tiistai 31. joulukuuta 2019

Mukava Moko


Ennen perjantaista mökkimatkaa kaipasimme Ukin kanssa kevyttä lounasta ja pysähdyimme Punavuoren Mokoon. Yhdistetyssä kahvila ja sisustuskauppa MokoMarketissa oli paljon kaunista katseltavaa - intialaisia puuhuonekaluja, pellavapyyhkeitä, keramiikkaa, astioita, saippuaa, öljyjä ym.

Punavuoren lisäksi Moko löytyy Helsingissä myös Teurastamolta ja Sörnäisistä. Jälkimmäisessä olimme brunssilla laajennetun perheen kanssa Äitimuorin synttäreiden kunniaksi syksyllä 2016 (täällä). Mokon sunnuntaibrunssit ovat alkuvuosista muuttuneet. Nykyisin tarjoilu on vege-painotteista, paljon mm. erilaisia ruokasalaatteja. Minun makuuni aiemmat perinteiset (monipuolisimmat) brunssibuffat sopivat paremmin, mutta nykyiset lienevät enemmän nuorempien mieleen.

Ukin kanssa söimme molemmat kolmen lisukkeen lounassalaatit, ja tykkäsimme. Lisukkeista lehtikaali caesar-kastikkeella yllätti positiivisesti. Lisänä tuoretta ja maukasta hiivaleipää ja jälkkärikahvi 1,5 eurolla.

Kuten useimmissa Punavuoren kahviloissa Muru-koira sai istua ruokailun ajan jaloissamme, eikä sen tarvinnut odottaa kylmenevässä autossa. Plussaa siitä.



maanantai 30. joulukuuta 2019

Leipurin sukua


Esikoisen 9-vuotias Pikkupoika - itsekin kova herkkusuu - tietää, että Mummi rakastaa ylikaiken kaikkea makeaa. Hyvän ruoan päälle pitää aina saada jokin pikkuherkku - suklaa- tai lakujäätelöä, pala marjapiirakkaa tai kuivakakkua taikka näin joulun aikaan pari konvehtia. Ja päiväkahvin kanssa usein suurempikin herkku - rasvainen, lämmin korvapuusti, munkkirinkilä... Onneksi nykyään pystyn edes välillä kieltäytymään jokapäiväisistä herkkupaloista.

Tapaninpäivänä Yhdeksänvuotias toi Mummille itseleipomansa tiikerikakun. Juuri sopivan kostea, rasvainen ja maukas - Mummin makuun. Ihmekös tuo, Poikahan on leipurisukua: Ukin eli pikkupojan äidinisän isä oli leipuri ja kondiittorimestari, joka leipoi työkseen leipää, pullaa ja kakkuja, joskin viimeiset työvuodet 1970-luvulla hänen työnsä taisi olla enempi johtamista.

Kiitos kakusta, Pikkuleipuri!

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Piipahdus mökillä


Olin pari päivää Ukin kanssa mökillä. Pimeää, hämärää ja aurinkoa - kaikkea mahtui mukaan.

Saunaa ei lämmitetty. Palju oli tyhjennetty. Takkaa ei sytytetty. Joulutähti ja muut koristeet olivat vintin laatikoissa. Ei lunta, ja järvi oli avoinna. Muttei haitannut, sillä sisällä oli siistiä ja lämmintä. Kynttilät valaisivat ja joululaulut rauhoittivat. Lämminvesi juoksi hanasta ja sisävessa toimi. Ikivanha nojatuoli tuki ihanasti selkää ja kirppisviltti lämmitti jalkoja. Ja koirat käpertyivät vuoron perään kummankin kainaloon.

Perjantai-iltana juteltiin pitkään Ukin kanssa. Lauantaina Pikkupojat tulivat ajamaan Ukin jouluksi hankkimaa sähkökäyttöistä mini-mönkijää. Sunnuntaiaamuna nautin yksinäisestä kävelystä kosteassa ja harmaassa lähimetsässä koirien juoksiessa ympärillä.

Mökki pysyy entisenään - taipuen kuitenkin moneen menoon.


torstai 26. joulukuuta 2019

Tapanin tarinoita


Matka joulun salaisuuteen alkaa hiljalleen.
On kuin joku koskettaisi syvään kaipaukseen,
on kuin joku sytyttäisi yöhön kynttilän,
liekin, joka valollansa voittaa pimeän.
(Anna-Mari Kaskinen)

keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Aattoiltaa


Iltamyöhällä vielä kulki ja kyykisteli
hautausmaalla kaksi kumaraselkäistä vanhaa.
Yhä enemmän lämmenneinä
he haasteli innostuneesti
kukkasten elämästä.
(Oiva Paloheimo)


tiistai 24. joulukuuta 2019

TarkkaTikka

Rauhallista Joulua!

maanantai 23. joulukuuta 2019

Aatonaattoa kaksiossa


Tänään Ukki tulee kylään :) Punavuoreen, jossa vietämme aatonaaton ja aaton kaksistaan kahden koiran kanssa. Ensi kertaa elämäni aikana juhlistan jouluaattoa näin pienellä porukalla. Odotan innolla ja mielenkiinnolla, osin helpottuneenakin.

Joulupäivänä menemme Ukin kanssa entiseen Itä-Helsingin kotiimme, jonne keskiviikkona tulevat syömään Opiskelijapoika ja Juniori kumppaneineen sekä Opiskelijapojan Max-poika ja torstaina eli Tapaninpäivänä Esikoinen ja Vävypoika kolmen Pikkupoikansa kanssa. Hiljaisen ja rauhallisen aaton jälkeen meilläkin riittää hyörinää ja hälinää :):)

Itä-Helsingin kodissa joulurekvisiitaksi taitaa riittää punainen pöytäliina, vanha täysinpalvellut joulutähti ja valkoiset kynttilät. Sen sijaan Punavuoren kaksio on joulukuun aikana pikkuhiljaa muuttunut oikeaksi joulukoloksi. Joulutähden ja kynttilöiden lisäksi on jouluisia ruukku- ja leikkokukkia, käpyjä ja havuja sekä erikokoisia tonttuja ja yksi jouluvalosarja. Onpa uutena hankintana ulko-oven edessä Tokmannilta alle kympillä ostettu tonttukuvioinen joulumatto :) Ja tietenkin kuumaa glögiä ja Jouluradio.

Pisteenä iin päälle kaksion olohuoneesta on ihana kaupunkinäkymä vastapäiseen (sopivan matkan päässä olevaan) kerrostaloon, jossa on jouluisesti ”joka ikkunalla kaksi kynttilää”.


sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Miss Christmas

Havis Amanda joulunaluspäivinä.

Pariisissa asuneen kuvanveistäjä Ville Vallgrenin (1855-1940) Havis Amanda -patsas valmistui 1906. Vuonna 1908 tämä viisimetrinen (oho) pronssipatsas asetettiin suihkulähteen ympäröimänä Helsingin kauppatorille. Suomen kulttuuripiireissä käytiin ankaraa sanaharkkaa liian ranskalaisena ja liian keimailevana pidetystä ”naikkosesta” naisasialiitto Unionin johdolla, mutta miesvaltaiset kulttuuripiirit eivät suostuneet luopumaan patsaasta eikä siirtämään sitä huomaamattomampaan paikkaan.

Patsasjuttuja vuoden pimeimpään päivään. Tästä lähdetään valoa kohti lyhyin, mutta määrätietoisin askelin - alkuun vain viisi minuuttia viikossa.

lauantai 21. joulukuuta 2019

Rauhaa Töölössä


Viikonloppuna olin Pikkupoikien partion yhdistetyssä joulu- ja lupauksen anto -juhlassa Töölön kirkossa (täällä). Ihastuin rauhoittaviin väreihin, sopusuhtaiseen kirkkosaliin ja pelkistettyyn kauneuteen. Aiemmin olen ihaillut roosan väristä tiilikirkkoa vain ulkoapäin (täällä).

Seuratessani partiolaisten perinteistä juhlaa ajattelin, että tähän kirkkoon haluaisin tulla uudelleen. En niinkään tavanomaiseen jumalanpalvelukseen, vaan kuuntelemaan jotain musiikkiesitystä. Ajatukseni toteutui jo parin päivän päästä, kun Hiljaa ensamble -niminen 12-jäseninen kuoro järjesti perjantaina kirkossa tunnin kestävän a capella -joulukonserttin.

Kamarikuoro esitti tuttuja joululauluja hyvin perinteisesti ja tavanomaisin sovituksin. Upeimpana ja kauneimpana kaikui kuoron viimeisenä laulama tuttuakin tutumpi, mutta aina yhtä pysäyttävä Jouluyö, juhlayö.

Joululaulujen lomassa nautin kirkon sisäseinien vaaleasta roosasta sekä vahvan vihreistä pylväistä ja alttarin kupolikatosta. Arkkitehti Hilding Ekelundin (1893-1984) suunnittelema Töölön kirkko valmistui vuonna 1930, ja se edustaa 1920-luvun klassismia. Pari vuotta sitten toteutettiin kirkon peruskorjaus, jonka suunnitteli arkkitehti Käpy Paavilainen (s.1947). Tällöin mm. rakennuksen ulkoseinien beige-väri korvattiin seinien alkuperäisellä värillä eli kauniin roosalla ja samalla kirkon sisäpinnoille palautettiin niiden alkuperäiset värit.


Töölön kirkon Iankaikkinen elämä -niminen alttaritaulu jäi aikoinaan pahasti kesken, kun sitä maalannut taidemaalari Henry Ericsson (1898-1933) kuoli vaimonsa ja kahden ystävänsä kanssa liikenneonnettomuudessa 1933. Internetin syövereistä ei selviä, miksi alttaritaulu oli vielä kesken 1933, vaikka kirkko vihittiin käyttöön jo 1930. 

Nykyään alttarin yläosassa on nähtävissä pieni kaistale (eli valmistunut osa) Ericssonin alttaritaulusta. Sen alapuolelle on tyylikkäästi asennettu vain yksinkertainen puinen krusifiksi.

perjantai 20. joulukuuta 2019

Iskä ja tytöt

Joulunviettoa 1980-luvun lopussa

torstai 19. joulukuuta 2019

Oodista Olohuone


Olimme maanantaina Kolmevuotiaan kanssa tuttuun tapaamme arki-iltapäivän ratikka-ajelulla. Aikomuksena oli mennä Tuomaan markkinoille syömään ja kieppumaan vanhanajan karusellissa. Poistuimme innoissamme ratikasta Senaatintorilla, mutta pettymys oli suuri kun markkinat olivat suljettu - koska oli maanantai. Mieleeni ei ollut edes juolahtanut, että joulumarkkinat voisivat olla kiinni viikkoa ennen joulua...

Pettyneinä nousimme uudelleen ratikkaan, ja päätin että suuntaamme karusellin sijaan Kiasmaan. Ratikassa muistin, että museothan ovat myös kiinni maanantaisin.

Mutta onneksi meillä on Oodi :):) Keskuskirjasto Oodi, joka on avoinna joka päivä - arkisin kahdeksasta iltakymmeneen ja viikonloppuisin aamukymmenestä kahdeksaan. Eikä Kolmevuotias ollut yhtään pettynyt, vaikka Karuselli vaihtuikin Oodiin.

Satukirjojen lisäksi Pikkupoikaa kiehtoivat kirjaston pitkät rullaportaat, joissa sai seistä yksin - ilman mummin kättä - ja kolmannen kerroksen tuttu temmellyspaikka pehmeine rakennustyyneineen. Tykkäsimme myös vinoista lattiapinnoista ja lasiseinistä, joista joulukuussa ”näkyi” kirjastoa ympäröivä seinämäinen pimeys ja viereisten rakennusten valojen muodostama mielenkiintoinen valonäytelmä. Upeaa katseltavaa ennen pääkaupungin ”virallista” tammikuista valotapahtumaa: Lux Helsinki (täällä).

Maanantai-iltana Oodissa viihtyi kaikenlaista väkeä - lapsia vanhempineen, koululaisia kavereineen, opiskelijoita tietokoneineen, vanhoja ihmisiä yksin tai kaksin, monenkirjavia turisteja. Lukijoita, istuskelijoita, ihastelijoita, leikkijöitä, laiskottelijoita, seurustelijoita, ruokailijoita. Ja kaikki nauttivat. Olipa yhdessä nurkassa kolme nuorta aikuista, joista kukin soitti cembalon tapaista kielisoitinta - ja erittäin kauniisti soittivatkin.

Vuosi sitten avatusta Oodista on tullut hesalaisten Olohuone. Kiitos Oodi kun olet :):)

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Namia Nepalista


Fredrikinkadulla lähellä Viiskulmaa on yli 20 vuotta ollut Annapurna-niminen nepalilainen ravintola. Muista nepalilaisista tutut loossipöydät ja pitkä lista, jossa tutut kasvis-, kana-, lammas- ja kala-annokset sekä tandooriruoat.

Perjantaina viiden aikaan ravintolassa ei lisäkseni ollut muita ruokailijoita. Mutta ovi kävi tiheään, kun punavuorelaiset kävivät hakemassa take away -annoksia kotiinsa. Enkä ihmettele: Tuttuakin tutumpi kananrintapalat pähkinä-tomaatti-juusto-kermakastikkeessa tavanomaisten papu- ja jugurttisoosien ja raikkaan salaatin kanssa oli erittäin maukas annos. Ja naan-leipä - lämmintä, voista ja pehmeän sitkeää  - ja aaah niin ihanaa.

Turvallisen tuttua ja maukasta. Eka visiittini Annapurnassa, mutta ei jääne viimeiseksi :):)

tiistai 17. joulukuuta 2019

Joulu juhlista jaloin

Töölön sopusuhtainen ja kaunis kirkko.

Esikoisen kolmea Villikkoa - rakkaat 9-, 7- ja 1,5-vuotiaat Pikkupojat - olivat Ukin ja minun hoidossa viikonlopun, kun heidän vanhempansa olivat ystävän synttärijuhlissa Ruotsissa. Yövyimme koko porukka osin jo riisutussa Itä-Helsingin kodissamme. Arvaten vilskettä ja vipinää riitti aamusta iltaan.

Hoitoapuna ja seurana olivat Opiskelijatyttö Chloe-koiran kanssa ja Lontoontyttö, joka oli pariksi päiväksi lentänyt Lontoosta Helsinkiin maanantaista ”työkokousta” varten. Lauantaina Pikkupojat ja aikuiset Tyttäreni leipoivat upean piparkakkutalon, ja urakan jälkeen myös Tyttäret päättivät yöpyä Tammarissa. Onneksi löysimme komeroista vielä vanhoja patjoja ja peittoja, ja lopulta Tyttärille rakentui kodikas nukkumasoppi takkahuoneen lattialle.

Viikonloppuna Pikkupojilla oli kahdet eri joulujuhlat - lauantaina koulussa ja sunnuntaina partiossa. Sain kunnian osallistua molempiin. Siitä on vuosia, kun viimeksi olen ollut lasten joulujuhlissa - todennäköisesti nuorempien, 1990-luvun alussa syntyneiden lasteni kouluaikoina.

Kuusipuu, yhteislaulua, tonttunäytelmä, kuoroesityksiä ja rehtorin puhe. Tonttulakkeja, punaisia juhlamekkoja, tytöillä rusetteja ja pojilla kravaatteja. Joskin paljon myös rentoa pukeutumista :):) Juhlasalissa esityksiään jännittäviä lapsia, touhuavia ja hermostuneita opettajia sekä innokkaita ja ylpeitä vanhempia. Juhlallista ja jopa harrasta.

Hämmentävää, että koulun joulujuhlat ovat edelleen niin niin perinteisiä. Tismalleen samanlaisia kuin Pikkupoikien äidin eli Esikoiseni lapsuudessa 1980-luvulla. Puhumattakaan, että samanlaista oli jo omassa lapsuudessani 1960-luvulla Kulosaaren kansakoulun joulujuhlissa Domuksen talossa: Kuusipuu, yhteislaulua, tonttunäytelmä, kuoroesityksiä ja rehtorin puhe. Ja sama jännittynyt, hämmentynyt ja innostunut tunnelma.

Sunnuntaina koin vielä Töölön Siniset -partiolippukunnan joulujuhlat kauniissa Töölön kirkossa. Partiopukuja, lippujen sisääntulo, moderneja virsiä. Hiljaisuutta, papin puhetta ja partiolaisten lupausten anto: ”Lupaan parhaani mukaan....” Jälleen hämmentävän perinteistä ja hämmentävän tuttua jo omasta lapsuudestani.

Joulu juhlista jaloin - edelleen. Ja vakavin.
.
    Kuusipuu, yhteislaulua, tonttunäytelmä, kuoroesityksiä ja rehtorin puhe Kallion ala-asteella 2019.

maanantai 16. joulukuuta 2019

Joulua kohti


Ruokaa linnuille ja iloa silmälle. Joulua kerrakseen - ja minulle jopa riittämiin :):)

Joku eläinrakas kaunosielu oli keksinyt ripustaa hedelmänyytin lintujen ruokintapaikalle Itä-Helsingissä. En tiedä mitä linnut siitä perustivat, mutta minua se ilahdutti. Ja kaunisti harmaata ja hämärää luontoa.

Kauniilta näyttää myös amarylliksen oksa, jonka ostin Perämiehenkadun kukkakaupasta Punavuoresta. Pitihän tuo kaunokainen saada, kun myyjä kertoi että suippolehtisen amaryllislajikkeen nimi on Tango :):)

Hedelmänyytti ja tangokukka virittävät minua värikkäästi ja iloisesti, mutta sopivan kohtuullisesti kohti joulua. Tänä vuonna juhlin joulua ilman kuusta ja ilman lahjoja. Ja aika pienellä porukalla.

Odotellaan millainen kaupunkijoulu Punavuoressa kehkeytyy. Ainakin Erilainen.

torstai 12. joulukuuta 2019

Leikin loppu


Alkuviikosta palasimme Ukin kanssa jouluun valmistuvaan ja pimeään Suomeen. Ukki lomaili Aurinkorannikolla kuukauden ja minä vietin hänen seuranaan kaksi viikkoa - viikon hänen lomansa alussa ja viikon lopussa. Ukki kokeili, miltä tuntuisi asua pidempikin aika etelässä - Etelä-Suomen synkkää talvea karussa.

Ukki viihtyi ja tykästyi, ja ehkä toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja asuu jatkossa talvikuukaudet lämpimässä ja valossa. Ehkä, aika (tai ensi vuosi) näyttää. Minäkin olin positiivisesti yllättynyt, vaikka en Ukin tavoin talviasumisesta Espanjassa haaveilekaan.

Parasta oli valo. Joulukuussakin Etelä-Espanjassa aurinko paistoi lähes 12 tuntua. Aurinko nousi ennen aamu-kahdeksaa ja laski hiukka ennen ilta-kahdeksaa. Ja valon kirkkaus - aaaah. Ja meri - ikuinen rakkauteni - sitä ei voita mikään. Ja lämpö - se yllätti positiivisesti. Lähes jokaisena lomapäivänä lämpömittari kipusi yli kahteenkymmenen.

Mukavaa ja yllättävää oli Espanjan hintataso. Kuvittelin halpojen hintojen olevan jo historiaa. Mutta jopa turistipaikoissa ruoka ja juomat olivat edullisempia kuin Suomessa niin kaupoissa kuin kuppila/ravintoloissa. Ja perusmarketeissa tuoreita hedelmiä ja etenkin mereneläviä löytyi joka lähtöön. Ainoa mitä kuppiloissa jäin kaipaamaan oli ”home-made” jälkkärit, jotka useimmilla listoilla mainittiin mutta harvoin oli saatavilla. Jälkkäri ei ehkä kuulu espanjalaiseen ruokakulttuuriin?? Tai se ehkä korvataan hedelmillä?

Espanjan loputtomat hiekkarannat oli tervetullutta vaihtelua Ukille. Jalkavaivojen takia käveleminen on hänelle etenkin talvikuukausina Suomessa vaikeaa mm. sateen, loskan, pimeyden ja liukkauden takia. Useimmille Aurinkorannikon rannoille on rakennettu rantaa myötäilevä ja hyvin hoidettu kävelykatu, joka edelleen helpottaa liikuntaongelmaisten liikkumista. Ukki pääsikin kävelemään huomattavasti pidempiä matkoja ja useampia kertoja päivässä kuin talvi-Suomessa. Ja nautti. Ja kunto parani.

Myös Etelä-Espanjan luonto ja maaseutu yllättivät. Upeat vuoret nousivat heti rantakaupunkien takaa ja kehystivät kauniisti pitkiä hotellirivejä. Kävelijöille ja patikoijille olisi löytynyt paljon mielenkiintoisia reittejä. Ajaessamme Marbellasta Sevillaan saimme vähän kokemusta myös ympäröivästä maaseudusta - kaunista, rauhallista ja kiinnostavaa (täällä).

Hyvää Andalusiassa olivat myös halvat taksit ja merkittävät eläkeläisalennukset (+65v) museoissa. Sekä se, että juomarahoja ei tarvinnut pähkäillä, sillä niitä jätetään nykyään vain erikoistapauksissa - vähän kuin koti-Suomessa.

Jostain syystä alueen lukuisat turistit eivät tällä kertaa häirinneet minua. Ehkä monet heistä ovat pitkäaikaisia lomailijoita ja pikkuhiljaa ”espanjalaistuneet” - huolimatta rannikon useista Suomi-shopeista ja British-puodeista. Tai ehkä Aurinkorannikko onkin ”suomalaistunut”?

Viva la Espana :):)

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Marbellan parhaat


Marbella mukavin, iloisin ja herkullisin ruokapaikka oli kaupungin itäosassa lähellä Quironin sairaalaa oleva Restaurante Puerto Playa. Rennoin, kutsuvin ja espanjalaisin kahvibaari puolestaan oli rantabulevardin keskivaiheilla sijaitseva baari Barrocco. 

Jatkuvasti täynnä olevaa, kodikasta Puerto Playaa pyöritti neljä miestä - kaksi puheliasta huumoriveikkoa ja kaksi vaitonaista puurtajaa. Yhteistä kaikille neljälle oli se, että he sananmukaisesti juoksivat hikihatussa sekä lounas- että illallisaikaan, jotta saivat lukuisat nälkäiset asiakkaat palveltua. Kaikki istumapaikan löytäneet ruokailijat odottivat kiltisti vuoroaan, sillä lopulta he tiesivät saavansa tuoretta ja hyvää ruokaa - ja suhteellisen edullisesti. Kiireestään huolimatta sähäkät tarjoilijat ehtivät jäädä vaihtamaan pari sanaa kanta-asiakkaiden kanssa, lepertelemään pikkulapsille ja tarvittaessa valokuvaamaan turustiseurueita. 

Mereneläviin erikoistuneessa rantaravintolassa oli toistakymmentä pöytää sekä sisällä että ulkona. Ravintolan takana oli iso puugrilli, jolla yksi mies valmisti kaiken grillausta vaativan. Useina päivinä perussettimme oli sama: grillattuja sardiineja, mustekalaa eri tavoin, simpukoita, avokadosalaatti ja ranskalaisia perunoita sekä lasilliset valkkaria. Jälkkäriksi cafe cortadot ja ehkä toiselle lasi brandya ja toiselle kylmää sangriaa. Parhaimpina päivinä valitsimme edellisten lisäksi tai sijaan paistetun tai grillatun kokonaisen kalan. Ja kaikki maistui erinomaiselle.

Aamupäivän kahvihetken vietimme loppua kohti yhä useammin Barrocco-nimisessä baarissa, jossa hurmaava espanjalainen isäntämies tarjoili hyvää kahvia. Katukuppila, josta oli mukava ja helppo seurata ohimatelevia turisteja. Ja koiria, joita riitti joka lähtöön - valtavia hurttia ja pikkuriikkisiä vipeltäjiä, villejä pentuja ja laahustavia vanhuksia. Turistien suosiossa näyttivät olevan yorkshirenterrieri ja länsiylämaanterrieri eli westie.

Onneksi olimme samaa mieltä, että hyvää ei kannata vaihtaa :):)




tiistai 10. joulukuuta 2019

Ruokaa Sevillassa

Tonnikalaa salaattipedillä

Lyhyen Sevillan matkan aikana ehdimme Ukin kanssa syödä kolme kertaa. Ja jokainen summamutikassa valittu ruokapaikka oli huippua: mukava tunnelma, sopivan rento, huomaavainen palvelu ja ennen kaikkea hyvää sapuskaa.

Ekana vuorossa oli ydinkeskustan reunoilla oleva kadunvarsipubi, jossa pysähdyimme oluen varjolla lepuuttamaan jalkojamme. Kyytipojaksi tilasimme tutun Gambas al ajillo eli katkarapuja valkosipuliöljyssä. Ja olipa hyvää - ehkä parasta, mitä olen saanut. Katkiset olivat tuoreita, eikä liikaa kypsennettyjä ja runsaasti hyvää öljyä ja valkosipuli sekä sopivasti (ei liikaa) chiliä.

Illalla poikkesimme ruuhkaisen ydinkeskustan kujilta löytyneessä tapas-ravintolassa, jossa jaoimme kahdeksan tapasta - mereneläviä ja serranokinkkua. Ja taas kaikki herkkua :):) Lähtöpäivänä ehdimme vielä syödä lounaan Alcazar-palatsin viereisessä turistikuppilassa. Ukki kehui kovasti omaa kevyesti grillattua tonnikalaansa ja minä tykkäsin omasta katkarapu-avocadosalaatista - Espanjan matkan paras ruokasalaatti.

Kaikki paikat olivat erilaisia, joten vaatimattoman otoksemme perusteella Sevillasta ei huonoa ruokapaikkaa löydykään :):)

maanantai 9. joulukuuta 2019

Aukio ja sen Penkit


Sevillan kolme tunnetuinta, kaikissa opaskirjoissa mainittua nähtävyyttä ovat katedraali (täällä), kuninkaallinen palatsi (täällä) ja espanjalainen aukio eli Plaza de Espana.

Usean jalkapallokentän kokoinen aukio Plaza de Espana sekä sitä reunustava puoliympyrän muotoinen kaksikerroksinen rakennus torneineen ja vallihautamainen vesiallas siltoineen valmistuivat vuonna 1929. Tällöin Barcelonassa järjestettiin maailmannäyttely ja sen yhteydessä Sevillaan rakennettiin erillinen ibero-amerikkalainen näyttelyosasto Latinalaisen Amerikan maita ja Yhdysvaltoja varten. Nykyään entisissä näyttelyrakennuksissa on mm. valtion/maakunnan virastoja ja yliopiston toimitiloja.

Valtava aukio rakennuksineen oli mielestäni liian mahtipontinen ja aika tylsä. Toki aamupäivän auringon valossa kaunis, mutta ainakin näin joulukuussa ”tyhjää täynnä”. Aukion reunoilla norkoilevat kymmenet hevoset rattaineen odottivat toimettomina kuljetettavia, soutuveneet soutajia ja markkinamyyjät ostajia.

Parasta, erikoisinta ja mielenkiintoisinta aukiolla olivat aukion reunoja kiertäneet 48 parimetristä ”maakuntapenkkiä”, jotka rakennettiin edustamaan ja kuvaamaan silloisen Espanjan maakuntia. Kaunista ja värikästä mosaiikkityötä.

Yksi aukion 48 komeasta ”maakuntapenkistä”.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Mikä Alcazar?


Sevillaan mennessäni tiesin tosi vähän kaupungista - yhdistin sen lähinnä flamencoon ja härkätaisteluun - puhumattakaan että olisin kuullut Alcazarin palatsista. Muistelin, että San Franciscon edustalla on Alcazarin vankilasaari ja mietin, liittyvätkö vankila ja palatsi jotenkin toisiinsa :)

Ajatusjuoksuni oli pielessä, sillä sanasokeuteni oli tehnyt kepposen: Amerikassa on Alcatrazin vankila ja Sevillassa Alcazar-palatsi, eikä näillä ole muuta tekemistä keskenään kuin että molemmat ovat espanjan kieltä. Alcazar on suomeksi arabityylinen linnoitus tai palatsi ja alcatraz taas on suomeksi suula, joka on Atlannin valtameressä elävä merilintulaji. Aikoinaan kun espanjalaiset löytöretkeilijät saapuivat ko saarelle, he antoivat saarelle nimeksi La Isla de los Alcatrazes (Suulien saari), koska luulivat siellä pesiviä lintuja suuliksi (alcatraz). Tosiasiassa linnut ovat ilmeisesti olleet pelikaaneja.

Toinen kielihämmennykseni tuli palatsin koko nimestä ”Real Alcazar”. Englannin kielen sokaisemana päättelin, että Real tarkoittaa aitoa, vaikka Real on tässä yhteydessä tietenkin espanjaa ja suomeksi kuninkaallinen. Eli Real Alcazar on suomeksi Kuninkaallinen palatsi.

Sevillan kaunis ja kiehtova Alcazar-palatsi (täällä) on pääosin peräisin 1300-luvulta, joskin rakenteista löytyy jäänteitä myös vanhemmilta ajoilta. Palatsi ja sen puutarha on jännittävä yhdistelmä arabien ja eurooppalaisten rakennustyylejä. Vuosisatojen aikana palatsi on toiminut kulloinkin aluetta hallinneen hallitsijan ja/tai kuninkaan asuntona, ja monet heistä ovat jättäneet oman leimansa ja jälkensä palatsiin. Edelleen Espanjan kuningasperhe majoittuu Alcazar-palatsin yksityistiloissa, kun he käyvät Sevillan seuduilla.

Edellisessä postauksessa kirjoitin käynnistäni Alcazar-palatsissa, jonka eteisaulassa valitsin oikeanpuoleisen sisäänkäynnin (täällä). Palatsissa kierreltyäni palasin uudelleen eteisaulaan ja kokeilin vasemmanpuoleista reittiä, joka johti suoraan palatsin upeisiin juhlatiloihin. Opaskirjasta luin, että vasen puoli on pääsisäänkäynti ja oikea, sokkeloinen reitti on hallitsijan yksityinen ”salaovi”.

Toisin kuin mielleyhtymäni amerikkalaiseen vankilaan, niin flamenco ja härkätaistelut ovat Sevillassa edelleen totta. Joskin kumpikin jäi minulta tällä matkalla kokematta...

lauantai 7. joulukuuta 2019

Palatsi ja sen Puutarha

Real Alcazar -palatsin sisäänkäynti

Astun vaatimattoman näköisestä, isosta oviaukosta hämärään, lähes suljettuun eteistilaan. Hetken ympärille katsottuani tajuan, että minun pitää sokkona valita jatkanko eteisestä oikean vai vasemman nurkan taakse. Valitsen oikeanpuoleisen, ja tulen ahtaaseen ja ikkunattomaan, viitisen metriä pitkään, kääntyvään käytävään. Käytävän päässä näkyy uusi oviaukko, jonka jälkeen kaikki on vain VVK:ta eli Väriä, Valoa ja Kauneutta.

Hämmentävän kauniita ja värikylläisiä mosaiikkiseiniä, koristeellisia ikkunoita, hurmaavia lasiovia, komeita kivilattioita, monimuotoisia kattoholveja, jännittäviä tornirakenteita, sykähdyttäviä sisäpihoja sekä upeita vesialtaita ja suihkulähteitä - niin sisällä kuin ulkona. Jokaisesta oviaukosta astun uuteen tilaan lapsekkaan innokkaana ja uteliaana: ”Mitä vielä löytyy? Mihin törmään?”

Mitään näin kaunista ja lumoavaa en ole nähnyt pitkään aikaan. Palatsin sisä- ja ulkotilat lomittuvat toisiinsa huomaamatta ja hienosti. Olen täysin myyty. Rakastun ensi silmäyksellä myös palatsin kauniiseen, hyvin hoidettuun ja valtavaan puutarhaan. Ja suihkulähteiden veden lorinaan. Kaiken kruunaa ulkona täysillä paistava aurinko, joka voimistaa värejä, korostaa varjoja, pehmentää mieltä ja herkistää hymyyn :):)

Kun astuin sisään Real Alcazar -palatsin ulko-ovesta Sevillan keskustassa, en osannut odottaa mitään näin upeaa ja mielenkiintoista. Olen (lähes) sanaton.



Banos Dona Maria de Padilla (Maria de Padillan kylpylä) palatsin alimmassa kerroksessa.

perjantai 6. joulukuuta 2019

Kirkko ja sen Torni


Sevillan merkittävimpänä nähtävyytenä ja maamerkkinä mainitaan usein keskustan suuri katedraali, joka rakennettiin 1400-luvun alussa maa-alueita aiemmin hallinneiden muslimiuskoisten maurien perustaman moskeijan paikalle. Entisestä moskeijasta säilytettiin vain sen torni eli minareetti, josta tehtiin uuden katedraalin kellotorni - La Giralda.

Neliömetreinä mitattuna yli 100 cm pitkä ja lähes 80 cm leveä Sevillan katedraali on maailman kolmanneksi suurin kristillinen kirkko Rooman Pietarinkirkon ja Lontoon Pyhän Paavalin (St Paul) katedraalin jälkeen, mutta kuutioina laskettuna - korkeutensa ansiosta - katedraali on kristillisen maailman suurin kirkko :):)

Katedraali oli hämmentävän suuri - jopa liian suuri minulle. Varsinkin kirkon korkeus ja sen seiniä kiertävät kymmenet, osin ristikoiden taakse suljetut sivukappelit luovat minulle vaikutelman torista tai jopa kauppakeskuksesta - ei rauhoittumispaikasta. Opaskirjasta luin, että katedraalissa on yli 80 kappelia, joissa vielä 1800-luvun lopulla pidettiin yhteensä 500 messua päivässä. Liian suurta ja liian levotonta minun makuuni.

Katedraaliin en ihastunut, mutta kirkon kulmassa kohoavaan kellotorniin lähes rakastuin. Vanhaan, 104 metriä korkeaan torniin ei ole portaita, vaan sinne kävellään pitkin loputtomalta tuntuvaa kivistä ramppia, jossa ennen huippua on 35 tasannekohtaa. Tornin seinissä on pitkin matkaa kymmeniä erimuotoisia ja -kokoisia ikkunoita, joista on kiva kurkkia ympärillä aukeavia näkymiä ja seurata kaupungin ”pienenemistä”. Ikkunakurkkailusta saa myös hyvän syyn kiivetä hissunkissun ja hengästymättä :):)

La Giralda -tornin huipulta avautuivat hienot maisemat, mutta kuten monessa muussakin itse matka eli ylös kipuaminen ja ikkunoista kurkkiminen oli vähintään yhtä kiehtovaa. Ehdottomasti kipuamisen väärtti.




torstai 5. joulukuuta 2019

Kohti Sevillaa


Kiemurainen, vuoren rinnettä myötäilevä tie - kaksikaistainen, juuri asfaltoitu ja jyrkimmät mutkat turvallisesti aidattu. Aurinkorannikolta eli Costa del Solilta vuokra-auto kiipeää pohjoiseen kohti valtavasta rotkostaan tunnettua Rondaa (täällä), josta matka jatkuu kumpuilevien maisemien läpi itään, Sevillaan - Andalusian eli eteläisen Espanjan pääkaupunkiin.

Vajaa kolmen tunnin ajomatka (noin 250 km) läpi Andalusian vuoristoisen maaseudun on ihanampi, rauhallisempi ja kauniimpi kuin olin kuvitellut. Espanjan talvesta huolimatta luonto on kaunis ja vaihteleva: villejä lehti- ja mäntypuita sekä riviin istutettuja oliivi- ja mantelipuita, kynnettyjä ja kevättä odottavia peltoja sekä harmaita, puuttomia vuorenrinteitä. Yksittäisiä ja laumoissa liikkuvia lampaita, lehmiä, hevosia. Silmä erottaa jopa yhden veikeän, kärryjen eteen valjastetun aasin. Kaukaisuudessa kilkattaa nostalginen karjan kello. Ja horisontissa näkyy valkoisia ”kivirykelmiä”, jotka katseen tarkentuessa hahmottuvat kuuluisiksi andalusialaisiksi valkoisiksi kyliksi.

Jo melkein pelkkä ajomatka oli matkan arvoinen. Voittaakseen saa Sevilla pistää parastaan...

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

tiistai 3. joulukuuta 2019

Täällä taas


Eli takaisin Espanjassa :):) Käväisin välissä pikaisesti Suomessa - minkä ajan bloginikin hiljeni - mutta eilen illalla palasin takaisin Marbellaan vielä viikoksi. Ukki on viihtynyt täällä koko ajan. Hän on nauttinut valosta ja lämmöstä - ja lyhyistä, omatahtisista rantakävelyistä. Ja myös yksinolosta ja omista mietteistään.

Suomen reissuni aikana Ukki joutui vaihtamaan asuntoa. Ihanaan lukaaliimme (täällä) tuli toiset asukkaat. Uusi, lähes identtinen asunto löytyi lyhyen kävelymatkan päästä. Samankokoinen ja -hintainen ja (melkein) samanlainen merinäkymä. Eli periaatteessa lähes identtinen ensimmäisen asuntomme kanssa, mutta kuitenkin asunnot eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Edellinen oli ihana ja kodikas ja tämä uusi on kolkko ja luotaantyöntävä: vähän ja epäkäytännöllisiä astioita, ei mattoja, kolhoja huonekaluja, osa peitoista likaisia, toinen käsienpesuallas ei vedä, ei saippuaa, minimisti vessapaperia... Edelliseen asuntoon meidät vastaanotti ystävällinen ja avulias omistaja, tänne uuteen lukaaliin Ukki sai avaimet kiireiseltä siivoojalta. Tämä uusi lukaali maistuu ja tuntuu pelkältä airbnb-bisnekseltä.

Edellistä airbnb-asuntoamme (täällä) voi suositella jokaiselle, mutta tätä uutta neuvoisin välttämään. Ainoa hyvä juttu on olohuoneen kaksi nojatuolia, joita edellisessä asunnossa kaipasimme sohvan rinnalle. Mutta onneksi meri näkyy ja kuuluu tännekin :)

Ja tietenkin seuraamme myös täällä kotimaan mielenkiintoista hallituskriisiä - ja loppuviikon linnanjuhlia :):)

Olohuone on täynnä tylsää beigeä. 
Ainoa valopilkku on turkoosi peitto, jonka nappasin makuuhuoneesta lämmikkeeksi.