sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Ystävän yllätys


Lauantaiaamuna sain lähellä asuvalta Ystävältä tekstiviestin, että hän tulee ruokakassin kanssa kylään. Ja niin ihana Ystäväni seisoi puolen päivän jälkeen keltainen Alepa-kassi kainalossaan ovelleni ja paineli heti tottuneesti keittiööni. Minun tehtäväkseni jäi vain kaivaa kaapista paistinpannu, leikkuulauta ja salaattikulho. 

Ystävän ahertaessa soitin Siskolle, josko hän haluaisi liittyä lounasseuraamme. Tunsihan hänkin Ystävän jo Kulosaaren yhteiskoulusta, josta kaikki kolme muutimme lukioluokille Nervanderinkadun vanhaan Sykkiin. Alta aikayksikön Sisko hurautti autolla Soukasta Punavuoreen ja sillä aikaa Ystävä loihti pöytään kanaa, salaattia ja tuoretta leipää. Ja jälkkäriksi maissijäätelöä. 

Herkuttelimme, nauroimme ja juttelimme monta tuntia - kolme iloista mummia :) Sisko lähti jatkamaan päiväänsä ja Ystävä jäi siivoamaan keittiön ja rakentamaan kanssani pari päivää sitten aloittamaani tuhannen palan palapeliä.

Kiitos Helu, teit toipilaan arkilauantaista aurinkoisen juhlapäivän. 

PS. Keskeneräinen palapeli piilotettiin ruokailun ajaksi vanhan verhokankaan alle :)

2 kommenttia:

  1. Mukava yllätyksellinen lauantai! Hieno ystävyys.
    Pahimman koronan aikana harrastin palapelejä, nyt se on jäänyt kuten myös neulominen. Ehkä innostus taas herää, toivottavasti siihen ei tarvita pandemiaa. MK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpikin hyviä ja huolehtivia Ystäviä, joista olen kiitollinen. Minäkin olen nyt toipilaana kaivanut taas esille sekä palapelit että kutimet. Mukavaa viihdettä telkun suoratoistosarjojen välissä :) Terv InnaAnni

      Poista