perjantai 19. huhtikuuta 2024

Yksi yö


Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Tallinnassa on tullut käytyä useasti. Pääosa matkoista on ollut yhden yön reissuja, ja lukuisia keskustan hotelleja on tullut kokeiltua. Erilaisia ja -tasoisia, mutta useimpiin olen ollut tyytyväinen, ja joihinkin jopa ihastunut.

Tällä kertaa (täällä) hotelliksi valikoitui Eckerö Linen esittessä mainittu Hestia Hotel Barons, joka sijaitsi aivan Vanhankaupungin ytimessä, Suur-Karjan ja Välke-Karjan risteyksessä. Tärkein syy, miksi valitsin hotellin, oli se että sieltä löytyi kolme kohtuuhintaista yhden hengen huonetta. Valintaperusteeni kuultuaan Parasystävä pyöritti päätään, mutta onneksi myös tämä eripuolilla maailmaa matkannut ystäväni hyväksyi Baronsin - yhdeksi yöksi :) 

Hotellirakennus oli vanha - tosin kunnostettu - ja edusti viime vuosisadan alun jykevää jugendtyyliä, ja samaan sarjaan kuului myös aula- ja aamiaistilojen sekä majoitushuoneiden sisustus. Aiemmin tässä viisikerroksisessa rakennuksessa oli hoidettu pankkiasioita ja ylemmissä kerroksissa oli ollut asuntoja.

Hotel Barons ajoi hyvin asiansa, ja oli juuri sopiva majoituspaikka mummitriollemme. Rauhallinen ja lämmin. Sängyt ja vessa ok. Ja telkkarista näkyi kaikki Suomi-kanavat. Riittävä aamiainen, jossa kaiken muun lisäksi tarjolla myös hyvää piimäkakkua, ja mikä parasta aamupalabuffet avattiin jo kello seitsemän :)

Ja löytyihän ne portaatkin nurkan perältä suljetun - ei lukitun - oven takaa. Hissi ei siis ollut ainoa reitti alas ja ulos neljännen kerroksen huoneistamme, kuten alkuun luulin. 

Eli hätäuloskäynti oli tarpeen tullessa turvattu :) Pitihän minun asia varmistaa…





Hotellihuoneen ikkunasta näkyi Nigulisten (Pyhän Nikolauksen) kirkon torni ja
sen takana ortodoksinen Aleksanteri Nevskin katedraali.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti