Rämö Salossa

Kyse ei ole kirjailija Satu Rämöstä Islannista, vaan kuvataiteilija Outi Rämöstä Forssasta :) Salon Taiteilijaseuran galleriassa Salossa oli vielä huhtikuun ensimmäisen viikon esillä kymmenkunta Outi Rämön (s.1963) öljy- ja akryylimaalauksia pääosin tältä ja viime vuodelta. Rämö mukaan Tutkimusmatka-nimisen näyttelyn teoksissa hän kuvasi horisonttia eri näkökulmista. 

Löysin Galleria Joutsenen, kun etsin netistä josko Salon keskustassa voisi nähdä taidetta muuallakin kuin Salon Taidemuseossa (täällä). Viime viikolla vierailin ensi kertaa Tehdaskadulla olevassa Taiteilijaseuran galleriassa. Esillä olleet Outi Rämön maalaukset olivat ihan ok, mutta eivät mieleni pankkia räjäyttäneet. 

Tästä huolimatta tulen käymään gallerian kuukausittain vaihtuvissa näyttelyissä uudelleen, sillä ihastuin sen yhteydessä olevaan kehystämö Fritziin, jossa oli kaksi ystävällistä ja kivasti puhelevaa myyjää sekä kehystettyä taidetta ja julisteita. Yksi julisteista lähti jopa mummin matkaan :)

Kiintoisa uusi tuttavuus oli myös gallerian ja kehystämön ympäristö - Anjalan kaupunginosa, josta en aiemmin ollut kuullutkaan. Ränsistyvää vanhaa teollisuusaluetta Uskelanjoen rannalla - aluetta, jonne on alettu rakentaa vuoden 2028 Asuntomessuja. 

Tulevien asuntomessujen keskiössä tulee olemaan entisen Salon Koulukalusteen tehdasrakennukset, joissa kalustetuotanto on loppunut jo 1990~luvulla. Koulukaluste oli Suomen ensimmäinen tehdas, joka valmisti kouluissa tarvittavia huonekaluja - alkuun pääosin pulpetteja - ja opetusvälineitä. Kalustetehtaan perusti salolainen opettaja Fridolf Salola vuonna 1910 ja sen ensimmäinen pitkäaikainen johtaja oli Gustaf Sigfrid Sonntag (1878-1958), jota seurasi hänen poikansa Sven Sonntag (1912-1989). Vuonna 1990 Koulukalusteen liiketoiminta yhdistyi Iskuun ja pikkuhiljaa koko tuotanto siirrettiin Lahteen. 

Mielenkiinnolla jään seuraamaan, millaisia uusia asuintaloja Anjalan teollisuusalueelle rakennetaan ja miten osin suojellut tehdasrakennukset saneerataan nykyaikaisiksi asunnoiksi. Messualueelle on kuulema valmistumassa yhteensä yli 150 (messu)asuntoa. 

Kehystämö ja taidegalleria saavat kuitenkin jatkaa toimintaansa vuonna 1936 valmistuneessa entisen tehtaan konttorirakennuksessa. Joten alue jää käyntilistalleni…

Outi Rämö: Aurinko tippuu mereen, 2026

Vuoden 2028 asuntomessualuetta Salossa 

Puusta ja pisteistä

Ruben Risholm: Suuri tapaaminen, 2024-2025

 

Piipahdin päiväseltään Helsingissä ja samalla tuli vierailtua myös kahdessa galleriassa - pitkästä aikaa. Ja nautin :) Iso Roobertin kävelykadulla oleva Galleria Sinne oli minulle uusi tuttavuus, mutta Galleria Anhavassa on tullut vierailtu aiemminkin (mm. täällä). Salon mökiltä pääkaupunkiin ajoi runsaassa tunnissa ja uudella sähköautolla edestakainen matka taittui joutuisasti - ja päästöttömästi. 

Alkuvuodesta olen useasti kävellyt katutasossa olevan Sinnen ohi ja kurkistellut sen isoista ikkunoista sisällä näkyviä puuveistoksia. Lopulta tänään päätin astua gallerian kynnyksen yli yksihuoneiseen näyttelytilaan. 

Valoisaa salia hallitsee seitsemän puusta veistettyä ihmishahmoa - luonnollisen kokoisia ja näköisiä miehiä, naisia ja lapsia. Kyseessä on ruotsalaisen Ruben Risholmin (s. 1993) vuosina 2024-2025 tehty Den stora mötet (Suuri tapaaminen) -niminen istallaatio. Hahmot on veistetty taltalla jalavasta ja pääosin tukkipuusta, mistä johtuu että hahmot ikäänkuin seisoivat ”suljettuina” raajat tiukasti kiinni kehossa.

Puuihmisten välissä oli kiehtovaa kävellä. Milloin tunsin pistävän puisen katseen selässäni, milloin paljastava puinen katse tuntui tuijottavan suoraan silmiini. Pysähtyessä tunsin lähes sulautuvani osaksi puista ryhmää, osaksi suurta salaperäistä tapaamista. Kiehtovaa, ei yhtään pelottavaa :) 

Mutta miksi Risholmin hahmojen joukossa oli ”tyhjiä” veistosjalustoja? Olisin halunnut nousta seisomaan yhdelle ja esittää kuuluvani joukkoon :) Jokin puuveistoksissa jaksaa viehättää minua. Tämän totesin jo kesällä 2023, kun ihailin Riku Riipan pysäyttäviä teoksia Söderlångvikin kartanossa (täällä).

Ennen paluuta takaisin mökille halusin vielä tutustua Galleria Anhavassa viimeistä viikonloppua olevaan Matti Kujasalon 80-vuotisnäyttelyyn. Vuonna 1946 syntynyttä kuvataiteilijaa en tuntenut ennalta, mutta olin lukenut Hesarista Timo Valjakan kirjoittaman näyttelyarvion, joka oli otsikoitu ”Matti Kujasalon näyttely lähenee taikuutta” ja jonka mukaan teokset pitäisi ehdottomasti nähdä paikan päällä (HS 14.2.26). 

En ole mikään abstraktin pointillismin ystävä, tosin en ole niitä pahemmin hakeutunut katsomaankaan. Mutta jokin näissä Kujasalon valoisissa pistemaalauksissa kiehtoi. Teokset tuntuivat liikkuvan ja vaihtavan väriä riippuen mistä suunnasta niitä katsoi. Ja kohoavan irti alustastaan kohti katsojaa, niin että niitä olisi halunnut koskettaa…

Olipa kiva taas nähdä taiteilijoiden teoksia. Ja miettiä, mistä kuvakulmasta niitä valokuvaisi (vaikka osa taiteenystävistä - osin ymmärrettävästikin - haluaisi kieltää näyttelyissä valokuvaamisen). Ja kirjoittaa tuntemuksiaan näkemästään ja kokemastaan…

Matti Kujasalo: Maalaus, 2025

Ikkunataidetta

Anni Kinnunen: Wish (2018)

Torstaina kävelin Siskoa tapaamaan keskustan kuppilaan. Lyhyellä matkalla pysähdyin kahden mielenkiintoisen ikkunan edessä :) Ensimmäiseksi minut seisautti Aimonomia-niminen designstudio Albertinkadulla ja toisen kerran tuttu Halmetojan galleria (täällä) Kalevankadulla.

Aimomania on monipuolisen kuvataiteilijan Aimo Katajamäen (s.1962) studio, jonka kauniissa kaari-ikkunassa on esillä vaihtuvia installaatioita. Uuden vuoden alussa ohikulkijaa ilahduttaa viisi isokokoista puuveistosta.

Galleria Halmetojan katutason ikkunoista näkyy kaksihuoneiseen näyttelytilaan, jossa tammikuussa on nähtävillä valokuvataiteeseen erikoistuneen Anni Kinnusen (s.1978) akryylilasille tehtyjä taianomaisia pigmenttivedoksia.

Kunhan pakkupakkaset taas hellittävät, Helsingin keskustassa kävellessä voi kauniiden vanhojen rakennusten lisäksi tutustua jänniin ”näyteikkunoihin”…

Aimo Katajamäen puuveistoksia

Duetto kahdesti

 Kaisu Sirviö: Kohti heleämpää sinistä, 2025

Taidemuseoiden lisäksi olen kaupunkikävelyillä alkanut piipahtaa keskustan gallerioissa, vaikka edelleen ne vähän vieraille tuntuvatkin. Mutta - kerta toisensa jälkeen yhä tutummilta. Tosin toistaiseksi tutustumiskäyntejä on vielä vähän…

Tällä viikolla pistäydyin Kalevankadulla olevassa pienessä Galleria Duetossa, joka on aivan vastapäätä Halmetojan galleriaa, johon ihastuin syyskuussa (täällä). Duetossa oli kahden kuvataiteilijan - suomalaisen Kaisu Sirviön (s.1954) ja italialaisen Giuseppe Colombon (s.1971) yhteisnäyttely, jonka nimi oli La gazza ladra (suomeksi Varasteleva harakka). 

Esitteen mukaan näyttelyn nimi viittaa sekä Gioachino Rossinin samannimiseen oopperaan että kuvataiteilija Edgar Degasin (1834-1917) opetukseen: ”Katsokaa maalattavaa esinettä niin kuin varas katsoo varastettavaa esinettä, äärimmäisen emotionaalisen jännityksen vallassa.”

Niin Sirviö kuin Colombo olivat minulle uusia tuttavuuksia. Näin ja koin kauneutta molempien taiteilijoiden töissä, joita kaksihuoneisessa galleriassa oli esillä kymmenkunta per nuppi. Eniten ehkä tykkäsin Sirviön vihreälle taustalle maalatuista päivänliljoista ja Colombon mustassa maljakossa olevista freesioista. Edellinen oli kivipiirros eli litografia ja jälkimmäinen öljymaalaus, mutta molemmissa oli kiehtovaa herkkyyttä ja valokuvamaista tarkkuutta. 

Tosin Giuseppe Colombosta minulle ensimmäisenä tuli mieleen satu Pinokkiosta ja hänen ”isästään” Giuseppe Geppetosta :) Yllätyin kun luin, että Pinocchio on alkujaan italialainen romaani, jonka kirjoitti 1800-luvulla elänyt Carlo Collodi. Tämä yli 200 kielelle käännetty klassikko julkaistiin ensi kertaa suomeksi vuonna 1906 Maija Halosen suomentama. Suomentaja Maija Halonen (1873-1944) taas oli kuvataiteilija Pekka Halosen (1865-1933) vaimo ja yllätyksekseni Maija suomensi Pinokkion suoraan italian kielestä :)

Galleria Duetossa olin ensi kertaa käynyt jo syyskuussa, kun galleriaa ohittaessani näin sisällä Riku Riipan puu-ukkoja ja puisia päitä. Pakkohan minun oli mennä Rikua ”tervehtimään”. Vuonna 1974 syntyneeseen Riippaan oli ihastunut jo kesällä 2023, jolloin ensin sattumalta törmäsin hänen töihinsä Kuusiston Taidekartanossa Kaarinassa (täällä) ja pian tämän jälkeen ”tarkoituksella” Söderlångvikin kartanossa Kemiösaarella (täällä). Ja Duetossakin tykkäsin, vaikka teosten nimet jäivät minulta tarkistamatta, joskin Riippa harvoin nimeää teoksiaan. 

Galleioita lisää syksyyn - ja alkutalveen. Jee. 

Kaisu Sirviö: Päivänlilja, 2025

Giuseppe Colombo: Vase of freesias, 2025

Galleria Duetto Kalevankadulla

Kaksi galleriaa

Rauha Mäkilä: Tavantakainen

Eilen pistäydyin mökiltä Helsingissä ja kotona Punavuoressa. Hoidettuani pari kaupunkiasiaa piipahdin kahdessa keskustan taidegalleriassa. Galleria Halmetojassa Kalevankadulla oli Maisa Majakan keramiikkanäyttely ja Helsinki Contemperaryn tiloissa Bulevardilla oli esillä Rauha Mäkilän öljymaalauksia. 

Tykkäsin molemmista - kummastakin galleriasta ja kummastakin taiteilijasta. Maisa oli minulle tuttu aiemmin mm. Taattisten tilalta (täällä), ja onpa minulla jopa yksi hänen kiehtovista savitöistään (täällä). Sen sijaan Galleria Halmetoja oli minulle uusi tuttavuus, ja ihastuinkin kovasti tuohon katutasossa olevaan kaksihuoneiseen näyttelytilaan. Minusta taisi kertaheitolla tulla sympaattisen gallerian vakikävijä - vaihtuuhan esillä olevat teokset lähes kuukausittain…

Maisa Majakan teoksista tykkäsin etenkin pienistä lasitetuista posliinihahmoista, esimerkiksi sylikkäin istuvista mustavalkoisista Pygmalion kaksosista. Nimi Pygmalion, joka oli myös koko näyttelyn nimi, viitannee kreikkalaisen mytologian kuvanveistäjään, joka rakastui veistokseensa.

Minua viehätti myös Majakan Jatkot-niminen, parista eri osasta koottu keramiikkareliefi. Kuten teoksen nimessäkin mainittiin se oli tehty mukaellen Tove Janssonin saman nimistä öljymaalausta, jota vuodenvaihteessa ihastelin Janssonia näyttelyssä Helsingin taidemuseossa (täällä).

Helsinki Contemperaryn näyttelytila oli minulle tuttu viime syksyltä, jolloin kävin katsomassa Anna Retulaisen puutarha-aiheisia maalauksia (täällä), mutta sen sijaan kuvataiteilija Rauha Mäkilä (s.1980) oli uusi tuttavuus. Kuten Majakan töissä myös Mäkilän töissä oli hiljaista huumoria, joka puri minuun.

Contemperaryssa yksi hurmaavimmista teoksista oli suurikokoinen maalaus kolmesta taidemuseossa seisovasta ja käsilaukkuja puristavasta mummosta :) Useimpien Mäkilän teosten nimet eivät minulle ihan auenneet, esimerkk8nä Tavantakainen ja Chaplin 1982. Mutta se ei haitannut, sillä oikeastaan tykkäsin siitä, että sai yrittää miettiä nimien jujua…

Vähitellen museo-innostukseni laajenee ehkä myös gallerioihin, joita pitkään olen vierastanut ”liian vaikeina”. Kunhan vain löydän ne ”oikeat” eli minulle sopivat galleriat…

Maisa Majakka: Pygmalion Twins 

Maisa Majakka: Internal Golem Effect 

Maisa Majakka: Jatkot (Tove Janssonin mukaan) 

Tove Janssonin vuonna 1941 maalaama Jatkot, joka tunnetaan myös nimellä Krapulapäivä. 

Rauha Mäkilä: Chaplin 1982

Tekstiilitaidetta

Taattisten tilan pienessä galleriassa on elokuun ajan esillä Marije Dijkstran ja Elina Prihan tekstiilitaidetta. Alakerrassa Marijen harmaan sävyisiä kudelmia ja yläkerrassa Elinan värikkäämpiä kuvakudoksia.

Taidokasta ja kaunista. Luonnonläheistä ja Taattisille sopivaa :)

Elina Priha: Maasta olet tullut, 2025

Joukossa on myös joitakin pieniä puutöitä :)

Elina Priha: Maan kehto, 2024

Maatamo

Taattisten tilan pienen taidegallerian kesäkuinen näyttely on elämys. Kaksikerroksinen entinen mylly on oiva paikka kolmen helsinkiläisen kuvataiteilijan Minna Havaksen, Lempi Heiskasen ja Anna Jaatisen Maatamo-nimiselle yhteisnäyttelylle. 

Maatamo-sana tarkoittaa Maasta Kuuhun heijastuvaa Auringon valoa. Valo valaisee myös Kuun varjoisaa puolta ja erottuu parhaiten Kuun ollessa kapea sirppi. Kyseessä on siis tutumman kuutamo-sanan vastinpari. Kuutamohan taas tarkoittaa Kuusta Maahan heijastuvaa Auringon valoa.

Paristakymmenestä maalauksesta ja veistoksesta koostuva näyttely käsittelee heijastumia ja kohtaamisia - vuoropuhelua. Taiteilijoiden mukaan näyttelyn kullakin yksittäisellä teoksella on oma hehkunsa, mutta samalla ne toimivat heijastuspintoina toisilleen - paljastaen toisistaan jotakin yllätyksellistä. 

Pieni taidenäyttely on mielenkiintoinen kokonaisuus, joka keskustelee koko ajan myös jännittävän näyttelytilan kanssa. Teokset ja tila saavat toisistaan lisää voimaa ja valoa, kuten taiteilijat toivoivatkin. 

Ja tämä välittyy kävijälle ja katsojalle. Ja kun tähän vielä sekoittuu ovista ja seinien raoista tilaan tulviva auringonvalo :)

Yksityiskohta yllä olevasta valokuvasta - sen oikeasta laidasta :)

Pieni kaksikerroksinen näyttelytila keskusteli kauniisti näyttelyn teosten kanssa :)

Tämä sininen salamataulu oli yksi näyttelyn yksittäisistä lempiteoksistani.

Suunnitelmia puutarhaan

Vasemmalla kaksi Ensi vuoden puutarhasuunnitelmia -nimistä teosta

Viime sunnuntaina piipahdin kadulta lähes huomaamattomassa Helsinki Contempotary -nimisessä galleriassa Bulevardilla. Kävelin kotoa vartavasten gallerialle, sillä siellä on viimeistä viikkoa kuvataiteilija Anna Retulaisen (s.1969) Perhospuutarha-näyttely.

Tutustuin ja ihastuin Annan puutarha-aiheisiin maalauksiin ensi kertaa Sara Hildenin museossa Tampereella huhtikuussa 2022 (täällä). Samaa iloista värileikittelyä oli edelleen nähtävissä Bulevardilla. Esillä oli runsaat kymmenen suurta öljyvärimaalausta, joista pääosa oli maalattu tänä vuonna ja useimpien vieressä oli punainen pallo merkkinä että ne olivat jo myytyjä :)

Minun piti ihan varmistaa, että contemporary tarkoittaa nykyaikainen, ja tällaisesta modernista taiteesta minäkin pidän :) Väliin Contemporary art/moderni taide tuntuu minulle liian oudolta ja vieraalta - tosin ei aina…

Kasvilava (Opiumunikot), 2024

Sinä päivänä näin naurisperhosen, 2024

Bulevardilta Galleriaan

Lala löysi taiteen

Elokuinen Journey-taidenäyttely (täällä) Merimaskussa.

Savesta heinäkuussa

Heinäkuussa Taattisten tilalla oli näyttely, jossa oli esillä kesäkuiseen taiteilijaresidenssiin osallistuneiden neljän muotoilijan ja taiteilijan tulkintoja ja kokeiluja siitä, miten he voisivat käyttää paikallista savea tuotteidensa ja teostensa materiaalina. 

Kalustemuotoilijat Aino Michelsen ja Ville Auvinen tutkivat yhteisprojektissaan matalapolttosaven mahdollisuuksia huonekalujen valmistamisessa. Taiteilija Aoi Yoshizawa kokeili saven käyttöä tekstiilien värjäyksessä perinteisten japanilaisten värjäystekniikoiden pohjalta. Ja neljäs residenssiläinen Davide Ronco työsti savea ja muuta maamateriaalia luoden maataideteoksen, joka vähitellen tulee ”rapistumaan” ympäröivään luontoon. 

Heinäkuu meni ja kohta alkaa syyskuu, joten onnellisia ne jotka ehtivät nähdä saven ympärille syntyneen, onnistuneen kesänäyttelyn. Missanneita odottaa ensi vuonna uudet kujeet :)

Aoi Yoshizawa kokeili saven käyttöä tekstiilien värjäyksessä.

Davide Roncon ”rapistuva” maataideteos

Journey by Kirsi

Näyttely Taattisten tilalla 1-31.8.2024 

Näyttelytilana oli tilan entinen viljakuivuri.

Hauras kiinnosti minua ja muita

Fiskarsin Kuparipajassa on kiinnostava ja mieleenjäävä näyttely. Elokuun loppuun kestävä näyttely on pystytetty Onoman 30-vuotisjuhlien kunniaksi. Onoma taas on Fiskarsissa asuvien tai työskentelevien käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden 1990-luvulla perustama osuuskunta, johon nykyään kuuluu 145 jäsentä. 

Kuparipajan kahteen isoon halliin levittäytyvässä Hauras-nimisessä näyttelyssä on 69 taiteilijan, muotoilijan ja käsityöläisen töitä. Heistä lähes kaikki ovat tai ovat olleet (5 heistä on kuollut) Onoman jäseniä, lukuunottamatta viittä ulkomaista taiteilijaa, jotka ovat osallistuneet (vain) Fiskarsissa järjestettyihin taiteilijaresidensseihin. Juhlanäyttelyn on kuratoinut taidehistorioitsija Marja Sakari, joka vuoden alussa jäi eläkkeelle Ateneumin johtajan työstä. 

Tykkäsin Hauras-näyttelystä tosi paljon. Heti ensimmäisestä vilkaisusta, jolloin silmiini osui japanilaisen Mafune Gonjon (s.1984) A Traveller -niminen siro ja herkkä teos. Lasin palasista ja metallista tehty mekko, joka kauniisti väreili ja kimalteli ikkunasta tulevan auringon valossa. Vastapäisellä seinällä huomioni kiinnittyi Anna Ulffin (s.1963) installaatioon, joka oli tehty ihmisen hiuksia. Ohutseinäisiä oli osuva nimi tuolle oudolle teokselle, joka herätti mietteitä niin ihmisen kuolevaisuudesta kuin itse teoksen hauraudesta. 

Toisessa näyttelyhallissa minua kiehtoi mm. Jaakko Pakkalan (s.1948) Monumentti-niminen akvarelli. Herkkä teos, jolla oli vahva sanoma: Ihminen, jolle pystytetään monumentti, tarvitseekin pystyssä pysyäkseen eristävän ja pelottavan metallikehikon… 

Hallin kulmaan, kahden ikkunan väliin oli pystytetty Tiina Karimaan ja Lumi Fellmanin Maailmanpuu. Hurmaannuin sekatekniikalla toteutetusta teoksesta, vaikka teoksessa en paljoa haurautta nähnytkään. Mitä nyt roppakaupalla kevyitä höyheniä…

Ja paljon muuta. Kuten vajaa seitsemänkymppisenä kuolleen Jukka Mäkelän (1948-2019) kaksi maisemateosta vuodelta 1994 ja Kuparipajan lasikkoon sijoitettu avio- ja työpari Barbro Kulvikin (s.1942) ja Antti Siltavuoren (s.1943) lehdetön ja lähes kuoreton luumupuu. Luettuani teoksen nimen Kun kuoret karkaavat seisoin pitkään omissa mietteissäni. Puhutteli eläkeikäistä…

Tykkäsin myös näyttelyssä olleista posliini- ja keramiikkaesineistä, jotka oli korjattu japanilaisella Kintsugi-menetelmällä, jossa säröjen korjaamiseen käytetään urushilakkaa ja kulta-,  hopea- tai platinajauhetta. Tekniikka perustuu wabi-sabi-estetiikkaan, joka arvostaa epätäydellisyyttä sekä korostaa säröjen kauneutta ja osuutta elämässä. Joten lisää wabi-sabia elämään :)

Palaan vielä osuuskunnan nimeen Onoma. Alkuun oli ehdotettu nimeä Oma, mutta se oli jo rekisteröity, joten keksittiin nimi On-Oma. Suomenkielen omana olemisen lisäksi onoma viittaa kreikan kieleen, jossa se tarkoittaa nimeä. Minä olen tavuttanut sanan aina O-no-ma, eikä mieleeni ole edes tullut, että sen voisi tavuttaa On-oma. 

Tykkäsin. Ja niin tykkäsi moni muukin, sillä ihmisiä Onoman näyttelyssä heinäkuisena torstaina oli yllättävän paljon. Hyvä näin :) 

Mafune Gonjo: A Traveller, 2021 

Anna Ulff: Ohutseinäisiä, 2024

Jaakko Pakkala: Monumentti, 2013 

PS. Vaalea ristikko ylä- ja alaosan välissä on heijastus viereisestä ikkunasta :)

Kintsugi-menetelmällä korjattuja esineitä.

Tiina Karimaa & Lumi Fellman: Maailmanpuu, 2024 

Vasemmalla Jukka Mäkelän Maisema I-II (1994) ja oikealla Daniela Bergschneiderin 

Hybridia (2020), joka oli tehty käsinvaletuista posliinielementeistä ja nylonkankaasta.

Lasikossa on Barbro Kulvikin ja Antti Siltavuoren Kun kuoret karkaavat (2024) -

luumupuu, minkä näkee paremmin näyttelytilan sisältä :)