Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. syyskuuta 2026

Sydänsukat Siimalta


Vaikka kudon itsekin paljon villasukkia, niin erityisen ihanaa on vetää jalkaan toisen kutomat sukat. Varsinkin Ystävän Mikkelistä postipakettina lähettämät sukat, jotka on tehty ajatuksella ja rakkaudella juuri minulle.

Parasystävän kutomat punaiset sydänsukat lämmittävät jalkojen lisäksi myös mieltä. Kiitos Siima-ystäväni :)

sunnuntai 21. joulukuuta 2025

Jonnan ohjeella


Eipä jätä kudin rauhaan Aurinkorannikollakaan :) Iltaisin tulee usein kaivettua puikot esiin. Viimeksi valmistui sini-mustat miesten sukat, joista tykkään kovasti. Pitkä kuviovarsi ja kivat, yksinkertaiset kuviot. 

Kokoa 43 olevat sukat syntyivät nopeasti Seiskaveikka-langasta, 3,5 puikoilla ja 60 aloitussilmukalla. Tämä Jonna Nordströmin suunnittelemien sukkien ohje löytyy ilmaisena Meillä kotona -sivustolta (täällä). 

tiistai 18. marraskuuta 2025

Talvea kohti


Talvi tulee ja ehkä kylmäkin, joten myös nämä tutuilla kuvioilla neulotut villasukat löytävät taas omistajansa lähipiiristä. Vaikka osa perheen nuorisosta haluaisi aina vain yksivärisiä sukkia, ja osa vielä ainoastaan tummia sukkia. Mutta kun näitä värikkäitä raita/kuviosukkia on niin paljon mukavampi neuloa…

Nykyään teen usein villasukkien resorin tutun 2o2n sijaan joko 3o1n tai 1o1n. Jälkimmäisessä 1o1n neulon oikean silmukan vielä kiertäen. Eli kun normioikea silmukka neulotaan etukautta eli puikon eteen jäävän langan alta, niin kiertäen neulottu silmukka neulotaan takakautta eli puikon taakse jäävän langan alta. Näin oikea silmukka tulee selvemmin näkyviin nurjien silmukoiden välissä. 

Vasemman puoleisissa raitasukissa olen näköjään neulonut toisen sukan resorin 2o2n ja toisen 1o1n :) Mutta ehkä ne jollekin kylmävarpaiselle kelpaavat nekin…

Rakastamanieni sydänsukkien suurpiirteisen neuleohjeen olen kirjannut blogiini koronakeväänä 2020 (täällä). Ja helppoja vinkkejä villasukkien resoreihin löytyy mm. Pariton rasa -blogista (täällä).

tiistai 11. marraskuuta 2025

Lastensukkaa pukkaa



Vuosien aikana olen pääosin kutonut villasukkia aikuisille ja teineille - koko 38-40 on pravuurini. Jotenkin on ohjeista huolimatta tuntunut vaikealta hahmottaa pienten jalkojen oikeita kokoja…

Tänä syksynä olen kuitenkin alkanut kokeilla myös lasten kokoja, ja ihan hyvin on onnistunut. Ehkä pitäisi vielä kokeilla ohuempaa lankaa, mutta toistaiseksi olen pysynyt tutussa 7-Veljestä -langassa ja 3,5 sukkapuiokoissa :)

Kuvassa on osa viime kuukauden tekeleistä. Kahdeksanvuotiaan raitasukat, jossa kantapää ja kärkikavennus on tehty yksivärisellä langalla (11s/puikko). Vaaleanpunaiset kuviosukat 2,5-vuotiaalle pikkuneidille (9s/puikko) ja mustat perussukat 1,5-vuotiaalle taaperolle (8s/puikko).

Pienimmät sukat on taaperolle, jonka kengän numero on 22, jolloin sukkaa varten loin 32s eli 8s/puikko. Vartta varten on kudottu ensin 10 kerrosta 1o1n, sitten 5 kerrosta pelkkää oikeaa ja lopuksi taas 10 kerrosta 1o1n. Näin pitkään sukanvarteen tulee vähän vaihtelua :) 

Kantapää kudotaan 16 silmukalla 8 kaksoiskerrosta ja käännöksessä kumpaankin reunaan jää alkuun 4s/reuna. Kantalapun reunoista nostetaan 8s+2s, jotka seur kerroksella neulotaan yhteen. Sitten yksi normikerros, ennen kuin kavennetaan molemmilla sivuilla joka 2. kerroksella, kunnes kaikilla puikoilla on taas 8s/puikko.

Kun pohjan pituus on noin 11cm neulotaan 2 kerrosta 1s musta, 1s sininen, minkä jälkeen yksi normikerros sinisellä, ennen kuin aloitetaan kärkikavennukset: Joka puikon lopussa joka 2. kerroksella 2s yht ja 1s oik, kunnes on 5s/puikko. Tämän jälkeen kavennukset joka kerroksella, kunnes jäljellä on yhteensä enää 6s, jolloin lopetus. Taaperon sukan koko pohjan pituus on noin 15 cm.

Tässä taas tämä epämääräinen ohje minulle, jotta osaan/muistan talven mittaan kutoa taaperolle uusia sukkia…

Perussukka 1,5-vuotiaalle SeiskaVeikka-langasta 3,5 puikoilla.

keskiviikko 22. lokakuuta 2025

Sukka ja sen malli



Iltojen pimetessä olen taas ryhtynyt neulomaan villasukkia. Kesän polkupyöräretkellä (täällä) ostin Saarenmaalta ihanat puna-harmaat villasukat. Päätin yrittää neuloa samanlaiset, mutta musta-harmaina - 7 veljestä -langasta 3,5 numeron sukkapuikoilla. Ja yllätin itseni, sillä sukista tuli tosi hyvät :) 

Luo 48 silmukkaa - 12s/puikko. Neulo 3o,1n -resoria noin 7cm (20 krs). Tämän jälkeen neulotaan pelkkää oikeaa. Varren kokonaispituus on noin 20cm. Sukanvarteen tulee ristikkokuvio, jonka keskellä on oranssin väriset täplät. Alla on kuvion itseluotu, epämääräinen ohje :)

Ennen kantapäätä neulotaan kaksi kerrosta 1s mustalla ja 1s harmaalla langalla. Kantapäässä on 12 kaksoiskrs eli yht 24 krs ja käännöksen jälkeen kumpaankin reunaan jätetään 7s. Kantalapun kummastakin reunasta luodaan 12s + 2 apusilmukkaa, jotka heti seur krs neulotaan yhteen.

Jalkaterän kokonaispituus on noin 23cm ja tähtikuvion pituus 6,5cm. Alla on kärjen tähtikuvion itseluotu, epämääräinen ohje. Ohje käsittää 12 silmukkaa ja siihen mahtuu kaksi peräkkäistä kuviota. Sekä varren ristikuvio että kärjen tähtikuvio vaatii 6 silmukkaa, joten sukan silmukkaluvun tulee olla 6:lla jaollinen

Tässä tämä epämääräinen oma ohjeeni lähinnä itselle muistiin, sillä aion kutoa lisää samanlaisia. Ihastuin tähän yksinkertaiseen malliin ja hämmästyin, että sain sukan todella kudottua ilman oikeaa ohjetta :)


Varren ristikkokuvion ohje

Kärjen tähtikuvion ohje kärkikavennuksineen :)

maanantai 15. huhtikuuta 2024

Kuviot näkyviin


Kutomisessa pitäydyn perusjutuissa ja yksinkertaisissa malleissa, sillä tykkään onnistua :) Tämän takia en ole niin perillä kudonnan tekniikasta. Eikä se minua niin kiinnostakaan…

Joku viikko siten kuitenkin eksyin sattumalta Pariton rasa -nimisen käsityöblogin sivuille ja jäin lukemaan juttua lankadominanssista (täällä). Se tarkoittaa neuletekniikkaa, jonka ansiosta kirjoneuleessa onnistuu neulomaan siistejä kuvioita, jotka erottuvat paremmin pohjalangasta.

Yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, että kuviolanka eli ns. dominoiva lanka haetaan puikolle aina pohjalangan eli ns. ei-dominoivan langan alta. Asia on selitetty ja kuvattu hyvin Pariron rasa -blogissa eli jos kiinnostaa, katso tarkemmin täällä

Lankadominanssin omaksuttuani tutuista sydänsukista (täällä) tulee entistä siistimpiä - ja kauniimpia. Kiitos Pariton rasa :)

Ja valmis sukka :)

keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

Väliin raitaa


Vaihteluksi erivärisille sydänsukille (täällä) olen väliin kutonut yksinkertaisia raitasukkia. Teen pääosin naisten sukkia (koko 38-40) erivärisistä Novitan 7-veikka -langoista kolmosen sukkapuikoilla.

Kivoja ja kauniita tulee - niin sydän- kuin raitakuvioilla. Sekä Ukin mökillä että Tyttärien Tilalla villasukkia tarvitsee usein kesälläkin :)

tiistai 16. toukokuuta 2023

Toipilaan töitä


Lonkkaleikkauksesta toipuessa tuli kudottua useita villasukkia, joista kuvissa joitakin. Ylimmän kuvan sukissa on tuttua sydänkuviota (täällä), josta tykkään edelleen. Alakuvassa olevien sukkien varsi on neulottu Lankavan nettisivuilta löytyvän Kaiku-sukkien ohjeella (täällä). Näitä sukkia olen seiska-veikkalangasta neulonut mm. Äitimuorille, joka on tykännyt.

Yllä olevat sydänsukat neuloin muistista, ja sydämistä tuli liian lättänät. Kauniimpi kuviosta tulee, kun sydämen leveimpään kohtaan neuloo  - alkuperäisen ohjeen (täällä) mukaan - kuusi perättäistä silmukkaa kaksi kerrosta eikä vain yhtä kerrosta, kuten yläkuvan sukissa vahingossa tein.

Vähän vajavaisilla sydänsukilla on kuitenkin jo uudet omistajat: Tummanharmaat annoin Siskolle ja keväisemmät eli limen vihreät menevät ihanalle Murun ulkoiluttajalle Evelle :)

keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Jouluostoksia


Viime viikonlopun joulumyyjäisistä (täällä) tarttui mukaan pari pientä kivaa juttua: Toisen mummin tekemät siniset kuviovillasukat (15 e), ihana lasten tonttulakki (10 e) ja purkki Merimaskussa tehtyä omena-tyrnihilloa (7 e). 

Ihanimman löydön tein myyjäisten alakerrassa, jossa kaksi ujoa koulutyttöä myi itse tekemiään pipareita ja joulukoristeita. Heidän myyntipöydällään oli mm. kymmenkunta pikkuruista piparkakkutaloa - kuusi euroa/kappale. Kaikki erilaisia ja -tyylisiä. Tosi suloisia ja edullisia. 

Valitsin kaksi joulumökkiä. Toinen itselle ja toinen ystävälle…

tiistai 22. marraskuuta 2022

Syyssukkia


Pimeinä syysiltoina tulee taas kudottu tuttuja sydänsukkia tutun oman ohjeen (täällä) mukaan.
Väliin tarkasti ohjeen mukaan ja väliin ohjetta leikkisästi mukaillen.

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Pitkästä aikaa


Pitkästä aikaa aloin taas kutoa tuttuja - ja ihania - sydänsukkia, jonka meille poropeukalollekin sopiva perusohje löytyy huhtikuisesta postauksestani 2020 (täällä). Sukista tuli kivat ja kauniit alkuperäisiä kuvioita vain hieman muunnellen. Seuraavat sukat on jo aloitettu: väreinä harmaata ja lilaa valkoisin sydämin...

Käsitöitä kaivetaan esiin, kun korona sulkee harrastuspaikkoja. Onhan se vaihtelua elämään, jos positiivisesti yrittää ajatella :)

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Rakkaudella neulottu


Keltaiset sydänsukat lähtevät kirjepostissa Helsingin Töölöön Opiskelijapojan avovaimolle ja mustat Lontooseen Lontoontytölle. Mustissa sukissa on varressa 13+14+13+14 ja kärkiosassa 4x14 silmukkaa - Lontoontytön toivomuksesta yritin tehdä mahdollisimman löysät sukat. Varsi jäi ehkä vieläkin liian tiukaksi...

Sydänsukkien ohje löytyy täältä.

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Sydänsukat


Koronan aikana on tullut kudottua villasukkia :):) Yksi mieluisimmista malleista on ollut sydänkuvioinen varsi yhdistettynä raitakärkeen. Viimeksi Vävypojalle valmistui sinimustat sukat vaalean liloilla sydämillä - SeiskaVeikasta 3,5 puikoilla.

Sydänkuvioon menee 9 silmukkaa, joten varren silmukkamäärä tulee olla jaollinen yhdeksällä. Sinimustissa sukissa silmukat on tasattu sydänkuviota varten, mutta esim. kolmiokuviot eivät täysin täsmää rivinvaihtokohdissa.

Vartta varten luon naisille (koot 38-42) useimmiten 54 silmukkaa (6 x 9s), jotka raitakärkeä varten supistan varren lopussa joko 4 x 12s (48s) tai 4 x 13s (52s).

Silmukoiden luomisen jälkeen ennen resoria neulon yhden kerroksen pelkkiä oikeita silmukoita. Resorin (10 krs) teen 1o1v, jossa oikeassa silmukassa vedän langan silmukan takalangan läpi. Näin oikea silmukka tulee paremmin esille.

Resorin jälkeen neulon pohjavärillä (tumman harmaa) kaksi kerrosta oikeaa ennen kuvioden aloittamista. Inspiraation varren kuvioon olen saanut Jonna Nordströmin suosituista ns. JonSukista (täällä).

Kuvion jälkeen neulon pohjavärillä (tumman harmaa) vielä kaksi oikeaa kerrosta, joista jälkimmäisellä supistan silmukat raitakärkeä varten 48(52) silmukkaan. Kantapään neulon 24(26) silmukalla tehden 13 kerrosparia. Jatkoa varten poimin kantapään kummaltakin sivuilta 13s ja lisäksi taitekohdasta 2 ekstrasilmukkaa, jotka heti ensimmäisellä kerroksella supistan yhdeksi. Raitakärjen edetessä supistan joka toisella kerroksella kantapään kummassakin alareunassa yhden silmukan, kunnes kaikilla puikoilla on 12(13)s.

Raitakärkeen neulon 12 raitaparia (2s + 2s), minkä jälkeen alan kaventaa loppukärkeä (pohjavärillä) varten. Alkuun pohjavärillä yksi kerros oikeita silmukoita. Seur kerroksella kavennan joka puikolla seuraavasti 4s, 2s yhteen, 4s, 2s yhteen (ja 1o). Kolme normaalikerrosta oikeaa, minkä jälkeen kavennuskerros: 3s, 2s yhteen, 3s, 2s yhteen (ja 1o). Kaksi normaalikerrosta väliin, minkä jälkeen kavennuskerros: 1s, 2s yhteen, 1s, 2s yhteen (ja 1o). Ja lopussa loput silmukat kavennetaan nopeasti.

Matkan varrella pitkissä langan juoksutuksissa takana juokseva lanka kannattaa juoksutuksen keskellä kiertää ompeluvuorossa olevan langan ympäri, niin juokseva lanka pysyy paremmin matkassa.

Lopussa kiitos seisoo: Kauniit, istuvat ja lämpimät villasukat :):)

lauantai 8. helmikuuta 2020

Lisää sukkia


Jättikorillinen vanhoja seiskaveikka-lankoja hupenee pikku hiljaa. Se on uskottava, vaikka tuntuu että kymmenet lankakerät eivät katoaisi mihinkään.

Lankoja riittää vielä ainakin pariksi vuodeksi - uskon. Väriyhdistelmiä riittää, mutta jokunen perusväri - harmaa, metsänvihreä, murrettu keltainen - täytynee ostaa kirjavien kuviolankojen rauhoittamiseksi.

Hiljakseen täytyy kutoa, jotta kuluneet olkapäät kestävät...

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Lisää aamun avauksia


Haniassa parhaimpia ovat aamut. Lyhyen rantakavelyn (täällä) jälkeen istahdamme Ukin kanssa yleensä yhteen ja samaan rantakuppilaan seuraamaan kaupungin heräämistä: ”One americano with milk and one cappucino, please”.

Ennen yhdeksää olemme takaisin hotellilla, jossa kannamme aamupalan kolmannen kerroksen huoneeseemme. Ja nautimme parvekkeella valosta, auringosta, merestä ja lämmöstä. Ja tietenkin pehmeistä vaniljamunkeista ja hunajan kanssa syötävästä kreetalaisesta jogurtista - Lucia-hotellin jogurtti on erityisen herkullista.

Auringosta huolimatta kreetalaisen partsin kivilattialla ei keväällä tarkenisi ilman suomalaisia villasukkia!

lauantai 17. helmikuuta 2018

Suomi 100 sukat


Pienenpieni sai Naistenklinikalta kotiutuessaan suloiset vaaleansinisellä sävytetyt villasukat. Sukkia kudottiin satavuotisen Suomen kunniaksi ja lahjoitettiin jokaiselle viime vuonna Suomessa syntyneelle vauvalle (täällä). Ilmeisesti innokkaat kutojat ovat lahjoittaneet sukkia yli tarpeen, sillä juhlavuoden jälkeen helmikuussakin syntynyt nassikka sai vielä omansa.

Kauniit ovat ja polaaripyörteen uhatessa tulevat tarpeeseen :):) Kiitos tuntemattomalle kutojalle!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Muistoja Siimasta


Parasystäväni Siima on aina ollut kova kutomaan (täällä). Hän on minua ahkerampi, monipuolisempi ja luovempi puikonkäyttäjä. Hänen käsistään syntyy villasukkien lisäksi huiveja, villapuseroita, peittoja ja pikkutyttöjen mekkoja - muun muassa.

Eräänä jouluna - kun hän perheineen asui vielä idyllisessä Kumpulassa - hän keksi neuloa koko seitsenhenkiselle perheellemme kukkakuvioiset villasukat - jokaiselle eriväriset. Useimmat niistä on puhkikäytetty, mutta jostain syystä pari viikkoa sitten löysin mökin kaapin perältä vielä kaksi eriparista siima-sukkaa. Muistoja pukkaa...

Ystäväperheen nyt kolmekymppisen kuopuksen ristiäiset järjestimme Parasystäväni kanssa meillä. Vauvan isä oli jo pari kuukautta aikaisemmin muuttanut perheen "isojen" tyttöjen (6-vuotias ja 3-vuotias) kanssa Washingtoniin, jonne äitikin lensi heti ristiäisjuhlien jälkeen kolmiviikkoisen pikkupojan kanssa.

Seuraavana vuonna kävimme Ukin kanssa amerikkalaistunutta perhettä tervehtimässä. Muistan tiukan turvatarkastuksen, jossa peloissani tunnistin tuliaisena tuomani suomalaiset metvurstit, grillijuhlat pihalla mukavan naapuriperheen kanssa, valtavankokoiset viinigallonat, tuoreet ja pehmeät mangot ja itärannikon hirmuiset ukkoset, joita Siiman kanssa pakenimme vanhaan tapaamme autoon. Monikaistaiset pikatiet ajaessamme viikonlopun viettoon Virginia Beachille, rasvaiset aamiaiset tienvarsikuppiloissa ja tosilihavien ihmisten ihailtavan häpeämättömän pukeutumisen, toisin kuin senaikaisessa Suomessa.

Muistan Siiman imettämässä uimarannalla amerikkalaisen siveästi ison pyyhkeen alla ja ystäväperheen pikkutyttöjen ylitsepursuavan ilon, kun he innosta puhkuen juoksivat kuohuvissa aalloissa ja hyppivät rantahotellin uima-altaassa. Ja terhakkaan Jennan suloisesti liehuvat tiukat vaaleat letit.

Kiitos Siima lämmittävistä sukista ja ikimuistoisesta Amerikan matkasta! Sinä olet parempi kutoja, mutta minä parempi tanssija...

maanantai 3. lokakuuta 2016

Polvisukat


Äitimuori on toivonut ohuita villapolvisukkia, jotka voisi vetää yöksi jalkaan ehkäisemään ja lievittämään suonenvetoa. No meikäpä tarttui heti puikkoihin. Sukkien värit määräytyivät lankavarastoni perusteella. Onneksi olin juuri saanut Opiskelijatytöltä kassillisen "ylijäämälankoja", joista löytyi riittävästi punaista, lilaa ja valkoista.

Heidin Omin pikku kätösin -blogista (täällä) löysin sopivan ohjeen, jota noudatin tarkkaan ja jonka kopioin alle. Kolmosen puikot ja lankojen paksuus vastasi Novitan Nalle-lankaa.

Luo 72 silmukkaa, jotka jaetaan seuraavasti:
1. puikko: 22 silmukkaa
2. puikko: 14 silmukkaa
3. puikko: 14 silmukkaa
4. puikko: 22 silmukkaa

20 kerrosta 2o,2n joustinneuletta ja sen jälkeen sileää neuletta noin 15 cm tai omanmielen mukaan. 

Kavennukset puikoilla 1. ja 4.
1. kavennus: 1. puikolla 13 silmukkkaa oikein, 2 oikein yhteen, loput 7 silmukkaa oikein
4. puikolla 7 silmukkaa oikein ylivetokavennus ja loput 13 silmukkaa oikein. Sitten 10 kerrosta sileää.
2. kavennus: 1.puikolla 13 s oikein, 2 oikein yhteen, 6 oikein
4.puikolla  6 oikein ylivetokavennus ja 13 oikein. 10 kerrosta sileää
3. kavennus: 1.puikolla 13 s oikein, 2oikein yhteen, 5 oikein
4.puikolla 5 oikein, ylivetokavennus, 13 s oikein. 10 kerrosta sileää
4. kavennus: 1.puikolla 13 s oikein, 2 oikein yhteen, 4 oikein
4.puikolla 4 s oikein, ylivetokavennus 13 s oikein. 6 kerrosta sileää
5. kavennus: 1. puikolla 13 s oikein, 2 oikein yhteen, 3 oikein
4. puikolla 3 s oikein, ylivetokavennus, 13 s oikein. 6 kerrosta sileää ja jälleen kavennus. 

Eli reunimmaiset silmukat vähenee koko ajan, ja kavennukset loppuu kun jokaisella puikolla on 14 silmukkaa.

Kavennuksia tule yhteensä 8 kertaa. Loppukavennuksien väliin tulee 6 välikerrosta.
Viimeisen kavennus kerroksen jälkeen tein vielä 18 kerrosta sileää.

Sitten kantalappu, tässä se on 28 kerrosta,
kantalapun kavennuksissa 12 silmukkaa keskelle

Kantalapun reunoista poimitut silmukat:16 s
Kiilakavennukset joka toinen kerros, kunnes kaikilla puikoilla 14 silmukkaa. 

Kärjessä leveä nauhakavennus eli joka toisella kierroksella 1. puikon lopussa 2 yhteen ja 1 o - 2. puikon alussa 1 o ja 2 yhteen - 3. puikon lopussa 2 yhteen ja 1 o - 4. puikon alussa 1 o ja 2 yhteen kunnes puikolla on 6 s, minkä jälkeen kavennukset joka rivillä kunnes puikolla on 2 s, jolloin lopetus.


Hyvät tuli ja Muori ilahtui,mutta suonenvedon vähenemisestä en tiedä...

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Tutuksi todettu


Tykkään edelleen kutoa sukkia aiemmin hyväksi toteamallani mallilla (täällä ja täällä) seiskaveikasta ja kolmosen sukkapuikoilla paitsi että toistan kantatilkun oikea/nurja -kerroksia 12 kertaa ja poimin kantatilkun reunasta 12+1 simukkaa. Tämän perusohjeen olen kirjannut muistiin (täällä).

Viimeisimmät sukat tein kahden eri harmaan raidalla lisäten kärkeen kauniin kellertävän raidan Värjärin puodista (täällä) aikoinani ostamallani luonnonväreillä värjätyllä langalla. Harmi, kun Värjärin myyntipöytää ei ole enää näkynyt Salon torilla.

Satanut aamusta asti. Ukki sytytti takkaan tulen harmaan päivän iloksi ja lämmöksi. Takkatulen lisäksi sadepäivän ilopilkku on Henri Konttinen, joka Wimbledonissa taistelee sekanelipelin finaalissa brittiparin kanssa.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Riikan ostokset


Yksi hamstraa kymmenittäin kenkiä - kuten Äitimuori aktiivivuosinaan -, toinen ostaa jatkuvasti teräviä lyijykyniä - kuten Ukin viikottain Akateemisesta - ja minä ostan huiveja. Joka matkalta tartttuu yksi tai useampi huivi matkaan.

Kuvan lila-harmaan pyöröhuivin ostin Riikan vanhankaupungin sokkeloista. Se on juuri sitä mitä uskon ensi talvena tarvitsevani: pehmeä, lämmittävä, sopivan kokoinen ja helposti kaulaan kiedottava. Ja hyvää matskua: 70% kidmohairia ja 30% silkkiä. Selvittäessäni netistä mitä on kidmohair, päädyin Marjut Katajalan englanninkieliselle neulesanastosivustolle (täällä). Sen mukaan kyseessä on nuoren mohairvuohen villaa, joka on tavallista mohairia pehmeämpää. Ja siltä huivi vanhan kaulassa todella tuntuu.

Ostan toisinaan myös villasukkia, vaikka itse kudonkin niitä paljon. Miksi? Eri syistä, mutta nämä luonnonvalkoiset sukat ostin Riikan jättitorilta rehellisen tuntuiselta mummolta, joka venäjäksi ystävällisesti elehtien kertoi itse ne kutoneensa. Eikä tuputtanut. Uskoin ja ostin - mielestäni halvalla eli seitsemällä eurolla. Ja purkki juoksevaa hunajaa tuliaiseksi Äitimuorille ja Poikakaverilleen!