Keltainen sairaala

Paimion sairaalan arkkitehtien Alvar ja Aino Aallon näkemyksen mukaan tuberkuloosiparantolassa sekä itse rakennuksen ja sisustuksen ensisijainen tehtävä oli auttaa potilaita parantumaan. Etelään eli valoon avauttu rakennus ja potilashuoneiden suuret ikkunat mahdollistivat sen, että ”parantavaa” auringon valoa tulvi sisälle rakennukseen.

Alvar Aalto valitsi rakennusta hallitsevan, ensimmäisestä seitsemänteen kerrokseen kulkevan portaikon lattian väriksi keltaisen, koska hän uskoi sen lisäävän rakennuksen valoisuutta. Tarina tosin kertoo, että Aalto katui värin ja sävyn valintaa, mutta lattiamateriaalit oli jo silloin tilattu eikä suurta tilausta voinut enää peruuttaa tai muuttaa. Sen sijaan tarina eikä dokumentit kerro, miksi arkkitehti päätyi juuri kyseiseen keltaisen sävyyn eikä sitä, miksi hän olisi halunnut vaihtaa väriä tai sävyä.

Nykyisin ala-aulassa oleva kaareva keltainen vastaanottotiski on vuodelta 1958. Alkuperäinen 1930-luvun tiski oli tätä matalampi, jolloin ikkunoita tuleva luonnonvalo pääsi vielä paremmin elämään aulassa.

Minusta sairaalan keltaiset lattiat ovat upeita, enkä vaihtaisi niitä. Tosin luulen, että olisin ihastunut myös Aallon vaihtoehtoiseen väri/sävyvalintaan :)

Rappusiin jäänyt vanha rautainen lepotuoli, jossa potilaita makuutettiin parvekkeella.

Ala-aulan vastaanottotiski

Luonnon keskellä

Paimion parantola (täällä) rakennettiin luonnon keskelle. Luonto oli - ja on edelleen - lähellä ja aistittavissa rakennuksen joka puolella.

Parantolan isoista ikkunoista luonto näkyy ja ”tulee sisälle” potilashuoneisiin, käytäviin ja yhteisiin tiloihin. Ylimmän kerroksen yli sata metriä pitkällä ulkoiluparvekkeella luonnon saattaa paitsi nähdä niin kuulla, haistaa ja tuntea. 

Rakennusta ympäröi mäntymetsä, minkä raikkaan ilman uskottiin 1930-luvulla edistävän keuhkotuberkuloosiin sairastuneiden potilaiden paranemista. Ehkä hoitavan myös eristyksissä elävien, pääosin nuorten ja keski-ikäisten ihmisten koti-ikävää ja lepuuttavan heidän sairauden rasittamaa mieltään.

Vaikea tietää, miten Paimiossa tuberkuloosin takia pitkiä aikoja asuneet potilaat tuolloin kokivat ja näkivät ympäröivän luonnon ja rakennuksen kauneuden. Vai kokivatko ja näkivätkö he vain oman vaikean sairautensa, ja kenties kanssapotilaansa? Ehkä läheisen luonnon kauneudella tai sairaalan tyylikkyydellä ei ollut heille niin väliä. 

Uskon kuitenkin, että ympäristöllä oli - ja on - väliä ja vaikutusta…

Luonnonvalo kaunistaa potilashuoneen.

Yhteisen lepohuoneen suuret ikkunat avautuvat suoraan mäntymetsään.

Nauhamaiset ikkunarivit valaisevat potilaskäytävää.

Ylimmän kerroksen ulkoiluparveke.

Näkymä parantolan parvekkeelta alas pihalle ja koristealtaalle.

Elämys Paimiossa

Potilashuone 1930-luvulta

Parikymmentä keski- ja eläkeikäistä ihmistä seisoo ison rakennuksen valoisassa ala-aulassa. Olemme Paimion parantolassa - entisessä tuberkuloosisairaalassa - Turun ja Salon puolivälissä. Odotamme pian alkavaa opastettua kierrosta Alvar ja Aino Aallon suunnittelemassa isossa sairaalarakennuksessa.

Aulassa seisoessa ei voi olla huomaamatta sisätilojen upeita ja poikkeuksellisia värejä. Keltainen lattia, joka jatkuu aulasta portaisiin, käytäviin ja toisen kerroksen kirjastoon. Ja ns. Paimion sininen, jota löytyy mm. huoneiden ovista ja maisemahissin seinistä. Lisänä turkoosia, oranssia, harmaata ja mustaa. Potilashuoneisiin arkkitehdit ovat valinneet levollisempia värejä - vihreän, ruskean ja valkoisen sävyjä: ”Seinät vaaleita, katot tummempia, jotta huoneelle tulisi rauhallisempi yleissävy makaavan potilaan kannalta katsoen.”

Puolitoista tuntia kestävällä kierroksella opas kertoo sairaalan suunnittelusta ja rakentamisesta sekä sen toiminnasta tuberkuloosiparantolana. Parantola oli mitoitettu lähes 300 potilaalle ja alueella työskenteli ja asui noin 60 vakinaista työntekijää. Potilaat viettivät parantolassa yleensä useita kuukausia ja hyväkuntoisimmat osallistuivat myös sairaalan huoltotöihin. Kaksi kolmasosaa potilaista parani, mutta yksi kolmasosa kuoli tautiin ennen 1950-luvun lopulla kehitettyjä tubi-bakteerilääkkeitä.

Parantolapaikkojen tarve väheni nopeasti 1950-60 -lukujen vaihteessa rokotteen yleistymisen ja tehokkaiden antibioottien löytymisen jälkeen. Tämän jälkeen rakennuksessa hoidettiin TYKS-alueen muita potilaita ja viime vuodet Paimiossa toimi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kuntoutussäätiö. Vuonna 2021 rakennuksen omistus ja vastuu siirtyi Paimion parantolan säätiölle.

Saamme kierroksella tutustua toisen kerroksen korkeaan ruokasaliin ja sen parvelle rakennettuun ”roikkuvaan” kirjastoon. Sekä ikkunalliseen maisemahissiin - ”Suomen ensimmäinen” - ja pariin hienosti museoituun 1930-luvun potilashuoneeseen sekä asuntosiipeen. Ja lisäksi rakennuksen ylimmässä eli 7. kerroksessa olevaan, yli sata metriä pitkään ulkoiluparvekkeeseen, jossa potilaita makuutettiin eli ”hoidettiin” useita tunteja joka päivä ja joka säässä ympäri vuoden.

Näemme Aaltojen vartavasten parantolaan suunnittelemia huonekaluja ja valaisimia sekä kiintokalusteita, kuten pyöristettyjä vaatekaappeja ja loiskumattomia käsienpesualtaita. Valaisimista useimmat ovat edelleen paikoillaan ja toiminnassa. Sen sijaan huonekaluja on esillä vain jokunen. Osa kuuluisia Paimion vanerituoleja (Artek nojatuoli 41) myytiin vielä 1970-luvulla halvalla huutokaupassa ja osa varastettiin TYKS:n aikana. 

Kävin viimeksi tutustumassa Paimion parantolaan kesällä 2014, jolloin vain rakennuksen kaksi ensimmäistä kerrosta oli avoinna yleisölle (täällä). Sain hyvän kuvan rakennuksen arkkitehtuurista, mutta tällä laajemmalla opaskierroksella kokemus oli entistä voimakkaampi. Arkkitehtuurinen elämys sekä mielenkiintoinen matka funktionalismin ja tuberkuloosin historiaan Suomessa.

Kolmekymppiset Alvar (1898-1976) ja hänen ensimmäinen vaimonsa Aino (1894-1947) Aalto osallistuivat Paimion parantolasta 1920-luvun lopussa järjestettyyn arkkitehtuurikilpailuun. Heidän ehdotuksensa Piirretty ikkuna valittiin voittajaksi ja uusi parantola valmistui 1933.

Tuloksena oli aikanaan äärimmäisen moderni sairaalarakennus ja insinöörityön taidonnäyte. Rakennus, joka edelleen on funktionalismin helmi ja yksi Alvar ja Aino Aallon päätöistä. Kiitos, kun sain tutustua tähän valokuvaukselliseen helmeen.

Loiskumaton (äänetön) käsienpesuallas

Potilaiden yskös- eli sylkykuppeja.

Potilashuone 1930-luvulta

Parvella oleva kirjasto on kiinnitetty teräsputkilla kattoon.

Ulkoikkunoiden värikkäitä markiiseja

Pysähdys Paimiossa

Eilisellä Turkku-reissulla Ukki keksi, että pistäydytään katsomaan Paimion sairaalaa - vuonna 1933 valmistunutta Alvar Aallon helmeä. Keskellä hoidettua mäntymetsää kohoaa runsasikkunainen linjakas entinen tuberkuloosiparantola, jossa tällä hetkellä toiminee MLL:n kuntoutussäätiö kursseineen. Aiemmin sairaala-alueella on vuosia järjestetty opastettuja kierroksia, mutta kuntoutussäätiön muuton jälkeen opastukset lienevät loppuneet. Saimme kuitenkin rauhassa kierrellä sairaalan pihalla ja kurkistaa sisääntuloaulaan ja alakerran ruokalaan.

Valo, aurinko ja ilma kaunistaa rakennukset ja parantaa potilaat - Aallon johtoteemat sairaalan sunnittelussa. Nämä toteutuvatkin rakennuksessa enemmän kuin hyvin. Valo ja aurinko tulvii sisätiloihin ja mäntymetsän raikas ilma yläkerrosten isoille parvekkeille (joilla tubipotilaita 1930- ja 1940-luvuilla makuutettiin useita tunteja päivässä ympäri vuoden, talvella makuupusseissa). Sisätilojen harmoniset värit - valkoinen, harmaa, keltainen, turkoosi ja musta - luovat iloa ja levolliset muodot rauhaa. Vihreät ja oranssit ulkomarkiisit rikkovat sopivasti symmetrisiä ikkunaseiniä ja pyöreä tekolampi hoidetun nurmikentän keskellä yllättää.

Poikkeamat tutuilta reiteiltä yllättävät yleensä iloisesti - niin tämäkin aaltomaisen ajaton rakennus kauniine ympäristöineen.