Kesäsalaattia keiton sijaan

Yksi perheemme kesäherkuista on vuosikymmeniä ollut aurajuustolla höystetty kesäkeitto (täällä). Viimeksi vieraillessani Opiskelijatytön perheen luona, he olivat valmistaneen samoista alkukesän raaka-aineista ruokaisaa salaattia - siis keitettyjä juureksia ilman lientä ja ilman juustoa :)

Ihastuin ikihyviksi. Resepti on kuulemma julkaistu joitakin vuosia sitten Yhteishyvä-lehdessä (täällä) ja on tarkoitettu neljälle hengelle.

8-10 varhaisperunaa

3 porkkanaa

1 pieni kukkakaali

1 varhaissipuli varsineen

1 l vettä

1 tl suolaa

2 dl tuoreita herneitä (noin 450g herneenpslkoja)

1 nippu retiisejä

75 g voita

1/2 nippua tilliä hienonnettuna

1 rkl sitruunanmehua

Juurekset lohkotaan ja keitetään suolatussa vedessä - kukkakaali lisätään vasta lopussa - napakan kypsiksi. Säästä sipulin varret koristeeksi. Valuta keitinvesi pois kattilasta. Lisää voi, tilli ja sitruunanmehu. Kääntele kunnes, voi on sulanut. Viimeistele herneillä, retiisin lohkoilla ja pilkotuilla sipulin varsilla.

Jälkkäriksi herkuttelimme Tyttären puolison valmistamalla Maisemakahvilan raparperipiirakalla, jossa raparperit oli vaihdettu mustikoihin. Puoliso oli perinyt reseptin äidiltään, joka puolestaan oli napannut sen kymmenisen vuotta sitten Kotiliedestä (täällä). 

Ei mökkikesää ilman kesäkeittoa (tai -salaattia) ja mustikkapiirakkaa :)

Hämmentävä huvila

Mustion kirkkokäynnin (täällä) jälkeen kaipasin kirkkokahveja :) Kävelymatkan päässä olisi ollut suosittu Ekkulla, johon tutustuin pari vuotta sitten (täällä). Haluaisin antaa sille toisen mahdollisuuden, mutta se hetki ei ollut vielä tuolla reissulla. 

Tien vieressä näin käsinkirjoitettuja kylttejä, joissa luki joko Kesäkahvila Sofia tai Pitsitalo ja 200 metriä. Kiinnostus heräsi, joten suuntasin sinne :) Olipa boheemi paikka, mutta tykkäsin. 

Päätalo eli Pitsitalo oli punamullalla maalattu huvila, jossa asui ja työskenteli sisustussuunnittelija Kaisa Kokko. Emäntä oli itse paikalla ja esitteli mielellään paikkoja ja myymiään tuotteita, lähinnä Intiasta tuotuja kankaita ja koruja. Kertoi ihastuneensa Intiaan ja asuvansa siellä pimeät talvikuukaudet. 

Yleisölle auki olivat huvilan eteinen ja alakerran kolme huonetta, jotka olivat täynnä ilmeisesti Kakon sekä jonkun toisen taiteilijan, jonka nimeä en muista, valmiita ja keskeneräisiä maalauksia. Teokset eivät minua niin kiinnostaneet ja runsauden takia niihin oli vaikea keskittyä.

Huvilan pihalla olevaan saunamökkiin oli pystytetty kesäkahvila. Ruutupöytäliinat, värikkäät tuolit ja itsetehtyä suolaista piirakkaa ja pullaa sekä kahvia ja raparperimehua. Kahvilaa piti Kaisan aikuinen tytär, jonka tyttären mukaan kahvila Sofia oli kuulemma nimetty :) 

Istuin pitkään, vaikka tarjottavat eivät niin erinomaisia olleetkaan. Leppoisa paikka pienen, rehevän puutarhan perällä. Ja mukavan välitön ja puhelias kahvilanpitäjä. Kuuntelin, ihmettelin ja viihdyin.

Harmi, että unohdin kysyä, miksi huvilan nimi oli Pitsitalo…

Hautakappelin kertomaa

Mustion kirkon (täällä) edessä oli rapattu vanha hautakappeli. Sen rakennutti Mustion ruukin patruunan Magnus Linder II:n leski Fredrika Sofia Baer vuonna 1803 - pari vuotta miehensä kuoleman jälkeen.

Magnus Linder II (1751-1801) oli osin perinyt ja osin lunastanut Mustion ruukin kokonaan itselleen vuonna 1782. Seuraavana vuonna hän alkoi rakentaa uutta päärakennusta, joka nykyään tunnetaan Mustion linnana. Rakennus valmistui vasta vuonna 1792, ja tätä ennen hän ehti mennä naimisiin Fredrika Sofia Baerin (1756-1814) kanssa. Ja pariskunnan esikoinen Magnus Linder (1792-1863) syntyi samana vuonna, kun uusi rakennus valmistui. Perheeseen syntyi vielä tytär Anna Frederika (1793-1894), joka kuoli puolen vuoden ikäisenä, ja toinen poika Karl Anton (1796-1866). 

Hautakappelin alle rakennettuun kryptaan on Magnus Linder II:n lisäksi laskettu hänen elokuussa 1793 syntyneen ja maaliskuussa 1794 kuolleen tyttövauvan Anna Frederikan arkku. Ymmärtääkseni krypatassa ei ole muita arkkuja, mutta kappelin seinällä olevissa muistolaatoissa on 13 muun Linderin suvun jäsenen nimet. Viimeksi 2000-luvulla hautakammion seinään on lisätty Magnus Linder IV:n (1929-2016) ja hänen vaimonsa Juanita Wilhelminan (1929-2023) muistolaatat. 

Tehtyään elämäntyönsä äitinsä sukuyhtiössä Fazerilla Magnus Linder IV osti 1980-luvulla takaisin lapsuuden kotinsa eli Mustion linnan. Vuonna 1941, jolloin Magnus oli ollut vain kymmenen vuotias, linna puutarhoineen oli myyty suvun ulkopuolelle. Magnus aloitti välittömästi kunnostaa ja entisöidä linnaa ja sen puutarhaa, jotka molemmat olivat päässeet rappiotilaan - lähes purkukuntoon. 

Magnus Linder IV onnistui tekemään entisestä sukutilastaan menestyvän liikeyrityksen. Nykyään säätiöityä linna-aluetta hoitaa Magnuksen poika arkkitehti Filip Linder, jonka puoliso saksalainen kreivitär Christine aloitti Mustion toimitusjohtajana vuonna 2010. 

Pari sataa vuotta vanha hautakappeli toimii edelleen Linderin suvun hautakappelina. Ja kertoo kävijälle suvun kiehtovaa historiaa…

Hurmaava hääkirkko

Raaseporissa Mustion linnan ja puutarhan (täällä) vieressä, kapean maalaistien toisella puolella on pieni puukirkko. Aikoinaan se oli Mustiossa toimineen rautaruukin työntekijöiden ja heidän perheidensä kirkko, mutta nykyään se on Raaseporin seurakunnan käytössä. Tosin perinteisiä jumalanpalveluksia siellä järjestetään lähinnä vain juhlapyhinä, mutta vihkitilaisuuksia sitäkin useammin.

Nykyään vaaleansiniseksi maalattu kirkko valmistui noin 260 vuotta sitten vuonna 1761. Se korvasi vanhan, 1600-luvulla rakennetun kirkon, joka huonokuntoisena purettiin. Entisestä kirkosta uuteen kirkkoon siirrettiin vain varrellinen kolehtihaavi ja apostolien kuvilla koristeltu saarnatuoli.

Nykyään vanhaa kolehtihaavia säilytetään alttarin vieressä olevassa vitriinissä ja sen kauniisti kirjailtu kangashaavi on huputettu. Kirkon esitteessä olevasta Emilia Nybergin ottamasta valokuvasta voi nähdä, kuinka taidokkaasti se on aikoinaan kirjailtu :)

Kirkossa käydessäni sattui hassu juttu. Vapaaehtoinen seurakuntalainen esitteli minulle kirkkoa ja kertoi vähän anteeksi pyydellen, että on paikalla ensimmäistä kertaa. Innoissaan hän kuitenkin esitteli sakastin seinällä olevaa kolehtihaalia ja kertoi sen olevan yksi Suomen vanhimpia kolehtihaaveja. Hetken päästä katselin kirkon puolella vitriinissä olevaa haavia ja yhdessä ihmettelimme, että mikähän haavi tämä sitten on. Nopeasti äkkäsimme, että sehän on vanha haavi ja sakastissa oleva haavi on nykyinen käyttöhaavi :) 

Kirkon alttaritauluna on 1700-luvulla Suomessa tehty kopio Peter Paul Rubensin (1577-1640) teoksesta Viimeinen ehtoollinen, jonka suomalaista kopiota jostain syystä kutsutaan nimellä Ensimmäinen ehtoollinen. Rubensin Viimeinen ehtoollinen on nähtävillä Milanossa, samoin kuin tunnetumpi Viimeinen ehtoollinen eli Leonardo de Vincin (1452-1519) 1400-luvulla tekemä suurikokoinen seinämaalaus. 

Roosanväriset puupenkit, seiniä kiertävä sininen koristenauha ja pieni koko - 150 istuinpaikkaa - hurmaavat. En yhtään ihmettele, että kirkko on nykyään hääparien suosiossa…

Ensimmäinen ehtoollinen -niminen alttaritaulu

Vitriinissä on vanha, varrellinen kolehtihaavi.

Emilia Nybergin valokuva vanhan kolentihaavin pussista.

Kirkon saarnatuoliin oli yli 300 vuotta sitten maalattu apostolien kuvia.

Kirkon edessä oli parikymmentä sankarihautaa.

Elämälle Kiitos

Sain viikko sitten kokea jotain upeaa ja ainutkertaista. Sain olla tyttäreni tukihenkilönä, kun hän synnytti esikoisensa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. 

Se, miten hyvin pystyimme toimimaan yhdessä tuossa jännittävässä sekä fyysisesti ja henkisesti vaativassa tilanteessa, yllätti varmaan meidät molemmat. Olen onnellinen ja kiitollinen, että sain jakaa tuon poikkeuksellisen elämänkokemuksen tyttäreni kanssa. Sain kokea ja tuntea jotain, jonka kuvaamiseen en edes löydä sanoja…

Olin etukäteen keskustellut tyttäreni kanssa, mitä hän minulta toivoo ja odottaa sekä - tyttäreni suosituksesta - lukenut Susanna Helin vuonna 2020 kirjoittaman Peloton synnytys - kohti turvallista kokemusta -nimisen kirjan, jossa kerrotaan synnytyksestä sekä synnyttäjän että tukihenkilön näkökulmasta. 

Uskon, että synnytyksen aikana näistä yhteisistä keskusteluista ja kirjan ohjeista oli hyötyä, mutta silti supistusten voima ja tunteiden vuoristorata yllätti ainakin tyttäreni ja vähän minutkin - viiden oman synnytyksen läpikäyneen terveydenhuollon ammattilaisen. 

Hulahdimme molemmat yhteiseen synnytyskuplaan, johon lisäksemme tuntui mahtuvan vain koko synnytyksen ajan tytärtäni upeasti tukenut Matilda-kätilö. Ehkä tärkein Susanna Helin kirjan ohje, jota onnistuimme molemmat aika hyvin noudattamaan, oli se että yritimme yhdessä keskittyä kohtaamaan yhden supistuksen kerrallaan ajattelematta lainkaan jäljellä olevia supistuksia.

”Rentouta leuka, rentouta hartiat, rentouta takapuoli”. Sitä minun tuli hoettua tyttärelleni kymmeniä kertoja. Palautin myös toistuvasti hänen mieleensä, että supistusten aiheuttama kipu ei ole vaarallista, vaan merkki siitä, että kohtulihas supistuu ja synnytys etenee. 

Mieleni ja kehoni elivät vahvasti mukana tyttäreni synnytyksen eri vaiheissa, mutta silti osasin pysyä rauhallisena tukihenkilönä - mistä olen tyytyväinen, ja jopa vähän ylpeä :) Kaikinpuolin voimaannuttava kokemus - yksi elämäni merkittäviä ja mieleenjääviä tapahtumia.

Suurkiitos TYKS:n osaavalle ja empaattiselle henkilökunnalle - varsinkin kannustavalle ja rauhalliselle Matildalle. Tuntui, että jokaiseen hetkeen hän osasi löytää juuri sopivat sanat ja oikeanlaisen kosketuksen. 

Nyt Pikkupoika on onnellisesti kotona. Äiti ja Vauva aloittelevat yhteistä elämää Love-kissan kanssa :)

Yhdeksäs syntyi

Tiistaina 21. heinäkuuta syntyi yhdeksäs lapsenlapseni.

Lontoontytön pieni suloinen poikavauva.

Pikkuriikki pääsi heti tätien keskelle ja serkkujen seuraan. 

Taattisten tilalla on hyvä aloitella elämää :)

Viljaa varastoon

Ihaillessani viime viikolla Sammatin kirkkoa (täällä) silmäni nauliutuivat myös tapulin vieressä olevaan vanhaan latoon - kauniisti harmaantuneeseen ja hyvin pidettyyn hirsirakennukseen.  Mikä tuo varasto kirkon kyljessä on oikein ollut?

Kyseessä on 1700-luvulla rakennettu vilja- eli lainamakasiini, jota on kutsuttu myös lainajyvästöksi. Aikoinaan jokaisen seurakunnan piti perustaa oma lainamakasiini, johon hyvinä viljavuosina tallennettiin viljaa, jota sitten katovuosina voitiin käyttää. Viljaa saatettiin myös lainata korkoa vastaan eli systeemi toimi vähän nykyisten pankkien tapaan. Järjestely loppui 1900-luvun alussa, mutta joissakin seurakunnissa, kuten Sammatissa, vanhat makasiinit on säilytetty. 

Puisiin makasiineihin tehtiin yleensä kaksinkertaiset, tyhjän tilan erottamat seinät, jotta niistä ei voinut varastaa viljaa. Oli nimittäin yleistä, että yksinkertaisiin seiniin porattiin reikiä, joista viljaa valutettiin salaa ulos.

Nykyään Sammatin makasiinissa järjestetään kesäisin pienimuotoisia näyttelyitä. Mutta mielestäni makasiini on ennen kaikkea uskomattoman kaunis ja tasapainoinen puurakennus - muisto menneestä.

Voiko kauniimpaa taideteosta olla kuin taidokkaasti kaiverrettu puuovi…

Vanhoissa ladon ovissa oli usein ns. kissaluukku, kuten tässäkin.

Hyvä kysymys

Olin taas katsomassa Äitimuoria espoolaisessa hoivakodissa, jonne hän muutti keväällä kaksi vuotta sitten (täällä). Ilokseni ja helpotuksekseni äiti on ensimmäisten kuukausien ikävän ja masennuksen tunteiden jälkeen viihtynyt jopa yllättävän hyvin. 

Puoli vuotta hoivakotiin muuttamisen jälkeen Äitimuorille rakas yli 90-vuotias Jussi-puoliso (täällä) kuoli yllättäen sydämen pettäessä. Äiti ei enää oikein ymmärtänyt asiaa. Hän kehitti oman tarinan Jussin kuolemasta: ”Hyvä kun sain nähdä, että Jussi kuoli niin rauhallisesti. Nukkui pois ilman kipuja.” Ja hyvä näin…

Pyrimme Siskon kanssa kumpikin käymään Äitimuorin luona 2-3 kertaa viikossa - väliin harvemmin, väliin useammin. Aina käydessäni äiti ilahtuu, minkä takia käynneistä jää minullekin yleensä hyvä mieli. Toki on kertoja, jolloin hän ei jaksa nousta lainkaan sängystä ja vain kuiskaa silmät tiukasti kiinni hauraalla ja lähes kuulumattomalla äänellä: ”Olen niiiin väsynyt.”

Eilen äiti jaksoi pitkästä aikaa kävellä rollaattorin ja minun avustamana hoivakodin puutarhaan, tosin pitkän suostuttelun jälkeen :) Istuimme kylki kyljessä puutarhakeinussa käsivarteni äidin hennoilla hartioilla ja ihmettelimme yhdessä kesän vehreyttä - Äitimuorin toistaessa monta kertaa tuttua huolilausettaan: ”Ajathan sitten varovasti.”

Kuten aina, Äitimuorilla oli nytkin kädessään turvaranneke. Osoittaen ranneketta kysyin häneltä, vaikka uskoin tietäväni jo vastauksen: ”Tiedätkö, mikä tämä on?” Äiti vastasi nopeasti: ”Se on hyvä kysymys.” Sitten hän mietti hetken katsoen ranneketta ja jatkoi: ”En kyllä tiedä, mikä se on.”

Täytyy sanoa, että minäkin olen ihmetellyt, mitä hoivakodissa olevat (eli vaikeasti) muistisairaat vanhukset tekevät turvarannekkeella…

Lempeä puukirkko

Ihastuin Sammatin vaatimattomaan kirkkoon, joka on Suomen vanhimpia ympärivuotisessa käytössä olevia puukirkkoja. Se valmistui vuonna 1755, mutta kirkon nykyinen sisäasu on peräisin 1879 tehdystä remontista.

Paanukattoisessa kirkossa minua viehätti etenkin sisäseinien vaaleanpunainen rappaus, kauniit kyntteliköt ja katon valkoiseksi maalatut lautaholvit sekä vanhat puupenkit, joiden istuintilaa oli myöhemmin ”jatkettu”. Mutta myös kirkon pieni koko - 350 istuinpaikkaa - ja erikoinen muoto: alkuperäistä ns. pitkäkirkkoa oli myöhemmin laajennettu toiselle sivulle purkamalla kirkkosalin ja entisen asehuoneen välinen seinä. Eli lähes kaikki viehätti :)

Tykkäsin myös sirosta saarnatuolista, jonne poikkeuksellisesti kuljettiin sakariston kautta. Harmikseni tästä 30-vuotisen sodan aikana Saksasta tuodusta tuolista ottama valokuva epäonnistui…

Alttaritaulun oli lahjoittanut kirkon toiminnassa aktiivisesti mukana ollut Elias Lönnrot (1802-1884) sen jälkeen, kun hänen nuorin tyttärensä Tekla oli kuollut 19-vuotiaana keuhkotautiin. Tätä ennen hän oli joutunut hautaamaan jo vaimonsa Marian, esikoispoikansa Eliaksen ja kaksi muuta tytärtään, jotka myös - pikkupoikaa lukuunottamatta - olivat haudattu kirkkoa ympäröivälle hautausmaalle (täällä). 

Kun Lönnrot itse 82-vuotiaana kuoli, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura pystytti haudalle mustasta graniitista tehdyn obeliskin, jonka suunnitteli arkkitehti Gustav Nyström (1856-1917). 

Pitkään olin jo ajatellut/toivonut, että saisin aikaiseksi käytyä Sammatin kirkolla. Onneksi sain visiitin toteutettua viime viikolla. Tykkäsin - ja paljon :)

Adolf Beckerin (1831-1909) alttaritaulu vuodelta 1883 kuvasi Kristusta maapallon päällä.

Elias Lönnrotin sekä hänen vaimonsa ja heidän kolmen tyttärensä hauta

Elämän voimavaroja

Mielimaisema ja perheen pienimmät :)