Hämmentävä huvila

Mustion kirkkokäynnin (täällä) jälkeen kaipasin kirkkokahveja :) Kävelymatkan päässä olisi ollut suosittu Ekkulla, johon tutustuin pari vuotta sitten (täällä). Haluaisin antaa sille toisen mahdollisuuden, mutta se hetki ei ollut vielä tuolla reissulla. 

Tien vieressä näin käsinkirjoitettuja kylttejä, joissa luki joko Kesäkahvila Sofia tai Pitsitalo ja 200 metriä. Kiinnostus heräsi, joten suuntasin sinne :) Olipa boheemi paikka, mutta tykkäsin. 

Päätalo eli Pitsitalo oli punamullalla maalattu huvila, jossa asui ja työskenteli sisustussuunnittelija Kaisa Kokko. Emäntä oli itse paikalla ja esitteli mielellään paikkoja ja myymiään tuotteita, lähinnä Intiasta tuotuja kankaita ja koruja. Kertoi ihastuneensa Intiaan ja asuvansa siellä pimeät talvikuukaudet. 

Yleisölle auki olivat huvilan eteinen ja alakerran kolme huonetta, jotka olivat täynnä ilmeisesti Kakon sekä jonkun toisen taiteilijan, jonka nimeä en muista, valmiita ja keskeneräisiä maalauksia. Teokset eivät minua niin kiinnostaneet ja runsauden takia niihin oli vaikea keskittyä.

Huvilan pihalla olevaan saunamökkiin oli pystytetty kesäkahvila. Ruutupöytäliinat, värikkäät tuolit ja itsetehtyä suolaista piirakkaa ja pullaa sekä kahvia ja raparperimehua. Kahvilaa piti Kaisan aikuinen tytär, jonka tyttären mukaan kahvila Sofia oli kuulemma nimetty :) 

Istuin pitkään, vaikka tarjottavat eivät niin erinomaisia olleetkaan. Leppoisa paikka pienen, rehevän puutarhan perällä. Ja mukavan välitön ja puhelias kahvilanpitäjä. Kuuntelin, ihmettelin ja viihdyin.

Harmi, että unohdin kysyä, miksi huvilan nimi oli Pitsitalo…

Hautakappelin kertomaa

Mustion kirkon (täällä) edessä oli rapattu vanha hautakappeli. Sen rakennutti Mustion ruukin patruunan Magnus Linder II:n leski Fredrika Sofia Baer vuonna 1803 - pari vuotta miehensä kuoleman jälkeen.

Magnus Linder II (1751-1801) oli osin perinyt ja osin lunastanut Mustion ruukin kokonaan itselleen vuonna 1782. Seuraavana vuonna hän alkoi rakentaa uutta päärakennusta, joka nykyään tunnetaan Mustion linnana. Rakennus valmistui vasta vuonna 1792, ja tätä ennen hän ehti mennä naimisiin Fredrika Sofia Baerin (1756-1814) kanssa. Ja pariskunnan esikoinen Magnus Linder (1792-1863) syntyi samana vuonna, kun uusi rakennus valmistui. Perheeseen syntyi vielä tytär Anna Frederika (1793-1894), joka kuoli puolen vuoden ikäisenä, ja toinen poika Karl Anton (1796-1866). 

Hautakappelin alle rakennettuun kryptaan on Magnus Linder II:n lisäksi laskettu hänen elokuussa 1793 syntyneen ja maaliskuussa 1794 kuolleen tyttövauvan Anna Frederikan arkku. Ymmärtääkseni krypatassa ei ole muita arkkuja, mutta kappelin seinällä olevissa muistolaatoissa on 13 muun Linderin suvun jäsenen nimet. Viimeksi 2000-luvulla hautakammion seinään on lisätty Magnus Linder IV:n (1929-2016) ja hänen vaimonsa Juanita Wilhelminan (1929-2023) muistolaatat. 

Tehtyään elämäntyönsä äitinsä sukuyhtiössä Fazerilla Magnus Linder IV osti 1980-luvulla takaisin lapsuuden kotinsa eli Mustion linnan. Vuonna 1941, jolloin Magnus oli ollut vain kymmenen vuotias, linna puutarhoineen oli myyty suvun ulkopuolelle. Magnus aloitti välittömästi kunnostaa ja entisöidä linnaa ja sen puutarhaa, jotka molemmat olivat päässeet rappiotilaan - lähes purkukuntoon. 

Magnus Linder IV onnistui tekemään entisestä sukutilastaan menestyvän liikeyrityksen. Nykyään säätiöityä linna-aluetta hoitaa Magnuksen poika arkkitehti Filip Linder, jonka puoliso saksalainen kreivitär Christine aloitti Mustion toimitusjohtajana vuonna 2010. 

Pari sataa vuotta vanha hautakappeli toimii edelleen Linderin suvun hautakappelina. Ja kertoo kävijälle suvun kiehtovaa historiaa…

Hurmaava hääkirkko

Raaseporissa Mustion linnan ja puutarhan (täällä) vieressä, kapean maalaistien toisella puolella on pieni puukirkko. Aikoinaan se oli Mustiossa toimineen rautaruukin työntekijöiden ja heidän perheidensä kirkko, mutta nykyään se on Raaseporin seurakunnan käytössä. Tosin perinteisiä jumalanpalveluksia siellä järjestetään lähinnä vain juhlapyhinä, mutta vihkitilaisuuksia sitäkin useammin.

Nykyään vaaleansiniseksi maalattu kirkko valmistui noin 260 vuotta sitten vuonna 1761. Se korvasi vanhan, 1600-luvulla rakennetun kirkon, joka huonokuntoisena purettiin. Entisestä kirkosta uuteen kirkkoon siirrettiin vain varrellinen kolehtihaavi ja apostolien kuvilla koristeltu saarnatuoli.

Nykyään vanhaa kolehtihaavia säilytetään alttarin vieressä olevassa vitriinissä ja sen kauniisti kirjailtu kangashaavi on huputettu. Kirkon esitteessä olevasta Emilia Nybergin ottamasta valokuvasta voi nähdä, kuinka taidokkaasti se on aikoinaan kirjailtu :)

Kirkossa käydessäni sattui hassu juttu. Vapaaehtoinen seurakuntalainen esitteli minulle kirkkoa ja kertoi vähän anteeksi pyydellen, että on paikalla ensimmäistä kertaa. Innoissaan hän kuitenkin esitteli sakastin seinällä olevaa kolehtihaalia ja kertoi sen olevan yksi Suomen vanhimpia kolehtihaaveja. Hetken päästä katselin kirkon puolella vitriinissä olevaa haavia ja yhdessä ihmettelimme, että mikähän haavi tämä sitten on. Nopeasti äkkäsimme, että sehän on vanha haavi ja sakastissa oleva haavi on nykyinen käyttöhaavi :) 

Kirkon alttaritauluna on 1700-luvulla Suomessa tehty kopio Peter Paul Rubensin (1577-1640) teoksesta Viimeinen ehtoollinen, jonka suomalaista kopiota jostain syystä kutsutaan nimellä Ensimmäinen ehtoollinen. Rubensin Viimeinen ehtoollinen on nähtävillä Milanossa, samoin kuin tunnetumpi Viimeinen ehtoollinen eli Leonardo de Vincin (1452-1519) 1400-luvulla tekemä suurikokoinen seinämaalaus. 

Roosanväriset puupenkit, seiniä kiertävä sininen koristenauha ja pieni koko - 150 istuinpaikkaa - hurmaavat. En yhtään ihmettele, että kirkko on nykyään hääparien suosiossa…

Ensimmäinen ehtoollinen -niminen alttaritaulu

Vitriinissä on vanha, varrellinen kolehtihaavi.

Emilia Nybergin valokuva vanhan kolentihaavin pussista.

Kirkon saarnatuoliin oli yli 300 vuotta sitten maalattu apostolien kuvia.

Kirkon edessä oli parikymmentä sankarihautaa.

Tammien katveessa

Tykkäsin viime vuonna telkkarissa esitetystä Kaipuu maalle -nimisestä dokumenttisarjasta. Sarjan yhdeksän jaksoa seurasi, kuinka Ninni ja Rafael Donner ostivat vuonna 2020 huutokaupattavana olleen Mustion entisen kyläkoulun ja alkoivat rempata tätä yli sata vuotta vanhaa, huonokuntoista hirsirakennusta kodikseen. 

Keväällä luin, että pariskunta avaa Ekkula-nimisessä talossaan viikonloppuisin auki olevan kesäkahvilan. Ukin mökiltä on noin 30 kilometriä Mustioon, joten perjantaina päätin ajaa Murun kanssa katsomaan telkkarista tuttua Ekkulaa ja testaamaan sen kahvilaa. 

Paikka sopii hyvin kesäkahvilalle - Mustioon johtavan tien risteyksessä Lohja - Tammisaari -tien varrella. Ja suosio oli myös sen mukainen. Parkkipaikka oli heti avaamisen jälkeen täynnä - parikymmentä autoa vieri vieressä pellon laidalla. Kahvittelijoiden pöytäjutuista päätellen moni muu minun lisäkseni oli tullut matkan päästä varta vasten katsomaan telkkarista tuttua taloa ja viehättävää pariskuntaa.

Talo oli - kuten olin odottanutkin - hienosti kunnostettu. Harmikseni - tosin ymmärrettävästi - siitä näki vain kadun puoleisen julkisivun ja yhden, kahvilana toimineen huoneen. Puutarha (kadun puoleinen) oli lumoava - hullaannuin etenkin kummulla kasvavista valtavista vanhoista tammista. 

Kahvilasta valitsin kahvin seuraksi paikalla leivottua porkkanakakkua. Kakkupala oli herkkua, mutta makuuni turhan pieni. Olin myös vähän pettynyt :) kun en kahvilassa kohdannut Ninniä, jonka aitous ja sydämellisyys hurmasi minut telkkarissa. No, olihan kahvilassa Rafael ja kaksi ujoa nuorta naista… Nirsoon makuuni kahvilassa oli myös liikaa ruuhkaa ja jonoa. Toki väen paljous kertoo kahvilan suosiosta, mutta tällöin yksilöllinen kohtaaminen helposti kärsii… 

Tosin tämä taisi olla vain minun outo ongelmani (sillä tykkään kohtaamisista). Muut vieraat tuntuivat viihtyvän hyvin :)

Patsaspuistosta lummesillalle

Herkuteltuamme Ukin kanssa Mustion linnan ravintolassa (täällä) autossa odottaneet koirat vaihtoivat paikkaa Ukin kanssa ja pääsivät kävelemään kanssani kartanon kauniiseen puistoon. Jalkavaivainen Ukki tyytyi jäämään autoon - liekö ottanut pikkutirsat.

Koirien kanssa nautimme kartanoa ympäröivästä puutarhasta ja puistosta, johon kivan lisän toi puiston halki kiemurteleva Mustionjoki. Joen ympäriltä löytyi useampi silta, viehättävä pieni huvimaja ja paras kaikista eli kelluva pontonipolku, joka kulki joen pinnalla lumpeiden ja ulpukoiden keskellä yli sata metriä.

Puutarhasta löytyy myös kauniita isoja ja vanhoja jalopuita, kuten upeita tataarivaahteroita ja saksapähkinäpuita sekä ainakin parikymmentä erityylistä patsasta - mm. useita kopiota antiikin alastonpatsaista. Puutarha on alkuaan 1600-luvulla, ja 1800-luvulla siitä ryhdyttiin määrätietoisesti muotoilemaan englantilaista maisemapuistoa, missä mikään ei saa olla järjestyksessä. Puisto on edelleen yksi Suomen suurimmista yksityisistä puistoista, ja auki yleisölle ympäri vuoden. Johannan Hernepensaselämää-blogissa voi ihailla hänen ottamiaan valokuvia talvisesta Mustiosta tammikuulta 2018 (täällä).

Silmänruokaa tarjoava leppoinen ja mielenkiintoinen kävely herkullisessa puutarhapuistossa kruunasi aiemmin syömäni herkullisen aterian Linnankrouvi-ravintolassa. Koiratkin tykkäsivät...

Empivä impi Mustionjoen rannalla. 

Lumoavia tataarivaahteroita kartanon puutarhassa.

Voiko tätä ohittaa

Maanantaina ajoimme Ukin kanssa mökille vaihteeksi Inkoon ja Karjalohjan kautta. Matkalla päätimme pysähtyä syömään Mustion linnan Linnankrouvi-ravintolaan (täällä). Edellinen käyntimme Linnankrouvissa viime marraskuussa on jäänyt mieleen kaikin puolin mukavana ja maukkaana kokemuksena (täällä). Eikä Mustion kokit tälläkään kertaa pettäneet :):)

Heinäkuussa ravintolan viehätystä lisäsi rakennusta kiertävä upea köynnöshortensia ja iltapäivän aurinkoon avautuva ulkoterassi. Tullessamme lounasaika oli jo ohi, joten valittavana oli vain illallismenuita: neljän tai kuuden ruokalajin menut, joista ensimmäistä tarjoiltiin myös kasvisvaihtoehtona. Mustioon poiketessamme olimme ajatelleen hieman pienimuotoisempaa syömistä, mutta yhteistuumin päätimme vaihtaa arjen juhlaan ja rauhoittua herkutteluun. 

Ja kyllä kannatti - neljän ruokalajin Menu Signature oli täyttä herkkua: graavattua ahventa ja kuusenkärkkähyytelöä, parsaa ja kuivattuja turskalastuja, kanaa ja uppopaistettua kukkakaalia sekä raparperia lakritsalla. Pitkästä aikaa ravintolassa syömäni menun paras osio oli pääruoka, etenkin ruiskuoreen piilotettu ja uppopaistettu uuden sadon kukkakaali oli rasvalla terästettyä rapeaa herkkua. Ekstraherkku oli kauniin beigen värinen mallasvoi, jota tarjoiltiin itsetehdyn maukkaan saaristolaisleivän kanssa.

Onneksi Linnankrouvin menukokonaisuudet vaihtuvat parin kuukauden välein, joten pian voimme uudelleen mökkimatkalla ”eksyä” herkuttelemaan. 

Niittylinnuntilan kananpoika, ruiskuoressa uppopaistettua kukkakaalia ja 

setsuaninpippurilla maustettua hollanninkastiketta. 

Raparperia, lakritsia ja kvinoaa. 

Haamuilua Mustiossa

Vietimme pyhäinpäivää mökillä Ukin ja kahden koiran kanssa. Lauantaina Ukki alkoi kaivata ”ihmisten ilmoille”. Päätimme käväistä kolmen vartin ajomatkan päässä olevassa Mustion linnassa ja Linnankrouvi-ravintolassa (täällä), jossa viimeksi olemme käyneet viitisen vuotta sitten.

Olipa kiva päätös, sillä jo ajomatka pikkuteitä pitkin syksyisen luonnon läpi oli retken arvoinen. Varsinkin kun matkan aikana pilvet karkasivat ja syysaurinko sokaisi ja kultasi maisemaa. Mustion linnan puistossa meidät yllätti useampi puista roikkuva valkoinen kummitus ja ravintolan väki oli pukeutunut Halloween-teeman mukaisesti. Ilmeisesti juhlapäivän takia ravintolassa oli tarjolla ainoastaan 3-5 ruokalajin menukokonaisuuksia, josta valitsimme lyhyimmän.

Emmekä pettyneet - Linnankrouvin ruoka oli herkkua. Alkuun tarjoiltu ilmakuivattu kinkku tyrnillä maustetun kimchin eli korealaisittain hapatetun kaalin kanssa oli mielenkiintoinen, yllättävän miedon makuinen, mutta maukas yhdistelmä. Pääruokana syömämme hiillostettu siika-annos rapeine kuorineen oli herkullinen ja tietenkin myös sopivan makea jälkkäri punaisen, kuplivan ja kylmän jälkiruokaviinin kanssa maistui minulle enemmän kuin hyvin. Pää- ja jälkiruoan väliin tilasimme vielä (viiden euron lisähintaan) pienen juustoannoksen. En ole mikään juustoekspertti, mutta harvoin olen syönyt yhtä hyvää juustoa kuin tuo tanskalainen Bovbjerg-niminen pehmeä juusto, joka tarjoiltiin praliinin (pähkinä-sokeritahna) ja saksanpähkinäpalojen kanssa.

Tervetullut lisä oli ravintolassa kiertelevä ”noita-akka”, joka tarjoili halukkaille paahdettuja sirkkoja. Ekaa kertaa maistoin, ja olivatpa sirkat rapeita ja peräti maukkaita.

Ennen herkuttelua teimme lyhyen kävelyn linnan laajassa ja kauniissa puutarhassa, joka ilahduttaa vuodenajasta riippumatta. Taas tuli todettua, että Mustio on aina päiväretken arvoinen.

Hiillostettua siikaa, siikalientä ja savustettua perunaa. 

Karpaloa, valkosuklaata ja pistaasia