lauantai 25. helmikuuta 2017

Pros&Cons


Oltiin Ukin kanssa viisi vuorokautta helmikuisessa Lontoossa kaupungissa asuvaa tytärtämme tervehtimässä. Ennen kuin Tyttö muuttaa huhtikuussa Bangkokiin. Saas nähdä koska sinne asti päästään.

Viimeksi olimme Aasiassa kymmenen vuotta sitten kiertäen ympäri Thaimaata viettäen viikon kaakossa Koh Koodin saarella, viikon lounaassa Ko Kradan - ja Ko Muk -saarien ympäristössä ja viikon pohjoisessa Chiang Main suurkaupungissa. Hieno ja mieleenpainunut omatoimireissu aikuisten lastemme kanssa. Once in the lifetime -kokemus meille vanhemmille. Ehkä Lontoontyttö vetää meidät vielä kerran vierailemaan hymyn maassa...

Mutta takaisin Lontoon reissun plussiin ja miinuksiin eli Mind the gap -kaupunkiin. Joka paikassa toistuu metrosta tutut sanat "mind the... ". Hotellihuoneen oven sisäpuolella oli huomautus "mind the step", koska oven ulkopuolella oli pieni kymmenen sentin rappu. Myös please ja sorry toistuu puheessa ja kirjoituksissa kaikkialla, aina ja joka paikassa. Englantia ei voi puhua eikä Englannissa vierailla ilman please- ja sorry-sanoja. Kun siihen tottuu, muu tuntuu oudolta. Lontoontyttö käyttää jo sujuvasti ja korostamatta muitakin englannin kielen kohteliaisuussanoja ja -ilmaisuja. Hivelee kielikompura-äidin mieltä, sillä tykkään luontaisesta kohteliaisuudesta ja tuntemattomankin huomioimisesta. Eli please- ja sorry-kieli on plussaa.

Plussaa on myös suurkaupungin monikansallisuus - ainakin vierailijalle, jolle sen mahdolliset haitat eivät tule näkyväksi. Joukkoon mahtuu erilaisuutta ja omituisuutta - ainakin toistaiseksi.

Rakastan Lontoon runsaita ja siistejä puistoja, joita aina jaksan ylistää (täällä). Ja aikaista kevättä, kevätkukkia ja nurmikenttiä. Ruuhkista ja lakoista huolimatta julkinen liikenne toimii ainakin turistin näkökulmasta hyvin, ja netistä helposti ladattavat reittiopastukset ovat ajan tasalla. Nykyään liikun aina kun mahdollista busseilla, vaikka ajoittain osa matkasta kuluisikin keskustan ruuhkissa. Metroissa ihmisruuhkat tuntuvat maanpäällisiä ahdistavimmilta. Ja maanpäällä näkee ympärilleen jopa illan pimeydessä.

Halpoja voisia short bread -keksejä ja pehmeän suklaisia brown-kakkupaloja en vain voi vastustaa. Runsaalla punnalla saa neljä paksua, aamulla leivottua voikeksiä - nam, nam...

Jos jotain cons-juttuja pitää kirjata, niin ensimmäisenä mieleen tulee keskustan jokapäiväiset ruuhkat ja käsittämätön ihmispaljous Oxford Streetin ja Piccadillyn ympäristössä. Mutta harvoin niille tietoille enää eksyy. Toki ydinkeskustassakin rähjäisissä makuupusseissa ja majakyhäilyissä nukkuvat kodittomat viestivät syvemmistä yhteiskunnallisista ongelmista, joilta lomalaismummi laiskasti sulkee silmänsä...

perjantai 24. helmikuuta 2017

Varaslähtö kevääseen


Lontoon keskustan lukuisissa puistoissa kukkii jo helmikuussa. Lähes joka puistosta löytyy kukintaansa aloittavia narsisseja, lumikelloja ja/tai pikkutalvioita - ainakin auringon puoleisista nurkista. Myös monissa puissa ja pensaissa näkyy varhaisten kukkijoiden kukkia tai ainakin muhkeita nuppuja.

Lontoossa on talvikuukausina usein tuulista ja koleaa, ja tuntuu että olisi vain hieman Helsinkiä lämpimämpää. Mutta lämpötila laskee harvoin nollan alapuolelle ja lumisade on harvinaista, joten parikin aurinkoista päivää tuo keväisen henkäyksen. Ja kasvuvalmiudessa olevat kevätkukat ryntäävät pintaan.

Oli ihanaa löytää talvisen ruskeuden keskeltä keltaista, valkoista ja sinistä - pilkahduksia tulevasta.


torstai 23. helmikuuta 2017

BrittiHotelli


Lontoossa yövyimme Mondo-lehden suosittamassa Montaque on the Gardens -nimisessä hotellissa (täällä), joka sijaitsee rauhallisella kadulla British Museumin vieressä vauraassa Bloomsburyssa. Viihtyisä, vanhanaikainen ja hyvin englantilainen hotelli. Yöpyjät pääosin keski-ikäisiä ja sitä vanhempia pariskuntia. 

Saimme huoneen ensimmäisestä kerroksesta, joka ensin pelästytti. Ikkunat avautuivat kuitenkin rauhalliselle ja rehevälle korttelipihalle, eikä hiljaisempaa huonetta keskellä Lontoota olisi voinut toivoa. Iltaisin ystävällinen siivooja kävi laittamassa huoneen "yökuntoon" ja aamuisin joku ripusti nimellä varustetun Times-lehden ovenripaan. Harmikseni kylppärissä oli vain "tyylitelty" suoraan katosta tippuva suihku. Onneksi löysin suihkuhatun ja onneksi vettä tippui vanhaan englantilaiseen tapaan niukalti...

Mukava, joskin hintava hotelli. Ekstraplussaa korttelipihalle aukeavat ulkoterassit, jotka tosin helmikuussa olivat vähäisessä käytössä.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Fish and chips


Viimeksi söin aidon fish and chips -annoksen syksyllä 2014, kun Lontoontytön ja Opiskelijatytön kanssa kävimme ihastuttavassa Oxfordissa (täällä), ja tykkäsin. Tätä aikaisempi muisto taitaa olla lähes 50 vuoden takaa, kun 1960-luvun lopulla vietin kesäisen kuukauden kielikoulussa Eastburnen rantakaupungissa. 

Lauantaisessa Brightonissa aurinko ja meri kutsui jälleen kokeilemaan uppopaistettua turskaa ranskalaisilla. Olipahan herkkua - kala tuoretta, leivitys ohutta ja kuori rapeaa. Ja yksi iso kokonainen kalan pala eikä useita pikkupaloja, jolloin syötäväksi saa lähinnä rasvaista leivitystä. 

Tämän kalaherkun nautimme luksusympäristössä Atlannin pärskeitä kuunnellen tuolin jalat painuen rannan pikkukivien väleihin. Meillä kävi tuuri, kun Lontoontytön vikkelyyden ansiosta saimme kuppilan (ja rannan) parhaan pöydän - lähimpänä rantaa ja sihti aurinkoon juuri oikea. Metallinen pöytä piti tosin peittää repusta löytyneellä kartalla, jottei kirkas kevätaurinko heijastunut suoraan silmiin. 

Reissun yksi parhaimmista ruokailukokemuksista - ja ehdottomasti edullisin!

tiistai 21. helmikuuta 2017

Kanaa Itä-Lontoossa


Lyhyellä Lontoon matkalla herkuttelimme kahdessa Mikko Takalan Kauppalehdessä suosittelemassa itälontoolaisessa ravintolassa. Ensimmäinen Clove Club (täällä) oli huippu ja toinen Tramshed (täällä) sinnepäin.

Käynti Shoredichin entiseen kaupungintaloon avatussa Clove Clubissa oli kympinarvoinen kokonaiselämys. Paikka oli sopivan intiimi, mutta tyylikäs. Palvelu pelasi kuin tanssi, henkilökunta oli läsnäolevaa, huomioivaa ja ystävällistä. Mikään ei tuntunut päälleliimatulta tai keinotekoiselta. Lontoontytön tiedustelemat kasvisvaihtoehdot esiteltiin numeroa tekemättä. 

Nautimme viiden ruokalajin lounasmenun, joka osottautui hyväksi valinnaksi. Kaikki maistui, vaikka kaikilla kolmella oli joukossa omat suosikkinsa. Jälkiruokafriikkinä minut lumosi yksinkertainen sitruunakreemillä peitetty pippurijäätelö, josta Takalakin tykkäsi. Sen sijaan hänen kehumat mäntypedillä tarjoillut kanapallukat, jotka meille tuotiin keittiön tervehdyksenä, olivat tällä kertaa aika valjun makuisia.

Vanhan talon arkkitehtuuri oli hyödynnetty tyylillä. Mieleenjäävä kokemus!

Kanapallukat mäntysuolan kera

Amalfi lemonade et kampot pepper ice cream  


Sunnuntaina suuntasimme taas Shoredichiin ja tällä kertaa varta vasten kanan perässä. Tramshed (täällä) on erikoistunut paistettuun/grillattuun lihaan ja kanaa - kasvisyöjät on huonosti huomioitu. Paikan erikoisuus on kokonaisena paistettu kana, josta riittää hyvin kahdelle ja säkällä kolmelle ruokailijalle. Näyttävästä ulkonäöstä huolimatta kana oli kuiva ja aika mauton - parempaa olen saanut Herttoniemen Hertasta. Ja juustokakkukin oli kaukana herkusta.

Mutta lisukkeena tilaamamme Yorshiren pudding oli herkku - rasvainen leivän ja kohokkaan välimuoto. Maistoin muuten ekaa kertaa tätä peribrittiläistä sunnuntaipaistin lisuketta, ja voisin maistaa toistekin. Paikan nimikko-olut - Hix Blonde - oli myös hyvää ja kylmää. 

Ja paikka on hieno: korkea vanha ratikkahalli, jossa on esillä paljon taidetta. Katosta mm. roikkui Damien Hirstin formaldehydiin säilötty oikea lehmä!

Grillattu ja täytetty kana

Yorkshire budding

maanantai 20. helmikuuta 2017

Tate tyrmäsi


Lontoon Tate Britain -museossa on toukokuun loppuun esillä brittiläisen David Hockneyn 60-vuotisen taiteilijauran juhlanäyttely. Wau, mikä pläjäys - kymmeniä töitä 13 huoneessa aikajärjestyksessä alkaen Kaliforniassa 1960-luvulla maalatuista kuuluisista uima-allaskuvista ja päätyen 2010-luvulla ipadilla tehtyihin taidemaalauksiin. Herra on iästä riippumatta kehityksen keulassa. Ja miten upeita ja kiehtovia töitä - olin aivan myyty!

Onneksi vuokrasimme taas tutuksitulleet korvakuulokkeet, joiden kattavista selostuksista saimme paljon lisätietoa sekä Hockneyn ajatuksista että hänen taideteoksistaan. Kiehtovaa oli kuunnella taiteilijan puntaroivan toden ja epätoden sekoittumista toisiinsa niin elämässä kuin taiteessa, pohtivan, onko vedenpinta rajapinta vai ei, ja toteavan, että maalaamaan oppii katsomalla ympärilleen.

Rakastan etenkin Hockneyn isoja maalauksia, joissa hän tutkii mallina olevien ihmisten suhdetta toisiinsa ja maalariin eli itseensä. Minua puhuttelee mm. kuva taiteilijan iäkkäistä vanhemmista istumassa vierekkäin kumpikin omissa maailmoissaan - äiti lempeänä, ulkonäöstään pikkutarkkana ja kontaktia maalariin hakien, isä hieman hompsantuuna, levottomana ja omissa maailmoissaan kirjaansa keskittyen. Tykkään myös Hockneyn tilannekuvista, jotka on leikelty sadoista peräkkäin otettuista valokuvista, ja kokonaisen huoneen täyttävä luontovideo on henkeäsalpaavan kaunis ja kiehtova.

Onneksi tulimme lippujonoon riittävän ajoissa ja saimme liput - useat perässäjonottajat jäivät ilman.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Brighton häikäisi


Lontoontytön ehdotukseksta lähdimme lauantaiksi Brightonin rantakaupunkiin - tunnin junanatka Lontoosta. Ihana päivä ja rento kaupunki. Kutsuvia pikkukujia, joilla bohemi meininki. Lumoava Royal Pavilion, joka valmistui 1811 Walesin prinssin (kruunattiin 1820 kuningas Yrjö IV:ksi) loma-asunnoksi.

Kolean aamun jälkeen aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta ja lämmitti niin, että pystyimme jopa syömään ulkona meren rannalla, kuten kymmenet muutkin vapaapäivää viettävät lontoolaiset. Lauantai vierähtikin mukavasti rannalla - väliin istuen, väliin kävellen ja väliin olutta hörppien. Tuijotettiin merta, nautittiin meren äänistä, tuoksuista ja roiskeista, seurattiin lokkeja ja suloisia koiria. Jokunen uhkarohkea britti uskaltautui kalsareissa mereen uimaan. Ensimmäinen kevätpäivä ihmisvilinässä, mutta kuitenkin omissa oloissa.

Brighton oli ehdottomasti retken arvoinen. Vaikka illan junahässäkkä sotkikin suunnitelmiamme, ja jouduimme junaliikenteen seisoessa ottamaan taksin Gatwickin lentokentälle, jossa vasta pääsimme jatkamaan junalla Lontooseen. Onneksi lomalaisilla on aikaa...


Royal Pavilion on itämaiseen tyyliin rakennettu entinen kuninkaallinen lomarakennus, jossa kuningas  Yrjö IV (1762-1830) vietti paljon aikaa etenkin prinssivuosinaan. Hän eli värikästä elämää keskittyen ruokaan, hevosiin (tallissa oli yli 60 hevosta) ja naisiin sekä pelaamiseen ja juhlimiseen, ja syrjäisessä Brightonissa hän sai rauhassa keskittyä intohimoihinsa.

Kuningatar Victorian noustua valtaan 1800-luvun puolessa välissä hovi lomaili enää harvoin Brightonissa. Rakennus avattiin yleisölle ja se toimi mm. basaarina, konserttisalina, sotasairaalana ja yksityiskotina.

Nykyiseen kuntoonsa rakennusta alettiin restauroida 1920, ja kunnostustöitä jatketaan edelleen. Useimmat huoneet on onnistuneesti ja upeasti kunnostettu Yrjö IV:n aikaiseen loistoonsa. Etenkin suunnaton keittiö kymmenine kuparikattiloineen, ruokasali, jossa syötiin sadan ruokalajin illallisia, ja henkeäsalpaava musiikkisali - astuessamme saliin huonevahti sanoi: "Wellcome to paradise!"

Taas hyödyimme vuokrattavista opaskuulokkeista - opimme historiaa ja kuninkaallista etikettiä!


lauantai 18. helmikuuta 2017

Surgery rooms and sunny parks

Vanha leikkaussali, jonka keskellä pieni, puinen leikkauspöytä.

Toista turistipäiväämme lämmitti keväinen aurinko - istuimme jopa hetken Thames-joen varrella kevätsäteistä nauttien. Aamupäivällä tutustuimme Old Operating Theatre -museoon London bridgen vieressä (täällä). Kyseessä on vanhin, alkuperäisellä paikallaan säilynyt leikkaussali, joka aikoinaan rakennettiin St. Thomasin sairaalan kirkon torniin ja jossa vuosina 1822-62 suoritettiin sairaalan leikkaukset. Alkuvuosina leikkaukset - usein erilaisia ambutaatioita - jouduttiin tekemään ilman nukutusaineita opiskelijoiden ja muiden kiinnostuneiden seuratessa amfiteatterimaisessa katsomossa. Paikka on karu ja arkinen - sterilien leikkausmenetelmien merkitystä ja yhteyttä leikkauksen jälkeisiin kuolemiin ei vielä ymmärretty. Mielenkiintoinen ja vierailunarvoinen pikku museo.

Lontoossa puistot ovat yleensä reheviä ja hyvin hoidettuja - helmikuussa löytyi jo ensimmäiset narsissit ja valkokukkaiset puut. Suuremmissa puistossa viihtyvät lapset, koirat ja lenkkeilijät, pienempien penkit täyttyvät puolenpäivän aikaan lähitoimistojen työntekijöistä, jotka nauttivat usein lounaansa puistoissa. Mekin istuimme Ukin kanssa ihmettelemässä puluja ja businessihmisiä kauniissa Hanover Square -puistossa ydin-Lontoossa Lontoontyttöä odotellessamme.

Iltapäivällä lounastimme kehutussa Pollen Street Social -ravintolassa Oxford Streetin kyljessä Mayfairissa (täällä). Iso ja valoisa, mutta yllättävän meluisa tila. Ystävällinen palvelu - ruokatilauksia tehdessä tarjoilijat ottivat kivasti kontaktia, mutta tämän jälkeen palvelu oli aika välinpitämättömiä. 

Tilasimme menuhintoihin verrattuna edullisen kolmen ruokalajin lounassetin 38 puntaa/henki. Odotuksemme olivat korkealla, sillä ravintola on 2011 palkittu yhdellä Michelin-tähdellä. Pettymykseksemme annokset eivät pystyneet kilpailemaan edellisten päivien huippuelämystemme kanssa Bucca di Lupossa (täällä) ja Clove Clubissa (täällä). Maittavimmat annokset olivatkin keittiön terveisenä tarjoillut pikkuyllätykset: alun pehmeänmakuinen sienikeitto ja lopun suussa sulava suklaaherkku. Ehkä keittiöllä oli huono päivä tai meillä liian suuret odotukset... 

Vaikuttaakohan brexit Oxfordin Streetin ainaiseen väenpaljouteen ja loputtomiin bussijonoihin :):)


Hanover Square in Mayfair, London

perjantai 17. helmikuuta 2017

Dickens, mormons and blossoms


Turistipäivä Lontoossa hurahti vauhdilla. Perinteinen brittiläinen breakfast with bacon, beans and scrambled eggs peribrittiläisessä hotellissa Bloomsburyssa. Rauhallista kaupunkilaisten tiirailua kaksikerrosbussin ikkunoista ja windowshoppingia Itä-Lontoossa. Pitkä ja herkullinen lounas Lontoontytön kanssa ihastuttavassa Clove clubissa Shoredichin entisessä kaupungintalossa (täällä). 

Iltapäivällä ehdittiin vielä Charles Dickensin kotimuseoon Doughty Streetillä (täällä), jossa kirjailija asui kaksi kirjallisesti tuottoisaa vuotta 1837-39 avioliittonsa alkuaikoina. Charles Dickens (1812-70) oli jo elinaikanaan arvostettu kirjailija ja Lontoon seurapiirien ilopilleri. Saatuaan vaimonsa Catherinen kanssa kymmenen lasta 45-vuotias Dickens ihastui nuoreen 18-vuotiaaseen näyttelijään Ellen Thernaniin ja erosi vaimostaan yli 20 avioliittovuoden jälkeen. Avioero oli 1800-luvun puolessa välissä skandaali, vaikka avioliiton ulkopuoliset suhteet olivat yleisiä. Catherine otti lähtiessään mukaan vain yhden lapsensa, muut jäivät Dickensin taloon Catherinen siskon hoitoon. Jos Dickensin kirjat ovat värikkäitä ja tapahtumarikkaita, niin oli kirjailijan elämäkin.

Tykkään kotimuseoista - niissä yhdistyy historia ja ajankuva mukavassa ja helposti omaksuttavassa muodossa yksityisen ihmisen ja perheen elämään. Kapea, viisikerroksinen (= basement, ground floor and first, second and third floor) koti edustaa tyypillistä hyvin toimentulleen viktoriaanisen ajan porvariskotia ylimmän kerroksen lasten- ja palvelijainhuoneineen ja kellarikerroksen viini- ja pesutupineen. Vuokrattavista kuulokeista saa kuunnella talon ja perheen tarinaa ihanalla, helposti ymmärrettävällä brittienglannilla.

Esillä oli myös Dickensin itsesuunnittelema esiintymispöytä (reading desk), jonka takaa hän luki otteita romaaneista sadoilla esiintymismatkoilla ympäri Britanniaa ja jopa Amerikassa ja Australiassa asti. Dickens oli aikalaisten mukaan karismaattinen esiintyjä "entire theatre company under one hat", ja halusi että yleisö näkee hänet kokonaan eikä vain ylävartaloa.

Museossa on kodikas pieni kuppila ja ihana vehreä sisäpiha, jossa tarkenimme hyvin istua jopa helmikuussa. Muurien suojaamalla pihalla pilkisti jo kevät - narsissit puskivat kukkapenkeistä ja kukkanuput heräilivät.

Illalla kävimme vielä Lontoontytön kanssa katsomassa Govent Gardenissa The book of mormons -musikaalia. Hyvät paikat ja näkyvyys, varsinkin kun edessäni istunut isopäinen mies poistui väliajalla. Ehdimme Tytön kanssa vitsailla toiveesta miehen katoamisesta, ja eipähän väliajan jälkeen ilmestynyt... Nautimme humoristisestä esityksestä, jossa "mormoniveljekset" joutuvat ensimmäiselle komennukselleen Ugandaan "alkuasukkaita käännyttämään". 

Mukava päivä rakkaassa seurassa kivassa kaupungissa!

torstai 16. helmikuuta 2017

Fossiilikalaa ja donitseja

 Fossil fish - sea bream charred in a sarcophagus of salt

Lontoon matkaa varten etsiskelin blogeista ja vanhoista lehtiartikkeleista tietoa Lontoon ravintoloista. Ja ravintoloitahan kaupungissa riittää. Yleensä olemme sattumalta päätyneet maukkaisiin paikkoihin, mutta tällä kertaa päätin varata netin kautta lounaspaikat valmiiksi neljälle päivälle. Yhteen valitsemistani paikoista nettivaraus ei onnistunut, mutta Lontoontyttö hoisi asian paikanpäällä perinteisesti puhelimella.

Eilen tutustuimme keittimestari Sami Tallbergin suosittamaan italialaiseen Bocca di Lupo -ravintolaan suojaisalla pikkukadulla aivan Piccadilly Circuksen vieressä (täällä). Pieni, rento ja kodikas perheravintola - oiva valinta. Olin varannut myöhäisen lounaan, joten listan suosituin annos eli simpukkarisotto oli jo loppu. Onneksemme, sillä muutoin emme olisi päätyneet valitsemaan jokaiselle omaa herkullista merilahnaa eli pomfrettia (sea bream). Pääruoaksi vaalealihainen kala oli valmistettu perinteiseen Välimeren tapaan suolapatsaan sisällä hiillostaen, jolloin kuori tulee kivikovaksi ja sisus jää herkullisen mehukkaaksi. Kalan kanssa Ukki ja Lontoontyttö tilasivat polentaa ja minä "whole round lettuce with lemon dressing". Että voi pelkkä salaatinlehti olla herkullista!

Alkuun herkuttelimme kielen vievällä merilahnacarpacciolla ja pehmeäkuorisilla friteeratuilla katkaravuilla. Jälkkäriksi Ukki ja Lontoontyttö valitsivat kotitekoista jäätelöä ja minä lihotin itseäni suklaatäytteisellä donitsilla, joka ensisilmäyksellä uumoili pettymystä, mutta avatessa ja maistaessa yllätti pehmeydellään ja "donitsimaullaan".

Nam - herkuttelua yhdelle päivälle koko rahan edestä! Eikä täysillä vatsoilla muuta enää jaksanutkaan kuin tuijottaa Ukin kanssa hotellihuoneessa Arsenaalin murskahäviötä Bayern Münchenille Mestareiden liigan välieräottelussa.

Sea bream carpaccio with orange and rosemary

Agnes's donut