Tuulessa, 1996
Helsingin taidehallissa on kahden naisen - kuvanveistäjä Hannele Kylänpään ja taidemaalari Päivi Sirenin - yhteisnäyttely, jonka nimi on Näkyväksi tehty. Tykkään nimestä. Minulle on tärkeää, että asiat, ajatukset ja tunteet tehdään näkyviksi, ja useimmin tämä toteutuu sanomalla ne selkokielellä ääneen itselle ja/tai toiselle. Tai että edes pyrimme tähän, vaikka aina emme osaa tai emme uskalla. Tai emme ymmärrä, mitä selkeästi sanominen tarkoittaa, vaan puhumme oudoilla kiertoilmauksilla - jos puhumme ollenkaan…
”Puhu sitä mikä on totta”, ihana psykodraamaohjaajani sanoi minulle vuosia sitten. Ja tätä olen yrittänyt noudattaa, vaikka vieläkin monesti epäonnistun - milloin mistäkin syystä.
Mutta miten näkyväksi tekeminen liittyy kuvanveistäjä Hannele Kylänpään (s.1948) ja taidemaalari Päivi Sirenin (s.1958) teoksiin ja taidehallin näyttelyyn? Esittelytekstissä tätä yritetään selkeyttää kertomalla, että ”teoksissa pienet eleet muuttuvat merkityksellisiksi” ja että ”teokset kutsuvat pysähtymään ja uppoutumaan hetkeen”. Mutta eikö näin ole toivottavaa kaikessa taiteessa - ja laajemminkin elämässä…
Taidehallissa esillä olleet Kylänpään ja Sirenin teokset olivat hyvin erilaisia, eivätkä oikein keskustelleet toistensa kanssa. Ensimmäisessä isossa näyttelysalissa oli parikymmentä Sirenin maalausta, jotka kaikki olivat nimettömiä ja tehty vuosina 2023-2024. Kaukaa ne kaikki näyttivät samanlaisilta siniharmailta levyiltä, mutta läheltä katsoessa teoksista paljastui sinisen, ruskean ja harmaan eri sävyjä ja mm. jännää ristikkoa. Ilmeisesti teokset olivat taiten tehtyjä ja tekniikaltaan vaativia, mitä maallikkomummi ei niin osannut nähdä eikä arvostaa. En oikein saanut maalauksista mitään irti, vaikka yritin ”pysähtyä ja uppoutua hetkeen”.
Sen sijaan taidehallin toinen iso näyttelysali - ns. veistossali - oli täynnä Kylänpään esittäviä veistoksia. Pääosin ihmisiä ja eläimiä, joista vaistosin ainakin iloa, yksinäisyyttä, määrätietoisuutta, ihmettelyä ja huumoria. Tykkäsin ja nautin. Huomasin, että Kylänpää oli käyttänyt veistoksissaan perinteisen pronssin ja kiven lisäksi mm. betonia, savea ja keramiikkaa.
Tykästyin erityisesti Hannele Kylänpään Tuulessa-nimiseen pronssista tehtyyn, liehuva hameiseen tyttöön, joka istui punagraniittisen jalustan päällä sekä parimetriseen korkkarinaiseen, joka oli saanut nimen Puku. Molemmat taiteilijan vanhempaa tuotantoa - edellinen vuodelta 1996 ja jälkimmäinen nuoruudentyö vuodelta 1977.
Vaikka minulle jäi epäselväksi näyttelyn nimen ja esillä olleiden teosten erityisyhteys, niin Helsingin taidehalli tuottaa harvoin pettymyksen. Eikä niin käynyt tälläkään kertaa, vaikka en nimettömistä maalauksista niin nauttinutkaan. Esillä olleet kiintoisat veistokset ja Taidehallin arkkitehtuurin rauhallisuus tekivät jälleen tehtävänsä - ja mummi viihtyi :)
Vasemmalla pronssista tehty Puku (1977) ja oikealla keramiikasta tehty Tyttö (2000).
Yksi lemppareistani - korkokengät kehiin :)
Patinoidusta betonista tehty Mies (2004)
Poltetusta savesta tehty Istuja (2021)
Edessä Hannele Kylänpään Yksin (2003) ja
takana Päivi Sirenin kaksi teosta, joiden kummankin nimi on Maalaus (vuosilta 1991-1992).
Päivi Sirenin nimettömiä maalauksia vuosilta 2023-2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti