sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Juhannusta Taattisilla


Taattisten tilalla juhannusta juhlittiin perinteisesti. Päivällä oli eväsretki aurinkoiselle niitylle, jossa Outi ja Ida tarjoilivat vegaanista perunasalaattia ja raparperipiirakkaa. Illalla oli vuorossa juhannussalkoa, grillimakkaraa ja paukkumaissia. Ja tietenkin live-musiikkia niittykukin koristellulla tallinvintillä ja vanhanajan tanssit kahvin porojen liukastamalla parketilla.

Paikalla paljon iloisia ihmisiä. Osa oli tuttuja keskenään, mutta paljon oli myös vieraita. Lähitaloista kävellen tai pyörällä tulleita sekä juhlijoita, jotka olivat saapuneet paikalle linjurilla, pirssikyydillä tai omalla autolla Naantalista, Turusta tai pääkaupunkiseudulta.

Nautin joka hetkestä, ja muutkin tuntuivat viihtyvän ilta-auringon laskiessa metsän taakse. Pääsinpä hetkeksi jopa pyörähtämään täydellä parketilla Taattisten naapurin Markun kanssa Terhi Jokilan ja Elina Ukkosen yhtyeen tahdissa.

Jussia juhlittiin sydämellä, mutta nukkumaan päästiin säädylliseen aikaan :)





lauantai 25. kesäkuuta 2022

Ihastuin mökkiin


Kävin kirjailija Aleksis Kiven kuolinmökillä helmikuussa 2022, jolloin ihailin hyvin hoidettua pientä hirsimökkiä ulkoapäin (täällä). Viime viikonloppuna kävin toistamiseen Tuusulanjärven rannalla, kun vierailin Sibeliusten Ainolassa (täällä). Samalla reissulla päätin ohimennen kurkistaa myös lähellä olevaan pikkuiseen Kiven kuolinmökkiin.

Kurkistus ei toteutunut ”ohimennen”, vaan vietin tontilla ja mökissä pidemmän toven. Ja ihastuin. Ihastuin mökin sopusuhtaisiin (luonnollisiin) mittoihin. Ihastuin, miten kauniisti mökki oli entisöity ja sisustettu. Ja ihastuin ovella seisovaan rauhalliseen oppaaseen, joka ei tyrkyttänyt tietojaan, mutta kysyttäessä osasi - ja halusi - perusteellisesti ja selkeästi vastata minun ja muiden vierailijoiden kysymyksiin. 

Mökin irtaimisto on pääosin tuotu muualta, mutta takahuoneen sänky on Aleksis Kiven sänky. Sama sänky, jossa hän sairasti ja kärsi ja lopulta kuoli vuoden viimeisenä päivänä 150 vuotta sitten.

Aleksis Kiven ja hänen veljensä perheen pieni mökki on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Tosin mökki on nykyään vaatimattomuudessaan niin kaunis ja kuvauksellinen, että pakkaa täysin unohtumaan, miten sairas, köyhä ja onneton Kivi oli asuessaan mökissä elämänsä viimeiset kuukaudet vuonna 1872 (täällä). 


Sänky, jossa Aleksis Kivi kuoli joulukuussa 1872.

perjantai 24. kesäkuuta 2022

Hauta puutarhassa


Jos en tulisi haudatuksi rakastamalleni Leposaaren hautausmaalle Kulosaareen (täällä), niin oiva paikka voisi olla Ainolan puutarha Järvenpäässä :):) Aino ja Jean Sibelius ovat erityisluvalla haudattu juuri tuonne - kotinsa puutarhaan.

Iso pronssinen hautapaasi makaa maassa Ainolan pihan aurinkoisimmassa nurkassa. Paikka, jonka säveltäjä ja hänen vaimonsa ovat sata vuotta sitten nimenneet Rapalloksi - pienen italialaisen kaupungin mukaan. Heidän muistonsa Pohjois-Italian Rapallosta ovat keväältä 1901, jolloin koko perhe asui kaupungissa kolme kuukautta yrittäessään selvitä pienen Kirsti-tyttären kuoleman aiheuttamasta kaipauksesta ja surusta.

Jean Sibeliuksen hautakiven suunnitteli hänen nuorimman tyttärensä Heidin (1911-1982) aviomies arkkitehti Aulis Blomstedt (1906-1979). Arkkitehdille oli tärkeää, että pronssipaaden pinta muistutti märkänä viereisen Tuusulanjärven pintaa. Aino Sibelius laskettiin maahan Jannen viereen, kun hän kuoli 12 vuotta miehensä jälkeen.

Viihdyn hautapaikalla pitkään - olenhan hautausmaafani :) Osin luonnonkivimuurin ja osin koristepuiden ympäröimältä alueelta näkee sekä avioparin kotitaloon, Ainon puutarhaan ja Jannen rakastamaan lähimetsään. Tykkään myös yksinkertaisesta hautakivestä, jonka päällä on vain Ainon ja Jannen nimet. Vainajien syntymä- ja kuolinvuodet sekä tekijän nimi on kaiverrettu paksun neliömäisen laatan kylkiin.

Aino ja Jean Sibeliuksen henki leijunee edelleen Ainolassa. Puutarhan puhjetessa paratiisiksi ja metsän huminan muuttuessa musiikiksi :):)

torstai 23. kesäkuuta 2022

Ainon ja Jannen Koti


Ensin huomaan kiemurtelevat hiekkapolut ja hetken käveltyäni vanhat, kilpikaarnaiset männyt. Sitten äkkään mäen päällä, puiden lomassa pilkottavan valkoisen puutalon. Ja lopuksi tontin etelärinteelle pengerretyn puutarhan, jonka koriste- ja hyötykasveista useimmat ovat vielä lähes tunnistamattomia versoja. 

Olen lähestymässä Ainolaa - Aino (1871-1969) ja Jean eli Janne (1865-1957) Sibeliuksen kotitaloa, jonne he muuttivat kolmen tyttärensä kanssa 1904 ja jossa he asuivat yhdessä 65 vuotta Jannen kuolemaan asti. Ainolassa asuessaan Aino ja Janne saivat vielä kaksi tytärtä - Margarethan vuonna 1908 ja Heidin vuonna 1911. Pitkään yhteiselämään mahtui myös huolta ja surua - Jannen alkoholismia, Ainon masennuskausia ja lähisukulaisten kuolemia.

Ensimmäinen kertani Ainolassa on elämys, ja moni asia yllättää ja ihastuttaa. On metsäinen ja kaunis tontti, jolle mahtuu jopa lyhyt luontopolku mustine lepakkopönttöineen. On Ainolan viehättävä sisustus, joka on säilynyt sellaisenaan 1950-luvulta asti. Seinillä on useita henkilökohtaisia muotokuvia ja maalauksia, m.m. flyygelin päällä oleva taulu sairaasta lapsesta ja rukoilevasta äidistä - taidemaalari Oscar Parviaisen (1880-1938) Rukous Jumalalle (1910). Taulu on ollut perheelle erityinen, sillä se muistuttaa Ainon ja Jussin kaksivuotiaana lavantautiin kuolleesta Kirsti-tyttärestä.

Eikä ruokasalin kirkkaan vihreää takkaa voi olla huomaamatta. Se on talon suunnitteleman arkkitehdin Lars Sonckin (1870-1956) käsialaa, ja jonka tiilet - säveltäjän erityisestä toivomuksesta - lasitettiin vihreiksi. Isännän makuuhuoneen sivupöydällä kävijä saa ihastella silinteriä ja kävelykeppiä - lukuisista valokuvista tuttuja Sibeliuksen vakioasusteita.
 
Pihan saunarakennus vesipatoineen ja puusaaveineen herättää nostalgisia muistoja. Isovanhempieni saunassa Karkussa näytti lapsuudessani samanlaiselta, vaikka olikin paljon pienimuotoisempaa. Ainolan sauna on suurperheen äidin Ainon suunnittelema, mikä näkyy mm. käytännöllisinä ja toimivina vesikouruina. Sivuhuoneeseen vaimo sijoitti etenkin miehensä rentoutukseen tarkoitetun kylpyammeen ja sen päälle erityisen suihkuviritelmän :)

Jean Sibelius kuoli 91-vuotiaana kotonaan Ainolassa aivoverenvuotoon syyskuussa 1957. Aino eli 97-vuotiaaksi ja asui Ainolassa miehensä kuoleman jälkeen vielä 12 vuotta. Hän kuoli 1969 oltuaan sairaalassa vain pari viimeistä elinkuukauttaan. 

Vuonna 1972 tyttäret myivät Ainolan irtaimistoineen Suomen valtiolle. Kahden vuoden kuluttua Sibeliusten kotitalo avattiin museona. Ja saimme ihailtavaksi mielenkiintoisen kotimuseon kauniine pihapiireineen!


Ruokasalin komea takka, jonka tiilet on lasitettu Jean Sibeliuksen toivomuksesta vihreiksi.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

tiistai 21. kesäkuuta 2022

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Uffi yllätti


Hietsu-pettymyksen (täällä) jälkeen kävelin harmissani pitkin Bulevardia kohti keskustaa. Vanhan kulmatalon kivijalassa äkkäsin Uffin myymälän ja päätin pistäytyä sisään.

Bulevardin Uffi oli uusi tuttavuus, joka yllätti positiivisesti - monella tavalla. Kokonaisfiilis kaupassa oli mukava. Ja sen lisäksi: Hymyilevät ja (koira)ystävälliset myyjät. Sokkeloiset, mutta selkeät tilat. Siististi ja loogisesti järjestetyt rekit. Ja paljon mm. farkkutakkeja ja -paitoja, joista ei toiveistani huolimatta löytynyt mieleistäni.

Sen sijaan löysin hyväkuntoiset ja sopivat Adidaksen valkoiset katulenkkarit 13 eurolla. Samanlaisia istuvia ja tukevia lenkkikenkiä olin pari kertaa katsellut erään kenkäkaupan ikkunassa Ullanlinnassa. 

Ennen korona-aikaa ostin lähes kaiken käytettynä kirppiksiltä, mutta koronavuosien aikana olen ostanut harvat uudet vaatteeni ja kenkäni uutena. Ehkäpä alan taas kierrellä kirppiksiä, ja palata entiseen tässäkin suhteessa. Toisaalta olen huomannut, että paljon uutta en enää tarvitse enkä edes kaipaa. 

PS. Sunnuntaina ajoin uudelleen kirpputorin ohi. Torilla näkyi enemmän pöytiä, myyjiä ja ostajia kuin lauantaina, mutta kuitenkin vain noin viides osa aiemmista kesistä. Ehkä sunnuntain aurinkoinen ilma vaikutti…

Adidaksen valkoiset lenkkarit 13 euroa.

lauantai 18. kesäkuuta 2022

Kaipaan Hietsua


Olin viikonlopun kaupungissa ja teki mieli lähteä kiertelemään ulkokirpputorille - pitkästä aikaa. Kaipasin lähinnä Hietalahden kirpputorille eli Hietsuun, josta olen käynyt joka kesä lähes 30 vuoden ajan ja tehnyt useita hyviä löytöjä. Vaikka mitään ostettavaa ei eteen olisi tullutkaan, niin jo yksin kiertely Hietsun myyntipöytiä tutkien on ollut rentouttavaa ja mukavaa. Ja jos vielä olen malttanut pysähtyä kiertelyn välissä torikahville, niin nautintoni on hiponut täydellisyyttä.

Vaan eipä enää ole tätä iloa. Hietalahden torilla on tehty isoja muutoksia. Torilla on avattu iso ulkoravintola-alue ja kirpputorin osuutta on pienennetty huomattavasti. Ehkä jopa vähemmän kuin viides osa torista on enää varattu myyntipöydille.

Lauantaiaamuna päätin kuitenkin kävellä Murun kanssa Hietaniemen torille varmistamaan omin silmin asian. Ja totta se oli. Tori oli täynnä tyhjiä pöytiä ja tuoleja sekä kiinni olevia pieniä ravintolakojuja, jotka ilmeisesti avataan iltapäivällä. Torin yhdessä nurkassa oli korkeintaan pari kymmentä kirpputorimyyjää ja -pöytää sekä kourallinen asiakkaita.

Kauan en torilla viihtynyt. Jatkoin matkaa ja toivoin, että kävellessä keksisin lähiseudulta jonkun toisen kirpputorin, jossa poikkeaisin…

PS. Sunnuntaina ajoin uudelleen kirpputorin ohi ja silloin pöytiä, myyjiä ja ostajia oli enemmän - ehkä noin viides/neljäs osa aiemmista kesistä.

perjantai 17. kesäkuuta 2022

Tanssia kirkossa

Kirkko kesäyössä 

Minna Tervamäki tanssii, Nicholas Söderlund laulaa ja Jukka Nykänen soittaa pianoa johtaen samalla klarinetin ja sellon soittajia. Selkäni takana kaikuvat vielä kanttori Kari Vuolan urut. Kello lähenee yhtätoista ja kirkon ikkunoista hohkaa kesäkuisen kaunis ja valoisa yö. 

Istun liikkumatta kirkon puupenkillä. Katson, kuuntelen ja nautin. Imen itseeni balettitanssijan kauniisti soljuvaa liikehdintää ja oopperalaulajan kumeaa ääntä. Olen Naantalin vanhassa kivikirkossa katsomassa ja kuuntelemassa säveltäjä Olli Kortekankaan Ende und Beginn -nimistä kirkko-oopperaa. Oopperaa, jonka ensiesitys oli Uudessakaupungin kirkossa viime vuonna.

Tunnin pituisen esityksen teksti pohjautuu saksalaisen teologi Dietrich Bonnoefferin (1906-1945) kirjeisiin, joita hän kirjoitti ollessaan kaksi vuotta vankilassa vastustettuaan vuosia näkyvästi Adolf Hitleriä ja kansallissosialismia. Lopulta Bonnoeffer teloitettiin keskitysleirillä huhtikuussa 1945 vain kuukausi ennen Saksan antautumista.

Tykkäsin tosi paljon perinteistä oopperaa ja lähinnä modernia tanssia yhdistävästä esityksestä. Jo oopperan alku pysäytti: Nicholas Söderlund käveli hitaasti pitkin keskikäytävää kohti alttaria rauhoittaen kirkon upealla äänellään. Kahden esiintyjän lisäksi keskeistä osaa näytteli pitkät harsomaiset huivit, jotka vuoroin kietoivat tanssijan vangikseen ja vuoroin ahtautuivat laulajan syliin tuoden omaisiaan kaipaavalle miehelle lohtua. 

Alttari eteen ja katosta roikkuvan puisen krusifiksin alle rakennetulla lavalla oli kahden esiintyjän ja huivien lisäksi vain tuoli ja pieni pöytä. Muuta ei tarvittu. Tervamäen vangitseva tanssi, Söderlundin komea basso sekä urkujen, pianon, klarinetin ja sellon hienovarainen vuoropuhelu loi meditatiivisen tunnelman, jota kesäyön valo vahvisti.

Tykkään, kun kirkoissa annetaan tilaa monenlaisille esityksille. Tosin olihan Dietrich Bonnoeffer aikanaan merkittävä kirkonmies ja voimakkaasti kantaa ottava rauhan aktivisti. Hänen kirjoittamistaan runoista on myös sävelletty suosittuja virsiä, joita edelleen löytyy mm. suomalaisesta virsikirjasta.

Olen tänä kesänä ensi kertaa tutustunut Naantalin Musiikkijuhliin osallistuen kahteen juhlaviikkojen esitykseen - lauantaina Merimaskun kirkossa (täällä) ja nyt tiistaina Naantalin kirkossa. Tykkäsin molemmista, joten ensi vuonna uudestaan…

torstai 16. kesäkuuta 2022

Päivän suo


Suo on joka päivä ja lähes joka hetki erilainen. Valon määrä ja suunta, veden korkeus, tuulen voimakkuus ja tietty vuodenaika muuttaa suoluontoa väliin jopa radikaalisti edelliseen käyntiin verrattuna.

Tyttärien Tilalta lähtevän parin kilometrin metsälenkin varrella on pieni suopläntti, joka ilahduttaa aina. Jo pelkästään siksi, että saa hetken hengittää suon tuoksua ja ihailla päivän suota, kannattaa lähteä lähimetsään.

Nyt juuri suolla on tuoksuvien suopursujen ja herkkien tupasvillojen aika. Kaunista, kuten aina :)