Puolitoista vuotta leikkauksesta

Kirsi Kaulasen Gaia-niminen teräsveistos (2011) Helsingin Musiikkitalon aulassa. 

Mitä kuuluu maaliskuun lopussa 2023 (täällä) leikatulle lonkalleni? Lyhyesti sanottuna: ”Hyvää, ellei peräti erinomaista.”

Viimeksi kirjoitin lonkkaleikkauksestani kesäkuussa 2023, jolloin siitä oli kulunut tasan yhdeksän viikkoa ja toipuminen oli edennyt hyvin (täällä). Toipuminen on edelleen jatkunut normaalisti, eikä leikattu lonkka vaadi enää mitään erityishuomiota. 

Nivelrikko ei enää rajoita elämääni. Pystyn kävelemään ja pyöräilemään niin paljon kuin haluan - tai jaksan. Joskus lonkkaa saattaa jonkun verran jomottaa, mutta se menee itsekseen ohi. Ainoa asia, joka tuntuu selvästi ärsyttävän lonkkaa, on pitkään istuminen ja muu liikkumattomuus. Jos laiskuuden tai esim flunssan takia en pariin päivään pahemmin kävele, lonkkaa alkaa usein jomottaa. 

Viime kuukausina olen jopa palannut rakastamani lavatanssin pariin, vaikka olin sen jo jättänyt nivelrikon, koronasulun ja ikäni takia. Hinku ja into paritanssiin on kuitenkin kytenyt, joten päätin taas - tai vielä - kokeilla. Unohtaa ikäni ja antaa uudelle lonkalle mahdollisuuden. 

Lonkka kestää hyvin, ja pärjään aika hyvin myös herkästi päätään nostavan ikä-kipuiluni kanssa. Varsinkin kun olen löytänyt kaupungin palvelukeskusten järjestämät ilmaiset eläkeläisten päivätanssit, joita riittää lähes joka arkipäivälle. Elävää musiikkia ja kasapäin tanssista innostuneita ikäihmisiä. Ja sekahaku:)

 Ja lonkkakin tykkää tanssista…

Yhdeksän viikkoa ja 10 000 askelta

Tänään kesäkuun ensimmäisenä tiistaina on kulunut tasan yhdeksän viikkoa maaliskuisesta tiistaista, jolloin näihin aikoihin olin Mikkelin keskussairaalassa valmistautumassa tekonivelleikkaukseen (täällä). Hyvin menneen leikkauksen jälkeen toipuminen on edennyt oppikirjan mukaan, ja kuuden viikon jälkeen saatoin jättää kyynärsauvat ja pystyin kävelemään jo 5000 askelta (täällä). 

Toipuminen on edelleen edennyt. Ylitin tavoitteeni - 10 000 askelta päivässä - viime viikolla, joskaan joka päivä mittariin ei tule näitä lukemia. Väliin lonkkaa vielä särkee yöllä, mutta ei niin paljon, että tarvitsisin kipulääkkeitä. Tuntuu, että särky ei tällä hetkellä niinkään johdu liiallisesta kävelystä, vaan ennemmin lonkka kipeytyy, jos tulee liikaa istuttua. 

Muutenkaan en enää tarvitse kipulääkkeitä. Kuitenkin aamuisin otan vielä yhden parasetamolin, kun en osaa luopua siitä. Lähipäivinä jättänen senkin, kunhan mieli alkaa luottaa, että pärjään ilman :)

Viikko sitten sain sidottua kengännauhat ensimmäistä kertaa sitten leikkauksen. Tähän asti olen käyttänyt kenkiä jalkaan laittaessa pitkää kenkälusikkaa enkä ole lainkaan avannut esim lenkkareiden kengännauhoja. Näin ohjeistettiin sairaalasta, sillä leikatun lonkan nivustaivetta ei saanut taivuttaa kuuteen viikkoon yli 90 asteen. Nyt saa, ja kengännauhojen solmiminen tuntuu mukavalta :)

Jumppaliikkeet, joita ensimmäiset kuusi viikkoa tein tosi kuuliaisesti, ovat viime päivinä tahtoneet unohtua. Ne pitäisi taas ottaa ohjelmaan, sillä tiedän että keskivartalon ja mm. pakaralihasten voimistaminen olisi lonkkanivelten toiminnalle tärkeää. Manjana, manjana…

Tällä viikolla pitää muistaa palauttaa Helsingin apuvalinekeskuksesta lainatut apuvälineet: kyynärsauvat, WC-pöntön koroke, istuintyyny, tarttumapihdit ja sukan pujotin (täällä). Kaikki ne ovat olleet ahkerassa käytössä ja tarpeen (täällä), vaikka alkuun naureskelin mm. sukan pujottajalle.

Kesää ja pitkiä kävelylenkkejä kohti taaperretaan. Ehkä jopa juostaan - tai ei nyt sentään :)

Tuttuja kirkkoja

Johanneksen kirkko Ullanlinnassa ja Töölön kirkko Taka-Töölössä - kaksi eri aikakauden erilaista kirkkoa. Edellinen valmistui 1891 kasvavan Helsinkiin kaupungin kolmanneksi kirkoksi ja jälkimmäinen 1930 vaurastuvan kaupungin porvariston uudelle asuinalueelle.

Tykkään molemmista kirkoista ja molempia olen valokuvannut ahkerasti myös blogiini. Johanneksen kirkosta otin kauniin ulkokuvan lähes lumettomassa tammikuussa 2020 (täällä) sekä rauhallisen sisäkuvan seuraavan vuoden tammikuussa 2021 (täällä), jolloin kuvasin myös kirkon komean pääsisäänkäynnin patsaineen (täällä). Töölön kirkkoa ihastelin blogissani ensimmäistä kertaa ulkoa jo lokakuussa 2016 (täällä) ja sisäkuvia julkaisin sopusuhtaisesta kirkosta joulukuussa 2019 (täällä). 

Aurinkoisina toukokuun päivinä kiertelin taas kerran kummankin kirkon ympäristössä. Ja taas löytyi niin ihania kuvakulmia, että en voinut välttää niiden ikuistamista. Upeasta Johanneksen kirkostahan minulla ei ollut vielä kevätkuvaa, ja Töölön kirkon minimalistiset ulkokoristeetkin olivat ikuistamatta.

Ja rakennusten taustana sinistäkin sinisempi keväinen Suomi-taivas :) Kuten kuvista näkyy reviirini on lonkkaleikkauksen jälkeen lisääntymässä kovaa vauhtia…

Töölön kirkko Töölön lukion puolelta

Töölön kirkon pääsisäänkäynti Topeliuksen puiston puolella

Kuusi viikkoa ja 5000 askelta

Tänään on kulunut kuusi viikkoa siitä, kun nivelrikon vaurioittama oikea lonkkaniveleni vaihdettiin tekoniveleen Mikkelin keskussairaalassa (täällä). Leikkaus sujui ongelmitta ja olin sen jälkeen kaksi yötä sairaalassa. 

Alku kotona oli hankalaa kipulääkkeiden aiheuttaman pahoinvoinnin ja yksinäisyyden takia (täällä). Mutta päästyäni Ukin kyydissä Tyttärien tilalle Taattisille vointini alkoi nopeasti petraantua. Käännekohta kuntoutuksessa tapahtui neljän viikon kohdalla (täällä), ja nyt kuuden viikon jälkeen olo alkaa olla ”loistava”. Ei vaivaton - ohimenevää jomotusta lonkan ympäristössä on päivittäin - mutta ”riittävän hyvä”.

Viikonvaihteessa aloin kävellä myös ulkona ilman kyynärsauvoja, ja sunnuntaina en enää edes muistanut sauvoja :) Nyt ne odottavat olkkarin nurkassa palautusta apuvälinevarastolle. 

Maanantaina palasin mökiltä Punavuoreen ja sen jälkeen en ole tarvinnut istuimen enkä wc-pöntön koroketta, enkä tartuntapihtejä (täällä). Tänä aamuna luovuin myös sukanlaittajasta. Ja purin sohvan nurkkaan kyhäämäni tyynyvirityksen (täällä). 

Eilen tein leikkauksen jälkeisen kävelyennätykseni. Perinteinen askelmittarini näytti illalla 5 730 askelta, mikä koostui useasta päivän aikana toteutuneesta alle tuhannen askeleen lenkistä. 

Tänä aamuna toteutui pikku-unelmani: Käytin ekaa kertaa lenkkareita sitten maaliskuisen lonkkaleikkauksen. Tosin en vielä kumartunut solmimaan kenkien nauhoja, vaan solmin ne valmiiksi ja pujotin kengät jalkaan pitkän kenkälusikan avulla. Tuon puolimetrisen kenkälusikan oli ostanut varta vasten toipilasaikaani ajatellen. 

Oli ihanaa ja hyvän tuntuista - todellinen elämys - kävellä kunnon lenkkareilla. Yli kuukauden olen käyttänyt ainostaan helposti jalkaan sujautettavia crocseja ja loppuaikoina myös Sievin nahkaisia kävelylipokkaita, jotka ostin ennen leikkausta - tosin ne jäivät vähälle käytölle eli aika turha ostos.

Kävellen kesään. Ja tähtäimessä tutut 10 000 askelta tai yli päivässä (täällä).

Oma paikka

Tässä sohvan nurkassa olen viettänyt aikaa viimeisten viikkojen aikana, kun olen toipunut lonkkaleikkauksesta (täällä). Olen varmaan istunut liikaa, vaikka olen yrittänyt välillä kävellä, jumpata ja makoilla sängyllä. Kävelyä ja jumppaa olen harrastanut fyssarin ohjeiden mukaan, mutta makuulla lonkkaa lepuuttamassa olen tainnut olla liian vähän.

Sohvan nurkassa käden ulottuvilla on ollut toipilasmummille - ja lonkalle - tärkeitä juttuja. Sohvatyynyillä korotettu istumapaikka, tyyny selän tukena, puuvillahuopa jalkojen suojana, villasukkia työn alla, päivän hesari lukuetäisyydellä ja Murunen kiinni kyljessä. Ja telkkarin kaukosäädin sekä tee- ja kahvikuppi (pitkinä aamuina molemmat) pöydällä valokuvan ulkopuolella.

Näillä on menty koko huhtikuu ja ylikin. Onneksi - tai ainakin uskon niin - ensi viikolla koittaa vapaus, kun leikkauksesta on kulunut kriittiset kuusi viikkoa. Saapas näkee :)

Sauvojen kanssa

Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa lonkkaleikkauksen jälkeen yksin kahvilassa. Toipilaskuukauden aikana olen käynyt ”ulkona” kahvilla niin Ukin, Siskon kuin Ystävän kanssa, ja he ovat auttaneet minua kuljettamaan Muru-koiraa ja kantamaan istuimen koroketyynyä. Nyt olin ypöyksin kyynärsauvojen ja Murun kanssa, mutta ilman istuintyynyä.

Valitsin tarkoituksella Punavuoren Espresso House -kahvilan, joka on lähellä kotiani. Ja jossa ikkunoita kiertää korkeat ja kapeat pöydät, joiden ääressä istutaan baarijakkaroilla, jolloin lonkkavaivainen ei tarvitse erillistä koroketta :) Muutenkin kiva kuppila, jonne myös koirat ovat tervetulleita. Ja jossa yksin istuva voi mukavasti ikkunan ääressä seurata ohivilahtavia ihmisiä ja ympäristöä tutkivia koiria.

Cappuccinoa ja ihmisvilinää. Toipilas tykkäsi ja piristyi.

Äitienpäivä mielessä

Tänään on kulunut tasan neljä viikkoa lonkan tekonivelleikkauksesta (täällä). Kahden viikon kohdalla leikkaushaavasta poistettiin hakaset ja ajattelin, että pahin olisi takana (täällä). Ja se piti paikkansa. Viimeiset kaksi viikkoa ovat nimittäin olleet hurjaa toipumista.

Monet lonkkaleikatuista ihmisistä ovat kertoneet, että heiltä kipu jäi leikkauspöydälle. Minulla ei ihan näin käynyt, vaan jomottavaa kipua on tuntunut edelleen lonkan, nivusen ja/tai reiden tienoossa päivittäin. Liekö turvotuksesta tai muuta leikkauksesta johtuvaa juttua. Edelleen käytän parasetamolia, joka tuntuu yllättäen jopa auttavan. 

Varaaminen leikatulle lonkalle onnistuu jo hyvin, mutta kyynärsauvat ovat edelleen matkassa - sisällä usein vain yksi sauva. Tosin toistaiseksi köpöttelen pääosin sisätiloissa, ja ulkoilut ovat rajoittuneet max 2 000 askeleeseen päivässä. Väliin tuntuu, että lonkka väsyy ja alkaa tuntua kireältä tai kipeältä. Edelleen lepäilen paljon makuuasennossa, sillä se tuntuu rentouttavan parhaiten leikattua lonkkaa. 

Minihepariinipistokset lopetin ohjeiden mukaan kolme viikkoa leikkauksen jälkeen. Ja sairaalan fysioterapeutin neuvomia helppoja jumppaliikkeitä olen tehnyt uskollisesti kolme kertaa päivässä. Liikkeet ovat todella pieniä ja niiden tekemiseen menee enintään 5-10 minuuttia kerralla. Lonkan liikkuvuus on tällä hetkellä jo merkittävästi parempi kuin ennen leikkausta. 

Viikon päästä minulla on sairaalasta määrätty käynti terveysaseman fysioterapeutin luona. Ehkä saan uusia liikuntaohjeita ja ehkä jopa luvan jättää sauvat kokonaan. Sairaalasta lähtiessä niiden käyttöä suositeltiin 4-6 viikon ajan. 

Seuraava etappi lonkan kuntoutumisen suhteen on äitienpäivä, jolloin on kulunut noin kuusi viikkoa leikkauksesta. Silloin ollaankin jo pitkällä keväässä :) 

Ystävän yllätys

Lauantaiaamuna sain lähellä asuvalta Ystävältä tekstiviestin, että hän tulee ruokakassin kanssa kylään. Ja niin ihana Ystäväni seisoi puolen päivän jälkeen keltainen Alepa-kassi kainalossaan ovelleni ja paineli heti tottuneesti keittiööni. Minun tehtäväkseni jäi vain kaivaa kaapista paistinpannu, leikkuulauta ja salaattikulho. 

Ystävän ahertaessa soitin Siskolle, josko hän haluaisi liittyä lounasseuraamme. Tunsihan hänkin Ystävän jo Kulosaaren yhteiskoulusta, josta kaikki kolme muutimme lukioluokille Nervanderinkadun vanhaan Sykkiin. Alta aikayksikön Sisko hurautti autolla Soukasta Punavuoreen ja sillä aikaa Ystävä loihti pöytään kanaa, salaattia ja tuoretta leipää. Ja jälkkäriksi maissijäätelöä. 

Herkuttelimme, nauroimme ja juttelimme monta tuntia - kolme iloista mummia :) Sisko lähti jatkamaan päiväänsä ja Ystävä jäi siivoamaan keittiön ja rakentamaan kanssani pari päivää sitten aloittamaani tuhannen palan palapeliä.

Kiitos Helu, teit toipilaan arkilauantaista aurinkoisen juhlapäivän. 

PS. Keskeneräinen palapeli piilotettiin ruokailun ajaksi vanhan verhokankaan alle :)

Kaipaan Ateneumiin

Hesarista luin, että Ateneumin taidemuseo on taas avattu lähes vuoden kestävän remontin jälkeen (HS 14.4.23). Aukeaman jutussa kerrottiin sanoin ja kuvin museon uudesta kokoelmanäyttelystä Ajan kysymys, joka on ns. pysyvä näyttely ja jonka teokset on valittu museon yli 28 000 teoksen taidekokoelman joukosta. Artikkelin mukaan kokoelma alkaa 1750-luvun teoksista ja päättyy 2000-luvun alkuun sellaisten taiteilijoiden teoksiin, jotka ovat debytoineet ennen vuotta 1970. Enemmistö Ateneumin kymmenistä tuhansista teoksista ovat suomalaisten taiteilijoiden tekemiä.

Harri Mäcklinin artikkelissa kerrotaan, että Ateneumin uusi näyttely jakautuu neljään erilaiseen ja erikseen kuratoituun osanäyttelyyn, joiden nimet ovat Taiteen vallassa, Luonnon aika, Moderni elämä ja Kansan kuvat. Ensimmäinen Taiteen vallassa -teema esittelee keräilijöitä, lahjoittajia ja museon johtajia, jotka ovat vaikuttaneet Ateneumin taidekokoelman muotoutumiseen vuosikymmenien varrella. Toinen teema Luonnon aika keskittyy kuvaamaan taidetta, jossa näytetään miten luonto on muuttunut ajan kuluessa. Moderni elämä -osassa esitellään teoksia, joissa pyritään taiteen keinoin tuomaan esille kaupungistumisen ja teknologian aiheuttamia ristiriitoja. Ja Kansan kuvat -osanäyttely keskittyy siihen, miten kansallisidentiteettiä on kuvattu taiteessa. Kaikki ajassa eläneitä ja edelleen eläviä suuria kysymyksiä - Ajan kysymyksiä. 

Jos vasta leikattu lonkkani kestäisi, lähtisin heti huomenna Ateneumiin. Menisin mahdollisimman myöhään jonain arki-iltana, sillä remontin jälkeen museo on arkisin auki peräti puoli yhdeksään asti. Luulen, että suomalaiset eivät ole vielä tottuneet käymään iltaisin museoissa, joten uskon että löytäisin kaipaamaani tilaa ja rauhaa :)

Pystyn toteuttamaan museoreissun aikaisintaan kuukauden päästä. Enpä olisi joku vuosi sitten uskonut, että kaipaisin Ateneumiin :)

Tuhat askelta

Vielä puoli vuotta sitten liikkuminen ja etenkin kävely oli merkittävässä osassa elämääni. Vanhanaikaiseen askelmittariini oli vuosia kertynyt päivittäin vähintään se maaginen 10 000 askelta, väliin yli 15 000. Lukema koostui pääosin kolmesta päivittäisestä koirakävelystä ja 2-4 kertaa viikossa olleista tanssitreeneistä. Vasta pari kuukautta ennen maaliskuista lonkkaleikkausta (täällä) askeleet kutistuivat alle 5 000 ja liikkuminen alkoi merkittävästi vaikeutua. 

Alan pikku hiljaa toipua leikkauksesta, ja hitaasti mutta varmasti (toivottavasti) seuraavien kuukausien aikana lähestyä taas tuota kymmentä tuhatta päiväaskelta. Hitaasti todella, sillä tällä hetkellä askelmittarin päivälukemä on aktiivisimpinakin päivinä vain hiukka yli 1 000 askelta. Tuhat askelta  - luku tuntuu tosi vähältä, lähes mitättömältä. Eli pitkä matka on vielä edessä.

Mutta (lähes) kaikki leikkauksessa olleet tutut ovat tähdentäneet hidasta etenemistä - hidasta, mutta määrätietoista. Näin kuulemma saavuttaa parhaan lopputuloksen. Useimmat näistä tutuista ovat itseni tavoin olleet aktiivisesti liikkuvia, hyväkuntoisia 50-70 -vuotiaita naisihmisiä. Ja ymmärtääkseni jokainen on päässyt liikuntatavoitteeseensa.  

Ehkäpä herättelen henkiin vanhoja vaellusunelmiani (ehkä), jotka joitakin vuosia sitten olin jo haudannut osin lonkkavaivojen lisääntymisen ja osin iän karttumisen takia: Karhunkierros Kuusamossa (pari päivää), helppo vaellus Lapissa (viikko) ja/tai pitkä pyhiinvaellus Portugalissa (kuukausi). 

Saapas näkee, mitä Mummi vielä keksii ja mitä rohkenee toteuttaa :)

Kaksin, muttei yksin

Kun palasin Tyttärien maatilalta kaupunkiin (täällä), päätin yrittää pitää Muru-koiran luonani, vaikka liikkumiseni lonkkaleikkauksen jälkeen on vielä useamman viikon rajoittunutta. Onneksi punavuorelaisessa kerrostalossani on hissi ja talon edessä koiran pissattamiseen sopiva puisto. Ja onneksi Muru on jo eläkeläinen ja tarvittaessa pärjää jonkun aikaa pelkillä pisutuslenkeillä.

Suunnitelmani oli käydä kyynersauvojen ja Murun kanssa ulko-oven edessä olevassa puistossa useamman kerran päivässä. Muru liikkuisi fleksin päässä ja minä seisoisin tukevasti odottamassa, että koira tekisi tarpeensa. Ja tarvittaessa Ukki ajaisi Salosta apuun ja hakisi koiran omalle mökilleen - omaksi ilokseen.

Mutta kuinkas sitten kävikään :) Olin Murun kanssa puistossa maanantai-iltana ensimmäisellä minilenkillä, kun minua lähestyi hymyilevä nuori nainen. Esittäydyttyään Eveksi hän kysyi voisiko hän auttaa ja ehkä ulkoiluttaa koiraani. Nopeasti äkkäsin, että kyseessä oli sama Eve, johon olin törmännyt pari vuotta sitten kotini rappukäytävässä, kun hän oli ulkoiluttamassa 5. kerroksessa asuvan koiratuttuni Huti-koiraa.

Sovin Even kanssa, että hän lenkittäisi Murun kerran päivässä ainakin seuraavat kaksi viikkoa. ”Olet jumalan lahja”, sanoin ihanalle Evelle, enkä olisi voinut olla tyytyväisempi. Nyt voin rauhassa nauttia Murun seurasta väliaikaisesta liikuntarajoitteisuudestani huolimatta.

Muru saa uuden koiria rakastavan kaverin ja minä mahdollisen lyhytaikaisen hoitopaikan koiralleni lähitalossa asuvan tutun ihmisen luota. Ystävällisten ihmisten Punavuori :)

 

Even kanssa lenkillä 

Vappu kiikarissa

Delite Flowers & Design, Taka-Töölö

On kulunut kaksi viikkoa lonkan tekonivelleikkauksestani (täällä). Uskon ja toivon, että pahin on nyt takanapäin. Leikkaus meni hyvin (ja kivuttomasti), mutta sen jälkeen minulla oli useita päiviä äklöttävää pahoinvointia, mikä ilmeisesti johtui toipumisen alussa annetuista vahvoista kipulääkkeistä. 

Kuudentena leikkauksen jälkeisenä päivänä siirryin toipumaan Tyttärieni maatilalle Merimaskuun (täällä), ja vasta siellä kroppa ja mieli lähtivät kunnolla parantumaan. Sain myös alkaa nukkua terveellä kyljellä, eikä tarvinnut enää yrittää nukahtaa selällään maaten, mikä minulle oli tosi tukalaa. Lisäksi sain Murun lähelleni, kun Tyttäret pystyivät ulkoiluttamaan sitä. Ja kaiken kukkuraksi pääsin kyynersauvoilla pihalle haistelemaan aurinkoista kevättä. 

Pisteenä iin päälle koko konkkaronkka saapui Taattisille pääsiäisen viettoon eli 9 aikuista ja 5 lasta ja 2 koiraa: Esikoisen viisihenkinen perhe, Opiskelijapojan nelihenkinen perhe sekä pyörällä paikalle saapunut Juniori - Ukin, Opiskelijatytön ja Lontoontytön lisäksi tietty. Pyhinä nautimme perinteisen kaavan mukaan kotimaista lampaanpaistia, rosmariiniperunoita ja fetasalaattia (kreikkalainen feta ja valkosipulioliivit tietysti Hakaniemen hallin Maustekeitaasta, kuten aina). Ja lopuksi osalle porukasta Mignon-munia ja osalle Kinder-munia, kuten aina :) 

Toisena pääsiäispäivänä Ukki ajoi minut takaisin Punavuoreen. Välttämättöminä apuvälineinä tarvitsen elelleen tarttumapihtejä ja sukanlaittajan, jolla olen oppinut pujottamaan myös housunlahkeen leikattun lonkan puoleiseen jalkaan. Ja tavaroiden kantamiseen käytän kyynärsauvassa roikkuvaa muovikassia. 

Tänään poistetaan hakaset hyvin parantuneesta leikkaushaavastani. Sen jälkeen alan odotella vappua, jolloin on (pakollinen) fysioterapeutin tapaaminen terkkarissa ja ensimmäinen rajapyykki kyynersauvoista luopumiseen. 

Ehkäpä hörppään vappusimat jo ilman vessanpöntön koroketta ja tuolin korotustyynyä… Tai sitten olen niihin jo niin tottunut, etten osaa enää luopua niistä :)

Pian käyttöön

Ostin nämä Nokian upean keltaiset saappaat syksyllä Naantalin rautakaupasta, mutta ne jäivät silloin vähäiselle käytölle. Nyt ne odottavat Tyttärien maatilan vierashuoneessa ja kuiskivat ahkerasti: ”Parane lonkka, niin pääsemme yhdessä puutarhahommiin!”

Lonkan paraneminen ja puutarhahommat - myös minun odotuksissa ja toiveissa. Kevät on täällä!

Sisätilat tutuksi

Tilapäisesti liikuntavammaisena sisätilat tulee enemmän kuin tutuksi. Kävelen kyynersauvojen avustamana ”rengasreittiä” tupakeittiön, työhuoneen, vierashuoneen ja olohuoneen välillä. 

Ulkona olen piipahtanut lyhyesti ihastelemassa aurinkoa ja haistelemassa kevättä. Tyttärien tilan piha on vielä suurelta osin lumen peitossa. Yhtenä päivänä keittiön ikkunan edessä olevalla lintujen ruokintapaikalla piipahti punatulkku-uros, jonka näkeminen ilahduttaa minua joka kerta yhtä paljon. Tuon upean punaisen pullukan näkeminen on harvinaista iloa kaupunkimummille.

Tilalle ajaessa näin Naantalin liikenneympyrässä auton ikkunasta ensimmäiset leskenlehdet. Olisin pyytänyt Ukkia pysähtymään, jos liikenne olisi sallinut…

Kukkia ja koiria

Keittiön iloksi

Edelleen köpöttelen lonkkaleikkauksen jäljiltä kyynärsauvoilla ja pääosin sisätiloissa. Onneksi minulla on nyt sisätilaa mitä köpötellä, kun siirryin Punavuoren kaksiosta toipumaan Tyttärien hoteisiin (täällä). 

Tyttäret ovat päivät omissa töissään, joten minun päiväseuraani ovat lähinnä kukat ja koirat - oma kymmenvuotias kääplösnautaseri Muru ja Opiskelijatytön kaksivuotias, sekarotuinen Dora eli Dortsu.

Ja kukkia ja koiriahan minä rakastan. Joten eipä valittamista :) 

Muru murisija-Murmeli

Torttu-Liisa Toopermanni - rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Taas yhdessä

Eläminen yksin - ilman omaa Murua - neljän seinän sisällä kaksiossa liikuntarajoitteisena ja pahoinvoivana alkoi painaa mieltä mustaksi ja masentuneeksi, joten päätin Ukin ja Tyttärien kannustamana, että siirryn toipumaan leikkauksesta Tyttärien Tilalle Merimaskuun. Siellä olisi seuraa ja ruoanlaittajia, tilaa ja tukijoita. Ja Muru-koira voisi olla kanssani, kun tyttäret pystyvät auttamaan sen ulkoiluttamisessa.

Näin tehtiin, ja Ukki kuskasi minut eilen Helsingistä Naantaliin ajaen ensin Salosta Hesaan ja sitten vielä Naantalista Saloon, jossa uuden mökin rakennusprojekti vaati tiivistä läsnäoloa. Taattisilla minut vastaanotti hoivaavat Tyttäreni, ja tunsin oloni heti paljon paremmaksi. 

Ja kaiken kukkuraksi sain Murun syliini. Tänään paistaa aurinko, ja elämä alkaa taas pikkuhiljaa voittaa. Kiitos Ukki ja ihanat Tyttäreni :)

Aprillia eletään

Tavaroiden kuljetukseen käytän kyynersauvaan ripustettua pientä muovikassia 

ja tunikan isoja taskuja

Helmikuun lopussa sain tietää leikkauspäivän, jolloin nivelrikon vaivaaman lonkkanivelen tilalle vaihdetaan tekonivel, ja sen innoittamana kirjoitin ”Aprilli kiikarissa” otsikoidun blogitekstin (täällä). Nyt on huhtikuun ensimmäinen eli odotettu aprillipäivä, ja makoilen toista päivää kotona totutellen uutteen lonkkaan :)

Kaikki on tähän asti mennyt hyvin. Alkupäivien kova pahoinvointikin on hellittänyt, kun lopetin vahvan kipulääkkeen, ja jatkan enää koksibilla ja parasetamolilla. Ja tietty minihepariinipistoksilla, jotka ehkäisevät leikkauksen jälkeisiä verisuonitukoksia. 

Kolmen tunnin Mikkeli - Helsinki -automatkastakin selvisin hyvin, kun ison auton etupenkin sai lähes makuuasentoon ja penkin eteen jäi vielä niin paljon tilaa, että pystyin nostamaan molemmat jalat suoriksi auton hanskalokeroon. Tietty käytin autossa myös istuinta korottavaa lonkkatyynyä.

Nyt jatkan toipumista yksin kotona Punavuoressa. Toistaiseksi olen selvinnyt, kun Ukki otti Murun mökille hoitoon ja lähtiessä täydensi jääkaappini. Opiskelijatyttö pistäytyy huomenna ja Sisko lupasi tulla maanantaina auttamaan minua suihkussa ja puhtaiden kalsareiden vaihdossa :)

Kävelen kokoajan tietty kyynersauvojen tukemana. Ja toistaiseksi ainoastaan sisällä. Tarttumapihdit ja sukanlaittaja ovat olleet tärkeänä apuna. Viikon ajan pitää myös nukkua selällään, mikä minulle - vatsalla nukkujalle - on tuottanut yllättäviä vaikeuksia. Ja jatkuva sisällä olo on aika tuskastuttavaa. Onneksi aika pian pystyn jo köpötelemään lyhyitä matkoja viereisessä puistossa. 

Etukäteen Turun serkku neuvoi minua varaamaan tavaroiden kuljetukseen kevyen kangaskassin. Totesin kuitenkin, että minulla toimii paremmin pieni muovikassa, joka riippuu kokoajan kyynersauvan käsituessa. Pussissa kulkee niin kännykkä, ipad ja käsityölangat kuin astiat, valmiiksi tehdyt voileivät ja juomapullo ja kaikki muu tarpeellinen (ja tarpeetonkin). Täytettyä tee- tai kahvimukia on sen sijaan vaikea kuljettaa huoneesta toiseen. Sen ratkaisin niin, että tarvottaessa kuljetan kuumaa vettä termoskannussa tunikan isossa taskussa, ja valmistan pussiteen ja nessis-kahvin vasta istumapaikallani. 

Näillä on pärjätty toistaiseksi. Kyynersauvakävelyä on edessä vielä aikakin kuukausi, joten enköhän joudu keksimään lisää kikka-kolmosia :) 

Sukanlaittaja - tarpeeseen

Tarttumapihdit - tarpeeseen

Leikkaus takana

Lonkkaleikkaus on nyt takana :) Se meni suunnitelmien mukaisesti - nopeasti ja hyvin. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että jännitin turhaan. 

Aamulla seitsemän jälkeen Ukki jätti minut Mikkelin keskussairaalan pääovelle. Menin alakerran labraan viimiseen verikokeeseen - jonottamatta. Sieltä kävelin - tai oikeastaan liikuin hissillä - lyhyen matkaa kolmanteen kerrokseen leikkausosastolle, jossa minut lähes heti otti vastaan tuttu hoitaja viikon takaa (täällä). Hän ohjasi minut tutkimushuoneeseen, jonne pian tuli minut leikkaava kirurgi. Hän piirsi nopeasti mustalla tussilla viimeiset merkinnät oikeaan lonkkaani ja jatkoi pahemmin rupattelematta matkaansa seuraavan potilaan luokse.

Ihana, rauhallinen hoitajani palasi ja opasti minua pukeutumaan erikoiseen turkoosiin täyshaalariin, jossa oli ympäriinsä toistakymmentä punaista vetoketjua ja tarranauhaa. ”Leikkaussalissa on niin kylmä, että olemme kehittäneet tällaisen.” Palelen helposti ja jännitys saa minut usein tärisemään lisää, joten puin tuon oudon puvun mieluusti päälleni. Omat vaatteeni alushousuja myöten pakattiin isoon muovisäkkiin, vain kännykän sain ottaa mukaan - leikkauksen ajan se odotti pienessä laatikossa leikkaussalin hyllyllä :) Pukeutumisoperaation jälkeen hoitaja antoi minulle runsaskalorisen mustaherukka-proteiinijuoman, ja sitten vain odottelemaan kymmenen muun potilaan kanssa leikkausosaston lepohuoneeseen.

Lepohuoneessa istuimme pehmeissä ja säädettävissä nojatuoleissa, joissa palelevat saattoivat kääriytyä joulunpunaisiin filtteihin. Huone ihmisineen oli ihmeen rauhoittava. Olimme kaikki samassa liemessä - kukin mitäkin leikkausta odottamassa. Aika ajoin jollekin odottajista tuotiin esilääkkeet ja yksitellen hoitajat tulivat hakemaan kunkin vuorollaan leikkaussaliin. 

Suurin osa odottelijoista oli lupsakkaita savolaisia, osa yllättäen toistensa tuttujakin. Savon kieli hersysi huoneessa mukavasti - ei häiritsevästi - kunnes vähitellen rauhoittavien lääkkeiden vaikutus alkoi vaientaa väkeä. 

Viimeisetkin jännitykseni rippeet katosivat, vaikka pääosa jännityksestä oli kadonnut jo silloin, kun astuin sairaalan ovesta sisään ja asetuin ”potilasputkeen”, kuten Ukki oli ennustanutkin. Lepohuoneessa viivyin noin kaksi tuntia, eikä aika ehtinyt tulla pitkäksi. 

Leikkaussaliin kävelin hoitajan sattamana kiireisten valmistelujen keskelle. Kapeaa leikkauspöytää varustettiin tukirakennelmilla ja pöydän ympärille järjesteltiin koneita. Pian istuin pöydällä ja anestesialääkäri pisti puudutusaineen alaselkääni, minkä jälkeen minut tuettiin makaamaan vasemmalle kyljelle - tippa vasemmassa ja verenpainemittari oikeassa kädessä. Puudutuksen pistämistä tuskin tunsin ja alavartaloni alkoi nopeasti puutua. Luulen, että tässä vaiheessa sain suoneen myös lievästi unettavaa lääkettä. 

Olin koko leikkauksen ajan hereillä, mutta rauhallinen ja jännittämättä. Kovat luun hakkaus- ja sahausäänetkään eivät tuntuneet pelottavilta :) Anestesialääkäri/hoitaja kyseli tiheästi vointiani. Koin olevani hyvissä käsissä. 

Tunnissa leikkaus oli ohi. Ja sitten heräämöön. Siellä verenpaineeni pakkasi pariin kertaan laskemaan, mutta sitä korjattiin lääkkeillä. Ilokseni sairaalan sisätautiosastolla työskentelevä kummityttöni piipahti katsomaan ja kysymään vointiani. Se tuntui kivalta ja lisäsi luottamustani henkilökuntaan :)

Kun alavartalon puudutus oli suurimmalta osalta kadonnut ja verenpaine normalisoitunut, minut kärrättiin viereiselle ortopediselle osastolle toipumaan. Siellä sänkyni vieressä odotti kaunis, keväinen kukkakimppu. Kiitos Kummityttö!

Se on menoa - onneksi

Nyt mennään eikä meinata. Ensi viikolla minulla on tekonivelleikkaus Mikkelin keskussairaalassa. Maanantaina kävin sairaalassa leikkausta edeltävissä tutkimuksissa. Aikomukseni oli mennä junalla, mutta aamulla alkanut verurinkuljettajien lakko pakotti tekemään reissun omalla autolla - mutta selvisin siitä. 

Ajoin Mikkeliin sunnuntaina ja pysähdyin venyttelemään ja kahvittelemaan Lahdessa. Yövyin seniorihinnalla (yli 65-vuotiaat saavat 20%:n alennuksen) Mikkelin Scandicissa, jossa söin aamulla superhyvän perusaamiaisen. Aamiaishuoneessa kaikki oli tuoretta ja siististi esille pantua. Lisäksi sain nauttia ihanan ystävällisen ja sopivasti jutustelevan tarjoilijanaisen huomaavaisesta palvelusta. Kiitos siitä - aamuni lähti hienosti liikkeelle. 

Ennen puolta päivää kävelin keskussairaalaan ja iltapäivällä - tutkimusten ja haastattelun jälkeen - ajoin takaisin kotiin Punavuoreen. Ja katsoin maanantai-illan kahden tunnin vaalitentin, jossa riitti riiteleviä naisia - liiaksikin…

Sairaalassa otettiin verikokeita, sydänfilmi ja keuhkoröntgen. Ja koska leikkaus tehdään tietokoneavusteisesti, minulle tehtiin myös tietokonekuvaus (tomografia) oikeasta lonkasta. Tapasin mukavan leikkaushoitajan joka tarkisti verenpaineen, painon ja sen ettei varpaiden väleissä ollut haavaumia. Ja antoi ohjeita mm. leikkausaamun paastosta ja lääkkeiden otosta. Sekä neuvoi minua hankkimaan kotiin valmiiksi seuraavat apuvälineet, jotka saan ilmaiseksi lainaksi Helsingin apuvälinelainaamosta Konalasta: 

• Kyynersauvat, jotka pitää ottaa mukaan sairaalaan, kun menee leikkaukseen. Hoitaja tähdensi, että niiden käyttöä olisi hyvä harjoitella etukäteen.
• WC-pöntön korotin
• Tarttumapihdit, joilla saa nostettua tavaroita esim lattialta.
• Lonkkatyynyn, jolla voi korottaa tarvittaessa istumakorkeutta, sillä leikattua lonkkaa ei hoitajan mukaan saa pitää yli 90 asteen kulmassa.

Marraskuussa lonkkaleikkauksessa ollut Turun Serkku neuvoi aiemmin, että jo sairaalaan kannattaa ottaa mukaan kankainen, kevyt olkalaukku, jota voi kyynersauvoilla kävellessä kantaa kaulassa ja kuljettaa siinä esim kännykkää. Ja hoitaja muistutti ottamaan sairaalaan omat crocsit tai muut tossut, joilla voi liikkua liukastumatta. 

Leikkaus tehdään selkäydinpuudutuksessa ja kestää yleensä noin tunnin. Esilääkkeenä annetaan kipulääke ja tulehdusta estävä antibiootti sekä rauhoittavaa lääkettä ja tarvittaessa myös kevyesti unettavaa lääkettä. Hoitajan mukaan sairaalassa joutuu leikkauksen jälkeen olemaan 1-3 vuorokautta paranemisesta ja kunnosta riippuen. Kyynersauvoja joutuu käyttämään 4-6 viikkoa. Tänä aikana ei saa itse ajaa autoa, mutta auton kyydissä saa istua heti. Lopullinen paraneminen kestää vähintään kolme kuukautta. 

Mikkelin keskussairaalassa kaikki sujui ajallaan. Jokainen tapaamani hoitotyöläinen oli osaava ja ystävällinen - kiire ei heistä välittynyt asiakkaalle. Ja pieni keskussairaala tuntui sopivan kokoiselta minulle. Odotan luottavaisena ensi viikkoa - vaikka jännittääkin. 

Toivotaan, ettei viime metreillä iske mikään yllättävä köhä. Kaikenlaista pöpöähän pyörii ympärillä.

Aprillipäivä kiikarissa

Tämän viikon tiistai oli minun onnen päiväni. Sain varmistuksen leikkauspäivästä. Minulle asennetaan tekonivel Mikkelin keskussairaalassa nivelrikon vaurioittamaan oikeaan lonkkaan maaliskuun lopussa.

Olen tosi iloinen, sillä helmikuun aikana oikeaa lonkkaani on särkenyt merkittävästi enemmän kuin edellisten kuukausien aikana. Tällä hetkellä pystyn Murun kanssa kävelemään vain alle kilometrin pituisia lenkkejä. Ja nekin hidasta ankkakävelyä. Ja tuntuu kuin myös oikea polvi ja pohje olisivat kipeytyneet. Tosin päivät vaihtelevat, kuten nivelrikkoon kuuluu. Öisin kipu ei häiritse liikaa untani, sillä nukun muutenkin katkonaisesti. Mutta kaikki yöt lämpötyyny on välttämätön seuralainen :) 

Ainoa asia, mitä sairaalasta on toistaiseksi pyydetty - esitietolomakkeen lisäksi - on ”hammastodistus lonkkaleikkausta varten”. Vähän olisin toivonut jotain jumppaohjeita lonkkaa ympäröivien lihasten vahvistamiseksi. Onneksi minulla on yksityiseltä fyssarilta syksyllä 2021 saadut, kevyet lonkkaliikeohjeet (täällä), joita olen uudelleen alkanut treenata. Ja netistähän niitä löytyisi lisää…

Tänä vuonna odotan kevättä tavallistakin innokkaammin. Näillä näkymin aprillipäivänä linkkaan kiitollisena uudella lonkalla Mikkelissä, ja jo juhannuksena valssaan - toivottavasti - onnellisena terveellä lonkalla Taattisilla.