Aurinkoinen Antibes

Bathers watching a plane (Picasso 1920)

Lyhyellä Ranskan reissulla ehdittiin Mouginsin (täällä) lisäksi yöpyä pari yötä Antibesissa. Sääennustusten perusteella olimme varautuneet sateeseen, mutta Antibes yllätti iloisesti. Saimme kaksi ihanaa aurinkoista loppukesän päivää. Ja nautimme.

Nautimme lämmöstä ja turkoosista merestä. Ja sileistä, käteensopivista rannan pikkukivistä. Olin unohtanut, miten ihanilta meren hiomat Välimeren rantakivet tuntuvat jalkapohjissa ja käsissä. Parasta hierontaa ja meditatiivista rauhoittumista, kun istuu lämpimillä rantakivillä seuraten aaltojen ja pilvien liikkeitä ja painelee, pyörittelee ja tunnustelee käsissään harmaita, auringon ”pehmentämiä” sileitä kiviä.

Tietenkin pistäydyimme myös rannan Picasso-museossa, jossa yllättäen oli kiva näyttely mestarin Antibesin lomilla vuosina 1920-46 tekemistä maalauksista ja harjoitelmista. Majoituspaikkakin löytyi helposti Airbnb:n kautta aivan rannan tuntumasta.

Auringon ja meren lisäksi lumouduin lähileipomon mantelikroisanteista, joita kävin aamuhämärrässä hakemassa matkaporukan iloksi.

Picassoa ja kävelyä

Eilen ajettiin Antibesiin - viehättävään rantakaupunkiin. Hullaannun jatkuvasti Välimeren heleän voimakkaasta turkoosinsinestä - merestä, jota jaksaisin tuijottaa loputtomasti. 

Aamupäivällä tutustuimme meren äärelle rakennettuun upeaan linnaan, jossa Picasso (1881-1973) asui ja työskenteli puoli vuotta sodan jälkeen 1946. Nykyään Picasso-museona toimivan ja aiemmin Grimaldin ruhtinassuvun omistaman linnan vanhimmat osat ovat peräisin jo 1100-luvulta. Museon ylimmässä kerroksessa on vaatimaton kokelma taiteilijan maalauksia, grafiikkaa ja keramiikkaa. 

Minut lumosi etenkin komea kivirakennus ja sen ikkuna-aukoista ja terasseilta avautuva häikäisevä meri ja lahden takana kohoavat uskomattoman kauniit lumipeitteiset alpit. Upea näkymä tallentui vain muistoihin, sillä sen ikuistaminen kännykän kameralla osottautui mahdottomaksi. 

Lounaalla mukavin yllätys oli ystäväni Ina, joka yllättäen syöksyi kaulaani. Siis ystävä koti-Suomesta keskellä turistien täyttämää Ranskan rivieraa. Höpöttelimme hetken, molemmat toistensa päälle: "Mitä täällä teet? Kenen kanssa? Missä asut?" Lämmin kohtaaminen lämpimässä maassa.

Lounaan jälkeen Siskon Mies ja Äitimuori palasivat autolla kämpille ja jättivät minut ja Siskon seikkailemaan Välimeren rannikolle. Vaihdoimme lenkkarit jalkaan ja lähdimme kävelemään Cap d'Antibesin ympäri. Reitti ei ollut Siskollekaan tuttu, joten emme löytäneet rantoja kiertävää kävelypolkua, vaan vahingossa jatkoimme Boulevard de la Garoupea eteenpäin Boulevard John F Kennedylle, kun olisi pitänyt kääntyä vasemmalle Chemin de la Garoupelle. Oikaisusta huolimatta kävelimme yli kaksi tuntia ja noin 7-9 kilometriä pääosin rantoja pitkin Picasson museolta Antibes-Juan les Pinsin rautatieasemalle. Loppumatkan kämpille seisoimme perjantairuuhkaisessa paikallisjunassa.

Ihana, aurinkoinen, rento ja reipas lomapäivä. Ja illalliseksi Siskon ja Miehensä valmistamaa langustinopastaa, joka vei kielen. Kiitos!