Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosikuvina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosikuvina. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. tammikuuta 2015

Kuva päivässä


Viime vuonna osallistuin valokuvahaasteeseen, jossa kuvattiin sama maisema kerra kuussa vuoden ajan (täällä). Se oli kivaa ja tylsää. Ajattelin jatkaa kuukausittaista kuvaamista uudella maisemalla. Mutta muutin mieleni ja yritän kuvata yhden ja saman maiseman vuoden jokaisena päivänä! Eli 365 päivänä vuodessa. Voin jo etukäteen sanoa, että ei tule onnistumaan. Varsinkin kun valitsen maiseman, joka on noin kolmen kilometrin päässä kotoamme uuden koiralenkkini varrella. Miksi juuri tuo maisema? Koska se on merta ja taivasta...

Perustan haastetta varten toisen blogin - Kuva päivässä (täällä), joka löytyy Mummin matkassa -blogin sivupalkin yläreunasta. Katsotaan, kuinka kauan Mummi jaksaa päivittäistä valokuvausta.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 kuvina

Innostuin Vuosi kuvina -haasteesta marraskuussa 2013 (täällä). Vinkin sain Jaanalta Täällä toisen tähden alla -blogista. Kuvauspaikaksi valitsin kanavanäkymän Itä-Helsingistä. Paikan, josta kuljen joka päivä vähintään kerran Murua ulkoiluttaessani. Kuvauspäivänä yritin pitää joka kuukauden 15. päivää ilmoista riippumatta. Kesäkuukausina oltiin usein maalla tai matkoilla, ja kuvauspäivä saattoi heittää. Talvikuukausina tuotti väliin vaikeaa päästä paikalle riittävän valoisaan aikaan eli kymmenen ja kahden välillä.

Vaikka aloitin kuvaamiset jo vuoden 2013 marraskuussa, jatkoin kuvaamista vielä vuoden 2014 marras- ja joulukuussa, jotta sain täyteen koko 2014 vuoden eli tammikuusta joulukuuhun. Nyt haaste on valmis. Tähän postaukseen on koottu kaikki 12 maisemakuvaa. Kuukausittaiset postaukset löytyvät sivupalkin Vuosikuvina-otsikon alta.

Haaste oli kiva, vaikka usein kyllästyin saman, jopa tylsän maiseman kuvaamiseen. Kaikesta huolimatta aion jatkaa haastetta ensi vuonna. Tammikuussa päätän, mitä näkymää alan kuvata.












keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Vuosi kuvina 15.10


Pilvistä, hämärää ja vain +5 astetta eli viimeinkin lokakuun sää. Nyt on muuten koossa kaikki 12 valokuvaa eli yksi kuva samasta paikasta kerran kuussa vuoden ajan. Lähipäivinä laitan kaikki kuvat nähtäväksi samaan postaukseen. Nyt ne löytyvät Vuosikuvina-tunnisteen alta.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Vuosi kuvina 15.9


Aurinkoista ja lämmintä - aamulla jo +15 astetta.

Ps. Aiemmat yhdeksän kuukausikuvaa löytyy täällä.

maanantai 18. elokuuta 2014

Vuosi kuvina 18.8


Pilvistä, tyyntä ja +19 astetta.
Ei paljon eroa heinäkuun kuvasta.
Tylsää kuvausta, mutta jatkan sinnikkäästi loppuun. 
Ehkä kun kokoan kaikki 12 valokuvaa peräjälkeen, vuodenkierto hahmottuu?

Eilen oli kaunis ja aurinkoinen päivä, mutta en ehtinyt kuvauspaikalle. Grillattiin ja syötiin lämpimällä kaupunkipihalla koko porukan kanssa. Ampiaisten ympäröiminä - kylläkin. Mummilta meinasi mennä hermot, vaikka kaikki muut - pikkupojat mukaanlukien - osasivat suhtautua lentäviin paholaisiin täysin rauhallisesti. Onneksi Ukki kaatoi roseeta Mummin lasiin ja rouvakin pystyi pikkuhiljaa rentoutumaan ja nauttimaan herkuista ja verrattomista lapsistaan.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Vuosi kuvina 16.7


Pilvistä, sumuista ja tihkusadetta, +19 astetta.
Ei paljon eroa kesäkuun kuvasta.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Vuosi kuvina 16.6


Kuvattu jo kesäkuussa, mutta kun silloin harkitsin ja pidinkin blogitaukoa, niin jäi kirjaamatta. Panenpahan kuvan nyt, joten marraskuussa (täällä) aloittamani vuosi kuvina -ketju ei katkea. Kohtahan tulee jo heinäkuun valokuvan vuoro.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Vuosi kuvina 19.5


Vihdoinkin vihreää, mutta kanava on näköjään aina vaan mutainen. Aiemmin en ole huomannut kanavan mutaisuutta, mutta kuvatessa sitä huomaa uusia juttuja ympäristöstään. Siksi arkinen valokuvaaminen jopa kännykkäkameralla on kivaa, kun huomio kiinnittyy yllättäviin asioihin ja yksityiskohtiin. 

Kuuden aiemman kuukauden kuvat löytyy täältä.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Vuosi kuvina 15.4


Minun Vuosi kuvina -kuvat toistavat toisiaan. Ainoa, mikä näyttää muuttuvan, on kuvien kokonaisväri. Kuvat on otettu samalla kännykkäkameralla eikä mitään värikäsittelyjä ole tehny. Mistä lie kamera värin nappaa. Aiemmat kuvat löytyy täältä.

Nämä kuvat kypsyttävät minua oikean kameran hankintaan.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Vuosi kuvina 13.3


Otin vähän förskottia, sillä sunnuntaina 15. päivänä ole matkalla Itä-Suomessa. Ja sitä paitsi tänään paistoi niiiiin ihanasti aurinko ja viikonlopuksi on luvattu pilvistä ja kylmenevää. Sain kuvavuoteeni edes yhden valoisan kuvan.

Paljon muuta muutosta ei neljään aiempaan vuosikuvaan ole. No, jäät on toki juuri sulanut!

maanantai 17. helmikuuta 2014

Vuosi kuvina 17.2


Taas vähän myöhästyin. En muistanut/ehtinyt kuvauslenkille lauantaina 15.2., vaan otin valokuvan kanavanvarresta vasta tänään ennen puoltapäivää. Pilvessä on ja tihuttanut lähes koko päivän. Valokuva ei paljon eroa tammikuun kuvasta. Suurin muutos on valon lisääntyminen, minkä huomaa pilvisestä päivästä huolimatta.

Tihkusateesta on onneksi se ilo, että tammikuussa satanut vähäinen lumi sulaa kovaa vauhtia.  Kevättä kohti!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Vuosi kuvina 15.1


Nyt ehdin kuvauspaikalle juuri kuun puolivälissä, kuten olin suunnitellut. Olin paikalla kahden jälkeen, mutta aurinko oli jo painunut metsän taakse ja valaisi vain takana olevia puita. Kotoa lähtiessä luulin, että koko paikka kylpisi auringossa, sillä oli upea, pilvetön taivas. 

Sitä paitsi olen ihan kyllästynyt valitsemaani kuvauspaikkaan. Kävelen kyllä paikan ohi joka päivä, ja se on osa arkeani. Mutta paikka on aina hämärässä ja kanava mutainen. Mutta jatketaan nyt kumminkin kuvaamista, ja valitaan vaikka ensi vuodeksi kiinnostavampi paikka - ja ehkäpä saan paremman kamerankin.

Tänään lähti musta-harmaat raitasukat Siskon miehelle. Sopivat kuulemma hyvin Miehen jalkaan. Lämmittää mieltäni.


Kulman takana aurinko todella kultasi kaislat!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Vuosi kuvina 18.12


Päätin marraskuussa että kuvaan lenkkimaisemaani joka kuun 15. päivä. Toteuttaminen ei olekaan niin helppoa kun uskoin. Valoista aikaa on nyt vain pari tuntia puolenpäivän kieppeissä klo 10-14 ja useimmiten käyn lenkillä aamulla tai illalla - pimeässä. Vasta tänään osuin kanavanmutkaan ennen kello kahta ja sain jatkettua kuvaprojektia. Päivä oli ihana, mutta kuvanottohetkellä aurinko oli jo laskussa. Takana häämöttävä punainen pylväs on nostokurki. 

Kymmenen minuutin kuluttua aurinkoa tuskin enää näki. Edempää kanavan varrelta tulikin aika kiva kuva ohilipuvasta kanootista ja laskevasta auringosta.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Vuosi kuvina 15.11


Ihastuin Täällä toisen tähden alla -blogissa törmäämääni haasteeseen, jossa sama maisema kuvataan kerran kuussa vuoden ajan. Kuulema haaste kiertää blogeissa ja esimerkiksi Susannan työhuoneessa on nähtävillä hänen kuvaamansa vuosi. Olen aika laiska haasteihminen, mutta tämä tuntuu omalta. Katsotaan jaksanko/viitsinkö loppuun.

Päätin kuvata jokapäiväista arkeani - joka-aamuista koiralenkkiäni - paikan jossa aina päästän Murun juoksemaan vapaasti. Paikan jossa kummankin askel rentoutuu ja kumpikin voi rauhassa alkaa tutkia ympäristöä ja omia ajatuksiaan. Onpa muuten mutainen vesi?

Kuvaan kännykällä, joten kuvan laatu etenkin maisemakuvissa vähä mättää. Ja aina kuun 15. päivänä, säästä riippumatta.