keskiviikko 20. syyskuuta 2017

tiistai 19. syyskuuta 2017

Lasikko kasveille


Yövyimme pari viikkoa sitten hotelli Punkaharjussa Savonlinnan lähistöllä (täällä). Ihana paikka ja kaunis ympäristö. Hotellin pihalle näköalaravintolan viereen oli rakennettu tyylikäs kasvihuone - liekö kokin tarpeisiin?

Kelpaisi minullekin mökkikeittiön kupeeseen...

torstai 14. syyskuuta 2017

Basbas - baras bistro


Esikoisen synttärien kunniaksi kävimme syömässä Punavuoren kuulussa Baskeri&Basso -bistrossa (täällä). Ja olipa mukava paikka - parempaa fiilistä ja ystävällisempää palvelua saa Helsingistä hakea. Tyylikäs, kodikas, rento ja yllättäen myös lapsiystävällinen paikka. Seitsenhenkisessä seurueessamme oli kaksi tarhapäivän väsyttämää pikkupoikaa, joille henkilökunta kädestä pitäen esitteli keittiön saloja ennen ravintolan täyttymistä. Olimme kaikki enemmän kuin tyytyväisiä.

Ruoka oli hyvää, mutta ei läpeensä huippua. Pehmeä burrata-juusto ja lempeä sitruunarisotto olivat tosihyviä, mutta siikacarpaccioon jäin kaipaamaan (erilaista) makua, samoin kateenkorvaan. Molemmathan ovat perusmaultaan mietoja, mutta... Olen kateenkorvafriikki: Lapsena Äitimuori osti torilta viikonlopuisin munuaisia ja kateenkorvaa, joiden valmistamisessa hän oli pro. Ja opiskeluvuosien Helsinki-reissuilla kävimme Parasystävän kanssa usein Kosmoksessa, jossa tilasimme ravintolan klassikkoannoksen eli kermassa ja portviinissä hauduttua vasikan kateenkorvaa. Mutta lopuksi pöytään tuotu ihanasti valuva suklaafondant palautti minunkin herkuttelufiiliksen.

Ja kuten mukana ollut Opiskelijatyttö - joka muuten rakasti koko menuuta - totesi: "Ruokailu on kokonaisuus, ja yksittäisten annosten herkullisuus vain osa kokonaisuutta." Ja kokonaisuus oli Basbasissa enemmän kuin kohdallaan. Lisäksi avokeittiössä asiakkaiden edessä innokkaina touhuavat kokit valloittavat aina sydämeni.

Joten Basbasiin palataan heti kun vain onnistutaan taas varaamaan paikka suosittusta ravintolasta.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Ystävän hoteissa

Vierasmakkarin ikkunasta saa ihailla rauhoittavaa sammaloitunutta rantakalliota.

Savon kierroksemme päättyi Parasystävän ja Miehensä mökille Mikkelin Anttolaan. Ja hyviin hoteisiin päättyikin, kuten aina. Ruokaa ja juomaa riitti. Ensin Anttolanhovissa tirripaistia kesäperunoilla ja illan hämärtyessä vorschmakia mökin uusitussa lasikossa Saimaata ihaillen. Lopuksi Parasystävän loihtimat sokeriset marja-kermaherkut korkeajalkaisista lasikulhoista - tyylikkäästi talon tapaan :):)

Tupatarkastuksen jälkeen ei voi muuta todeta kuin että niiiin jämptiä ja kaunista isännän hoitamassa puutarhassa - luontoa ja istutuksia sopivassa suhteessa - ja niiin kodikasta ja siistä sisällä emännän valtakunnassa.

Kiitos, kun saatiin taas piipahtaa!

Ilarin puutarha ilahduttaa aina. Tällä kertaa parastaan pistivät ovensuun upeat hortensiat.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Suljettu Savonlinna


Matkalla Punkaharjulta Mikkeliin pysähdyimme Savonlinnassa. Sateisena syyslauantaina kaupunki oli hiljainen ja suljettu. Linnakin avattiin vasta yhdeltätoista ja useimmat rannan kesäkuppilat oli jo salvattu odottamaan ensi kesää.

Linnan puistossa pyöriskeli lisäksemme vain kaksi israelilaista turistia infotiskiä etsien. Onneksi torikuppilaan oli Ukin ja minun lisäksi eksynyt muitakin aamuvirkkuja eläkeläisiä - ja kasapäin varpusia. Ihmettelin linnasaaren ympärillä uskentelevia oudonnäköisiä joutsenia, jotka tarkemmin tutkiessani osoittautuivatkin puulinnuiksi. Liekö hanhipelättimiä?

Syötiin vadelmalörtsy - puoliksi. Ja jatkettiin sateessa matkaa kohti Mikkelin Anttolaa.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Putinin perässä


Putin ja Niinistö tapasivat heinäkuussa Savonlinnassa ja vierailivat mm. hotelli Punkaharjussa (täällä), jota aiemmin kutsuttiin Valtionhotelliksi ja Punkaharjun hotelliksi. Eli sinne Putinin perässä, vaikka en herran faneihin kuulukaan. 

Punkaharjun hotelli rakentui 1890-luvulla, kun matkailijoita majottavaa metsänvartijan taloa alettiin laajentaa. Hotellin varsinainen julkisivu oli järvelle, koska alkuvuosina pääosa vieraista saapui höyrylaivalla. Samoihin aikoihin päärakennuksen viereen rakennettiin Villa Punkasyrjä, joka myöhemmin nimettiin Keisarinnan huvilaksi. Nimen alkuperää ei tunneta, sillä keisarinnalla ei tiedetä olleen mitään suhdetta kyseiseen rakennukseen.

Alkuun hotellia hoitivat yksityiset yrittäjät, mutta 1920-luvulla hotellin vuokrasi Suomen Matkailijayhdistys. Vuonna 1942 hotelli siirtyi Lomaliitolle, ja silloin läheiseen Kaarnaniemeen rakennettiin 15 pikkumökkiä. Punkaharjun Lomakylänä tunnettu hotelli/mökkialue rapistui 1960- ja 1970-luvuilla. Lomaliiton konkurssin 2009 jälkeen kiinteistöä alettiin uudelleen kunnostaa vasta vuonna 2016, jolloin Saimi ja Thomas Hoyer ostivat rakennuksen ja avasivat upeasti entisöidyn hotelli- ja mökkialueen - 11 hotellihuonetta, 12 metsähuonetta/mökkiä ja näköalaravintola.

Rakastuin hotelliin ja sen ympäristöön. Hotelli ja ympäristö oli kunnostettu taidokkaasti ja hyvällä maulla. Palvelu oli yksilöllistä, hyväntuulista ja asiakaslähtöistä. Saapuessamme iltapäivällä ravintola oli kiinni, mutta nälkäisille löytyi vaivatta palaset maukasta sienipiirakkaa ja lasilliset paikallisen panimon olutta. Nautimme herkut tyhjässä ravintolassa ihaillen järvimaisemaa. Eikä edes rankkasade tuntunut haittaavan fiilistä. Välillä sekä keittiöstä että respasta piipahdettiin katsomaan, kaipaammeko mitään ja samalla kuulimme tarinoita hotellin historiasta.

Illalla herkuttelu jatkui kolmen ruokalajin yllätysmenulla: siikaa, lammasta ja jäätelöä. Ja yllätystä täydensi yllättäen paikalla soittanut Severi Pyysalon ja Jussi Fredrikssonin ympärille kerätty Flame Jazz Messengers -jazzbändi.

Mutta lähes parasta oli aamiaispöytä, johon oli huolella valittu ja rakkaudella valmistettu lähiluonnon ja -tuottajien antimia, mm. tuorejuustoa, särkipateeta, karjalanpiirakoita, tillikurkkuja ja upean väristä omenaporkkanapunajuurimehua. Iloa aamuun toivat kymmenet eripariset munakupit, joita ilmeisesti on haalittu kirpputoreilta ja ystävien kaapeista.

Tänne toiste. Ja ajan kanssa, että ehtii koluta myös Punkaharjun polkuja.

Karitsaa, artisokkapyreetä, paahdettua porkkanaa ja punaviinikastiketta.

Saimin salaisia portaita

On se kartallakin niiin hieno - järjettömän kapea ja sopivan pitkä.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Pettymys Vuoksella


Imatran Valtionhotellissa (täällä) on maanmahtavat puitteet. Upeaakin upeampi Usko Nyströmin suunnittelema kivilinna avattiin vuonna 1903 Grand Hotel Cascada -nimisenä. Satavuotisen historiansa aikana jugendlinnaa on entisöity ja kunnostettu useamman kerran, viimeksi vuonna 2005.

Komeampaa hotellimiljöötä saa Suomesta hakea. Mutta miksi upea linnahotelli kaikesta huolimatta jätti kävijän kylmäksi? Vaikuttaako asiaan ketjuomistajuus ja monimutkaiset Cumulus/Rantasipi-järjestelyt?

Omaan kokemukseeni saattoi vaikuttaa myös se, että saimme linnahotellin ylimmän kerroksen ullakkohuoneen, joka tosin oli tilava, mutta jossa oli kolme pikkuriikkistä 50x50 cm:n räystäsikkunaa - minähän elän valosta. Sängyt olivat hyvät, mutta huone oli jurosti ja persoonattomasti kalustettu eikä yhtään hyödynnetty ullakkokerroksen luontaista romantiikkaa. Suuri pettymys oli myös mitään sanomaton ketjuhotelli-aamiainen ja se että aamiaishuoneessa vieraita ei päästetty istumaan parhaan luontonäkymän tarjoavien ikkunapöytien ääreen. Miksi??

Hienosta hotellista jäi huono fiilis, vaikka luonto ympärillä oli syyskuisen kaunis ja lumoava.

Vuoksen koski on tyhjä ja suljettu vuoteen 2018 asti padon korjaustöiden takia, 
mutta käsittämättömän hieno siitä huolimatta.

Fantastisen satulinnan raamit

lauantai 9. syyskuuta 2017

Vautsi


Kotkassa herkuttelimme ravintola Vaustissa Kotkankadulla (täällä). Ravintolan nimi tarkoittaa kuulemma baskeria - vanhaa paikallista murretta, mutta yhtä hyvin se voisi olla vautsi, kuten alkuun luulinkin. Saimme nimittäin tosi herkullista ruokaa kauniisti modernisoidussa ja rauhallisessa ympäristössä vanhojen holvi-ikkunoiden keskellä. Eli kaikki osui nappiin, osaavaa ja ystävällistä tarjoilua myöten.

Söimme molemmat kolme ruokalajia. Alkupalaksi tilasin kurpitsarisottoa, joka oli kermaista, öljystä ja sopivasti kypsytettyä ja jonka päälle oli pilkottu tuoretta myskikurpitsaa, salviaa ja pähkinää - herkkua. Pääruoaksi paistettua kukkakaalia, joka odotetusti oli vaisua, mutta johon makua toivat onnistunut - harvinaista - vihannespaistos ja siiderikastike. Lopuksi maistoin vielä maukasta lakritsia - jäädykettä, mussea ja marenkia.

Nautin koko setistä. Samoin Ukki, joka söi alkuun kalaa, päänä pitkään kypsetettyä ankankoipea ja lopuksi mäntyjäätelöä (kuulemma hyvää?).

Vautsi, mikä Vausti!

Kurpitsarisotto alkupalana

Meren antimia -alkupala, jossa mm. siikaa, katkiksia sekä kirjolohen ja hauen mätiä

perjantai 8. syyskuuta 2017

Kotkan Hyöky


Torstaina suunnattiin Ukin kanssa kohti Mikkeliä - Parasystävän ja Miehensä uutta lukaalia katsastamaan. Lyhimmän kautta eli kiertäen Kotkan, Imatran ja Savonlinnan kautta :):) Ukki on pitkään halunnut nähdä arkkitehtitoimisto Lahdelma&Mahlamäen (täällä) suunnitteleman, vuonna 2008 avatun Merikeskus Wellamon Kotkassa (täällä). Joten ei kun sinne, kun Kaakkois-Suomessa ajellaan :):)

Sade alkoi heti Itäväylälle päästyämme, ja seurasi meitä iltaan asti. Paljon ei rankkasateessa Wellamoa ulkopuolelta kierrelty. Työnimellä Hyöky arkkitehtikilpailun aikoinaan voittanut, suurta aaltoa kuvaava rakennus kohosi komeana kohti sataman vanhoja nostureita. Seinän siniset, vihreät ja harmaat pelti- ja lasilevyt loistivat leikkisästi sateesta piittaamatta.

Merimuseon sisällä nautimme tilasta ja valosta. Ihastelin hienoja puuveneitä, joiden hiottuja ja upeasti lakattuja pintoja olisin halunnut jäädä silittelemään. Jokaisessa veneessä oli tiukat Koskettaminen kielletty -merkit, enkä kuuliaisena tyttönä uskaltanut "rikkoa lakia". Vieläkin harmittaa. Vielä illalla kuvittelin liukkaan, lämpimän ja pehmeän puupinnan lumoavan tunnun sormenpäissä...

Sisällä tammea ja limenvihreää 

Ruotsinsalmen vinttikoira -niminen kaunotar vuodelta 1952 

torstai 7. syyskuuta 2017

Perittyä Aaltoa


Tapasin Parasystävän Cafe Aallossa (täällä) Akateemisen kirjakaupan toisessa kerroksessa. Perinteinen tapaamispaikka perinteitä vaalivassa kahvilassa. Olemme jo 30 vuotta tavanneet useamman kerran vuodessa Aallon kuppilassa - monesti aamiaisella, kuten tänään, mutta etenkin ruuhkavuosina usein vain nopealla cappuccinolla. Alunperin paikka valikoitui keskeisen sijaintinsa, Parasystävän kirjahulluuden ja minun aaltohulluuden perusteella.

Kahvilan ulkonäkö ja tarjoilut ovat säilyneet alkuvuosistamme lähtien lähes samanlaisina - vanhanaikaisina, mutta hyvinä. Aamiainen koostuu kahvin lisäksi kahdesta lämpimästä paahtoleivästä (lisänä juusto, kinkku, tomaatti, kurkku ja hillo) ja appelsiinituoremehusta (joka alkuvuosina oli muistaakseni tuorepuristettua). Ja edelleen pöytiin tarjoilu - viehättävää ja rauhoittavaa.

Vuonna 1986 avatun Cafe Aallon nimi viittaa osin kahvilan kalusteisiin ja osin talon arkkitehtiin Alvar Aaltoon, joka suunnitteli Keskuskadun ja Mannerheimintien risteyksessä olevan Kirjatalon vuonna 1969. Osa kalusteista on peräisin viereisen, myös Aallon suunnitteleman toimistorakennuksen eli Rautatalon sisäpihalla - Marmoripihalla - sijainneesta kahvilasta, joka lopetettiin 1980-luvulla. Marmoripihan vanha kahvila on viimein kunnostettu ja avattu noin kuukausi sitten yleisölle. Pitänee piipahtaa hetimiten...

Taas viihdyttiin, vaikka kirjat jäivät tällä kertaa tarkistamatta. Parasystävällä oli kiire työpaikalle setvimään viimeisiä solmuja ennen täyseläkkeelle siirtymistään, minulla kotiin päiväkaffille :):)