Pensarin rauhalliselta saarelta (täällä) jatkoimme pyöräilyä Nauvon vilkkaaseen vierasvenesatamaan. Paraisten kaupunkiin nykyään kuuluva Nauvo on sananmukaisesti saaristokunta :) Pääsaarten Iso-Nauvon (Storlandet) ja Pikku-Nauvon (Lillandet) lisäksi kuntaan kuuluu kaikkinensa peräti 3000 saarta, luotoa ja kalliota.
Kirjaisten laiturilta (täällä) pyöräilimme Nauvon kirkonkylään pääosin pyörä- ja muita pikkuteitä pitkin yhteensä noin 18 kilometriä. Loppumatkasta jouduimme tosin ajamaan useamman kilometrin vilkkaan Saariston rengastien reunassa.
Lyhyen reitin mielenkiintoisin osuus oli noin viiden kilometrin pätkä Dalkarbystä ensin Piparsbyhyn ja sieltä Laggarsnäsintien ja Lammentien kautta Saariston rengastielle. Kiemuraista hiekka- ja metsätietä, joka oli tarkoitettu lähinnä kävelijöille ja maastopyöräilijöille. Tykkäsin, enkä kokenut liian haastavana :)
Yksi pyöräilykavereista tiesi, että kyseinen metsäreitti oli pätkä Turun tuomiokirkolta Norjan Trondheimiin kulkevaa Pyhän Olavin merireittiä - pyhiinvaellusreittiä - ja se olikin merkattu asianvaativin reittimerkein. Minun ihka ensimmäinen pyhiinvaellusreittini :)
Perillä Nauvon kirkonkylässä oli kaunista, mutta ruuhkaista. Vähän yllätyin, että vierasvenesatama oli niin täynnä erilaista kuppilaa ja kauppiasta - vähän kuin Välimeren turistikaupungeissa. Mutta ei paha…
Kokeilin summamutikassa Köpmans-nimistä kahvila/ravintolaa, ja se osoittautui tosi mukavaksi. Kaikki makea ja suolainen - jätskit mukaanlukien - olivat paikalla itse tehtyä. Maistoin tosin vain jätskiä, mutta se maistui.
Sitten olikin jo kiire (isolle) lautalle, joka kuljetti meidät ja pyörät puolessa tunnissa seuraavaan kohteeseemme Seilin saarelle, josta matkakertomus jatkuu…
Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti oli merkattu punavalkoisilla merkeillä.
Nauvon vilkasta vierasvenesatamaa
Kahvila Köpmansin puutarhapihaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti