Rantakaupungin ruokaa

Scrambled eggs on the toast

Kolmen päivän Brighton-lomalla ehdimme Lontoontytön kanssa useamman kerran tilata katukahvit ja rantaoluset - ja aina maistuivat :) Sen sijaan ruoka-annoksia saimme laidasta laitaan - äärest herkullisesta äärest surkeaan.

Loman herkullisimman aterian nautimme Burnt Orange -nimisessä ravintolassa. Lontoontyttö luki netistä kehuja ja yritti varata illaksi pöytää. ”Ei vapaita pöytiä.” Olimme ravintolan lähellä, joten päätimme vielä kävellä paikalle varmistamaan tilanteen :) Ja tottahan se oli: ”Ei tilaa.” Ystävällinen respanainen sanoi kuitenkin, että katetulla terassilla olisi vielä pari vapaata pöytää. Kertoessani palelevani herkästi hän ehdotti minulle pöytää, joka oli terassin ainoan lämmittimen alla :) 

Onneksi hyväksyin ehdotuksen. Ilta oli nimittäin ihanan lämmin enkä tarvinnut edes lämmitintä. Ja ruoka - se oli superhyvää, pääosin avotulella valmistettua. Söin ehkä elämäni parhaan mukakoisoannoksen, ja grillatut katkarapunikin olivat tosi maukkaita. Tosin jälkkärini - Dulce de Leche ice cream - vähän floppasi. Mutta se ei haitannut, sillä tilasimme poikkeuksellisesti myös jälkkäriviinit - lasilliset chileläistä Late Harvest Sauvignon Blancia, mikä oli odotetusti ihanaa…

Loman surkeimman aterian saimme tulopäivänä ydinkeskustan pienessä italialaispaikassa. Tilasimme molemmat (eri) pastaa, ja molempien annos oli katastrofaalisen kauhea. Maistamisen jälkeen jätin koko annoksen syömättä enkä jaksanut sanoa tarjoilijalle mitään. Mutta ei sanonut italialainen tarjoilijakaan. Ilmeisesti tiesi itsekin, että paikan ruoka oli yökköä…

Loman mukavimman aamiaisen saimme pienessä B&B-majoituspaikassani (täällä), jossa tilasin yhtenä aamuna meille molemmille aamiaiset (7 puntaa/henki). Minä valitsin Scrambled eggs ja asunnoltaan paikalle kävellyt Lontoontyttö Vegan English breakfast - tuoremehun ja kahvin lisäksi. Kaikki maistui, ja kolmepöytäisen pienen aamiaishuoneen tunnelma oli mitä parhain.

Eli ruokaa laidasta laitaan. Onneksi yökkö-kokemuksenkin ottaa lomalla pääosin huumorilla…

Smoked miso aubergine, crispy onions and sour creme

Grilled marinated prawns

Burnt Orange -ravintolan (täällä) katettu terassi

Brightonin merenneito

Portrait of Martha Gunn, n. 1787

Brightonin uimarannnoilla työskenteli 1700- ja 1800-luvuilla ns. merenneitoja (mermaids), jotka olivat yleensä vahvoja (ja turvallisia) keski-ikäisiä naisia. Tutustuin ensi kertaa ”merenneitoihin” vieraillessani viime viikolla Brightonin museossa (täällä). 

Museossa pysähdyin lukemaan 61-vuotiaan Martha Gunnin (1726-1815) muotokuvan (tekijä tuntematon) vieressä olevaa tekstiä hänen elämästänsä brightonilaisena ”merenneitona”. Marthan kerrottiin olleen kaupungin tunnetuin ja pitkäaikaisin kyseisen ammatin harjoittaja. Hän aloitti työnsä 24-vuotiaana ja jatkoi lähes kuolemaansa (89v) asti.

”Merenneitojen” tehtävänä oli maksua vastaan avustaa naisia, kun nämä tulivat rannikolle tutustumaan suolaiseen meriveteen ja nauttimaan sen toivotuista terveysvaikutuksista. Miehiä mereen menossa opasti miespuoliset avustajat, joita kutsuttiin nimellä ”dippers” - suomeksi koskikara. Suurin osa sisämaan ihmisistä ei osannut uida, joten ”merenneitojen” ja ”koskikarojen” apu oli enemmän kuin tervetullutta.

Mereen menoa avusti myös ns. uimavaunut (bathing machines), joita näkyy alla olevassa piirroksessa. Ne olivat pyörällisiä, pieniä vaunuja/hyttejä, joissa ensin vaihdettiin uimavaatteet - varsinaisia uimapukuja ei ollut - ja sitten vaunut työnnettiin rantaveteen ja ihmiset autettiin laskeutumaan mereen.

Jänniä juttuja sitä oppii museossa ja muotokuvista. Mermaids - never heard. 

William Heath (1795-1840): Mermaids at Brighton, n. 1829

Aaltoa ja Kukkapuroa

Yhdessä Kuninkaallisen kesäpalatsin (Royal Pavilion) entisessä tallirakennuksessa toimii nykyään kaupungin museo ja taidegalleria (Brighton Museum & Art Gallery). Valtava rakennus, jonka lukuisissa huoneissa ja kerroksissa on esillä sekä pysyviä kokoelmia että vaihtuvia näyttelyitä - laidasta laitaan.

Kiertelin pääosin museon ensimmäisessä kerroksessa, johon oli koottu 1900-luvun desing-esineitä niin Yhdistyneestä Kuningaskunnasta kuin muualta Euroopasta. Silmäni kiinnittyivät tietty arkktitehti Alvar Aallon Paimion parantolaa (täällä) varten suunnittelemaan kuuluisaan ns. Paimio-tuoliin vuodelta 1931 ja muotoilija Yrjö Kukkapuron (s.1933) mustaan Karuselli-tuoliin vuodelta 1964. Suomalaisuus kunniaan :)

Huomasin myös yllä kuvatun ¨tuolihyllykön¨ toisella rivillä olevan satulavöisen nojatuolin, jonka ajattelin olevan myös Aaltoa. Mutta olin väärässä. Kyseessä oli tanskalainen Cantilever-nojatuoli (1975), jonka olivat esitetekstin mukaan suunnitelleet Rud Thygesen (s.1932) ja Johnny Sörensen (s.1944). Yllättävän paljon samaa kuin Aallon yli 40 vuotta aiemmin suunnitelemissa tuoleissa…

Minua innosti myös mm. ranskalaisen keraamikon Clement Massierin kaunis lasitettu savikulho, joka on suunniteltu ja tehty yli sata vuotta sitten. Sekä Lontoon Selfridges-tavaratalon hisseihin vuonna 1927 suunnitellut upeat kuvioidut, rautaiset sisäseinät, jotka turvasäädösten takia poistettiin vuonna 1971.

Ja paljon muuta kiinnostavaa arjen designia: astioita, koriste-esineitä, lamppuja ja huonekaluja. Tosin ei mitään maailman harvinaisuuksia, mutta kivaa, kaunista ja tuttua.

Alvar Aallon (1898-1976) Paimio-tuoli vuodelta 1931.

Clement Massierin (1845-1917) tekemä iso lasitettu savikulho, n. 1900.

Edgar Brandtin (1880-1960) suunnittelemat rautaseinät 

Selfridges-tavaratalon hisseihin vuodelta 1927.

Kyydissä on Carlo Bugattin (1856-1940) massiivinen mahonki-nahkatuoli, 1890-1900.

Salainen puutarha

Pienen anglikaanisen kirkon lisäksi Preston manor -matkalla (täällä) ilahduin kartanon vanhasta puutarhasta, jossa poikkeuksellisen kuuman kesän jälkeen kasvoi vielä syyskuussa monia mielenkiintoisia kukkia ja pensaita. Todellinen Salainen puutarha :) Kivijärkäleisdtä tehty aita ja portti rautaristikkoa.

Kasvien tai kukkien nimiä en niin tiedä, tai jos olen joskus tiennyt, en enää muista :) Onneksi useimmat kasveista ja niiden väreistä - myös monet eriväriset vihreät - ovat iloksi silmälle ja mielelle. Näin tässä mielikuvitusta ruokkivassa vanhassa puutarhassakin.

Kartanon kirkko

Toisena kokonaisena Brighton-päivänä keksimme lähteä tutustumaan Prestonin kartanoon (Preston manor), joka on noin 6 km:n päässä ydinkeskustasta. Menen tullen liikuimme Uberillä, mikä toimi molempiin suuntiin ongelmitta.

Perille päästyä huomasimme, että kotimuseona toimiva Preston manor oli syyskuussa avoinna enää vain viikonloppuisin. Tytärtä ja äitiä harmitti. Mutta ainakin minun harmini pieneni merkittävästi, kun äkkäsin että kartanon pieni kirkko - St. Peter`s church - oli auki, samoin kuin yli 200 vuotta vanhalla kivimuurilla aidattu puutarha. Eipä Mummi muuta enää kaivannutkaan…

Herraskartano Preston manor on 1200-luvulta, joskin sen nykyinen ulkoasu on vuodelta 1905. Kartano oli yksityiskotina vuoteen 1934 asti, minkä jälkeen se myytiin Brightonin kaupungille ja avattiin kotimuseona. Mutta tänä syyskuisena keskiviikkona kummitusjutuista kuuluisa museo oli ja pysyi suljettuna - eivätkä edes kummitukset näyttäytyneet :)

Mutta kartanon pihalla oleva pikkuruinen St. Peter`s -kivikirkko oli auki. Lumoava, 800 vuotta vanha hiljentymispaikka, jossa ei enää järjestetä säännöllistä kirkollista toimintaa, ainoastaan satunnaisia perhejuhlia ja musiikkiesityksiä. 

Kirkkofanille kaunis ja kiva löytö. Kiva kun joku pitää huolta, jotta kirkko voi olla auki satunnaisillekin ohikulkijoille.

Mietteitä musiikkisalissa

Suurimman vaikutuksen Royal Pavillionin huoneista teki pyöreä, punaseinäinen musiikkisali ja sen korkeasta katosta roikkuvat, upeasti koristellut lamput. Osa kattolampuista oli vartijan mukaan musiikkisalin alkuperäisiä lamppuja, jotka on palautettu Buchinghamin palatsista (täällä), ja osa alkuperäisten taidokkaita kopioita.

Kävin viimeksi Lontoontytön kanssa päivämatkalla Brightonissa helmikuussa 2017, jolloin kiersimme tietty myös Royal Pavilionissa (täällä). Silloin valokuvaaminen palatsin sisällä oli kielletty, mutta nyt kielto oli onneksi kumottu. 

Palatsin audioesittelyssä kehotettiin käymään makuulle musiikkisalin lattialle ja katselemaan rauhassa salin upeaa kaarevaa kattoa lamppuineen. Kukaan huoneessa olijoista ei ollut näin tehnyt, mutta Lontoontytön kanssa päätimme kokeilla :)

Pötköttelimme vuorotellen pitkät tovit kokolattiamatolla päällystetyllä lattialla ja keskityimme ihailemaan koristeellisia kattolamppuja. Makoilu oli mukavaa, mutta en vajonnut mihinkään hurmioon. Mieleeni nousi lähinnä arkisia kysymyksiä :) Kauankohan lamppuja on valmistettu? Miten niitä on aikoinaan kuljetettu? Onko kuningas George IV edes osannut iloita upeista lampuista? En usko. 

Hämmentävä muistutus, millaista yltäkylläisyyttä myös maaseudun linnoissa on ylläpidetty, vaikka niissä käytiin vain joitakin kertoja vuodessa…

Ruokasalin valtavan kattokruunun korkeus on yli 9 m ja paino lähes 1000 kg. 

Prinssihallitsijan kesähuvila

Royal Pavilion - pienoismalli

Kuningas George IV (1762-1830) rakennutti prinssinä ollessaan Brightonin rantakaupunkiin loma-asunnokseen hulppean ja ylellisen itämaisen palatsin, joka ulkoa muistutti intialaisten hallitsijoiden rakennuksia ja sisältä kiinalaisia ylimyskoteja. 

Royal Pavilion valmistui 1811, joskin rakentaminen oli aloitettu jo yli 20 vuotta aiemmin. Paviljonkia paranneltiin ja laajennettiin lähes Georgen elämän loppuun asti aikansa kuuluisimman arkkitehdin John Nashin (1752-1835) avustuksella. Lopulta kuninkaallinen plantaasi käsitti näyttävän puutarhan lisäksi 50 erillistä rakennusta. 

George rakasti juhlimisen ja naisten lisäksi hevosia ja herkuttelua. Kesäpalatsin keittiö toteutettiinkin kaikkien modernien oppien mukaisesti ja kuninkaan juhlaillallisilla herkuteltiin menuilla, joihin saattoi kuulua yli 70 eri ruokalajia. Tilan isoihin talleihin mahtui kerrallaan jopa 60 hevosta. 

George (Yrjö) IV:n isä oli kuningas George (Yrjö) III, joka oli tullut Yhdistyneen kansakunnan kuninkaaksi 22-vuotiaana vuonna 1760 ja hallitsi kuningaskuntaa kuolemaansa (1820) asti eli 60 vuotta. Hänellä oli 15 lasta, joista isänsä jälkeen kuninkaaksi nousi George IV, joskin tämä oli toiminut sijaishallitsijana ”Regent” eli prinssikuninkaana (enemmän ja vähemmän onnistuneesti) vuodesta 1812 alkaen isänsä mielen sairauden takia. 

Kuningatar Viktoria (1819-1901) oli kuningas George IV:n veljen, prinssi Edvardin tytär. Viktoriasta (ainoa näistä entisistä kuningaskunnan kuninkaallisista, jonka minä tunnistan) tuli kuningatar 1837 vain 18-vuotiaana isänsä ja setänsä kuoltua. Viktoria ei innostunut loman vietosta Brightonin kesäpalatsissa, joten Royal Pavillion myytiin 1850 Brightonin kaupungille ja pääosa palatsin kalusteista ja muusta sisustuksesta siirrettiin Buchinghamin palatsiin ja Windsorin linnaan.

Royal Pavillion on nykyään (koti)museona ja entisistä tallirakennuksista toinen on muutettu taidemuseoksi (Brighton Museum & Art Gallery) ja toinen tapahtumatilaksi (Brighton Dome). George IV:n aikana rakennukset oli yhdistetty pitkillä maanalaisilla käytävillä kuninkaan asuintaloon eli Royal Pavillioniin. 

Aiemmin oli tapana, että eurooppalaisten hallitsijoiden nimet suomalaistettiin. Vuonna 2002 suomen kielen lautakunta suositti, että tulevien hallitsijoiden nimiä käytetään sellaisenaan eli alkukielisinä, mutta aiemmin suomalaistetut nimet säilyvät ennallaan. Kansainvälisen käytännön mukaisesti mm. historiantutkijat käyttävät kuitenkin hallitsijoiden ja muiden historiallisten henkilöiden nimiä usein niiden alkuperäisessä muodossa.

Micro-mosaic portrait of the Prince Regent (prinssihallitsija/sijaishallitsija), 1829

Royal Pavilionissa esillä oleva muotokuva on tehty 1,5 miljoonasta pienestä mosaiikin palasesta.

Arkkitehti John Nashin piirros vuodelta 1826

Royal Pavilion syyskuussa 2022

Brightonin näkyvimmät

West Pier

Brighton on rantakaupunki, joka on yllättävän lähellä pääkaupunkia ja lentokenttää. Junalla kaupunkiin ajaa Lontoosta tunnin ja Gatwickistä puoli tuntia. 

Tulopäivänä ehdin iltapäivän nauttia kaupungin aurinkoisesta rantaelämästä. Istuimme Lontoontytön kanssa pitkän tovin kivassa pikkukuppilassa katsellen, kuunnellen ja haistellen auringossa kimaltelevaa merta. Jutellen ”syvällisiä” sekä nauttien merestä ja toisistamme. Ja seuraillen valtavia lokkeja :)

Kaksi seuraavaa päivää oli tyypillisempää englantilaista säätä eli pilvistä ja viileää (Suomi-ilmaa). Ja väliin lyhyitä tihkusadekuuroja, jotka kuitenkin häiritsivät yllättävän vähän. Paikallisia ne eivät tuntuneet hetkauttavan senkään vertaa - pienissä topeissa ja lipsukoissa painelivat :)

Ensi silmäyksellä Brightonissa huomaa rannan ja sen kaksi vaikuttavaa laituria. Yli puoli kilometriä pitkä Brighton Pier kasinoineen on edelleen käytössä, mutta vanhemmasta ja lyhyemmästä Länsilaiturista (West Pier) on jäljellä vain merestä kohoavat hiiltyneet rauniot. West Pier avattiin 1866 ja suljettiin runsaat sata vuotta myöhemmin 1977 odottamaan perusteellista kunnostusta. Rahoituksen puuttuessa kunnostus venyi, ja vuosina 2002-2004 pari kovaa myrskyä ja pari tulipaloa vaurioittivat huonokuntoista laituria lisää. Nykyään yli 300 metristä entistä laituria on vaikea edes tunnistaa enää laituriksi. Lähinnä se on valokuvauksellinen muisto menneestä…

Toinen muisto kaupungin menneistä ajoista on kuninkaallinen kesäpalatsi eli Royal Pavilion, jota tuleva kuningas George (Yrjö) IV alkoi rakennuttaa kesäasunnokseen vuonna 1787. Kuninkaan kuoltua 1830 kuningashuone ei ollut enää kiinnostunut kalliista kesäpalatsista, ja 1850 hulppea tila rakennuksineen myytiin Brightonin kaupungille. 

Siitä lähtien Royal Pavilionia on kunnostettu pikku hiljaa osa osalta, ja edelleen rahankeruu ja kunnostustyö jatkuu. Royal Pavilion on ollut ja on edelleen yksi merkittävimmistä ja kiehtovimmista nähtävyyksistä Brightonissa. Valtava, erikoinen ja outo itämainen rakennus keskellä letkeää ”hippikaupunkia” kätkee uumeniinsa mielenkiintoisia ja kuvottaviakin tarinoita kuninkaallisten pröystäilevästä ja etuoikeutetusta hovielämästä 1800-luvun köyhässä kalastajakylässä.

Brighton Beach, West Pier and Royal Pavilion - rantakaupungin kolme must-juttua. 

Royal Pavilion

Lovely room with Melina & Julie

Varasin viime tipassa eli lähtöä edeltävänä päivänä netin kautta majoituspaikan Brightonista kolmeksi yöksi. Lontoontyttö oli lähettänyt minulle Anna Pinton majoitussuosituksia (täällä). 

Brightonissa on valtavasti pieniä hotelleja ja 3-6 huoneen B&B-paikkoja. En yhtään tiedä, kuka tai mikä tuo Anna Pinto on - artikkelin valokuvassa hän näyttää tyttärieni ikäiseltä tai nuoremmalta. Mutta kaikki hänen suosittelemansa 20 majoituspaikkaa näyttivät mukavilta ja minulle sopivilta. Valitsin aika summamutikassa yhden halvimmista, sillä minua harmitti hetkeä aiemmin lentolippujen varauksen yhteydessä minulle käynyt kämmi (täällä). 

Päädyin pieneen Starlings Quest House -majataloon (täällä), jossa oli sopivasti vapaana yksi yhden hengen huone 75 euroa/yö ”Suihku ja pesuallas huoneessa, jaettu WC käytävällä. Ei aamiaista.” 

Perille päästyä varaukseni osoittautui nappivalinnaksi. Ovella minut toivotti tervetulleeksi Melina ja Julie - ystävällinen ja avulias omistajapariskunta, joka asui pitämänsä kuusihuoneisen B&B:n alakerrassa. Pieni huoneeni oli yli 200 vuotta vanhan englantilaisen talon 3. kerroksessa: hyvä sänky ja ikkuna rauhalliselle takapihalle. Ja yllättäen vessakin oli oma eikä jaettu - tosin käytävässä, mutta aivan huoneeni oven vieressä. Kaiken kukkuraksi majoituspaikkani oli vain parin sadan metrin päässä Lontoontytön asunnosta. Tyttö luulikin, että olin valinnut paikan tarkoituksella häntä läheltä, mutta tässä tapauksessa äiti oli ollut tyhmempi kuin tytär kuvitteli, sillä en ollut tohkeissani edes äkännyt katsoa majoituspaikkojen osoitteita :)

Melinan ja Julien vieraanvaraisuus oli niin vastustamatonta, että huoneen pikku puutteet eivät haitanneet minua yhtään: Suihku toimi perienglantilaisesti eli veden paine oli olematon ja kerralla tuli vain jokunen vesitippa - onneksi lämmintä. Pieni telkkari ei toiminut, tai ehkä vika oli minussa, kun en saanut sitä auki. Olisin katsonut, mitä BBC raportoi kuningatar Elisabethin kuolemasta :) Mutta se ei ollut niin tärkeää, että olisin kysynyt omistajilta. 

Viihdyin erinomaisesti tässä ”Adults only, no parties” -majatalossa. Vahva suositus etenkin yksin matkustaville :)

Oma vessa käytävässä.

Pesuallas ja pikkuruinen suihku huoneessa.

Lovely surroundings.

Lentoon

Matkustin ulkomaille ekaa kertaa sitten koronapandemian alkamisen maaliskuussa 2020 (täällä). Eilen maanantaina lensin Lontoon Gatwickin kentälle, josta jatkoin edelleen junalla Brightoniin katsomaan Lontoontyttöä, joka asuu pari kuukautta tässä Englannin tunnetussa rantakaupungissa.

Viimeksi lensin juuri ennen koronasulkujen alkamista helmikuussa 2020 ja myös silloin kävin Lontoossa Tyttäreni luona (täällä). Kiinasta ja Keski-Euroopasta tulleiden koronauutisten takia emmin hieman suurkaupunkiin lähtemistä, mutta lähdin kuitenkin. Onneksi lähdin, sillä sen jälkeen meni useita kuukausia, että minä ja muu perheemme olimme suljettuna Suomeen ja Tytär Lontooseen. 

Pitkän matkustus- ja lentotauon takia matkaan ja lentoon lähtö jännitti minua tavallista enemmän. Miten Mummi taas yksin selviää? Enhän ole käyttänyt edes taksia yli kahteen vuoteen ja lentokenttäkin on ollut suurremontissa. Mutta kaikki meni hyvin ja sutjakasti. 

Helsinki-taksi tuli ajallaan. Ihanan ystävällinen ja palveluhalukas kuski ja matka maksoi vähemmän kuin tilauskeskus Punavuoresta kentälle ennusti - 54 euroa. Aamuisella kentällä oli paljon matkaan lähtijöitä, mutta isolta kentältä löytyi useita rauhallisia istumapaikkoja, kunhan käveli hieman sivummalle pahimmasta vilinästä ja ruuhkasta. 

Norwegianin lento lähti myös ajallaan. Olin maksanut viiden euron lisämäksun, jotta sain tilavamman paikan varauloskäynnin vierestä. Ja se kannatti. Koneessa tilasin tavallista konekahvia yhden euron kalliimman erikoiskahvin. Ja sekin kannatti :) Aamukahvia juodessa ja evääksi ottamaani kotipullaa syödessä luin kotoa mukaan ottamani aamun hesarin. 

Ja sitten olimmekin jo perillä :) Gatwickin lentokentältä on helppo ja tiheä junayhteys sekä Lontooseen että Brightoniin. Aamulennon jälkeen olin jo ennen yhtätoista (British time) Tyttären lämpimässä syleilyssä Brightonin vanhalla asemalla. 

Ainoa harmi ja moka matkassa tapahtui ennen sen alkamista. Olin viikko sitten mielestäni ostanut halvat lentoliput Englantiin. Sunnuntaina eli päivää ennen lähtöä aloin tarkistaa lähtöaikoja, enkä löytänytkään lentolippuja sähköpostistani. Mitä ihmettä??  Luulin ostaneeni ja maksaneeni liput netin kautta, mutta ilmeisesti olin maksuvaiheessa jättänyt painamatta pankin sivulla viimeistä varmistusta asiasta. En tiedä, mutta minulla ei ollut lentolippuja ja lentoon lähtö oli seuraavana aamuna!!! 

Lontoontyttö odotti minua ja minä odotin hänen tapaamistaan. Joten eikun uusien lentolippujen ostoon. Onneksi suunnittelemallani lennoilla oli vielä vapaita paikkoja. Ainoa harmi oli tietty se, että enää en saanut iloitsemiani halpoja lippuja, vaan viime tingan liput maksoivat (tietysti) kaksi kertaa enemmän kuin viikko sitten suunnittelemani edulliset liput. Mutta ei auttanut…

Onneksi pääsin lähtöön. Ja onnellisesti perille :)

Fish and chips

Viimeksi söin aidon fish and chips -annoksen syksyllä 2014, kun Lontoontytön ja Opiskelijatytön kanssa kävimme ihastuttavassa Oxfordissa (täällä), ja tykkäsin. Tätä aikaisempi muisto taitaa olla lähes 50 vuoden takaa, kun 1960-luvun lopulla vietin kesäisen kuukauden kielikoulussa Eastburnen rantakaupungissa. 

Lauantaisessa Brightonissa aurinko ja meri kutsui jälleen kokeilemaan uppopaistettua turskaa ranskalaisilla. Olipahan herkkua - kala tuoretta, leivitys ohutta ja kuori rapeaa. Ja yksi iso kokonainen kalan pala eikä useita pikkupaloja, jolloin syötäväksi saa lähinnä rasvaista leivitystä. 

Tämän kalaherkun nautimme luksusympäristössä Atlannin pärskeitä kuunnellen tuolin jalat painuen rannan pikkukivien väleihin. Meillä kävi tuuri, kun Lontoontytön vikkelyyden ansiosta saimme kuppilan (ja rannan) parhaan pöydän - lähimpänä rantaa ja sihti aurinkoon juuri oikea. Metallinen pöytä piti tosin peittää repusta löytyneellä kartalla, jottei kirkas kevätaurinko heijastunut suoraan silmiin. 

Reissun yksi parhaimmista ruokailukokemuksista - ja ehdottomasti edullisin!

Brighton häikäisi

Lontoontytön ehdotukseksta lähdimme lauantaiksi Brightonin rantakaupunkiin - tunnin junanatka Lontoosta. Ihana päivä ja rento kaupunki. Kutsuvia pikkukujia, joilla bohemi meininki. Lumoava Royal Pavilion, joka valmistui 1811 Walesin prinssin (kruunattiin 1820 kuningas Yrjö IV:ksi) loma-asunnoksi.

Kolean aamun jälkeen aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta ja lämmitti niin, että pystyimme jopa syömään ulkona meren rannalla, kuten kymmenet muutkin vapaapäivää viettävät lontoolaiset. Lauantai vierähtikin mukavasti rannalla - väliin istuen, väliin kävellen ja väliin olutta hörppien. Tuijotettiin merta, nautittiin meren äänistä, tuoksuista ja roiskeista, seurattiin lokkeja ja suloisia koiria. Jokunen uhkarohkea britti uskaltautui kalsareissa mereen uimaan. Ensimmäinen kevätpäivä ihmisvilinässä, mutta kuitenkin omissa oloissa.

Brighton oli ehdottomasti retken arvoinen. Vaikka illan junahässäkkä sotkikin suunnitelmiamme, ja jouduimme junaliikenteen seisoessa ottamaan taksin Gatwickin lentokentälle, jossa vasta pääsimme jatkamaan junalla Lontooseen. Onneksi lomalaisilla on aikaa...

Royal Pavilion on itämaiseen tyyliin rakennettu entinen kuninkaallinen lomarakennus, jossa kuningas  Yrjö IV (1762-1830) vietti paljon aikaa etenkin prinssivuosinaan. Hän eli värikästä elämää keskittyen ruokaan, hevosiin (tallissa oli yli 60 hevosta) ja naisiin sekä pelaamiseen ja juhlimiseen, ja syrjäisessä Brightonissa hän sai rauhassa keskittyä intohimoihinsa.

Kuningatar Victorian noustua valtaan 1800-luvun puolessa välissä hovi lomaili enää harvoin Brightonissa. Rakennus avattiin yleisölle ja se toimi mm. basaarina, konserttisalina, sotasairaalana ja yksityiskotina.

Nykyiseen kuntoonsa rakennusta alettiin restauroida 1920, ja kunnostustöitä jatketaan edelleen. Useimmat huoneet on onnistuneesti ja upeasti kunnostettu Yrjö IV:n aikaiseen loistoonsa. Etenkin suunnaton keittiö kymmenine kuparikattiloineen, ruokasali, jossa syötiin sadan ruokalajin illallisia, ja henkeäsalpaava musiikkisali - astuessamme saliin huonevahti sanoi: "Wellcome to paradise!"

Taas hyödyimme vuokrattavista opaskuulokkeista - opimme historiaa ja kuninkaallista etikettiä!