perjantai 13. toukokuuta 2022

Kävelyä ja kahvia


Aamuaurinko herättää kuuden jälkeen. Sängystä noustuani käytän Murun pikaisella aamupisulla viereisessä puistossa. Palattuamme Muru saa omat aamusapuskatnsa ja minä istun sohvalle kahvin, paahdettujen ruisleipien ja hesarin kanssa. Ja Muru käpertyy ihanasti viereeni.

Parin tunnin päästä siistiydyn ja pukeudun, minkä jälkeen - hyvinä ja pirteinä aamuina - toistan tutut aamujumppaliikkeeni. Sitten suuntaamme Murun kanssa pidemmälle aamupäivälenkille, mikä tarkoittaa 40-60 minuutin pituista kierrosta Punavuori-Eira-Ullanlinna -alueella. Ja lopuksi kotiin kakkoskahveille.  Paitsi superaurinkoisina päivinä, jolloin on ihan pakko istahtaa ulos nauttimaan - sanan mukaisesti - aamun kakkoskahvit.

Tänä aamuna oli juuri sellainen suoperaurinkoinen päivä, ja jäin kahvittelemaan Kaivarin rantaan tutulle Mutterille. Vain kesäaikaan - noin vapusta syyskuun loppuun - auki oleva kahvila Mutteri on aina yhtä kutsuva ja tarjoilut aina yhtä tuoreita ja hyviä. Lisää Mutterista vuoden 2019 postauksessa (täällä).

”Voiko ihanammin päivän enää alkaa”, kuten Johnny lauloi nuoruudessani vuonna 1970. Tämä Ihana aamu oli alkujaan unkarilainen laulu, jonka Fredi eli Matti Siitonen suomensi Johnnylle.

Kaunista kevättä Kaivarin rannassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti