Lensin tiistaina Malagasta Helsinkiin ja heti keskiviikkona teki mieli käydä jossain pääkaupunkiseudun museossa. Muru-koira oli jäänyt Ukin seuraksi Espanjaan, joten olin vapaa kuin taivaan lintu :) Valitsin kuitenkin lähimmän museon eli Johanneksen kirkkoa vastapäätä olevan Designmuseon. Minua kiinnosti edellisviikolla avattu tekstiilitaiteilija Maija Lavosen Hiljaisia monumentteja -niminen näyttely, vaikka en Lavosesta ennakkoon kovin paljon tiennytkään.
Onneksi menin, sillä hurmaannuin täysin. Hienoja ja puhuttelevia tekstiili- ja valokuituteoksia, joissa tunnistin valoa, merta, kiveä, metsää. Horisonttia ja hiljaisuutta. Kaikkea mitä rakastan :)
Ryijyjä oli villasta, pellavasta ja silkistä sekä yllättäen myös akryylista ja valokuidusta. Perinteisen ryijyn rajoja oli rikottu kutkuttavasti ja onnistuneesti. Seinätekstiilit saivat kasvaa mielenkiintoisiksi tilateoksiksi.
Maija Lavonen (1931-2023) on tullut tunnetuksi juuri ryijytaiteen uudistajana, mikä oli tuotu hienosti esille näyttelyssä. Tykkäsin siitä, että ensimmäisessä näyttelyhuoneessa oli kuvin ja lyhyin tekstein kerrottu Maijan mielenkiintoisesta elämästä ja lukuisista aikaansaannoksista. Lapsuudesta Perämeren rannalla Ohtolan kylässä Iissä. Aviomiehen kuvataiteilija Ahti Lavosen (1928-1970) varhaisesta kuolemasta ja kahden lapsen Kuutin ja Sussan yksinhuoltajuudesta. Intohimosta työhön ja rakkaudesta Pariisiin. Uteliaisuudesta ja rohkeudesta.
Ihastuin moneen Lavosen teokseen, mutta hurmaannuin etenkin valokuidusta, pellavasta ja akryylista tehdystä, vihreästä Metsän kruunu -valoryijystä. Myös Maija piti tätä teosta yhtenä tärkeimpänä valokuitutyönään.
Alkuperäinen Metsän kruunu oli teostekstin mukaan kaksiosainen, mutta näyttelyssä oli esillä vain yksi osa. Tämä vuonna 2010 valmistunut valokuituteos oli ollut seuraavana vuonna esillä Kanadan Quebecissa olleessa Toucher (suom. koskettaa) -nimisessä näyttelyssä. Tällöin kaksiosainen Metsän kruunu oli sijoitettu paikalliseen kirkkoon, jossa kaksi valokuituseinämää muodosti ikäänkuin portin takaseinällä olevalle maalaukselle, joka kuvasi Pyhää Annaa eli Jeesuksen äidin äitiä. Kuulostaa upealta, ja olisi ollut kiintoisaa nähdä tilanteesta valokuva, mutta en onnistunut löytämään tällaista edes netistä…
Alunperin Maija alkoi käyttää teoksissaan valokuitua 2000-luvun alussa, kun sisäministeriö tilasi taiteilijalta valoa antavan teoksen ministeriön pimeään portaikkoon. Tällöin hän keksi käyttää pellavaloimen sijaan valokuitua, johon hän kutoi pellavalankoja ja akryylipaloja. Ja ihastui yli kaiken keksimäänsä uuteen tekniikkaan.
Designmuseon näyttelyssä tykkäsin myös mm. kolmesta perinteisemmästä, 1980-luvun alussa valmistuneesta, pellavasta ja silkistä tehdystä tekstiilityöstä: Levollisesta Valopiha-nimisestä ryijystä ja eläväpintaisesta, lattialle levittäytyvästä Kiveä-teoksesta sekä Meri-ryijystä, jonka aallot kurottelivat kohti kattoa.
Hienojen teosten lisäksi Maija Lavosen näyttelyssä minua ilahdutti kanssakulkijat. Kaksi tuntematonta ikäistäni naista alkoi eri tilanteissa spontaanisti jakaa kanssani tuntemuksiaan näyttelystä. Toisen kanssa jutustelimme pidempään. Hän kertoi tulleensa aamulla Kotkasta junalla näyttelyä varten Helsinkiin ja vastavuoroisesti kutsui minut kesällä Kotkaan katsomaan kaupungin hyvin hoidettuja puistoja…
Kotkassa tavataan :) Puistojen lisäksi kaupungista löytyy paljon merta ja horisonttia…
Valopiha, 1980
Sinisävyinen Kiveä (1981) ja kaksivärinen villaryijy Ruska (1996)
Meri, 1980
Yksityiskohta teoksesta Metsän kruunu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti