Etsi Dora :)

Dora-koira rakastaa maata pitkässä heinikossa. 

Opiskelijatytön ollessa Merimaskussa koira viettää kaikki päivät 

pitkässä liassa maalaistalon pihalla. 

Ja nauttii hiljaisuudesta ja rauhasta, kuten emäntänsäkin :)

Tori Turuus

Taas tuli piipahdettua Lontoontytön kanssa Turun kauppatorilla. Se lumoaa edelleen, vaikka parin vuoden suurremontti on myllännyt torin vakiintunutta ja tuttua järjestystä. 

Onneksi torilla on säilynyt ainakin osa ”pienmyyjistä”, jotka ymmärtääkseni myyvät edelleen oman pientilansa tuotteita - ”aamulla poimittua suoraan pöytään” -periaatteella. Nykyään nämä myyjät on sijoitettu torin keskelle, kun he ennen remonttia olivat parissa rivissä Wiklundin tavaratalon ja Kauppiaskadun puolella. Tuntuu kuin heitä nyt olisi aiempaa vähemmän, mutta edelleen heiltä saa (aina) tuoretta ja hyvää, ja edelleen mansikat tuntuvat loppuvan heti aamulla.

Värikäs ja runsas tori, jossa pyrin piipahtamaan aina kun kesällä käyn Turun keskustassa. Blogiinkin on tullut kirjoitettua niin torin herkullisista antimista (täällä) kuin torin kahviloista ja ravintoloista (täällä ja täällä). 

Nytkin pistäydyimme Tyttären kanssa Cafe Einossa kahvilla, ruisleivällä ja Jymy-pehmiksellä…

Loven loma loppui

Lontoontytön Love-kissa (lausutaan luu-ve :) palasi eilen emäntänsä luokse ja runsaan viikon loma Ukin hoidossa loppui. Ihanan ihmisystävällinen sisäkissa, joka viihtyi mökillä. Kissa nautti jahdata mökin sisälle eksyneitä muurahaisia ja muita ötököitä, katsella isoista ikkunoista pihan ja viereisen järven tapahtumia sekä kiipeillä kirjahyllyissä ja vaatetangoissa (täällä). 

Onneksi törmäämme taas heti huomenna, kun ajan alkuviikoksi Tyttärien Tilalle Merimaskuun hoitamaan toisen tyttären nuorimmaista - nelikuista hymypoikaa :)

Kahvia tutusti

Punavuoressa asuessa tulee usein käytyä Korkeavuorenkadun Succes-kahvilassa. Pienuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - se on ulkopöytineen lähistöllä asuvien ullanlinnalaisten olohuone ja kauempaa tulijoiden viikonloppukohde. Perinteinen kuppila, joka on ollut samassa paikassa ja saman perheen omistuksessa vuodesta 1957 lähtien. 

Succesissa viihtyvät niin eläkeläiset, työikäiset kuin nuorisokin. Yksinistujat ja ystäväporukat - perheet ja perheettömät. Harvassa kahvilassa olen nähnyt niin laajaa ikähaitaria. Tosin jo sijaintinsakin takia kävijät lienevät kuitenkin pääosin yhteiskunnan hyväosaisia…

Kahvila on tunnettu etenkin jättimäisistä ja herkullisen pehmeistä korvapuusteistaan, joita myös minä rakastan yli kaiken. Liikkuessani Muru-koiran kanssa ostan jättikorvarin usein pussiin ja nautin sen kotona pienemmissä osissa. Mutta väliin on ihan pakko jäädä paikan päälle aistimaan kahvilan viehkoa tunnelmaa ja nauttimaan jättimäisestä kupista tarjoiltavaa ranskalaista klassikkokahvia Cafe au Lait :)

Olen kirjoittanut Succesista jo kahdesti aiemmin - talvella 2016 (täällä) ja toukokuussa 2022 (täällä). Jälkimmäisessä postauksessa ihailin lähinnä kahvilan terassilla olevia kauniita kukkaistutuksia…

Cafe au Lait tarjoillaan jättimäisestä kupista, 

joka muistuttaa ennemmin vellikulhoa kuin kahvikuppia :)

Louise kiehtoi

Louise Bourgeois: No Escape (Ei pakotietä), 1989

Kahden tummaksi petsatun paksun puupylvään välistä lähtee valkoiset lautaportaat, jotka eivät näytä johtavan mihinkään. Portaiden alla katseelta piilossa - tai maailmalta suojassa - on kaksi isoa pyöreää veistosta, jotka näkee vain jos äkkää avata portaiden takana olevan pienen suljetun luukun ja sytyttää luukun sisäpuolella olevan taskulampun :)

Kyseessä oli Louise Bourgeoisin (1911-2010) lähes 80-vuotiaana tekemä No Escape (Ei pakotietä) -niminen tilateos Kiasman Nelivärinen uni -näyttelyssä (täällä). Tämä ranskalaissyntyinen, Yhdysvalloissa uransa tehnyt kuvanveistäjä teki läpimurtonsa vasta lähes seitsemänkymppisenä ja tuli tunnetuksi etenkin isokokoisista, teräksestä ja pronssista valmistetuista hämähäkeistä, joiden taiteilija on maininnut kuvaavan omaa äitiään. Useissa teoksissa taiteilija kåsitteleekin traumaattisia lapsuudenmuistojaan.

Yhden Bourgeoisin hämähäkeistä näin Bilbaossa Guggenheimin museon edessä lokakuussa 2015 (täällä), joskaan en vielä silloin ollut tästä maailmankuulusta teoksesta kovin kiinnostunut :) Mutta Kiasman näyttelyssä kiertelin pitkään Bourgeoisin kiehtovaa ja arvoituksellista tilateosta. 

Louise Bourgeoisin teoksen rinnalla näyttelyssä myös esillä olleen brittiläisen kuvanveistäjän Henry Mooren (1898-1986) pelkistetty Reclining Figure -kalkkikiviveistos 1960-luvulta oli selkeä ja ymmärrettävä. Tykkäsin kuitenkin molemmista…

Henry Moore: Reclining Figure: Bunched (Lepäävä hahmo: koottu), 1961-1969

Kartanon mailla

Alkuviikosta päätimme Helun kanssa käydä tutustumassa uudelleen avattuun Kulosaaren kartanoon Herttoniemessä. Olemme molemmat asuneet nuoruutemme pyörämatkan päässä kartanosta, joten rakennus ja etenkin sen takaa alkava Kivinokan virkistysalue uimarantoineen on meille kummallekin tuttu vuosikymmenien takaa (täällä ja täällä). 

Kartanon mailla on ollut veron maksusta vapautettu ja aatelissuvun asuttama rälssitila jo 1500-luvulla. Vuosisatojen kuluessa tilalla on ollut lukuisia omistajia, joista tunnetuimpia ovat olleet sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd (1710-1772) ja vapaaherra Johan Cronstedt (1832-1907). 

Aikoinaan kartanoa ympäröi laajat metsä- ja peltoalueet kattaen mm. nykyisen Kulosaaren (Brändö), joka tuolloin tunnettiin vielä nimellä Stuguön (Tupasaari). Vuonna 1907 kartanon silloinen omistaja myi saaren yhtiölle, joka perusti Kulosaaren huvilakaupungin, josta myöhemmin kehittyi nykyinen Kulosaaren kaupunginosa. 

Vuonna 1927 Kulosaaren kartano siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen. Parikymmentä vuotta myöhemmin 1949 kartano maineen liitettiin myös osaksi Helsingin kaupunkia ja kartanon entiset pellot ja metsät muutettiin kaupunkilaisten virkistyskäyttöön. Tilan pelloilla on edelleen Kivinokan virkistysalue sekä Herttoniemen siirtolapuutarha ja palstaviljelyalue. 

Kartanon nykyinen rapattu ja vaalean roosan väriseksi maalattu päärakennus valmistui 1800-luvun alussa. Sen suunnitteli arkkitehti Pehr Granstedt (1762-1828), joka samoihin aikoihin suunnitteli myös lähistöllä edelleen olevan Herttoniemen kartanon. Helsingin alueellahan on edelleen parikymmentä vanhaa kartanorakennusta, joista puolet on nykyään yksityiskäytössä. 

Viime vuonna kaupunki myi Kulosaaren kartanon piharakennuksineen yksityiselle yritykselle, jonka tarkoitus on kehittää aluetta matkailu- ja virkistyskäyttöön. Rantasauna ja pop-up kahvila ovat jo avoinna yleisölle, ja päärakennuksen kakkoskerrosta vuokrataan kokous- ja juhlakäyttöön.

Kulosaaren kartano oli ulkoa kaunis ja komea, mutta sisätilat eivät minua kutsuneet. Ihan siistiä, mutta tosi tylsää. Ja kahvila tuntui olevan vielä ihan vaiheessa. Eikä saunakaan tehnyt vaikutusta - tosin emme päässeet kurkistamaan sisälle. Ehkä tilat oli avattu turhan aikaisin ja liian kiireellä…

Viehättävintä kartanon mailla oli villin luonnon vehreys ja päärakennusta ympäröivät vanhat (huonokuntoiset) hirsi/puurakennukset, joihin tosin ei päässyt sisälle. Ja yhteys kävelylle kutsuvaan  Herttoniemen siirtolapuutarhaan ja Kivinokan mökkialueeseen :)

Yläkerran juhlatilaa

Alakerran kahvilaa

Kartanon pihassa oli kiehtova, mutta huonokuntoinen entinen pehtoorin asunto.

Kartanoalueen kartta

Luonto taiteilee

Pahkaa katsoessani näin aivan selvästi kaksi hahmoa, jotka istuivat sylikkäin keinussa,

mutta valokuvassa hahmot tuntuvat kadonneen…

Voikukan maahan nojaavat haituvapallot kiehtoivat muuten vaan:)

Kisu kiipeilee

Lontoontytön Love-kissa on viikon hoidossa Ukin mökillä. 

Ja viihtyy - kiipeilee ja tarkkailee :)

Passikuva poikineen

Äitimuorin (s.1928) albumista :)

Tuttua nykytaidetta

Olli Lyytikäinen: Hi folks, what are you doing? 1982

Kiasman tämänvuotinen nykytaiteen kokoelmanäyttely Nelivärinen uni yllätti nykytaidetta aiemmin vierastaneen eläkeläismummin (täällä). Näyttelyn ansiosta aloin kiinnostua ja viehättyä myös nykytaiteesta :)

Oikeastaan näin on ollut jo pidemmän aikaa, en vain ole ymmärtänyt mitä nykytaiteella (engl. contemporary art) tarkoitetaan. Mielessäni olen yhdistänyt termin lähinnä vaikeaselkoisiin tilateoksiin/installaatioihin ja pelottavankin aggressiiviseen kuvataiteeseen. Mutta Kiasman näyttelyssä tajusin, että nykytaide käsittää monenlaista muutakin taidetta, ja jopa pääosin muuta (täällä). 

Nelivärinen uni -näyttelyssä minut yllättikin se, miten paljon minulle mieluisia (ja tuttujakin) taideteoksia näyttelyssä oli. Sain mm. ihastella useita Olli Lyytikäisen (1949-1987) vesiväritöitä 1970- ja 1980-luvuilta, joista tykästyin etenkin rentoon ja humoristiseen Hi folks, what are you doing? -akvarelliin. 

Nähtävillä oli niin ikään Lyytikäisen 4-värinen uni -niminen pieni ja hämyinen vesivärityö, jolta näyttelyn nimi Nelivärinen uni on lainattu. Ja Antero Kareen (s. 1946) 29-vuotiaasta ystävästään värikynillä tekemä herkkä muotokuva. 

Elina Merenmiehen (s.1967) teoksiin ja niiden nimiin olin tykästynyt jo lokakuussa 2024 Turun taidemuseossa (täällä ja täällä). Myös Kiasmassa oli neljä Merenmiehen työtä, joista kiehtovaniminen Käärme täynnä huokauksia esiintyi myös museon nettiesitteessä.

Tätäkin kaikkea nykytaide voi siis olla. Kiasman jälkeen voinkin täysin sydämin sanoa tykkääväni myös nykytaiteesta :) Paitsi toistaiseksi moderni videotaide on minulle vielä aika vierasta…

Elina Merenmies: Raivotar, 2013

Elina Merenmies: Käärme täynnä huokauksia, 2023-2024

Olli Lyytikäinen: Pakeneva Hamlet, 1976

Olli Lyytikäinen: 4-värinen uni, 1978

Antero Kare: Olli Lyytikäinen, kesäsunnuntain nokkahuilunsoittaja II, 1977