maanantai 29. huhtikuuta 2024

Kevättä mökillä


Kevät tulee Ukin mökille. Eteislasikossa kasvaa ja vahvistuu pari tomaatin ja mansikan tainta. Seinällä kiipeilee viimevuotinen viiniköynnös, toinen köynnöksen taimista ei selvinnyt Suomen talvesta. Pyöreällä puupöydällä viihtyy Salosta viikonvaihteessa ostamani koristehortensia.

Takatalven (täällä) jälkeen kevät puskee vauhdilla. Mökkitien sinivuokot availevat kukkiaan, ja useampi kukkiva valkovuokkokin on jo nähty…

sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Hurmaavia valokuvia

Lampi, 2008

Salon taidemuseossa on tänään viimeistä päivää hurmaava ja vangitseva valokuvanäyttely. Onneksi sain viimein eilen aikaiseksi käydä katsomassa 62-vuotiaan valokuvataiteilija Chen Jiagang valokuvateoksia Veturitallin näyttelyssä. Lumouduin - ja jäin koukkuun taianomaisiin valokuviin.

Taidemuseon neljään saliin oli ripustettu 34 suurikokoista, pääosin vuosina 2008-2012 työstettyä valokuvaa. Katsojaystävällisen väljästi ja ilmavasti. Viimeisestä viikonlopusta huolimatta katsojia oli sopivasti - ei ruuhkaksi, joten teoksia sai katsoa ja tutkia kukin omassa rauhassaan. Myös läheltä yksityiskohtia tarkastellen, kuten Chen Jiagang näyttelyn avajaisissa vieraillessaan valokuviensa katsojia opasti.

Kiinassa syntyneen ja nykyään Pekingissä asuvan ja työskentelevän valokuvataiteilijan valokuvissa yhdistyi jännästi maisema- ja dokumenttivalokuvaus. Ja teatraalisuus - joka toi lisää mielenkiintoa ja vahvaa jännitettä teoksiin. Lähes kaikista valokuvista löytyi yksi tai useampi pysähtynyt naishahmo - erillisenä ympäristöstään, mutta silti kokonaisuuteen täydellisesti sopien. 

Chen Jiagang (s.1962) työskenteli pitkään arkkitehtinä, kunnes 2000-luvun alussa päätti ryhtyä päätoimiseksi valokuvaajaksi. Kuvatessaan Jiagang käyttää usein vanhanaikaista palkkikameraa, ja suunnittelee ja työstää kuviaan pitkään ja hartaasti. Vuodessa hän saattaa valmiiksi vain parikymmentä näyttelykelpoista valokuvateosta.

Kauniita, jännitteisiä ja puhuttelevia teoksia. Kannatti ehdottomasti pistäytyä lauantaisen torireissun päätteeksi. Ukkikin ihastui - ja se on paljon se :)

Yksityiskohta valokuvasta Kalastajaveneet (2008)

Keitä ovat kaivostyöläiset -niminen teos (2008) 
on kuvattu hiilikaivoksessa Guizhoun maakunnassa. 
Teokseen on saatu vahva liikkeen tuntu käyttäen neljän sekunnin valotusaikaa. 
Noin sadan kasvottoman kaivostyöläisen joukossa erottuu kolme paikallaan olevaa naista, 
josta keskimmäinen on valokuvaajan vaimo. 

Naapurit, 2008

Fengjien yö, 2012

perjantai 26. huhtikuuta 2024

Mökki mattona


Keskuskirjasto Oodi Helsingin Töölössä ei petä koskaan - sieltä löytyy lähes kaikkea :) Lapsille, nuorille, opiskelijoille, aikuisille, eläkeläisille. Etenkin lapsiperheet ja eläkeläiset tuntuvat löytäneen Oodin olohuoneekseen, kuten joulukuussa 2019 kirjoitin (täällä). 

Kirjaston ja kirjojen lisäksi rakennus palvelee kohtaamispaikkana, lukusalina, työ- ja kokoustilana sekä harrastus- ja kurssihuoneena. Siellä järjestetään paljon myös pienimuotoisia luentoja, seminaareja ja musiikkiesityksiä. Rakennuksen alakerrassa on suosittu ravintola ja kolmannessa kerroksessa mukava kahvila, joiden ainoa miinus on se että etenkin lounasaikaan molempien istumapaikat tuppaavat olemaan täynnä. Ja onhan pelkästään puuverhoiltu rakennus näkemisen arvoinen - ulkoa ja sisältä. 

Mennä viikolla kävin keskuskirjasto Oodissa 3-vuotiaan pojanpoikani kanssa. Kolmannessa kerroksessa lasten temmellyspaikan takana törmäsinne kaikille vapaaseen, ilmaiseen askartelupajaan. Puolentoista tunnin ajan paikalla oli kolme ohjaajaa ja kasapäin askartelupahveja, värikyniä, pensseleitä, sormivärejä ja muita askarteluvälineitä korttien tekoa varten. Viihdyimme lähes tunnin ja askartelimme yhteensä neljä värikästä korttia :)

Ylimmässä kerroksessa ihastelimme molemmat - kolmivuotias pikkupoika ja vähän vanhempi mummi -  lukupaikoissa olevia isoja ja komeita mattoja. Etenkin hissien lähellä oleva lilan ja harmaan värinen valtava matto herätti mielenkiintoni. 

Onneksi löysin läheisen kirjahyllyn seinästä tietoa matosta. Sen on suunnitellut korealaissyntyinen, Suomessa asuva suunnittelija Aamu Song suunnittelijapuolisonsa Johan Olinin kanssa. Suunnittelun pohjana on ollut kirjailija Aleksis Kiven kuolinmökki Tuusulassa. Mökki irtaimistoineen ja asukkaineen toistuu matossa luonnollisessa koossaan. 

Jännä nähdä ja kokea mökki mattona - mökki, johon tutustuin ja ihastuin Tuusulassa kesäkuussa 2022 (täällä). Miten hieno idea tuoda kansalliskirjailijan perheen pikkuruinen koti keskelle ihmisvilinää ja jättimäistä keskuskirjastoa. 

Vaikea uskoa, että kuusihenkisen perheen koti mahtuu yhteen mattoon… Maton kodikkuudesta ja söpöydestä huolimatta kirjailijan vaatimattomat elinolot konkretisoituvat. 

Kirjaston seinällä oli matosta kuva, josta matto on helpompi hahmottaa 
kuin luonnollisessa koossaan kirjaston lattialla.

Keskiviikkoisen korttipajan tuotoksia

Keskuskirjasto Oodi avattiin joulukuussa 2018.

torstai 25. huhtikuuta 2024

Kiitos Sooloiluista :)


Olen tykästynyt (taas) Tallinnaan. Tähän vaikuttaa kaksi juttua. Ensinnäkin viimeviikkoinen yhden yön piipahdus kaupungissa (täällä) näytti - jäätävästä kevätkelistä huolimatta - kaupungin parhaita puolia, ja kutkutti näkemään ja kokemaan kaupunkia lisää. Ja toisena syynä on viisikymppisen Henna Mikkilän kirjoittama Sooloiluja-blogi (täällä), jossa nykyään itsekin Virossa asuva Henna kertoo kiinnostavasti ja huokuttelevasti Tallinnasta ja laajemminkin Virosta. 

Kiitos Henna sooloiluista blogissasi, josta löydän jatkuvasti uutta ja kivaa näkemistä, tekemistä ja kokemista naapurimaassmme Virossa. Sooloilujen ansiosta selaan taas allakkaa löytääkseni sopivaa aukkoa uudelle parin päivän hotellireissulle, vaikka juuri edelliseltä retkeltä palasinkin…

Ps. Yllä on valokuva taiteilija Adamson-Ericin 1960-luvulla tekemästä nahkaisesta kirjankannesta, jonka kuvasin taiteilijan nimikkomuseossa Tallinnan Vanhassakaupungissa (täällä).

keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Rastaat ihmeissään

Järvi avoinna, mutta maassa yli parikymmentä senttiä lunta. Ja viikon päässä on Vappu :)

tiistai 23. huhtikuuta 2024

Uks muuseum


Tallinnan Vanhassakaupungissa on pieni museo, jonka ohittaa helposti. Ja jos huomaakin oven vieressä olevan vironkielisen nimen Adamson-Ericu muuseum, jättää sen helposti noteeraamatta, koska Adamson-Eric -niminen taiteilija ei monellekaan suomalaiselle sano mitään. Kuten ei minullekaan, ennen kuin keksin pistäytyä tässä taiteilijan nimikkomuseossa Luhige Jalg -kadulla. 

Adamson-Eric (1902-1968) syntyi Erich Carl Hugo Adamson -nimisenä Tartossa. Nimensä nuori taiteilija muutti 1920-luvun alussa, kun hän parikymppisenä lähti opiskelemaan kuvataiteita Keski-Eurooppaan. Palatessaan takaisin Viroon 1934, hän oli jo arvostettu taiteilija ja esitellyt töitään useassa ulkomaalaisessa näyttelyssä.

Adamson-Ericistä kehittyi poikkeuksellisen monipuolinen taiteilija. Maalausten ja grafiikan lisäksi hän työsti mm. keramiikkaa, nahkaa, puuta ja metalleja tehden astioita, koruja, ryijyjä ja huonekaluja. Häntä pidetään Viron taidemuotoilun isänä ja kutsutaan usein sanaparilla ”legenda jo eläessään”. 

Edes vakava aivoinfarkti, jonka hän sai vain 53-vuotiaana 1955 ja jonka seurauksena hänen oikea kätensä halvaantui, ei estänyt intohimoista taiteilijaa jatkamasta uraansa. Jos on kiinnostunut tästä tuottoisasta taiteilijasta, kannattaa lukea Tuglas-seuran sivuilta Kersti Kollin 2019 kirjoittama artikkeli miehen elämästä (täällä). 

Adamson-Ericin museo on avattu 1983, kun taiteilijan puoliso lahjoitti museon kokoelmaan lähes 1000 edesmenneen miehensä teosta. Pikkuriikkinen museo, jossa on esillä niin taiteilijan maalaus- kuin käyttötaidetta. 

Kiva lisä suomalaisturistin perussettiin Tallinnassa :)

Montargris (kaupunki Ranskassa), 1927

Omakuva 27-vuotiaana (1929) - hirttosilmukan kanssa…

Nahkatyö 1930-luvun loppupuolelta

Rintakoru, 1937

Takana muotokuva vuodelta 1938 taiteilijan vaimosta 
tekstiilitaiteilija Mari Adamsonista (1908-2000).

Valokuva taiteilijan yksityisnäyttelyn avajaisista Helsingissä vuonna 1936…

…ja Tallinnassa vuonna 1938. Kuin kahdesta eri maailmasta :)

maanantai 22. huhtikuuta 2024

Kirkkomusiikkia ja psalmin sanoja

Aleksander Nevski katedraal eli Aleksanteri Nevalaisen katedraali

Tallinnan hotellihuoneen ikkunasta (täällä) näkyi kaksi komeaa kirkkoa, joissa kummassakaan en ole käynyt sisällä. Joten pitihän minun tällä reissulla yrittää asia korjata :)

Toisen Tallinna-päivän aamuna kävelen hotellilta kohti Toompean mäellä näkyviä kirkkoja tarkoituksena selvittää, josko ne olisivat avoinna. Ensimmäisenä vastaan tulee ortodoksinen Aleksanteri Nevskin katedraali ja sen viisi mustaa upeaa sipulikupolia. Selviää, että katedraalin ovet ovat auki yleisölle joka päivä kahdeksasta iltakuuteen. Eli sisään :) Mutta ilman kameraa, sillä katedraalin sisätiloissa valokuvaaminen on kielletty.

Kiipeän portaat, työnnän oven auki ja astun sisään Aleksanteri Nevskin mukaan nimettyyn, vuonna 1900 valmistuneeseen ortodoksikirkkoon. Noin 800 vuotta sitten elänyt Aleksanteri Nevski (suom. Nevalainen) oli nykyisen Venäjän alueella vaikuttaneen Novgorodin ruhtinas. Aleksanteri puolusti  ansiokkaasti Venäjää 1200-luvun käydyissä sodissa, minkä takia hän on yksi Venäjän kansallissankareista. 

Vähän jälkeen yhdeksän Tallinnan katedraalissa on menossa jumalanpalvelus. Parhaimmillaan 1500 ihmistä vetävässä kirkkosalissa aamumessuun osallistuu parikymmentä ihmistä ja kymmenkunta seurakunnan työntekijää - sekä kuoro, ellei ajoittain salissa kaikuva kaunis kuorolaulu sitten tule nauhalta?? 

Jykevät kivipilarit kannattelevat korkealle kohoavia kupolikattoja. Turkoosin väriset kupolit sekä niitä ja pylväitä reunustavat puna-sini-valkoraidoitetut kohokuviot sopivat kummasti toisiinsa. Tasapainoinen ikonostaasi, palavat kynttilät ja kirkkosalin ympärille sijoitetut pienemmät alttarit luovat levollisen ja rauhallisen ympäristön huolimatta meistä sisään ja ulos seilaavista turisteista. 

Monotoninen kirkkotekstien luku, joka vuorottelee meditatiivisen musiikin kanssa, voimistaa rauhan tunnetta. Tämä yllättää minut, sillä usein aiemmin olen tuntenut vain ärsyyntymistä ja levottomuutta muissa kuin riisutuissa (ja tutuissa) luterilaisissa kirkoissa. Ja kun vielä mielessä pyörii, että valmistuttuaan katedraali nähtiin pitkään Venäjän sorron symbolina - ja entä nyt? Se täytyy kuitenkin myöntää, että Aleksanteri Nevalaisen katedraali on sopusuhtainen ja kaunis niin ulkoa kuin sisältä…

Katedraalin jälkeen suuntaan läheiseen Tallinnan tuomiokirkkoon. Tämän luterilaisen kirkon vanhimmat osat on rakennettu jo 1200-luvulla, ja se onkin kaupungin vanhin kirkko. Myös tämä kirkko on auki päivittäin, mutta toisin kuin katedraalissa, tuomiokirkkoon tutustumisesta veloitetaan kaksi euroa - ja sisällä saa valokuvata :)

Kun tuomiokirkkoa alettiin rakentaa, nykyistä Viron aluetta ja muuta Baltiaa hallitsivat saksalaiset. Kirkko säilyikin pitkään leimallisesti saksalaisena kirkkona ja ensimmäinen vironkielinen saarna pidettiin kirkossa vasta 1927. 

Huolimatta seinät täyttävistä baltiansaksalaisten aatelismiesten hautajaisvaakunoista ja hautalaatoista pysäyttävintä isossa tuomiokirkossa on kirkkosalin vaatimattomin nurkka. Pian 30 vuotta sitten (28.9.1994) hukkuneen Estonia-laivan muistoalttari kaksine puupenkkeineen - ja viittaus psalmin 28 yhdeksänteen säkeeseen:

Pelasta kansasi ja siunaa omiasi,
kaitse ja kanna heitä
nyt ja aina. 

Tuomiokirkon keskikäytävää


Estonian muistoalttari

Toomkirik eli Tuomiokirkko

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Vastatuulessa Tallinnassa


Ainoaksi Tallinnan illaksemme olin varannut meille kolmelle mummille (täällä) pöydän Mantel & Korsten -nimisestä ravintolasta. Pääsyinä valintaani olivat uusi tuttavuus, maininta netin suosituslistoilla ja sijainti vanhassa rakennuksessa Kadriorgin puistossa. Ja olisi hyvä ”tekosyy” käydä myös muualla kuin tutussa Vanhassakaupungissa :)

Parasystävä oli tutkinut suosittamani ravintolan lyhyttä ruokalistaa ja viestitti minulle, että lista ei vaikuta kovin kiinnostavalta ja että pitkä matka Kadriorgin puistoon vaikuttaa liian haastavalta. Hyväksyin hänen vastaväitteensä. Ensinnäkin luotan ystäväni ruokamakuun ja lähes aina osuviin ravintolavalintoihin sekä tiedän hänen polvi- ja lonkkahaasteensa (joskin luulin niiden jo vähän hellittäneen). Ja suostuin ravintolan vaihtoon mukisematta. Ja jääpähän Kadriorgin puisto minulle syötiksi seuraavaan ihka omaan Tallinnan matkaani :)

Parasystävän ravintolavalinta Controvento sijaitsi Vanhassakaupungissa Katariinankujalla (Katariina Käik), vain lyhyen kävelymatkan päässä hotellistamme. Tämä Tallinnan vanhin italialainen ravintola oli avautuessaan 1994 ensimmäisiä neuvostovallan jälkeisiä ”länsimaisia” ravintoloita Tallinnassa. 

Contravento osottautui nappivalinnaksi - pienellä kujalla vanhassa kivitalossa oleva sokkeloinen ja kaikinpuolin mukava paikka. Ihana, asiansa osaava tarjoilija ja herkullinen ruoka. Ja pitkä ruokalista, jossa oli Parasystävän toivomaa valinnan varaa. 

Minä pitäydyin kuitenkin katkaravuissa, jotka ravintolassa (onnekseni) osattiin valmistaa. Äyriäisen liha ei ollut yhtään ”sitkeää” eikä ”puumaista”, vaan upean pehmeää, mutta kiinteää - ja tietty maukasta. Alkupalani katkaravut uivat voi-, chili- ja valkosipulikastikkeessa, joten kastiketta riitti dipattavaksi ravintolan hyvään ja tuoreeseen leipään - joka oli leikattu riittävän paksuiksi viipaleiksi :) 

Pääruoaksi valitsimme molemmat Parasystävän kanssa mausteisia katkarapuja kermaisen linguine-pastan kanssa. Myös ystävämme Ina nautti pääruoastaan, joka oli paistettua vasikanmaksaa venetsialaiseen tapaan ja papuja anjoviksen, valkosipulin ja sitruunan kanssa.

Ja herkkua olivat kaikki :) Ruoka-annokset olivat niin suuria ja täyttäviä - ja hyviä - etten edes minä enää jaksanut edes ajatella jälkiruokaa.

Ruokailu Controventossa kruunasi lyhyen matkamme ja mukavan iltamme. Hyvä - ellei jopa parempi - vastaveto tai vaihtoehto Kadriorgin puiston ravintolalle. Ja Controventonhan voisi ehkä suomentaa vastatuuleksi :) Vai miten on, Parasystävä?

Alkupalaksi grillattuja katkarapuja voi-, chili- ja valkosipulikastikkeessa

perjantai 19. huhtikuuta 2024

Yksi yö


Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Tallinnassa on tullut käytyä useasti. Pääosa matkoista on ollut yhden yön reissuja, ja lukuisia keskustan hotelleja on tullut kokeiltua. Erilaisia ja -tasoisia, mutta useimpiin olen ollut tyytyväinen, ja joihinkin jopa ihastunut.

Tällä kertaa (täällä) hotelliksi valikoitui Eckerö Linen esittessä mainittu Hestia Hotel Barons, joka sijaitsi aivan Vanhankaupungin ytimessä, Suur-Karjan ja Välke-Karjan risteyksessä. Tärkein syy, miksi valitsin hotellin, oli se että sieltä löytyi kolme kohtuuhintaista yhden hengen huonetta. Valintaperusteeni kuultuaan Parasystävä pyöritti päätään, mutta onneksi myös tämä eripuolilla maailmaa matkannut ystäväni hyväksyi Baronsin - yhdeksi yöksi :) 

Hotellirakennus oli vanha - tosin kunnostettu - ja edusti viime vuosisadan alun jykevää jugendtyyliä, ja samaan sarjaan kuului myös aula- ja aamiaistilojen sekä majoitushuoneiden sisustus. Aiemmin tässä viisikerroksisessa rakennuksessa oli hoidettu pankkiasioita ja ylemmissä kerroksissa oli ollut asuntoja.

Hotel Barons ajoi hyvin asiansa, ja oli juuri sopiva majoituspaikka mummitriollemme. Rauhallinen ja lämmin. Sängyt ja vessa ok. Ja telkkarista näkyi kaikki Suomi-kanavat. Riittävä aamiainen, jossa kaiken muun lisäksi tarjolla myös hyvää piimäkakkua, ja mikä parasta aamupalabuffet avattiin jo kello seitsemän :)

Ja löytyihän ne portaatkin nurkan perältä suljetun - ei lukitun - oven takaa. Hissi ei siis ollut ainoa reitti alas ja ulos neljännen kerroksen huoneistamme, kuten alkuun luulin. 

Eli hätäuloskäynti oli tarpeen tullessa turvattu :) Pitihän minun asia varmistaa…





Hotellihuoneen ikkunasta näkyi Nigulisten (Pyhän Nikolauksen) kirkon torni ja
sen takana ortodoksinen Aleksanteri Nevskin katedraali.

torstai 18. huhtikuuta 2024

Kujia, kukkia ja kirkkoja


Ekaa kertaa sitten koronan olimme vakioreissulla Tallinnassa - Parasystävä, ystäväni Ina ja minä - kolme yli seitsemänkymppistä entistä työtoveria :) Koronan alkaessa maaliskuussa 2020 meillä oli varattuna Viron reissu huhtikuulle, mutta matka peruuntui, kuten kaikki muukin pandemian jyräämänä. 

Vasta nyt saimme järjestettyä uuden reissun, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan pätee taas tähänkin :) Lähdimme Helsingistä eilen aamulla Eckerö Linen M/S Finlandialla ja palasimme samalla laivalla tänään iltapäivällä. Mennessä olimme varanneet laivan buffet-aamiaisen, jonka syömiseen oli harmiksemme varattu vain yksi tunti ja meidät ajettiin sanan mukaisesti ulos ravintolasta seuraavan kattauksen alkaessa. Paluumatkalla tyydyimme kuohuviiniin ja kortinpeluuseen bingobaarissa :)

Tallinna oli ihana, kuten aina - huolimatta yllättävästä takatalvesta. Onneksi olimme kaikki kaivaneet päällemme jo kertaalleen kesäsäilöön laitetut talvitamineet. Vanhassakaupungissa oli lähes aavemaisen hiljaista, mistä tavallaan nautin. Kevätkukat puistoissa olivat vasta aluillaan, mutta kuitenkin pidemmällä kuin Suomessa. 

Lyhyt reissu meni jutellessa ja nauraessa, muistellessa ja herkutellessa. Maisteltiin jopa vadelma-Margarittaa ja Vana Tallinnia - entisaikojen muistoksi. Ja ehdittiin myös kasvohoitoon ja hierontaan, Ina jopa molempina päivinä.

Kiitos riemastuttavasta seurasta, Tytöt :)

Tammsaare park eli (kirjailija A.H.) Tammsaaren puisto Viru-keskuksen vieressä

Tanskan kuninkaan puutarhaksi kutsuttu pieni puisto ja näköalatasanne 
Kaupunginmuurin vieressä.


Niguliste kirik/muuseum eli Pyhän Nikolauksen kirkko ja museo

Luhike jalg eli Lyhyt jalka -kuja

keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Jäätä ja lasia


Ukin mökillä riittää ihailtavaa - niin ulkona kuin sisällä. Tällä kertaa minua kiehtoi viereisen järven jää, joka oli muuttunut jännän tummanpuhuvaksi. Ilmeisesti siksi, että se alkoi viime viikkojen lämpimien päivien jälkeen olla jo tosi ohutta. Tavallisesti mökkijärven jää sulaa lopullisesti vasta vapun tienoolla yhdessä vuorokaudessa.

Sisällä jäin taas hetkeksi ihailemaan - ja muistelemaan - Ukin nuorena miehenä ostamaa paria sinistä pikkumaljakkoa. Yksi, jo osin rikkoutunut yhteiseltä matkaltamme Venetsian Muranosta ja kaksi kesäretkiltä Fiskarsista.

Lokitkin olivat saapuneet mökille - tavallista aikaisemmin. Ja istuskelivat jäällä ihmettelemässä ja odottamassa jään sulamista lokkisaaren ympäristöstä. 

Lasia Fiskarsista ja Muranosta. 

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Ruokailulasikko etenee


Ukki on asunut rakentamassaan Salon mökissä nyt tasan vuoden (täällä). Paljon on valmista ja kaunista, mutta joitakin pienempiä juttuja on vielä vaiheessa.

Terassin liuskakivilaatoitus valmistui loppukesästä (täällä), mutta pihan ja terassin väliin jäävä iso ruokailulasikko on tekeytymässä. Se valmistunee lopullisesti tulevaksi kesäksi. Hyvä, sillä vasta sen valmistuttua Ukin mökillä on tilaa ruokailla joskus suuremmallakin perheporukalla :)

Toki tähän asti on ollut mahdollista syödä ulkoterassilla ja pikkuporukalla myös sisällä - ja toki pihalla. Pihallahan tilaa riittää myös muille kuin käpytikoille, joita nytkin pihalla kiertelee ja koputtelee kaksin kappalein :)

Lasikko pihalta kuvattuna. 

maanantai 15. huhtikuuta 2024

Kuviot näkyviin


Kutomisessa pitäydyn perusjutuissa ja yksinkertaisissa malleissa, sillä tykkään onnistua :) Tämän takia en ole niin perillä kudonnan tekniikasta. Eikä se minua niin kiinnostakaan…

Joku viikko siten kuitenkin eksyin sattumalta Pariton rasa -nimisen käsityöblogin sivuille ja jäin lukemaan juttua lankadominanssista (täällä). Se tarkoittaa neuletekniikkaa, jonka ansiosta kirjoneuleessa onnistuu neulomaan siistejä kuvioita, jotka erottuvat paremmin pohjalangasta.

Yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, että kuviolanka eli ns. dominoiva lanka haetaan puikolle aina pohjalangan eli ns. ei-dominoivan langan alta. Asia on selitetty ja kuvattu hyvin Pariron rasa -blogissa eli jos kiinnostaa, katso tarkemmin täällä

Lankadominanssin omaksuttuani tutuista sydänsukista (täällä) tulee entistä siistimpiä - ja kauniimpia. Kiitos Pariton rasa :)

Ja valmis sukka :)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Punaista kevääseen


Valkoista, keltaista ja vihreää. Vuokkoja, krookuksia ja hiirenkorvia. Kevään ensimmäisiä värejä, joiden avulla luonto alkaa hiipiä kohti kesää.

Kirkkaanpunaista luonnossa nähdään pääosin vasta keskikesällä. Kävellessäni mökin ympäristössä törmäsin kuitenkin tähän upean punaiseen sieneen. Netistä selvisi, että sieni on punamaljakas, joka kasvaa keväisin lahopuilla ja kaatuneissa risukoissa. Tällä punaisella sienellä ei ole ollenkaan jalkaa ja sen läpimitta on 1-5 senttimetriä. 

Upea ilmestys, jollaiseen en ole aiemmin törmännyt. Sen sijaan olen nähnyt usein punamaljakkaan lajiserkkuja syksyisin esiintyviä oranssimaljakoita. 

Palatessani metsäkävelyltä huomasin Ukin mökin pihalla lisää punaista. Terhakoita sipulikukkien alkuja. Mitä lie? Ehkä tulppaaneja. Pian paljastuu :)