keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Keitto, jota ei voi pilata

Kukkakaalikeittoa ja tilliöljyä

Kirjoitan itselle ”muistiin” Tyttärien Tilalla viikonloppuna syödyn (täällä) superhelpon ja superherkun kukkakaalisosekeiton ohje 4-6 hengelle.

1,5 kg kukkakaalia
1,5 l kasvislientä
1 paketti (250g) Koskenlaskija-sulatejuustoa

Keitä pilkottu kukkakaali pehmeäksi ja soseuta tehosekoittimella. Lisää ja sulata joukkoon pilkottu sulatejuusto. And that’s it :):) 

Nauti herkkukeitto tilliöljyn (silputtua tilliä, hyvää öljyä ja pari tippaa sitruunamehua) kanssa. 

Jos haluaa hienostella, keiton makua voi petrata lisäämällä ennen keittämistä pilkottua sipulia ja/tai valkosipulia taikka käyttää maustettua Koskenlaskijaa. Taikka ennen keittämistä paahtaa kukkakaalin palat 200˚C uunissa 10-20 min Soppa365-sivuston ohjeen (täällä) mukaan.

Pannukakkua sirotesokerilla

Ja vielä Maailman parhaan pannukakun ohje - Kotikokki-sivustolta (täällä) - 6 hengelle:

4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhoa
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
8 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g sulatettua margariinia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munat ja jäähtynyt margariini. Kaada leivinpaperille uunipellille. Paista uunissa 200-225 asteessa noin 30 minuuttia.

maanantai 24. tammikuuta 2022

Tilan pikatarkastus


Piipahdimme viikonloppuna Ukin ja Muru- ja Chloe-koirien kanssa Tyttärien Tilalla Merimaskussa. Viimeksi kävimme siellä jouluna (täällä), joten olikin jo aika tehdä seuraava tilatarkastus :):)

Miniloma lauantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään kului alta aikayksikön saaristomaisemissa emännän vieraanvaraisessa huomassa. Ehdimme ihailla ja rapsuttaa kahta viime viikolla syntynyttä karitsaa. Pari päivää Doriksen (täällä) jälkeen syntyi toiselle emälle vielä Uno-karitsa. Koeajaa Opiskelijatytön hankkiman auton, joka aiempaa autoa paremmin sopii maatilan autoksi - ja oli vielä mukava ja kaunis :)

Lauantai-iltana herkuteltiin Ukin valmistamalla savulohirisotolla ja sunnuntain lounaalla Mummin väsäämällä kukkakaalisosekeitolla, joka onnistuu aina ja on joka kerta yhtä herkullinen. Jälkkäriksi oli vielä ”Maailman paras pannukakku” -ohjeen mukaan valmistettua pannukakkua sirotesokerin kanssa. 

Seurustelun ja herkuttelun lomassa ehdimme myös kävellä - Opiskelijatytön ja minun lempparijuttu :) Illalla hiippailimme lyhyesti pimeällä metsätiellä Tytön tehokkaan otsalampun valossa ja sunnuntaina nautimme pidemmän lenkin ja kiersimme 6-7 km:n matkan läheisen Tammisaarenlahden ja Apajan Saaristokylän kautta. 

Yön nukuimme koirien kanssa pihapiirin kodikkaassa Hilman tuvassa. Taas nautimme ja viihdyimme, kuten aina.

Katteja kassissa :)

lauantai 22. tammikuuta 2022

Kasilta kajastaa

Valo voittaa Salon mökillä jo klo 8.04 

Ja kympiltä kirkastuu :) Salon mökki klo 10.04

torstai 20. tammikuuta 2022

Kolmen osoitteen karamelli


Kävelen usein Tehtaankadulla olevan kauniin jugend-talon ohi, mm. täällä. Ohitan talon joko sen edestä, takaa tai jommalta kummalta sivulta, sillä iso, nelikerroksinen talo jää naapuritalonsa (Ehrensvärdintie 30) kanssa kolmen kadun muodostamaan kolmioon. Talolla on myös kolme eri osoitetta: Tehtaankatu 34, Perämiehenkatu 1 ja Ehrensvärdintie 32 :):)

Upean kivitalon on suunnitellut arkkitehti Arthur Gauffin (1880-1936) apunaan rakennusmestari Richard Willman. Talossa on 19 asuntoa ja se valmistui kahdessa osassa vuosina 1911-1913. 

Edes netistä ei talosta löydy mitään merkittävää historiallista tietoa. Pieni maininta, että talon vessoissa on valmistumisesta lähtien ollut ikkunat, mikä sata vuotta sitten herätti kummastusta. Ja että talon alakerrassa on useamman vuoden toiminut Sikke Sumarin suosittu ravintola Sicce’s :)

Monimuotoinen, tumman roosan värinen talo on yksi Eiran suosikkirakennuksiani. Ja kattoremontin alta äskettäin paljastuneena entistäkin komeampi.

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Pitkästä aikaa


Pitkästä aikaa aloin taas kutoa tuttuja - ja ihania - sydänsukkia, jonka meille poropeukalollekin sopiva perusohje löytyy huhtikuisesta postauksestani 2020 (täällä). Sukista tuli kivat ja kauniit alkuperäisiä kuvioita vain hieman muunnellen. Seuraavat sukat on jo aloitettu: väreinä harmaata ja lilaa valkoisin sydämin...

Käsitöitä kaivetaan esiin, kun korona sulkee harrastuspaikkoja. Onhan se vaihtelua elämään, jos positiivisesti yrittää ajatella :)

tiistai 18. tammikuuta 2022

Kaunista ulkona


Jos kotona nautin kukista (täällä), niin ulkona jatkuvaa iloa tuottaa meri, aurinko ja tammikuun lisääntyvä valo. Yhdessä ja erikseen - parhaimmillaan yhdessä, kuten tänään kävelylenkkini varrella.

Viime kuukausina pitkät rantakävelyt ovat jääneet vähemmälle osin runsaan mökilläolon ja osin pitkittyneen lonkkakivun takia. Punavuoreen muuttamisen jälkeen kävelythän Kaivopuiston kauniissa rannassa ovat olleet iso osa arkeani (mm. täällä ja täällä).

Tänään kävelin Murun kanssa pitkästä aikaa Kaivarin rannassa. Nautimme molemmat :) Jäätyneet polut olivat sopivasti rikkoutuneet tai hiekotettu, eivätkä olleet liian liukkaita. Toki minulla oli nastalenkkarit, kuten pääosin aina talvilenkeillä. Pakkastakaan ei ollut liikaa ja tuuli oli talveksi lempeä. Yllättäen meri oli täysin avoin. Ja tyyni. Aurinko levitteli kirkkaita säteitään taivaanrannan pilvien välistä. 

Meri, aurinko ja lisääntyvä valo - voittamaton kolmikko :):)

maanantai 17. tammikuuta 2022

Uudet verhot


Rakastan kaupunkikotini isoja ikkunoita ja niistä tulvivaa valoa. Punavuoren kaksion olo- ja makuuhuoneessa on molemmissa 1960-luvun isot ikkunat. Ainoastaan asunnon keittiössä on tavallisen kokoinen ikkuna, eikä sekään ole pieni :) 

Aurinkoisina päivinä läpitalonhuoneisto - olohuone kadun puolelle, makuuhuone ja keittiö pihan puolelle - kylpee valossa. Kauniin valon takia en toistaiseksi ole halunnut enkä kaivannut verhoja ikkunoihin. Kaikissa ikkunoissa on toki sälekaihtimet, jotka tarvittaessa saa laskettua alas. Toistaiseksi tarve on ollut ainoastaan öisin ja vain makuuhuoneessa. 

Päätin kuitenkin kokeilla verhoja olo- ja makuuhuoneeseen, lähinnä sisustuksellisista syistä. Yleensä verhot lisäävät kodikkuutta ja pehmentävät asunnon ilmettä. Tarkoitus ei ole, että käyttäisin verhoja pimentämään taikka peittämään näkyvyyttä sisältä ulos tai ulkoa sisälle.

Olohuoneeseen teetin Lauritzonin luonnonvalkeasta pellavakankaasta kaksi täyspitkää verhoa, jotka kiinnitettiin kattoon ohuella kiskolla. Kankaan pinta on mukavan elävää, kangas laskeutuu kauniisti ja päästää sopivasti - mutta ei liikaa - valoa lävitse. Makuuhuoneeseen valitsin Elloksen pitkän valmisverhon - ohutta ja halpaa pellavaa lievästi siniseen siftaavana harmaana. 

Olen erittäin tyytyväinen etenkin olohuoneen verhoihin. Ja myös makkarin valmisverho on ”riittävän hyvä”. Hyvä kun tuli verhot hankittua, vaikka ikkunoita en koskaan peitäkään :)

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Doris tuli Taloon


Eilenaamulla Tyttärien Tilan lampolassa elämää ihmetteli odotettu ja iloinen yllätys. Yöllä toinen raskaana olevista lampaista oli synnyttänyt yhden reippaan karitsan, joka sai nimen Doris - syntymäpäivänsä mukaan. 

Toisen lampaan synnytystä vielä odotellaan. Montakohan tulee? Yleisimmin suomenlammas synnyttää 2-3 karitsaa, harvemmin yhden tai neljä. Lähipäivinä kuullaan :)

lauantai 15. tammikuuta 2022

Kaunista kotona

Kukat ovat jatkuva iloni. Samoin kuin Lontoontytön vuosia sitten maalaama iso taulu :)

keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Vielä hetki


Vielä hetki nautitaan hämärästä ja joulun valoista. Vielä hetki eletään hämyisessä joulussa. Hetki ennen kuin askel ja mieli kääntyvät kohti kevään odotusta ja lumen seasta kohoavia lumikelloja (täällä).  

Ja tulppaaneja (täällä). Ja pelarkuunin minitaimia, jotka ilmestyvät taimimyymälöihin yleensä jo helmikuussa. Hyvästi joulu ja tervetuloa kevätmietteet :):) 

Toki välissä nautitaan upeista lumihangista, jotka ainakin täällä Salossa ovat pitkään säilyneet hohtavan valkoisina. Keskitalvea eletään, mutta tulevasta keväästä muistuttavat ensimmäiset käpytikan äänekkäät koputukset lähimetsästä. 

Poikkeuksena viime (korona)talveen olen joka päivä kuullut tai nähnyt vähintään yhden lentokoneen lentävän mökin yli. Hyvä tai paha, mutta korona ei ole tänä vuonna sulkenut enää koko yhteiskuntaa…

maanantai 10. tammikuuta 2022

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Paras lintukirjani :)


Hankin seikkailunhaluiselle kakkostyttärelleni - nykyiselle Lontoontytölle - jouluna 1990 tuolloin juuri suomeksi ilmestyneen, lapsille tarkoitetun lintukirjan: ruotsalaisen Lars Lintingin (1948-2006) kirjoittaman Ensimmäinen lintukirjani. Itsekin tykästyin heti kirjaan - helppolukuista ja selkeää tekstiä tutuista linnuista ja kirjoittajan itse piirtämiä kauniita lintukuvia.

Pienen Lontoontytön kanssa selvitimme kirjasta mm, miltä kauniisti laulava mustarastas näyttää, miten sinitiainen eroaa talitiaisesta ja onko mökkijärvellä uiva lintu uikku vai ehkä tukkasotka. Pienessä 53-sivuisessa kirjassa on kerrottu perusasiat noin 40 yleisemmästä Suomen linnusta lyhyesti ja lapselle ymmärrettävästi - Ilona Seveliuksen suomentama ja oloihimme soveltavana. Ja niin, että alkuaan täydelliselle lintu-ummikko-äidillekin pihapiirin, mökkijärven ja lähimetsän linnut ovat tulleet vuosien kuluessa tutuiksi.

Edelleen saatan selailla Ensimmäistä lintukirjaani ja esimerkiksi varmistaa, miltä käpytikka näyttää. Tänä vuonna ikkunan edessä olevalla talipötkylällä on lukuisten tiaisten lisäksi käynyt vuorotellen kolme tikkaa: tutun käpytikan lisäksi sulavamuotoinen harmaapäätikka ja ensi kertaa myös pikkutikka, jota ensin luulin isoksi tiaiseksi :)

Muistorikas kirja oikeankokoisine munakuvineen kuuluu edelleen mökkikirjastoomme. Se löytyy kunniapaikalta puutarha-, kasvi- ja sienikirjojen joukosta ensimmäisenä lintukirjanamme :)


lauantai 8. tammikuuta 2022

Kävelyä hämärässä


Tykkään kävelystä. Marras-joulukuussa ja vielä tammikuussakin hermostun ja ärsyynnyn mökillä ollessani siitä, että säkkipimeä ympäröi mökin parhaimmillaan ja pahimmillaan jo ennen neljää iltapäivällä !! Siksi kävelylenkit pitää aina ajoittaa aamu-ysin ja ”ilta”-neljän välille, vaikka usein tykkäisin päiväkävelyjen lisäksi mennä lenkille vielä esim seiskan jälkeen. 

Keskiviikkona päätin kokeilla hämärä-kävelyä. Lähdin hämärtyvälle metsätielle Murun kanssa vasta neljältä ja palasin runsaan kolmen kilometrin lenkiltä vähän vaille viisi. Kaupunkilaisena uskalsin lähteä, kun tiesin että tarvittaessa voisin soittaa kännykällä Ukin hakemaan :) Ja varaksi taskulamppu taskuun :)

Keskiviikkona aurinko nousi Salossa klo 9.31 ja laski klo 15.35, joten mökille palatessa oli jo aika hämärää. Mutta lisääntyvästä hämärästä huolimatta näin hyvin kävellä koko matkan. Taivas oli pilvessä, mutta maassa oleva lumi valaisi metsätietä mukavasti. Enkä tarvinnut taskulamppua :)

Hämärässä kävely oli oikeastaan ihanaa. Loppumatkasta aloin tosin miettiä: ”Onkohan täällä susia? Eikä susi ole yöeläin? Mitä teen jos susi tulee vastaan?” 

Mökillä luin netistä, että Varsinais-Suomessa liikkuu useita susia - pääasiassa hämärissä ja yöllä. Sudet ovat viime vuosina raadelleet ja tappaneen mm. lampaita, mutta välttävät yleensä ihmisiä. Viimeksi ne ovat tappaneet ihmisen 1800-luvulla. Jos suden kohtaa, pitää toimia samoin kuin karhun kanssa: Pysyä rauhallisena, poistua paikalta kävellen ja välttää katsekontaktia. (Rauhallisena, joopa joo.) Ja pitää koira kytkettynä, kuten hämärän takia teinkin.

Nyt tiedän kokemuksesta, että ainakin neljältä voin vielä hyvin lähteä tunnin lenkille. Ja sitä paitsi päivä pitenee joka päivä, vaikka hissukseen: Tällä haavaa aurinko nousee joka päivä yhden minuutin aikaisemmin ja laskee kaksi minuuttia myöhemmin kuin edellisenä päivänä. Eli päivä päivältä valoisuus lisääntyy kolmella minuutilla, ja viikko viikolta vauhti vain kiihtyy. 

Taidanpa jatkaa alkuillan hämäräkävelyjä. Sudet unohtaen…

perjantai 7. tammikuuta 2022

Aamu

Saunaranta eilen klo 9.44 

torstai 6. tammikuuta 2022

Kunnon rokkaa


Viikolla söimme herkullista hernerokkaa, jonka valmistin joulukinkun jäämistä. Ekaa kertaa, muuten :) Yleensä perheessämme on syöty vain Jalostajan perinteistä hernekeittoa purkista, joka on hyvää ja halpaa.

Itsetehty hernerokka oli vielä parempaa kuin purkkikeitto. Ja vielä halvempaa -  puoli kiloa kuivattuja herneitä lähi-S-marketista maksoi 75 senttiä. Ja helppoa kuin mikä. Ainoa, mitä keitto vaati, oli aikaa. Valmistin keiton hernepussin kyljessä olleen ohjeen mukaan. Erittäin yksinkertaista. Ja erittäin hyvää.

500 g kuivattuja herneitä
2 l vettä
noin 500 g kinkun jämiä
1-2 tl suolaa

Huuhdo herneet. Anna herneiden liota yön yli  2 litrassa vettä. Keitä herneet ja kinkun jämät liotusvedessä. Anna kiehua miedolla lämmöllä vähintään kaksi tuntia. Lisää suola. Mitä kauemmin soppa saa kypsyä, sitä parempaa siitä tulee. Ja uudelleen lämmittäessä maku vain paranee :)


Halutessaan yksinkertaiseen keittoon voi lisätä mm. sinappia, meiramia, hienonnettua sipulia tai (maustettua) kermaa. Ukin kanssa söimme ”vain” perusohjeen mukaan tehdyn keiton - ja tykkäsimme.

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Jätkä


Kävin joulukuussa Helsingin Jätkäsaaressa ottamassa kolmannen koronarokotteen (täällä). Matkalla jäin hetkeksi katselemaan yli kahdeksan metristä vaaleanpunaista betonipoikaa. Tuttu jätkä parin vuoden takaa Kauppatorilta (täällä). 

Auringon paistaessa poika katseli minua uteliaana jättimäisen kasvomaskinsa takaa - pissausasennossa. Lorottelua ei kuitenkaan näkynyt. Luulen, että veden luritus on suljettu talven ajaksi, kuten kaupungin muutkin suihkulähteet :)

Kuvanveistäjä Tommi Toijan (s. 1974) Bad bad boy -niminen humoristinen veistos valmistui 2013 Ruotsin Örebrohussa järjestettyyn näyttelyyn, josta se kesällä 2014 siirrettiin Helsinkiin Kauppatorille osaksi Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoa. Presidentinlinnan edessä paljon huomiota saanut betonipoika tähtäsi ”virtsasuihkun” komealla kaarella edessä olevaan merialtaaseen (täällä).

Kaupunki ei hyväksynyt, että pissaajapoika jäisi pysyvästi Kauppatorille, ja seuraavana vuonna 2015 Verkkokauppa.com siirrätti patsaan Jätkäsaaren myymälänsä eteen Tyynenmerenaukiolle. Ja siinä jätkä seisoo edelleen.

Kivan humoristinen patsas, joka mielestäni sopii hyvin nykyiselle paikalleen. Tykkään, vaikka vielä vuonna 2014 jätkää vierastinkin :)

tiistai 4. tammikuuta 2022

Marttyyrin kirkko


Rakastan toreja. Etenkin Turun toria - tälläkin hetkellä, vaikka sitä on loputtoman kauan myllerrytty keskustaremontin takia. Tästä huolimatta tori on lähes koko ajan toiminut ja toimii - toki merkittävästi supistettuna. 

Torilla käydessäni olen ihmetellyt pientä, toimistotalojen puristuksiin jäävää kirkkoa. Ja miettinyt, toimiiko tuo edelleen...

Eräänä loppusyksyn päivänä huomasin kirkon kyljessä tekstin ”avoinna”, joten pujahdin sisään rakennukseen. Yhtäkkiä olin ihastuttavan valon keskellä. Auringon valo tulvi pyöreän rakennuksen ristikkoikkunoista ja ruudutti kirkon puna-keltaiseen puulattiaan. Tämä kaunis näky on ikuistettu eiliseen postaukseeni (täällä). 

Valon leikkiä ihastellessa tajusin nopeasti, että olin ortodoksisessa kirkossa. Carl L. Engelin suunnittelema Pyhän Aleksandran kirkko valmistui 1845 Venäjän keisari Nikolai I:n määräyksestä, kun Turkuun oli 1800-luvulla asettautunut venäläisen armeijan päämaja ja ortodoksien määrä kaupungissa oli kasvanut.

Kirkko on omistettu keisarinna Aleksandralle, joka oli Rooman keisari Diocletianuksen (230-313) puoliso. Aleksandra ilmoitti vuonna 303 julkisesti olevansa kristitty, jolloin hänen kristittyjä vainoava puolisonsa määräsi, että Aleksandra pitää mestata. Määräys toteutettiin. Tämän muistoksi kirkkoa kutsutaan Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkoksi.

Selvisi tuonkin rakennuksen ja kirkon tarina. Ja sain tutustuttua jännittävään pieneen kirkkoon :)

maanantai 3. tammikuuta 2022

Pyhyyden perässä

Turun ortodoksinen Pyhän Aleksandran kirkko 

Mitä on pyhyys, pyhyyden tunne? Minulle pyhyys ei liity ensisijaisesti uskontoon. Minulle pyhyys on ennen kaikkea rauhaa ja hyväksymistä. Toinen toisen hyväksymistä ja kunnioittamista sellaisina kuin olemme. Juuri siinä elämän ja mielen tilanteessa kuin olemme. Erilaisina ja outoinakin.  

Pyhyys voi tuntua hyväksyvänä katseena, lämpimänä kosketuksena tai läsnäolona vaikeidenkin tunteiden pyrkiessä pintaan. Pyhyys on arkea suurempaa ja silti ”vain” arkea. Jotain, joka rauhoittaa tuskaa, kaipausta ja yksinäisyyttä. Pyhyys ja rakkaus ovat kuin käsi kädessä kulkevat sisarukset :)

Puhuttelevan tilan tai taideteoksen saatan usein aistia pyhyytenä. Ehkä juuri tämän takia kaipaan rauhoittavia kirkkokäyntejäni ja niistä kirjoittamista, joiden hylkäämistä mietin vakavasti lokakuussa (täällä). 

Luen parhaillaan Hannu Mäkelän kirjaa Suunnitelma loppuelämän varalle (Kirjapaja, 2019). Josko vuonna 1943 syntyneen kirjailijan sanoista löytäisin vinkkejä oman loppuelämäni varalle :) Myös Hannu, joka ei ”koskaan voi uskoa jumaliin”, kokee kirkot ja temppelit pyhinä:

”Temppelien tilat, valot, hartaus, musiikki, sen korkea kaiku holvistoissa ovat asioita, joita pidän pyhinä ja joiden pyhyyttä kunnioitan, vaikken muuta eli sen syvempää tai aidompaa tunnetta kykene kokemaan. Eri uskontokuntien vanhat maalaukset, freskot, kirjainkoristelut tai ikonit puhuvat kieltä, jonka ymmärrän, vaikken ole sitä opiskellut päivääkään.” 


Koen, että nämä Hannun sanat antavat minullekin ”luvan” nauttia ja kirjoittaa edelleen kirkoista. Valon upeasta leikistä penkkien ja pylväiden välissä sekä hoitavasta hartaudesta. Pyhyydestä ja rauhasta - rakkaudesta.

sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Jälkiä ja askelia lumessa


Vietämme aikaa Ukin kanssa mökillä. Pääosin kaksin, sillä lähipiirin nuorisolla on koronatautia - kahdesta rokotteesta huolimatta. Toivon ja uskon, että he selviävät ns. lievin oirein, vaikka yllättävän kipeitä kuuluvat olevankin. Raskasta, kun lapsiperheessä kaikki sairastuvat yhtäaikaa, ja ulkopuolista apua on koronan takia vaikea saada ja antaa. 

Kaksin maallaolo on rauhallista, väliin ehkä liiankin :) Seurana luonto, lintulaudan linnut sekä tietty koirat: vanha ja kuuro Chloe sekä innokas, trimmausta kaipaava pörrö-Muru. Ja Yle-Areena, jonka sekä audio- että tv-puoli ovat ahkerassa käytössä, ja HBO:n lukuisat sarjat, joista viimeksi katsoin - Parasystävän suosituksesta - Succession (eka kausi oli paras) ja White Lotus.

Ilokseni lonkkani kestää keskipitkiä kävelylenkkejä. Huolimatta siitä, että viime aikoina olen liian usein laiminlyönyt hyväksi toteamani lihasten venytystreenit (täällä). 

Joulupukki toi minulle yksinkertaisen ja huomaamattoman (eli vanhanaikaisen) aktiivisuusrannekkeen, josta näkyy (lähes ainoastaan) kävellyt askeleet. Ranneke toimii juuri niin kuin toivoin eli laiskoina päivinä se aktivoi minua lähtemään kävelylenkille. Ja se tuntuu tosi hyvälle. 

Toistaiseksi mittariin on tullut vain runsaat 8 000 askelta päivässä, mikä vastaa kahta keskimittaista Muru-lenkkiä. Tavoitteena on kävellä minimi 10 000 askelta päivässä, mikä ennen lonkan ”rapistumista” (täällä) oli minulle perussettiä - tanssin lisäksi. Tanssi - sana, jota en uskaltaisi edes kirjoittaa, saati sanoa ääneen, koska jättimäinen kaipuu (ja suru) - luopumisen mörkö ? - valtaa koko kehon ja mielen…

Kävelemisellä ja etenkin luonnossa kävelemisellä on valtava virkistävä ja hoitava voima. Kunhan saa lähdettyä :) Mökillä kävelystä voisi helposti myös luistaa, sillä Muru pystyy hoitamaan pissareissunsa yksinäänkin. Onneksi harvoin luistan - itseni takia onneksi. Ja nyt uusi askelranneke vielä kannustaa keräämään askelia. 

Metsässä on kulkenut muitakin :) Jänisten, oravien ja myyrien, ehkä kettujen ja ilvesten jänniä jälkiä ei voi olla huomaamatta korkkaamattomassa lumessa. 

Lumeen oli tallentunut myös maassa käyneen linnun siipien isku :)