Perunapitsan perässä

Mozzarellaa, friteerattua perunaa, tryffelisalsaa ja herkkutattia

Ihastuin toistakymmentä vuotta sitten Italiassa Napolin rannikon pikkukylän torilla vaatimattomaan, mutta herkulliseen perunapitsaan. Sen jälkeen olen yrittänyt metsästää tuota herkkuelämystä uudelleen. Ne harvat kerrat, kun olen sen jälkeen törmännyt perunapitsaan, ovat olleet järjestäin pettymyksiä. 

Jatkan kuitenkin etsimistä. Tai ehkä pitäisi matkustaa johonkin Napolin rannikon pikkukylistä - kyseisen kylän nimestä tai tarkasta paikasta ei ole enää muistikuvaa. Ei turha haave, sillä muutenkin ko rannikko kiinnostaa.

Turun kauppahallissa on Pizzeria 450˚, jossa paistetaan napolilaisia pitsoja. Siellä en ole käynyt, mutta kehuttu pizzeria on avannut täksi kesäksi sivubutiikin Naantalin satamaan. Joten pitihän minun käydä tarkistamassa, josko sen ruokalistalta löytyisi perunapitsaa. Ja olihan siellä valkoinen Tartuffo-niminen pitsa, jossa herkkutattien ja tryffelisalsan lisäksi oli friteerattuja perunaviipaleita. 

Mutta en tykännyt. Pitsassa maistui vahvasti tryffeli ja herkkutatti, ja perunat olivat vain lisukkeina. Mutta pitsan pohja oli hyvä ja ehdottomasti minun makuuni. Onneksi Ukin italialaista Mortadella-leikkelettä ja paahdettuja pistaasipähkinöitä sisältävä pitsa oli nappivalinta ja sitä riitti minullekin.

Pitsapaikan yksinkertainen jälkkäri - Affogato eli jäskiä ja espressoa - oli taivaallista. Eli Pizzeria 450˚:seen palataan :)

Mozzarellaa, Mortadellaa, paahdettua pistaasipähkinää, mustapippuria

Kylmää vaniljajäätelöä ja kuumaa espressoa

Tuleva Jussin juhlinta näkyi myös Pizzeria 450˚:n ovella.

Pitsa ei purrut

Kävimme Lontoontytön kanssa lauantaipitsalla Suurkirkon kupeessa Sofiankadun uumenissa pari vuotta sitten avatussa Via Tribunale-ravintolassa. Kolho pitkulainen tila, jossa isot ikkunat ja komea laattalattia. Mukava ja iisi paikka, jossa sai ystävällistä palvelua englannin kielellä - ja täysin luontevasti.

Upea vaaleansininen Napolista hankittu avotuliuuni paistoi hyväpohjaisia pitsoja. Ehkä valintamme osui vääriin pitsoihin, mutta emme kumpikaan olleet tyytyväisiä pitsojemme täyteosastoon. Minun Bellinini jäi lähes syömättä liiallisen sulan juuston takia, eikä Lontoontytön tilaama Ortolana munakoisoineen ja oliiveineenkaan pelastanut tilannetta. Ehkä minun olisi pitänyt pysyä alkuperäisessä suunnitelmassani eli peruspitsa-Margaritassa tai tajuta, että kolmen juuston pitsassa ON liikaa juustoa.

Tribunaleen ei saa varata etukäteen paikkaa, ja lehtijuttujen mukaan pitseriaan joutuukin usein jonottamaan. Lomalauantaina yhden jälkeen oli tyhjää, ja saimme kahden hengen pöydän ilman jonoja. Mutta iltapäivän aikana asiakkaita näytti riittävän jonoksi asti, joten muiden pitsakokemukset lienevät kokemuksiamme parempia.

Ravintolan nimi Via Tribunale viittaa kuulemma pitsakaupunki-Napolin pääkatuun. Muistan syöneeni yhden elämäni parhaista pitsoista juuri Napolin läheisellä rannikolla vajaa kymmenen vuotta sitten: Katukeittiöstä ostettu iso pala perunapitsaa, jonka söin istuen perheen kanssa lähes tyhjällä hiekkarannalla katsellen syksyistä Välimerta.

Eli napolilaisesta pitsasta on hyviäkin makumuistoja...

Lomamuistoja

Olen käynyt Venetsiassa kolmasti. Ensi visiitti oli 1960-luvun lopussa, jolloin elämäni toisella .ulkomaanmatkalla vietimme lapsuuden perheeni kanssa kaksi viikkoa silloin suositussa rantakaupungissa Riminissä. Lomamatkaan kuului täysihoito hotellin ravintolassa ja reissulaisten yhteinen, opastettu bussimatka Venetsiaan. Koko perheemme käveli kuuliaisesti sateenvarjoa heiluttavan suomalaisen oppaan perässä muiden ryhmäläisten tavoin.

Toinen kerta oli Parasystävänsä ja miehensä kanssa 1980-luvulla, kun kiersimme yhdessä autolla Pohjois-Italiaa majoittuen joka yö uuteen, reissun päällä valittuun majapaikkaan. Yllätyksiltä ei vältytty... Ikimuistoinen ja nauruntäyteinen matka!

Viimeksi kävin Venetsiassa Ukin kanssa 1990-luvulla, kun olimme viikon tenssikurssilla Garda-järvellä. Päivämatka kanavakaupunkiin, jossa satoi kaatamalla koko päivän. Kanavat tulvivat ja keväinen rankkasade jäädytti. Onneksi kujien myymälöissä myytiin saappaita ja sadetakkeja, sateenvarjohan jämtillä matkaajalla on aina omasta takaa. Joten sateesta huolimatta päästiin kiertelemään kerrankin tyhjiä Venetsian katuja.

Kanavia, kirkkoja ja kallista ruokaa. Kyyhkysiä ja Muranon lasia. Kaunista, mutta ruuhkaista. Ehkä muistot pitäisi päivittää...

Muisto Venetsian kujilta. 

Kävellen Portofinoon

Palaan vielä Italian reissun kivoihin kävelyihin. Rapallosta Portofinoon kulkee vajaa 10 kilometrin pituinen, hyvin merkattu kävelyreitti. Reitin alkuosa seuraa pääosin rantaaviivaa ja on monelta kohtaa kauniisti kivetty. Santa Margheritasta polku nousee korkealle merenpinnan yläpuolelle laskeutuen takaisin suojaisalle pienelle Paraggin uimarannalle. Paraggista Portofinoon polku on leveä ja helppokulkuinen kulkien melulta suojassa rantaa nuolevan autotien yläpuolella. Tosi tosi kaunis!

Portofinosta voi palata Rapolloon paikallisbusseilla tai useita kertoja päivässä kulkevilla rantalaivoilla.

Pros&Cons

Kevätmatka Liguriaan Luoteis-Italiaan täytti lähes kaikki odotukset. Viiteen päivään mahtui kolme kävelypäivää ja kaksi matkustuspäivää. Parasta oli - kuten odotinkin - herkullinen ruoka ja kauniit kävelymaastot. Ruokapuolella ei tullut yhtään pettymystä. Kokeilimme edullista kiinalaista Rapallossa, turistien kansoittamaa tavernaa Vernazzassa, hienostunutta ristoranttea Santa Margheritassa ja tuhtia sisilialaista Milanossa. Paras muisto jäi kuitenkin aurinkoisesta iltapäivästä Santa Margheritan rantaravintola Skipperissä, jonne eksyimme sattumalta hikisinä ja väsyneinä kolmen tunnin päiväkävelyn jälkeen (täällä).

Kävelyretkille lähteminen ja reittien löytäminen oli helppoa. Kahdesti lähdimme päiväretkelle suoraan hotellista Portofinoon päin ja kolmantena päivänä matkustimme paikallisjunalla Monterossoon, josta aloitimme päivävaelluksemme (täällä). Tukevat lenkkarit jalassa, kevyet reput selässä ja vesipullot matkassa. 

Jos jotain toivomisen varaa matkasta pitäisi löytää, niin se olisi ehkä ilmat. Ensimmäisenä päivänä aurinko pilkisti ja lämmitti, toista päivää varjosti sateen uhka ja kolmantena päivänä rantaa riepotti kova tuuli. Mutta oikulliseen kevätsäähän oli varautunut, joten sekään ei menoa pahemmin haitannut.

Toreilla huomasi, että Italiassa oli alkamassa artisokkakausi. Myyntipöydät pursusivat tuoreita latva-artisokkia, jotka ovat kuulema Ligurian pääsiäisherkkua.

Piipahdus Milanossa

Kotimatkalla pysähdyimme Milanossa, jossa keskusrautatieasemalla vaihdoimme junasta lentokenttäbussiin. Aseman läheltä löytyi mukava sisilialainen trattoria Da Salvatore (täällä), jonka listalta valikoimme mm. maukkaita gratinoituja kampasimpukoita. Ukin selän takana komeili grappavalikoima, jonka maistelu päätettiin yhteistuumin jättää seuraavaan kertaan.

Onneksi ehdittiin kotiin kuuntelemaan perjantain laulavia puhelinlankoja. Ja heti aamulla katsoin nauhalta Isänmaan puolesta 4. kauden viimeisen jakson. Pikkuhiljaa palaillaan rentoon arkeen...

Italian ostokset

Matkalta ostettiin ruokaöljyä, sitruunalikööriä, juustoa ja kaulahuiveja. Oliiviöly on paikallista, tuoretta ja kallista herkkukaupan myyjän suosittelemaa öljyä. Limoncella ostettiin kävelyretkellä vuorilta paikalliselta isännältä, joka oli sen itse valmistanut puutarhansa sitruunoista. Parmesanjuusto lähikaupasta, 24 euroa/ kg.

Kaulahuivit ovat molemmat Mummille. Beige-luonnonvalkoiselle huiville tuli äkkitarve (?) Vernazzan tuulisella rannalla - ihanan pehmeää modaaliviskoosia. Sydänkuvioinen huivi on Ukin synttärilahja (Mummin vinkistä) Rapallon muotikaupasta - milanolaista designia ja Mummin lemppari.

Tänään kotiin! Neljä yötä reissussa - juuri sopivan pituinen synttäriloma!

Pastaa, pitsaa ja sushia

Kävely ja ruoka - Italian matkamme kohokohdat. Maanantaina Ukki söi elämänsä parhaat gnocchit (perunatyynyt) ravintola Skipperissä (täällä) Santa Margheritassa (3 km kävely Rapallosta). Minä en yleensä tykkää gnoccheista, mutta nämä olivat todella taivaallisia - käsintehtyjä,  tuoreita ja pehmeitä. Ja maukkaassa katkarapu-tomaattikastikkeessa. Myös Ukin alkuruoaksi syömät simpukat tomaattikastikkeessa olivat mainioita. Minä söin erinomaisen simpukkapastan (spaghetti vongole) - Siskon lempipasta. Istuimme Ukin kanssa ainoina asiakkaina rantapöydissä meren ääressä, jossa lisäbonuksena nauttimme keväisestä auringosta. Lomaa parhaimmillaan.

Tiistaina Vernazzan rannan tavernassa päätin ottaa peruspitsan eli pizza Margerithan. Tulipa taas todettua, että yksinkertainen on hyvää - rapea, ohut pohja, hyvä tomaattisose, erinomainen mozzarella ja pinnalla ripaus parasta oliiviöljyä. Ja vot, vie kielen...

Keskiviikkona pongasimme Tripadvasorista Ristorante Antonion Santa Margheritassa. Intiimi ravintola, jossa fantastinen tunnelma, ystävällinen henkilökunta ja hyvä ruoka. Yksi elämäni parhaita mozzarella-tomaattisalaatteja, Ukin sitruunamarinoitu miekkakala-alkupala ja pääruokana syömämme grillatut merenelävät olivat ok. 

Yleisfiilis Antonion pienessä ravintolassa oli voittamaton ja asiakaskunta positiivisessa mielessä kirjavaa. Vieressä iloinen italialainen ikäisemme pöytäseurue herkutteli uunipellillisellä tuoreita kaloja ja ihaili ostamiaan vaatteita, toisella puolella tukeva mies istui rennon rehvakkaasti ja tilasi jo toisen aterianjälkeisen konjakin, takakulman oli vallannut puhelimia kaiken aikaa näpräilevä porukka - kolme miestä ja neljä kasvotpeittäviin huiveihin verhoutunutta islaminaista. Kaikkia ravintolan isäntä palveli yhtä sydämellisesti ja kunniottavasti lähtiessä kädestä hyvästellen. Kuten meitäkin.

Päivän pääaterian olemme nauttineet lounaalla ja iltaisin piipahtaneet hotellin vieressä olevassa japanilaisessa ravintolassa, josta saa halvalla erinomaisia susheja ja taivaallisia tempuroita. Ja johonkin väliin päivää on vielä mahtunut kuppi espressoa ja töttörö italialaista jäätelöä.

Ravintola Skipperin gnocchit

Ristorante Antonion Insalate caprese

Pizza Margherita

Synttärikävely

Tänään Mummi täyttää 63 vuotta eli olisiko se jo virallinen mummi-ikä... Juhlapäivää vietettiin kukkien keskellä Välimeren rannikolla kävellen Ukin kanssa Monterossosta Vernazzaan, joka on Chique Terren pohjoisin pätkä. Ainoa pätkä, joka viiden rantakylän patikointireitistä on avattu talvisateiden jälkeen (turistibyron mukaan - joskin törmäsimme matkalla suomalaispariskuntaan, joka oli ilman ongelmia kävellyt myös seuraavan pätkän Cornigliaan asti).

Mummin ja Ukin kunnolle riitti hyvin tämä kaunis, 3,5 km pituinen vuoriston reunaa myötäilevä rantareitti. Lyhyydestään huolimatta reitti koetteli jalkoja, sillä se nousi ja laski merenpinnasta 220 metriä. Selvisimme kuitenkin opaskirjan suositusajassa eli runsaassa kahdessa tunnissa. Pääosin kauniisti kivetty polku oli ajoittain kapea, mutta hyvinhoidettu ja aamuisen sateenkin jälkeen turvallinen. Ja eksyminen on mahdotonta. Normaalikuntoinen 60-kymppinen pärjää mainiosti, kunhan muistaa nousuissa pysähtyä tasaamaan hengitystä ja ihailemaan maisemia. Varsinkin laskeutuminen Vernazzaan on henkeäsalpaavan kaunis.

Vernazzassa oli täynnä amerikkalaisilta risteilyaluksilta tulleita kovaänisiä, mutta ystävällisiä turisteja. Rannan tavernassa juotiin oluet ja syötiin pitsat (Mummille Margharita ja Ukille Carciofi eli artisokkapitsa). Neljän aikaan palattiin paikallisjunalla (2 tuntia) takaisin Rapalloon.

Päivän polku oli lyhyt, mutta vaihteleva - välillä ylitettiin karikoita, välillä kahlattiin kukkameressä. Elämää..

Varaslähtö kevääseen

Pohjois-Italiassa kevät on noin 1,5 kuukautta Etelä-Suomea edellä. Kirsikka- ja magnoliapuut kukkivat, vaikka useimmat puut vasta kasvattavat lehtisilmujaan. Voikukat sekä erilaiset kellot, leinikit ja orvokit valtaavat polkujen vieruksia. Innokkaimmat purjehtijat ja kanotoijat harjoittelevat kesää varten. Vanhukset asettuvat istumaan aurinkoisille talonvieruksille ja lapset rakentavat hiekkalinnoja putsaamattomilla hiekkarannoilla. Se on Kevät!

Tykkään piipahtaa Välimeren maissa keväällä, koska tietää että sama on Suomessa vielä edessä. Syksyllä paluu koti-Suomeen masentaa, kun edessä on vain entistä kylmempää ja entistä pimeämpää.

Riemua Rapallossa

Sunnuntaina lensimme Ukin kanssa Milanoon, josta jatkoimme pari tuntia junalla pieneen Välimeren rantakaupunkiin - Rapalloon. Majoituimme Vesuvio-hotelliin (täällä), jossa vietimme joitakin vuosia sitten onnistuneen syysviikon. Hotelli on vaatimaton, siisti perhehotelli, jonka valtteja on sijainti rantakadulla ja parvekkeet suoraan merelle sekä rauhalliset huoneet ja ystävällinen palvelu.

Rapallo on hieman nuhjaantunut 30 000 asukkaan kaupunki, josta on hyvät bussi- ja junayhteydet rannikon muihin lomakaupunkeihin, kuten kuuluisaan Portofinoon ja viiteen Cinque Terren vaellusreitin varrella olevaan pikkukylään. Ja maukkaita ruokapaikkoja sekä mainoita kävelypolkuja - seikat jotka saivat meidät tulemaan toistamiseen Ligurian rannikolle. 

Maaliskuun puolessa välissä Rapallossa on vähän turisteja, mutta paljon mummoja, mammoja ja koiria - mikä sopii meille. Ja tänään sopivan aurinkoinen kävelyilma.