Blogeja makuuni

Blogiystäväni Orvokki haastoi minut jo lokakuussa listaamaan kolme mukavaa blogia (täällä). Kiitos Orvokki, kun mainitsit blogini ja jaksoit odottaa vastaustani näin kauan.

Vuosi sitten marraskuussa kirjoitin lempiblogeistani (täällä). Edelleen seuraan mielelläni näitä listaamiani viittä blogia, joista etenkin Orvokki4you (täällä) ja Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia (täällä) -blogit inspiroivat minua toistuvasti - Orvokin taidokkaat ja monimieliset valokuvat ja Marjatan ajankohtaiset ja ajatuksia herättävät pohdinnat.

Marjatan blogi on kerännyt muidenkin huomiota - sehän mainittiin lokakuussa julkaistulla Cision-viestintäpalvelujen kirjallisuusblogien top10 -listalla (täällä). Mutta minäpä löysin Marjatan jo ennen julkisia tunnustuksia - taisin olla ensimmäisten lukijoiden joukossa. Muistan miten kivalta tuntui löytää blogi, jota on kiva lukea ja jonka kirjoittajan ajatuksia jakaa, mutta jota muut eivät vielä ole löytäneet. Introvertin ihastusta? Narsistista omistamisen iloa?

Ja Orvokki, kiitos! Olet päivieni pelastaja, kun jaksat aina kommentoida tanssitreenipostauksiani asiantuntevasti ja innostavasti. Olemme Orvokin kanssa suunnitelleet jopa tapaamista tanssin pyörteissä, ja uskon edelleen että se onnistuu viimeistään ensi kesänä.

Entä olenko vuoden kuluessa innostunut uusista blogilöydöistä? En ota aktiivisesti osaa blogikeskusteluihin, mutta silti ilahdun, kun löydän blogin jossa esitetään rehellisiä mielipiteitä. Mutta nautin myös kantaaottamattomista blogeista, jotka ovat (vain) esteettisesti ja/tai sanallisesti kauniita.

Tykkään tosi paljon Katveita-blogista (täällä), jota sen kirjoittaja kuvaa seuraavasti: Kirjoitan täällä kirjoista ja elämästä. Lepopaikoista ja katveista, joita aina etsin ja joskus löydän. Minua miellyttää blogin rauhallisuus, pohtivuus ja lempeys. Ja esteettisyys.

Toisena voisin mainita Töölöntorin reunalta -blogin (täällä), jossa suurten ikäluokkien nuorimpiin kuuluva Roope "käyttää aikansa enimmäkseen joutenoloon, 60 - 70-lukujen nostalgisointiin, kuljeskeluun kaupungilla ja sohvalla makailuun. Kirjallisuus, elokuva, vanha rock ja muut taiteet nostavat sohvalta". Tykkään Roopen sujuvasta kielestä ja hänen suorasanaisuudestaan. Lisäksi tunnistan hänen kuvaamat asiat ja ilmiöt omasta hesalaisesta nuoruudestani.

Etsin laiskasti uusia blogeja, joskin tanssiblogeja olen tosissani yrittänyt löytää (vinkkaa, jos tiedät!). Tykkään mm. 19-vuotiaan (!) Hetan Saanko luvan - vai tanssitaanko ensin? -blogista (täällä), jossa hän kertoo tanssikokemuksistaan, ja nykyään myös Madridista jossa hän työskentelee vuoden aupairina. Blogimaailma on kummallinen: 63-vuotias seuraa 19-vuotiaan elämää. Mutta oudot asiat tuntuvat kiinnittävän meitä johonkin tiettyyn blogiin. Hetan blogia jäin yhteisen tanssiharrastuksen lisäksi seuraamaan mm. koska yhden tyttäreni nimi on Heta, ja nyt bloggaaja muutti vielä Espanjaan, jossa toinen tyttäreni asuu.

Kiva, jos Katveita-, Töölöntorin reunalta - ja Saanko luvan -blogit jatkavat haastetta ja kertovat kolmesta omasta mieliblogistaan. Kukin aikansa ja halunsa mukaan...

Aamulla pakkashuuruisella mökkijärvellä lipui joutsenperhe viisine poikasineen....

Kahvikuppini 9/5

Mökillä juon kahvit aina näistä lasikupeista, joissa on irroitettava muovinen ripa. Kuppeja on kymmenkunta ja ovat olleet mökillä parikymmentä vuotta, alkujaan lienevät toimineet glögilaseina. Merkistä tai valmistajasta ei tietoa. Kahvikuppien virkaa hoitavat kuitenkin paremmin kuin hyvin - sopivankokoisia ja peukku-etusormiotteeseen sopivia.

Kuvan suklaaherkku ostettiin Ukin kanssa Hakaniemen hallin Kakkugalleriasta helmikuisen ystävänpäivän kunniaksi.

Kahvikuppini 8/5

Poikkesin viime viikolla Stockan ja Akateemisen kirjakaupan kulmassa olevaan uuteen amerikkalaiseen Starbuck's-kahvilaan. Ulkoapäin kuppila näytti täydeltä, hälisevältä ja Mummin makuun liian nuorekkaalta.  

Mutta yllätyksekseni viihdyin. Jopa niin hyvin, että vein sinne seuraavana päivänä Siskonkin. Kahvi oli hyvää ja pienin kuppi (Starbuck's-kielellä tall) oli sopivan kokoinen eli iso. Ja laakea kuppi sopi rennosti käteen. Sisällä oli täysistä pöydistä huolimatta tilavan tuntuista, kadulle avautuvat isot ikkunat toivat sopivasti valoa ja asiakkaina oli nuorison lisäksi vanhempaakin väkeä. Syötäviä en toistaiseksi ole maistanut.

Sekoilin, kun nuori myyjä kyseli, minkä kokoisen kahvin haluaisin. Hänen tarjotessa tall-kokoa änkytin toistuvasti, että haluan pienemmän. Vasta jälkeenpäin äkkäsin, että tarjolla on kolmea kuppikokoa - tall, medium ja grande - joista tall (= korkea, kookas) on pienin. Ulkomailla näyttää olevan edellisten lisäksi pienempiäkin kokovaihtoehtoja eli demi ja short.

Onneksi pääsimme yhteisymmärrykseen kupin koosta - muutkin mummit lienevät tyrineet.

Kahvikuppini 7/5

Jatkan edelleen kahvikuppi-haastetta, jota olen pikkuhiljaa täydennellyt. Aloitin jutut kupeista ja kahviloista jo marraskuussa (täällä) saatuani haasteen PirjoW:lta VirtuaaliMoleskine-blogista (täällä).

Ilmojen lämmitessä tykkään kahvitella ulkona - parvekkeella, omalla pihalla, toreilla ja ulkokahviloissa. Mutta mikään ei voita eväskahveja Ukin kanssa. Lähtiessämme tänään koiralenkille Ukki ehdotti termoskahvien mukaan ottamista: "Aurinko paistaa niin ihanasti ja kutsuvasti. Reitin varrelta löytyy varmaan suojaisa paikka." Pakkasin kevyeen selkäreppuun termoskannullisen kuumaa maitokahvia, mukit, makeutuspillerit ja viikonlopulta jääneen korvapuustin. Ja lämmikkeeksi pyllynaluset.

Retkikuppeina käytämme joku vuosi sitten kirpputorilta hankkimiani Tupperwaren paksuja muovimukeja, joita parilla eurolla ostin neljä - kaksi valkoista ja kaksi punaista. Mukavankokoisia ja käteensopivia!

Keltaiset tulppaanit kaunistavat olohuonetta ja ensimmäiset ruukkunarsissit kuihtuvat ikkunalaudalla. Kevät keikkuen tulevi!

Kahvikuppini 6/5

Aamu- ja päiväkahvit juon kotona ollessani näistä Arabian Illusia-nimisistä mukeista. Ostin niitä kaksi kappaletta aikoinaan Valtterin kirpputorilta Helsingin Vallilasta. Ne ovat täysin ehjiä (käyttämättömiä?) ja maksoivat yhteensä kaksi euroa. Mukeihin mahtuu juuri sopivasti (3dl) kahvia ja ne istuvat käteen loistavasti. 

Illusia-sarjan suunnittelivat Heikki Orvola ja Fujiwo Ishimoto 1980-luvulla. Mukit poistuivat Arabian mallistosta 2009. Niitä oli punakukkaisen mallin lisäksi ainakin lilaa (yleisin) ja vaaleanvihreää (harvinainen). 

Kuva päivässä

Viime vuonna osallistuin valokuvahaasteeseen, jossa kuvattiin sama maisema kerra kuussa vuoden ajan (täällä). Se oli kivaa ja tylsää. Ajattelin jatkaa kuukausittaista kuvaamista uudella maisemalla. Mutta muutin mieleni ja yritän kuvata yhden ja saman maiseman vuoden jokaisena päivänä! Eli 365 päivänä vuodessa. Voin jo etukäteen sanoa, että ei tule onnistumaan. Varsinkin kun valitsen maiseman, joka on noin kolmen kilometrin päässä kotoamme uuden koiralenkkini varrella. Miksi juuri tuo maisema? Koska se on merta ja taivasta...

Perustan haastetta varten toisen blogin - Kuva päivässä (täällä), joka löytyy Mummin matkassa -blogin sivupalkin yläreunasta. Katsotaan, kuinka kauan Mummi jaksaa päivittäistä valokuvausta.

Kahvikuppini 5/5

Mökillä joulun ja uuden vuoden välipäivinä juotiin glögiä. Tsaikkalaseista, jotka Esikoinen osti Pietarista 1990-luvulla ollessaan siellä viikon leirikoulumatkalla. Lasit ovat seitinohuita, mutta ihmeen kestäviä - kaikki kuusi lasia ovat vielä ehjiä.

Esikoinen luki helsinkiläisessä kielikoulussa pitkää venäjää, ja kieliluokat tekivät opettajiensa kanssa 1-2 pitkää matkaa ko. kielen eli ranskan, saksan tai venäjän kotimaahan. Oppilaat majoittuivat yleensä viikoksi paikallisiin perheisiin, ja Esikoinen sai tutustua sydämellisiin ja vieraanvaraisiin perusvenäläisiin perheisiin. Ennen Putinin ja Ukrainan aikaa...

Sain tämän kahvikuppihaasteen Pirjolta Virtuaali Moleskine -blogista (täällä). Haasteessa piti kirjoittaa viidestä kahvikupista ja niihin liittyvistä muistoista ja tunnelmista. Harvakseltaan olen niitä blogiini kirjoitellut - löytyvät sivupalkin Haaste-otsikon alta. Koska kahvikuppi/kahvila-juttuja vielä riittää, jatkan haastetta vielä viidellä postauksella. Lisää luvassa lähiviikkoina.

Vuosi 2014 kuvina

Innostuin Vuosi kuvina -haasteesta marraskuussa 2013 (täällä). Vinkin sain Jaanalta Täällä toisen tähden alla -blogista. Kuvauspaikaksi valitsin kanavanäkymän Itä-Helsingistä. Paikan, josta kuljen joka päivä vähintään kerran Murua ulkoiluttaessani. Kuvauspäivänä yritin pitää joka kuukauden 15. päivää ilmoista riippumatta. Kesäkuukausina oltiin usein maalla tai matkoilla, ja kuvauspäivä saattoi heittää. Talvikuukausina tuotti väliin vaikeaa päästä paikalle riittävän valoisaan aikaan eli kymmenen ja kahden välillä.

Vaikka aloitin kuvaamiset jo vuoden 2013 marraskuussa, jatkoin kuvaamista vielä vuoden 2014 marras- ja joulukuussa, jotta sain täyteen koko 2014 vuoden eli tammikuusta joulukuuhun. Nyt haaste on valmis. Tähän postaukseen on koottu kaikki 12 maisemakuvaa. Kuukausittaiset postaukset löytyvät sivupalkin Vuosikuvina-otsikon alta.

Haaste oli kiva, vaikka usein kyllästyin saman, jopa tylsän maiseman kuvaamiseen. Kaikesta huolimatta aion jatkaa haastetta ensi vuonna. Tammikuussa päätän, mitä näkymää alan kuvata.

Kahvikuppini 4/5

Viikolla käydään usein Siskon kanssa kahvilla Kalevankadulla Briossissa (täällä), jonne houkuttelee paikalla leivotut leivät ja vaihtuva lounaskeitto. Kahvilassa pystyy rauhassa juttelemaan myös ruuhkaisena lounasaikana ja paikan leppoisuutta lisää mukava herrasmies - paikan omistaja (?) - joka häärii ympäri kahvilaa mm. pöytiä tyhjentäen.

Minä tykkään Briossin runsaasta aamiaista, jota nimensä vastaisesti saa koko päivän. Kympin lautaseen sisältyy kahvin tai teen lisäksi valinnainen tuore sämpylä, tuoremehu, kahvilan oma jugurttipikari, pikkupulla, juustoja, leikkeleitä, vihanneksia ja jokin hedelmä - viime viikolla mandariini.

Briossin kahvikupista ei juttua tunnu heruvan, mutta itse kuppila on käymisen arvoinen. Kahvikuppihaaste näyttää blogissani muuntuneen pikkuhiljaa kuppilahaasteeksi.

Kahvikuppini 3/5

Kahvikuppi-haasteeni taitaa muuttua kahvila-haasteeksi. Tänään olin kiireellä menossa tapaamiseen Töölöön. Mennessä huomasin olevani liikkeellä tuntia liian aikaisin, joten aikaa tappaakseni päätin poiketa konditoria/kahvila Hopiassa (täällä) Pohjoisella Hesperiankadulla. Paikka - neljä pöytää penkkeineen - on minulle tuttu jo 1980-luvulta, jolloin työasiat veivät usein Töölöön ja poikkesin kuppilassa pari kertaa kuussa. 

Kahvila Hopian sisustus ei ole 30 vuodessa pahemmin muuttunut ja paikanpäällä leivotut leivät, piirakat ja pullatkin näyttivät entisenlaisilta. Tunnin istuskelun aikana suosikkituotteita tuntui olevan levylihapiirakka ja ohrakarjalanpiirakat. Minä söin tuhdin juustotäytteisen moniviljasämpylän ja mukaan ostin pari voisarvea, joista muistan aiemmin pitäneeni. Kiinteitä ja lohkeavia - poikkeavat höttöisistä ranskalaisista kroisanteista.

Kahvi oli tuoretta ja hyvää - santsikuppi ilmainen. Kuppi oli Arabian Teemaa. Kaj Franck (1911-89) suunnitteli alun perin Kilta-nimellä tunnetun astiaston jo 1940-luvulla, Arabian tuotantoon Kilta otettiin 1953 ja vuonna 1981 astiasto uudistettiin Teema-nimiseksi.

Hopiassa ylellisyyttä on pieni paperinen pitsiliina kupin ja lautasen välissä. Ja pienestä tilasta huolimatta ystävällinen pöytiin tarjoilu.

Kahvikuppini 2/5

Taas kahvilan kahvi ja kuppi. Tällä kertaa Itiksen Stockmannin Robert's coffeen rasvaton aamulatte. Asun Itä-Helsingissä ja arkipäivisin tulee usein poikettua Itiksessä ostoksilla ja kaffella. Nykyään kahvipaikka on usein Stockan toisen kerroksen kuppila, jossa latte maksaa 2.90 ennen yhtätoista. 

Peruskupista ei paljon keksi juttua, mutta kahvilassa viihtyy: reippaat nuoret myyjät, hyvät leivonnaiset ja ilmaiset iltapäivälehdet. Ja sopivasti tilaa!

Kahvikuppini 1/5

PirjoW Virtuaali Molesline -blogista haastoi minut kertomaan kahvi/teekupeista (täällä). Seuraan Pirjon blogia ja odottelen innolla hänen asiantuntevia kommenttejaan omiin postauksiini kuvatessani tanssiharrastukseni alkeita.

Aamupäivällä käytiin Ukin kanssa Hakaniemen hallin yläkerran kahvilassa, kuten usein talvisilla tori- ja hallireissuillamme. Tykkään Hallikahvilasta (täällä). Kahvila aukeaa sopivasti jo kahdeksalta ja varsinkin sen ns. Tarja Halosen puoli on kodikas. Ja kahvikin on pääosin tuoretta ja sämpylät maukkaita. Tänään tosin herkuttelin rasvaisella kroisantilla.

Kuppi on Arabian valkoinen Kesti-kuppi, joka on useimmille tuttu työpaikkaruokaloista ja peruskahviloista. Kupin on suunnitellut Göran Beck vuonna 1968. Aiemmin Hallikahvilassa oli valittavana pieni tai iso Kesti-kuppi, mutta nykyään kahvikokojen suurennuttua tarjolla on vain yhtä kokoa eli entistä isoa kuppia. Kuppi on käytännöllinen, mutta mielestäni ei kovin kaunis.

Mutta kahvi oli hyvää ja seura mukavaa! Ja sehän on pientenkin kestien kluu.

Kesän kuvat

Viime vuoden marraskuussa blogeissa kiersi Kuusi kuvaa kesästä -niminen haaste (täällä). Marraskuun pimeyden keskellä onkin kiva muistella valoa - ja kuuden kuukauden kuluttuahan ollaan taas kesäisissä keleissä. Päätin toistaa haasteen, ja kerätä Kuusi kesäistä kuvaa viime kesältäni.

Ensimmäisenä kaivoin kuvan kaupunkikodin puutarhasta, jota viime kesänä järjestelin uudelleen. Olin melkein unohtanut, miten kaunis ja kiva pihamme on. Kuvaa katsellessa sisuksiani alkaa kutitella odotus - kevään odotus. Pääsisin jatkamaan puutarhaprojektiani, joka loppukesästä lässähti. Kyllästyin.

Toinen kuva on jokapäiväiseltä Muru-lenkiltäni. Ihanat moniväriset rodot ovat kukkineet kauniisti ja runsaasti kotimme lähipuistossa jo toistakymmentä vuotta. Enkä kyllästy. Kesäkuun lyhyt, mutta kaunis hehku - iloa silmälle ja mannaa mielelle.

Kolmas kuva - vilkkaat, rakkaat pikkuherrat. Herättävät uudelleen eloon mökin lähimetsän. Miten tän kannon päälle pääsee? Mikä täällä kolossa asuu? Minne muurahaiset menee? Kasvaako horsma Mummia pidemmäksi? Voiko tän sienen syödä? Missä käärme nukkuu?

Kesäkuun lopun kuva on Lontoosta, Lontoontytön koulun loppunäyttelystä. Mistä tytön luovuus, sinnikkyys ja lannistumattomuus periytyy? Uuden edessä on kutkuttavaa ja haastavaa olla.

Perheessämme ei ole kesäpäivää ilman Salon torin uusia perunoita. Ukki haluaa joka kevät ottaa varaslähdön ja ostaa ensimmäiset kasvihuoneperunat jo kesäkuun alussa. Mummille oikeat uudet perunat ovat vasta avomaan pikkuperunat, joita yleensä saa vasta juhannuksen alusviikolla. Ne keitetään hartaudella ja minuutin tarkkuudella (täällä). Ja herkutellaan oikean voin kanssa!

Eikä kesää ilman mökin lasikosta avautuvaa järvinäkymää, joka lumoaa minut päivin ja öin (täällä).

Vuosi kuvina 15.10

Pilvistä, hämärää ja vain +5 astetta eli viimeinkin lokakuun sää. Nyt on muuten koossa kaikki 12 valokuvaa eli yksi kuva samasta paikasta kerran kuussa vuoden ajan. Lähipäivinä laitan kaikki kuvat nähtäväksi samaan postaukseen. Nyt ne löytyvät Vuosikuvina-tunnisteen alta.

Tärkeää ja Arkista

Kirjailijattaren Tuulen naapurina -blogissa (joka muuten sisältää upeita valokuvia) törmäsin Viisi suositusta -haasteeseen. Kirjailitattaren viiden lista oli minunkin makuuni: Eksy, Heittäydy, Kävele, Sano kyllä ja Hyppää vaatteet päällä uimaan. Etenkin kolme ensimmäistä suositusta ovat hyviä elämänohjeita.

Minun listani on tänään tällainen - huomenna se voi olla erilainen, ylihuomisesta puhumattakaan. Yli kuusikymppisenä yritän välttää puhumasta suosituksista tai ohjeista. Minun listani on ennemminkin

Viisi Tärkeää:
1. Pysähdy - katsomaan, ihmettelemään, kuuntelemaan, pohtimaan
2. Älä pysähdy - ihmisenä kasvamisessa, uuden oppimisessa
3. Kysy - jos et ymmärrä, jos haluat tietää, jos epäilet
4. Älä kysy - eli tunnista koska on tärkeää olla hiljaa
5. Ota ja anna tilaa - rohkeasti, luovasti, rehellisesti

Ja Viisi Arkista:
1. Kävele tai pyöräile Vanhankaupungin lahden ympäri.
2. Tee eväsretki Helsingin Kivinokan kärkeen ja ihmettele siirtolapuutarhamökkejä.
3. Anna vuoden viimeisen mignon-munan sulaa suussa.
4. Mene lapsen kanssa telttaretkelle.
5. Matkusta Pietariin syömään sushia ja tutustumaan balettiin.

Kiva ja lyhyt haaste, jota arjen keskellä on mukava miettiä. Ketä kiinnostaa, käykää nappaamassa Tuulen naapurina -blogista.

Mummolan lastenkirjoja

Kiitos vielä Sininen keskitie -blogin Blueulle ihanasta lastenkirja-haasteesta, jonka hän pari viikkoa sitten heitti bloggareille. Siihen tuntui osallistuneen Mummin lisäksi muitakin ei-kirjabloggareita. Bleue on tehnyt kivan yhteenvedon haasteviikon aikana kirjoitetuista lastenkirjoista (täällä). Haasteviikon muistoksi laitan minäkin vielä yhden postauksen.

Mummin 2- ja 3-vuotiaat pikkupojat rakastavat koneita ja Mummin kirjahyllystä he löytävätkin aina ensimmäisenä seuraavat kirjat: Rickhard Scarryn Iloinen autokirja (Tammen isot kultaiset kirjat 1990-luvulta), Liikkuva maailma - Kulkuneuvoja ja työkoneita (Dorling Kindersley Ltd 1994) ja Kalervo Järvensivun Otsolan palokunnan kiireinen päivä (WSOY 1995). Painovuosista (ja autokirjan lukuisista teippauksista ja ruokaläikistä) huomaan, että kaikki kolme ovat peruja Mummin Juniorilta, joka syntyi 1992 ja rakasti pienenä myös yli kaiken koneita ja hälytysajoneuvoja.

Tätä kirjan lempiaukeamaa katsellessa käydään aina sama keskustelu. "Kuka hälytti palokunnan?", kysyy Mummi. "Luru Lude tietenkin", vastaa Kalle ja osoittaa aukeaman vasenta alakulmaa.

Kolmivuotiaan Kallen erikoisherkku on Tove Janssonin Kuka lohduttaisi nyytiä, jonka paikka on mökillä ja joka myös on peruja Mummin omilta pojilta. Kirjaa luetaan aina sylikkäin, vain Mummi ja Kalle. Teksti on jännää ja rakkauden täyteistä. Kuvat kestää monta katselukertaa - joka kerta löytyy uutta ihmeteltävää. Mitä muuta hyvältä kirjalta voisi vaatia?

Vanhoja lastenkirjoja

"Tarinat Jänis Vemmelsäären seikkailuista ovat kotoisin Yhdysvalloista. Ne ovat syntyneet Etelävaltioiden neekeriorjien keskuudessa, ja muuan Harris niminen amerikkalainen on yhdistänyt eri tarinat yhdeksi kokonaisuudeksi. Tuhannet pienet neekerilapset ovat huutaneet ilosta ja taputtaneet mustia käsiään kuunnellessaan juttuja Jänis Vemmelsäären hassunkurisista kepposista. Mustaihoiset äidit ovat kertoneet niitä kähärätukkaisille pienoisilleen, nämä ovat kasvaneet suuriksi ja ovat taas puolestaan kertoneet niitä omille pikku pojilleen ja tytöilleen. Ja niin ne ovat kulkeneet sukupolvesta toiseen, kunnes viimein saapui valkoinen mies, joka kirjoitti ne muistiin. Ne painettiin ja levisivät kautta maailman valkoihoistenkin lasten luettavaksi.

Kun nämä tarinat nyt joutuvat Suomenkin lasten käsiin, toivon, että ne tuottavat heille iloa ja hupia. Ja niitä lukiessanne muistakaa, pienet ystävät, että niistä saatte kiittää neekeriorjaraukkoja, jotka raskaassa työssä niillä ilahduttivat toistensa mieltä."

Näin kirjoitti Jänis Vemmelsäären seikkailuja -kirjan suomentaja Anni Swan kirjan saatesanoiksi vuoden 1929 painoksen ensilehdellä. Edesmennyt isäni sai kirjan 7-vuotiaana urheilukilpailujen II palkintona heinäkuussa 1933.

Tässä ajassa on myös arvoja, joita tulevat sukupolvet taivastelevat 50-100 vuoden kuluttua. Niitä on meidän aikalaisen vain niin vaikea hahmottaa - valtavirrasta poikkeavat näkemykset usein jopa pelottavat, jopa lastenkirjoissa.

Lastenkirja lapsuudestani

Sininen keskitie -blogissa haastetaan lähinnä kirjabloggaajat kirjoittamaan lastenkirjoista. Vaikka en ole kirjabloggaaja, päätin osallistua haasteeseen, koska rakastan lastenkirjoja. Hullaantuminen alkoi oikeastaan vasta aikuisiällä, kun kolmenkympin kieppeissä (noin 30 vuotta sitten) sain viisi lasta, jotka rakastivat kuunnella äitinsä lukemista. Onneksi nykyään on kaksi tyttärenpoikaa, jotka myös rakastavat satujen kuuntelemista.

Blogien lastenkirjaviikon 2014 kummina toimii Lastenkirjahylly -blogin lasten- ja nuortenkirjallisuuden vapaa tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen.

Olen 1950-luvun lapsia ja silloin luettiin paljon Tammen kultaisia kirjoja. Suosikkini oli Kissa joka luuli olevansa hiiri (Tammi 1954). Kirjan tekijäksi mainitaan usein kirjan kuvittaja eli Gart Williams. Englanninkielisen tekstin on kuitenkin kirjoittanut Miriam Norton ja suomentanut Marjatta Kurenniemi.

Kirja kertoo kissanpennusta, joka adoptoidaan hiiriperheeseen, ja perinteiset vihamiehet kasvavat rakastamaan toisiaan. Kirjassa on isot ja hyväntuuliset kuvat, suloisia pörröisiä eläimiä ja vähän tekstiä, joten sitä oli mukava selata jo ennen kouluikää. 

Tammen kultaiset kirjat -sarja on käännetty yhdysvaltalaisen Little Golden Books -sarjan kirjoista. Kääntäjinä on toiminut Kurenniemen lisäksi mm. Helena Anhava ja Kirsi Kunnas. Kirjasarja syntyi Yhdysvalloissa jo vuonna 1942 ja Wikipedian mukaan sen tarkoituksena oli tuottaa edullisia, kestäviä ja värikkäitä kuvakirjoja kaikkien lasten ulottuville - iskulauseena Books for masses, not for the classes. Suomessa sarjan ensimmäinen kirja Meidän Mirri (Kathie the Kitten) julkaistiin 1952 eli syntymävuonnani.

Omassa 1950-luvulla julkaistussa Tammen kissakirjassa on takakannessa vielä alkuperäiseen kasvatukselliseen ideaan viittaava teksti, joka uudemmista painoksista on jo poistettu.

Opittuani lukemaan yksi suosikkikirjani oli WSOY:n Hauska satukirja, jonka Tyyni Tuulio oli "englantilaisen kokoelman mukaan kertonut suomeksi". Kirja on edelleen myynnissä ja se sisältää 18 mm. Christian Andersenin (jotka muuten on Maila Talvion suomentamia) ja Grimmin veljesten klassikkosatuja, kuten Ruma ankanpoikanen ja Lumikki, sekä englantilaisia kansansatuja. Hauska satukirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1921.

Kirjassa on upeat kuvat, joita lapsena jaksoin tuijottaa pitkiä aikoja - yksi kokosivun kuva kustakin sadusta. Suosikkisatuni oli Pieni merenneito - surullinen, romanttinen ja jännittävä. Merenneito-satu oli jo 1950-luvulla yli sata vuotta vanha, sillä tanskalainen H.C.Andersen kirjoitti sen jo vuonna 1836. Kansansaduista suosikkini oli Pikku pikku -niminen lyhyt satu "Olipa kerran pikku pikku muija, joka asui pikku pikku talossa pikku pikku kylässä..."

Haaste

Sain blogielämäni ensimmäisen haasteen Muistikirja -blogin pitäjältä MammaN:lta. Se on blogi, jossa vierailen päivittäin. Tykkään MammaN:n lyhyistä ja ytimekkäistä arjen kuvauksista.

Mutta haaste. En tiedä, miten siihen suhtautua. Kivaa, kun joku huomioi ja lähettää minulle haasteen. Mutta samalla olen pakotettu vastaamaan toisten asettamiin kysymyksiin. Minä tositosikko ja yltiörehellinen. Toisaalta voin ajatella, että vastatessa opin sosiaalista jutustelua ja bloggaamiskäytäntöjä. Pohdintani ei tarkoita, että olisin haasteesta harmistunut - olen otettu - mutta olen hämmentynyt.

Haaste, kysymykset ja Mummin vastaukset:
“Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidän bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön, luontoon tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus on valttia blogeissä! Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin, voit viedä pullakahvit mukanasi.  (Ei ole aivan pakko jakaa :) Esitän kysymyksiä, mitkä saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskustellessa. Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiini? Voit myös vastata kysymyksiin pelkästään valokuvin.“

1. Mikä on sisustustyylisi? 
Varmaankin aika pohjoismaalainen. Paljon valkoista, tilaa ja valoa. Lisänä vähän mustaa. Paljon kukkia ja pimeällä kynttilöitä. Iso ruokapöytä!

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi? 
Isoon olohuone-keittiöömme, elämämme keskukseen.

3.  Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa? 
Matkusteluun ja (jos tarvetta) läheisteni sairauden hoitoon. 

4. Mihin käytät paljon rahaa?
Puutarhaan, lisäksi rahaa menee arjen pikkuluksuksiin, esim. kahvitteluun ja ravintoloihin, joskus teatteriin ja balettiin. Ja välillä turhiin vaatteisiin.

5. Mistä onnesta unelmoit?
Matka kauas ja lämpimään lasten ja heidän kumppaneidensa ja perheidensä kanssa. Mukana ehkä Parasystävä perheineen. Pari tällaista matkaa teimme yli 20 v sitten yhteensä kahdeksan 0-10 -vuotiaan kanssa. Onneksi on muistot!

6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?
Se liittyy liian henkilökohtaisiin asioihin ja jää vain Mummin omaan tietoon.

7. Missä asiassa olet tunnollisin?
Vaikea kysymys. Pelkään (ainakin nuorempana) auktoriteetteja, joten ehkä olen tunnollisin vero- ja poliisiasioissa. Pyrin myös pitämään sen mitä lupaan. Olen ääresrehellinen, välillä jopa häiritsevän suorasukainen. 

8. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?
Toivon, että pystyisin antamaan anteeksi kaikki inhimilliset virheet. En ehkä ole ihan vielä siinä pisteessä. Mutta matkalla ollaan.

9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?
Kolme parasta: Luotettavuus, kyky kuunnella, taito iloita ja innostua. 

10. Mikä on miehen paras ominaisuus?
Samat kuin naisella. Lisäksi tykkään miehistä, jotka avaavat oven naiselle ja menevät ennen naista pelottavaan, pimeään luolaan. Ja jolla on iso syli.

Useilla seuraamieni blogien kirjoittajilla kyseinen haaste on varmaa jo ollut. Lähetän tämän haasteen edelleen kivalle kirjabloggarille Marjatalle ja mukavalle turisijalle Ritalle - vastatkaa jos haluatte ettekä ole vielä kyseistä haastetta saaneet.