Sunnuntaiaamuna suuntasin Los Pacosiin, joka on yksi Fuengirolan kaupunginosista. Juuri Los Pacosista kaupungin suomalaisyhteisö sai alkunsa 1960-luvun lopussa, kun Suomesta Espanjaan muuttanut kiinteistöalan yrittäjä Teuvo Hakulinen alkoi puuhata pienen kalastajakylän tilalle usean sadan asunnon suomalaiskylää. Jopa alueen nimi on Hakulisen keksimä - perheen Paco-nimisen muulin mukaan :)
Edelleen Los Pacosissa - samoin kuin viereisessä Los Bolichesin kaupunginosassa - asuu useita tuhansia suomalaisia - osa pysyvästi ja osa joitakin talvikuukausia. Los Pacosissa toimii myös Aurinkorannikon suomalainen koulu ja suomalaisyhdistys Suomela, jossa vapaaehtoisten voimin järjestetään kymmeniä harrasteryhmiä, kuten liikuntaa, käsitöitä ja espanjan kieltä.
Los Pacosiin suuntasin sunnuntaina siksi, että osallistuin ensimmäistä kertaa yhteen Suomelan järjestämään harrasteryhmään eli ns. Mijas-kävelyyn. Paljon en kävelystä tiennyt etukäteen. Ainostaan sen, mitä Suomelan nettisivuilta olin lukenut: Sunnuntaisin Suomelan edestä kävellään Mijas Puebloon eri reittejä ja eri vetäjien kanssa. Reitin pituutta ei netissä mainittu, mutta kestoksi oli merkitty klo 9-12.
Eikun mukaan :) Tosin minua jännitti, miten pärjäisin ja miten jaksaisin kävellä koko reitin, sillä Mijas Pueblo eli Mijaksen kylä on noin 400 metrin korkeudessa vuoren rinteessä. Ja kun lähtöpaikalla minulle vielä selvisi, että kävellen Los Pacoksesta Mijaksen kylään on lähes 14 km ja koko matka on todella enemmän tai vähemmän nousua. Ja kun Ukin kämpältä Suomelalle oli jo ollut matkaa melkein 4 km, josta bussiakin käyttäessä käveltäväksi jäi lähes 2 km, ja ylämäkeä sekin…
Tämä kaikki alkoi minulle oikeastaan konkretisoitua vasta lähtöpaikalla, jossa lisäksi selvisi, että ryhmä kävelee reitin aina edestakaisin eli ensin yhtä reittiä ylös kylään ja sitten toista reittiä takaisin alas. Siis yhteensä melkein 30 kilometriä - iik! Mihin porukkaan olinkaan itseni taas änkenyt :)
Mutta siinä nyt seisoin - Suomelan nurkalla lenkkarit jalassa ja reppu selässä parinkymmenen reippaan ja innokkaan vaeltajan keskellä. Useimmat heistä vaikuttivat eläkeikäisiltä, mutta olivat selvästi minua hyväkuntoisempia ja kokeneempia retkeilijöitä. Asia, joka tosin paljastui minulle kaikessa raakuudessaan vasta, kun olimme jo lähteneet kiipeämään kohti Mijaksen kylää.
Heti liikkeelle lähdettäessä kaikki alkoivat painaa hurjaa vauhtia, ja jäin auttamattomasti joukon viimeiseksi. Onneksi kävelyä vetävä Riitta jäi kahden muun ensikertalaisen kanssa kävelemään kanssani. Ja ensimmäisestä kilometristä lähtien kiivettiin todella mäkeä ylös, eikä vain meinattu.
Hengästyin ja hidastelin, mutta uskoin kuitenkin pärjääväni. Eniten jouduin tekemään työtä ajatusteni ja tunteideni kanssa: ”Ajatteleeko Riitta, että miksi minä näin kokemattomana olen yleensä lähtenyt mukaan. Harmittaako häntä, että joutuu takiani hidastelemaan?”
Onneksi sain sanottua ajatukseni ääneen, ja heti helpotti. Ja vähitellen myös kroppani alkoi tottua ylämäkikävelyyn. Ja mieli rauhoittui ja sitä myöten hengityskin alkoi tasaantua. Ja aloin nauttia kävelemisestä. Ja ympäröivästä rehevästä luonnosta :)
Suurin osa muista kävelijöistä oli jo kadonnut jäljettömiin. Me kolme ensikertalaista jatkoimme rauhallista kipuamista Riitta-oppaan kanssa. Runsaan kahden tunnin ja kolmen juomatauon jälkeen saavuimme Mijaksen kylän keskusaukiolle. Tosin kaksin Riitan kanssa, sillä toinen seuralaisistamme oli puoli välissä kääntynyt takaisin alaspäin, sillä hänellä oli kiire Suomelan järjestämään mölkkykisaan :) ja toinen halusi kävellä loppumatkan nopeammin.
Kiivetessä ohitimme vaatimattoman Manos abiertas -kirkon, Rancho la Pazin hevostilan, Cortijo Alegria -nimisen ”paavin asunnoksi” nimitetyn tilan sekä Algarrabo Osunillas Baja -nimisen kallioluolaston ja Travertinos de Osunilla -nimisen kalkkikivikallion, joka näkyy ylimmässä valokuvassa. Ja lopuksi vielä tammikuiselta Mijas-kävelyltäni tutun ”koirakirkon” eli Ermita de San Antonin (täällä). Kirjasin nämä maamerkit muistiin, jos vaikka joku kerta yritän kävellä reitin yksikseni :)
Lopussa kiitos seisoo - ja pääsimme onnellisesti perille. Olin tosi tyytyväinen, että lähdin reissuun. Enkä enää ollut yhtään hengästynyt enkä väsynyt :) Loppujen lopuksi taisi olla onni, etten kämpältä lähtiessä ollut tajunnut Mijas-kävelyn haastavuutta, sillä tällöin en ehkä olisi uskaltanut lähteä edes yrittämään.
Kaikesta huolimatta päätin palata Mijaksen kylästä bussilla alas enkä enää jatkaa kävelyä takaisin Los Pacokseen, joten Riitta joutui vaeltamaan toiset lähes 14 km yksin. Saipahan hän ainakin kävellä omaan reippaaseen tahtiinsa :)
Onneksi Espanjan lomaani kestää vielä neljä viikkoa. Eli neljä sunnuntaita ja neljä mahdollisuutta osallistua uudelleen Suomelan Mijas-kävelyyn. Kiitos Riitta :) ja toivottavasti tavataan vielä vaelluksen merkeissä.
Viikunan raakileita puskee kilpaa lehtisilmujen kanssa :)
Ilokseni näin polun reunassa myös joitakin punaisia unikkoja.
Kevät tuo keltaista - mimosan kukkia ja nuokkukäenkaaleja..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti