Kantola Kantokadulla

Ensimmäisenä Sunilan selluloosatehtaan asuinalueelle valmistui johtajan asunto edustustiloineen - 450 neliöinen, vaaleaksi rapattu kaksikerroksinen merenrantatalo. Kantolaksi nimetyn tiilitalon ensimmäiset ja myös pitkäaikaisimmat asukkaat olivat ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi valittu diplomi-insinööri Lauri Kanto (1888-1966) vaimonsa - kansakoulunopettajaksi kouluttautuneen Ellenin (1884-1951) - kanssa.  

Pariskunta asui Kantolassa lähes 25 vuotta - aina vuoteen 1961 asti, jolloin Lauri Kanto 73-vuotiaana jäi eläkkeelle. Alkuvuosina talossa saattoi asua myös joku perheen kolmesta lapsesta - Matti, Anna-Greta tai Kai-Jorma - jotka vanhempien muuttaessa olivat iältään kahdenkymmenen molemmin puolin.

Kotkan kaupungin omistukseen Kantola siirtyi 1980-luvun alussa eikä sitä sen jälkeen ole käytetty asuntona. Nykyään rakennusta on kunnostettu ja se toimii lähinnä juhla- ja edustustilana. Kantolassa ei ole enää alkuperäisiä huonekaluja, tosin talo on suurelta osalta sisustettu Artekin huonekaluilla - ja Johanna Gullichenin tekstiileillä. 

Parasta Kantolassa oli alakerran edustustilan lasinen ikkunasyvennys, ja tylsintä luotaantyöntävä ja karu sisäänkäynti, joka vielä jostain kumman syystä oli liputettu… Onneksi eteisessä - heti ulko-oven sisäpuolella - tila muuttui edes vähän kutsuvammaksi ja lämpimämmäksi :)

Kantolan avoimet ovet oli osa viime viikonlopun Sunilan Aalto-talot 2025 -yleisötapahtumaa Kotkassa (täällä). Kantola kokonaisuutena oli pettymys, mutta kaikki muu Sunillassa viehätti silmää ja lämmitti mieltä, kuten aiemmin olen jo kirjoittanut :)

Eteisen jälkeisestä keskihallista johti leveät portaat 

tuttuine puukaiteineen varsinaiseen asuinkerrokseen.

Alakerran edustustilaa kaunisti yksinkertainen takka ja leveä ikkunalauta sekä

lasiseinää muistuttavat ikkunat isolle nurmikkopihalle ja merenlahdelle. 

Aallon tuttuja pylväitä rottinkikoristeilla.

Edustustilan ikkunanurkkaus ja taaempana katettu ulkoterassi merelle päin.

Kylpyhuoneen turkoosit mosaiikit olivat arkkitehti Bertil Gripenbergin (1920-2013) käsialaa.

Hän vastasi alueen rakennusten arkkitehtuurista Alvar Aallon jälkeen 1960-luvulta alkaen.

Arkkitehdin puumerkki pääsisäänkäynnin vieressä

Katse komeroihin

Sunilan Aalto-kodit 2025 -tapahtumassa (täällä) innostuin tutkimaan avoinna olevia koteja salapoliisin silmin :) Etsin ja äkkäsin kodeista kasapäin yksityiskohtia, jotka uskon olleen alkujaan Aallon toimiston ideoimia.

Useimmista kodeista löytyi Alvar Aallon ”puumerkkejä” (täällä). Oli myös mukavaa, että asian saattoi halutessaan varmentaa ”asianosaisilta”, sillä jokaisessa avoimessa kodissa oli paikalla vähintään yksi kyseisen kodin nykyinen asukas vastaamassa vierailijoiden lukuisiin kysymyksiin. 

Huomasin etsiväni - ja löytäväni - mm. alkuperäisiä kaapinovia vanhanaikaisine avaimineen :) Jännittäviin kaappiratkaisuihin törmäsin muun muassa ns. terassitaloissa (täällä). Näiden ikonisten rivitalojen toisessa ja kolmannessa kerroksessa oli kaksioita, joiden makuuhuoneissa kaapit oli sijoitettu kolmannen kerroksen kaksioon johtavien ulkoportaiden alle ja päälle.

Onneksi terassitalojen asukkaiksi oli valikoitunut Aalto-faneja, jotka olivat halunneet säilyttää ja entisöidä mestarin sisustusratkaisuja :) Ja vieläpä ihmisiä, jotka ovat halunneet avata kauniit kotinsa ventovieraiden ihailtavaksi…

Porrastetut komerot toisessa kerroksessa olevan kaksion makuuhuoneessa.

Porrastetut komerot kolmannessa kerroksessa olevan kaksion makuuhuoneessa.

Terassitalojen läpileikkauksessa näkyy kaksioiden porrastettujen komeroiden asettelu :)

Aaltoa ja ei-Aaltoa

Sunilassa Aalto-koteja (täällä) oli moneen lähtöön. Alueen kerros- ja rivitaloista löytyi sekä 30 neliön yksiöitä että yli 200 neliön perheasuntoja - ja siltä väliltä. Kaikkiin asuntoihin - koosta ja tulevista asukkaista riippumatta - asennettiin jo valmistuessa keskuslämmitys ja oma sisävessa, mikä 1930-luvun työläisasunnoissa oli harvinaista. 

Asunnot oli myös sisustettu moneen lähtöön. Osa asunnoista oli sisältäkin lähes pelkkää Aalto-designia, mutta useimmista kodeista löytyi vähintään pari Aaltojen tai Artekin huonekalua, lamppua tai maljakkoa. 

Alueen suurimmat, keskijohdolle eli insinööreille tarkoitetut asunnot meren rannalle rakennetussa Rantala-nimisessä rivitalossa olivat olleet avoinna vain lauantaina, joten ne jäivät meiltä - etenkin Ukin harmiksi - näkemättä. Mutta me näimme paljon muuta kaunista, mielenkiintoista ja mieleenpainuvaa. 

Erityisesti ihastuin - muun muassa :) kerrostalojen aaltomaisiin portaikkoihin, kaksioiden leveisiin parvekkeisiin ja niiden klinkkerilattioihin, joihinkin erikoisiin wc-ratkaisuihin, eräiden minikeittiöiden alkuperäisiin kaapistoihin, täyspuisiin lakattuihin välioviin ja harvoihin säilyneisiin ritiläikkunalautoihin. Ja lukuisiin aaltomaisiin kaiteisiin ja ritilöihin sekä yleensäkin asuntojen valoisuuteen ja rakennusten epäsymmetriaan. 

Sunilassa ollaan nyt aallon harjalla :) Ensi vuonna tavataan, sillä kaikkea en jaksanut omaksua yhdellä kerralla…

Kaksion pikkuruiseen vessaan oli jätetty vain pönttö ja suihku, 

ja pesuallas oli siirretty olohuoneen puolelle makuuhuoneen eteen.

Kaksiossa olohuoneen ja keittiön levyinen parveke - jee :)

Pikkukeittiössä oli ikkuna ja alkuperäiset kaapit - keltaiseksi maalattuna.

Japanilaisuutta Alvar Aallon ”mehiläispesän” ja Eero Aarnion pallotuolin seurana. 

Osassa rivitaloasunnoista Aalto oli tyypilliseen tapaansa jättänyt kattorakenteita näkyviin.

Kerrostalojen portaikoissa oli tuttua Aaltoa :)

Tupatyyliäkin löytyi…

Tämä kaksikerroksisen rivitalon portaikko vei sydämeni…

Pienissäkin asunnoissa oli ihanan iso parveke:) 

Sunila pelastettu?

Viikonloppuna kävin Kotkassa, jossa Sunilan asuinalueella 16 yksityiskotia oli avannut ovensa yleisölle. Asunnot on suunniteltu ja rakennettu vuosina 1936-1954 ja tarkoitettu samoihin aikoihin valmistuneen Sunilan selluloosatehtaan työntekijöille ja heidän perheilleen.

Suunnittelijoiksi oli saatu tuolloin kolmekymppiset arkkitehdit Aino (1894-1949) ja Alvar (1898-1976) Aalto, ja Sunilasta tulikin Aallon laajin toteutunut projekti: Tehdasalueen lisäksi kahdeksan pienkerrostaloa ja neljä rivitaloa, joissa oli yhteensä noin 400 asuntoa, sekä yksi yli 400 neliön erillistalo tehtaanjohtajalle. Parhaimmillaan alueella asui lähes 1200 ihmistä ja sieltä löytyi mm. saunat, pesulat, koulut, klubit, lääkärit, posti ja palokunta.

Vuosikymmeniä kaikki asunnot olivat sellutehtaan omistuksessa ja työsuhteen loppuessa työntekijä joutui perheineen muuttamaan pois alueelta. Vasta 1980-luvulla tehdas myi asunnot asukkaille, yksityisille sijoittajille ja kaupungille. Joitakin vuosia tätä ennen alueella oli kuitenkin alkanut jo mennä huonosti - asunnot olivat alkaneet rappeutua ja alueen arvostus alkanut laskea.

Tämän vuosisadan alussa perustettiin Pro Sunila ry -niminen yhdistys pelastamaan Sunilan asuinaluetta. Yhdistyksen tavoitteena on mm. lisätä alueen arvostusta, edistää Alvar Aallon toimiston suunnittelemien parinkymmenen rakennuksen kunnostamista ja dokumentoida alueen historiaa. Ja lisätä alueen tunnettavuutta järjestämällä mm. Sunilan Aalto-kotien avoimien ovien viikonloppuja, mikä tänä vuonna toteutettiin kolmatta kertaa. 

Sunilan Aalto-kodit 2025 oli mielenkiintoinen ja hyvin järjestetty tapahtuma. Sisäänpääsy koteihin maksoi aikuiselta 25 euroa ja halukkaille oli järjestetty opastettuja kierroksia. Ukin kanssa kiertelimme ilman opastusta ja nautimme - tihkusateesta huolimatta :) 

Lähes jokaisessa kodissa oli paikalla kodin asukkaita, jotka kertoivat innostuneesti kotinsa historiasta ja kunnostuksesta. Miten he olivat saaneet käsiinsä Aallon alkuperäisiä pohjapiirroksia, löytäneet Sunilan vinteiltä puuttuvia kaapin ovia, etsineet lattiaan sopivaa, alkuperäistä muistuttavaa linoleumia ja rapsuttaneet maalikerroksia löytääkseen alkuperäiset maalipinnat. 

Pro Sunila on tehnyt ja tekee upeaa työtä. Väljästi ja puistomaisesti 1930-luvulla rakennettu metsälähiö on alkanut elää uudelleen. Kutsuvana ja ilmeisen yhteisöllisenä - ulkopuolinenkin viihtyi :)

Kolmekerroksinen rivitalo eli ns. terassitalo, 

jonka alimmassa kerroksessa oli yksiöitä omalla terassilla ja

 2. - 3. kerroksen kaksioissa oli kussakin oma sisäänkäynti ja oma parveke.

Alimman kerroksen kaksi rinnakkaista yksiötä oli yhdistetty yhdeksi isommaksi asunnoksi,

mutta säilytetty kaksi ulko-ovea :)

Sunilan juurikasvi- ja perunapalstat 1930-luvulta.

Vautsi

Kotkassa herkuttelimme ravintola Vaustissa Kotkankadulla (täällä). Ravintolan nimi tarkoittaa kuulemma baskeria - vanhaa paikallista murretta, mutta yhtä hyvin se voisi olla vautsi, kuten alkuun luulinkin. Saimme nimittäin tosi herkullista ruokaa kauniisti modernisoidussa ja rauhallisessa ympäristössä vanhojen holvi-ikkunoiden keskellä. Eli kaikki osui nappiin, osaavaa ja ystävällistä tarjoilua myöten.

Söimme molemmat kolme ruokalajia. Alkupalaksi tilasin kurpitsarisottoa, joka oli kermaista, öljystä ja sopivasti kypsytettyä ja jonka päälle oli pilkottu tuoretta myskikurpitsaa, salviaa ja pähkinää - herkkua. Pääruoaksi paistettua kukkakaalia, joka odotetusti oli vaisua, mutta johon makua toivat onnistunut - harvinaista - vihannespaistos ja siiderikastike. Lopuksi maistoin vielä maukasta lakritsia - jäädykettä, mussea ja marenkia.

Nautin koko setistä. Samoin Ukki, joka söi alkuun kalaa, päänä pitkään kypsetettyä ankankoipea ja lopuksi mäntyjäätelöä (kuulemma hyvää?).

Vautsi, mikä Vausti!

Kurpitsarisotto alkupalana

Meren antimia -alkupala, jossa mm. siikaa, katkiksia sekä kirjolohen ja hauen mätiä

Kotkan Hyöky

Torstaina suunnattiin Ukin kanssa kohti Mikkeliä - Parasystävän ja Miehensä uutta lukaalia katsastamaan. Lyhimmän kautta eli kiertäen Kotkan, Imatran ja Savonlinnan kautta :):) Ukki on pitkään halunnut nähdä arkkitehtitoimisto Lahdelma&Mahlamäen (täällä) suunnitteleman, vuonna 2008 avatun Merikeskus Wellamon Kotkassa (täällä). Joten ei kun sinne, kun Kaakkois-Suomessa ajellaan :):)

Sade alkoi heti Itäväylälle päästyämme, ja seurasi meitä iltaan asti. Paljon ei rankkasateessa Wellamoa ulkopuolelta kierrelty. Työnimellä Hyöky arkkitehtikilpailun aikoinaan voittanut, suurta aaltoa kuvaava rakennus kohosi komeana kohti sataman vanhoja nostureita. Seinän siniset, vihreät ja harmaat pelti- ja lasilevyt loistivat leikkisästi sateesta piittaamatta.

Merimuseon sisällä nautimme tilasta ja valosta. Ihastelin hienoja puuveneitä, joiden hiottuja ja upeasti lakattuja pintoja olisin halunnut jäädä silittelemään. Jokaisessa veneessä oli tiukat Koskettaminen kielletty -merkit, enkä kuuliaisena tyttönä uskaltanut "rikkoa lakia". Vieläkin harmittaa. Vielä illalla kuvittelin liukkaan, lämpimän ja pehmeän puupinnan lumoavan tunnun sormenpäissä...

Sisällä tammea ja limenvihreää 

Ruotsinsalmen vinttikoira -niminen kaunotar vuodelta 1952 

Alma 23-vuotiaana

Taiteilija Martta Wendelin (1893-1986) oli Äitimuorin äidin eli Alma-mummin (täällä) ystävä. Ystävyys alkoi jo 1900-luvun alussa Kotkassa ja jatkui aktiivisena 1960-luvulle asti. Minäkin muistan epämääräisesti käyneeni lapsuudessani Alma-mummin kanssa Martan Tuusulan kodissa (täällä).

Alma ja Martta pääsivät molemmet vuonna 1910 ylioppilaiksi Kotkan suomalaisesta yhteiskoulusta ja muuttivat sen jälkeen Helsinkiin opiskelemaan, Alma lääketiedettä ja Martta kuvataiteita. Opiskeluvuosina Martta maalasi vuonna 1914 ystävästään muotokuvan, joka pitkään oli Alman vanhimman pojan eli Äitimuorin Simo-veljen kotona. Simon kuoltua pari vuotta sitten, Äitimuori sai ilokseen äitinsä nuoruuden kuvan. Muotokuva päätyi paraatipaikalle Äitimuorin ja Poikakaverin olohuoneeseen.

Herkkä piirros kuvaa nuorta ja sinnikkäästä Almaa yli kymmenen vuotta ennen kuin hän solmi ensimmäisen ja ainoan avioliittonsa Äitimuorin isän kanssa vuonna 1926 (täällä).