Sorolla Andalusiassa

Joaquin Sorolla: Bailaora flamenca, 1914

Carmen Thyssenin taidemuseossa Malagassa (täällä) on vielä vajaat kolme viikkoa esillä Sorolla en Andalusia -niminen näyttely, jossa on esillä Joaquin Sorollan (1863-1923) Andalusiassa maalaamia maalauksia. Parikymmentä öljymaalausta mm. Malagasta, Granadasta ja Sevillasta kuvaten puutarhoja, meren rantoja ja flamencoa. 

Valenciassa 1800-luvun puolessa välissä syntynyt taiteilija jäi kaksivuotiaana orvoksi vuotta nuoremman siskonsa kanssa, kun molemmat vanhemmat kuolivat koleraan. Kasvattiperhe tuki pojan taideopintoja ja parikymppisenä poika lähti Valenciasta ensin Madridiin ja sitten maailmalle. Ja nousi nopeasti aikansa tärkeimpien elossa olevien maalareiden joukkoon. 

Tuottoisimpina vuosinaan 1900-luvun alussa Joaquin Sorolla maalasi satoja maalauksia vuodessa. Ja pääosin ulkoilmassa. Vuosina 1902-1918 hän kierteli kyliä ja rantoja mm. Andalusiassa, jolta ajalta myös Carmen Thyssenin museossa esillä olleet maalaukset olivat. 

Kaikki nämä parikymmentä maalausta ovat lainassa Madridissa olevasta Sorollan koti/taidemuseosta, joka on remontin takia suljettu ainakin kevääseen 2026. Paitsi yksi - Sevillassa vuonna 1914 maalattu, ratsain kulkeva seiväsmies Garrochista, joka kuuluu Carmen Thyssenin taidekokoelmaan.

Maalaukset olivat ihan kivoja, mutta yksikään ei minua täysillä sykähdyttänyt. Silti odotan innolla, josko ensi vuonna pääsen näkemään lisää Sorollaa, kun taiteilijan remontoitu koti/taidemuseo Madridissa avautuu…

Jardines de Carlos V (Carlos V:n puutarhat), Alcatzar de Sevilla, 1910

Paso de la Virgen del Rosario (Fuengirolan suojeluspyhimyksen kulkue), 1914

La Caleta (Caletan ranta), Malaga 1910

Garrochista (Seiväsmies), Sevilla 1914

California Malagassa

Pistin elämän risaiseksi ja vietin yhden päivän ja yhden yön Malagassa :) Vilkkaassa Helsingin kokoisessa kaupungissa, josta vierailu vierailulta alan pitää enemmän ja enemmän. Malaga onkin pikkuhiljaa kivunnut yhdeksi (nykyään) vähän matkustavan mummin lempikaupungeista…

Sunnuntaiaamuna eli eilen pakkasin sadetakin ja goretex-housut - hammasharjan ja oman tyynyn lisäksi - reppuun, ja suuntasin lähijunalla Malagaan. Eilen säästyin vielä (lähes kokonaan) sateelta, mutta tänään maanataina rankkasade alkoi heti aamiaisen jälkeen. Kaiken lisäksi tänä aamuna ilmoitettiin junalakosta, joten lähdin jo ennen puolta päivää tutkimaan, miten pääsen takaisin Fuengirolaan :)

Selvisi, että lakosta huolimatta junia kulki harvakseltaan, joten pääsin kuin pääsinkin onnellisesti - tosin hitaasti ja ruuhkaisesti - takaisin Ukin kämpille. Ja tyytyväisenä lyhyeen kaupunkilomaani. 

Erityisen tyytyväinen olin pieneen, parinkymmenen huoneen Hotel Californiaan lähellä kaupungin härkätaisteluareenaa ja La Malaguetan rantaa. Valitsin hotellin, koska viime viikolla käydessäni Englantilaisella hautausmaalla (täällä) kävelin rakennuksen ohi, ja ihastuin. California näytti juuri minunlaiselta hotellilta, ja sitä se olikin :) 

Kodikas, rauhallinen, ystävällinen, siisti ja viihtyisä. Ja sopivan pieni :) Yhteisten tilojen nurkissa vanhoja tavaroita, jotka kertoivat hotellin lähes 70-vuotiaasta historiasta. Hotelli nimittäin on perustettu jo 1950-luvulla entiseen porvariskotiin aikansa luxus-hotelliksi, ja nykyään se on kahden tähden boutique-hotelli :) Ja kaiken kukkuraksi sain huoneen, jonka ikkuna lähes peittyi viereisessä rinteessä kasvavan ihmepensaan kukista. Voisko ihanammin päivän enää alkaa…

Tykkäsin myös hotellin aamiaisesta, joka tarjoiltiin erittäin ystävällisesti ja huomaavaisesti pöytiin. Ei mitään erikoisjuttuja, mutta kokonaisuus viehättävä ja täyttävä. Sämpylää, kroisanttia, juustoa, makkaraa, maustamatonta jugurttia, hedelmiä, munakokkelia ja vastapuristettua appelsiinimehua.

California vei sydämeni. Tosin alkuun en edes meinannut löytää omaa huonettani, joka oli ylimmässä eli viidennessä kerroksessa kapean ja sokkeloisen käytävän viimeisessä mutkassa :)

Näkymä viidennen kerroksen huoneestani :)

Hotellin kirjastossa oli valokuva vuodelta 1904, 

jolloin rakennus valmistui vauraaksi porvariskodiksi.

Pertin polut

Ostin Fuengirolan Puoti-nimisestä suomalaiskaupasta vuonna 2022 julkaistun patikointioppaan - Pertti Korpela: Vamos - Aurinkorannikon uusi patikkaopas. Kirjassa on kuvailtu ja opastettu 21 Espanjan etelärannikolla ja läheisessä vuoristossa kiertelevää kävelyreittiä. 

Reittien vaikeustaso vaihtelee helposta vaativaan. Vaikeustaso, samoin kuin reitin pituus ja kesto sekä se, montako sataa metriä reitillä on nousua/laskua, on merkattu jokaisen reittiselostuksen alkuun. Ja kirjan mukaan suurin osa kävelyistä kulkee selvillä poluilla. Reitit on myös pyritty valitsemaan niin, että ne on saavutettavissa julkisilla liikennevälineillä. 

Pertti Korpela on Kemissä asuva tietokirjailija, joka on harrastanut patikointia 1990-luvulta ja kirjoittanut useita patikointi- ja retkeilyoppaita Espanjan lisäksi mm. Lapista. Korpelan mukaan vaativimmatkin Vamos-kirjassa kuvatut reitit onnistuvat keskikuntoiselta kävelijältä…

Olen lueskellut kirjaa - sohvalla :) Luettaessa kirjan reittiohjeet tuntuvat aika monimutkaisilta eikä niin selkeiltä, en kuitenkaan ole kokeillut niitä tositilanteessa. Ainoa reitti, jonka toistaiseksi olen kävellyt, on ensimmäisenä kuvattu reitti - Lankkusiltaa hiekkadyyneille. Ja senkin kuljin Aurinkorannikon seurakunnan vaellusryhmän kanssa (täällä), jolloin en tarvinnut kirjan ohjeita :)

Toivottavasti Aurinkorannikon Senderos y caminos - reitit, polut ja tiet - tulevat minulle lähivuosina vielä tutuiksi. Ja ehkä Vamos-kirjan opastuksella… Toivossa on hyvä elää :)

Kirjassa kuvataan nämä 21 vaellusreittiä.

Italialaista Espanjassa

Spaghetti negro frutti de mare

Yksi mieluisista aamupäivän kahvipaikoistamme Fuengirolassa on rantakadulla - Sohailin linnan päässä - oleva, italialaisperheen pitämä La corte italiana, jonka olen maininnut lyhyesti parissa aiemmassa postauksessa  (täällä ja täällä). Tänä vuonna olemme pari kertaa kokeilleet kyseistä kahvila/ravintolaa myös lounasaikaan, emmekä ole pettyneet. La corte italianahan on ainakin näin ”talvikaudella” auki vain aamusta kello viiteen iltapäivällä.

Viikko sitten maistelimme Ukin kanssa kuppilan pasta-annoksia, ja olimme molemmat tyytyväisiä. Etenkin Ukin mereneläviä sisältävä spagettiannos oli kuulemma superherkkua. Ja siltä se näyttikin. Isojen katkarapujen, sinisimpukoiden ja mustekalan palojen alta tuskin edes näkyi alla olevaa mustaa spagettia :) 

Myös minun simpukkaspagettini oli hyvää, mutta ei se vetänyt vertoja Siskon kanssa Cannesissa syömällemme Spaghetti con vongolelle, johon simpukkaspagettejani aina vertaan :) Eikä tuon voittanutta varmaa tulekaan, sillä aika kultaa muistot - Cannesin herkuttelustahan on jo lähes kuusi vuotta (täällä). 

Josko vielä ennen paluutani keväiseen (?) Suomeen saisin kokeiltua myös La corte italianan sinisimpukoita. Toista meren herkkua, josta ehdottomasti paras muistoni on lähes kymmenen vuoden takaa, kun Ukin kanssa kävimme Corunassa Luoteis-Espanjassa ja kiersimme autolla rannikon pikkukyliä (täällä). Ja jokaisessa sai ”maailman parhaita simpukoita”, varsinkin kun oppaana toimi alueella tuolloin asunut Lontoontyttömme. 

Kirjoitan, jos saan simpukka-aikeeni toteutettua…

Pitsapohjaan tehty ”Pan y ajo” oli herkkua - etenkin kylmänä :)

Mozzarellaa, tomaattia ja rucolaa.

Konsulin kappeli

Näyttävintä pienessä kirkossa on julkisivun neljä doorilaista pylvästä ja kaunis kuviointi sisääntulon kivetyksessä. Itse kirkkosali sen sijaan on pelkistetty ja konstailematon, ja alttaritaulunakin on vain pieni ja vaatimaton ristiinnaulitun kuva. 

Kyseessä on St. George’s Anglican Church -niminen kirkko Malagan englantilaisella hautausmaalla (täällä). Rakennus valmistui 1840 hautausmaan kappeliksi vajaat kymmenen vuotta hautausmaan toiminnan alettua ja vasta vuonna 1890 se vihittiin kirkoksi. 

Hautausmaan ja sen kappelin puuhamiehenä toimi silloinen Iso-Britannian konsuli William Mark (1782–1849), joka perheineen oli asunut Malagassa vuodesta 1816 lähtien. Tänä aikana hän oli useamman kerran törmännyt tilanteeseen, jossa hänen kuolleelle ystävälleen ei ollut löytynyt kaupungista hautapaikkaa. Malagassa oli vain katolisia hautausmaita eikä näille saanut haudata ei-katolisia vainajia. 

Ei-katoliset vainajat piti haudata yöaikaan ”salaa” ja useimmiten paikaksi valikoitui helposti kaivettava rantahiekka. Mark yritti vuosia vaikuttaa asiaan, ja lopulta hän sai luvan perustaa silloisen kaupungin muurien ulkopuolelle anglikaanisen hautausmaan. Ja English Cemetery (täällä) - Manner-Espanjan vanhin ei-katolinen hautausmaa - perustettiin vuonna 1830.

Nykyään sekä hautausmaa että kirkko ovat säätiön - Fundation Cementerio Ingles de Malaga - omistuksessa ja toimivat lähinnä vapaaehtoisvoimin ja lahjoitusvaroin. Minuakin hautausmaalla opasti mukava ja ystävällinen nuori nainen, joka mielellään vastaili ulkomaalaisen outoihinkin kysymyksiin :)

Missasin Aarnen

Malagan englantilaiselle hautausmaalle (täällä) on englantilaisten ja anglikaaniuskoisten rinnalle haudattu useita muunmaalaisia ja muihin kirkkokuntiin kuuluvia vainajia. Heidän joukossaan on myös yksi Suomen kansalainen Aarne Haapakoski.

Aarne Haapakoski (1904-1961) oli kirjailija ja toimittaja, joka tuli paremmin tunnetuksi Outsider-nimimerkillä. Outsiderin kynästä ovat peräisin mm. 1940- ja 1950-luvuilla kirjoitetut Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailut, joista myöhemmin tehtiin myös suosittu kuunnelmasarja Yleisradiolle.

Se, että Haapakoski haudattiin Malagaan, oli sattuma. Talvella 1961 hän oli vaimonsa kanssa lomamatkalla Lontoon kautta Malagaan. Aarne sairastui jo menomatkalla ja kuoli sydänkohtaukseen pari päivää Malagaan saapumisen jälkeen. 

Hautajaisten järjestelyissä auttoi Espanjassa vuodesta 1947 asti asunut ystävä, Suomen armeijan entinen vakoilueversti Reino Hallamaa (1899-1979). Englantilainen hautausmaa taas oli ainoa paikka Malagassa, jonne saattoi haudata ei-katolisia vainajia. 

Mennessäni hautausmaalle tiesin, että Aarne Haapakoski on sinne haudattu. Mutta en tiennyt, missäpäin hautausmaata kirjailijan hauta sijaitsi. Kiertelin pitkään ympäri pientä ja kaunista hautausmaata (täällä), mutta Haapakosken hauta jäi löytymättä…

Mennessäni hautausmaalle sain lipun oston yhteydessä hautausmaan kartan, johon oli merkattu kymmenkunta alueen merkittävintä hautaa. En kuitenkaan edes vilkaissut karttaa, sillä pidin itsestään selvänä, että suomalaisen kirjailijan hautapaikkaa ei siinä kuitenkaan mainittaisi. Ja Aarne jäi minulta löytymättä…

Vasta illalla Ukin kämpillä tutkin karttaa tarkemmin. Ja huomasin, että nimi Aarne Viktor Haapakoski ”Outsider” ja hänen hautapaikkansa mainittiin kymmenen muun, lähinnä englantilaisen vaikuttajan tapaan :)

Kuvan yläreunassa näkyy Aarne Haapakosken nimi, josta on vedetty viiva hänen haudalleen.

Conchas y buganvillas

Löysin Malagasta ihastuttavan ja jännittävän hautausmaan :) Asia, jota en itsekään alkuun meinannut uskoa, sillä vähäiset kokemukseni espanjalaisista hautausmaista ovat olleet huonoja, ellei jopa karseita (täällä). 

Luin tästä Malagan härkätaisteluareenan läheisyydessä olevasta englantilaisesta hautausmaasta netistä. Rinteeseen rakennettu, pieni hautausmaa on perustettu lähes 200 vuotta sitten ja nykyään siellä on tilaa vain polttohaudattaville vainajille. Pitihän minun - ennakkoluuloistani huolimatta - mennä tuota katsomaan :)

Onneksi menin, sillä hurmaannuin täysin. Nykyään ympäröivien kerrostalojen puristuksissa oleva hautausmaa oli paitsi hautausmaa, niin mitä ihanin englantilainen maisemapuutarha - luonnonmukainen, rönsyilevä ja mummolamainen. Ja talvikauden sateiden ansiosta lukuisat puut ja pensaat vihersivät ja monenväriset kukat kukkivat. Etenkin lilanpunaisia ihmeköynnöksiä - espanjaksi buganvillas - tuntui kiipeilevän kaikkialla. 

Kukkarunsauden lisäksi törmäsin hautausmaalla outoihin hautoihin, jollaisia en ollut ennen nähnyt. Hautoihin, jotka olivat kokonaan päällystetty betoniin painetuilla simpukankuorilla - espanjaksi conchas. Simpukankuorihautoja oli ensisijaisesti hautausmaan vanhimmalla alueella, jonne haudatut vainajat olivat kuolleet 1800-luvulla. Alueella oli myös silmiin pistävän paljon pieniä hautoja, joihin oli haudattu lapsia - joihinkin jopa kolme samasta perheestä. 

Hautausmaan infosta ostamassani esitteessä kerrottiin, että 1800-luvulla hautoja on saatettu peittää simpukankuorilla muistuttamaan kotimaan englantilaista puutarhoista, joissa simpukoita siihen aikaan käytettiin paljon koristeluun. Lisäksi netistä löysin tiedon, että mm. Texasissa ja sen lähiosavaltioissa vanhoilta hautausmailta on löytynyt samanlaisia simpukoilla päällystettyjä hautoja, ja ne on usein liitetty saksalaisten uudisraivaajien tapoihin. Lukuisat lapsivainajat taas viitannevat 1800-luvulla Euroopassa riehuneisiin tartuntatautiepidemioihin…

Cochas y buganvillas - simpukankuoria ja ihmekäynnöksiä. Mielenkiintoista ja kaunista. Ja valokuvauksellista :)

Leijonien vartioima portti johtaa englantilaiselle hautausmaalle ja pienelle Saint George -kirkolle. 

Hautausmaalle on haudattu yli tuhat vainajaa ja nykyään se jää kerrostalojen keskelle.

Hautausmaan vanhin osa ympäröitiin jo 1800-luvulla muurilla.

Vanhimmat haudat oli päällystetty simpukan kuorilla.

Mary Anne 10.12.1930 - 20.6.1967

Sadepäivien herkkua

Löysin uuden (super)makean herkun Fuengirolasta :) Olen usein Murun kanssa kävellyt Reina Ana -aamupalakahvilan (täällä) vieressä olevan Ana Luisa -nimisen leipomon ohi. 

Viime viikolla Aurinkorannikolla riitti sateisia päiviä, mutta säästä riippumatta Muru piti ulkoiluttaa. Onneksi meillä molemmilla on sadetakit pakattu matkaan :) Yhtenä tällaisena sadepäivänä pistäydyimme - Murun kanssa - ensimmäistä kertaa sisällä tuossa leipomossa. Ja yllätyin positiivisesti.

Kahden naisen pitämässä kaupassa myytiin monenlaista leipää, pullaa ja leivonnaista. Osin erilaisia kuin turistikatujen kahviloissa ja leipomossa, ja positiiviseen suuntaan erilaisia :) Enemmän espanjalaista ja enemmän perinteisempää - ja paljon omatekoista. Tai näin minusta ainakin tuntui, vaikka tutustuminen maan ruokaperinteeseen on vasta lapsenkengissä…

Valitsin kämpille vietäviksi köyhiä ritareita muistuttavat, sokeripäällysteiset neliöherkut. Myöhemmin minulle selvisi, että kyseessä on perinteinen espanjalainen pääsiäisherkku Torrijas, joista on useita variaatioita. Ana-Luisassa myytiin kaksikerroksisia ritareita, joiden välissä oli sitruunakreemiä (?). Seuraavana päivänä myynnissä oli yksinkertaisia vaihtoehtoja sekä sokerilla että hunajalla kuorrutettuna - ja pitihän niitäkin maistaa :) Ja kolmantena ranskanleivän näköisiä viipaleita…

Netistä selvitin, että neliöherkut valmistetaan - kuten köyhät ritarit - vaaleasta leivästä, joka kastetaan maitoon tai vaihtoehtoisesti makeaan viiniin ja voidellaan kananmunalla. Tämän jälkeen ne paistetaan oliiviöljyssä ja pyöritetään sokerissa tai hunajassa. Kaupoissa kuulemma myydään vartavasten tähän tarkoitukseen valmistettua vuokaleipää :)

Ja sateinen päiväni muuttui heti paljon aurinkoisemmaksi…

Panaderia Ana Luisa Av. Condes de San Isidro -kadulla lähellä Sohailin linnaa.

Kukkia, kiviä ja koiria

Kävin Fuengirolassa toimivan suomalaisen matkatoimiston Meriaturin bussimatkalla Cordobassa. Koko päivän kestävän retken pääkohde oli Cordoban kuuluisa katedraali La Mezquita (täällä), enkä lounaan syötyäni paljoa muuta ehtinyt kaupungista nähdäkään :) 

Lyhyt hetki ennen ja jälkeen opastettua vierailua Mezquitassa oli ns. omaa aikaa. Käytin ne hetket kiertelemällä isoa ”moskeijaa” ulkopäin ja tutustumalla rakennuksen sisäpihaan (täällä). Sekä kävelemällä Mezquitan lähellä olevilla vanhankaupungin pikkukujilla ja kurkkailemalla kujien sisäpihoille. 

Luin netistä, että Cordoban vanhakaupunki on Espanjan suurin ja että siellä on erityisen viehättäviä sisäpihoja eli patioita. Vaikka aikaa oli vähän ja otokseni pieni, tulin vakuuttuneeksi patioiden viehättävyydestä. Kävelyreitilleni osui mm. Meryam-nimisen nahkaverstaan kukkien täyttämä, kaksiosainen patio Encarnacion-kadulla. Mutta vanhankaupungin koko jäi varmistamatta… 

Törmäsin myös kahteen isännän kanssa päiväkahvilla olleeseen söpöliiniin :)

’

Kaunista kivetystä Mezquitan sisäpihalta.

Katedraali moskeijassa

Cordobassa oleva (espanjalaisittain) La Mezquita on entinen islamilainen moskeija ja nykyinen katolinen katedraali, jossa edelleen toimitetaan viikottaisia (jos ei jopa päivittäisiä) jumalanpalveluksia. Se on myös kaupungin merkittävin turistinähtävyys ja pääasiallisin syy, miksi pari miljoonaa matkailijaa tulee vuosittain tähän noin 300 000 asukkaan kaupunkiin Pohjois-Andalusiaan.

Katedraali on hämmentävä kokemus. Varsinkin parinkymmenen hengen opasryhmän kanssa koettuna vierailu ei minulle ollut niin suuri elämys kuin etukäteen olin lukemani perusteella kuvitellut. Mutta ehdottomasti näkemisen ja kokemisen väärtti :)

Saavumme suomalaisryhmän kanssa katedraalin alueelle vanhaa ja pitkää kivisiltaa - Puente Romano - pitkin. Nimensä mukaisesti silta on rakennettu 100 eaa, jolloin koko Iberian niemimaa oli roomalaisten hallussa. Lähestyessäni aluetta en heti hahmota, että edessä oleva vaaleankeltainen kivimuuri on juuri se kuuluisa Katedraali/moskeija, jota olen odottanut. Vasta muurin juurella tajuan, mitä näen. Ulospäin itse moskeija näyttäytyy vaatimattomana kivimuurina, ja kauempaa rakennuksesta hahmottaa oikeastaan vain sen keskelle myöhemmin rakennetun jykevän katolisen katedraalin. 

Ennen opastettua käyntiä sisällä Mesquitassa meillä on tunti vapaata aikaa. Hyvä näin, sillä tykkään, kun saan omassa rauhassa kiertää moskeijaa ulkoa ja kurkistella neljästä eri ovesta sisään isolle sisäpihalle. Ja yrittää hahmottaa koko valtavaa rakennuskompleksia. 

Mezquita koostuu pylväskäytävien ympäröimästä, appelsiinipuiden ja palmujen varjostamasta sisäpihasta sekä lähes ikkunattomasta rukoussalista. Tavanomaisista moskeijoista rakennus eroaa siinä, että sen rukoussalin keskelle on rakennettu katolinen kirkko tai katedraali, ja rukoussalinkin puolella on lukuisua kristinuskon symboleja, kuten pyhimysten kuvia ja krusifiksejä.

Islaminuskoisten arabien - joita Iberian niemimaalla kutsuttiin maureiksi - hallitessa aluetta 700-luvulta 1400-luvun lopulle Cordoba oli heidän hallinnollisen ja uskonnollisen elämänsä keskus. Minulle uutta tietoa oli se, että muslimien valtakaudella Cordobasta kehittyi myös sivistyksen keskus ja yksi koko silloisen maailman merkittävimmistä kaupungeista.

Kaupungin alkaessa kasvaa 700-luvun lopussa arabihallitsijat rakennuttivat sinne moskeijan, jota seuraavien parin sadan vuoden aikana laajennettiin kolmasti. Nykyisen kokonsa rakennus saavutti vuonna 987.

Myöhäiskeskiajalla kristityt alkoivat vallata Iberian niemimaata uudelleen itselleen. Cordoban kalifaatti vallattiin arabeilta vuonna 1236 ja lähes saman tien muslimien rakentama moskeija vihittiin katoliseksi katedraaliksi. Vasta pari sataa vuonna myöhemmin vuonna 1523 moskeija/katedraalin keskelle alettiin rakentaa uutta kirkkoa. Miksi entinen moskeija säilytettiin? Kysymys, johon ei löytyne selkeää vastausta. 

Huolimatta siitä, että Mezquitassa on edelleen paljon islamin uskon merkkejä, suuren rakennuksen missään osassa ei nykyään saa harjoittaa islamilaista uskontoa. La Mezquita on pyhitetty ainoastaan katoliselle uskolle. 

Upeinta Mezquitassa on kävellä valtavassa, vanhassa rukoussalissa ja ihailla yli 800 pylvästä, jotka kannattelevat taidokkaasti rakennettuja kaksoiskaaria ja kattorakennelmia. Noita valkoisella kalkkikivellä ja punatiilillä raidoitettuja kaksoiskaaria. Ja käsityönä valmistettuja pylväitä, jotka on tehty graniitista, marmorista ja mm. rautaoksidin punaiseksi, vihreäksi ja keltaiseksi värjäämästä jaspiksesta.

Oudointa Mezquitassa on yhtäkkiä - rukoussalin ja pylväsviidakon keskellä - huomata, että on ikään kuin vaivihkaa tullut keskelle katollista kirkkoa. Puisia penkkirivejä, valtavia urkuja ja pyhäinkuvia - kaikkea, mitä islamilaisesta rakennuksesta ei pitäisi löytyä. Ja jos haluaisi mennä (vain) katoliseen kirkkoon, sinne joutuu kävelemään entisen moskeijan rukoussalin läpi…

Uskontoa ja arkkitehtuuria - historiaa ja käsityötä. Mielenkiintoinen ja kiehtova, mutta myös aika kaoottinen yhdistelmä :)

Islamilaisen ja katolisen uskon symboleja rintarinnan eli

seinällä katkelmia koraanista ja kaaren alla krusifiksi.

Mihrab eli syvennys, jonka pitäisi osoittaa Mekkaan eli muslimien rukoussuuntaan.

Mezquitassa se on suunnattu 17 astetta Mekan ohi, mitä historioitsijat ovat selittäneet eri tavoin.

Islamilaisia kaksivärisiä kaksoiskaaripylväitä.

Mm. katolisia maalauksia löytyy rukoussalin puolelta.

Vasemmalla entisen moskeijan pylväskaaria ja 

oikealla katolisen kirkon kirkkosalia ja puukoristeisia kuorotuoleja sekä komeat urut.

Katolisen katedraalin koristeellinen kuori eli alttarisyvennys

Piirroskuvasta näkyy hyvin alkuperäisen moskeijan sisäpiha ja rukoussali,

jonka keskelle myöhemmin rakennettiin katolinen kirkko/katedraali.

Vasemmalla muuriin rakennettu minareetti, joka myöhemmin muutettiin kirkon kellotorniksi. 

Puutarhamaiselle sisäpihalle pääsee ilmaiseksi, mutta rukoushalli/katedraalli on maksullinen.

Roomalainen vanha silta Puente Romano on 331 metriä pitkä.

Guadalquivir-joen toisella puolella näkyy entisen moskeijan rukoussalia (tai sen muuria)

ja sen keskelle 1500-luvulla rakennettu katolinen katedraali.