Yllätyin miten sopusuhtainen ja intiimi Temppeliaukion kirkko on - tosin vierailin siellä turistiaikojen ulkopuolella Arja Korisevan iltakonsertissa. Edellisestä käynnistäni lienee kymmenkunta vuotta. Kivikirkon kallioseinät sulkevat sisällä olijan ihanasti pehmeään syliinsä. Uskomatonta, miten kivikova kallio voi tuntua pehmeältä, lämpimältä ja turvalliselta, jopa ”voimaannuttavalta”.
Helsingin Temppeliaukion kirkko on Helsingin kolmanneksi suosituin nähtävyys Linnanmäen ja Suomenlinnan jälkeen. Kirkko on Töölön seurakunnan arkikäytössä, minkä lisäksi siellä käy lähes miljoona turistia vuosittain.
Valmistuessaan 1969 kirkon nimi oli Taivallahden kirkko, mutta jo kahden vuoden kuluttua nimi muutettiin Temppeliaukion kirkoksi. Yli 60 vuotta aikaisemmin vuonna 1906 kyseinen kallioaukio oli kaupungin asemakaavassa vahvistettu kirkon paikaksi, mistä juontaa nimi Temppeliaukio. Kirkon suunnittelusta järjestettiin 1930-luvulla kaksi arkkitehtuurikilpailua, joissa kummassakaan ei jaettu ensimmäistä palkintoa eikä suunnitelmat edenneet rakentamiseen. Vasta kolmannessa kisassa 1960-luvulla löytyi voittaja - arkkitehtiveljesten Timo ja Tuomo Suomalaisen Kivikirkko, joka ikäänkuin upotettiin aukion kallioihin.
Arja laului tapansa mukaan komeasti ja karismaattisesti. Mutta enemmän minua puhuttelee tanssilava-Arja kuin kirkko-Arja. Hänen puheensa uskosta ja Jumalasta eivät minua koskettaneet, vaikka laulajasta edelleen tykkäänkin.
Nautin ja rauhoituin, kun konsertin lopuksi Arja lauloi vanhan ja tutun lastenvirren Suojelusenkeli. Töölön pimeässä illassa laulu kaikui kauniisti ja lohduttavasti.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vieressä käy.
Kivikirkon vaatimaton sisäänkäynti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti