Rotkovaellus 2024 vs 2025

Torstaina olin teinipoikien kanssa kävelemässä runsaan seitsemän kilometrin pituisen Caminito del Reyn vaellusreitin noin 80 kilometrin päässä Fuengirolasta. Reitti oli minulle tuttu viime vuodelta (täällä), mutta pojat olivat ensikertalaisia.

Vaellusreitti on maksullinen ja sen pääse kävelemään vain oppaan vetämissä ryhmissä. Me osallistuimme Aurinkorannikolla toimivan suomalaisen matkatoimiston Meriaturin järjestämälle ja Fuengirolasta lähtevälle päiväretkelle, kuten tein myös viime vuonna. Bussikuljetuksineen ja kahvitaukoineen retki kesti noin seitsemän tuntia ja maksoi aikuisilta 65 euroa ja 8-17 -vuotiailta lapsilta/nuorilta 25 euroa - alle 8-vuotiaat eivät turvallisuussyistä saaneet osallistua vaellukselle. 

Helmikuussa 2024 ihastuin tähän Kuninkaan poluksikin kutsuttuun vaellusreittiin (täällä). Entä helmikuussa 2025 - miltä tuntui vaeltaa polku toistamiseen?

Täytyy sanoa, että eka kerta on aina eka kerta :) Toisella kerralla vaellus tuntui ihan kivalta, mutta se ei ollut yhtä jumalainen kokemus kuin ensimmäisellä kerralla. Toki maisemat ja näkymät olivat edelleen upeita ja ehkä paikoin koin ne jopa mykistävimpinä kuin ekalla kerralla, kun enää minun ei tarvinnut jännittää, jaksanko ja uskallanko varmasti kulkea koko reitin. 

Molemmilla kerroilla sää oli kerrassaan mainio. Ei sumua, ei tuulta eikä sadetta, vaan kirkasta, tyyntä ja aurinkoa. Ja sopivan lämmintä, ei liian kylmää eikä liian kuumaa :) 

Mutta se mikä oli muuttunut huonompaan suuntaan, olivat ruuhkat. Viime vuonna sain välillä kävellä täysin omassa rauhassani, näkemättä yhtään ihmistä edessä tai takana. Tällä kertaa ihmisiä käveli koko ajan edessä, takana ja/tai rinnalla ohittamassa. Kerran vartijat jopa pysäyttivät meidät varttitunniksi odottamaan, että edellä kulkeva jono pääsisi kapean paikan ohi. Tosin oppaan mukaan nyt oli tavallista vähemmän ruuhkaa, joten millaista meno onkaan kesän turistikaudella. Ja minähän vieroksun ja inhoan ruuhkia ja väenpaljoutta… 

Viime vuonna opas kertoi, että reitillä kulki päivässä noin 1000 ihmistä. Tänä vuonna luku oli kasvanut. Nyt opas puhui 1300 päivävaeltajasta. Joten ruuhkat ja vaeltajien lisääntyminen ei ilmeisesti ollut vain oma kokemukseni, vaan näkyi myös numeroissa. Joten ilmeisesti myös Kuninkaan polku on muuttumassa ruuhkaiseksi turistirysäksi, jos se ei sitä jo ole… Harmi.

Toinen selkeä ero viime vuoteen oli vaellukselle osallistuvien suomalaisten ikä. Vaikutti, että mukana oli useita minua vanhempia ja myös huonokuntoisempia ihmisiä. Reitti sinänsä on helppo, jos ei kammoa korkeita paikkoja, mutta lopussa on jyrkkä ja suhteellisen pitkä nousu - osin kapeita portaita pitkin - jossa ainakin minun täytyi pysähtyä väliin hengittämään. Tämä tosin muuttuu lähiaikoina, sillä loppuosaan ollaan rakentamassa uutta siltaa, jota pitkin pystyy ohittamaan jyrkän loppunousun ja hankalat portaat. 

Kaikkinensa Caminito del Rey on kuitenkin edelleen huikea kokemus, mutta ehkä seuraavaksi etsin jo uusia reittejä… Ja niitähän Espanjassa kuulemma riittää :)

Kotiin - jees

Tonavan jokiristeilyllä (täällä) oli paljon hyvää ja vähän huonoa, ja kaikkinensa reissu jäi positiivisen puolelle - ehdottomasti. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä mukavammalta tuntuu palata kotiin - omaan Punavuoren kuplaan :) Rakastettavan Murun viereen ihailemaan omaa hämärtyvää partsimaisemaani :)

Päällimmäisenä risteilystä jäi mieleen neljä seuraavaa nappiin osunutta asiaa. Mukavat suomalaiset kanssamatkustajat, josta pääosa oli 65-85 -vuotiaita hyvin toimeentulevia ja paljon matkustaneita eläkeläisiä ympäri Suomea. Laivalla tarjoiltu hyvä ruoka, joka käsitti runsaan buffetaamiaisen lisäksi lounaan ja illallisen, joihin kumpaankin kuului kolme pöytiin tarjoiltua ruokalajia: alkupala, pääruoka ja jälkkäri. Ja se, että hytissä oli hyvin toimiva suihku, jossa riitti lämmintä vettä. Ja vielä neljäntenä hyvät ilmat, jotka suosivat eli aurinkoa ja lämmintä, mutta ei hikihellettä. 

Tylsintä matkassa ehkä oli jatkuva siirtyminen paikasta toiseen ja se, että pysähdyspaikoissa oli lähes pakko liikkua 30 ihmisen ryhmässä (sinänsä mukavan ja osaavan) oppaan perässä. Mutta tämähän minun olisi pitänyt etukäteen tietää ja ymmärtää. Olinhan valinnut jokiristeilyn, joka etenee joka päivä uuteen pysähdyspaikkaan, josta kuljetaan bussilla katsomaan lähellä olevia nähtävyyksiä. 

Ennen matkaa luulin, että olisi vain kivaa, kun yhdellä ja samalla matkalla näkisi paljon uutta. Mutta ei se sittenkään ollut minun juttuni. Joka kaupungissa opas esitteli kymmenkunta rakennusta ja kertoi niihin liittyvää historiaa, mutta mihinkään ei jäänyt aikaa syventyä sen enempää. Rakennuksia vilisi silmissä ja historiaa höyrysi päässä minulle aivan liikaa. Minä olisin kaivannut enemmän omaa aikaa sekä vapaata oleilua ja paikkojen rauhallista tutkiskelua. Tosin näytti, että moni muu reissulainen tiesi minua paremmin minne oli lähtenyt, ja nautti. 

Etukäteen olin myös kuvitellut, että satamissa voisi mahdollisesti väliin syödä läheisissä kuppiloissa tai ravintoloissa tai edes tehdä ominpäin kävelylenkkejä. Mutta kumpikaan ei etäisyyksien eikä aikataulujen takia ollut mahdollista oikeastaan yhdessäkään pysähdyspaikassa. Etenkin liikunnan vähäisyys matkan edetessä alkoi harmittaa, kun hyvää ruokaa tuli syödyksi tarpeettomankin paljon :)

Osaltani matka myös päättyi harmillisesti. Toiseksi viimeisenä päivänä eli maanantaina sairastuin kuumeiseen flunssaan, josta vasta tänään alan hiljakseen toipua. Osin tämä takia, mutta myös itäisen Tonavan huonojen nettiyhteyksien takia, en ole saanut aiemmin kirjoitettua paljon matkasta. 

Jos lähtisin uudelleen jokiristeilylle, varaisin laivan, jossa voisi valita parvekkeellisia hyttejä. M/S Vivaldissa tätä vaihtoehtoa ei ollut. Mutta onneksi laivalla oli hyvät yleiset tilat eli tilava ruokasali, mukava baari ja iso aurinkokansi, jossa oli riittävästi lepotuoleja ja josta löytyi myös varjopaikkoja. Ja valitsisin matkanjärjestäjän, joka lentäisi molempiin suuntiin ilman välilaskua. Nimittäin paluu Bukarestista Helsinkiin oli - etenkin flunssaisena - vaivalloinen: Ensin 2 tuntia bussilla satamasta lentokentälle, sitten 2 tunnin lento Bukarest - München, sitten 2 tuntia odottamista lentokentällä ja lopuksi 2 tunnin lento München - Helsinki. 

Päätin alkaa lähestyä matkaa takaperin eli kirjoittaa ensin kotiinpaluun tunnelmista. Ja vasta seuraavissa blogiteksteissä palaan joihinkin matkan kiinnostaviin kohteisiin. 

Hyvä hytti, jossa iso maisemaikkuna ja riittävästi lämmintä vettä.

Hyvää ruokaa - esim grillattua kalaa, voikastiketta, gnoccheja ja pinaattimuhennosta.

Aurinkokansi, jossa riittävästi lepotuoleja, mutta myös suojaa auringolta.

Kotona pääsin Murun viekkuun :)

Ja ihailemaan partsimaisemaa :)

Leikin loppu

Alkuviikosta palasimme Ukin kanssa jouluun valmistuvaan ja pimeään Suomeen. Ukki lomaili Aurinkorannikolla kuukauden ja minä vietin hänen seuranaan kaksi viikkoa - viikon hänen lomansa alussa ja viikon lopussa. Ukki kokeili, miltä tuntuisi asua pidempikin aika etelässä - Etelä-Suomen synkkää talvea karussa.

Ukki viihtyi ja tykästyi, ja ehkä toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja asuu jatkossa talvikuukaudet lämpimässä ja valossa. Ehkä, aika (tai ensi vuosi) näyttää. Minäkin olin positiivisesti yllättynyt, vaikka en Ukin tavoin talviasumisesta Espanjassa haaveilekaan.

Parasta oli valo. Joulukuussakin Etelä-Espanjassa aurinko paistoi lähes 12 tuntua. Aurinko nousi ennen aamu-kahdeksaa ja laski hiukka ennen ilta-kahdeksaa. Ja valon kirkkaus - aaaah. Ja meri - ikuinen rakkauteni - sitä ei voita mikään. Ja lämpö - se yllätti positiivisesti. Lähes jokaisena lomapäivänä lämpömittari kipusi yli kahteenkymmenen.

Mukavaa ja yllättävää oli Espanjan hintataso. Kuvittelin halpojen hintojen olevan jo historiaa. Mutta jopa turistipaikoissa ruoka ja juomat olivat edullisempia kuin Suomessa niin kaupoissa kuin kuppila/ravintoloissa. Ja perusmarketeissa tuoreita hedelmiä ja etenkin mereneläviä löytyi joka lähtöön. Ainoa mitä kuppiloissa jäin kaipaamaan oli ”home-made” jälkkärit, jotka useimmilla listoilla mainittiin mutta harvoin oli saatavilla. Jälkkäri ei ehkä kuulu espanjalaiseen ruokakulttuuriin?? Tai se ehkä korvataan hedelmillä?

Espanjan loputtomat hiekkarannat oli tervetullutta vaihtelua Ukille. Jalkavaivojen takia käveleminen on hänelle etenkin talvikuukausina Suomessa vaikeaa mm. sateen, loskan, pimeyden ja liukkauden takia. Useimmille Aurinkorannikon rannoille on rakennettu rantaa myötäilevä ja hyvin hoidettu kävelykatu, joka edelleen helpottaa liikuntaongelmaisten liikkumista. Ukki pääsikin kävelemään huomattavasti pidempiä matkoja ja useampia kertoja päivässä kuin talvi-Suomessa. Ja nautti. Ja kunto parani.

Myös Etelä-Espanjan luonto ja maaseutu yllättivät. Upeat vuoret nousivat heti rantakaupunkien takaa ja kehystivät kauniisti pitkiä hotellirivejä. Kävelijöille ja patikoijille olisi löytynyt paljon mielenkiintoisia reittejä. Ajaessamme Marbellasta Sevillaan saimme vähän kokemusta myös ympäröivästä maaseudusta - kaunista, rauhallista ja kiinnostavaa (täällä).

Hyvää Andalusiassa olivat myös halvat taksit ja merkittävät eläkeläisalennukset (+65v) museoissa. Sekä se, että juomarahoja ei tarvinnut pähkäillä, sillä niitä jätetään nykyään vain erikoistapauksissa - vähän kuin koti-Suomessa.

Jostain syystä alueen lukuisat turistit eivät tällä kertaa häirinneet minua. Ehkä monet heistä ovat pitkäaikaisia lomailijoita ja pikkuhiljaa ”espanjalaistuneet” - huolimatta rannikon useista Suomi-shopeista ja British-puodeista. Tai ehkä Aurinkorannikko onkin ”suomalaistunut”?

Viva la Espana :):)

Pros&Cons

Oltiin Ukin kanssa viisi vuorokautta helmikuisessa Lontoossa kaupungissa asuvaa tytärtämme tervehtimässä. Ennen kuin Tyttö muuttaa huhtikuussa Bangkokiin. Saas nähdä koska sinne asti päästään.

Viimeksi olimme Aasiassa seitsemän vuotta sitten kiertäen ympäri Thaimaata viettäen viikon kaakossa Koh Koodin saarella, viikon lounaassa Ko Kradan - ja Ko Muk -saarien ympäristössä ja viikon pohjoisessa Chiang Main suurkaupungissa. Hieno ja mieleenpainunut omatoimireissu aikuisten/lähes aikuisten lastemme kanssa. Once in the lifetime -kokemus meille vanhemmille. Ehkä Lontoontyttö vetää meidät vielä kerran vierailemaan hymyn maassa...

Mutta takaisin Lontoon reissun plussiin ja miinuksiin eli Mind the gap -kaupunkiin. Joka paikassa toistuu metrosta tutut sanat "mind the... ". Hotellihuoneen oven sisäpuolella oli huomautus "mind the step", koska oven ulkopuolella oli pieni kymmenen sentin rappu. Myös please ja sorry toistuu puheessa ja kirjoituksissa kaikkialla, aina ja joka paikassa. Englantia ei voi puhua eikä Englannissa vierailla ilman please- ja sorry-sanoja. Kun siihen tottuu, muu tuntuu oudolta. Lontoontyttö käyttää jo sujuvasti ja korostamatta muitakin englannin kielen kohteliaisuussanoja ja -ilmaisuja. Hivelee kielikompura-äidin mieltä, sillä tykkään luontaisesta kohteliaisuudesta ja tuntemattomankin huomioimisesta. Eli please- ja sorry-kieli on plussaa.

Plussaa on myös suurkaupungin monikansallisuus - ainakin vierailijalle, jolle sen mahdolliset haitat eivät tule näkyväksi. Joukkoon mahtuu erilaisuutta ja omituisuutta - ainakin toistaiseksi.

Rakastan Lontoon runsaita ja siistejä puistoja, joita aina jaksan ylistää (täällä ja täällä). Ja aikaista kevättä, kevätkukkia ja nurmikenttiä. Ruuhkista ja lakoista huolimatta julkinen liikenne toimii ainakin turistin näkökulmasta hyvin, ja netistä helposti ladattavat reittiopastukset ovat ajan tasalla. Nykyään liikun aina kun mahdollista busseilla (tai kävellen), vaikka ajoittain osa matkasta kuluisikin keskustan ruuhkissa. Metroissa ihmisruuhkat tuntuvat maanpäällisiä ahdistavimmilta. Ja maanpäällä näkee ympärilleen jopa illan pimeydessä.

Halpoja, voisia short bread -keksejä ja pehmeän suklaisia brown-kakkupaloja en vain voi vastustaa. Runsaalla punnalla saa neljä paksua, aamulla leivottua voikeksiä - nam, nam...

Jos jotain cons-juttuja pitää kirjata, niin ensimmäisenä mieleen tulee keskustan jokapäiväiset ruuhkat ja käsittämätön ihmispaljous Oxford Streetin ja Piccadillyn ympäristössä. Mutta harvoin niille tienoille enää eksyy. Toki ydinkeskustassakin rähjäisissä makuupusseissa ja majakyhäilyissä nukkuvat kodittomat viestivät syvemmistä yhteiskunnallisista ongelmista, joilta lomalaismummi laiskasti sulkee silmänsä...

Pros&Cons

Vikinglinen pakettimatka Ahvenanmaalle oli halpa. Kahden hengen laivamatkat ja majoitus aamiaisineen siistissä ja mukavassa Park Aland -hotellissa maksoi huhtikuussa 112 euroa. 

Molemmat laivat - Amorella ja Viking Grace - olivat rauhallisia ja tilavia. Varsinkin uudessa Gracessa oli runsaasti paikkoja, joissa saattoi istua omissa oloissaan isojen näköalaikkunoiden edessä maisemia ihailemassa. Useita, helposti löydettäviä ja siistejä toiletteja! Autolla siirtyminen laivaan ja pois toimi vaivattomasti (auto edes-takas 44 euroa). Amorellan erikoisaamiainen oli huippua - etenkin kermainen parsapiirakka - ja aamun tarjoilijat sopivan seurallisia.

Huhtikuisesta Maarianhaminasta päällimmäisenä mieleen jäi verkkaisuus ja pysähtyneisyys sekä krokusten peittämät nurmikentät, Kastelholman kauneus ja joka paikkaan ehtivä tuuli. Parasta kahden päivän reissussa oli aamuhetki, kun Ukin kanssa istuttiin tuulen suojassa rantalaiturin vinolla puupenkillä nojaten venevajan pehmeän lämpimään lautaseinään.

Kiva pikamatka Mummin parista änkyräkohtauksesta huolimatta.

Pros&Cons

Kevätmatka Liguriaan Luoteis-Italiaan täytti lähes kaikki odotukset. Viiteen päivään mahtui kolme kävelypäivää ja kaksi matkustuspäivää. Parasta oli - kuten odotinkin - herkullinen ruoka ja kauniit kävelymaastot. Ruokapuolella ei tullut yhtään pettymystä. Kokeilimme edullista kiinalaista Rapallossa, turistien kansoittamaa tavernaa Vernazzassa, hienostunutta ristoranttea Santa Margheritassa ja tuhtia sisilialaista Milanossa. Paras muisto jäi kuitenkin aurinkoisesta iltapäivästä Santa Margheritan rantaravintola Skipperissä, jonne eksyimme sattumalta hikisinä ja väsyneinä kolmen tunnin päiväkävelyn jälkeen (täällä).

Kävelyretkille lähteminen ja reittien löytäminen oli helppoa. Kahdesti lähdimme päiväretkelle suoraan hotellista Portofinoon päin ja kolmantena päivänä matkustimme paikallisjunalla Monterossoon, josta aloitimme päivävaelluksemme (täällä). Tukevat lenkkarit jalassa, kevyet reput selässä ja vesipullot matkassa. 

Jos jotain toivomisen varaa matkasta pitäisi löytää, niin se olisi ehkä ilmat. Ensimmäisenä päivänä aurinko pilkisti ja lämmitti, toista päivää varjosti sateen uhka ja kolmantena päivänä rantaa riepotti kova tuuli. Mutta oikulliseen kevätsäähän oli varautunut, joten sekään ei menoa pahemmin haitannut.

Toreilla huomasi, että Italiassa oli alkamassa artisokkakausi. Myyntipöydät pursusivat tuoreita latva-artisokkia, jotka ovat kuulema Ligurian pääsiäisherkkua.

Pros&Cons

Barcelonan läheisessä Sitgesin rantakaupungissa parasta oli vuodenaikaan nähden uskomattoman upea ilma. Hellettä - varjossakin tarkeni lyhythihaisessa. Hienoa oli myös Sitgesin puhtaat ja rauhalliset hiekkarannat. MERI. Ja pari kivaa kävelyreittiä naapurikaupunkeihin.

Myös hotelli oli onnistunut. Nappasin sen jostain blogista, jota en harmikseni enää löydä. Barcelonaa tunteva nuori kertoi suosittelevansa kyseistä hotellia usein vanhemmilleen. Rantakadulla sijaitsevan Subur-hotellin (täällä) merinäköalahuoneissa hinta-laatusuhde on kohdallaan. Esteetön näkymä merelle ja auringon nousuun. Parisänkyä jäin kaipaamaan. Sivukaduille avautuvat huoneet näyttivät aika pimeiltä ja synkeiltä. Hyvä ja runsas buffee-aamiainen oli saatavilla lisämaksusta. Mummillehan aamiainen on päivän tärkein ateria tai ainakin toiseksi tärkein. Ainakin jos sen saa nauttia aamukahdeksalta ulkoterassilla. Koleasta syksystä tulevalle suomalaiselle lisäplussaa.

Barcelonassa viivähdettiin vain pari tuntia. Sykähdyttävintä oli värikäs ja sykkivä kauppahalli - Gaudit ja kauppakadut on koluttu aiemmin. Barcelonassa Ukki söi ravintola Cherissä (täällä) elämänsä parhaan tonnikalatartarin avocadopedillä maustettuna omenalla ja inkiväärillä. Sangriaa ei ehditty maistaa, mutta paikallinen cava oli hyvää ja kylmää.

Olimme matkassa maanantaiaamusta torstaiaamuun. Kolmessa päivässä ehtii paljon, usein riittävästi. Ja sopii elämäntilanteeseemme ja aikatauluihimme. Kotiin on kiva palata!

Pros&Cons

Parasta risteilymatkassamme oli aurinko - niin merellä kuin maissakin. Toiseksi parasta matkan helppous ja halpuus. Ja kolmanneksi hytin tilavuus ja rauhallisuus. Vaikka nautin Tukholmasta, niin laivamatkan lumoavimman tunnin koin paluumatkalla laivan 12. kannella uloimmassa keulassa, kun Helsingin siluetti pikkuhiljaa aamusumussa piirtyi taivaanrantaan. Seurasimme Ukin kanssa toista tuntia suuren laivan puikkelehtimista kapealla meriväylällä. Helsingin kirkot ja vesitornit kasvoivat vähitellen tunnistettaviksi rakennuksiksi sumun ja pilvien väistyessä ja auringon vallatessa taivaan.

Hieno näytelmä! Vaikka laivamatka on vuosien mittaan tullut tehtyä parikin kertaa, ensimmäistä kertaa seurasimme laivan lähestymistä aitiopaikalta ja lähes yksin takanamme touhuavan kapteenin kanssa. Mummilla takki tiukasta ympärillä ja kaulahuivi kiedottuna pään lämmikkeeksi.

Matka pitänee uusia Silja Symphony -laivan palatessa telakalta parin kuukauden kuluttua. Vähintäänkin jotta voin tarkistaa, mitä on tapahtunut vuonna 1991 valmistetun laivan hyttien vessoissa olleille tyylikkäille, mutta turhille tuhkakupeille.

Pros&Cons

Lontoon matkasta jäi hyvä mieli. Tapasimme pääosin ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä. Heti Gatwickin lentokenttäjunassa nuori mies auttoi rattaiden ja lapsen kanssa taistelevaa Esikoista matkalaukkujen kanssa. Metroissa ja busseissa lapsen kanssa liikkuvalle löytyi aina istumapaikka.

Lähtemättömän vaikutuksen teki myös kukkivat koriste- ja hedelmäpuut Lontoon puistoissa ja katujen varsilla. Tuli mieleen kuvat Japanista kirsikkapuiden kukinnan aikaan. Puistot on muutenkin Lontoon henkireikä. Vuosia sitten työmatkalla satuin istumaan Lontoon koneessa edesmenneen Yleisradion hurmaavan toimittajan Erkki Toivasen vieressä. Herrasmiehenä hän alkoi jutella vieressä istuneen yksinäisen matkaajan kanssa. Puheen edetessä kysyin häneltä, että mitä satunnaisen matkaajan kannattaa Lontoossa nähdä. Toivanen vastasi empimättä: "Regent's Park - se on aina kävelyn väärtti." Tämän jälkeen puistoretkistä on tullut Lontoon matkojeni must, ja jos mahdollista vierailen juuri Regent-puistossa, jonka ruusupuutarhaan ei voi olla hullaantumatta.

Koiranomistajana kiinnitin Lontoossa huomiota myös siihen, että koirat saivat juosta puistossa vapaana ja useimmat kulkivat ilman hihnaa myös kaduilla kiltisti omistajansa perässä. En nähnyt koirankakkoja puistoissa, enkä haukkuvia koiria kaduilla.

Plussan puolelle jäi myös edulliset taksit, ruokakauppojen halvemmat hinnat (ainakin Itä-Lontoossa) ja se, että moniin ravintoloihin sai viedä omat juomat ja ostaa listalta vain ruoka-annoksia. Ja hyvää ruokaa saatiinkin.

Turistin ongelmia Lontoossa on jatkuvat jonot suosittuihin nähtävyyksiin ja keskustan ravintoloihin. Suurkaupungin haittapuolia, joihin paikalliset lienevät tottuneet, ovat pitkät matkat, valtaisat ruuhkat ja aikaavievä matkustus paikasta toiseen. Ainakaan Itä-Lontoossa turistikaan ei voi välttyä törmäämästä pursuaviin roskiksiin, jonne näytetään heitettävän talousroskien lisäksi kaikki patjoista rikkinäisiin  huonekaluihin. Paikallisten suuria ongelmia - eriarvoisuutta ja ilmansaastumista - turistin ei välttämättä tarvitse kohdata, vaikka nekin on nähtävissä ja tunnettavissa.

Pros&Cons

Istanbulin matkasta jäi hyvä jälkimaku - tahtoisin palata vielä kaupunkiin. Haluaisin nähdä Topkapin palatsin puutarhat kukkaloistossaan, palatsin patioilta aukeavat merinäkymät pilvettömänä päivänä ja upeat mosaiikkiseinät auringonvalossa. Seistä silmät kiinni rukouskutsun aikaan Sinisen moskeijan ja Hagia Sofia -moskeijan välissä olevalla aukiolla.

Haluaisin tehdä pidemmän laivamatkan Bosporinlahdella ja Kultaisessa sarvessa pysähdellen rannikkon asuinkeskuksiin, ja tutustua paremmin Aasian puoleiseen Istanbuliin. Kolmanneksi haluaisin viettää pidempään aikaa turkkilaisessa kylpylässä ja nauttia ehkä hieronnoista. Ensikertalaisella osa kylpynautinnosta katosi jännityksen alle "Mitähän pitää tehdä seuraavaksi? Joko tämä loppui?".

Negatiiviselle puolelle jää maaliskuun alun sää. Kolmen päivän lomasta puolet oli aurinkoa (12-15 astetta) ja puolet jatkuvaa tihkusadetta (5-7 astetta). Onneksi olimme katsoneet sääennusteen, ja suunnittelimme päiväohjelmat sen mukaan. Kiitosta eivät saa ravintoloiden häiritsevän innokkaat sisäänheittäjät. Ja suosittujen nähtävyyksien ympärillä pyöri jo keväällä valtavasti turisteja, eniten ehkä Venäjältä ja USA:sta. Toki ymmärrän, en ole ainut joka haluaa nähdä historialliset rakennukset.

Kymmenet erilaiset baklavat! Aaah!! Herkkusuu Mummi on harvoin syönyt niin lehteviä ja maukkaita - ja sopivan rasvaisia - leivonnaisia.