Bussilla Poriin

Eilen eli lauantaina olin mukana Gallen-Kallelan museon ystävien järjestämällä bussimatkalla Poriin, jonka päätarkoitus oli vierailla Juseliuksen mausoleumissa. Väliin rankastakin sateesta huolimatta koko päivän kestänyt reissu oli ehdottomasti matkan väärtti :)

Pohjoismaiden ainoan mausoleumin rakennutti varakas porilainen liikemies Fritz Arthur Juselius (1855-1930) 11-vuotiaana kuolleen tyttärensä Sigridin (1887-1898) hautakappeliksi. Käppärän hautausmaalla oleva, ulkoapäin pientä kirkkoa muistuttava rakennus valmistui keväällä 1902 ja sen suunnitteli tunnettu kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck (1854-1929). 

Vaikka ”kirkkorakennukseksi” mausoleumi oli pieni, niin hautamuistomerkiksi se oli hämmentävän suuri - huomattavasti suurempi kuin olin odottanut. Wikipediasta luin, että mausoleumi on ”hautarakennus, joka on pystytetty rikkaalle tai merkittävälle henkilölle”. Hautakappeliksi taas kutsutaan ”hautausmaalla sijaitsevaa erillistä pientä rakennusta, jonka holviin on haudattu usein saman suvun jäseniä” :) Nykyään Porin mausoleumia ylläpitää Sigrid Juseliuksen säätiö.

Merkittävän Juseliuksen mausoleumista tekee ainakin kaksi asiaa. Se pystytettiin nuoren tytön eikä suurmiehen - kuten useimmat mausoleumit - muistoksi ja sen sisällä voi ihailla Akseli Gallen-Kallelan (1865-1931) suunnittelemia upeita seinä- ja kattofreskoja. Vuosina 1901-1903 Akseli avustajineen maalasi rakennuksen seinille kuusi suunnittelemaansa freskomaalausta. Taiteilijan kerrotaan sanoneen, että maalaukset kuvaavat ”Suomen kansan kulkua elämän harjua pitkin Tuonelan syliin”. Jokaisessa freskoissa esiintyy myös jokin kuolemaa symbolisoiva hahmo.

Freskot ovat rakennusten seiniin tai kattoon maalattavia kuvia, joissa väriaine sivellään suoraan pinnan kosteaan laastiin. Näin maalauksesta tulee ikäänkuin pysyvä osa rakennusta.

Gallen-Kallela suunnitteli ja maalasi myös mausoleumin keskihuoneen yläseinissä olevat Paratiisi- ja Kosmos-nimiset freskot sekä kahdeksansakaraisen, luontoaiheisen kattofreskon, joka maalattiin yli kymmenen metrin korkeuteen.

Gallen-Kallelan suureksi pettymykseksi ja kauppaneuvos Juseliuksen harmiksi mausoleumin freskot alkoivat rapistua lähes heti niiden valmistumisen jälkeen. Tämän sekä rakennuksen laajojen kosteusvaurioiden takia mausoleumia alettiin korjata 1930-luvun alussa. Korjaustöiden yhteydessä syttyi kuitenkin kohtalokas tulipalo, joka tuhosi hautakappelin sisäosat lähes täysin eikä seinille maalattuja freskoja saatu pelastettua. Tulipalo syttyi Akselin kuolinvuonna 1931, mutta ehkä hänen onnekseen vasta taiteilijan (ja myös Juseliuksen) kuoleman jälkeen :)

Lähes välittömästi Sigrid Juseliuksen säätiö päätti ryhtyä kunnostamaan tuhoutunutta mausoleumia alkuperäiseen asuunsa. Seinäfreskojen toisinnot maalasi Akseli Gallen-Kallelan poika taidemaalari Jorma Gallen-Kallela (1898-1939) isänsä lukuisten säilyneiden luonnosten perusteella. Toisinnot toteutettiin irtofreskoina, jotka Jorma maalasi Lallukan taiteilijakodissa (täällä) sijaitsevassa ateljeessaan Helsingissä.

Uudet kattofreskot maalasi taiteilijat Oskari Niemi (1886-1964) ja Paavo Leinonen (1894-1964) alkuperäisiä jäljitellen. Ja Gallen-Kallelan oppilas, apulainen ja ystävä kuvanveistäjä Alpo Sailo (1877-1955) toteutti pronssisen ulko-oven Akselin vuonna 1917 laatiman, mutta silloin toteuttamatta jääneen suunnitelman mukaan.

Ikkunoissa nykyään olevat yksinkertaiset lasimaalaukset suunnitteli ja toteutti Bruno Tuukkanen (1891-1979). Sen sijaan hautakappelin eteisessä alkujaan olleita Pekka Halosen (1865-1933) suunnittelemia ja maalaamia freskoja ei tulipalon jälkeen enää maalattu uudelleen.

Juseliuksen mausoleumi hämmentää ja ihmetyttää. Koristellun pronssisen ulko-oven ja hämärän eteisen kautta astutaan kryptan yläpuoliseen tilaan - keskihuoneeseen, jonka lattiassa on viisimetrinen pyöreä aukko. Vaalean marmoriaidan reunustamasta aukosta näkyy alas kryptaan eli hautaholviin, jonka keskellä on valkoisesta marmorista valmistettu sarkofagi. Sarkofagin (hauta-arkun uloin kuori) koosta ei voisi päätellä, että sen sisällä lepää vain 11-vuotiaan tytön balsamoitu ruumis.

Pienessä hautakappelissa kävellessä ja katsellessa aistii paljon kauneutta, mutta tuntee myös suuren surun - kahden nuoren isän tuskan pienten tyttäriensä kuolemasta. Nelikymppinen Fritz oli juuri menettänyt Sigridin - ainoan elossa olleen lapsensa - ja pari vuotta aiemmin vain kolmekymppinen Akseli oli joutunut hyvästelemään neljävuotiaan esikoistyttärensä Marjatan. 

Jos vain mahdollista, mausoleumiin kannattaa tutustua yksin tai pikkuporukalla eikä ison ryhmän kanssa, kuten minä tein. Kolmisenkymmentä ihmistä täyttää herkästi pienen hautakappelin kokonaan, jolloin freskoja on vaikea esteettä nähdä ja rauhakin on herkästi tipotiessään. Huolimatta siitä, että kaikki yrittävät liikkua ja jutella hiljaa ja häiritsemättä. 

Kaikkinensa Sigridin mausoleumi on upea kokonaistaideteos, jonka takia kannattaa ainakin kerran elämässään matkustaa vaikka Helsingistä Poriin :)

Sisääntulon yläpuolella oleva Kosmos-niminen fresko

Pohjakerroksen kryptassa olevan marmoriarkun päälle 

on tikkukirjaimin kirjoitettu SIGRID.

Kuoriosan yläpuolella oleva Paratiisi-niminen fresko

Näkymä kappelin kuorihuoneesta. 

Keskellä oleva marmorikaide ympäröi aukkoa, josta näkyy alas kryptaan ja Sigridin sarkofagi.

Valokuvasta näkee, miten vaikea seinäfreskoja oli valokuvata kännykällä. 

Valokuvasi niitä mistä suunnasta tahansa, 

kuvissa näkyi aina heijastuksia ihmisistä ja/tai ikkunoista tai muista rakenteista.

Vas. olevan freskon oikeaan reunaan taiteilija on maalannut itsensä muurauslasts kädessä.

Yhden seinäfreskon nurkkaan on maalattu 

Akseli Gallen-Kallelan lapset Kirsti (1896-1989) ja Jorma (1898-1939).

Toisen seinäfreskon alareunasta löytyy silinterihattuinen kuolema.

Alpo Sailo työsti pronssiset ulko-ovet Gallen-Kallelan alkuperäisten luonnosten pohjalta.

Sigrid 11-vuotiaana vuonna 1898

Akseli Gallen-Kallela avustajineen maalaamassa yhtä kuudesta seinäfreskosta.

Hylätty Hanken

Merimiehenkatu 11

Asun Helsingissä ollessani Punavuoressa ja kävelen usein yksin tai Muru-koiran kanssa alueella Punavuori-Ullanlinna-Eira-Kaivopuisto-Kaartinkaupunki. Retkilläni saan ihailla sekä merenrantaa (mm. täällä), vehreitä kaupunkipuistoja (mm. täällä) että alueen lukuisia vanhoja ja kauniita rakennuksia (mm. täällä).

Olen usein jäänyt ihastelemaan mm. Merimeihenkadun ja Laivurinrinteenn risteyksessä olevaa rosanväristä nelikerroksista kivitaloa. Ja ihmetellyt, mikä tuo kauniisti entisöity rakennus on tai on ollut. 

Asia selvisi tietenkin netistä. Rakennus valmistui vuonna 1915 kauppakouluksi. Vuosina 1915-1953 siinä toimi Ruotsalainen kauppakorkeakoulu ja tämän edeltäjä Högre Svenska Handelsläroverket, josta vuonna 1927 tuli virallinen korkeakoulu eli Svenska handelshögskolan. Puhekielessä koulu tunnettiin ja tunnetaan edelleen nimellä Hanken - nimi, joka vuonna 1997 virallistettiin osaksi sen nimeä eli Hanken Svenska handelshögskolan.

Rakennuksen suunnitteli arkkitehdit Emil Fabritius (1874-1949) ja Valter Jung (1879-1946). Jälkimmäisen veli oli myös (ehkä pikkuveljeään tunnetumpi) arkkitehti Bertel Jung (1872-1946) ja tytär tunnettu tekstiilitaiteilija Dora Jung (1906-1980). 

Hankenin muutettua nykyiselle paikalleen Etu-Töölöön Runeberginkadulle Punavuoren rakennus on ollut muun muassa suojelupoliisin käytössä.Tämän enempää en sen nykytilanteesta saanut selville ja tänä päivänä entinen Hanken näyttää ihmeen autiolta ja tyhjältä. Mitä lie kätkee sisäänsä…

Etsi Dora :)

Dora-koira rakastaa maata pitkässä heinikossa. 

Opiskelijatytön ollessa Merimaskussa koira viettää kaikki päivät 

pitkässä liassa maalaistalon pihalla. 

Ja nauttii hiljaisuudesta ja rauhasta, kuten emäntänsäkin :)

Tori Turuus

Taas tuli piipahdettua Lontoontytön kanssa Turun kauppatorilla. Se lumoaa edelleen, vaikka parin vuoden suurremontti on myllännyt torin vakiintunutta ja tuttua järjestystä. 

Onneksi torilla on säilynyt ainakin osa ”pienmyyjistä”, jotka ymmärtääkseni myyvät edelleen oman pientilansa tuotteita - ”aamulla poimittua suoraan pöytään” -periaatteella. Nykyään nämä myyjät on sijoitettu torin keskelle, kun he ennen remonttia olivat parissa rivissä Wiklundin tavaratalon ja Kauppiaskadun puolella. Tuntuu kuin heitä nyt olisi aiempaa vähemmän, mutta edelleen heiltä saa (aina) tuoretta ja hyvää, ja edelleen mansikat tuntuvat loppuvan heti aamulla.

Värikäs ja runsas tori, jossa pyrin piipahtamaan aina kun kesällä käyn Turun keskustassa. Blogiinkin on tullut kirjoitettua niin torin herkullisista antimista (täällä) kuin torin kahviloista ja ravintoloista (täällä ja täällä). 

Nytkin pistäydyimme Tyttären kanssa Cafe Einossa kahvilla, ruisleivällä ja Jymy-pehmiksellä…

Loven loma loppui

Lontoontytön Love-kissa (lausutaan luu-ve :) palasi eilen emäntänsä luokse ja runsaan viikon loma Ukin hoidossa loppui. Ihanan ihmisystävällinen sisäkissa, joka viihtyi mökillä. Kissa nautti jahdata mökin sisälle eksyneitä muurahaisia ja muita ötököitä, katsella isoista ikkunoista pihan ja viereisen järven tapahtumia sekä kiipeillä kirjahyllyissä ja vaatetangoissa (täällä). 

Onneksi törmäämme taas heti huomenna, kun ajan alkuviikoksi Tyttärien Tilalle Merimaskuun hoitamaan toisen tyttären nuorimmaista - nelikuista hymypoikaa :)

Kahvia tutusti

Punavuoressa asuessa tulee usein käytyä Korkeavuorenkadun Succes-kahvilassa. Pienuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - se on ulkopöytineen lähistöllä asuvien ullanlinnalaisten olohuone ja kauempaa tulijoiden viikonloppukohde. Perinteinen kuppila, joka on ollut samassa paikassa ja saman perheen omistuksessa vuodesta 1957 lähtien. 

Succesissa viihtyvät niin eläkeläiset, työikäiset kuin nuorisokin. Yksinistujat ja ystäväporukat - perheet ja perheettömät. Harvassa kahvilassa olen nähnyt niin laajaa ikähaitaria. Tosin jo sijaintinsakin takia kävijät lienevät kuitenkin pääosin yhteiskunnan hyväosaisia…

Kahvila on tunnettu etenkin jättimäisistä ja herkullisen pehmeistä korvapuusteistaan, joita myös minä rakastan yli kaiken. Liikkuessani Muru-koiran kanssa ostan jättikorvarin usein pussiin ja nautin sen kotona pienemmissä osissa. Mutta väliin on ihan pakko jäädä paikan päälle aistimaan kahvilan viehkoa tunnelmaa ja nauttimaan jättimäisestä kupista tarjoiltavaa ranskalaista klassikkokahvia Cafe au Lait :)

Olen kirjoittanut Succesista jo kahdesti aiemmin - talvella 2016 (täällä) ja toukokuussa 2022 (täällä). Jälkimmäisessä postauksessa ihailin lähinnä kahvilan terassilla olevia kauniita kukkaistutuksia…

Cafe au Lait tarjoillaan jättimäisestä kupista, 

joka muistuttaa ennemmin vellikulhoa kuin kahvikuppia :)

Louise kiehtoi

Louise Bourgeois: No Escape (Ei pakotietä), 1989

Kahden tummaksi petsatun paksun puupylvään välistä lähtee valkoiset lautaportaat, jotka eivät näytä johtavan mihinkään. Portaiden alla katseelta piilossa - tai maailmalta suojassa - on kaksi isoa pyöreää veistosta, jotka näkee vain jos äkkää avata portaiden takana olevan pienen suljetun luukun ja sytyttää luukun sisäpuolella olevan taskulampun :)

Kyseessä oli Louise Bourgeoisin (1911-2010) lähes 80-vuotiaana tekemä No Escape (Ei pakotietä) -niminen tilateos Kiasman Nelivärinen uni -näyttelyssä (täällä). Tämä ranskalaissyntyinen, Yhdysvalloissa uransa tehnyt kuvanveistäjä teki läpimurtonsa vasta lähes seitsemänkymppisenä ja tuli tunnetuksi etenkin isokokoisista, teräksestä ja pronssista valmistetuista hämähäkeistä, joiden taiteilija on maininnut kuvaavan omaa äitiään. Useissa teoksissa taiteilija kåsitteleekin traumaattisia lapsuudenmuistojaan.

Yhden Bourgeoisin hämähäkeistä näin Bilbaossa Guggenheimin museon edessä lokakuussa 2015 (täällä), joskaan en vielä silloin ollut tästä maailmankuulusta teoksesta kovin kiinnostunut :) Mutta Kiasman näyttelyssä kiertelin pitkään Bourgeoisin kiehtovaa ja arvoituksellista tilateosta. 

Louise Bourgeoisin teoksen rinnalla näyttelyssä myös esillä olleen brittiläisen kuvanveistäjän Henry Mooren (1898-1986) pelkistetty Reclining Figure -kalkkikiviveistos 1960-luvulta oli selkeä ja ymmärrettävä. Tykkäsin kuitenkin molemmista…

Henry Moore: Reclining Figure: Bunched (Lepäävä hahmo: koottu), 1961-1969

Kartanon mailla

Alkuviikosta päätimme Helun kanssa käydä tutustumassa uudelleen avattuun Kulosaaren kartanoon Herttoniemessä. Olemme molemmat asuneet nuoruutemme pyörämatkan päässä kartanosta, joten rakennus ja etenkin sen takaa alkava Kivinokan virkistysalue uimarantoineen on meille kummallekin tuttu vuosikymmenien takaa (täällä ja täällä). 

Kartanon mailla on ollut veron maksusta vapautettu ja aatelissuvun asuttama rälssitila jo 1500-luvulla. Vuosisatojen kuluessa tilalla on ollut lukuisia omistajia, joista tunnetuimpia ovat olleet sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd (1710-1772) ja vapaaherra Johan Cronstedt (1832-1907). 

Aikoinaan kartanoa ympäröi laajat metsä- ja peltoalueet kattaen mm. nykyisen Kulosaaren (Brändö), joka tuolloin tunnettiin vielä nimellä Stuguön (Tupasaari). Vuonna 1907 kartanon silloinen omistaja myi saaren yhtiölle, joka perusti Kulosaaren huvilakaupungin, josta myöhemmin kehittyi nykyinen Kulosaaren kaupunginosa. 

Vuonna 1927 Kulosaaren kartano siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen. Parikymmentä vuotta myöhemmin 1949 kartano maineen liitettiin myös osaksi Helsingin kaupunkia ja kartanon entiset pellot ja metsät muutettiin kaupunkilaisten virkistyskäyttöön. Tilan pelloilla on edelleen Kivinokan virkistysalue sekä Herttoniemen siirtolapuutarha ja palstaviljelyalue. 

Kartanon nykyinen rapattu ja vaalean roosan väriseksi maalattu päärakennus valmistui 1800-luvun alussa. Sen suunnitteli arkkitehti Pehr Granstedt (1762-1828), joka samoihin aikoihin suunnitteli myös lähistöllä edelleen olevan Herttoniemen kartanon. Helsingin alueellahan on edelleen parikymmentä vanhaa kartanorakennusta, joista puolet on nykyään yksityiskäytössä. 

Viime vuonna kaupunki myi Kulosaaren kartanon piharakennuksineen yksityiselle yritykselle, jonka tarkoitus on kehittää aluetta matkailu- ja virkistyskäyttöön. Rantasauna ja pop-up kahvila ovat jo avoinna yleisölle, ja päärakennuksen kakkoskerrosta vuokrataan kokous- ja juhlakäyttöön.

Kulosaaren kartano oli ulkoa kaunis ja komea, mutta sisätilat eivät minua kutsuneet. Ihan siistiä, mutta tosi tylsää. Ja kahvila tuntui olevan vielä ihan vaiheessa. Eikä saunakaan tehnyt vaikutusta - tosin emme päässeet kurkistamaan sisälle. Ehkä tilat oli avattu turhan aikaisin ja liian kiireellä…

Viehättävintä kartanon mailla oli villin luonnon vehreys ja päärakennusta ympäröivät vanhat (huonokuntoiset) hirsi/puurakennukset, joihin tosin ei päässyt sisälle. Ja yhteys kävelylle kutsuvaan  Herttoniemen siirtolapuutarhaan ja Kivinokan mökkialueeseen :)

Yläkerran juhlatilaa

Alakerran kahvilaa

Kartanon pihassa oli kiehtova, mutta huonokuntoinen entinen pehtoorin asunto.

Kartanoalueen kartta

Luonto taiteilee

Pahkaa katsoessani näin aivan selvästi kaksi hahmoa, jotka istuivat sylikkäin keinussa,

mutta valokuvassa hahmot tuntuvat kadonneen…

Voikukan maahan nojaavat haituvapallot kiehtoivat muuten vaan:)

Kisu kiipeilee

Lontoontytön Love-kissa on viikon hoidossa Ukin mökillä. 

Ja viihtyy - kiipeilee ja tarkkailee :)