Hostelli Hesassa

Eräiden sattumien johdosta päädyin yöpymään kotikaupungissani Helsingissä ”ulkomajoituksessa”. Koska kyseessä oli vain pikainen majoittuminen - iltamyöhästä aikaiseen aamuun, päätin kokeilla kävelymatkan päässä kodistani olevaa hostellia. Tosin hieman epäluuloisena…

Uudenmaankadulla Erottajan päässä sijaitseva hostelli Diana Park oli positiivinen yllätys. Vanha jugendtalon kolmanteen kerrokseen levittäytyneessä hostellissa oli neljän ja kahdeksan hengen yhteissalien lisäksi kymmenkunta yhden hengen erillishuoneita. Varasin yhden hengen huoneen, joka viikonloppuna maksoi 59 euroa. 

Huone oli pieni, mutta puhdas ja siisti. Huoneessa oli valmiiksi pedattu sänky, puhdas pyyhe, televisio ja käsienpesuallas ja käytävästä löytyi useita yhteiskäytössä olevia siistejä vessoja ja suihkutiloja. Asukkaiden käytössä oli myös kodikkaasti sisustettu yhteiskeittiö/ruokatila sekä käytävän pöydällä puoliksi koottu tuhannen palan palapeli :)

Maaliskuinen yö lauantaista sunnuntaihin oli rauhallinen, mikä yllätti positiivisesti. Yhdentoista jälkeen oli hiljaista eikä eläväiseltä Uudenmaankadultakaan kuulunut koko yönä metelöintiä. Ja henkilökunta - ainakin minua vastaanotossa palvellut nuori hymyilevä ja avulias nainen - oli täyskymppi. Ja plussaa Diana Parkille annan myös siitä, että vastaanotosta asiakkaita palvelee elävä ihminen vuorokauden ympäri :)

Jos joku miinus majoituksesta pitäisi löytää, niin se oli hissi, jota ei rakennuksessa ollut. Painavan matkalaukun kanssa kipuaminen kolmanteen kerrokseen saattaisi vaatia voimia… Kaikin puolin Diana Park osoittautuu erinomaiseksi majapaikaksi, etenkin jos kaipaa vain yöpymispaikkaa eikä niin välitä hotellien tarjoamista muista palveluluista.

En ole tiennyt, että Helsingin ydinkeskustasta voi löytää näin edullista ja kodikasta majoitusta. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen :)

Tertti lumoaa - edelleen

Tertin kartano Mikkelissä on tuttu vuosien takaa. Siellä on niin kahviteltu, syöty kuin yksin tai ystävien kanssa useamman kerran, mutta edelleen se viehättää minua. 

Ja aina Tertistä löytyy jotain uutta. Tällä kertaa pääsin tutustumaan vanhan kivinavetan raunioille rakennettuun ”salaiseen” puutarhaan, joka viime vuonna oli varattu vain ennakkoon tilatuille opastuksille (täällä). Kun tarkemmin ajattelen, niin luulen, että muuripuutarha avataan edelleen tilattujen opastusten lisäksi vain Tertissä yöpyjille… 

Käydessämme pitkästä aikaa tervehtimässä Mikkelissä asuvia Parasystäviä yövyimme Tertin kartanon kodikkaissa aittahuoneissa. Ja Muru pääsi mukaan, sillä myös koirat ovat tervetulleita kartanoon - yöpymisestä tosin joutuu maksamaan 35 euroa/yö :)

Tertissä oli kaunista, siistiä, kodikasta ja ystävällistä. Hyvin hoidettuja kukkia ja nurmikenttiä, haravoituja hiekkateitä. Koivukuja, omenapuutarha ja patsaspuisto sekä pieniä kutsuvia istumaryhmiä koivun siimeksessä, ryytimaan keskellä ja metsän reunassa. Ja pari pilvipenkkiä pilvien bongaamiseen :)

Alkuillasta illastimme päärakennuksen pitopöydässä. Buffetpöytä oli kaunis ja runsas, mutta kokonaisuus oli pettymys. Mikään ei erityisemmin jäänyt mieleen, vaikka joku vuosi sitten olin buffetista vielä tosi innostunut (täällä). 

Ehkä tällä kertaa - toisin kuin silloin - odotukseni olivat liian suuret :) Saattoipa makunystyröihini vaikuttaa myös se, että väliin keskustelimme aika rankoistakin aiheista - elämän arvaamattomista yllätyksistä… Oikeastaan vain pääruokana tarjoiltu fasaani-kanttarellipata vaikutti etukäteen kiinnostavalta, mutta liha olikin harmittavan sitkeää. 

Ja se ruuhka. Jonotimme ruokaa kartanon sokkeloisissa tiloissa noin 50 muun eläkeläisen kanssa. Mieleen tuli entisajan ruotsinlaivat. Ihmettelinkin etukäteen, miten iso buffetpöytä oli tarjolla tavallisena arkimaanantaina - miten ruokailijoita riittää? Eläkeläisryhmän kartanoreissu oli siihen selitys, mutta bussilastillinen eläkeläisiä toi myös epämiellättävää ruuhkaa. Puolensa ja puolensa…

Onneksi pöytämme oli omassa rauhassaan kartanon pienessä perähuoneessa - kahden muun ”ulkopuolisen” pöytäseurueen kanssa. Ja oma ruokaseurammehan - Parasystävä ja Miehensä - oli superia :)

Aittahuoneen asukkaille oli varattu pari sateenvarjoa sekä isot ja pienet kumisaappaat :) 

Vaaleassa aittahuoneessa oli parveke, josta kaunis näkymä niitylle ja ilta-aurinkoon - jees :)

Yllätys muuripuutarhassa :)

Suuntana Kuressaare

Olen taas lyhyellä pyöräretkellä - ja taas Launokorven matkassa - ja tällä kertaa (tai taas) Virossa ja Saarenmaalla. Kolmen yön ryhmäreissu, jossa kaikki kolme yötä yövytään saaren ”pääkaupungissa” Kuressaaressa. 

Mukana matkassa on Launokorven bussi ja sen perässä vedettävä pyöräkärry, jossa omat pyörät kulkevat kätevästi mukana. Viime vuodelta minulle tutun Kaisa-oppaan lisäksi reissussa on kymmenen 50-75 -vuotiasta pyöräilijää, joista minä lienen vanhin ja myös pyöräilijänä kokemattomin. Kahdeksalla on sähköavusteiset pyörät ja vain kahdella normipyörä, mutta erittäin hyvin nämä kaksi ovat pärjänneet matkassa :)

Majoitumme kolme yötä Meri Spa -kylpylähotellissa Kuressaaressa, josta neljänä päivänä teemme 25-100 kilometkin pituisia pyöräretkiä Etelä-Saarenmaalle. Päivittäisille pyöräretkille tarvitsee ottaa mukaan vain päivän aikana tarvitsevansa varusteet, juomat ja eväät. Kätevää ja helppoa :)

Takana kaksi retkipäivää - perjantai ja lauantai - ja edessä vielä kaksi - sunnuntai ja maanantai. Hyvin on pärjätty ja mukavaa on ollut :) Kirjoitan päiväretkistämme lisää lähipäivinä…

Tallinnasta Kuressaareen on noin 220 km.

Launokorven matkassa - pyörät peräkärryssä :)

Rannassa oleva Meri Spa -kylpylähotelli oli perushotelli - ei valittamista ;)

Lähtiessä perjantaiaamuna sääennuste lupasi sadetta ja aurinkoa.

Vielä Suomenlahtea ylittäessämme sää näytti uhkaavalta…

Ei ihan mun juttu

Jos pyöräretkemme ensimmäinen yöpymispaikka Pensarin saarella oli ihana (täällä), niin toisen yön nukuimme paikassa, joka ei ollut ihan minun makuuni - Herrankukkarossa Rymättylän Röölässä.

Herrankukkaro tarjosi pitkään majoitusta, kokoustiloja ja muuta viihdykettä vain ryhmille, mutta nykyään myös yksittäiset matkailijat ovat tervetulleita. Mutta ei ilman ennakkovarausta, mikä ilmoitetaan selkein kyltein majoitus- ja tapahtumapaikkaan johtavan yksityistien varressa.

Majoituspaikkana Herrankukkaro ei ollut makuuni. Sinänsä mökissä, jossa yövyin, ei ollut mitään vikaa, mutta koko paikka oli minulle liian sekava ja outo. Sekalainen seurakunta monenlaista mökkiä ja muuta viritystä. 

Mutta huumoria Herrankukkarosta ei puuttunut. Eikä mikään ihme, sillä paikan on perustanut muusikko ja yrittäjä Pentti Oskari Kangas, joka oli yksi 1970-luvuilla supersuositun Seitsemän seinähullua veljestä -nimisen tanssiorkesterin johtohahmoja. 

Parasta Herrankukkarossa oli iso savusauna. Minä, joka en enää saunomisesta niin perusta, nautin tositosi paljon savusaunan hämystä ja sen ihanan pehmeästä lämmöstä.  Yllätyksekseni saunassa oli myös hyvä hengittää, eikä yhtään savuista. Eikä minua edes häirinnyt se, että yhteissaunassa oli miehet ja naiset yhtäaikaa - uimapuvuissa tietty. Väliin saunassa oli jopa niin tyhjää, että saatoin pistää pitkäkseni, sulkea silmät - ja vain nauttia. Ihana kokemus, jonka takia voisin (ehkä) kestää Herrankukkaroa toistekin :)

Runsas iltapala ison notskin ympärillä oli myös mukava kokemus - puhumattakaan emännän ystävällisestä jutustelusta… Eli aika paljon Herrankukkarosta löytyi hyvääkin :)

Aamiaispaikka

Pensar pysäytti

Pensarin saarella myös saaristoa tuntemattomampi - kuten esim tämä pyöräilevä mummi - pääsee mukavasti saariston makuun. Merta ja rauhaa ja jokunen kallion kolo. Varsinkin kun suojaisa saari on sopivasti sivussa välillä jopa pelottavan vilkkaasti liikennöidystä Saariston rengasreitistä :)

Matkasimme Pensariin Granvikin laiturista m/s Viken -nimisellä saariston yhteysaluksella (täällä) ja jatkoimme matkaa seuraavana aamuna pienen saaren toisella rannalla olevasta laiturista m/s Falkö -nimisellä yhteysaluksella. Falköllä olisi päässyt matkustamaan Borstön ulkosaareen asti, mutta me jäimme aluksen kyydistä runsaan puolen tunnin matkan jälkeen Kirjaisten laiturilla. 

Pensarissa yövyimme hotelli-ravintola Sandvikissa meren ja luonnon ympäröimänä. Liekö pienessä saaressa edes on muita majoituspaikkoja… Enkä muita kaivannutkaan, sillä Sandvik täytti kaikki odotukseni. Mukava huone - tai oikeastaan neljän hengen huoneisto yhdelle - jossa iso (oma) terassi pehmustettuine korituoleineen merelle ja ilta-aurinkoon. Viihtyisä ravintola lasiverannalla ja ulkoterassilla aivan liki merta. Ja aamulla vielä maukas ja runsas aamiainen, joka tarjoiltiin pöytiin. 

Kaiken kukkuraksi Pensarista löytyi vielä mielenkiintoista historiaa :) Suomen sisällissodassa viime vuosisadan alussa saari oli Saariston vapaajoukkojen (Skärgårdens Frikår) tukikohta. Punaisten joukot olivat valloittaneet Korppoon kartanot, mutta kärsivät lopulta tappion valkoisten puolella taisteleville vapaajoukoille. Muistoksi taisteluista Pensarin rantakalliolla on edelleen vuonna 1938 pystytetty graniittinen muistopatsas.

Jatkosodan aikana saaressa asui lottia, joiden tehtävä oli tarkkailla mahdollisia vihollisen pommikoneita. Sodan jälkeen saari ja sen rakennukset olivat Paraisten kalkkivuori Oy:n virkistyskäytössä, ja nykyään niissä  toimii Sandvikin hotelli/ravintola :)

Nautimme hetken Pensarin idyllistä, mutta aamulla pyöräporukkamme matka jatkui Nauvon ja Seilin kautta seuraavaan yöpymispaikkaan ja kohti uusia seikkailuja…

Pensar jää sopivasti sivuun vilkkaasti liikennöidystä Saariston rengastiestä :)

Päärakennus, jossa ravintola ja aamiaishuone sekä majoitushuoneita.

Taattisilla valmistaudutaan kesään

Alkuviikko kuluu Tyttärien tilalla Taattisilla, jossa valmistaudutaan kovaa vauhtia kesän majoittujiin, kahvittelijoihin ja taidekurssilaisiin :) Keväällä Mummia tarvitaan lähinnä toisen Tyttären kymmenkuisen Taaperon hoitamiseen ja vahtimiseen. 

Mukavaa, tosin väliin myös väsyttävää hommaa :) Mutta ilolla autan, jotta Tilan emännät pystyvät kunnolla suunnittelemaan, siivoamaan, remontoimaan ja raivaamaan - tulevan kesän vieraita varten.

Tarkempaa tietoa Taattisten Tilan majoituspalveluista, kesäkahvilasta ja kurssiohjelmasta löytyy Tilan nettisivuilta (täällä) ja instagrammista (@taattistentila). 

Dora haluaa edelleen ahtautua omaan pentupesäänsä. Muu ei kelpaa :)

Oikealla kesägalleria ja vasemmalla taidetalli, 

jossa järjestetään mm. keramiikkakursseja.

Kaiken kruunaa myös ulkopuolisille avoin kesäkahvila Tila.

Ja tulevana Juhannuksen jo neljättä kertaa järjestettävät juhannustanssit :)

Hengetön Mooste

Kartanon päärakennuksessa on vuodesta 1919 lähtien toiminut alakoulu,

jossa tällä hetkellä on noin 80 oppilasta.

Olen tykästynyt vanhoihin kartanoihin, ja odotin innoissani Tarton reissuuni (täällä) kuuluvaa vierailua Moosten kartanolla Pölvamaalla Kaakkois-Virossa. Varsinkin kun kartanoaluetta oli netissä kehuttu ainutlaatuiseksi mm. alueella säilyneiden ja kunnostetun lähes 20 sivurakennuksen takia. 

Mutta petyin. Vierailimme kartanon mailla huhtikuisena sunnuntaina, jolloin alueella ei näkynyt ainuttakaan muuta matkailijaa. Komea vanha kartano tyhjine piha- ja puistoalueineen tuntui aavemaiselta, elottomalta ja hengettömältä. Ja rakennuksetkin kumisivat tyhjyyttään…

Mooste-järven rannalla olevan kartanon nykyiset rakennukset on rakennettu runsaat sata vuotta sitten 1900-luvun alussa, jolloin kartanon omisti paroni Eduard Georg von Nolcken (1875 -1941). Tällöin Virossa oli asuin- ja maatalouskäytössä noin 2000 aateliskartanoa, joista 400-500 on enää jäljellä ja näistäkin vain osa on kunnostettu. 

Viron vapaussodan jälkeen 1919 aateliskartanot pakkolunastettiin valtiolle ja Neuvostovallan aikana vuosina 1944-1991 monet näistä toimivat kolhooseina tai sovhooseina. Kolhoosit toimivat periaatteessa osuuskuntina, mutta sovhoosit omisti valtio. Tällöin mm. maanviljelyksestä ansaitut rahat jaettiin kolhooseissa työntekijöiden kesken, mutta sovhooseissa rahat keräsi valtio ja maksoi (mitä maksoi) työntekijöille. Vasta Viron itsenäistyttyä 1991 vanhoja kartanorakennuksia alettiin kunnostaa osin yksityisin ja osin valtiolta ja EU:lta saatavilla rahoilla. Olen myös aiemmin kirjoittanut Viron kartanoista mm. täällä. 

Parasta kartanovierailulla oli vaatimattomassa ruokalassa syöty herkullinen borssikeitto ja paikallinen virolaisopas, joka kertoi kartanon mielenkiintoisesta historiasta. Tajusin mm. ensi kertaa, että 1800-luvulla viinanpoltto oli yksi kartanoiden tärkeimpiä tulonlähteitä. Ja suurin osa Virossa viljellystä perunasta ja viljasta käytettiin tuolloin viinan polttoon, jopa talonpoikien ruokapulan kustannuksella.

Tykkäsin myös katsella - ja valokuvata - upeita kivirakennuksia, jotka olivat taitavasti rakennettu paikallisista luonnonkivistä ja lähistöllä tehdyistä tiiliskivistä. Opas jopa näytti, miten joissakin vanhimmissa tiiliskivissä näkyi selviä sormenjälkiä :) Ja kaikkea tätä oli taiten korjattu 2000-luvulla.

Mutta silti jotain uupui. Oliko se ihmiset ja elämä - en oikein tiedä. Vai oliko se se, että useimmat entisen kartanon rakennukset olivat uusiokäytössä, mikä kouluna, hotellina, ruokalana, juhlasalina, verstaana - ja yhdessä rakennuksessa toimi jopa terveysasema ja yhdessä musiikkikoulu…

Mutta upeita tiloja aatelissuvuilla on aikoinaan ollut - sitä ei käy kieltäminen :)

Kartano lisärakennuksineen oli aikoinaan kokonaan parimetrisen kivimuurin ympäröimä.

Vasemmalla oleva valtava kivinavetta toimii nykyään 500 vieraan juhla- ja konserttisalina.

Oikealla on lähes samankokoinen hevostalli, jossa järjestetään mm. käsityö- ja taidekursseja.

Entisessä päätakennuksessa ja nykyisessä koulussa näkyi vain vähän merkkejä 

rakennuksen aiemmasta elämästä.

Kartanon päärakennus ja osa kunnostetuista lisärakennuksista.

Kartanon entinen viinatehdas on kunnostettu kesäisin auki olevaksi boutique-hotelliksi.

Tartto toistamiseen

Mati Karmin: Suutelevat opiskelijat, 1998

Syksyllä 2023 olin parin päivän laiva-junamatkalla Tartossa, ja silloin jäi paljon kiinnostavaa vielä näkemättä, kuten Eliel Saarisen piirtämä Paavalinkirkko ja parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta oleva Viron kansallismuseo (täällä). Talvella huomasin, että Tuulan matkat järjestää huhtikuun alussa Kahden aikakauden Tartto -nimisen viikonloppumatkan, jonka ohjelmassa on mm. minua kiinnostaneet Paavalinkirkko ja Kansallismuseo.

Joten eilen perjantaina matkustin 27 muun innokkaan eläkeläisen kanssa laivalla ja tilausbussilla Helsingistä Tarttoon. Perillä majoituimme kolmen tähden Dorpat-hotelliin - siisti, rauhallinen ja pelkistetty perushotelli kaupunkia halkovan Emajoen ja Tasku-kauppakeskuksen välissä. 

Oppaana matkalla on mukana kokenut Tuula Kanninen ja hänen tyttärensä Ella Kanninen sekä suomea täydellisesti puhuva historioitsija Jaak Viires. Virolainen Viires asui ja opiskeli Tarton yliopistossa 1970-luvulla Neuvosto-Viron aikaan ja Ella puolestaan 1990-luvulla vasta (uudelleen) itsenäistyneessä Virossa. Matkan aikana kumpikin tulee kertomaan omista, ilmeisen erilaisista kokemuksistaan elämästä ja opiskelusta 100 000 asukkaan yliopistokaupungissa. 

Eli lähipäivinä on odotettavissa paljon kivaa ja mielenkiintoista - minulla ja myös teillä lukijoilla. Ja etenkin mielenkiintoista, sillä tänään lauantai-aamuna täällä sataa lunta…

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta lauantaiaamuna :)

Hotelli Dorpat Emajoen mutkassa

Sateista Madridia

Yksi iltapäivä ja yksi aamupäivä sekä niiden välinen yö kului nopeasti Madridissa. Iltapäivä satoi kaatamalla, ja pakenin sadetta Thyssen-Bornemisza -museoon (täällä). Seuraavana aamupäivänä nautiskelu jatkui toisessa eli Reina Sofia -museossa (täällä). Myös päivien välinen yö meni nopeasti, vaikka katkonaisesti, kuten kotonakin :)

Oikeastaan näin kaupungista vain muutaman korttelin Plaza de Lavapies -aukiolla olleen hotellin ja tästä noin kilometrin säteellä olleiden museoiden ympärillä. Mutta ihastuin ja tykästyin - niin museoihin kuin kaupunkiin. 

Ihastuin keskustan kauniisiin kerrostaloihin, joita koristi lukemattomat ranskalaiset parvekkeet. Tuntui, että kaupungissa ei edes ollut asuinrakennusta ilman parveketta. Ihastuin pikkukuppiloihin ja -leipomoihin ja letkeisiin tapaspaikkoihin, joita keskustassa tuntui olevan joka kulmassa. Puhumattakaan museoista, joihin rakastuin :)

Eikä edes yhden tähden hotellin Ibis budgetin kolkko ja tyylitön aamupalalasikko pilannut kokemustani kaupungista. Muuten yksi tähti takasi siistin ja ikkunallisen huoneen, jossa oli oma vessa ja suihku. Ja yökin oli rauhallinen ja palvelu ystävällistä. 

Mutta silti seuraavalla kerralla valitsen ehkä eri majapaikan…

Vasemmalla hotelli Ibis budget ja oikealla rento ja mukava kuppila Portomarin - 

molemmat Plaza de Lavapies -aukiolla.

Ikkunallinen huone omalla vessalla ja suihkulla…

Halpakaupan kalosseilla oli tällä matkalla käyttöä…