipendejä taiteen, journalistiikan ja ammattikoulutuksen tukemiseksi.

Kaksikerroksinen, valkoiseksi rapattu ja yli 500-neliöinen komistus aukeaa Söderlångvikin lahdelle laskevalle upealle nurmikentälle ja hiekkarannalle, joka kaartuu kauniisti pitkälle lahden pohjukkaan. Kartanon nykyinen omistaja Konstsamfundet aloitti tänä keväänä mittavan remontin kartanossa, minkä takia rakennus on huputettu ja suljettu ainakin syksyyn 2020 asti.

Amos Anderson pelasti neljä parimetristä naishahmoista pylvästä Ruotsalaisen Teatterin remontin alta 1930 ja siirsi ne helsinkiläisestä teatterista Kemiönsaarelle koristamaan kartanonsa autotallin seinää. Kuvannee miehen kekseliäisyyttä ja laaja-alaista rakkautta taiteeseen.

Vaikka päärakennus oli suljettu, alueella oli mukava kierrellä ja kuvitella Amos kävelemässä ajatuksissaan hiekkarannalla tai viihdyttämässä kansainvälisiä vieraitaan. Kivoja kävelypolkuja ja kaunista luontoa. Pisteenä iin päälle entisestä navettarakennuksesta löytyi ihana Vivan -kesäkuppila, jossa oli hyvä ja edullinen seisova pöytä -tyyppinen lounas. Ja mitä herkullisinta porkkanakakkua...

Kirkko joka vie sydämen

Auringon paahtaman hautausmaan ympäröimänä, kumparemaisen maaston keskellä kohoaa sopusuhtainen keltainen ristikirkko. Kaunis ja tasapainoinen puinen rakennus torneineen lepää kapealla kannaksella, joten ovella seisoessa vesi näkyy kahdella eri suunnalla. Kirkko on rakennettu 1700-luvun puolivälissä ja kutsuttu aikoinaan silloisen hallitsijan, Ruotsin kuninkaan Adolf Fredrikin mukaan Adolfin kirkoksi.

Kun avaan oven ja astun eteisen kautta kirkkosaliin, vastaan tulviva valo ja puurakenteiden laventelinsini lumoavat minut täysin. Penkistön maali ja muut sisäpinnat ovat huippukunnossa, pitkät penkit kutsuvasti pehmustettu ja lukuisat kyntteliköt odottamassa pimeneviä iltoja. Kaunista, tunnelmallista ja rauhoittavaa. Tulee tunne, että tätä kirkkoa huolletaan, käytetään ja rakastetaan.

Dragsfjärdin kirkko vei sydämeni.

Huone Täyshoitolantiellä

Remonttikiireisen viikon jälkeen olin viikonlopun tanssileirillä (täällä) Kasnäsissa Kemiönsaaren kärjessä. Lauantaista maanantaihin yövyin kylpylähotelli Kasnäsissa (täällä) merenrannalla Kasnäsin vilkkaassa satamassa.

Hotellissa asutaan pääosin rivitaloissa, joissa on oma terassi ja osasta myös merinäköala. Jos rakastaa kylpylöitä ja tykkää lapsiperhevilskeestä ja lohikaloilla kyllästetystä saaristolaisbuffeesta, viihtynee myös Kasnäsissa. Mutta tämä kombo ei ole minun ykkösjuttujani, joten se että majoituin jo toista kertaa hotelli Kasnäsissa, johtui ainoastaan käytännöllisyydestä. Urheilukursseilla on mukavinta ja helpointa, kun treenit, majoitus ja ruokailu ovat saman katon alla.

Tanssitreenit alkoivat lauantaiaamuna. Pari päivää aikaisemmin keksin, että lähtisinkin Kemiönsaarelle jo perjantaina. Kasnäsin hotellissa ei ollut enää tilaa, mutta läheisen Dragsfjärdin Panget-nimisestä hostellista minulle löytyi pikkuruinen huone veeseellä ja yhteissuihkulla.

Viihdyin kodikkaassa ja ystävällisessä, menneen ajan rappioromantiikkaa tihkuvassa ympäristössä, jossa kaksi lihavaa kissaa tassutteli asiakkaiden jaloissa ja jossa tarkkasilmäisempi olisi huomannut useamman fiksausta kaipaavan nurkan. Kun ei kiinnittänyt huomiota repsottavaan kukkatapettiin eikä käteen jäävään pöntönkanteen, saattoi täysin siemauksin nauttia emännän keittämästä sametin pehmeästä aamupuurosta ja ilmeisesti lähileipomon hyvästä kauraleivästä. Ja rauhasta.

Panget on toiminut Täysihoitolantiellä vuodesta 1930, ja nykyinen emäntä Birgitta Holmström kunnosti ja avasi paikan uudelleen 2015. Kuolleen näköinen terassi, suljettu kellaripubi ja hylätyn oloinen rantasauna panivat minut miettimään hostellin tulevaisuutta.

Toistaiseksi elämä hostellissa jatkuu uusia vieraita odotellessa. Lähtiessäni pihan pitkillä pyykkinaruilla kuivui parikymmentä lakanaa leudon merituulen puhaltaessa läheiseltä lahdelta.

Hostellin kodikas ruokasali