Elämää ruovikossa

Joutsenet lentelevät nyt päivittäin mökin lähistöllä - yksin ja pareittain. Puuhaavat pesiään tutuille paikoille läheisiin järvenlahtiin. Toinen pari mökin vierestä alkavaan pikkulahteen ja toinen noin puolen kilometrin päässä olevaan rantaruovikkoon. 

Kurkia en ole vielä nähnyt enkä kuullut. Sen sijaan musta palokärki on käynyt jo kahdesti kurkkimassa terassilla olevaa pikkulintujen ruokintapaikkaa. On se iso ja komea lintu :)

Ja kymmenkunta tali- ja sinitiaista pyörii mökin ja ruokintapaikan ympärillä. Odottelen innoissani, että osa niistä löytäisi pesäpaikan pihapiirin pöntöistä. Vaikka pönttöjä ei ole vuosikausiin siivottu eikä kunnostettu. Josko saisin ensi syksynä tuon homman tehtyä - ensi kertaa elämässäni…

Vihertää

Olen asunut yli kuukauden pääosin yksin yhden tai kahden koiran kanssa Ukin mökillä Salossa. Mitä nyt välissä minua on käynyt lyhyesti ilahduttamassa Juniori tai Lontoontyttö Love-kissansa kanssa, ja väliin olen itse piipahtanut pikaisesti Helsingissä tai Espanjassa (täällä) sekä viime viikonloppuna myös Taattisilla Naantalissa. 

Alkuaikoina Salossa oli jopa häiritsevän kovia pakkasia, mutta pari viimeistä viikkoa olen saanut nauttia kutkuttavan lämpimistä päivistä, ja lähes kaikki lumi ja jää ovatkin jo sulaneet. Tosin järvi on edelleen täydessä jäässä, vaikka hiihtäjiä ei enää näykään :)

Kevät alkaa näkyä myös puutarhahommissani. Mitä enemmän maa on alkanut pilkistää lumen alta, sitä enemmän viherpeukaloani on alkanut kutkuttaa. Kolmisen viikkoa sitten ostin Salon Kukkatalosta pari kymmentä pikkuruista riippupelarkuun tainta, jotka ovat jo villisti kasvaneet eteisvälikön ikkunalaudalla. Niiden joukossa lehtiään kasvattaa myös pari viimevuotista normipelarkuuta, jotka ovat onnistuneesti talvehtineet viileässä välikössä.

Viikonvaihteessa ostin vielä samaisen Kukkatalon tarjouksesta 12 + 12 ruukkunarsissia, jotka maksoivat 9.90 euroa/12 tainta. Narsissit pääsivät tutulle paikalleen lasikon pihan puoleiselle seinustalle odottamaan nuppujen avautumista. Ja pakkohan minun oli myös ostaa rakastamiani valkoisia helmililjoja, jotka kukkimisen jälkeen istutan maahan - kuten aikoinaan suurperheemme kodissa Itä-Helsingissä - odottamaan ensi vuotta. 

Tänään on taas viileämpi aamu - ja tosi sumuista. Sytytän vielä talviset kynttilät ikkunalaudalle ja takan vierukselle. Odottelen päivän selkeytymistä ja Siskon tapaamista vasta avatussa kahvilassa Helsingin Meilahdessa…

Riippupelarkuun taimet voimistuvat eteisvälikön ikkunalla.

Nersissit nauttivat viikonlopun auringosta lasikon seinustalla.

Valkoisia helmililjoja sinisessä saviruukussa.

Suosittua Sorollaa

Vendiendo melones (Meloneja myymässä), 1890

Malagan Carmen Thyssenin museon perusnäyttelyssä oli - toisin kuin edellisellä käynnillä (täällä) - esillä useita suositun espanjalaisen Joaquin Sorollan (1863-1923) öljymaalauksia. Tosin taiteilijan maalauksia oli viime keväänä nähtävillä ko museon Sorolla en Andalucia -nimisessä erillisnäyttelyssä (täällä), jonka lähes kaikki teokset oli lainattu Madridissa olevasta Sorolla-museosta. Kun taas nyt esillä olleet ”sorollat” olivat kaikki Thyssenin museon omasta taidekokoelmasta. Että sillee…

Ehkä mielenkiintoisin museossa nyt esillä olleesta kuudesta Sorollan maalauksesta oli taiteilijan 17-vuotiaana tekemä kiertäviä melonikauppiaita kuvaava öljymaalaus. Aikakaudelle tyypillisen realistisesti maalattu taulu, jossa minua - sisustuksesta kiinnostuneena - kiehtoi reunassa oleva betoninen tiskiallas, johon vesi nostettiin ämpärillä ulkoterassin alla olevasta vesialtaasta. Viritelmä sopisi nykyaikaiseenkin ulkokeittiöön :) Ehkä eniten kuitenkin tykkäsin taiteilijan San Sebastianin aallonmurtajaa kuvaavasta teoksesta - rauhoittavan seesteistä ja melankolista. 

Intoni päästä käymään Madridin Sorolla-museossa kasvoi entisestään. Museon parivuotinen remontti on venynyt eikä heidän sivuillaan ole vielä tarkempaa tietoa, koska museo avataan yleisölle ”reopen in early 2026”. 

Vielä vähän espanjalaisista sukunimistä, joista kirjoittelin jo täällä. Näyttelyssä huomasin, että taiteilijan sukunimi oli nyt kirjoitettu kaksiosaisena eli Joaquin Sorolla y Bastida, kun viime vuonna saman museon näyttelyssä sukunimi oli kirjoitettu tuttavallisemmin käyttäen taiteilijan sukunimenä vain hänen isänsä sukunimeä eli Joaquin Sorolla. Näin kirjoitustyyli näyttää vaihtelevan…

Salon mökillä kevät etenee hurjaa vauhtia. Mustarastas piti aamulla äänekästä konserttiaan, tiaiset pyörivät pihapuissa ja ainakin kaksi joutsenparia lenteli jäässä olevan järven päällä. Ja Salon torin kesäkahvila oli eilen ohiajaessani auki :) Elämä hyrrää eteenpäin…

Patio de la casa Sorolla (Sorollan talon sisäpiha), 1917

Lavanderas de Galicia (Galicialaisia pesijättäriä), 1915

Rompeolas de San Sebastian (San Sebastianin aallonmurtajalla), n.1917

Rocas de Javea y el bote blanco (Javean kalliot ja valkoinen vene), 1905

Museossa - taas

Alfred Dehodencq (1822-1882): Una cofradia pasado por la calle Genova, Sevilla 

(Veljeskunnan kulkue Genovankadulla Sevillassa), 1851

Espanjan reissulla jätin Ukin ja Pikkupojan yhdeksi iltapäiväksi kaksistaan Fuengirolaan, ja suuntasin paikallisjunalla Malagaan. Tämä sopi Pikkupojalle paremmin kuin hyvin, sillä hän on Ukin armoton fani. Kaikki mitä Ukki sanoo tai tekee, on aina upeeta. Mummi on herrojen kombossa vain välttämätön lisä…

Malagassa pääkohteeni oli ensisijaisesti Carmen Thyssenin museo, jossa vierailin viimeksi vuosi sitten (täällä). Thyssenin lisäksi vain lorvailin keskustan kauniilla kujilla ja aistin ”ulkomaan” rentoa tunnelmaa. Ja nautin etelän sykkeestä ja Helsingin kokoisen kaupungin ihmisvilinästä.

Vasta museolle päästyäni huomasin, että avoinna oli vain ns. kokoelmanäyttely ja museon 3. kerros, jossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä, oli suljettu - ilmeisesti uuden näyttelyn valmistelujen takia. Kahteen alimpaan kerrokseen levittäytyvän kokoelmanäyttelyn oli kiertänyt kertaalleen viime vuoden helmikuussa (täällä). Päätin kuitenkin kiertää näyttelyn vielä toistamiseen - kun sinne olin tullut - tunnustellen, mitä vielä muistaisin edellisestä kerrasta ja kiintyisinkö nyt eri teoksiin kuin viimeksi :)

Tunnistin joitakin näyttelyn teoksia tutuiksi, mutta minusta myös tuntui, että osa teoksista todella oli uusia eikä minusta vain tuntunut siltä :) Esimerkiksi yhdessä salissa oli useita Carmen Thyssenin kokoelmaan kuuluvia Joaquin Sorollan (1863-1923) maalauksia, joita en ollut aiemmin nähnyt. Näistä lisää seuraavassa postauksessa :)

Pääosa kokoelmasta valituista teoksista oli 1800-luvulla syntyneiden espanjalaisten taiteilijoiden värikylläisiä ja pikkutarkkoja maalauksia. Kiinnostavaa ajankuvaa espanjalaisten arjesta ja juhlasta. 

Tällä kertaa innostuin mm. Alfred Dehodencqin mustanpuhuvasta isosta öljymaalauksesta, joka kuvasi uskonnollisen veljeskunnan pääsiäiskulkuetta Sevillassa. Ja Eugenio Lucas Velazquezin maalaamasta muotokuvasta madridilaisesta itsevarmasta ja tyylikkäästä työläisnaisesta. Näitä naisia kutsuttiin yleisnimellä Maja ja etenkin Francisco de Goya käytti heitä usein malleinaan. Velazquezin maalaamassa naisessa ihmettelin pitkään hänen kiharaista tukkaansa, kunnes tajusin että naisen päässä olikin iso musta lierihattu :)

Tykkäsin myös Juan Jose Garate y Claveron humoristisesta maalauksesta, jossa villi härkä keskeytti juhlaseurueen ruokailun. Ja Gustavo Bacarisasin seesteisestä markkinakuvauksesta.

Ihan erilainen tunnelma välittyi Cecilio Pla Gallardon pienestä taulusta, jossa kolme lasta leikki huoltajansa kanssa rannalla. Ikuistin maalauksen poikkeuksellisesti kehyksineen, sillä pikkuruinen teos oli parhaimmillaan hopean värisissä puukehyksissä. 

Näyttelyn maalausten nimikylteissä törmäsin ensi kertaa lyhenteeseen s.f. Netistä selvisi, että se tulee espanjan sanoista sin fecha, ja suomentuu ei päivämäärää tai ajoittamaton, kuten uumoilinkin…

Toinen kerta lähes samassa näyttelyssä ei minua haitannut. Huomasin, että eri kerroilla kiinnitin huomiota eri asioihin, joten kelpasi mulle. Ja väliin muistinikin jo pätkii enkä edelliskerrasta muista läheskään kaikkea…

Eugenio Lucas Velazquez (1817-1870): La maja del perrito (Maja pienen koiran kanssa), 1865

Juan Jose Garate y Clavero (1869-1939): Banquete interrumbido (Keskeytetyt pidot), s.f.

Gustavo Bacarisas (1872-1971): Feria (Markkinat), s.f.

Cecilio Pla Gallardo (1859-1934): Jugando en la playa (Leikkiä rannalla), s.f.

Kevään ensivärejä

Eilen illalla palasin lyhyeltä Espanjan matkalta (täällä) takaisin Suomeen, hain Murun hoitopaikasta ja ajoin suoraan Salon mökille. Aamulla oli ihana herätä yllättävän keväisessä merkeissä. Päivän edetessä aurinko lisäsi lämpöä ja parhaimmillaan lämpömittari näytti kymmentä astetta. Ulkomaanreissuni aikana lumikin oli huvennut lähes olemattomiin. 

Kun päivällä kävelytin Murua, yritin bongata tienpientareelta leskenlehtien tai sinivuokkojen nuppuja, mutta mitään ei vielä näkynyt. Sen sijaan huomasin pikkuruisia kirkkaanpunaisia ”kuppisieniä”, jotka netin mukaan olivat punamaljakkaita.

Upeaa joulun punaista iloa vielä aika vaatimattoman väriseen kevääseen :)

Lounas rannalla

Aurinko suosi kolmen päivän lomareissuamme, vaikka lämpötila etenkin aamuisin pysytteli lähempänä kymmentä kuin kahtakymmentä astetta. Iltapäivällä aurinko kuitenkin lämmitti jo kesäisen mukavasti ja joka päivä pystyimme syömään ulkoterasseilla - väliin jopa varjoon hakeutuen.

Yllättäen matkan parhaan aterian sain loma-asuntomme lähellä olevassa Amanecer-ravintolassa - varsinaisessa turistirysässä :) Eikä paikassakaan ollut valittamista - rantabulevardilla rannan puolella siten, että osa pöydistä oli kivasti hiekalla. 

Ukin suosituksesta valitsin grillattua kampelaa. Ja sain hyvää, tuoretta eikä liian kuivaksi käsiteltyä kalaa. Ja riittävästi. Tykkäsin :) Pikkupoika valitsi hampurilaisen ja oli tyytyväinen. Eikä Ukkikaan valittanut omasta annoksestaan. 

Istuimme lämpimällä terassilla loputtoman tuntuisen iltapäivän, jonka aikana Pikkupoika ehti juosta pitkiä aikoja edessä olevalla rannalla ja juoda kolme kokista hövelin Ukin tilaamana. Lomaa parhaimmillaan :)

Tanssia taivaalla

Pilvet maalasivat Fugen taivaalle taas uskomatonta taideteosta…

Poitsun kanssa Espanjassa

Lähdin Esikoisen nuorimman pojan kanssa tervehtimään Ukkia Fuengirolaan. Olosuhteiden sanelema lyhyt reissu - kolme kokonaista päivää perillä ja molemmissa päissä yksi matkapäivä. Mutta jo ensimmäisenä päivänä eli eilen olemme kokeneet paljon kivaa yhdessä. Pääosin meille eläkeläisille tuttuja, mutta myös pikkupojalle kivoja lomajuttuja :)

On ihmetelty ja ihasteltu auringon nousua ja käyty kakkosaamupalalla Ukin lempparikahvilassa Cafe Reina Anassa (täällä), jossa Pikkupojan vierailun kunniaksi herkuttelimme myös suklaaseen kastettavilla churroilla. On kävelty rannalla ja lennätetty roinakaupasta viidellä eurolla ostettua styroxlennokkia, joka muuten tekee käsittämättömän upeita lentokiemuroita. Ja on uitu jääkylmässä merivedessä tai siis Pikkupoika on uinut - tai ehkä oikeammin kastautunut - ja Mummi on katsellut vedenrajassa toppatakki päällä ja Ukki loma-asunnon parvekkeella kahvikuppi kädessä :)

Ja iltapäivällä kävimme vielä Fuengirolan eläintarhassa (täällä), vaikka en mikään eläintarhojen kannattaja olekaan…

Hostelli Hesassa

Eräiden sattumien johdosta päädyin yöpymään kotikaupungissani Helsingissä ”ulkomajoituksessa”. Koska kyseessä oli vain pikainen majoittuminen - iltamyöhästä aikaiseen aamuun, päätin kokeilla kävelymatkan päässä kodistani olevaa hostellia. Tosin hieman epäluuloisena…

Uudenmaankadulla Erottajan päässä sijaitseva hostelli Diana Park oli positiivinen yllätys. Vanha jugendtalon kolmanteen kerrokseen levittäytyneessä hostellissa oli neljän ja kahdeksan hengen yhteissalien lisäksi kymmenkunta yhden hengen erillishuoneita. Varasin yhden hengen huoneen, joka viikonloppuna maksoi 59 euroa. 

Huone oli pieni, mutta puhdas ja siisti. Huoneessa oli valmiiksi pedattu sänky, puhdas pyyhe, televisio ja käsienpesuallas ja käytävästä löytyi useita yhteiskäytössä olevia siistejä vessoja ja suihkutiloja. Asukkaiden käytössä oli myös kodikkaasti sisustettu yhteiskeittiö/ruokatila sekä käytävän pöydällä puoliksi koottu tuhannen palan palapeli :)

Maaliskuinen yö lauantaista sunnuntaihin oli rauhallinen, mikä yllätti positiivisesti. Yhdentoista jälkeen oli hiljaista eikä eläväiseltä Uudenmaankadultakaan kuulunut koko yönä metelöintiä. Ja henkilökunta - ainakin minua vastaanotossa palvellut nuori hymyilevä ja avulias nainen - oli täyskymppi. Ja plussaa Diana Parkille annan myös siitä, että vastaanotosta asiakkaita palvelee elävä ihminen vuorokauden ympäri :)

Jos joku miinus majoituksesta pitäisi löytää, niin se oli hissi, jota ei rakennuksessa ollut. Painavan matkalaukun kanssa kipuaminen kolmanteen kerrokseen saattaisi vaatia voimia… Kaikin puolin Diana Park osoittautuu erinomaiseksi majapaikaksi, etenkin jos kaipaa vain yöpymispaikkaa eikä niin välitä hotellien tarjoamista muista palveluluista.

En ole tiennyt, että Helsingin ydinkeskustasta voi löytää näin edullista ja kodikasta majoitusta. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen :)

Kirjailijan kuva

Selailin alkuvuodesta ottamia valokuviani. Yhä uudelleen pysähdyin yhden muotokuvan kohdalle. Kyseessä oli Ateneumin kokoelmanäyttelyssä (täällä) tammikuussa ikuistamani valokuva Johan Erik Lindhin maalauksesta Kirjailija Sara Wacklinin muotokuva vuodelta 1840.

Ajatukseni lähtivät juoksemaan ja kyselemään : ”Kuka oikein oli tuo lähes 200 vuotta sitten elänyt naiskirjailija? No, sehän minun täytyi selvittää :)

Sara Wacklin syntyi 1790 Oulussa vauraaseen perheeseen kahden veljen pikkusiskoksi. Isä - kauppias- ja laivanvarustajasukuun kuulunut Zacharias Wacklin - kuoli Saran ollessa 3-vuotias ja äiti jäi yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Tämän jälkeen isätön perhe eli vaatimatonta ja köyhää elämään pääosin sukulaisten avustusten varassa. 

Opinhaluinen ja oppivainen Sara alkoi jo 16-vuotiaana toimia apuopettajana ensin Oulussa ja myöhemmin Turussa, jossa hän myös opiskeli ranskan kieltä ja musiikkia. Toimittuaan tämän jälkeen vuosia varakkaiden perheiden kotiopettajana ympäri Etelä-Suomea hän perusti vuonna 1819 ensimmäisen oman tyttökoulunsa Ouluun. 

Lähes parikymmentä vuotta Sara opetti lähinnä tyttöjä eri puolilla Suomea omissa ja muiden johtamissa kouluissa, kunnes 45~vuotiaana kesällä 1835 hän oli saanut sen verran rahaa säästöön, että päätti lähteä opiskelemaan Ranskaan. Sorbonnen yliopistossa Pariisissa Sara suoritti ensimmäisenä suomalaisnaisena opettajan diplomin.

Ranskan vuoden jälkeen Sara palasi opettamaan Suomeen, mutta vuonna 1843 hän päätti jättää opettajan työt, muuttaa pysyvästi Tukholmaan ja alkaa työkseen kirjoittaa. Ennen kuolemaansa vuonna 1846 hän ehti julkaista joitakin kirjoja, joista luetuimmaksi ja tunnetuimmaksi jäi Sata muistelmaa Pohjanmaalta, joka sisälsi lyhyitä tarinoita kirjailijan kotikaupungista ja sen ihmisistä. 

Kuoleman jälkeen Tukholmaan haudatun Saran pitkä ja merkittävä elämäntyö tyttöjen opetuksen uudistajana ”unohtui” useiksi vuosikymmeniksi. Vähitellen - aluksi Oulussa ja myöhemmin koko maassa - alettiin kuitenkin nähdä ja ymmärtää Sara Wacklinin merkitys Suomen tyttöjen kouluttajana. Wacklinin kouluissahan myös tytöille alettiin opettaa matikkaa, historiaa ja kieliä eli samoja aineita kuin pojille eikä vain ”tytöille sopivia” koti- ja seurustelutaitoja, kuten siihen asti oli tehty.

Lopulta vuonna 1981 Sara Wacklin valittiin jopa Oulun ”vuoden naiseksi” ja vuonna 2005 hän voitti sanomalehti Kalevan järjestämän äänestyksen kaikkien aikojen oululaiseksi :)

Pienellä etsimisellä tämänkin muotokuvan takaa löytyi roppakaupalla mielenkiintoista tarinaa, kuten useimpien muotokuvien ympäriltä. Siksi muotokuvat ovatkin - mahdollisten taiteellisten ansioidensa lisäksi - niin jänniä ja kiinnostavia…