tiistai 22. lokakuuta 2019

Panimosuku Hietalahdessa

Sinebrychoffin museon kellarikerroksen tiilikaaria.

Köyhä talonpoika Peter Ivanovits Sinebrjukov (n.1750-1805) tuli Moskovan pohjoispuolelta 1700-luvun lopussa perheineen Kymenlaaksoon, jossa hän ansaitsi elantonsa kauppiaana ja oluenpanijana. Peter-isän kuoltua perheen vanhin poika, nuori Nikolai (1788-1848) jatkoi isän liiketoimia ja otti vastuun kahdeksasta pienestä sisaruksestaan.

Suomen sodan jälkeen 1809 Nikolai muutti kasarmin perässä Suomenlinnaan. Kymmenen vuotta myöhemmin, 30-vuotiaana hän voitti huutokaupassa yksinoikeuden oluen valmistukseen ja myyntiin Helsingissä ja perusti panimon Hietalahteen.

Kauppaneuvokseksi edennyt, oluella ja kaupalla vaurastunut Nikolai asui kuolemaansa asti Suomenlinnassa, mutta ehti rakennuttaa Bulevardille panimon viereen 26-huoneisen kivitalon. Nykyään Sinebrychoffin taidemuseona toimivassa rakennuksessa oli vuoteen 1921 asti panimon konttoritiloja ja mm. Nikolain veljenpojan Paulin ja tämän Fanny-vaimon koti.

Naimattoman Nikolain työtä jatkoi ensin hänen veljensä Paul vanhempi (1799-1883) ja myöhemmin tämän poika Paul nuorempi (1859-1917). Paul nuorempi ja hänen vaimonsa Fanny (1862-1921) - aikansa tunnettu näyttelijä - keräsivät merkittävän ja arvokkaan taidekokoelman, jonka lapseton pariskunta testamenttasi Suomen valtiolle. Sinebrychoffin taidemuseon perustamiseen johtanut lahjoitus on edelleen suurin Suomessa tehty taidelahjoitus. Osa Paulin ja Fannyn Bulevardin asunnosta toimii heidän toivomuksestaan kotimuseona ja on entisöity heidän 1910-luvun kodin kaltaiseksi.

Kieltolaki ja toinen maailmansota vaikeuttivat panimon toimintaa, mutta 1950-luvulla Sinebrychoff pääsi uuteen nousuun. Nykyään tanskalaisomistuksessa oleva panimo täyttää tänä vuonna 200 vuotta.

Tauno Palon mainossanoin: ”Sano vaan reilusti Koff.”


Kotimuseon kustavilainen sali 

maanantai 21. lokakuuta 2019

Sinebrychoffin naisia

Lucas Granach: Nuoren naisen muotokuva (1525)

Olen syntynyt Helsingissä. Käynyt välillä asumassa Oulussa, mutta palannut takaisin pääkaupunkiin 1980-luvun alussa. Enkä ole koskaan käynyt Hietalahden mahtirakennuksessa Sinebrychoffin taidemuseossa. Rakennuksen ohi olen kävellyt kymmeniä kertoja - sekä sen edestä pitkin Bulevardia että takaa kauniin Sinebrychoffin puiston läpi - suunnatessani rakennusta vastapäätä olevalle Hietalahden kirpputorille :):)

Sunnuntaina asia tuli korjattua - onneksi. Tykkäsin ihmisen kokoisesta museorakennuksesta, jossa on kolme erilaista tilaa kolmessa kerroksessa. Tykkäsin myös esillä olevista näyttelyistä: kellarikerroksessa panimosuvun mielenkiintoista historiaa, katutasossa Renesanssin kaunottaret -muotokuvanäyttely ja toisessa kerroksesta Sinebrychoffin suvun porvariskoti taidekokoelmineen.

Sinebrychoffin museo on nykyään osa Kansallisgalleria-säätiötä, jonka taidekokoelmat omistaa Suomen valtio. Aiemmin Kansallisgallerian nimi oli Valtion taidemuseo ja Sinebrychoffin museon lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat Ateneum ja Kiasma. Sinebrychoffin museon kokoelman ydin - pääosin eurooppalaista taidetta 1300-1800 -luvuilta - muodostuu Paul (1859-1917) ja Fanny (1862-1921) Sinebrychoffin kokoamista taideteoksista, jotka pariskunnan kuoltua siirtyivät testamentilla valtiolle.

Ihastuin etenkin toisen kerroksen Lucas Granachin (1472-1553) maalaamiin aatelisnaisten ja ”alastomien kaunottarien” kuulaisiin, pikkutarkkoihin ja osin dramaattisiin tai jopa humoristisiin muotokuviin. Granach oli renessanssin tärkeimpiä saksalaismaalareita ja myös mm. Martti Lutherin hyvä ystävä. Hän maalasi paljon hallitsijoiden muotokuvia ja alttaritauluja sekä kuvitti uskonnollisia tekstejä. Taiteilijan yli tuhannen säilyneen teoksen joukossa on edellä mainittujen lisäksi runsaasti naisten muotokuvia, joista pieni osa on esillä Renessanssin kaunottaret -näyttelyssä.

Kaunottaret näyttävät kaunottarilta edelleen. Arvioivan ja arvostelevan katseen kohteina - tietämättään tai tietoisesti.

Korutaidetta 2000-luvulta

Perhemuotokuva 1600-luvun Amsterdamista.

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Kultaisia koivuja


Tämän vuoden ruskaa ainakin pääkaupunkiseudulla hallitsee keltainen. Ja miten upea keltainen - oikea kultakeltainen. Ei merkkiäkään tavanomaisista ruskeista läikistä, jotka useina vuosina valtaavat keltaisia lehtiä, saaden keltaisen muuttumaan likaisen ruskeaksi ja mustaksi.

Monesti keltainen jää muiden ruskavärien - oranssi ja punainen - jalkoihin, mutta tänä vuonna on toisin. Keltainen hallitsee, ihastuttaa ja vangitsee katseen.

Nautitaan kultaisista koivuista ja vaahteroista, joiden kultaväri tuntuu kestävän koko lokakuun :):)

lauantai 19. lokakuuta 2019

HanKo yllätti


Perjantaina pysähdyimme Ukin kanssa lounaalle Itäkeskuksen eli Itiksen toisessa kerroksessa olevaan Hanko Sushi -ketjun japanilaiseen ravintolaan. Yllätti positiivisesti.

Avara, seinätön ja yksinkertainen tila sekä nopea palvelu. Ja ennen kaikkea saimme hyviä susheja: Tilasin lautasellisen lohinigirejä, joissa oli ihanan runsaasti kolmella tavalla valmistettua kohta sekä juuri sopivasti hyvän makuista riisiä, jonka koostumus oli oiva. Rakastamani inkivääri oli tuoretta ja mehevää. Lisäksi lounasannokseen kuului maistuva alkukeitto sekä ruokajuomaksi japanilainen tee ja jälkkäriksi suomalainen kahvi.

Ketjun nimen Hanko kerrotaan viittaavan sekä samannimiseen kaupunkiin, josta Hanko-ketju sai alkunsa 2009, että japanilaiseen sanaan han ko, joka tarkoittaa sinettia ja laajumerkkiä. Liekö sanan japaniyhteys ollut sattumaa?

Perussettiä, mutta maukasta ja tuoretta. Ukkikin tykkäsi omista nigireistään ja makeista.

torstai 17. lokakuuta 2019

Muistoja kesältä


Yksivuotias oli usein Mummin apurina sekä puutarhahommissa että koiria lenkittämässä :):)

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Kurvin Pikkukahvila


Vietyäni Puolitoistavuotiaan Frazeninkadun päiväkotiin päätin käydä tutustumassa kävelymatkan päässä olevaan pikkuruiseen Cafelito-nimiseen kahvilaan. Visiitti on ollut mielestäni siitä asti, kun kesäkuussa ohi kävellessäni ja sisälle kuikuillessani ulkotuoleilla istunut nuori nainen kehui paikkaa kovasti.

Kolme vuotta sitten avattu Cafelito on espanjankielisen nimensä mukaisesti pikkuruinen kahvila. Sisällä kaikki on pientä: pieni myyntitiski, jonka yläpuolella pieni konttori/varastotila, ja pieni asiakastila, jossa neljä pientä pöytää. Siis kaikki muu on pientä paitsi Harjutorin puistikkoon aukeava seinän mittainen ikkuna ja ystävällinen pitkä miesmyyjä.

Kolme vuotta sitten avattu Cafelito on kehujen arvoinen: Maukas kahvi, kauniit tarjoilulautaset ja tilatessa valmistettava, lämmin patongin pala omavalintaisilla täytteillä. Leppoisa musiikki, ihana luonnonvalo ja päivän hesari. Istuessani ohiajava pullakuski toi myyntitiskiin vielä lähileipomon hyvännäköisiä munkkeja ja korvareita.

Lämpimällä säällä kuppila laajenee eteläeurooppalaiseen tapaan kadulle. Eviva Espanja sanoisi Vexi ja Marion :):)

tiistai 15. lokakuuta 2019

Aamunrepäisy 10

Rukous Kirkko ja kaupunki -lehdessä joskus...

maanantai 14. lokakuuta 2019

Nautintoja mökillä


Nautin upeasta ruskasta ja syysluonnosta. En muista näin kauniinväristä syksyä - selkeitä, loistavia ja pitkään kestäviä värejä, joukossa vain vähän tylsää kuihtunutta tai vettynyttä ruskeaa.

Nautin kirppiskierroksesta Opiskelijatytön ja Lontoontytön kanssa. Koluttiin tarkkaan Salon suurimmat kirppikset: uusiin tiloihin muuttanut Second Hand Market, lastenvaatteisiin ”keskittynyt” Radiokirppis ja perinteinen ”romuvarasto” Aarresaari. Kaikki hyvin hoidettuja, mukavia kirppiksiä, joissa jokaisessa on myös kahvila, sovitustilat ja vessa. Löysimme mm. pari hyvää takkia Lontoontytölle, useamman puseron Opiskelijatytölle ja minulle ihanat Clarksin nahkanilkkurit 20 eurolla ja Punavuoreen kaipaamani mikro 14 eurolla.

Nautin Ukin savustamasta kirjolohesta perunamuusin ja suppiskastikkeen kanssa. Ja lähiporukasta, johon kirppiskavereideni lisäksi alkuillasta liittyivät Esikoinen miehensä ja kolmen villikon kanssa.

Nautin illan aikaisesta hämärtymisestä - kun on hämärän pimeää, vaan ei vielä marraskuun aikaista säkkipimeyttä. Ja lasikon kynttelikön pehmeästä valosta.

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Olgan uumenissa


Viikolla pidettiin Silakkamarkkinat Helsingin kauppatorilla. Kumpikaan - ei purkitetut silakat eikä markkinatohinat - ole lempijuttujani, joten vuosittaisessa perinnetapahtumassa on tullut käytyä harvoin.

Vietin perjantai-iltapäivää nuorimman eli puolitoistavuotiaan Pikkupojan kanssa. Päätimme lähteä Kallion kodista ratikkaretkelle Kauppatorille katsomaan paikalle tulleita isoja purjeveneitä ja siinä sivussa muutakin markkinavilinää.

Kolera-altaan valtavat kaljaasit olivat upeaa ja kaunista katseltavaa. Kaljaasi on purjelaivatyyppi, jossa on 2-3 mastoa ja jonka runko on suunniteltu lastin kuljettamiseen. Joihinkin, kuten vuonna 1885 rakennettuun, 20 metriä pitkään Olgaan pääsi sisälle tutustumaan ja halutessaan syömään lohikeittoa ja tummaa saaristolaisleipää. Kapusimme pikkupojan kanssa kapeita portaita alas kajuuttaan, jossa istuimme kylkikyljessä noin kymmenen muun vierailijan kanssa hörppien kahvia ja punaista trippiä. Kermaista lohikeittoa kehuttiin, mutta meitä odotti vävypojan tekemä ruoka Kalliossa :):)

Kapusimme takaisin kannelle, ihmettelimme korkeita mastoja, hyvästelimme valkoisen venekoiran ja jatkoimme tyytyväisinä matkaa.

perjantai 11. lokakuuta 2019