lauantai 30. syyskuuta 2017

Turku näytti parastaan


Kyllä se on vaan niin hieno - Turun tuomiokirkko. Usein olen sitä kaukaa katsellut ja usein Turku-reissuillani ohikävellyt, mutta taitaa olla useampi vuosikymmen kun olen sisälle piipahtanut. Mutta onneksi perjantaina sekin tuli tehtyä.

Yli 700 vuotta vanha kivikirkko on sisältä yllättävän sopusuhtainen ja jopa kodikas. Penkeille on helppo istahtaa ihailemaan keskiholvin korkeutta ja rauhoittavia rukouskynttilöitä. Voisin jopa kuvitella tulevani kirkkoon laulamaan virsiä - joista tykkään - vaikka en saarnoista niin välitäkään. Ja rauhoittumaan.

Ja aurinkokin pisti parastaan koko päivän - kunhan aamu-usvan lonkeroista selvisi.


perjantai 29. syyskuuta 2017

Kakola kutsui


Matkattiin Ukin kanssa pariksi vuorokaudeksi Länsi-Suomeen. Parasystävän suosituksesta käytiin mm. opastetulla kierroksella Turun Keskusvankilassa eli Kakolassa.

Kakolan graniittinen päärakennus valmistui 1853. Se toimi vankilana vuoteen 2007, jolloin vangit siirrettiin uusiin tiloihin Turun Saramäkeen. Olimme liikkeellä viime tipassa, sillä vuonna 2008 alkaneet kakolakierrokset lopetetaan tänään perjantaina.

Museoviraston suojelema Kakolan päärakennus saneerataan luksusasunnoiksi lukuunottamatta kellarikerrosta, joka jää vankilamuseoksi. Oppaan mukaan kivilinnaan tulee mm. korkealuokkaisia yksiöitä, joita varten yhdistetään kolme vankilaselliä, pikkuruisista yöselleistä tehdään asukkaiden vinttikomeroita ja vankilakirkosta kunnostetaan konserttitila. Alueelle perustetaan myös päiväkoti, joka saa nimekseen KaruSelli ja kesäravintola Kakolan Ruusu (täällä) jatkaa toimintaansa ainakin ensi kesän.

Historiallisen Kakolanmäen suojelu ja alueen vaihtuvat rakennussuunnitelmat ovat vuosia olleet kuuma puheenaihe Turussa. Toivotaan, että massiivisista rakennushankeista huolimatta Kakolanmäen  kiehtovista tarinoista ja vanhasta charmista säilyy edes osa myös jälkipolville.



Muutoksen tuulia: parvekkeita vankiselleihin...

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kurkistus työmaalle


Lähes 90-vuotias Äitimuori ja hänen ekaluokkalainen tyttärentyttärenpoikansa.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Älä lähde


Olin viikonlopun tanssikurssilla Vantaan Puistokulmassa (täällä ja täällä). Ihana kurssi ja opin paljon.

Muru ei tykännyt kun mamu oli poissa ja Ukki mökillä. Molempina aamuina se asettui määrätietoisesti tanssivaatteitteini päälle makaamaan, mutta alistui lopulta kohtaloonsa viettää aurinkoinen syysviikonloppu yksin ja sisälle suljettuna.

Ekana treeni-iltana olin niin poikki että muru-lenkki kutistui pihapisuksi, joten toisena päivänä päätin ottaa kevyemmin ja Murukin pääsi pitemmälle lenkille.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Siskon seikkailu


Sisko kävi kummityttärensä häissä Jordaniassa. Vieraita kolmelta mantereelta, hyvää ruokaa ja kiertomatka autiomaassa. Ei haitannut vaikka myrsky muutti matkasuunnitelmia, matkalaukut juhlavaatteineen katosivat ja osa häävieraista sairastui ripulitautiin. Morsiuspari oli kaunis ja onnellinen, isäntäväki vieraanvarainen ja vieraat tyytyväisiä.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

tiistai 19. syyskuuta 2017

Lasikko kasveille


Yövyimme pari viikkoa sitten hotelli Punkaharjussa Savonlinnan lähistöllä (täällä). Ihana paikka ja kaunis ympäristö. Hotellin pihalle näköalaravintolan viereen oli rakennettu tyylikäs kasvihuone - liekö kokin tarpeisiin?

Kelpaisi minullekin mökkikeittiön kupeeseen...

torstai 14. syyskuuta 2017

Basbas - baras bistro


Esikoisen synttärien kunniaksi kävimme syömässä Punavuoren kuulussa Baskeri&Basso -bistrossa (täällä). Ja olipa mukava paikka - parempaa fiilistä ja ystävällisempää palvelua saa Helsingistä hakea. Tyylikäs, kodikas, rento ja yllättäen myös lapsiystävällinen paikka. Seitsenhenkisessä seurueessamme oli kaksi tarhapäivän väsyttämää pikkupoikaa, joille henkilökunta kädestä pitäen esitteli keittiön saloja ennen ravintolan täyttymistä. Olimme kaikki enemmän kuin tyytyväisiä.

Ruoka oli hyvää, mutta ei läpeensä huippua. Pehmeä burrata-juusto ja lempeä sitruunarisotto olivat tosihyviä, mutta siikacarpaccioon jäin kaipaamaan (erilaista) makua, samoin kateenkorvaan. Molemmathan ovat perusmaultaan mietoja, mutta... Olen kateenkorvafriikki: Lapsena Äitimuori osti torilta viikonlopuisin munuaisia ja kateenkorvaa, joiden valmistamisessa hän oli pro. Ja opiskeluvuosien Helsinki-reissuilla kävimme Parasystävän kanssa usein Kosmoksessa, jossa tilasimme ravintolan klassikkoannoksen eli kermassa ja portviinissä hauduttua vasikan kateenkorvaa. Mutta lopuksi pöytään tuotu ihanasti valuva suklaafondant palautti minunkin herkuttelufiiliksen.

Ja kuten mukana ollut Opiskelijatyttö - joka muuten rakasti koko menuuta - totesi: "Ruokailu on kokonaisuus, ja yksittäisten annosten herkullisuus vain osa kokonaisuutta." Ja kokonaisuus oli Basbasissa enemmän kuin kohdallaan. Lisäksi avokeittiössä asiakkaiden edessä innokkaina touhuavat kokit valloittavat aina sydämeni.

Joten Basbasiin palataan heti kun vain onnistutaan taas varaamaan paikka suosittusta ravintolasta.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Ystävän hoteissa

Vierasmakkarin ikkunasta saa ihailla rauhoittavaa sammaloitunutta rantakalliota.

Savon kierroksemme päättyi Parasystävän ja Miehensä mökille Mikkelin Anttolaan. Ja hyviin hoteisiin päättyikin, kuten aina. Ruokaa ja juomaa riitti. Ensin Anttolanhovissa tirripaistia kesäperunoilla ja illan hämärtyessä vorschmakia mökin uusitussa lasikossa Saimaata ihaillen. Lopuksi Parasystävän loihtimat sokeriset marja-kermaherkut korkeajalkaisista lasikulhoista - tyylikkäästi talon tapaan :):)

Tupatarkastuksen jälkeen ei voi muuta todeta kuin että niiiin jämptiä ja kaunista isännän hoitamassa puutarhassa - luontoa ja istutuksia sopivassa suhteessa - ja niiin kodikasta ja siistä sisällä emännän valtakunnassa.

Kiitos, kun saatiin taas piipahtaa!

Ilarin puutarha ilahduttaa aina. Tällä kertaa parastaan pistivät ovensuun upeat hortensiat.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Suljettu Savonlinna


Matkalla Punkaharjulta Mikkeliin pysähdyimme Savonlinnassa. Sateisena syyslauantaina kaupunki oli hiljainen ja suljettu. Linnakin avattiin vasta yhdeltätoista ja useimmat rannan kesäkuppilat oli jo salvattu odottamaan ensi kesää.

Linnan puistossa pyöriskeli lisäksemme vain kaksi israelilaista turistia infotiskiä etsien. Onneksi torikuppilaan oli Ukin ja minun lisäksi eksynyt muitakin aamuvirkkuja eläkeläisiä - ja kasapäin varpusia. Ihmettelin linnasaaren ympärillä uskentelevia oudonnäköisiä joutsenia, jotka tarkemmin tutkiessani osoittautuivatkin puulinnuiksi. Liekö hanhipelättimiä?

Syötiin vadelmalörtsy - puoliksi. Ja jatkettiin sateessa matkaa kohti Mikkelin Anttolaa.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Putinin perässä


Putin ja Niinistö tapasivat heinäkuussa Savonlinnassa ja vierailivat mm. hotelli Punkaharjussa (täällä), jota aiemmin kutsuttiin Valtionhotelliksi ja Punkaharjun hotelliksi. Eli sinne Putinin perässä, vaikka en herran faneihin kuulukaan. 

Punkaharjun hotelli rakentui 1890-luvulla, kun matkailijoita majottavaa metsänvartijan taloa alettiin laajentaa. Hotellin varsinainen julkisivu oli järvelle, koska alkuvuosina pääosa vieraista saapui höyrylaivalla. Samoihin aikoihin päärakennuksen viereen rakennettiin Villa Punkasyrjä, joka myöhemmin nimettiin Keisarinnan huvilaksi. Nimen alkuperää ei tunneta, sillä keisarinnalla ei tiedetä olleen mitään suhdetta kyseiseen rakennukseen.

Alkuun hotellia hoitivat yksityiset yrittäjät, mutta 1920-luvulla hotellin vuokrasi Suomen Matkailijayhdistys. Vuonna 1942 hotelli siirtyi Lomaliitolle, ja silloin läheiseen Kaarnaniemeen rakennettiin 15 pikkumökkiä. Punkaharjun Lomakylänä tunnettu hotelli/mökkialue rapistui 1960- ja 1970-luvuilla. Lomaliiton konkurssin 2009 jälkeen kiinteistöä alettiin uudelleen kunnostaa vasta vuonna 2016, jolloin Saimi ja Thomas Hoyer ostivat rakennuksen ja avasivat upeasti entisöidyn hotelli- ja mökkialueen - 11 hotellihuonetta, 12 metsähuonetta/mökkiä ja näköalaravintola.

Rakastuin hotelliin ja sen ympäristöön. Hotelli ja ympäristö oli kunnostettu taidokkaasti ja hyvällä maulla. Palvelu oli yksilöllistä, hyväntuulista ja asiakaslähtöistä. Saapuessamme iltapäivällä ravintola oli kiinni, mutta nälkäisille löytyi vaivatta palaset maukasta sienipiirakkaa ja lasilliset paikallisen panimon olutta. Nautimme herkut tyhjässä ravintolassa ihaillen järvimaisemaa. Eikä edes rankkasade tuntunut haittaavan fiilistä. Välillä sekä keittiöstä että respasta piipahdettiin katsomaan, kaipaammeko mitään ja samalla kuulimme tarinoita hotellin historiasta.

Illalla herkuttelu jatkui kolmen ruokalajin yllätysmenulla: siikaa, lammasta ja jäätelöä. Ja yllätystä täydensi yllättäen paikalla soittanut Severi Pyysalon ja Jussi Fredrikssonin ympärille kerätty Flame Jazz Messengers -jazzbändi.

Mutta lähes parasta oli aamiaispöytä, johon oli huolella valittu ja rakkaudella valmistettu lähiluonnon ja -tuottajien antimia, mm. tuorejuustoa, särkipateeta, karjalanpiirakoita, tillikurkkuja ja upean väristä omenaporkkanapunajuurimehua. Iloa aamuun toivat kymmenet eripariset munakupit, joita ilmeisesti on haalittu kirpputoreilta ja ystävien kaapeista.

Tänne toiste. Ja ajan kanssa, että ehtii koluta myös Punkaharjun polkuja.

Karitsaa, artisokkapyreetä, paahdettua porkkanaa ja punaviinikastiketta.

Saimin salaisia portaita

On se kartallakin niiin hieno - järjettömän kapea ja sopivan pitkä.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Pettymys Vuoksella


Imatran Valtionhotellissa (täällä) on maanmahtavat puitteet. Upeaakin upeampi Usko Nyströmin suunnittelema kivilinna avattiin vuonna 1903 Grand Hotel Cascada -nimisenä. Satavuotisen historiansa aikana jugendlinnaa on entisöity ja kunnostettu useamman kerran, viimeksi vuonna 2005.

Komeampaa hotellimiljöötä saa Suomesta hakea. Mutta miksi upea linnahotelli kaikesta huolimatta jätti kävijän kylmäksi? Vaikuttaako asiaan ketjuomistajuus ja monimutkaiset Cumulus/Rantasipi-järjestelyt?

Omaan kokemukseeni saattoi vaikuttaa myös se, että saimme linnahotellin ylimmän kerroksen ullakkohuoneen, joka tosin oli tilava, mutta jossa oli kolme pikkuriikkistä 50x50 cm:n räystäsikkunaa - minähän elän valosta. Sängyt olivat hyvät, mutta huone oli jurosti ja persoonattomasti kalustettu eikä yhtään hyödynnetty ullakkokerroksen luontaista romantiikkaa. Suuri pettymys oli myös mitään sanomaton ketjuhotelli-aamiainen ja se että aamiaishuoneessa vieraita ei päästetty istumaan parhaan luontonäkymän tarjoavien ikkunapöytien ääreen. Miksi??

Hienosta hotellista jäi huono fiilis, vaikka luonto ympärillä oli syyskuisen kaunis ja lumoava.

Vuoksen koski on tyhjä ja suljettu vuoteen 2018 asti padon korjaustöiden takia, 
mutta käsittämättömän hieno siitä huolimatta.

Fantastisen satulinnan raamit

lauantai 9. syyskuuta 2017

Vautsi


Kotkassa herkuttelimme ravintola Vaustissa Kotkankadulla (täällä). Ravintolan nimi tarkoittaa kuulemma baskeria - vanhaa paikallista murretta, mutta yhtä hyvin se voisi olla vautsi, kuten alkuun luulinkin. Saimme nimittäin tosi herkullista ruokaa kauniisti modernisoidussa ja rauhallisessa ympäristössä vanhojen holvi-ikkunoiden keskellä. Eli kaikki osui nappiin, osaavaa ja ystävällistä tarjoilua myöten.

Söimme molemmat kolme ruokalajia. Alkupalaksi tilasin kurpitsarisottoa, joka oli kermaista, öljystä ja sopivasti kypsytettyä ja jonka päälle oli pilkottu tuoretta myskikurpitsaa, salviaa ja pähkinää - herkkua. Pääruoaksi paistettua kukkakaalia, joka odotetusti oli vaisua, mutta johon makua toivat onnistunut - harvinaista - vihannespaistos ja siiderikastike. Lopuksi maistoin vielä maukasta lakritsia - jäädykettä, mussea ja marenkia.

Nautin koko setistä. Samoin Ukki, joka söi alkuun kalaa, päänä pitkään kypsetettyä ankankoipea ja lopuksi mäntyjäätelöä (kuulemma hyvää?).

Vautsi, mikä Vausti!

Kurpitsarisotto alkupalana

Meren antimia -alkupala, jossa mm. siikaa, katkiksia sekä kirjolohen ja hauen mätiä

perjantai 8. syyskuuta 2017

Kotkan Hyöky


Torstaina suunnattiin Ukin kanssa kohti Mikkeliä - Parasystävän ja Miehensä uutta lukaalia katsastamaan. Lyhimmän kautta eli kiertäen Kotkan, Imatran ja Savonlinnan kautta :):) Ukki on pitkään halunnut nähdä arkkitehtitoimisto Lahdelma&Mahlamäen (täällä) suunnitteleman, vuonna 2008 avatun Merikeskus Wellamon Kotkassa (täällä). Joten ei kun sinne, kun Kaakkois-Suomessa ajellaan :):)

Sade alkoi heti Itäväylälle päästyämme, ja seurasi meitä iltaan asti. Paljon ei rankkasateessa Wellamoa ulkopuolelta kierrelty. Työnimellä Hyöky arkkitehtikilpailun aikoinaan voittanut, suurta aaltoa kuvaava rakennus kohosi komeana kohti sataman vanhoja nostureita. Seinän siniset, vihreät ja harmaat pelti- ja lasilevyt loistivat leikkisästi sateesta piittaamatta.

Merimuseon sisällä nautimme tilasta ja valosta. Ihastelin hienoja puuveneitä, joiden hiottuja ja upeasti lakattuja pintoja olisin halunnut jäädä silittelemään. Jokaisessa veneessä oli tiukat Koskettaminen kielletty -merkit, enkä kuuliaisena tyttönä uskaltanut "rikkoa lakia". Vieläkin harmittaa. Vielä illalla kuvittelin liukkaan, lämpimän ja pehmeän puupinnan lumoavan tunnun sormenpäissä...

Sisällä tammea ja limenvihreää 

Ruotsinsalmen vinttikoira -niminen kaunotar vuodelta 1952 

torstai 7. syyskuuta 2017

Perittyä Aaltoa


Tapasin Parasystävän Cafe Aallossa (täällä) Akateemisen kirjakaupan toisessa kerroksessa. Perinteinen tapaamispaikka perinteitä vaalivassa kahvilassa. Olemme jo 30 vuotta tavanneet useamman kerran vuodessa Aallon kuppilassa - monesti aamiaisella, kuten tänään, mutta etenkin ruuhkavuosina usein vain nopealla cappuccinolla. Alunperin paikka valikoitui keskeisen sijaintinsa, Parasystävän kirjahulluuden ja minun aaltohulluuden perusteella.

Kahvilan ulkonäkö ja tarjoilut ovat säilyneet alkuvuosistamme lähtien lähes samanlaisina - vanhanaikaisina, mutta hyvinä. Aamiainen koostuu kahvin lisäksi kahdesta lämpimästä paahtoleivästä (lisänä juusto, kinkku, tomaatti, kurkku ja hillo) ja appelsiinituoremehusta (joka alkuvuosina oli muistaakseni tuorepuristettua). Ja edelleen pöytiin tarjoilu - viehättävää ja rauhoittavaa.

Vuonna 1986 avatun Cafe Aallon nimi viittaa osin kahvilan kalusteisiin ja osin talon arkkitehtiin Alvar Aaltoon, joka suunnitteli Keskuskadun ja Mannerheimintien risteyksessä olevan Kirjatalon vuonna 1969. Osa kalusteista on peräisin viereisen, myös Aallon suunnitteleman toimistorakennuksen eli Rautatalon sisäpihalla - Marmoripihalla - sijainneesta kahvilasta, joka lopetettiin 1980-luvulla. Marmoripihan vanha kahvila on viimein kunnostettu ja avattu noin kuukausi sitten yleisölle. Pitänee piipahtaa hetimiten...

Taas viihdyttiin, vaikka kirjat jäivät tällä kertaa tarkistamatta. Parasystävällä oli kiire työpaikalle setvimään viimeisiä solmuja ennen täyseläkkeelle siirtymistään, minulla kotiin päiväkaffille :):)


keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Piipahdus Porvoossa


Äitimuori täytti sunnuntaina 89 vuotta. Synttärin kunniaksi ajeltiin tiistaina Siskon ja Äitimuorin kanssa Porvooseen syömään rauhallista, pitkän kaavan lounasta. Suunnitelmissamme oli kokeilla Mannerheiminkadulla sijaitsevaa ranskalaistyylistä Gustaf-bistroa (täällä). Harmiksemme ala carte -ruokia sai tilata vasta puoli kolmen jälkeen.

Lähdimme umpimähkää kiertelemään lähitienoota. Äitimuori ei jaksa pitkään kävellä, joten onneksi parin korttelin päässä törmäsimme hurmaavaan puutarharavintola El Patioon. Sisko kurkkasi sisään puiseen rakennukseen. "Tänne menemme", Sisko totesi törmättyään valkosipulin tuoksuun ja kahteen ikkunapöydässä istuneeseen ystävykseen, jotka kilvan kehuivat öljyssä paistettuja katkarapuja. Ja niin oli synttäriravintola valittu!


Espanjalaistyylisen El Pation (täällä) puutarhaterassi oli kutsuva ja loisti syysauringossa - kesäiltoina varmaan oiva valinta. Me olemme kaikki kolme perusviluisia - eikä ulkona syyskuisena tiistai-iltapäivänä istunut ketään, joten päädyimme sisälle kahden muun pöytäseurueen lisäksi. Kaksi huonetta joissa yhteensä vajaa kymmenen pöytää. Hämärää ja vanhanaikaista. Ihana tarjoilija ja leppoisa tunnelma.


Viihdyimme erinomaisesti, vaikka ruoka oli keskinkertaista: Alkuun valkosipuliöljyssä paistettuja katkarapuja ja mustekalan renkaita aiolin kanssa, päänä Siskolle ja minulla paistettua siikaa (kaipasi suolaa) kukkakaalipyreen (ihanaa) ja kasvisten kanssa (sopivasti aldente) sekä Äitimuorille kanaa ja paistettuja perunoita (maistuivat Muorille), lopuksi jäätelöä tuoreilla marjoilla (ok) ja lähileipomon mutakakkua (olisi voinut olla mutaisempi). Ja juhlan kunniaksi lasilliset Kir royalia (tuttua herkkua).

Ihanan lounashetken lisäksi Porvoosta mieleen jäi vanhan kaupungin nostalgiset ja kiehtovat mukulakivikadut, tuomiokirkon komea ja käsittämättömän korkea paanukatto ja pettymyksien Brunbergin myymälä Välikadulla (täällä): Töykeä myyjä, joka ei alkuunkaan ymmärtänyt 90-vuotiaan hitautta, vaikka myymälässä ei lisäksemme ollut yhtään asiakasta. Suppea valikoima - ei ollut mm. salmiakkilakuja, joita varten vasten olin tullut hakemaan. Ja kaikkia tuotteita sai ostaa vain suurissa paketeissa - olisin kaivannut ostaa maistiaisiksi useaa eri sorttia ja vähän kutakin.

Porvoo kutsuu toistekin, mutta Brunberg jää jatkossa väliin.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Partsi panee parastaan


Kaupunkikodin partsin pelakuut jatkavat komeina ja kauniina - parantavat vain juoksuaan syksyn lähestyessä. Useina vuosina ne ovat parhaimmillaan ensimmäisten yöpakkasten yllättäessä lokakuun lopussa. Syksyllä kastelunkaan kanssa ei enää ole niin nöpönnuukaa. Hennot tummalehtiset erikoispelakuutkin, jotka keväällä ostin hylkykorista, rehottavat onnellisina.

Samoin kaiteen villiviini kiemurtelee tyytyväisenä. Alkuun olin toivonut että se kasvaisi talon seinää pitkin, mutta se on väenväkisin halunnut valloittaa partsia. Mikäs siinä, näkyy paremmin sisällekin. Ja kun ilmojen viiletessä lehdet vielä upeasti punastuvat.

Punaiset riippapelakuut koristavat kaupunkikotia, ja mökin terassin edustaa komistavat edelleen valkoiset riippuvat kaunottaret (täällä). Onneksi on kukkia...



maanantai 4. syyskuuta 2017

Alma 23-vuotiaana


Taiteilija Martta Wendelin (1893-1986) oli Äitimuorin äidin eli Alma-mummin (täällä) ystävä. Ystävyys alkoi jo 1900-luvun alussa Kotkassa ja jatkui aktiivisena 1960-luvulle asti. Minäkin muistan epämääräisesti käyneeni lapsuudessani Alma-mummin kanssa Martan Tuusulan kodissa (täällä).

Alma ja Martta pääsivät molemmet vuonna 1910 ylioppilaiksi Kotkan suomalaisesta yhteiskoulusta ja muuttivat sen jälkeen Helsinkiin opiskelemaan, Alma lääketiedettä ja Martta kuvataiteita. Opiskeluvuosina Martta maalasi vuonna 1914 ystävästään muotokuvan, joka pitkään oli Alman vanhimman pojan eli Äitimuorin Simo-veljen kotona. Simon kuoltua pari vuotta sitten, Äitimuori sai ilokseen äitinsä nuoruuden kuvan. Muotokuva päätyi paraatipaikalle Äitimuorin ja Poikakaverin olohuoneeseen.

Herkkä piirros kuvaa nuorta ja sinnikkäästä Almaa yli kymmenen vuotta ennen kuin hän solmi ensimmäisen ja ainoan avioliittonsa Äitimuorin isän kanssa vuonna 1926 (täällä).

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Sunnuntaiaamuja


Rakastan sunnuntaiaamuja mökillä. Herään yleensä seitsemän aikaan, keitän kahvit ja istun vanhaan haalistuneeseen vihreään nojatuoliin radion viereen. Muru kiipeää syliin ja hakee hyvän mukkura-asennon. Tuolista näen suoraan ikkunan läpi Enäjärvelle - ja Mieleni maiseman eli Semaiseman (täällä).

Heräilen hiljalleen uuteen päivään. Kuuntelen radiota - kasin pintaan tulee Luontoretki, seuraavaksi Tarja Närhen Iskelmäradio (tänään muisteltiin ihanaa Seija Simolaa) ja lopuksi kymmenen uutisten jälkeen rauhoittava äänisen Pekka Laineen Ihmemaa, jossa usein liian rämäpäistä musiikkia makuuni, mutta tykkään Pekan jutustelusta. Mökin nojatuoli on nykyään lähes ainoa paikka, jossa todella keskityn radion kuunteluun - automatkojen lisäksi. Ja tykkään.

Kädessä kahvikuppi ja juustoleipää. Sylissä ipadi ja kutomista odottava sukka - tällä hetkellä musta-valko-keltaraidallinen perussukka (täällä). Usein myös kirja - tällä hetkellä useissa blogeissa kehuttu Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä (Tammi 2004) ja vanhoja naistenlehtiä.

Rakastan sunnuntaiaamuja mökillä. Kunnes pimeys valtaa aamut ja ikkunasta kajottaa valoa vasta kymmenen jälkeen. Mutta siihen on onneksi vielä aikaa...

lauantai 2. syyskuuta 2017

Suomi 100


Salon Aarresaari-kirpputorilla juhlistetaan satavuotiasta Suomea :):)