tiistai 27. lokakuuta 2020

SyysMuru

Herkkupalan odotusta...

maanantai 26. lokakuuta 2020

Syksy ja Sibelius


Viikonloppu kului kävellessä - kiva. Peruskävelyiden (Kaivarin rantaa) lisäksi tuli kierreltyä sekä Töölönlahdella (täällä) ja että Sibeliuspuiston ympäristössä. 

Sunnuntaina suunnittelin käveleväni Punavuoresta Helsingin rantoja pitkin Seurasaaren sillalle ja takaisin, mutta kiemurreltuani Hietaniemen hautausmaan ja uimarannan kautta sekä Merimelojien majan ohi reidet alkoivat jumittaa jo Sibeliuspuiston kohdalla. Jatkoin vielä hetken pääministerin virka-asunnon editse Humallahden näköalakalliolle, jossa käännyin suosiolla ympäri. Onneksi kuuntelin kroppaani, sillä takaisin kotiin oli myös matkaa :) Lopulta kävelyretkelle tuli pituutta 8-9 kilometriä. 

Retken parasta antia oli syksyinen kaupunkiluonto - leutoa, sateetonta ja värikästä. Ja komeinta oli Sibelius-monumentti paraatipaikalla Sibeliuspuistossa. Valtava, 10,5 metriä pitkä ja 8,5 metriä korkea pillistö, joka on koottu yli 600 ontosta, eri pituisesta teräsputkesta. Ympäröivää luontoa heijastava ja siitä voimaa ja väriä saava taideteos: Vanhoja, syksyn värjäämiä vaahteroita, joiden lehdet tuuli herkästi herättää, ja kauniisti polveilevia kallioita, jotka kutsuvat aikuistakin kiipeilemään ja aistimaan monumenttia lähempää. 

Kuvanveistäjä Eila Hiltusen (1922-2003) suunnittelema säveltäjä Jean Sibeliuksen (1865-1957) teräksinen muistomonumentti herätti jo ennen paljastamistaan 1967 valtavan kohun. Muistomerkin tekeminen kesti neljä vuotta, jonka ajan Hiltusen apuna oli nuori hitsaaja Emil Kukkonen. Moni odotti ja toivoi rakastettua kansallissäveltäjää esittävää patsasta eikä Hiltusen luomaa abstraktia ”peltihäkkyrää”. Puhuttiin Sibeliuksen häpäisystä ja kansallisesta skandaalista. Myös nainen kuvanveistäjänä herätti epäluuloja. Jopa Eila Hiltusen kutsu paljastustilaisuuteen oli osoitettu hänen puolisonsa nimellä eli rouva Otso Pietiselle. 

Valtaisan kohun ja ristiriitaisen vastanoton seurauksena Hiltunen suostui lisäämään taideteoksen viereen teräksisen kohokuvan Sibeliuksen kasvoista. Kun joitakin vuosia sitten kävin Sibelius-monumentilla Pikkupoikien kanssa, heitä kasvoreliefi tuntui hämmentävän enemmän kuin itse monumentti (täällä).

Palkitseva sunnuntaikävely - sekä keho että mieli oli tyytyväinen. Ja reidetkin palautuivat yön aikana :):)

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Liivi lämmittää

Kalastajan vaimo -blogissa oli tänä syksynä yksinkertaisen ja lyhyen villaliivin ohje. Helppo ja nopeatekoinen malli, joten päätin kokeilla. Sopii niin ohuen pitkän mekon päälle kuin lämmikkeeksi tanssitreeneihin :)

Liivi valmistui nopeasti neljästä kerästä sinapinkeltaista Sandnes Garnin KOS-lankaa (62% babyalpakka, 9% villa, 29% nylon) paksuilla pyöröpuikoilla (nro 5 ja 8). Tarkempi ohje yllä mainitussa blogissa (täällä). Huomioi, että blogin kirjoittaja korjasi neuleohjettaan seuraavassa postauksessa: Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan alareunan joustinneuleen jälkeen kaventamaan koko kerroksen pituudella •1s oikein ja 2 silmukkaa oikein yhteen•. Korjauksessa neuvotaan kaventamaan reilummin eli koko kerros neulotaan •2 s oikein yhteen•. 

Korjauspostauksen ilmestyessä olin liivin kanssa jo loppusuoralla enkä enää purkanut, joten liivistäni tuli tavallista leveämpi. Se ei hirveästi haittaa - kiva se on näinkin: lyhyt ja leveä :):)

Ostin jo langat uuteen liiviin, josta tulee erivärinen ja ensimmäistä kapeampi. Vaihdan samalla paksummat pyörrepuikot kahdeksasta seiskaan. Ja lisään myös Kalastajan vaimon blogikuvissa näkyvän kivan yksityiskohdan, jota ei ohjeessa kuitenkaan mainita: Resorin jälkeen etu-ja takakappaleiden alku- ja loppupäähän neulotaan vielä jonkun matkaa 1o,1n -resorineuletta (ks. alkuperäisen ohjeen valokuvat).

Onneksi pimeneviä koronapäiviä riittää...

lauantai 24. lokakuuta 2020

Ruuhkaa ja ruskaa


Ajattelin tänään käydä Hakasalmen huvilassa viikko sitten avatussa Ismo Höltön valokuvanäyttelyssä. Vaan jäipä vain ajatukseksi, sillä huvilaa lähestyessä näin jo kaukaa pitkän jonon. En heti uskonut, että nuo ihmiset todella jonottivat valokuvia katsomaan, mutta totta se oli. Sama juttu oli vastapäätä, Mannerheimintien toisella puolella olevassa Kansallismuseossa - ainakin 30 ihmisen jono kiemurteli rakennuksen seinustaa pitkin.

Jätin näyttelyn suosiolla odottamaan arkipäivää. Josko joku arkiaamu olisi vähemmän ruuhkaa? Tai voipa olla, että koronan takia jää valokuvat 1960-luvun kohtaamisista kokonaan näkemättä. Harmi, mutta elän vielä toivossa...

Valokuvanäyttelyn sijaan päätin kiertää viereisen Töölönlahden ja ihailla yllättävän upeaksi kehkeytynyttä pääkaupungin ruskaa. Kävelyreitilläkin oli ruuhkaa - mutta ei sentään jonoja :):) Lokakuun alkupäivinä valittelin mökillä ollutta rumaa ruskeankeltaista ruskaa (täällä), mutta Töölössä oli kaunista: mm. valtavasti upeita kirkkaankeltaisia koivuja ja paljon eri punaisen sävyissä hehkuvia pensaita. Tosin monissa puissa oli vielä pelkkiä vihreitä lehtiä, jotka eivät olleet ruskaa nähneetkään - tyylikkäitä nekin.

Kaunista oli, niin kaunista. Uskon, että luonnon värit vetivät vertoja Höltön mustavalkoisille valokuville - ehkä...


perjantai 23. lokakuuta 2020

Aamunrepäisy 20

Repäisy kasvatuspsykologian professori Niina Junttilan haastattelusta Trendissä (2/20).

On taito osata jakaa ja iloita yhdessä myös onnistumista - puolin ja toisin. 
Eikä Eino Leinon runon (Laulu onnesta, 1900) sanoin ”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön.”

torstai 22. lokakuuta 2020

Sataa sataa ropisee


Linnoittaudun kaksioon ja seuraan ikkunasta sadepisaroiden hyppimistä takapihan vesilätäköissä. Ihastelen tyyntä ja sumuista ilmaa ja tasaisen harmaata taivasta. Teen pari liian lyhyttä ja tosi nopeaa Murun pissatuslenkkiä viereisen urheilukentän ympäri - sadetakki ja pipo tiukasti päällä.

Kudon paksusta alpakkalangasta sinapinkeltaista lyhyttä pujoliiviä. Luen ihanaa Olive Kitteridgeä. Katson Ruudusta Australian Masterchiefin vanhaa kuutoskautta tietäen, että 12. kaudella uudelleen kilpailevat ystävykset Emelia ja Laura tulevat 6. kaudella toiseksi ja kolmanneksi :):) Herkuttelen kylmällä kahvilla, S-marketissa paistetulla suklaacookiella ja jäädytetyllä jugurtilla. 

Ja istun Muru sylissä sohvan nurkassa - varpaitakin palelee, pilipili, pom-pom-pom...

maanantai 19. lokakuuta 2020

Kaunein kranssi

Punavuoren kaksion ovea koristaa nyt lähes kahdeksan vuotta sitten joulukuussa 2012 Ornamon joulumyyjäisistä ostamani yksinkertainen kranssi. Tähän asti se on roikkunut alkuun Itä-Helsingin entisen kotimme ikkunassa (täällä) ja myöhemmin kodin ulko-ovessa.

Kyseessä on iso (halk n 40 cm), ohuesta metallilangasta taivuteltu kranssi, johon on sinne tänne piilotettu pieni lasihelmiä. Taidokasta ja tyylikästä käsityötä, joskaan myyjää tai tekijää en enää muista. Luonnossa kauniimpi kuin valokuvassa, sillä valo heijastuu kivasti lukuisista pikkuhelmistä.

Kranssi viestittää joulun lähestymisestä, vaikka minulla se koristaa ulko-ovea vuoden ympäri. Jouluna siihen lisätään jotain punasta, pääsiäisenä jotain keltaista ja kevään kynnyksellä jotain vihreää :):)

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Ensiräntä


Syksy on ollut upea. Paljon aurinkoa ja poikkeuksellista lämpöä. Paljon ulkoilua, koronasta huolimatta - tai juuri sen takia.

Tänään kävelin koirien kanssa mökillä. Lähtiessä aurinko paistoi, vaikka metsän takana näkyi uhkaavia pilviä. Lenkin puolessa välissä aurinko oli kadonnut ja ilma harmaantunut. Eikä mennyt kuin hetki kun kävelimme - koirat ja minä - tiukan räntäsateen keskellä. Ei vettä eikä rakeita, vaan selvää suomalaista räntää.

Onneksi räntäsade jatkui vain kymmenen minuuttia. Ja loppumatkan aurinko pilkotti uudelleen tummien pilvien takaan. Takki kesti räntäsateen eivätkä koiratkaan olleet moksiskaan :):) Syksy tulee märemmäksi ja synkemmäksi...

Ps. Seuraavana aamuna kävin pimeässä pissattamassa Murun pihalla. Ihmettelin kun kengän alla ikäänkuin narskui. Pihavalon kohdalla vasta näin, että nurmikkoa peitti ohut, valkoinen räntälumi. 

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Eiran ruskaa


Kävelyreitilläni Etelä-Helsingissä puistoissa ja vanhojen talojen pihoilla kasvaa paljon villiviinejä, vaahteroita ja erilaisia koristepuita, jotka syksy värjää yleensä kauniisti. Yllättäen tänä vuonna kaupungissa näkyy enemmän kaunista ruskaa kuin viikonlopulla Salon mökillä (täällä).

Olen onnekas, kun saan nauttia sekä pitkistä rauhallisista kävelyistä Salon seudun hiljaisilla metsäteillä että pääkaupungin tapahtumarikkailla ja vilkkailla keskustakaduilla ja korttelikujilla. Murun pinkoessa puiden välissä tai kipittäessä kuuliaisena vieressä.


tiistai 13. lokakuuta 2020

Kaipaan reissuun


Kaipaan reissuun. En kaukomaille, vaikka olisihan kiva lähivuosina toteuttaa pitkään unelmissa elänyt kuukauden Japanin matka, johon parin suurkaupungin lisäksi kuuluisi patikointia/retkeilyä maaseudulla yöpyen perinteisissä japanilaisissa majataloissa. Ja tutussa Thaimaassakin voisin vielä joskus käydä.

Mutta pääosin kaipaan ”vain” helppoa lähimatkailua kotimaassa: lyhyitä kaupunkilomia lähelle ja pitkälle, päämäärätöntä autoilua pysähtyen yöpymään ja ruokailemaan siellä sun täällä. Ehkä reissua Lappiin. Rauhallista junalla köröttelyä ja laivamatkoja Viroon tai Ruotsiin sekä keväällä suunnitelmissa ollutta Pietarin matkaa. Kaipaan jopa rentoja ratikka-ajeluja Helsingin keskustassa, kun ikkunapaikalta saa seurata kotikaupungin vilskettä. 

Ilman, että tarvitsisi joka käänteessä puntaroida tautiriskiä, koronaetäisyyksiä ja maskin käyttöä. Paljon toivottu, mutta kaipaan koronatonta kulkemista. 

Onneksi on kävely. Ja keskustan kadut ja puistot. Meren rannat ja lähiseudun ulkoilualueet.