On niin ikävä

Mummin Muru ja Mamun Kultsi (3.4.2013-11.9.2026)

Toit valtavasti rakkautta ja loputtomasti iloa elämääni. Kiitos Kultsi.

Kuva on heinäkuulta (täällä) lempipaikaltasi kainalossani Punavuoren sohvalla.

Huolestunut mamu ja tyytyväinen Muru

Korkeasaari petraa

Tänä kesänä minun on tullut käytyä tavallista useammin Korkeasaaressa. Tämä johtunee osin siitä, että kolmella aikuisella lapsellani on ”Korkeasaari-ikäisiä” lapsia ja osin siitä, että ostin keväällä vuosikortin Korkeasaareen :)

Yhdeksän lapsen mummille vuosikortti saareen kannattaa, sillä eläkeläisen päivälippu maksaa lipunmyynnistä ostettuna 19 euroa ja netissä 17 euroa, kun eläkeläisen vuosikortti on (vain) 40 euroa. Aikuisellehan päivän nettilippu maksaa 22 euroa ja 4-17 -vuotiaalle lapselle 15 euroa sekä vuosikortti 65 euroa/aikuinen.

Vaikka suhteeni eläintarhoihin on ristiriitainen (täällä), niin viihdyn Korkeasaaressa. Näyttää ja tuntuu, että viime vuosina saaressa on tehty useita parannuksia niin tarhassa elävien eläinten hyvinvointia kuin tarhan vierailijoita ajatellen. Ja korjaukset ja uudistukset jatkuvat edelleen, mikä elokuussa vaikeutti muun muassa kävelyä karhulinnan ympäristössä. 

Elokuun lopussa minua ilahdutti erityisesti komea kamelit, jotka eivät koskaan petä. Ne ovat aina näkyvillä - niin keskikesän helteillä kuin sydäntalven lumituiskuissa. Monet muut eläimet saattavat tuolloin vetäytyä omiin piiloihinsa kuumuutta tai sadetta pakoon. Upea katseltavaa oli myös komean värinen tiikeri, joka Opiskelijatytön ja hänen pikkupoikiensa kanssa nähtiin aivan lähietäisyydeltä. 

Saaressa on esim karhulinnan lähellä iso ja hyvä leikkipuisto, jota tänä kesänä on vielä laajennettu ja petrattu. Ja useissa paikoissa pöytiä ja istuinryhmiä omien eväiden syömistä varten. Ja myös upea näköalatasanne, jonne johtaa kiviportaat kissalaakson keskeltä. Kiipeämisen palkitsee hieno näköala Helsingin kantakaupunkiin.

Mutta ennen kaikkea tykkään nykyään Korkeasaaren luonnosta - kallioista, kukista, pensaista, puista ja kaikesta yllättävästä vehreydestä, joka ympäröi saaressa kiertelijää. Vaikka aina en niin eläimistä välittäisikään…

PS. Ensi keväänä/kesänä saareen - suoraan pääsisäänkäynnin eteen - tulee pääsemään raitiovaunulla, kun raitiotieyhteys Helsingin keskustasta Nihdinrannan ja Flinkensillan kautta valmistuu. Loppukesästä keksimme pysäköidä auton Nihtinrantaan ja kävellä lyhyen matkaa uuden Flinkensillan yli, mikä jo helpotti ja lyhensi tavanomaista saarimatkaa merkittävästi verrattuna perinteiseen kävelyreittiin Mustikkamaan kautta. 

Pienten vierailijoiden tutustumista eläimiin helpottaa, kun saaressa ei enää ole umpinaisia aitoja.

Ja vehreyttä riittää :)

Mökkivieraita

Mukava mökkiviikonloppu odotettujen vieraiden kanssa. Vallanmainio kaksivuotias ilahdutti ja hauskutti eläkeläisten viikonloppua puolivuotiaan pikkuveljensä kanssa. Parempaa seuraa on vaikea keksiä :)

”Mummi tuu. Mummi katso. Mummi piirrä. Mummi auta. 

Mummi lue. Mummi pyyhi. Mummi anna. 

Mummi pusu.”

Puolukoita riitti niin terassin edessä kuin piirakassa :)

Lazy days - or not

Kesää Taattisilla

Täällä taas ollaan Taattisten tilalla Merimaskussa. Kaunista ja viihtyisää - kuten aina - vaikka majoitus- ja kahvilatoiminta onkin tauolla ainakin tämän kesän (täällä). 

Olen viihtynyt Opiskelijtytön ja Lontoontytön perheiden kanssa. Edellinen tosin palasi puolisonsa ja 2 v ja 1/2 v poikiensa kanssa jo viime keskiviikkona pääkaupunkiseudulle. Onneksi ehdin viikon nauttia pikkupoikien seurasta ja vanhempien valmistamista herkkuaterioista - kanttarellikastiketta, kanttarellirisottoa, kanttarellipastaa - monen muun muassa :) 

Kanttarellejahan lähimetsissä on ennennäkemättömiä määriä. Lyhyellä lenkillä löytää helposti useamman litran. Ja ilokseen tytär löysi päätalon pihasta myös kolme madotonta ja upeaa herkkutattia.

Rakastan edelleen Tilan levollisuutta ja rauhaa, mikä tietty korostuu kun ei ole muita majoittujia. Ja tilaa - niin sisällä kuin ulkona.

Kesäsalaattia keiton sijaan

Yksi perheemme kesäherkuista on vuosikymmeniä ollut aurajuustolla höystetty kesäkeitto (täällä). Viimeksi vieraillessani Opiskelijatytön perheen luona, he olivat valmistaneen samoista alkukesän raaka-aineista ruokaisaa salaattia - siis keitettyjä juureksia ilman lientä ja ilman juustoa :)

Ihastuin ikihyviksi. Resepti on kuulemma julkaistu joitakin vuosia sitten Yhteishyvä-lehdessä (täällä) ja on tarkoitettu neljälle hengelle.

8-10 varhaisperunaa

3 porkkanaa

1 pieni kukkakaali

1 varhaissipuli varsineen

1 l vettä

1 tl suolaa

2 dl tuoreita herneitä (noin 450g herneenpslkoja)

1 nippu retiisejä

75 g voita

1/2 nippua tilliä hienonnettuna

1 rkl sitruunanmehua

Juurekset lohkotaan ja keitetään suolatussa vedessä - kukkakaali lisätään vasta lopussa - napakan kypsiksi. Säästä sipulin varret koristeeksi. Valuta keitinvesi pois kattilasta. Lisää voi, tilli ja sitruunanmehu. Kääntele kunnes, voi on sulanut. Viimeistele herneillä, retiisin lohkoilla ja pilkotuilla sipulin varsilla.

Jälkkäriksi herkuttelimme Tyttären puolison valmistamalla Maisemakahvilan raparperipiirakalla, jossa raparperit oli vaihdettu mustikoihin. Puoliso oli perinyt reseptin äidiltään, joka puolestaan oli napannut sen kymmenisen vuotta sitten Kotiliedestä (täällä). 

Ei mökkikesää ilman kesäkeittoa (tai -salaattia) ja mustikkapiirakkaa :)

Elämälle Kiitos

Sain viikko sitten kokea jotain upeaa ja ainutkertaista. Sain olla tyttäreni tukihenkilönä, kun hän synnytti esikoisensa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. 

Se, miten hyvin pystyimme toimimaan yhdessä tuossa jännittävässä sekä fyysisesti ja henkisesti vaativassa tilanteessa, yllätti varmaan meidät molemmat. Olen onnellinen ja kiitollinen, että sain jakaa tuon poikkeuksellisen elämänkokemuksen tyttäreni kanssa. Sain kokea ja tuntea jotain, jonka kuvaamiseen en edes löydä sanoja…

Olin etukäteen keskustellut tyttäreni kanssa, mitä hän minulta toivoo ja odottaa sekä - tyttäreni suosituksesta - lukenut Susanna Helin vuonna 2020 kirjoittaman Peloton synnytys - kohti turvallista kokemusta -nimisen kirjan, jossa kerrotaan synnytyksestä sekä synnyttäjän että tukihenkilön näkökulmasta. 

Uskon, että synnytyksen aikana näistä yhteisistä keskusteluista ja kirjan ohjeista oli hyötyä, mutta silti supistusten voima ja tunteiden vuoristorata yllätti ainakin tyttäreni ja vähän minutkin - viiden oman synnytyksen läpikäyneen terveydenhuollon ammattilaisen. 

Hulahdimme molemmat yhteiseen synnytyskuplaan, johon lisäksemme tuntui mahtuvan vain koko synnytyksen ajan tytärtäni upeasti tukenut Matilda-kätilö. Ehkä tärkein Susanna Helin kirjan ohje, jota onnistuimme molemmat aika hyvin noudattamaan, oli se että yritimme yhdessä keskittyä kohtaamaan yhden supistuksen kerrallaan ajattelematta lainkaan jäljellä olevia supistuksia.

”Rentouta leuka, rentouta hartiat, rentouta takapuoli”. Sitä minun tuli hoettua tyttärelleni kymmeniä kertoja. Palautin myös toistuvasti hänen mieleensä, että supistusten aiheuttama kipu ei ole vaarallista, vaan merkki siitä, että kohtulihas supistuu ja synnytys etenee. 

Mieleni ja kehoni elivät vahvasti mukana tyttäreni synnytyksen eri vaiheissa, mutta silti osasin pysyä rauhallisena tukihenkilönä - mistä olen tyytyväinen, ja jopa vähän ylpeä :) Kaikinpuolin voimaannuttava kokemus - yksi elämäni merkittäviä ja mieleenjääviä tapahtumia.

Suurkiitos TYKS:n osaavalle ja empaattiselle henkilökunnalle - varsinkin kannustavalle ja rauhalliselle Matildalle. Tuntui, että jokaiseen hetkeen hän osasi löytää juuri sopivat sanat ja oikeanlaisen kosketuksen. 

Nyt Pikkupoika on onnellisesti kotona. Äiti ja Vauva aloittelevat yhteistä elämää Love-kissan kanssa :)

Yhdeksäs syntyi

Tiistaina 21. heinäkuuta syntyi yhdeksäs lapsenlapseni.

Lontoontytön pieni suloinen poikavauva.

Pikkuriikki pääsi heti tätien keskelle ja serkkujen seuraan. 

Taattisten tilalla on hyvä aloitella elämää :)

Hyvä kysymys

Olin taas katsomassa Äitimuoria espoolaisessa hoivakodissa, jonne hän muutti keväällä kaksi vuotta sitten (täällä). Ilokseni ja helpotuksekseni äiti on ensimmäisten kuukausien ikävän ja masennuksen tunteiden jälkeen viihtynyt jopa yllättävän hyvin. 

Puoli vuotta hoivakotiin muuttamisen jälkeen Äitimuorille rakas yli 90-vuotias Jussi-puoliso (täällä) kuoli yllättäen sydämen pettäessä. Äiti ei enää oikein ymmärtänyt asiaa. Hän kehitti oman tarinan Jussin kuolemasta: ”Hyvä kun sain nähdä, että Jussi kuoli niin rauhallisesti. Nukkui pois ilman kipuja.” Ja hyvä näin…

Pyrimme Siskon kanssa kumpikin käymään Äitimuorin luona 2-3 kertaa viikossa - väliin harvemmin, väliin useammin. Aina käydessäni äiti ilahtuu, minkä takia käynneistä jää minullekin yleensä hyvä mieli. Toki on kertoja, jolloin hän ei jaksa nousta lainkaan sängystä ja vain kuiskaa silmät tiukasti kiinni hauraalla ja lähes kuulumattomalla äänellä: ”Olen niiiin väsynyt.”

Eilen äiti jaksoi pitkästä aikaa kävellä rollaattorin ja minun avustamana hoivakodin puutarhaan, tosin pitkän suostuttelun jälkeen :) Istuimme kylki kyljessä puutarhakeinussa käsivarteni äidin hennoilla hartioilla ja ihmettelimme yhdessä kesän vehreyttä - Äitimuorin toistaessa monta kertaa tuttua huolilausettaan: ”Ajathan sitten varovasti.”

Kuten aina, Äitimuorilla oli nytkin kädessään turvaranneke. Osoittaen ranneketta kysyin häneltä, vaikka uskoin tietäväni jo vastauksen: ”Tiedätkö, mikä tämä on?” Äiti vastasi nopeasti: ”Se on hyvä kysymys.” Sitten hän mietti hetken katsoen ranneketta ja jatkoi: ”En kyllä tiedä, mikä se on.”

Täytyy sanoa, että minäkin olen ihmetellyt, mitä hoivakodissa olevat (eli vaikeasti) muistisairaat vanhukset tekevät turvarannekkeella…

Elämän voimavaroja

Mielimaisema ja perheen pienimmät :)

Lomalla

Heinäkuun olen tiiviisti Salon mökillä, jossa lähes päivittäin vierailee joku viidestä lapsestani perheineen - osa päiväseltään, osa yöpyen yhden tai useamman yön. Eli vilskettä ja vilinää riittää, kun lastenlapsiakin on jo kahdeksan - seitsemän ihanaa poikaa ja yksi suloinen 3-vuotias tyttö. Ja yhdeksäs kulta syntyy vielä tämän kuun aikana :)

Tämän takia päivitän blogiani harvakseltaan heinäkuun ajan. Palaan tiiviiseen kirjoitusrutiiniin taas elokuussa. Tykkään sekä kirjoittaa blogijuttuja että olla ja hurvitella suurperheeni kanssa. 

Tuntuu, että näin kesällä aika ei riitä molempiin, joten täytyy valita…

Sadetta pidellessä

Muru viihtyy sohvalla päiväpeiton päällä tai alla aina silloin, kun minäkin istun sohvannurkassa lukemassa, kirjoittamassa blogia tai katsomassa telkkua. Ja kumpikin nautimme läheisyydestä :)

Tänä aamuna Muru kuitenkin yllättäen karkasi sohvalta makuuhuoneen nojatuolin alle. Ilmeisesti se pelkäsi television - ja vähän katsojienkin - kovia äänia, kun Ukin kanssa katsoimme YleAreenan jälkilähetyksenä viime öistä Brasilian ja Norjan jalkapallo-ottelua. Hyvä Norja !!

Jalkapallon seuraaminen jatkuu tänään iltapäivällä/illalla, kun ajan Helsinkiin katsomaan kahden lapsenlapseni pelaamista Helsinki Cupissa. Toivotaan, ettei silloin enää sada ainakaan kaatamalla…

Kaverit mökillä

Neljävuotias rescue-koira Dora on viikon mummin hoidossa Ukin mökillä, kun opiskelijatyttö perheineen on juhannuksen vietossa puolison äidin mökillä Tuupovaarassa. Arka ja laiska koira, joka rakastaa rauhaa ja viettää päivät lähinnä maaten pihanurmella seuraten lintuja ja ohikulkevia veneitä. Veneitä, joita tavallisina kesäpäivinä kulkee pari päivässä, mutta juhannusviikonloppuna oli lähes ruuhkaksi asti :)

Doran lisäksi mökillä on tietysti myös Mummin oma koira - 13-vuotias Muru. Ihana valkoinen kääpiösnautseri, joka aikoinaan vähän kuin vahingossa päätyi mummin hoiviin (täällä). Kultainen, rakas Murtsi-vanhus, josta en haluaisi koskaan luopua…

Lomaviikko Salossa

Yksi kahdeksasta lapsenlapsestani vietti yhden kesäisen viikon Salon mökillä Ukin ja mummin ilona. Poika on juuri päättänyt ekan luokan ja on todellinen touhupekka ja juttujukka, jonka seurassa ei koskaan pitkästy. Vilkkaudestaan huolimatta hän jaksaa - ja haluaa - keskittyä myös muun muassa kuuntelemaan, kun mummi lukee vanhoja lastenkirjoja, sekä rakentamaan yksikseen legoista mitä ihmeellisimpiä taistelumaailmoja. 

Ja kirjoja ja legojahan mökillä riittää. Kirjat on osin omien lasteni vanhoja, osin kirppareilta ostettuja ja kaksi jättilaatikollista legopalikoita on säilynyt nyt jo yli 30-vuotiaiden poikieni lapsuudesta 1990-luvulta. 

Leppoisten mökkijuttujen lisäksi teimme perheellemme tuttuja Salo-juttuja: Yhtenä päivänä ajoimme Salon keskustaan ja nautiskelimme ihanasta Salon torista (täällä), mikä tällä kertaa tarkoitti torikaffeja ja paria mansikkatuokkosta ja kiipeilyä viereisen Horninpuiston vanhalla ankkurilla (täällä) sekä käyntiä kirpputorilla, miksi Pikkupojan toivomuksesta tällä kertaa valikoitui Radiokirppis (täällä).

Toisena päivänä kävimme Lohjan Nummella olevassa jännittävässä Kasvihuoneilmiössä (täällä). Kyseessä oli todellinen sekatavarakauppa, jossa ihmettelimme ulkoaitauksessa viihtyviä jättikaneja, tutkimme painavia (ja kalliita) haarniskoita sekä ostimme tietty paikan erikoisuuksia - jättikokoisia munkkirinkilöitä. 

Jokaiseen suurperheemme lomaviikkoon kuuluu tietysti aina myös Muru-koiran syykyttelyä ja pienimmän eli viisikuisen serkkupojan silittelyä.

Etsi Dora :)

Dora-koira rakastaa maata pitkässä heinikossa. 

Opiskelijatytön ollessa Merimaskussa koira viettää kaikki päivät 

pitkässä liassa maalaistalon pihalla. 

Ja nauttii hiljaisuudesta ja rauhasta, kuten emäntänsäkin :)

Loven loma loppui

Lontoontytön Love-kissa (lausutaan luu-ve :) palasi eilen emäntänsä luokse ja runsaan viikon loma Ukin hoidossa loppui. Ihanan ihmisystävällinen sisäkissa, joka viihtyi mökillä. Kissa nautti jahdata mökin sisälle eksyneitä muurahaisia ja muita ötököitä, katsella isoista ikkunoista pihan ja viereisen järven tapahtumia sekä kiipeillä kirjahyllyissä ja vaatetangoissa (täällä). 

Onneksi törmäämme taas heti huomenna, kun ajan alkuviikoksi Tyttärien Tilalle Merimaskuun hoitamaan toisen tyttären nuorimmaista - nelikuista hymypoikaa :)

Kisu kiipeilee

Lontoontytön Love-kissa on viikon hoidossa Ukin mökillä. 

Ja viihtyy - kiipeilee ja tarkkailee :)

Passikuva poikineen

Äitimuorin (s.1928) albumista :)

Kyitä, käkiä ja kukkia

On kyy kyllä aika komea :) Onneksi tämä yksilö on kuollut - jäänyt mökkitiellä ajaneen auton alle. Onnekseni en ole törmännyt elävään kyyhyn, eikä niitä Salon mökillä viettämiemme yli 40 vuoden aikana ole näkynytkään. Rantakäärmeitä kyllä useampiakin, ja niistä olen alkanut tykkäämään :)

Tosin juuri ennen koronavuosia kyy puri nyt jo kuollutta Chloe-koiraa kuonoon. Koira selvisi, mutta oli runsaan vuorokauden tiputuksessa eläinlääkäriasemalla.

Kyy on selvä merkki kovaa vauhtia lähestyvästä kesästä :) Samoin kuin käki, jonka kukuntaa olen metsäkävelyillä kuullut jo viikon päivät. Ja pääskyset, jotka ovat ilmaantuneet rantasaunalle. 

Ja kukintaansa aloittavat tuomet. Ja huominen Korkeasaaren retki Opiskelijapojan kolmen lapsen kanssa…

Rakas vanhukseni

Muru tuli perheeseemme toukokuussa 2013 (täällä), joten rakas muruseni täytti tässä kuussa jo 13 vuotta. Söpöläinen on vielä innokas lenkkeilijä ja muutenkin mielestäni hyvässä kunnossa. 

Ikä näkyy lähinnä siinä, että Murun näkö- ja kuuloaistit ovat huonontuneet ja yli puolet sen hampaista on jouduttu ientulehduksen takia poistamaan, mikä on kuulemma kääpiösnautsereiden yleinen ongelma, Ja siinä, että Muru nukkuu mielellään ja paljon ja tutustuu aiempaa rauhallisemmin vieraisiin koiriin :)

Yhdessä taaperretaan kohti vanhuutta…