Yllätys porttikongissa

Tallinnan Muurivahe-kadulla kannattaa kurkistaa kuvassa vasemmalla näkyvän keltaiseksi rapatun talon porttikongista. Pari askelta otettuaan seisoo kiehtovassa minipuutarhassa vanhojen muurien keskellä. Kuin olisi kurkistanut ja astunut satuun…

Kivimuurit ja jännittävä puutarha ovat jäänteitä paikalla keskiajalla olleesta dominikaanisten kerjäläisveljien luostarista. Luostari perustettiin 1200-luvun puolivälissä ja suljettiin 1500-luvulla uskonpuhdistuksen ja luterilaisuuden levittäytyessä kaupunkiin. Pian sulkemisen jälkeen lähes koko kortteli tuhoutui tulipalossa - ainostaan luostarin itäsiipi säästyi tulelta. Itäsiivessä oli sijainnut mm. munkkien makuusali ja muita tiloja, joihin pääsi vain luostarin asukkaat (ns. klausuuri). 

Mittavan entisöinnin jälkeen lähes tuhoutuneen luostarin itäsiipi avattiin yleisölle vuonna 1968. Nykyään tiloissa toimii Dominikaaniluostarimuseo, joka on avoinna turisteille yleensä kesäkuukausina.

Kolmikerroksinen vanha rakennus - tai oikeastaan sen osa - hurmasi. Puutarha/sisäpihojen lisäksi ihailin alkuperäisiä paksuseinäisiä holvikäytäviä ja kauniisti holvattuja kattoja. Toisessa kerroksessa oli vanha kirjasto ja kellarista löytyi jännittävä pieni kappeli, jonka seinille oli kiinnitetty muualta kaupungista löytyneitä keskiaikaisia kivilaattoja ja vaakunoita. 

Vanhan luostarin keskiajalta säilyneessä itäsiivessä oli kiehtovaa kävellä, tunnustella sen paksuja muuriseiniä ja ihmetellä kapeita porraskuiluja. Kokonaisuutena tila oli yllättävän pieni ja intiimi - kaikkinensa ehkä viitisen huonetta. 

Vähän harmitti, että hieno tila oli pilattu sillä, että se toimi samalla myös galleriana. Seinille oli ripustettu 2000-luvulla otettuja valokuvia ja yhdessä huoneessa oli esillä parikymmentä vanhaa kirjoituskonetta…

Vasta kotona äkkäsin, että oli piipahtanut lyhyesti tuossa vanhassa luostarissa Parasystävän ja Inan kanssa jo kesällä 2013 (täällä), vaikka se ei ollut pysyviä muistijälkiä jättänytkään…

Porttikongin perältä löytyy lumoava, pieni puutarha.

Komean holvisalin takaseinällä olevasta piirroksesta näkyy, 

miten luostari aikoinaan valtasi koko korttelin.

Ainostaan punaisella merkattu itäsiipi on säilynyt nykypäivään, ja kunnostettuna auki museona.

Kellarissa on säilynyt pieni kappeli

Komeasti holvatussa salissa esiteltiin mm. vanhoja kirjoituskoneita.

Luostarimuseon takaa löytyi toinen, jopa etupihan puutarhaa kiehtovampi sisäpiha.

Rauhoittavaa ja kaunista

Kadriorgin puiston ”zen-alue” on japanilainen puutarha, joka löytyy lyhyen kävelymatkan päästä puiston reunalta. Kaksi toisiinsa liittyvää pientä tekolampea, pari virtaavaa puroa ja pikkuruinen saari. Upeita riippuvia lehtipuita, hyvin hoidettuja - osin kivettyjä - hiekkapolkuja ja paljon erikokoisia sammaloituneita kiviä.

Lukuisia rodopensaita, kauniita kirsikkapuita ja pienikokoisia japaninvaahteroita sekä vehreitä saniaisia. Ja kävelijää innokkaasti seuraavia sinisorsia.

Tallinnan japanilainen puutarha avattiin kesällä 2011. Sen suunnitteli tunnettu, Kiotossa syntynyt maisema-arkkitehti Masao Sone. Puutarha rakennettiin puistoon jo aiemmin - vuosina 1935-1940 - kaivetun tekolammen ympärille. 

Alkuun puutarhaan aiottiin istuttaa tyypillisiä japanilaisen puutarhan kasveja, mutta lopulta päädyttiin (onneksi) paremmin Viron ilmastossa viihtyviin kasvilajeihin. Keväällä puistossa kukkivat kymmenet kirsikkapuut ja alkukesästä rehevät alppiruusut. Syksyllä vierailija saa taas nauttia japaninvaahteroiden ja muiden lehtipuiden ruskasta. 

Kiertelin puutarhassa syyskuun alussa, jolloin en enää nähnyt kirsikankukkia enkä vielä saanut ihastella ruskan värejä. Mutta silti nautin rauhallisesta kävelystä ympäri puutarhaa. Osuin paikalle hetkellä, jolloin aurinko pilkisti sadepilvien välistä ja sain nauttia valonsäteiden leikistä :)

Puutarhan oli yllättävän pieni, mikä teki siitä ihanan kompaktin. Hämmentävää oli, että se oli rakennettu lähes kiinni viereisiin omakotitalotontteihin. Toisaalta se ei hirveästi häirinnyt, sillä talot heijastuivat kauniisti tyynestä lammen pinnasta.

Kävely lähes tyhjässä japanilaisessa puutarhassa rentoutti sopivasti turistimummin kehoa ja mieltä. Ja taas mummin jaksoi jatkaa turistin hommia…

Taimista pelarkuiksi

Jos Ukki kasvatti keväällä siemenistä tomaatteja (täällä), niin minä kasvatin 5-10 cm:n mittaisista taimista puolimetrisiä riippapelarkuita. 

Ostin pikkutaimet Kukkatalosta maaliskuussa ja toukokuussa ne olivat jo siinä kunnossa, että ne olisi pitänyt istuttaa ulkoruukkuihin (täällä). Mutta silloin istututtaminen jäi ja kun siirtohommaan lopulta kesäkuun puolella ryhdyin pelarkuut olivat jo aivan liian pitkiä siirrettäväksi. 

Meinasin jättää koko homman sikseen, kun siirrettäessä kukat irtoilivat ja oksat katkeilivat. Tuntui että riippapelarkuut ovat tavallisia pelarkuita herkempiä katkeamaan pienestäkin taipumisesta, tai ainakin nämä lajikkeet olivat. 

Lopulta päätin, että en luovu hommasta kokonaan. En kuitenkaan laittanut kukkia suunnittelemalleni lasikon ”paraatipaikalle”, vaan isttuttaisin ”jättitaimet” hieman poikenneinakin varakukkalaatikoihin ja laitoin laatikot syrjempään paikkaan odottelemaan, miten ne asettuisivat. 

 Ja asettuivathan kukat lopulta ihan kivasti - ja jopa kauniisti. Pelarkuut ovat - lajista riippumatta - sitkeitä sissejä :)

Taimet maaliskuussa

Siemenistä tomaateiksi

Huhti-toukokuussa Ukki keksi, että hän laittaa kokeeksi kaupasta ostamien makeiden kirsikkatomaattien siemeniä multaan. Tai oikeastaan hän laittoi multaan kokonaisia pienten tomaattien puolikkaita. Ja alkoi odotella niiden itämistä.

Olin tosi kyyninen ja naureskelin epäuskoisena Ukin touhuille. Mutta ei mennyt edes paria viikkoa, kun jokaisessa taimiruukussa kasvoi kymmeniä pieniä tomaatintaimia. Mutta en vieläkään uskonut, että homma toimisi ja Ukki todella onnistuisi tomaattiensa kasvatuksessa.

Mutta ihme ja kumma. Nyt mökin etuterassilla kasvaa viisi lähes kaksimetristä vankkaa tomaatin vartta ja jokaisessa kypsyy useita pieniä terttutomaattiryppäitä. Vielä ne ovat vihreitä, mutta nyt odottelemme yhdessä niiden punastumista ja kypsymistä :)

Sinnikäs Ukki taisi sittenkin onnistua :) Nyt suostun tarvittaessa - ilmojen kylmettyessä - auttamaan häntä siirtämään komeat taimet mökin sisälasikkoon jatkamaan kypsymistään…

Osa taimista joskus toukokuussa

… ja sen puistoa

Herttoniemen kartanon (täällä) kruunaa sen ympärille levittäytyvä, hyvin hoidettu puutarhapuisto Tiiliruukinlahden rannalla Abraham Wetterin tien ja Linnanrakentajantien risteyksessä. Kaikki nämä kolme erisnimeä viittaavat muuten kartanon historiaan :) 

Yhtä kartanon omistajista Augustin Ehrensvärdiä (1710-1772) voidaan pitää linnanrakentajana, sillä hän rakennutti Viaporin/Suomenlinnan linnoituksen. Siksi hän myös perusti kartanon maille tiilitehtaan nykyisen Tiiliruukinlahden rannalle. Ja Helsingin pormestarina toiminut Abraham Wetter (1690-1737) taas varttui Herttoniemen kartanossa ja myös omisti sen 1730-luvulla. 

Nykyään kartanon puistosta löytyy vanhoja ja kiehtovia lehmuskujia jotka kutsuvat varjoisille kävelyille, hoidettuja nurmikenttiä joille voi istahtaa piknikille, ja pari valtavaa pionipenkkiä joita ei voi olla ihastelematta. Sekä kolme kiehtovaa tekolampea ja kaksi vanhaa, arkkitehti Carl Ludvig Engelin (1778-1840) suunnittelemaa (suljettua) huvimajaa. Muun muassa…

Helsingin kaupungin sivuilla (täällä) sanotaankin, että ”Kartanon muotopuutarha ja englantilainen puisto ovat edelleen Suomen komempia ja parhaiten säilyneitä historiallisia puistokokonaisuuksia.”

Sekä säännönmukainen ranskalainen muotopuutarha kukkaistutuksineen että englantilainen maisemapuisto lammikoineen ja kivirakenteisine huvimajoineen ovat saaneet alkunsa jo 1700-luvulla. Varsinkin vara-amiraali Carl Olof Cronstedt (1756-1820) käytti paljon aikaa ja energiaa niiden suunnitteluun ja hoitamiseen. Edelleen puistossa on joitakin Cronstedtin aikana istutettuja lehmuksia. 

Viidentoista hehtaarin puistoalue on yleisölle avoin ja ilmainen. Ja käymisen arvoinen, vaikka kartanomuseosta (täällä) ei niin välittäisikään…

Osa vanhoista lehmuksista on yli 200 vuotta vanhoja.

Ranskalaista muotopuutarhaa kartanon portailta kuvattuna.

Vihdoin viimein

Mökin vierasmajan kyljessä on viitisen vuotta viihtynyt parikymmentä kuunliljaa. Joka vuosi ne ovat kasvaneet hyvin ja rehevöityneet. 

Mutta tänä vuonna minusta on (ainakin) tuntunut, että kuunliljani ovat olleet tosi myöhässä. Juurakoiden keskellä ei ole näkynyt yhtäkään verson alkua Tätä valittaessani minulle kerrottiin, että kuunliljat lähtevät aina keväällä hitaasti liikkeelle. Mutta silti olin jo alkanut ihmetellä, olivatko myyrät todella voineet syödä kaikkien kuunliljojeni juuret…

Viimein tänä aamuna - oltuani kaksi vuorokautta kaupungissa - näin ensimmäiset terhakat versot kuunliljoissa. Jees - ihanaa :)

Saksalainen kirkko

Helsingin keskustassa oleva Saksalainen kirkko on Suomessa asuvan saksankielisen väestön oma kirkko. Se on valmistunut jo vuonna 1864. Vain jokunen vuosi sen jälkeen, kun Venäjän keisari Aleksanteri II oli antanut luvan perustaa Suomen suurruhtinaskuntaan oman saksalaisen seurakunnan alueelle muuttaneita, saksaa puhuvia kauppiaita ja käsityöläisiä varten. Kirkko oli ja on edelleen osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Nykyään seurakuntaan kuuluu noin 2400 jäsentä ympäri Suomea. 

Tähtitorninvuoren kupeessa ja Eteläsataman vieressä sijaitsevan punatiilisen kirkon suunnitteli yhteistyössä kaksi arkkitehtiä: pietarinsaksalainen Harald von Bosse (1812-1894) ja ruotsalainen, Suomessa ammattiuransa tehnyt Carl Johan von Heideken (1832-1888).  

Kirkon ulkonäköä muutettiin merkittävästi 1800-luvun lopulla, jolloin rakennettiin mm. uusi korkeampi torni. Ja sisätilat uusittiin 1950-luvun lopussa niiden tuhouduttua rajussa tulipalossa. Paljoa muuta palosta ei ehditty pelastaa kuin vuonna 1864 maalattu alttaritaulu ja Martin Lutherin muotokuva.

Helatorstaina Saksalainen kirkko oli kiinni ja tutustuin kirkkoon vain ulkoapäin. Kirkon pihapiiriin kuuluu myös pappila, seurakuntarakennus ja saksan kielinen päiväkoti. Sekä rauta-aidan ympäröivä pieni puutarha, jota saattoi aidan raoista ihailla :)

Lähes 12 vuotta sitten - heinäkuussa 2014 - sain tutustua kirkkoon myös sisältä, kun Siskon tyttö ja hänen sulhasensa olivat valinneet vihkipaikakseen Saksalaisen kirkon. Tosin silloin kirkon ihailu jäi vähemmälle, sillä kaikki huomioni kiinnittyi (tietysti) onnelliseen nuoreen hääpariin (täällä ja täällä).

Saksalainen kirkko kuuluu taas ensi kesänä ns. tiekirkkoihin ja on yleisölle auki päivittäin. Ehkä silloin tulee uudelleen poikettua myös kirkon sisällä…

Kirkko alkuperäisessä asussaan 1870~luvulla. Takana näkyy valkoinen Tuomiokirkko (täällä).

Valokuva: Helsingin kaupunginmuseo

Tulppaanit kukkivat kauniisti kirkon pienessä puutarhassa.

Sitkeä sissi

Kerran pari viikossa Murua ulkoiluttaessa kävelen erään mökkimme lähistöllä olevan autiotalon ohi. Mutta vasta eilen huomasin, että autiotalon pienessä puutarhassa on vanha, kivetty kukkapenkki, joka pursui keltaista kukkaa. Pitihän minun kävellä lähemmäksi ja selvittää, mikä pihalla noin iloisesti kukki. 

Kevätvuohenjuuri on ihanan keltainen perinteinen perenna. Erittäin vaatimaton, keväällä kukkiva kasvi, joka ei vaadi kummempaa hoitoa. 

Ihmeen sitkeä - ja kaunis - sissi, joka sopisi minunkin puutarhaani…

Pelarkuuta pukkaa

Maaliskuun alkupäivinä osti Salon Kukkatalosta 20 riippapelarkuun minitainta - muistaakseni 1,40 euroa per taimi. Mökillä istutin ne isompiin ruukkuihin ja laitoin lasiterassin ikkunalle odottamaan kesää. 

Nyt taimet ovat venähtäneet ja täyttyneet nupuilla. Toivottavasti parin viikon kuluessa sää taas lämpenee ja saatan istuttaa taimet ulkoruukkuihin. Rakastan pelarkuita ja pääosin olen ostanut puutarhan ruukkuihin ja kukkalaatikoihin istuttamani lukuisat riippuvat pelarkuut - usein kestävää Cascade-lajiketta - vasta isompina istutusvalmiina taimina. Viimeksi taisin kokeilla minitaimia kymmenisen vuotta sitten Itä-Helsingin kodin parvekkeelle ja onnistuin kasvatuksessa silloinkin loistavasti (täällä). 

Viime vuonna hienosti talvehtinut ”äitienpäiväruusu” (täällä) ei tänä talvena enää selvinnyt mökin lasikon kylmyydessä. Mutta ilokseni viime vuoden keväänä lauttasaarelaisesta kukkakaupasta ostamani valkoiset ruukkunarsissit ovat talvehtineet hienosti. Syksyllä istutin kuivahtaneet sipulit mökin pionipenkkiin ja nyt ne kukkivat jopa paremmin kuin kukkakaupan ruukuissa viime keväänä.

Lisää kukkaloistoa odotellessa :)

Pelarkuun taimet maaliskuussa pari viikkoa ostamisen jälkeen.

Valkoset ruukkunarsissit keväällä 2025

Samaiset narsissit mökin puutarhassa keväällä 2026

Vuokkoja torilta

Rakastan vuokkoja. Vuodesta toiseen jaksan pitkiäkin aikoja ihailla tienpientareilla ja lähimetsissä kasvavia valko- ja sinivuokkoja.

Erityistä iloa minulle tuottaa, jos satun luonnossa tai puutarhoissa törmäämään perusvuokkojen värimuunnoksiin. Esimerkiksi pari päivää sitten näin mökkitien reunassa pari punertavaa valkovuokkoa ja jokunen vuosi sitten käydessäni Helsingin Roihuvuoressa äkkääsin erään kahvilan pihalla valkoisia sinivuokkoja (täällä). Puhumattakaan miten paljon rakastin Äitimuorin puutarhasta aikoinani Itä-Helsingin kotimme puutarhaan siirtämiä äärest ihania vaaleanpunaisia valkovuokkoja (täällä).

Ilahduinkin suunnattomasti, kun vappuaattona Salon torilla huomasin, että perniöläinen Ekmanin perennataimisto myi muiden perennojen lisäksi erilaisia vuokkoja. Mukaani lähti ternivuokon, kerrotun keltavuokon ja sinisen valkovuokon kukkivia taimia - kaksi kutakin. Mukava myyjä kertoi, että ternivuokko on valko- ja keltavuokon Suomen luonnossakin esiintyvä risteymä.

Palattuani torireissulta kiertelin mökin puutarhassa. Ja yllätys, yllätys: Joku vuosi sitten Herttoniemen Puutarhanikkareiden taimimyymälästä ostamani sininen valkovuokko oli puhjennut kahteen kukkaan :) Olin luullut taimen jo kuolleen, kun pariin vuoteen ei ole edes lehtiä näkynyt. Mutta väärässä olin - ja ilokseni väärässä.

Nyt jään innokkaana odottamaan, mistä uudet vuokkotulokkaat löytävät paikkansa ja miten ne alkavat viihtyä Ukin mökin pihalla ja puutarhassa…

Vasemmalla ternivuokko (Anemone x lipsiensis),

keskellä sininen valkovuokko (Anemone nemorosa) ja

oikealla kerrottu keltavuokko (Anemone ranunculoides ’Semiplena’)

Mökkitiellä kasvaa luonnostaan jokunen punertava valkovuokko :)

Mökin pihalla kukkii sininen valkovuokko (Anemone nemorosa ’Robinsoniana’).

Kiehtova kasvi

Löysin eilen mökin puutarhan metsäisestä rinteestä uuden kasvin, jota en aiemmin ole siellä havainnut. Maata pitkin luikerteleva havumainen kasvi, jonka ”neulaset” ovat pehmeitä. En ole ennen moiseen törmännyt, mutta vaikuttaa kiehtovalta.

Yritin netistä selvittää sen nimeä, mutta lyhyellä selailulla en löytänyt sopivaa. Pitänee jatkossa hankkia se kasvin tunnistus -äppi, jota monet kehuvat :)

Kauniin tumman limen vihreä kasvi on levinnyt noin neliömetrin alueelle, joten aion katsoa mitä siitä kevään edetessä kehkeytyy…

Vihertää

Olen asunut yli kuukauden pääosin yksin yhden tai kahden koiran kanssa Ukin mökillä Salossa. Mitä nyt välissä minua on käynyt lyhyesti ilahduttamassa Juniori tai Lontoontyttö Love-kissansa kanssa, ja väliin olen itse piipahtanut pikaisesti Helsingissä tai Espanjassa (täällä) sekä viime viikonloppuna myös Taattisilla Naantalissa. 

Alkuaikoina Salossa oli jopa häiritsevän kovia pakkasia, mutta pari viimeistä viikkoa olen saanut nauttia kutkuttavan lämpimistä päivistä, ja lähes kaikki lumi ja jää ovatkin jo sulaneet. Tosin järvi on edelleen täydessä jäässä, vaikka hiihtäjiä ei enää näykään :)

Kevät alkaa näkyä myös puutarhahommissani. Mitä enemmän maa on alkanut pilkistää lumen alta, sitä enemmän viherpeukaloani on alkanut kutkuttaa. Kolmisen viikkoa sitten ostin Salon Kukkatalosta pari kymmentä pikkuruista riippupelarkuun tainta, jotka ovat jo villisti kasvaneet eteisvälikön ikkunalaudalla. Niiden joukossa lehtiään kasvattaa myös pari viimevuotista normipelarkuuta, jotka ovat onnistuneesti talvehtineet viileässä välikössä.

Viikonvaihteessa ostin vielä samaisen Kukkatalon tarjouksesta 12 + 12 ruukkunarsissia, jotka maksoivat 9.90 euroa/12 tainta. Narsissit pääsivät tutulle paikalleen lasikon pihan puoleiselle seinustalle odottamaan nuppujen avautumista. Ja pakkohan minun oli myös ostaa rakastamiani valkoisia helmililjoja, jotka kukkimisen jälkeen istutan maahan - kuten aikoinaan suurperheemme kodissa Itä-Helsingissä - odottamaan ensi vuotta. 

Tänään on taas viileämpi aamu - ja tosi sumuista. Sytytän vielä talviset kynttilät ikkunalaudalle ja takan vierukselle. Odottelen päivän selkeytymistä ja Siskon tapaamista vasta avatussa kahvilassa Helsingin Meilahdessa…

Riippupelarkuun taimet voimistuvat eteisvälikön ikkunalla.

Nersissit nauttivat viikonlopun auringosta lasikon seinustalla.

Valkoisia helmililjoja sinisessä saviruukussa.

Puutarha rinteellä

Pienestä Mijaksen kylästä löytyy yllättävän paljon mielenkiintoisia juttuja. Yksi ihanimmista on kylän tärkeimmän kirkon - Iglesia de la Inmaculada Concepcion (täällä) - ympärille rakennettu puutarha.

Puutarhassa on mukava kävellä laatotettuja ja helppokulkuisia polkuja pitkin. Hyvin hoidettujen puiden ja kukkien lisäksi voi ihailla vuoren rinteeltä avautuvia maisemia, mitä varten puutarhassa on useita penkkejä ja näköalatasanteita. Kierroksen voi aloittaa joko leikkipuiston ja kuppila/baarin takaa tai kierroksen toisesta päästä - C. Murros -nimisen kadun päästä.

Pienen ja suojaisan puutarhassa jaksaa hyvin kävellä myös helteisenä päivänä. Ja lyhyestä retkestä selviää jopa korkokengissä…

Puutarhan keskelle jää kirkko, härkätaisteluareena, lasten leikkikenttä ja kiva kuppila. 

Se on syys

Tänään sataa. Useampana viime päivänä on kuitenkin sekä mökillä Salossa että kotona Punavuoressa saanut nauttia lempeästä auringosta ja alkavasta ruskasta, joten kyllä sitä pari sadepäivääkin kestää :)

Kesällä Ukin mökin kukkapenkkiin istutettiin minun toivomuksesta kutkuttavan vaaleanpunaisia Pinkachu-syyshortensioita, jotka jatkavat kukkimista pitkälle syksyyn. Ja hortensioiden lisäksi syksy on kynttilöiden aikaa… 

Iloa niitystä

Syksyistä niittyä Helsingissä

Kävellessäni keväällä Kaivopuiston rannassa ihmettelin useana aamuna kahvila Kompassin (täällä) viereen ilmestynyttä riukuaitaa. Kevään edetessä asia alkoi hiljakseen selvetä…

Riukuaita oli pystytetty suojaamaan kahta kukkaniittyä, jotka koko kesän ilahduttivat ohikulkijoita Kompassitoriksi nimetyn aukion vieressä Ehrenströmintien ja Neitsytpolun risteyksessä Kaivarin rannassa. Lähes keskellä Helsinkiä…

Keskikesällä niitty pursui muun muassa kirkkaita unikkoja ja ruiskaunokkeja ja vielä syyskuun lopussa niitty hehkui upean oranssinkeltaisena. Kiitos Kaupunki :)