Juhlan jälkeen

Arvon muisto elää

Kallion kirjaston takana olevassa pienessä puistossa kohoaa yli seitsemän metriä korkea, alumiinista tehty runoilija Arvo Turtiaisen (1904-1980) muistomerkki. Patsas on kuvanveistäjä Raimo Utriaisen (1927-1994) tekemä ja pystytetty vuonna 1990.

Muistomerkki on tehty pitkistä ja kapeista alumiinisäleistä, joiden toinen puoli on maalattu mustaksi. Pituussuuntaan asetettuja säleitä kierretty korkkiruuvin tavoin keskustan ympäri. Näin kylmä alumiini pinta heijastaa vaihtelevasti eri suunnista tulevaa valoa, mikä saa kylmän metallipinnan elämään mielenkiintoisesti ja kauniisti. Korkea patsas näyttää kevyeltä ja ilmavalta - hengittävältä. Minun makuuni - inspiroivaa katseltavaa.

Lähinnä läpi kulkuun ja oikaisuun käytetty pieni puisto on 1963 nimetty filosofian tohtori Matti Heleniuksen (1870-1920) mukaan. Helenius tutki alkoholin sosiaalisia vaikutuksia ja oli vaikutti pontevasti 1900-luvun alun raittiusliikkeessä. Hän toimi myös poliitikkona ja yritti mm. parantaa kalliolaisten työmiesten oloja. Mielenkiintoista, että Matti Heleniuksen puiston viereinen pieni puisto on nimetty hänen vaimonsa Alli Tryggin (1852-1926) mukaan. Vaimo oli opettaja ja miehensä tapaan antautunut raittiustaistelija.

Muistomerkki näyttää parhaat puolensa, kun sitä malttaa katsella useammasta eri suunnasta. Ja antaa mielikuvituksen lentää. 

Punavuori herää kesään

Kaupunkikaksioni pihalta ja kerrostaloni edessä olevasta puistosta löytyy mm. syreenejä ja ihania koristeomenapuita. Pensaiden ja puiden puhkeamista keväisin kukkaan on ihana seurata. Tarvitaan aurinkoa ja lämpöä, mutta myös viime päivien sade on ollut luonnolle tervetullutta.

Hetkeen pysähtyminen on aina tärkeää, mutta konkreettisesti sen huomaa näin keväällä. Lehtien silmut ja kukkien nuput kehittyvät ja aukeavat lähes silmissä - ainakin parissa päivässä.

Levain laajeni

Punavuoressa on Kankurinkadulla ollut joitakin vuosia leipomo-kahvila Levain, joka on tullut tunnetuksi etenkin hapanjuurileivästään. Herkkuleipää, jota Ukkikin usein toivoo tuliaisiksi kun menen Salon mökille.

Maaliskuussa Levain muutti isompiin tiloihin uusittuun Merikortteliin läheiselle Perämiehenkadulle. Merikortteli on korttelin kokoinen entinen tehdasrakennus, joka on remontoitu pääosin toimistokäyttöön. 

Sata vuotta sitten puhelinkaapeleita valmistava Suomen kaapelitehdas pystytti tuon valtavan punatiilisen rakennuksen, jonka suunnittelivat arkkitehdit Valter Jung (1879-1946) ja Wäinö Palmqvist (1882-1964). Kaapelitehdas jatkoi toimintaansa vuoteen 1939, jolloin se muutti Salmisaareen. Tämän jälkeen rakennuksessa on työskennellyt useita tunnettuja yrityksiä, mm. Airam, Kone ja Nokia.

Uusissa tiloissa Levain tarjoaa Kankurinkadulta tuttuja herkkuja, kuten avokadotoastia ja pannukakkua. Kumpikin maukkaita, mutta eivät superia. Tehdasmainen iso kahvila-ravintola sopii hyvin Merikorttelin tunnelmaan, mutta minua viehätti enemmän entinen pieni ja ahdas tila Kankurinkadulla. Joskin sen vähäiset istuinpaikat olivat lähes aina täynnä, joten ymmärrän hyvin kahvila-ravintolan lisätilan tarpeen. 

Hassua, miten paljon tila vaikuttaa yleistunnelmaan. Nykyinen Levain muistuttaa kovasti Merikorttelissa jo vuosia toiminutta Moko-kahvila-ravintola (täällä), vaikka niillä onkin eri konsepti.

Todennäköisesti ensikäyntini uudessa Levainissa ei jää viimeiseksi. Kahvila-ravintolan avaruus ja valoisuus viehättivät, vaikka tarjoilut eivät yllättäneetkään.

Rauhaa Tilalla

Yksi Hilman tuvan neljästä majoitushuoneesta

Tyttärien vuosi sitten hankkima Taattisen majoitustila (täällä) Naantalin Merimaskussa aukeaa toukokuun lopussa toiseen, uuteen kesään. Parasystävä ja minä pääsimme perheinemme koekaniineiksi, kun juhlimme 14 aikuisen ja 11 lapsen porukalla 50 vuotta kestänyttä ystävyyttämme (täällä).

Nautimme täysin siemauksin kahden ehtoisan emännän vieraanvaraisuudesta ja palvelualttiudesta. Majoituimme mennyttä aikaa huokuvissa, kodikkaissa ja siisteissä huoneissa ja nautimme tuoreesta, runsaasta ja monipuolisesta aamiaisesta talven aikana uusitussa ravintolasalissa.

Lisää juttua ja valokuvia Taattisten tilasta minun joulukuisessa postauksessani (täällä) ja blogitunnisteen Tila alta. Lisää tietoa Taattisten tilan majoituksesta, tilalla järjestettävistä taide- ja luontokursseista sekä kesällä avattavista kolmesta pop-up kahvilasta/ravintolasta löytyy Taattisten nettisivuilta (täällä).

Viikonloppumme kului mukavasti tutustuen Tilan kanoihin, lampaisiin, koiriin ja kissoihin, retkeillen pihasta lähtevillä luontopoluilla sekä seuratessa pääskysten puuhia. Mikäli leppoisa maalaiselämä ja luonnossa vaeltelu ei majoittujalle riitä, lähistöltä löytyy muutakin mielenkiintoista tekemistä. 

Lapset ja lapsenmieliset löytävät jännittävän Muumimaailman (täällä) 11 kilometrin päästä, historiaa kaupaavat voivat pyöräillä 17 kilometriä ihastelemaan Louhisaaren kartanolinnaa - marsalkka Mannerheimin lapsuuden kotia (täällä) ja puutarhaintoilijoita saattaa kiinnostaa presidentin kesäasunto Kultaranta ja sen upea puutarha (täällä), joka on vain 8 kilometrin päästä viereisellä Luonnonmaa-nimisellä saarella.

Kesää ja lomaa odotellessa. Ja toiveissa aurinkoisia kelejä - yösateilla. Puutarhoja ajatellen :)

Taattisten tilalla luonto ja rauha alkaa jo pihasta.

Patsas poistuu

Hakaniemen rannassa on vuodesta 1990 lähtien seissyt mahtipontinen pronssipatsas, jonka mahtipontisuutta korkea graniittialusta entisestään korostaa. Moskovan kaupunki lahjoitti patsaan Helsingille hetki ennen Neuvostoliiton hajoamista. 

Patsas on yksi monista kopioista, joita on useissa venäläisissä kaupungeissa, mutta Venäjän ulkopuolella ainoastaan Helsingissä. En yrityksistä huolimatta löytänyt tietoa, missä alkuperäinen veistos olisi tai onko sellaista.

Sosialistista realismia edustavan, 6,5 metrisen patsaan on tehnyt kuvanveistäjä Oleg Kirjuhin. Jo paljastuksen yhteydessä patsas herätti keskustelua ja on vuosien aikana useasti joutunut ilkivallan kohteeksi. 

Venäjän hyökättyä Ukrainaan patsaan kohtalo on taas noussut esille, ja mm. jalustaan painetun tekstin Maailman rauhaa yläpuolelle on ilmestynyt teksti Maailman räyhää. Tänä keväänä Helsinki päätti, että kesän kuluessa patsas siirretään varastoon Kruunusillat-rautatien rakennustyömaan tieltä.

Patsaan lopullisesta kohtalosta päätetään kuulemma myöhemmin. Taitaa unohtua kaupungin varastoihin…

Uutta polkua

Juhlaviikonlopun (täällä) päätteeksi kävelin ennen kotimatkaa Opiskelijatytön kanssa vielä tutun kuuden kilometrin lenkin koirien kanssa. Reitistä tuli minulle tuttu Dora-koiran hoitoviikolla, jolloin kävelimme sen koiran kanssa joka aamu (täällä). 

Kävelyn ensimmäinen puolikas kulkee Tilalta Merimaskuntien yli Haahdeniementietä pitkin linturikkaalle Tammisaarenlahdelle, jossa reitti kääntyy takaisin Apajantien ja Tärkkisten rantatien kautta. Kävelyn loppuosassa on pari pitkää ja paahteista pelto-osuutta, joten tällä kertaa päätimme kokeilla kääntyä  Saaristolaiskylän jälkeen oikealle ja seurata hyväkuntoista ja leveää metsäpolkua. 

Kilometrin kuljettuamme huomasimme, että olimme oikaisseet pari mutkaa ja tulleet Mutterimäelle. Siitä jatkoimme kotvan Niittupolku-nimistä pikkutietä ja pellon vierttä kulkevan lyhyen metsäpolun kautta löysimme tutulle Hellemäentielle. Laskeuduimme mäkeä alas pellon reunaan ja pian olimmekin takaisin Tilalla.

Uusi metsäosuus oli kaunis ja helppokulkuinen. Runsaasti mustikankukkia ja kosteikoissa paljon rentukoita - isäni lempikukkia. Reitti jää vakiokävelyohjelmiini Merimaskussa :)

Pitkän lenkin jälkeen Muru viihtyi hyvin paikallaan autossa lähes kolmetuntisen kotimatkan ajan. Ja Dora puolestaan nukkui rauhallisesti Tilan olohuoneen sohvalla, kun Tyttäret lepuuttivat hermojaan työntäyteisen viikonlopun jälkeen katsoen Netflixin hömppäelokuvaa :)

Mukava päätös mukavalle ystävyyden viikonlopulle :) 

Ps. Kiitos kaikista kommenteista. Minulla on edelleen it-vaikeuksia, enkä onnistu vastaamaan viesteihinne. Mutta luen niitä mielelläni. Odottelen apua pojiltani, kunhan nuo kiireiltään ehtivät :)

Tai ehkäpä menen kirjastoissa pidettäviin senioreille tarkoitettuihin tietokoneopastustilaisuuksiin kysymään neuvoa…

Ystävyyden juhla

Kahden tuntemattoman nuoren naisen katseet kohtaavat Oulun yliopiston pääsykokeissa kesäkuussa 1972. Naiset hymyilevät ystävällisesti toisilleen: ”Samassa liemessä.” Toinen nostaa kannustavasti peukkua, jolloin toinenkin näyttää peukkua. Useampi päiväinen pääsykoe alkaa ja vie kummaltakin kaiken huomion ja energian.

Kesän jälkeen naiset kohtaavat uudelleen Oulun lääketieteellisen tiedekunnan suuressa luentosalissa alkavassa informaatiotilaisuudessa. Yli sadan opiskelupaikan saaneen onnellisen nuoren joukossa nuo peukkua näyttäneet naiset löytävät nopeasti toisensa. Ja halaavat kuin vanhat, läheiset tutut: ”Ihanaa, pääsimme molemmat sisään!” Iloitsevat yhdessä sekä omasta että toisen puolesta, kuten ystävät tapaavat tehdä.

Alkaa Siiman ja Annin ystävyys, joka on kestänyt jo 50 vuotta. Vuosien saatossa naisien seuraan on liittynyt kaksi kumppania, kahdeksan lasta, kuusi lasten puolisoa, kymmenen lastenlasta ja viisi koiraa. 

Viikonloppuna Taattisten Tilalla Merimaskussa juhlittiin näiden kahden alkujaan tuntemattoman nuoren naisen Oulussa alkanutta ystävyyttä heidän nykyisten perheidensä ympäröimänä. Yhdessä Ystävykset valmistivat ruokaa koko porukalle, kuten vuosikymmenien aikana monesti aiemminkin - toki halukkaita ja osaavia apukäsiä riitti nyt enemmän kuin aiemmin. 

Väliin Ystävykset istuivat käsi kädessä ja hämmästelivät vuosien nopeaa vierimistä seuraten samalla nuorempien puuhia - mönkijällä ajelua, heinäpaaleilla hyppelyä ja saviesineiden muovailua. Pitkän viikonlopun aikana useampi juhlijoista ehti tutustua läheiseen luontopolkuun ja kävipä joku - taisi olla Jenna Rohkelikko - meressä uimassakin :)

Tilan Hector-lampaasta tehdyn runsaasti purjoa, sitruunaa ja valkosipulia sisältävän padan lisäksi viikonlopun aikana herkuteltiin Ukin maukkaalla avokadopastalla, Annin kukkakaalikeitolla ja Opiskelijatytön jälkkäri-browneilla. Kattauksesta ja juhlatilan koristelusta vastasi Lontoontyttö vankalla tyylitajullaan. 

Molempina aamuina saimme koko porukka nauttia Tilan emäntien eli Opiskelijatytön ja Lontoontytön valmistamasta herkullisesta aamiaisesta: Opiskelijatytön aamulla leipomaa rapeakuorista leipää ja hänen itse tekemää keväistä nokkospestoa. Tilan omenista tuotettua tuoremehua ja juuri sopivasti keitettyjä omien kanojen munia. Ja poikkeuksellisen hyvää kahvia, kuten Siimakin totesi.

Iloksemme saimme kuulla, että Siima-Parasystävän ja minun ilo jatkuu. Lapset antoivat meille yllätyslahjaksi lahjakortin Porvoon lähellä olevaan Haikon kartanoon. Kunhan me kiireiset eläkeläiset vain löydämme molemmille sopivan ajankohdan :) Taitaa mennä elokuuhun…

Valmistelua…

Juhlien jälkeen…

Kumpikin saimme ihanat, oikeista kukista tehdyt ja oman värisemme kukkaseppeleet hiuksillemme.

Kiitos rakkaat lapset :):):):):):):):)

Kevään kuvia

Vanha tuttu puhelimeni kameroineen musertui huolimattomuuttani auton pyörän alle. Oli pakko ostaa uusi kännykkä kameroineen. Uusi on hyvälaatuinen, mutta kameratoiminnot ovat erilaisia kuin vanhassa ja tutussa. 

Periaatteessa uuden kännykkäkameran pitäisi olla parempi ja terävämpi kuin edellisen, mutta väliin minusta on tuntunut, että en saa yhtä hyviä valokuvia kuin entisellä. Vanhan on vaikea omaksua uutta, tottua uuteen :)

Tässä pari nopeaa kokeilua uuden kännykameran tarkennuksesta. Nämä kuvat tuntuivat yllättäen onnistuneen hienosti. Ehkä opin - ehkä oudosta tulee vähitellen tuttu ja ikioma kännykkäkamera. 

Ennen kuin joskus hankin sen oikean järjestelmäkaneran… Tai sitten en…

Puolivalmis partsi

Paritalon iso parveke (täällä) on vaihtunut kaksion partsiin, joka on kaupunkiparvekkeeksi iso mutta entiseen verrattuna pieni. Tämä on ensimmäinen kesä, kun aion kunnolla sisustaa ja kukittaa parvekkeeni. Aiempina vuosina olen pääosin viettänyt kesät Salon mökillä. Tänä vuonna on toisin…

Olen tykästynyt riippuviin pelakuihin ja erityisesti yksinkertaiskukkaiseen cascade- eli ryöppylajikkeeseen. Cascadet ovat runsaskukkaisia ja kestävät sadetta paremmin kuin tavalliset riippapelarkuut.

Vuosien aikana parvekelaatikoissani ja terassiruukuissani on ollut monen värisiä riippapelarkuita - niin normi- kuin cascadalajikkeita. Cascadat ovat jo pitkään olleet suosikkejani, mutta tänä vuonna ostin - oikeastaan vähän vahingossa - tavallisia riippuvia valkoisia pelarkuita. Katsotaan, miten ne pärjäävät ja onnistuvat kukinnoissaan. 

Pelarkuiden lisäksi istutin kaksion parvekelaatikoihin riippuvia muratteja ja pystypäisiä silkkitassuja - uusi, ihastuttava tuttavuus. Saa nähdä, mitä muuta kivaa vielä keksin, sillä parvekkeen sisustaminen on vielä kesken, kuten mm. tyhjistä harmaista ruukuista näkyy.

Ihana silkkitassu

Värikäslehtinen erikoispelarkuu

Kaunista kaupungissa

Kävelyreitilläni Punavuori-Ullanlinna -alueella on monen kaupan, kampaamon ja kuppilan ulkopuolelle istutettu kukkia pienempiin ja isompiin ruukkuihin. Ne kaunistavat ja pehmentävät kivistä keskikaupunkia ihanasti. 

Vuosikymmeniä Korkeavuorenkadulla olleen kahvila Successin (täällä) edessä on tänä vuonna kaksi korkeaa ruuukkua, joihin vieressä oleva, lähes yhtä vanha kukkakauppa Ölander on istuttanut erityisen viehättävän ja herkän asetelman. Ruukuissa on valkoista poutapilveä, isolehtistä murattia sekä lilan värisiä pikkuorvokkeja ja lobeliaa. Asetelman kruunaa minulle tuntematon, ihana (kuvassa takana oleva), vaalean lila terhakka kesäkukka. Kysyin sen nimen Ölanderilta, mutta se pääsi jo unohtumaan :)

Viikonloppuna kävin laitakaupungin puutarhaliikkeessä ja ostin (lähes) samoja kesäkukkia - keskustan kukkakauppoja halvemmalla. Tänään suunnitelmani on taikoa niistä (tyylikäs) ruukkukukka-asetelma Opiskelijapojan ja Tyttöystävän uuden talon terassille. 

Nyt kukkia istuttamaa. Onneksi aurinko paistaa…

Ps. Nimettömän nimi on silkkitassu - osuva nimi :)

Sellot kirkossa

Ihastuin jälleen Temppeliaukion kirkkoon. Minulle kävi aivan samoin kuin viimeksi kirkossa vieraillessani yli kaksi vuotta sitten vain hetki ennen koronapandemiaa helmikuussa 2020 (täällä). Mielikuvissani kirkko oli kahdessa vuodessa uudelleen kasvanut mahtipontisemmaksi ja suuremmaksi kuin se todellisuudessa on.

Kirkon kallioseinät hohkaavat eloa ja lämpöä. Istuessani kirkossa katseeni hakeutuu yhä uudelleen kiehtoviin ja kiinnostaviin seiniin. Rakastan luonnon kiviä ja kallioita, ja ehkä siksi rauhoittuminen kallion sisällä tuntuu niin ihanalta ja taianomaiselta.

Näin kirkon nyt ensi kertaa sisältä valoisana vuodenaikana. Ja sain todeta, miten isosta rengasmaisesta kattoikkunasta tuleva luonnon valo korosti upeasti kallioseinien värejä - eriasteista mustaa, harmaata, valkoista, punaista yllättävissä yhdistelmissä. Komeaa värileikkiä oli kännykkäkameralla lähes mahdoton ikuistaa.

Ja ne sellot. Sellotaiteilija Arto Noraksen (s.1942) Mestarin matkassa -nimisessä konsertissa kaikui yhtä aikaa jopa 36 selloa, joita soittivat Noraksen entiset oppilaat viideltä eri vuosikymmeneltä. Osaavaa, tarkkaa ja lumoavaa kuunneltavaa. Sävelet kaikuivat kuuluvasti, mutta yllättävän pehmeästi kivisessä ympäristössä - kahdeksankymmentä vuotiaan Arto Noraksen kunniaksi.

Uskomaton mies tuo kasikymppinen Arto. Taiturimaisilla sormillaan hän soitti selloaan vuoroin väkevästi ja vuoroin herkästi jokaisessa yli kaksi tuntisen konsertin kokoonpanossa. Alkuun yksin, seuraavaksi pianisti Juhani Lagerspezin kanssa - sellon ja flyygelin vuoropuhelu oli ihanaa kuunneltavaa - ja konsertin loppupuolen yhdessä liki 40 tutun sellistin kanssa. 

Tykkään kirkoista ja sellomusiikista. Joten komea sellomusiikki intiimissä ja ihastuttavassa kirkossa oli kaksinkertainen nautinto - kauniissa toukokuisessa illassa.

Kampaajan kukat

Keskiviikkona asiakkaita ilahdutti mm. upea pioni.

Olen vuosia käynyt hiusten leikkuussa ja muissa hiushoidoissa kampaamo Pointissa Uudenmaankadulla. Mitä hyvää vaihtamaan :) Osaavat kampaajat, kiva pieni paikka ja lähellä nykyistä kotiani. Ja kampaaja, joka tuntee ikääntyvät hiukseni :)

Ja kaiken kukkuraksi joku Pointissa - tai ehkä tiedänkin kuka - rakastaa kukkia ja hänellä tuntuu olevan samanlainen kukkamaku kuin minulla. Kampaamossa ja kadulla ikkunoiden edessä on ympäri vuoden kauniita kukkia, kiehtovia kimppuja ja ilahduttavia asetelmia. Aina tyylikästä ja tuoretta. 

Tuoreus on minulle yksi avain juttu kukkien kanssa. Kuihtuneet ja huonokuntoiset kukat pitää osata ja ymmärtää heittää ajoissa pois. Kuivakukat on eri juttu kuin kuihtuneet kukat…

Nykyään Pointiin mennessä oikein odotan, mitä kivaa tuo kukkafani on taas keksinyt. Koskaan en pety, kivaa ja kaunista löytyy joka kerta. Ja tukastanikin tuli hyvä - vähän uutta tyyliä. Kiitos Anne :)

Kävelyä ja kahvia

Aamuaurinko herättää kuuden jälkeen. Sängystä noustuani käytän Murun pikaisella aamupisulla viereisessä puistossa. Palattuamme Muru saa omat aamusapuskatnsa ja minä istun sohvalle kahvin, paahdettujen ruisleipien ja hesarin kanssa. Ja Muru käpertyy ihanasti viereeni.

Parin tunnin päästä siistiydyn ja pukeudun, minkä jälkeen - hyvinä ja pirteinä aamuina - toistan tutut aamujumppaliikkeeni. Sitten suuntaamme Murun kanssa pidemmälle aamupäivälenkille, mikä tarkoittaa 40-60 minuutin pituista kierrosta Punavuori-Eira-Ullanlinna -alueella. Ja lopuksi kotiin kakkoskahveille.  Paitsi superaurinkoisina päivinä, jolloin on ihan pakko istahtaa ulos nauttimaan - sanan mukaisesti - aamun kakkoskahvit.

Tänä aamuna oli juuri sellainen suoperaurinkoinen päivä, ja jäin kahvittelemaan Kaivarin rantaan tutulle Mutterille. Vain kesäaikaan - noin vapusta syyskuun loppuun - auki oleva kahvila Mutteri on aina yhtä kutsuva ja tarjoilut aina yhtä tuoreita ja hyviä. Lisää Mutterista vuoden 2019 postauksessa (täällä).

”Voiko ihanammin päivän enää alkaa”, kuten Johnny lauloi nuoruudessani vuonna 1970. Tämä Ihana aamu oli alkujaan unkarilainen laulu, jonka Fredi eli Matti Siitonen suomensi Johnnylle.

Kaunista kevättä Kaivarin rannassa

Valkoinen vuokko

Itä-Helsingissä kahvila Rion (täällä) pihalla huomasin yllätyksekseni valkokukkaisen vuokon, jossa oli sinivuokon lehdet - valkoinen sinivuokko. Uusi ja jännä tuttavuus.

Kysyin kukasta kahvilan pitäjältä, joka kertoi sen ilmestyneen pihalle tyhjästä. Olisiko joku lähiseudun asukas istuttanut vuokon kahvittelijoiden iloksi. Roihuvuorihan on nykyään miellyttävän asukaslähtöinen ja yhteisöllisyyttä korostava kaupunginosa. 

Minua valkoinen vuokko ilahdutti suuresti. Kiitos tuntemattomalle istuttajalle :)

Tutumpi sinivuokko :)

Roihikan Rio

Roihuvuoren japanilaistyylisen puutarhan vieressä on kahdeksan vuotta toiminut Rio-niminen kahvila. Viihtyisä ja kotoisa kuppila, josta saa hyvän kaffen, juomien ja makeiden ja suolaisten kaffeleipien lisäksi keittolounaan. Riolla on myös A-oikeidet ja iso ulkoterassi.

Kävin Riossa tänään ekaa kertaa, ja tykkäsin. Eriparituolit ja koiria rakastava emäntä sulattivat sydämeni. Tykästyin myös kivasti kontaktia ottaviin myyjiin. He myös joustivat käsittämättömän ihanasti, kun tilauksen tehtyäni huomasin, että olin unohtanut kukkaron luottokortteineen autoon, joka oli runsaan kilsan päässä korjaamolla. Eikä minulla ollut puhelimessa - Tyttärien useita kertoja suosittamaa - maksu-appia. ”Lähetämme sinulle laskun tekstiviestinä, jonka voit maksaa kun saat luottokortin taas käsiisi.” En ollut uskoa korviani :):)

Viereisen Japanilaistyylisen puutarhan kirsikkapuut olivat vasta puhkeamassa kukkaan. Kukkien sijaan ihailin puiston upeita sammalistutuksia ja kauniisti kiemurtelevia polkuja. Puistossa ei saa kävellä koiran kanssa, jonka huomasin vasta loppumetreillä :)

Taas uusi suosikki pitkään Suosikkikahvilani-listaan. Ja kiva puolen tunnin kävely Mekaanikonkadulta, jossa autoni oli myöhäisessä renkaanvaihdossa, mäkisen Roihuvuoren puiston kautta Roihuvuorentielle ja takaisin

Jugurtti-perunakeittoa ja arabialainen leipä 

Kirsikankukat olivat vasta aluillaan.

Kesämökki Espalla

Esplanadin puistossa Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulmassa on Kesämökki-niminen vanha, puinen kioski. Se on seisonut ja toiminut samalla paikalla yli sata vuotta, vuodesta 1893 alkaen. Nykyään kioskissa myydään kahvin ja virvoitusjuomien lisäksi vain jäätelöä - Valion/Pingviinin irtojäätelöä sekä tuutteja ja puikkoja - ei pehmistä. Vuosikymmenien aikana juomien ja jätskin lisäksi myynnissä on ollut mm. monenlaista kahvileipää, makeisia, savukkeita ja lehtiä.

Helsingin pääarkkitehti Carl L. Engelin (1778-1840) hahmottelemassa Esplanadin puiston jokaisessa neljässä kulmassa on kioski. Eteläesplanadin puoleiset kioskit ovat 1900-luvun vaihteessa valmistuneita puurakenteisia ja koristeellisia pieniä majoja, Pohjoisesplanadin puolella taas on kaksi funkkistyylistä ns. lankarullakioskia, jotka on suunnitellut arkkitehti Gunnar Taucher (1886-1946) 1920-luvun lopulla. 

Helsinkiin perustettiin 1800-luvun lopulla useita virvoitusjuoma- ja kivennäisvesikioskeja osin siksi, että kaupungin kaivot olivat saastuneita je puistoissa aikaa viettävälle herrasväelle haluttiin tarjota hyvää ja virvoittavaa juomaa. Parikymmentä näistä vanhoista kioskeista on säilynyt ja monet edelleen toiminnassa. 

Poikkesin jätsillä Espan vanhimman kioskin ”terassilla”, kun viikolla palasin Pikkupoikien hoitopestistä (täällä). Tykkäsin tosi paljon juuri tästä Espan kioskista - kioskista, jossa en ollut aiemmin käynyt. Paikan vetonauloja olivat kivasti (minulle sopivaan tapaan) kontaktia ottava myyjä, ulkotuolien paksut istuintyynyt (vilukissalle tärkeää) ja kauniit, hyvin hoidetut kukkaistutukset. Asioita, jotka minulle tuovat viihtyisyyttä. Ja plussana ihana lakritsijäätelö :) 

Taas paikka, johon palaan :) Ja Murun kanssa :)

Toisessa mummolassa

Esikoisen kolme Pikkupoikaa viihtyvät hyvin Lappeenrannassa (täällä). Ja niin myös minä. Olimme Helli-mummin ja Juho-papan luona vain yhden yön, mutta ehdimme paljon.

Herkuttelimme Helli-mummin valmistamilla lihapullilla. Joskin yksi Pikkupojista totesi, että pullat eivät olleet yhtä hyviä kuin Helmi-mummin lihapullat. Tosin Pikkupoika ei ole koskaan syönyt Helmin pullia :) Helmi oli Pikkupojan isän mummi ja Juho-papan äiti, ja hän on kuollut ennen Pikkupojan syntymää. 

Mutta tarina Helmi-mummin lihapullista elää edelleen perheessä ja on totisinta totta Pikkupojillekin. Onneksi Helli-mummi - vävypojan äiti - on Joensuun tyttöjä ja suhtautuu tähän hänelle tuttuun Helmin herkkupullat -tarinaan herskyvällä huumorilla. 

Teimme myös pari metsäretkeä lähiluontoon ja tutkimme hylättyyn kartanoon kuuluvaa vanhaa perunakellaria. Pikkupoikien olisi tehnyt kovasti mieli mennä kellarin sisälle, mutta molemmat mummot kielsivät tämän katon sortumavaaran takia. 

Nelivuotias viihtyi pitkän tovin leikkimässä toisen mummolan viereissä olevan Kartanon päiväkodin pihalla. Päiväkoti oli ilmeisesti ollut suljettuna jo joulusta lähtien, mutta isolta pihalta löytyi edelleen keinut, liukumäet ja hiekkalelut. Ja isot sulamattomat lumikasat, toisin kuin pääkaupunkiseudulla.

Saimme myös ihmetellä ja ihastella Juho-papan komeaa moottoripyörää, jonka hän oli juuri ottanut esiin talvivarastosta. Pärinää rakastava, yli 80v Pappa ajoi innoissaan pyörällä edellämme parin kilometrin päässä olevalle kauppatorille Lappeenrannan satamaan. Me muut tulimme rauhallisesti Helli-mummin turvallisessa autokyydissä.

Torilla Pikkupojat söivät paikallisen Vety-piirakan eli lihapiirakan, jonka sisällä on kananmunaa ja paksu siivu kinkkua. Pappa ja minä otimme karjalanpiirakan munavoilla, mutta Helli-mummi ei hässäkässä osannut valita muuta kuin kahvin :)

Perjantaiaamupäivällä torilla oli vähän väkeä, mutta meille maistui kahvi. Pikkupojat ehtivät vielä käydä juoksemassa läheisen linnakkeen raunioilla ja kieriä pitkiä matkoja eteläisiä nurmirinteitä (punkkipesiä?), ennen kuin meidän piti kiirehtiä junalle. Ja takaisin Helsinkiin.

Kiitos Heli ja Juho, kun mahdollistitte meille neljälle pienen lomasen :) Ja jaksoitte Pikkupoikien painimista ja kinastelua kerrostaloasunnossanne, joka ei ole tarkoitettu kolmelle aikuiselle ja kolmelle äänekkäälle ja tilaa ottavalle Pikkupojalle.

Mutta mahduimme. Ja luulen, että kaikki nautimme :)

Äitien päivä

Taas junassa

Kuukausi sitten matkustin koronan jälkeen ensi kertaa junassa. Silloin menin Tampereelle - yksin (täällä). Nyt keksin matkata Lappeenrantaan, ja isommalla porukalla :) Matkaseuranani olivat Esikoisen kolme Pikkupoikaaa, joita kuntalakon takia olen hoitanut tämän viikon (täällä).

Keksin, että voisimme käydä yhdessä poikien toisessa mummolassa Helli-mummin ja Juho-papan luona Lappeenrannassa. Kuten odotinkin vieraanvaraiset eläkeläiset lupasivat yövyttää koko porukan lyhyellä varoitusajalla: Kaksi vanhinta poikaa nukkuisivat ”kolmion” olohuoneen sohvalla ja minä nuorimman pojan kanssa ”vierashuoneessa”. Asia sovittiin lappeenrantalaisten kanssa keskiviikkona, ja torstaiaamuna olimme koko porukka junassa. 

Ainoa haitta nopeasta lähdöstä oli kalliit junaliput. Matkaliput on nykyään hinnoiteltu siten, että mitä myöhemmin liput ostaa, sitä kalliimpia ne ovat. Onneksi saimme täydestä junasta vielä mukavan neljän hengen yksikön, jossa pienen pöydän ympärillä oli vastakkain kaksi + kaksi penkkiä. 

Tykkään matkustaa junassa. Nytkin kaksituntinen reissu sujui mukavasti ja sutjakasti. Kaksi vanhinta poikaa - 11- ja 10-vuotiaat - saivat koko matkan ajan räplätä älypuhelimiaan. Sen jälkeen puhelimet pantiin vuorokaudeksi säilöön mummin reppuun. Joskin poikien puhelinhimo oli väliin niin suuri, että kerran puhelimet olivat kadonneet jemmasta, mutta tästäkin hässäkästä selvisimme molemminpuolisella kunnialla :) 

Pikkuveli - 4-vuotias vesseli - leikki koko matkan viidellä vanhalla pikkuautolla, jotka löytyivät Mummin repusta. Vilkas ja puhelias pikkupoika viihdytti itseään - ja Mummia - kertoen koko ajan ääneen, mitä autoille tapahtui. Junan tuolista löytyy yllättäviä koloja, jonne autoja saattoi piilottaa. Pikkupojan autoleikki jatkui ja jatkui - mitä nyt puoli tuntia kävimme viereisen junavaunun vaatimattomalla leikkipaikalla.

Minä ei matkalla kaivannut älypuhelinta enkä tietsikaa. Matkani kului mukavasti, kun seurasin Nelivuotiaan mielikuvituksellisia autoleikkejä ja kuuntelin hänen loppumatonta sanailuaan. 

Väliin lepuutin mieltäni seuraten junan ikkunasta ohikiitäviä maisemia. Ja äkkiä olimmekin perillä :)

Aamunrepäisy 30

Toimittaja Eleonoora Riihisen nostama lainaus yhdysvaltalaisen Vivian Gornickin (s.1935) vasta suomennetusta kirjasta Erikoisen naisen kaupunki (Gummerus 2022), jonka Riihinen arvosteli tämänpäiväisessä Hesarissa (HS 6.5.22). 

Lakkohommia

Tällä viikolla moni isovanhempi on joutunut/päässyt hoitohommiin, kun päiväkotien ja koulujen opettajat ja ohjaajat ovat lakossa. Näin myös meillä. Hoidan Esikoisen kolmea Pikkupoikaa ainakin viikonloppuun asti.

Työntäyteisiä, mutta (pääosin) mukavia ja antoisia päiviä. Ei sitä paljoa viiden jälkeen jää enää aikaa tai voimia edes blogin päivittämiseen :):)