Alastomia puita

Radion luonto-ohjelmassa joku metsämies sanoi, että puut pääsevät oikeuksiinsa, kun lehdet ovat varisseet. Oksat pääsevät paljastamaan koko komeutensa ja ihanat kiemuransa.

Tänä syksynä olen alkanut kiinnittää asiaan huomiota. Ja huomannut, että näinhän se on :) Ihailtavaa ja ihmeteltävää riittää myös lehdettömissä puissa…

Toven talo

Designmuseon vieressä on lyhyt katu - Ullanlinnankatu - jota kautta oikaisen usein autolla ajaessa, mutta harvoin sitä pitkin tulee käveltyä. Mutta tänään tuli :) Ullanlinnankatu 1:n kohdalla törmäsin jännään muistolaattaan, jossa kerrottiin, että Tove Jansson asui kyseisessä talossa vuosina 1944-2001 eli 30-vuotiaasta kuolemaansa asti.

Kirjailija ja kuvataiteilija Tove Jansson (1914-2001) asui lapsuutensa ja nuoruutensa Helsingin Katajanokalla - Luotsikatu 4:n ylimmän kerroksessa. Kyseisessä ateljeehuoneistossa oli ennen Toven lapsuuden perhettä asunut Hugo Simberg (1873-1917) perheineen. Sama tunnettu taidemaalari :) josta olen viime aikoina usein kirjoittanut blogiini (täällä).

Muistolaatta on asetettu vuonna 2005. Sen suunnitteli Carl Henning, mutta korkokuva Tove Janssonin kasvoista on Toven isän kuvanveistäjä Viktor Janssonin (1886-1958) käsialaa. Sain tiedon (taas) Wikipediasta, josta löysin luettelon Helsingin muistolaatoista (täällä). 

Pala palalta jouluun

Ostin itselleni - ja myös parille ystävälleni - palapelijoulukalenterin :) Jouluaattoon asti eli 24 kertaa saa avata pienen numeroidun rasian, joissa jokaisessa on 42 palaa. Ja jouluaattona 1008 palan palapeli on valmis.

Jokaisessa rasiassa olevien palojen takana on ko päivän (rasian) numero, joten joulun jälkeen voi halutessaan kerätä palat takaisin oikeisiin rasioihin. Ja koota Mauri Kunnaksen jouluaiheinen palapeli uudelleen ensi jouluna.

Joulua kohti - päivä ja 42 palaa kerrallaan :)

Muru junassa

Eilen köröteltiin Murun kanssa junalla Turkuun - ja hyvin meni. Muru on aina pärjännyt hyvin omassa kopassaan autossa (täällä) ja harvat bussi- (täällä) ja laivareissut (täällä) ovat sujuneet samaan malliin eli hyvin. Ja onpa lentokonettakin tullut kokeiltua onnistuneesti (täällä).  

Oman auton jälkeen koiran kanssa on ehkä kuitenkin kaikkein vaivattominta matkustaa junassa. Useimmissa junissa on erilliset lemmikkivaunut, jonne lemmikille ostetaan oma lippu, mikä kaukojunissa maksaa 4-8 euroa riippuen matkan pituudesta. Halutessaan useimmissa junissa voi ostaa myös viereisen paikan. Turkuun matkustaessa lemmikkipaikan viereinen paikka maksaa 6-10 euroa, mutta esim Ouluun hinta on jo lähes 30 euroa.

Pienikokoisen Murun kanssa on mukava ja helppo matkustaa. Alkujännityksen jälkeen Muru yleemsä rentoutuu, mutta yksin sitä ei voi junassa jättää. Onneksi lemmikin saa tarvittaessa ottaa myös lemmikkivaunujen vessaan. Ja aamukahvit keitän aina mukaan pieneen termoskannuun.:)

Partsikukkia joulukuussa :)

Kaupunkikaksioni parvekkeella vaaleanpunaiset riippapelarkuut ovat edelleen voimissaan, mikä on sekä ihanaa että hämmentävää - ja jos jää oikein ajattelemaan, niin jopa pelottavaa. Parvekekukkia joulukuussa - Suomessa? Valokuva on otettu eilen - ihanan aurinkoisena päivänä, jolloin Helsingissä oli pari astetta pakkasta ja ohut valkoinen lumikerros maassa. 

Tapanani on viime vuosina ollut, että syyssateiden alettua vedän parvekelasit eteen, vaikka kevään ja kesän pidän ne aina sivussa. Alkuvuosina en edes talvisin käyttänyt laseja, koska halusin aina parvekkeelle astuessani tuntea päivän sään kasvoillani. Vanhetessani olen kuitenkin valinnut, että laitan mieluummin parvekelasit kiinni ja säästyn vedeltä ja lumelta parvekkeella :)

Niin tai näin - pelarkuut näyttävät edelleen lähes samoilta kuin elokuussa (täällä). Liekö kestävät näillä keleillä jouluun asti….

Kuolema kolkuttaa

Olen viime aikoina tutustunut Hugo Simbergin (1873-1917) maalauksiin, grafiikkaan ja patsaisiin sekä Ateneumin taidemuseossa (täällä ja täällä) että upeassa Tampereen tuomiokirkossa (täällä). Ja enkös törmännyt herraan taas kertaalleen Hietaniemen hautausmaalla - ja ihan sattumalta.

Yhtenä päivänä oikaisin tutun hautausmaan (täällä) läpi ja huomasin ohittavani Simbergin hautaa. Olinhan sitä joskus aiemminkin ihaillut, mutta jo unohtanut :) Hautaan on taiteilijan lisäksi haudattu hänen vaimonsa Anni Simberg (1883-1969) ja poikansa Tom Simberg (1911-2006). Tom ehti olla isänsä mallina lukuisia kertoja ennen kuin isä kuoli 44-vuotiaana aivoverenvuotoon pojan ollessa vain kuusivuotias. 

Muun muassa Hugo Simbergin Iltaa kohti -nimisen öljymaalauksen malleina ovat olleet kaksivuotias Tom-poika ja taiteilijan isä eversti Nikolai Simberg (1822-1915), joka tuolloin oli jo 91-vuotias. Taulu on maalattu Niemenlautan kartanon rannalla Säkkijärven pitäjässä. Kartano, joka oli myös Simbergille rakas ja tärkeä, oli hänen äitinsä Ebba Matildan suvun omistuksessa. Iltaa kohti on koskettava maalaus, joka on nähtävissä Ateneumin kokoelmanäyttelyssä Ajan kysymys (täällä).

Hautakivessä oleva veistos on kopio Simbergin itsensä vuonna 1900 tekemästä pronssiveistoksesta Kuolema kolkuttaa, joka myös nykyään kuuluu Ateneumin kokoelmiin. 

Hautakivi pienoisveistoksineen oli tyylikäs kokonaisuus. Tykkäsin - paitsi, että ympäröivää rauta-aitaa hieman vierastin…

Ps. Vasta nyt huomasin, että hautakiven alaosaan on mustilla kohokirjaimilla kirjoitettu vielä neljännen vainajan nimi. Valtioneuvos Henrik Widenius (1797-1879) oli Hugo Simbergin äidin Ebba Matildan (1840-1897) isän perheetön veli.

Hugo Simberg: Iltaa kohti, 1913

Hugo Simberg noin 34-vuotiaana

Valokuva: Hugo Simbergin arkisto, Kansallisgalleria

Kappeli kerrostalossa

Amos Andersonin kotimuseossa (täällä) odottaa yllätys, jonka takia jo yksin kannatta käydä Yrjönkadun museossa. Nimittäin sata vuotta sitten Amos rakennutti kerrostalokotiinsa neljännen ja viidennen kerroksen väliin - kerrokseen 41/2 - pienen kappelin. 

Makuuhuoneen kokoinen kappeli palveli Amos Andersonin yksityisenä hiljentymistilana, jonka seinille hän keräsi rakastamaansa keskiaikaista uskonnollista taidetta. Kappelissa ei pidetty jumalanpalveluksia, mutta ajoittain siellä järjestettiin pienimuotoisia musiikkiesityksiä.

Useimmat kappelin seinillä olevista maalauksista on Amos Andersonin hankkimia. Ja useimmat ovat tuntemattomien keskiaikaisten taiteilijoiden öljymaalauksia ja puukaiverruksia. Tykkäsin erityisesti tuntemattoman tekijän puuhun kaivertamasta, noin 30x40 cm kokoisesta Ristiltäotto-nimisestä  seinätaideteoksesta. Hollantilaisen Marcellus Coffermansin Ecce Homo -teoksessa ihmettelin lasta, joka tuijotti katsojaa kiihtyneen miesjoukon seassa :)

Vaatimattoman alttarin päällä oli Madonna ja lapsi -aiheinen lasimaalaus 1400-luvulta. Ja kappelin sivuhuoneen Amos oli rakennuttanut edelleen samalla paikalla olevat urut - miehen kerrotaan nuorena olleen kiinnostunut urkurin ammatista…

Helsingin keskusta kerrostalossa oleva kotimuseo, josta löytyy hämyinen ja hiljainen kappeli. Ja käynti on vielä ilmainen, eikä vaadi edes museokorttia. Eikä ruuhkaa :)

Marcellus Coffermans (1549-1575): Ecce Homo, n.1550-1570

Tuntematon: Ristiinnaulitseminen, 1400-luku

Tuntematon: Ristiltäotto, 1500-luku

Andersonin rakennuttamat urut, joiden koristemaalaukset oli tehnyt Henry Ericsson (1898-1933).

Pikkuisen joulua

Lähden joulunpyhiksi reissuun enkä muutenkaan ole mikään joulun hehkuttaja. Mutta pikkuisen joulujuttuja kotikin tarvitsee :) Jouluinen valotähti löysi vanhan paikkansa ikkunalta jo marraskuun alussa (täällä). 

Pikkujoulun viikonvaihteessa ulko-oveen ilmestyi vanha Pentikin joulutonttu ja valkoinen joulutähti pääsi pujahtamaan viherkasvien joukkoon. Kynttilöitä olen poltellut lokakuusta asti, ja se jatkuu tammikuun puoleen väliin. Silloin tulee täysstoppi. Sillä silloin alkaa tuntua jo paaaljon valoisammalta - onhan vuoden pimein päiväkin ohitettu jo aikoja sitten :)

Kolme rakasta kynttilänjalkaa. 

Kaksi läpinäkyvää - pyöreä lasinen ja kulmikas pleksinen kirpputoreilta 

sekä painava rautamöykky, joka on mieluinen lahja parin vuoden takaa :)

Kirpputorilta löytyneet Aarikan puiset minitontut etsivät vielä paikkaansa…

Vielä kukkii :)

Kävelin tänään Murun kanssa Vallilassa ja Hauhontien viereisessä kapeassa Hauhon puistossa 

kukkivat vielä ruusut. Kauniita keltaisia ruusuja - ilahduin tai sitten en.

Ei uskoisin, että eletään jo joulukuuta :)

Nostalginen Amos

Työhuoneen kalusteet on tehty Pietarissa 1800-luvun alussa.

Vuorineuvos, päätoimittaja ja kulttuurimesenaatti Amos Anderson (1878-1961) syntyi Kemiössä, mutta muutti 24-vuotiaana Helsinkiin vuonna 1902. Kiinteustöbisniksessä toiminut Anderson rakennutti itselleen Yrjönkadulle viisikerroksisen kivitalon, josta tuli hänen kotinsa ja toimistonsa. 

Poikamiehenä elänyt Anderson sisusti itselleen 700 neliön kodin rakennuksen 4. ja 5. kerroksiin. Mutta Kemiötä mies ei unohtanut. Vuonna 1927 hän hankki Kemiönsaarelta Söderlångvikin tilan, jonka hän laajensi mieluisaksi ja komeaksi loma-asunnoksi, jossa hän vietti ystävineen pitkiä aikoja. 

Nykyään entinen loma-asunto toimii Amoksen toiveiden mukaisesti museona, jossa kesäisin järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. Ihana retkikohde, jossa olen vieraillut - Amoksen mökillä - sekä ennen koronaa (täällä) että koronan jälkeen (täällä). Ja toivottavasti taas ensi kesänä :) 

Amos Andesonin kuoltua 1961 myös hänen kaupunkikotinsa muutettiin taidemuseoksi, kuten merkittävän taidekokoelman kerännyt kulttuurivaikuttaja oli toivonut. Rönsyilevä ja bohemi kahden kerroksen asuntoa pelkistettiin rajusti 1960-luvun tyyliin keramiikka- ja lasimuotoilija Kaj Franckin (1911-1989) suunnitelmien mukaan. Vain työhuoneeseen ja salonkiin jätettiin alkuperäinen sisustus, mikä on nähtävissä myös nykyisessä kotimuseossa. 

Amos Andersonin taidemuseo toimi Yrjönkadun kerrostalossa vuosina 1965-2017. Museosta tuli viisilapsiselle perheellemme erittäin tuttu 1980- ja 1990-luvuilla. Jostain syystä museosta alakerran kahviloineen muodostui perheellemme vakituinen sunnuntairetkien kohde. Lapset tykkäsivät sokkeloisesta vanhasta kerrostalosta ja etenkin sen vanhanaikaisesta hissistä - lapsethan olivat koko ikänsä asuneet paritalossa keskustan ulkopuolella - ja aikuiset nauttivat, kun saivat sivusilmin vilkuilla taideteoksia. Ja lopuksi kaikki rentoutuivat pohjakerroksessa olevan Cafe Amoksen kahvi- ja kaakaokuppien ääressä. 

Museotoiminnan siirtyessä uuteen AmosRexiin vuonna 2018 Amoksen koti entisöitiin takaisin 1920-luvun tyyliin, ja avattiin Amos Andersons hem -nimisenä kotimuseona keväällä 2023. Siitä asti olen suunnitellut käyväni siellä, mutta vasta tällä viikolla sain vierailun toteutettua. 

Vierailuni alkoi pienellä pettymyksellä, kun vanha, minulle nostalginen hissi oli epäkunnossa ja minut ohjattiin uudelle hissille. Mutta pian pettymys muuttui iloksi, sillä uusi hissi vei minut suoraan Amoksen alkuperäisenä säilyneeseen työhuoneeseen.

Työhuone oli täynnä Amoksen kirjoja, näyttelijätuttavien valokuvia ja suomalaista taidetta 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Ja keskellä huonetta oli Andersonin vuonna 1917 ostama massiivinen sohvaryhmä, joka oli tehty 1800-luvulla Pietarissa. Minua kiehtoi, ja ilmeisesti myös Amosta :) nojatuolien käsinojissa olevat mustatusta ja kullatusta puusta tehdyt sfinksit ja sohvan hartialautaan veistetyt käärmeet. 

Amoksen viehätys erikoisiin koristeisiin, kultaan ja kiemuraan näkyi myös pylväshuoneen kirkkaanpunaisissa samettituoleissa, joiden jalkoja koristi kullatut, alastomat naishahmot. Amos oli ostanut Arttu Brummerin (1891-1951) suunnittelemat tuolit 1920-luvulla toimineesta Atlas-pankista. 

Asuntoon oli muutenkin palautettu alkuperäistä koristeellisuutta, kuten pylväitä, kattokoristeita ja silkkitapetteja. Muun muassa ruoka- ja pylvässalin alkuperäiset samettiverhot oli löydetty hyväkuntoisina Söderlångvikin ullakolta ja palautettu kaupunkikodin ikkunoihin :)

Erilaista ja mukavaa oli kuunnella tarinoita, joita museossa liikkuvat keskusteluoppaat mieluusti kertoivat kävijöille. Paikalla oli ainakin kolme opasta ja ehkä kolme parin hengen vierasryhmää, joten jokaiselle riitti omansa - ja vielä useampikin. Minäkin sain kuulla kolmen innokkaan ja osaavan oppaan juttuja. Kiitos niistä :)

Mutta parasta vierailussa oli se, että poistuessani museosta vanha hissi oli jälleen toiminnassa. Ja sain kokea nostalgisen aikahypyn - tosin ilman viittä ympärillä pyörivää leikki- ja kouluikäistä :)

Sigrid Schauman (1877-1979): Amos Andersonin muotokuva, 1958

Sigridin seurassa vietin enemmän aikaa Turun taidemuseossa 2021 (täällä).

Helene Schjerfbeck (1862-1946): Kristushahmo, n.1941

Angelo Solimena (1629-1716): Madonna, lapsi ja pyhimys, 1670-luku

Amos Anderson rakasti keskiaikaista kirkkotaidetta, 

mikä näkyi kotimuseossa esillä olleessa noin 50 maalauksessa ja veistoksessa.

Koristeellisia tuolinjalkoja ja keskellä Krisuslapsi, neitsyt ja Padovan Pyhä Antonius (1668),

jonka tekijäksi mainittiin Antonia de Pereda y Salgadan (1611-1678) piiri. 

Victor Janssonin (1886-1958) Suihkukaivon malli -niminen 

kullanvärinen kipsivalos vuodelta 1940.

Lopullinen samankokoinen pronssista tehty Leikki II/Aallotar -niminen suihkukaivopatsas 

pystytettiin Espan puistoon 1942 (täällä). 

Ruokasalia silkkitapetteineen

Entinen nostalginen hissi toimii edelleen :)

Amos Andersons Hem, Yrjönkatu 27