Lepääviä puita

Eirassa vauraassa Etelä-Helsingissä on useita pieniä vehreitä puistoja. Näistä tunnetuin ja valokuvatuin lienee Tehtaankadun ja Laivurinkadun risteyksessä oleva hyvin hoidettu Eiranpuisto (täällä). 

Kävellessäni Murun kanssa minulle on tullut tutuiksi myös monet muut alueen puistot ja puistikot. Viimeksi eilen jäin ihailemaan Ehrensvärdintiellä Helsinginniemenpuistikossa kasvavaa vinoa erikoiskuusta, joka ikuistui valokuvaani myös tammikuussa 2023 (täällä). 

Samalla retkellä pysähdyin myös ihmettelemään lähellä olevassa pienessä Armfeltin puistossa kasvaa lehtipuuta, joka on vuosia - ellei vuosikymmeniä - maannut koko pituudeltaan maassa. Hämmentävä näky, mutta edelleen puuhun tulee joka kevät uudet lehdet :)

Ihmetystä ja luonnonoikkuja riittää näköjään myös kaupungin ydinkeskustassa…

… ja sen puistoa

Herttoniemen kartanon (täällä) kruunaa sen ympärille levittäytyvä, hyvin hoidettu puutarhapuisto Tiiliruukinlahden rannalla Abraham Wetterin tien ja Linnanrakentajantien risteyksessä. Kaikki nämä kolme erisnimeä viittaavat muuten kartanon historiaan :) 

Yhtä kartanon omistajista Augustin Ehrensvärdiä (1710-1772) voidaan pitää linnanrakentajana, sillä hän rakennutti Viaporin/Suomenlinnan linnoituksen. Siksi hän myös perusti kartanon maille tiilitehtaan nykyisen Tiiliruukinlahden rannalle. Ja Helsingin pormestarina toiminut Abraham Wetter (1690-1737) taas varttui Herttoniemen kartanossa ja myös omisti sen 1730-luvulla. 

Nykyään kartanon puistosta löytyy vanhoja ja kiehtovia lehmuskujia jotka kutsuvat varjoisille kävelyille, hoidettuja nurmikenttiä joille voi istahtaa piknikille, ja pari valtavaa pionipenkkiä joita ei voi olla ihastelematta. Sekä kolme kiehtovaa tekolampea ja kaksi vanhaa, arkkitehti Carl Ludvig Engelin (1778-1840) suunnittelemaa (suljettua) huvimajaa. Muun muassa…

Helsingin kaupungin sivuilla (täällä) sanotaankin, että ”Kartanon muotopuutarha ja englantilainen puisto ovat edelleen Suomen komempia ja parhaiten säilyneitä historiallisia puistokokonaisuuksia.”

Sekä säännönmukainen ranskalainen muotopuutarha kukkaistutuksineen että englantilainen maisemapuisto lammikoineen ja kivirakenteisine huvimajoineen ovat saaneet alkunsa jo 1700-luvulla. Varsinkin vara-amiraali Carl Olof Cronstedt (1756-1820) käytti paljon aikaa ja energiaa niiden suunnitteluun ja hoitamiseen. Edelleen puistossa on joitakin Cronstedtin aikana istutettuja lehmuksia. 

Viidentoista hehtaarin puistoalue on yleisölle avoin ja ilmainen. Ja käymisen arvoinen, vaikka kartanomuseosta (täällä) ei niin välittäisikään…

Osa vanhoista lehmuksista on yli 200 vuotta vanhoja.

Ranskalaista muotopuutarhaa kartanon portailta kuvattuna.

Tapanina Torrossa

Yksi jouluni kohokohtia oli Tapaninpäivän kävely Torronsuon kansallispuistossa Tammelassa Someron ja Forssan puolessa välissä. Toisena joulupäivänä Esikoinen puolisoineen lastasi lapset ja eväät autoon ja he suuntasivat mökiltä noin 40 kilometrin päässä olevalle Torronsuolle. Ja pyysivät Mummia mukaan :)

Olen pitkään toivonut, että saisin toteutettua retken Torronsuolle, josta olen lukenut mm. Retkipaikka-blogista (täällä) ja Tiinan kirjoittamasta Kävelystä ja elämästä -blogissa (täällä), joissa kummassakin Torrosta ja sen vaellusreiteistä on julkaistu useampikin juttu.

Torronsuo tuntuukin tällä hetkellä olevan yksi 30-50-vuotiaiden kaupunkilaisten suosikkiluontokohde. Onneksi Tapaninpäivänä porukat liikkuivat - jos liikkuivat? - muualla, sillä vastaantulijoita tai ohittelijoita pitkospuilla oli sopivasti, ei ruuhkaksi eikä jonoksi asti. Liikkeellä oli myös yllättävän paljon hihnassa kulkevia koiria - ehkä joka toisella retkiporukalla - eli koirat ovat kansallispuistossa sallittuja  :)

Suosion ymmärtää, sillä Torronsuo on Suomen laajin ja yhtenäisin suoalue. Ja syvin - vuosituhansien aikana kasvanut turvekerros on paksuimmillaan yli 12 metriä. Lähes luonnontilaisena säilyneelle suoalueelle perustettiin vuonna 1990 kansallispuisto, jossa nykyään on kolme eripituista pitkospuureittiä - 1,5 km, 8,5 km ja 10 km. Kaikki reitit ovat hyvin hoidettuja ja helposti käveltäviä. Sateella ja pakkasella puiset kävelyreitit ovat tosin usein liukkaita, joten nastat kengissä saattavat tällöin olla tarpeen.

Ensimmäinen kerta Torronsuolla sai mummin ihastelemaan ja pidättelemään henkeä. Kiehtovia käkkärämäntyjä sekä monenlaista heinää, sammalta ja varpua. Siellä täällä vettä ja väliin jäätä, johon liikkuvat pilvet heijastuvat. 

Ja se värimaailma :) Rakastuin syksyisten värien leikkiin, vaikka ne ei varmaan joulukuun lopussa olekaan parhaimmillaan. Kymmeniä punaisen, keltaisen ja ruskean eri sävyjä. Ja taustalla taivas, joka sekin tuntuu elävän suon tahtiin :)

Päivän suovaelluksen pituudeksi tuli kymmenisen kilometriä, minkä me kaikki jaksoimme hyvin - myös 7-vuotias ekaluokkalainen ja yli seiskakymppinen mummi :) Ja tuntui, että me kaikki viihdyimme ja tykkäsimme. 

Toivottavasti pääsen toistekin mukaan Esikoisen perheen päivävaellusretkille. Ja ehkä tämän jälkeen saan yksinkin aikaiseksi palata (nyt tutulle) Torronsuolle - tai ehkä Murun kanssa…

Loppumatkasta laskeva aurinko paljastui pilvien takaa ja kultasi komeasti suometsää :)

Jätimme auton Pehkun parkkipaikalle, jossa yleensä on enemmän tilaa, kuten nytkin. Tällä kertaa kiersimme 8 km:n rengasreittiä ”väärään” suuntaan eli vastapäivään Härksaaren vanhalle avolouhokselle. Louhoksen jälkeen käännyimme takaisin ja palasimme makkarat mielessä nuotiopaikalle, mistä jatkoimme vielä hetken kävelyä lähtöpaikalle Pehkun parkkikselle. 

Lopussa makkara maistui :) 

Torronsuolle on vanhan nuotipaikan viereen rakennettu uusi tilava nuotiokatos pöytineen.

Ja paikalla on myös riittävästi polttopuita sekä toimiva huussi. 

Puutarha rinteellä

Pienestä Mijaksen kylästä löytyy yllättävän paljon mielenkiintoisia juttuja. Yksi ihanimmista on kylän tärkeimmän kirkon - Iglesia de la Inmaculada Concepcion (täällä) - ympärille rakennettu puutarha.

Puutarhassa on mukava kävellä laatotettuja ja helppokulkuisia polkuja pitkin. Hyvin hoidettujen puiden ja kukkien lisäksi voi ihailla vuoren rinteeltä avautuvia maisemia, mitä varten puutarhassa on useita penkkejä ja näköalatasanteita. Kierroksen voi aloittaa joko leikkipuiston ja kuppila/baarin takaa tai kierroksen toisesta päästä - C. Murros -nimisen kadun päästä.

Pienen ja suojaisan puutarhassa jaksaa hyvin kävellä myös helteisenä päivänä. Ja lyhyestä retkestä selviää jopa korkokengissä…

Puutarhan keskelle jää kirkko, härkätaisteluareena, lasten leikkikenttä ja kiva kuppila. 

Kävely kappelille

Mijaksen kylä (Mijas Pueblo) on Mijas-vuoren rinteessä vajaat 400 metriä merenpinnan yläpuolella noin 8 km päässä Fuengirolasta, mistä kylään pääsee helposti sekä bussilla että autolla. Ja jopa kävellen, kuten tein viime helmikuussa (täällä). Tosin linja-autoasemalta lähtevä bussi nro 122 on kätevin ja halvin matkustustapa - 1,60 euroa, joka maksetaan käteisellä kuljettajalle (täällä). Toisin kuin Fuengirolan paikallisbusseissa, Mijaksen busseissa koirat eivät ole sallittuja, joten kun matkustan kylään Murun kanssa, joudun käyttämään taksia (noin 17 e/suunta). 

Mijaksessa kävellessä ei voi olla huomaamatta ylempänä vuoren rinteessä pilkottavaa pientä valkoista rakennusta Calvarion kappelia (täällä). Se on rakennettu vuonna 1710 kylässä tuolloin vaikuttaneiden karmeliittamunkkien hiljentymispaikaksi. 

Kappeli on ehdottomasti käymisen arvoinen. Tosin se on auki ainoastaan pääsiäispaaston aikana ja silloinkin vain perjantai-iltapäivisin. Mutta pikkuruiseen kirkkosaliin voi kurkistaa kappelin ovessa olevasta pienestä ikkunasta :) 

Parasta kappeliretkessä on itse matka - kävely leveää, mutta kivikkoista polkua - ja ylhäältä aukeava näkymä Mijasin kylään ja kauas Välimerelle. Kylän keskustasta ylös kappelille on vain vajaa kilometrin matka. Suositan kävelyn aloittamista Vapauden aukiolta (Plaza de la Libertad) ylös idyllistä C. San Sebastin -katua, jonka lopussa olevat jyrkät portaat johtavat A-378-autotielle. Tien toiselta puolelta alkaa rautaristeillä merkattu jyrkkä polku kappelille. 

Kivikkoisella rinteellä ei pärjää korkokengissä, mutta muuten lyhyt kävely kappelille ei vaadi erityisvarusteita. Joten eikun menoksi…

Mijas-vuoren kävelyreitit on merkattu eri väreillä, mutta alle puolen kilometrin matka A-387-tieltä kappelille on merkattu puolimetrisillä rautaristeillä. Eli eksyminen on (lähes) mahdotonta.

Calvarion kappeli eli Ermita del Calvario - yllä ulkoa ja alla sisältä :)

Mijas-vuoren kävelyreiteistä lyhyin eli 4 km:n pituinen rengasreitti on merkattu keltaisella värillä.

Calvarion kappeli on heti kävelyreittien alussa.

Calle San Sebastian johtaa Vapauden aukiolta (Plaza de Libertad) ylös vuoren rinteelle -

ohi Secret Garden -ravintolan ja A387-autotien yli.

Kartassa ei näy loppuosan jyrkkiä portaita, jotka sokkeloivat valkoisten talojen välissä, 

kuten alla olevassa valokuvassa näkyy.

Pirunportaat

Kaivopuistossa voi yllättäen törmätä kapeaan rotkoon, joka johtaa Ursan tähtitornilta viereiseen leikkipuistoon. Kyseessä on luonnollinen geologinen muodostelma - puolisen metriä leveä ja kymmenisen metriä pitkä railo kallioiden välissä. 

Kaivopuiston rotko, joka tunnetaan myös Pirunportaina, on rauhoitettu jo vuonna 1922, ja pohjan kiviportaatkin on rakennettu vuosikymmeniä sitten. Helsingissä on noin 30 muuta rauhoitettua luonnonmuistomerkkiä, joista useimmat on hiidenkirnuja tai erikoisia puita. 

Kiva ja yllättävä kävelykohde keskellä kaupunkia. Koettava ennen alkutalven jääkelejä :)

Ruuhkaa Nauvossa

Pensarin rauhalliselta saarelta (täällä) jatkoimme pyöräilyä Nauvon vilkkaaseen vierasvenesatamaan. Paraisten kaupunkiin nykyään kuuluva Nauvo on sananmukaisesti saaristokunta :) Pääsaarten Iso-Nauvon (Storlandet) ja Pikku-Nauvon (Lillandet) lisäksi kuntaan kuuluu kaikkinensa peräti 3000 saarta, luotoa ja kalliota. 

Kirjaisten laiturilta (täällä) pyöräilimme Nauvon kirkonkylään pääosin pyörä- ja muita pikkuteitä pitkin yhteensä noin 18 kilometriä. Loppumatkasta jouduimme tosin ajamaan useamman kilometrin vilkkaan Saariston rengastien reunassa.

Lyhyen reitin mielenkiintoisin osuus oli noin viiden kilometrin pätkä Dalkarbystä ensin Piparsbyhyn ja sieltä Laggarsnäsintien ja Lammentien kautta Saariston rengastielle. Kiemuraista hiekka- ja metsätietä, joka oli tarkoitettu lähinnä kävelijöille ja maastopyöräilijöille. Tykkäsin, enkä kokenut liian haastavana :) 

Yksi pyöräilykavereista tiesi, että kyseinen metsäreitti oli pätkä Turun tuomiokirkolta Norjan Trondheimiin kulkevaa Pyhän Olavin merireittiä - pyhiinvaellusreittiä - ja se olikin merkattu asianvaativin reittimerkein. Minun ihka ensimmäinen pyhiinvaellusreittini :)

Perillä Nauvon kirkonkylässä oli kaunista, mutta ruuhkaista. Vähän yllätyin, että vierasvenesatama oli niin täynnä erilaista kuppilaa ja kauppiasta -  vähän kuin Välimeren turistikaupungeissa. Mutta ei paha…

Kokeilin summamutikassa Köpmans-nimistä kahvila/ravintolaa, ja se osoittautui tosi mukavaksi. Kaikki makea ja suolainen - jätskit mukaanlukien - olivat paikalla itse tehtyä. Maistoin tosin vain jätskiä, mutta se maistui. 

Sitten olikin jo kiire (isolle) lautalle, joka kuljetti meidät ja pyörät puolessa tunnissa seuraavaan kohteeseemme Seilin saarelle, josta matkakertomus jatkuu…

Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti oli merkattu punavalkoisilla merkeillä.

Nauvon vilkasta vierasvenesatamaa

Kahvila Köpmansin puutarhapihaa

Hurmaava Ilola

Ilola yllätti - ja hurmasi minut täysin :) Ilolan arboretum on yksityinen, mutta yleisölle avoin, noin parin kymmenen hehtaarin kokoinen hoidettu metsäpuutarha Kruusilan kylässä Salon Kiikalassa. 

Ilola on tunnettu etenkin alppiruusuista eli rhododendroneista ja näiden atsaleoiksi nimetyistä alalajeista, joita alueelle on yli 30 vuoden aikana istutettu noin 3000 yksilöä. Ja edelleen niitä kasvatetaan ja istutetaan lisää :) Alueen vanhimmat ja suurimmat alppiruusut ovatkin valtavia ”rodopentaita” - yli kaksi metriä korkeita ja vähintään saman levyisiä :) 

Alppiruusuja alueella on kaikkialla, mutta alkuperäinen ”rodopuisto” on tien vieressä jo ennen varsinaisen metsäpuutarhan sisääntuloa. Vaikka tätä ei huomaisikaan, ei menetä hirveästi. Sillä monenvärisiä rodoja kasvaa siroteltuna sinne tänne ympäri metsäpuutarhaa - ihanasti muiden kasvien ja puiden seassa - ja minusta ne ovat jopa kauniimpaa ja parempaa nähtävää kuin vieriviereen istutetut parikymmentä rodopensasta :) 

Nykyään alppiruusut ja atsaleat ovat vain osa Ilolan puutarha-aluetta, jossa on noin 250 erilaista puu- ja kasvilajia. Ja ihana - heti rannasta äkkijyrkkä - iso lampi, jonka keskellä on pieni saari, jossa tietenkin myös alppiruusuja :) Ja toinen pienempi lampi, jossa lumpeet olivat juuri kesäkuun puolivälissä aloittamassa kukkimista :) Ja valtavasti tuoksuvia suopursuja sekä toinen toistaan mielenkiintoisempia havupuita. Ja paljon paljon muuta kaunista ja yllättävää, kuten pieniä veistoksia ja muita taideteoksia.

Ilolan arboretum on yhden miehen unelma ja luomus. Puutarhuri Ari Laakso muutti 1980-luvulla isoisänsä veljen vanhalle pientilalle, joka oli tällöin ollut jo kymmenisen vuotta tyhjillään, ja alkoi hommiin :) Ensimmäiset vierailijat tulivat tilalle ihailemaan Laakson puutarhaa 1990-luvun puolivälissä, ja sen jälkeen kävijöitä on riittänyt. 

Nykyään metsäpuutarha on auki yleisölle kahden euron maksua vastaan joka päivä toukokuusta lokakuulle. Alueella risteilee hyvin hoidettuja polkuja, ja lammen kiertävältä, parin kilometrin pituiselta reitiltä löytyy useita penkkejä. Ja onpahan alueella vaatimaton kahvilakin :)

Hyvällä tuurilla voi nähdä myös eläimiä. Minä näin telkkäemon kahden poikasen kanssa sekä polun poikki kipittävän metsähiiren. Onneksi en kuitenkaan kyykäärmettä, joista ilmoitustaululla varoitetaan…

Sinilakit Toomemäellä

Tarton yliopisto (täällä) kasvoi 1800-luvun lopussa, ja Venäjän silloinen keisari Paavali I (1754-1801) lahjoitti yliopistolle lisärakennusmaaksi lähellä olleen, karjan laidunalueena käytetyn mäkisen alueen. Alueen, jossa tuolloin - laiduntavan karjan lisäksi - oli ainoastaan 1200-luvulla rakennetun tuomiokirkon tuhoutuneet rauniot. 

Raunioiden takia mäkeä kutsuttiin ja kutsutaan edelleen nimellä Toomemägi - saksankielisen sanan Domberg (suom. tuomiokirkonmäki) mukaan. Tallinassahan vastaavaa mäkialuetta kutsutaan nimellä Toompea :) 

Nopealla aikataululla Toomemäelle rakennettiin ”yliopiston arkkitehdiksi” kutsutun Johann Wilhelm Krausen (1757-1928) suunnitelmien mukaisesti mm. lääketieteen opetusta varten komea anatomian laitos (Vana anatoonikum) ja tähtitieteen opetuksessa tarvittava observatorio eli tähtitorni. Kumpikin näistä 1805 valmistuneista rakennuksista on edelleen nähtävissä Toomemäellä, vaikka eivät enää olekaan opetuskäytössä. 

Tuomiokirkon raunioille, entisen kirkon kuoriosaan rakennettiin vuonna 1807 samoin Johann Krausen suunnittelema yliopiston kirjasto. Vasta vuonna 1982 kirjasto kokoelmineen muutti uuteen rakennukseen, ja nykyään kauniisti entisöidyissä tiloissa toimii Yliopiston museo.

Lisäksi Krause suunnitteli alkuperäisen puisen Enkelinsillan (Inglidild) - tosin nykyiseen muotoonsa silta rakennettiin vasta Krausen kuoltua vuonna 1836, ja Yliopiston 1. rehtorin Georg Friedrich von Parrotin muistolaattaa kiinnitettiin sillan reunaan vasta vuonna 1913. Sillan nimen - Inglidild - alkuperää ei tarkkaan tiedetä. Sen uskotaan viittaavan joko siltaa ympäröivään englantilaistyyliseen puistoon tai muistolaatassa olevaan kiharapäiseen ja enkelin oloiseen rehtoriin :)

Historian täyttämä ja jalopuita kasva Toomemägi täyttyy edelleen etenkin keväisin ylioppilaista, mutta sekaan mahtuu hyvin niin retkeileviä perheitä kuin meitä uteliaita turisteja…

Tuomiokirkon raunioita, joissa kesäisin järjestetään konsertteja.

Entisen Tuomiokirkon kuoriosaan rakennettiin komea tila, 

joka pitkään toimi Yliopiston kirjastona ja nykyään Yliopiston museona.

Entisessä Yliopiston kauniissa kirjastossa järjestetään nykyään mm. väitöstilaisuuksia.

Taustalla komea vanha anatomian laitos ja etualalla laitoksen tarvitsema ruumishuone.