tiistai 24. maaliskuuta 2015

Varaslähtö kevääseen


Pohjois-Italiassa kevät on noin 1,5 kuukautta Etelä-Suomea edellä. Kirsikka- ja magnoliapuut kukkivat, vaikka useimmat puut vasta kasvattavat lehtisilmujaan. Voikukat sekä erilaiset kellot, leinikit ja orvokit valtaavat polkujen vieruksia. Innokkaimmat purjehtijat ja kanotoijat harjoittelevat kesää varten. Vanhukset asettuvat istumaan aurinkoisille talonvieruksille ja lapset rakentavat hiekkalinnoja putsaamattomilla hiekkarannoilla. Se on Kevät!

Tykkään piipahtaa Välimeren maissa keväällä, koska tietää että sama on Suomessa vielä edessä. Syksyllä paluu koti-Suomeen masentaa, kun edessä on vain entistä kylmempää ja entistä pimeämpää.


4 kommenttia:

  1. Terveiset sinne! Ihanan näköistä.
    Meilläkin onneksi aurinko paistaa tänä aamuna. Minä olen niin kaivannut sitä. Me menemme miehen kanssa Espanjaan huhtikuun puolivälissä ja olemme yli vapun. Silloin siellä onkin jo suomalaiselle kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä todellakin, sillä täällä Liguriassakin on aurinkon paistaessa suomalaisen kesän tuntu. Kiva kun tekin pääsette nauttimaan!

      Poista
  2. totta, saat nauttia kahdesta keväästä:))

    VastaaPoista