Pusero nettikirppikseltä

Viime talvena Opiskelijatyttö pyysi minua neulomaan taaperolleen villapuseron. Hän oli löytänyt netistä mieleisensä puseron ja sen englanninkielisen neuleohjeen.

Myös minä ihastuin moniväriseen villapuseroon ja lupasin yrittää. Tyttö osti netistä puseron ohjeen ja kalliit villalangat. Langat olivat korkealuokkaisia ja hyviä, ja neuleohje siis englanniksi.

En ole aiemmin neulonut ulkomaalaisen ohjeen mukaan. Tavasin yllättävän monimutkaista ohjetta moneen kertaan ja pyysin jopa tekoälyä kääntämään sen suomeksi. Mutta en saanut siitä sellaista selkoa, että olisin osannut alkaa puseroa kutomaan. Ja homma jäi minulta siihen…

Mutta sitten korkeampi taho puuttui asiaan :) Tyttö nimittäin näki nettikirppiksellä presiis saman villapuseron ja ostin sen paljon lankojen hintaa halvemmalla. Ja sai siistin ja hyväkuntoisen, käsin taidolla neulotun villapuseron taaperolleen. Ja juuri oikean kokoisen :)

Ja kalliit villalangat seisovat toistaiseksi Punavuoren kaksion nurkassa. Katsotaan, mitä Mummi keksii…

Satumainen seinävaate

Rakastan ryijyjä (täällä), joten ei ollut ihme että ihastuin Arkkitehtuuri- ja designmuseon Pako Muumilaaksoon -näyttelyssä (täällä) olleeseen kankaiseen, muumiaiheiseen seinävaatteeseen. 

Kyseessä oli Moomin Charactersin ja italialaisen Vitellin yhteistyöprojekti, jonka tuloksena Vitelli valmisti vuonna 2023 yksittäisiä neulahuovutettuja seinävaatteita muumikirjojen inspiroimana. Seinävaatteita myytiin Pariisissa samana vuonna järjestetyssä Tove Janssonista kertovassa näyttelyssä (täällä).

Arkkitehtuuri- ja designmuseon näyttelyssä oli esillä kaksi Vitellin valmistamaa, noin 150x100 cm:n kokoista seinävaatetta. Esitetekstin mukaan valokuvaamani vaatteen innoittajana oli ollut Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirja vuodelta 1946.

Museon kaupassa oli myynnissä juliste, johon oli ikuistettu kyseinen Vitellin seinävaate. Juliste lähti mukaani ja päätynee saunatuvan seinälle Salon mökillä…

Jonnan ohjeella

Eipä jätä kudin rauhaan Aurinkorannikollakaan :) Iltaisin tulee usein kaivettua puikot esiin. Viimeksi valmistui sini-mustat miesten sukat, joista tykkään kovasti. Pitkä kuviovarsi ja kivat, yksinkertaiset kuviot. 

Kokoa 43 olevat sukat syntyivät nopeasti Seiskaveikka-langasta, 3,5 puikoilla ja 60 aloitussilmukalla. Tämä Jonna Nordströmin suunnittelemien sukkien ohje löytyy ilmaisena Meillä kotona -sivustolta (täällä). 

Lastensukkaa pukkaa

Vuosien aikana olen pääosin kutonut villasukkia aikuisille ja teineille - koko 38-40 on pravuurini. Jotenkin on ohjeista huolimatta tuntunut vaikealta hahmottaa pienten jalkojen oikeita kokoja…

Tänä syksynä olen kuitenkin alkanut kokeilla myös lasten kokoja, ja ihan hyvin on onnistunut. Ehkä pitäisi vielä kokeilla ohuempaa lankaa, mutta toistaiseksi olen pysynyt tutussa 7-Veljestä -langassa ja 3,5 sukkapuiokoissa :)

Kuvassa on osa viime kuukauden tekeleistä. Kahdeksanvuotiaan raitasukat, jossa kantapää ja kärkikavennus on tehty yksivärisellä langalla (11s/puikko). Vaaleanpunaiset kuviosukat 2,5-vuotiaalle pikkuneidille (9s/puikko) ja mustat perussukat 1,5-vuotiaalle taaperolle (8s/puikko).

Pienimmät sukat on taaperolle, jonka kengän numero on 22, jolloin sukkaa varten loin 32s eli 8s/puikko. Vartta varten on kudottu ensin 10 kerrosta 1o1n, sitten 5 kerrosta pelkkää oikeaa ja lopuksi taas 10 kerrosta 1o1n. Näin pitkään sukanvarteen tulee vähän vaihtelua :) 

Kantapää kudotaan 16 silmukalla 8 kaksoiskerrosta ja käännöksessä kumpaankin reunaan jää alkuun 4s/reuna. Kantalapun reunoista nostetaan 8s+2s, jotka seur kerroksella neulotaan yhteen. Sitten yksi normikerros, ennen kuin kavennetaan molemmilla sivuilla joka 2. kerroksella, kunnes kaikilla puikoilla on taas 8s/puikko.

Kun pohjan pituus on noin 11cm neulotaan 2 kerrosta 1s musta, 1s sininen, minkä jälkeen yksi normikerros sinisellä, ennen kuin aloitetaan kärkikavennukset: Joka puikon lopussa joka 2. kerroksella 2s yht ja 1s oik, kunnes on 5s/puikko. Tämän jälkeen kavennukset joka kerroksella, kunnes jäljellä on yhteensä enää 6s, jolloin lopetus. Taaperon sukan koko pohjan pituus on noin 15 cm.

Tässä taas tämä epämääräinen ohje minulle, jotta osaan/muistan talven mittaan kutoa taaperolle uusia sukkia…

Perussukka 1,5-vuotiaalle SeiskaVeikka-langasta 3,5 puikoilla.

Sukka ja sen malli

Iltojen pimetessä olen taas ryhtynyt neulomaan villasukkia. Kesän polkupyöräretkellä (täällä) ostin Saarenmaalta ihanat puna-harmaat villasukat. Päätin yrittää neuloa samanlaiset, mutta musta-harmaina - 7 veljestä -langasta 3,5 numeron sukkapuikoilla. Ja yllätin itseni, sillä sukista tuli tosi hyvät :) 

Luo 48 silmukkaa - 12s/puikko. Neulo 3o,1n -resoria noin 7cm (20 krs). Tämän jälkeen neulotaan pelkkää oikeaa. Varren kokonaispituus on noin 20cm. Sukanvarteen tulee ristikkokuvio, jonka keskellä on oranssin väriset täplät. Alla on kuvion itseluotu, epämääräinen ohje :)

Ennen kantapäätä neulotaan kaksi kerrosta 1s mustalla ja 1s harmaalla langalla. Kantapäässä on 12 kaksoiskrs eli yht 24 krs ja käännöksen jälkeen kumpaankin reunaan jätetään 7s. Kantalapun kummastakin reunasta luodaan 12s + 2 apusilmukkaa, jotka heti seur krs neulotaan yhteen.

Jalkaterän kokonaispituus on noin 23cm ja tähtikuvion pituus 6,5cm. Alla on kärjen tähtikuvion itseluotu, epämääräinen ohje. Ohje käsittää 12 silmukkaa ja siihen mahtuu kaksi peräkkäistä kuviota. Sekä varren ristikuvio että kärjen tähtikuvio vaatii 6 silmukkaa, joten sukan silmukkaluvun tulee olla 6:lla jaollinen. 

Tässä tämä epämääräinen oma ohjeeni lähinnä itselle muistiin, sillä aion kutoa lisää samanlaisia. Ihastuin tähän yksinkertaiseen malliin ja hämmästyin, että sain sukan todella kudottua ilman oikeaa ohjetta :)

Varren ristikkokuvion ohje

Kärjen tähtikuvion ohje kärkikavennuksineen :)

Juhlaa ja arkea

Päivikki ja Sakari Sohlbergin kotimuseossa (täällä) oli esillä joitakin pariskunnan juhlapukuja, kuten yllä näkyvät Sakarin frakki kunniamerkkeineen ja Päivikin upean sininen juhlapuku. Kauniisti kirjaillun, täyspitkän juhlapuvun oli suunnitellut ja valmistanut muotitaiteilija Riitta Immonen (1918-2008) - suomalaisen muodin suurnainen. 

Juhlavaatteita mielenkiintoisempia olivat kuitenkin monet arkiset tavarat, joita näkyi etenkin asunnon pienehkössä keittiössä. Keittiön nurkassa oli Päivikin itse tekemä, hieman epävakaa hyllykkö ja ikkunan edessä roskalavalta pelastettu pieni ruokapöytä :) Päivikki oli myös väsännyt metallin palasta ja mustista helmistä eräänlaisen ”puutelistan”. Ja Murun mamuna huomasin heti lukuisat koira-aiheiset taulut, piirrokset, veistokset ja koriste-esineet, joita koiria rakastavan pariskunnan asunnossa oli lähes joka huoneessa. 

Ja museovieraiden kenkäsuojat :) Ne eivät suinkaan olleet tavanmukaisia, helposti repeytyviä vaaleansinisiä muovisuojia, vaan samettikankaasta ommeltuja tossuja. Jees - ja kiitos :)

Pienen Sakarin kastemekko (ihmeen lyhyt?) ja ruokalautanen, 

jonka alapuoli oli päällystetty metallilla, jotta lapsen ruoka pysyy lämpimänä :)

Päivikin tekemä hyllykkö :)

Puutelistan otsikkona oli ”Muistettavaa tänään” :)

Tekstiilitaidetta

Taattisten tilan pienessä galleriassa on elokuun ajan esillä Marije Dijkstran ja Elina Prihan tekstiilitaidetta. Alakerrassa Marijen harmaan sävyisiä kudelmia ja yläkerrassa Elinan värikkäämpiä kuvakudoksia.

Taidokasta ja kaunista. Luonnonläheistä ja Taattisille sopivaa :)

Elina Priha: Maasta olet tullut, 2025

Joukossa on myös joitakin pieniä puutöitä :)

Elina Priha: Maan kehto, 2024

Lasia ja paperia

Milla Vaahteran suupuhalletusta lasista tehtyjä lamppuja ja iso maljakko.

Laitan vielä pari valokuvaa Lokal Galleryn taidenäyttelystä Billnäsistä, vaikka pari viikkoa sitten julkaisin näyttelyn teoksista jo useita kuvia (täällä). Toisella käyntikerralla tykästyin mm. Milla Vaahteran ja Janna Syvänojan teoksiin.

Esillä oli useita kansainvälistä mainetta saaneen lasitaiteilija Milla Vaahteran (s.1981) suunnittelemia suupuhallettuja lasilamppuja, lasimaljakoita sekä kiinnostavia mobiileja. Jäin myös ihailemaan kuvataiteilija Janna Syvänojan (s.1960) paperitöitä, jotka oli värjätty kasviväreillä ja kehystetty alumiinilaatikoilla.

Herkkää, taidokasta ja kiehtovaa lasin ja paperin työstämistä :)

Janna Syvänojan Syys-niminen paperimaalaus alumiinikehikossa.

Majoja maalla

Juhannuksen alusviikolla Taattisten tilalla oli kolmipäiväinen lasten majanrakennusleiri. Esikoisen 7-vuotias nuorimmainen osallistui leirille ja minä olin hänen seuranaan illat ja yöt. 

Pikkupoika rakenteli joka päivä viisi tuntia majoja niityille ja metsään 12 muun innokkaan ikätoverinsa kanssa Iiro Tujulan osaavassa ohjauksessa. Illat tutustuimme yhdessä Taattisten tilaan ja ympäröivään Merimaskuun käyden mm. kesäteatterissa (täällä). Ja yöt nukuimme Pikkupojan tädin eli Taattisten tilan toisen emännän vierashuoneessa. 

Ja kyllä meillä oli hauskaa, joten ensi vuonna uudestaan. Ja silloin otamme ehkä mukaan myös Pikkupojan serkun - Mummin toisen lapsenlapsen…

Iiron työpöytää

Iiron jakama kartta ohjeineen piha-alueesta

Koti 1700-luvulta

Vierailin Heinolan vanhimmassa - ja parhaimmin hoidetussa - puutalossa eli 1700-luvulla syntyneen poliisimestari Lars Aschanin kotitalossa Maaherrankadun ja Kauppakadun risteyksessä. Lauta-aidalla ympäröity mansardikattoinen talo puutarhoineen on ollut avoinna kotimuseona vuodesta 1989 lähtien. 

Lars Aschan (1741-1809) määrättiin silloisen Kymenkartanon läänin lääninkivalteriksi eli maaseutupoliisiksi ja muuttamaan perheineen Loviisasta vasta perustetun Heinolan kaupunkiin. Aschan sai uudelta kotikaupungilta suuren tontin ja rakennutti sille kaksikerroksisen talon. Talo puutarhoineen ja sivurakennukset valmistui vuonna 1780. 

Seuraavalla vuosisadalla talon alkuperäisiä ikkunoita suurennettiin ja samalla Aschanin punamullalla käsitellyt ulkoseinät maalattiin uudelleen keltamullalla. Ja tässä asussa silloisen lääninkivalterin kotitalo on edelleen. 

Aschanien kuoltua talo siirtyi omistajalta toiselle, kunnes 1900-luvun alussa se päätyi rakennusmestari J. Vesaselle ja vuonna 1974 hänen perikuntansa myi tontin rakennuksineen Heinolan kaupungille. Tontille suunniteltiin rakennettavan kerrostaloja, mutta lopulta vuonna 1983 kaupunki päätti kunnostaa talon puutarhoineen virkamieskotimuseoksi. Kolme vuotta kestäneet korjaus- ja entisöintityöt aloitettiin vuonna 1986. 

Rakennus oli päässyt huonoon kuntoon, mutta sen entisöinti tehtiin huolella ja perusteellisesti. Huoneiden järjestys oli vuosisatojen ajan säilynyt alkuperäisenä ja lukuisten tapetti- ja maalikerrosten alta konservaattorit löysivät alkuperäistä 1700-luvun kustavilaista paperitapettia, marmorisoituja rintapaneeleita ja maalipintoja. Näiden perusteella pystyttiin palauttamaan rakennuksen sisäpinnat ja kiinteät kalusteet sellaisiksi kuin ne olivat Aschanin perheen kodissa 1700-luvun loppuvuosina olleet. Myös talon kaikki katot ja lattiat ovat alkuperäisiä. 

Lääninkivalteri Aschanin talo on ainoa Heinolan keskustassa kaupungin alkuvuosilta säilynyt asuintalo. Kotimuseon huonekalut eivät ole alkuperäisiä. Museoon hankittiin ja entisöitiin sellaisia kustavilaisen ajan huonekaluja ja käyttöesineitä, joita maaseutukaupungin virkamiesperheen kodissa tiedettiin tuohon aikaan olleen.

Ihastuin Kivalterin taloon. Talo oli entisöity hienosti ja tuli tunne, että työ on tehty ennen muuta rakkaudella. Kaikkia esineitä pääsi katsomaan läheltä - kuin olisi kylässä ollut. Ja oppaamme kertoivat kiinnostavasti talon entisöinnistä ja sen asukkaiden elämästä sekä vastasivat mielellään lukuisiin, ehkä tyhmiinkin kysymyksiimme. 

Lääninkivalteri Aschanin talo oli ehdottomasti Heinolan matkan väärtti. Ja kun kaiken kukkuraksi vielä kermainen lohikeittokin läheisessä Heinolan Siltasaaressa oli herkkua…

Sinitapettinen sali oli vieraita ja juhlia varten.

Takana oikealla on Lars Aschanin vaimon Helena Catharinan liinavaatekaappi.

Tuolloin 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa liinavaatteet olivat arvokas osa talon irtaimistoa. 

Lakanoita, pöytäliinoja, serviettejä ja pyyheliinoja sisältävä kaappi oli emännän ylpeys.

Aschanin perheen perunkirjoja ei ole säilynyt, mutta kaapin sisältö on laadittu

naapuritalossa asuneen lääninrahastonhoitaja Adolf Posen (1745-1817) perunkirjan mukaan. 

Salin lisäksi säätyläiskodeissa oli perheen yhteiseen oleskeluun tarkoitettu seurusteluhuone, 

jota 1700-luvulla kutsuttiin nimellä förmaaki. Nykyään huonetta voisi kutsua arkiolohuoneeksi.

Talon tekstiilit on valmistettu Heinolan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa 1980-luvulla.

Tekstiilien esikuvat valittiin kaupunginmuseon myöhäiskustavilaisten huonekalujen 

konservoinnin yhteydessä löytyneistä vanhoista kankaan paloista.

Piharakennuksessa toimii pieni museokauppa ja kesäkahvila. 

Puutarhassa kasvaa kesäisin perinteisiä hyöty- ja koristekasveja. 

Heinolan Siltasaari

Metsä mykistää

Lensin tiistaina Malagasta Helsinkiin ja heti keskiviikkona teki mieli käydä jossain pääkaupunkiseudun museossa. Muru-koira oli jäänyt Ukin seuraksi Espanjaan, joten olin vapaa kuin taivaan lintu :) Valitsin kuitenkin lähimmän museon eli Johanneksen kirkkoa vastapäätä olevan Designmuseon. Minua kiinnosti edellisviikolla avattu tekstiilitaiteilija Maija Lavosen Hiljaisia monumentteja -niminen näyttely, vaikka en Lavosesta ennakkoon kovin paljon tiennytkään. 

Onneksi menin, sillä hurmaannuin täysin. Hienoja ja puhuttelevia tekstiili- ja valokuituteoksia, joissa tunnistin valoa, merta, kiveä, metsää. Horisonttia ja hiljaisuutta. Kaikkea mitä rakastan :) 

Ryijyjä oli villasta, pellavasta ja silkistä sekä yllättäen myös akryylista ja valokuidusta. Perinteisen ryijyn rajoja oli rikottu kutkuttavasti ja onnistuneesti. Seinätekstiilit saivat kasvaa mielenkiintoisiksi tilateoksiksi.

Maija Lavonen (1931-2023) on tullut tunnetuksi juuri ryijytaiteen uudistajana, mikä oli tuotu hienosti esille näyttelyssä. Tykkäsin siitä, että ensimmäisessä näyttelyhuoneessa oli kuvin ja lyhyin tekstein kerrottu Maijan mielenkiintoisesta elämästä ja lukuisista aikaansaannoksista. Lapsuudesta Perämeren rannalla Ohtolan kylässä Iissä. Aviomiehen kuvataiteilija Ahti Lavosen (1928-1970) varhaisesta kuolemasta ja kahden lapsen Kuutin ja Sussan yksinhuoltajuudesta. Intohimosta työhön ja rakkaudesta Pariisiin. Uteliaisuudesta ja rohkeudesta. 

Ihastuin moneen Lavosen teokseen, mutta hurmaannuin etenkin valokuidusta, pellavasta ja akryylista tehdystä, vihreästä Metsän kruunu -valoryijystä. Myös Maija piti tätä teosta yhtenä tärkeimpänä valokuitutyönään. 

Alkuperäinen Metsän kruunu oli teostekstin mukaan kaksiosainen, mutta näyttelyssä oli esillä vain yksi osa. Tämä vuonna 2010 valmistunut valokuituteos oli ollut seuraavana vuonna esillä Kanadan Quebecissa olleessa Toucher (suom. koskettaa) -nimisessä näyttelyssä. Tällöin kaksiosainen Metsän kruunu oli sijoitettu paikalliseen kirkkoon, jossa kaksi valokuituseinämää muodosti ikäänkuin portin takaseinällä olevalle maalaukselle, joka kuvasi Pyhää Annaa eli Jeesuksen äidin äitiä. Kuulostaa upealta, ja olisi ollut kiintoisaa nähdä tilanteesta valokuva, mutta en onnistunut löytämään tällaista edes netistä…

Alunperin Maija alkoi käyttää teoksissaan valokuitua 2000-luvun alussa, kun sisäministeriö tilasi taiteilijalta valoa antavan teoksen ministeriön pimeään portaikkoon. Tällöin hän keksi käyttää pellavaloimen sijaan valokuitua, johon hän kutoi pellavalankoja ja akryylipaloja. Ja ihastui yli kaiken keksimäänsä uuteen tekniikkaan. 

Designmuseon näyttelyssä tykkäsin myös mm. kolmesta perinteisemmästä, 1980-luvun alussa valmistuneesta, pellavasta ja silkistä tehdystä tekstiilityöstä: Levollisesta Valopiha-nimisestä ryijystä ja eläväpintaisesta, lattialle levittäytyvästä Kiveä-teoksesta sekä Meri-ryijystä, jonka aallot kurottelivat kohti kattoa.

Hienojen teosten lisäksi Maija Lavosen näyttelyssä minua ilahdutti kanssakulkijat. Kaksi tuntematonta ikäistäni naista alkoi eri tilanteissa spontaanisti jakaa kanssani tuntemuksiaan näyttelystä. Toisen kanssa jutustelimme pidempään. Hän kertoi tulleensa aamulla Kotkasta junalla näyttelyä varten Helsinkiin ja vastavuoroisesti kutsui minut kesällä Kotkaan katsomaan kaupungin hyvin hoidettuja puistoja…

Kotkassa tavataan :) Puistojen lisäksi kaupungista löytyy paljon merta ja horisonttia…

Valopiha, 1980

Sinisävyinen Kiveä (1981) ja kaksivärinen villaryijy Ruska (1996)

Meri, 1980

Yksityiskohta teoksesta Metsän kruunu

Pi - pari

Ravintola Eliten ikkunoissa Töölössä on piparkakkutaikinasta tehtyjä taideteoksia.

Ihanin niistä on Pi - pari, jonka on tehnyt Arja Jämsä ja Eeva-Leena Pokela.

Ihana piparipari, ja etenkin nimi on huippu :) 

Naantalin nuket

Alkuperäinen sisarten tekemä nukkepari

Vitriinissä Hiilolan kotimuseossa (täällä) muiden pikkutavaroiden muassa oli kaksi käsinneulottua nukkea, joiden kerrottiin kuvaavan metsästäjää tai sotilasta ja tämän morsianta. Tai ainakin hännystakkista miestä ja hattupäistä hienostorouvaa. 

Nuket ovat säilyneet 1800-luvulta ja ne ovat naantalilaisten siskosten Karoliina ja Josefiina Lindblomin tekemiä. Nuket ja niiden asusteet on neulottu ohuesta puuvillalangasta käyttäen lyhyeksi katkaistuja sukkapuikkoja. Yli sata vuotta sitten Charlotta Lindblom - kutojanaisten isosisko - myi nukkeja Naantalin satamassa vieraileville kylpyläasiakkaille ja muille matkailijoille. Sisarusten nukkebisniksen takia Charlotta istui myyntihommissa päivittäin. Vähitellen häntä alettiin kutsua lempinimellä Nukke-Charlotta eli Docka-Charlotta, ja kansan suussa nimi vääntyi Tokka-Lotaksi :)

Charlotta kuoli 1916 ja siskosten nukkebisnis loppui. Nukkien neulomista ja myymistä jatkettiin kuitenkin kaupungin muiden naisten toimesta, ja edelleen samanlaisia nukkeja neulotaan mm. paikallisilla käsityökursseilla. Omin käsin -nimisessä sisustus- ja käsityölehdessä (täällä) jopa julkaistiin neulenukkien yksityiskohtaiset ohjeet vuonna 1945. 

Sain itsekin todistaa nukkeinnostuksen jatkumista, kun museossa käynnin jälkeen kävelin pari kadunväliä puutalokorttelissa. Läheisen Alakadun ikkunassa huomasin viime vuosina tai ainakin 2000-luvulla neulotut Naantalin nuket :)

Karoliina, Charlotta ja Josefiina

Uudempi nukkepari Alikadun ikkunassa

Puisia heppoja

Kesäkuun puolivälissä kymmenen innokasta alakoululaista pääsi Taattisten tilalla osaajien oppiin ja rakensivat kukin oman, lampaan kokoisen puuhevosen. Ensimmäistä kertaa järjestettyä, viisituntista puueläin-taidepajaa vetivät käsityön opettaja Iiro Tujula ja muotoilija Kirsi Enkovaara. 

Valmiit puuhevoset laiduntavat pari viikkoa tilan viereisellä niityllä, kunnes ne jatkavat matkaa pienten isäntiensä ja emäntiensä luokse. Hepat ovat olleet ihanaa katseltavaa - niin Tilan omalle väelle kuin vieraille. 

Upea idea - kiitos :) Toistakaa sama ensi vuonna. Uskon, että tulijoita riittää…

Vinkki Virkistä

Pari viikkoa sitten jäin sattumalta lukemaan Hesarin mainossivuilla olevaa pientä mainosta töölöläisessä kerrostalossa olevasta kotimuseo Virkistä. Ja pitihän minun käydä tarkistamassa tämä ”tuntematon” huoneistomuseo, jonka olemassaolosta en aiemmin tiennyt mitään :)

Aikoinaan tässä Merikannontiellä olevassa kahden makuuhuoneen huoneistossa asui 70-vuotiaana käsityöneuvoksen arvon saanut Tyyne-Kerttu Virkki. Perheetön Virkki muutti vastavalmistuneen, arkkitehti Elsi Borgin (1893-1958) suunnitteleman talon ylimpään kerrokseen vuonna 1952 ja asui talossa lähes 50 vuotta, kuolemaansa vuoteen 2000 asti.

Tyyne-Kerttu Virkki (1907-2000), josta en myöskään ollut aiemmin kuullut, valmistui vuonna 1929 käsityönopettajaksi, toimi käsitöihin ja sisustukseen erikoistuneen Omin käsin -lehden päätoimittajana 1944-1970 ja osallistui aktiivisesti siirtokarjalaisen väestön työllistämiseen. Hän oli erityisen kiinnostunut kansanomaisen - ja etenkin sodassa menetetyn Karjalan alueen - käsityön tallentamisesta ja elvyttämisestä. 

Vuonna 1977 Virkki perusti Merikannontien kerrostalon alakertaan Virkki-nimisen käsityömuseon. Museon kokoelman perustana oli noin 300 käsityötä tai näiden tekemiseen liittyvää esinettä, jotka Virkki oli sodan aikana kerännyt Aunuksesta. Vuosien kuluessa kokoelma on laajentunut ja käsittää nykyään lähes 4000 kotimaista ja kansainvälistä käsityönäytettä. 

Vuonna 1995 käsityömuseo muutti Merikannontieltä Karjalatalolle Helsingin Käpylään, kunnes 2010 kokoelma liitettiin osaksi Jyväskylässä olevaa Suomen käsityön museota. Museota, johon tutustuin ja ihastuin maaliskuisella Jyväskylän retkelläni (täällä). 

Virkin kotimuseo henkii 1950-luvun modernia arkkitehtuuria, jonka käytännöllinen pohjaratkaisu on muunneltavissa perheen koon ja asukkaiden tarpeiden mukaan ja jossa luonnon valo ja kaunis merinäkymä on oleellinen osa asumista. Kaikkinensa mielenkiintoinen koti, joka osaavan suunnittelun ja onnistuneen sisustuksen seurauksena näyttää ja tuntuu kokoaan - 80 m2 - suuremmalta ja avarammalta. Nostalgisia sisustusratkaisuja, huonekaluja sekä koriste- ja taide-esineitä - pääosin 1950-1970 -luvuilta. 

Vierailun bonuksena :) kotimuseon makuuhuoneen ikkunasta voi kurkkia nykypäivän arkkitehtuuria, sillä viereiselle tontille on nousemassa yhdysvaltalaisen arkkitehti Steven Hollin (s.1947) upouusi kerrostalo. 

Tyyne-Kerttu Virkki (1907-2000) tyylikkäänä vanhoilla päivillään. 

Tyyne-Kertun makuuhuone

Kahden makuuhuoneen välissä oli kaksiovinen, raikkaan värinen kylpyhuone.

Talonpoikaiskalustein sisustettu ikkunallinen apukeittiö.

Tykästyin kotimuseon ikkunalaudalla olevaan, Tapio Wirkkalan pieneen lasivatiin. 

Lehden kanteen on valokuvattu Virkin olohuoneen seinällä edelleen oleva, 

tekstiilitaiteilija Laila Karttusen (1895-1981) kaunis seinävaate Kolme neitoa. 

Muistan Omin käsin -lehden hyvin lapsuuden kodistani, vaikka minulta lukematta jäivätkin :)

Museo Virkki sijaitsee beigen värisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa. 

Kuvassa talon vas puolella olevat, merelle avautuvat parveke ja kaksi ikkunaa.