keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Sipilät Turussa

Sulho Sipilä: Joulukuusi ja omakuva, 1929

Tutustuin Greta Hällfors-Sipilän ja Sulho Sipilän maalauksiin ensimmäistä kertaa Ateneumissa tammikuussa 2020. Taidemuseossa kierrellessäni ihastuin tauluun, joka kuvasi ihanan värikkäästi Johanneksen kirkkoa (täällä). Kirkkoa, jonka lähellä asun ja jonka ohi tai ympäri kävelen Murun kanssa vähintään pari kertaa viikossa. Taulu oli maalannut minulle silloin vielä tuntematon Greta Hällfors-Sipilä.

Tämä Ateneumin kokoelmiin kuuluva Johanneksen kirkko -niminen teos vuodelta 1918 on edelleen yksi lemppareistani taidemaalari Greta Hällfors-Sipilän (1899-1974) tuotannossa. Pitkään teos oli merkitty Sulho Sipilän (1895-1947) nimiin, mutta myöhempi tutkimus on osoittanut, että signeerattoman Johanneksen kirkon on mitä ilmeisemmin maalannut 19-vuotias Greta Hällfors-Sipilä. Uuden tutkimuksen myötä muitakin alkujaan Sulho Sipilän tekemiksi kirjattuja maalauksia on paljastunut hänen vaimonsa Gretan teoksiksi.

Pian Ateneumin jälkeen - hetki ennen koronaa - törmäsin Turun taidemuseossa maaliskuun alussa 2020 Greta Hällfors-Sipilän maalaukseen Tyttö Viiskulmassa samoin vuodelta 1918 (täällä). Ja ihastuin myös tähän. Paljon samaa kuin Johanneksen kirkossa - väriä, valoa, epäsymmetrisyyttä ja leikkisyyttä.

Johanneksen kirkon ja Viiskulman tytön innoittamana kävin katsomassa Helsingin taidemuseossa (HAM) marraskuussa 2021 olleen taiteilijapariskunnan yhteisnäyttelyn. Ja tykästymiseni heidän töihinsä vain lisääntyi (täällä). HAMin näyttely oli toteutettu yhdessä Turun taidemuseon kanssa, ja sinne näyttely siirtyikin loppusyksystä 2022.

Turussa on nyt nähtävillä noin 60 Greta Hällfors-Sipilän ja Sulho Sipilän pääosin vuosina 1910-1940 tehtyä työtä. Paljon sisätiloja, ikkunanäkymiä, kaupunkielämää ja läheisten muotokuvia, joista lähes kaikki kuuluivat joko Ateneumin tai Turun taidemuseon kokoelmiin. Yllätyin, että Turun taidemuseon kokoelmissa on peräti 39 Sulhon ja 19 Gretan työtä. Puolalanpuistossa onkin tammikuun puoli väliin asti nähtävissä myös sellaisia avioparin teoksia, joita vuosi sitten ei ollut esillä Helsingissä. 

Turun taidemuseossa ihastuin mm. nuoren Gretan Aurinkokylpy-nimiseen kubistiseen vesivärityöhön ja Sulhon Ateljeen ikkunaan, jossa näkyi taas kulma Johanneksen kirkkoa. Viimeisen salin seinällä oli Sulho Sipilän synkkä Joulukuusi ja omakuva, joka puolestaan pani miettimään meidän suomalaisten jouluperinteitä. Onneksi nykyään joulun raamit ovat väljempiä ja sallivampia, ja jopa joulun jättäminen ”väliin” on hyväksyttyä.

Tällä kertaa kävin kahvilla taidemuseon kahvila Viktorissa poikkeuksellisesti ennen näyttelyyn tutustumista. Ja poikkeuksellisesti en yksin, vaan Turun serkun mukavassa seurassa :):)

Greta Hällfors-Sipilä: Tiva (omakuva), 1917

Greta Hällfors-Sipilä: Aurinkokylpy, 1917

Greta Hällfors-Sipilä: Kahvipöydässä (Elli Sipilä ja Olga Hällfors), 1919
Olga Hällfors (1858-1936) oli Gretan äiti ja Elli Sipilä ilmeisesti Sulhon sisko. 

Sulho Sipilä: Ateljeen ikkuna, 1931

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti