maanantai 23. joulukuuta 2019

Aatonaattoa kaksiossa


Tänään Ukki tulee kylään :) Punavuoreen, jossa vietämme aatonaaton ja aaton kaksistaan kahden koiran kanssa. Ensi kertaa elämäni aikana juhlistan jouluaattoa näin pienellä porukalla. Odotan innolla ja mielenkiinnolla, osin helpottuneenakin.

Joulupäivänä menemme Ukin kanssa entiseen Itä-Helsingin kotiimme, jonne keskiviikkona tulevat syömään Opiskelijapoika ja Juniori kumppaneineen sekä Opiskelijapojan Max-poika ja torstaina eli Tapaninpäivänä Esikoinen ja Vävypoika kolmen Pikkupoikansa kanssa. Hiljaisen ja rauhallisen aaton jälkeen meilläkin riittää hyörinää ja hälinää :):)

Itä-Helsingin kodissa joulurekvisiitaksi taitaa riittää punainen pöytäliina, vanha täysinpalvellut joulutähti ja valkoiset kynttilät. Sen sijaan Punavuoren kaksio on joulukuun aikana pikkuhiljaa muuttunut oikeaksi joulukoloksi. Joulutähden ja kynttilöiden lisäksi on jouluisia ruukku- ja leikkokukkia, käpyjä ja havuja sekä erikokoisia tonttuja ja yksi jouluvalosarja. Onpa uutena hankintana ulko-oven edessä Tokmannilta alle kympillä ostettu tonttukuvioinen joulumatto :) Ja tietenkin kuumaa glögiä ja Jouluradio.

Pisteenä iin päälle kaksion olohuoneesta on ihana kaupunkinäkymä vastapäiseen (sopivan matkan päässä olevaan) kerrostaloon, jossa on jouluisesti ”joka ikkunalla kaksi kynttilää”.


2 kommenttia:

  1. On oikeastaan mukavaa, että joulu muuttuu. On kaikesta rikkaita ja runsaita jouluja, ja sitten niitä hiljaisempia. Hyvä on välillä olla rauhassa, pysähtyä.

    Meillä ne hiljaisemmat päivät koittavat joulun jälkeen, mutta hyvä että silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoissa mietteissä. Joskus tiukka pysyminen samoissa perinteissä kahlitsee liikaa, estää löytämästä uusia, kuhunkin elämäntilateeseen ehkä sopivampia tapoja. Joskus tosin tutut perinteet luovat tuttua turvaa. Mukavia välipäiviä Sinulle!

      Poista