tiistai 25. helmikuuta 2020

Doran valokuvia


Valokuvaaja ja taidemaalari Theodora Marcovitch syntyi 1907 Pariisissa, mutta jo vuoden ikäisenä muutti arkkitehti-isänsä työn takia Argentiinaan. Perhe asui Buenos Airesissa vuoteen 1926 asti, minkä jälkeen 19-vuotias Theodora aloitti valokuvaus- ja taideopinnot Pariisissa. Ranskan vuosina hän lyhensi nimensä Dora Maariksi.

Pariisissa Dora Maar valokuvasi modernilla otteella muotikuvia ja alastonmalleja sekä Euroopan suurkaupungeissa kierrellessään laitapuolen asukkien elämää. Yksi hänen suosikkimalleistaan oli ukrainalaissyntyinen Assia Granatouroff (1911-82), josta Taten näyttelyssäkin oli useita upeita alastonkuvia.

Monen eurooppalaisen taiteilijan tavoin Dora Maar omaksui 1930-luvulla tyylisuunnakseen surrealismin ja osallistui aktiivisesti antifasistiseen toimintaan sekä liittyi kommunistiseen liikkeeseen. Sotien jälkeen Dora Maar jätti lähes kokonaan valokuvauksen ja keskittyi maalaukseen palatakseen yli 70-vuotiaana uudelleen valokuvauksen pariin. Viimeiset vuosikymmenensä Dora Maar eli hiljaiseloa Pariisissa, jossa hän kuoli 89-vuotiaana vuonna 1997. Hän ei ollut naimisissa, eikä hänellä ollut lapsia.

Kaiken tämän ja paljon muuta sain tietää tutustuessani Lontoon Tate Modern -museossa taiteilija Dora Maarin kiehtoviin valokuviin. Tykkäsin ja nautin.


Dora Maar: The Years Lie in Wait for You, 1936.

Dora Maarin surrealismia 1930-luvulta.

Dora Maarin nimeämätön valokuva 1980-luvulta

Dora Maarin työhuone Pariisissa 1930-luvulla.

2 kommenttia: