torstai 2. joulukuuta 2021

Tervetuloa Tilalle :):)


Olen maaliskuusta asti kirjoittanut Merimaskun Tilasta, jonka kaksi tytärtäni - Opiskelijatyttö ja Lontoontyttö - hankkivat kevättalvella (täällä). Ja kertonut kiintymisestäni tuohon vanhaan tilaan ja sen rakennuksiin ja eläimiin (täällä) sekä ihastumisestani Naantalin Merimaskuun ja sen kiehtovaan saaristoluontoon, mm. täällä. Kaikki ko postaukset löytyvät tämän blogin sivupalkista tunnisteen ”Tila” alta.

Nyt uskallan ja voin jo kertoa vähän enemmän Tilasta. Kyse on Taattistenjärven rannalla olevasta vanhasta Taattisten tilasta, joka on ollut asuttuna keskiajalta lähtien. Nykyisen pihapiirin vanhin rakennus on valmistunut 1700-luvulla ja on edelleen käytössä. Tässä ns. Pakarintuvassa on kolme makuuhuonetta ja kaksi vessaa suihkuineen sekä yhteiskäytössä olevat iso tupa ja pieni keittiö. 

Taattisten tilan edelliset omistajat alkoivat 1980-luvulla maanviljelyn ja karjanhoidon lisäksi majoittaa matkailijoita - Saariston rengasreittiä kiertäviä pyöräilijöitä, läheisessä Muumimaassa käyviä perheitä, saaristoluonnosta kiinnostuneita patikoijia, maaseudun rauhaa rakastavia mummoja ja pappoja :):) Päärakennuksen pihapiiristä löytyy seitsemän 1-4 hengen huonetta. Lisäksi kävelyetäisyydellä on kolme erillistä mökkiä, joista suurimpaan ns. Tipulaan mahtuu yöpymään kahdeksan henkilöä.

Keväästä 2021 alkaen Tyttäreni Kirsi ja Heta ovat toivottaneet ”vieraat tervetulleiksi nauttimaan perinteisestä maalaismiljööstä ja tilan rauhallisesta ilmapiiristä”. Ja vieraita on riittänyt - sopivasti :)

Tutustu www.taattistentila.fi (täällä). Tila löytyy myös facebookista ja ahkerasti päivittyvästä instagramista. Tervetuloa :):)

Joulun tunnelmaa 

Perähuoneen rauhaa

Kauniita unia :)

Heinäkuun vehreyttä.

Marraskuun aurinkoa :)

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Iltapäivän valo


Olen aina nauttinut kirkoista rakennuksina ja tykännyt tuntea ja aistia niiden rauhaa ja hiljaisuutta - useimmiten. Lokakuussa aprikoin, pystynkö (katolisen) kirkon piirissä paljastuneiden lukuisten pedofiilitapausten takia enää löytämään tuttua rauhaa astuessani hiljaiseen kirkkoon (täällä). 

Kävin pari viikkoa sitten isäni haudalla Leposaaren aina-ihanalla hautausmaalla Kulosaaressa, ja huomasin pysähtyväni pitkäksi aikaa katsomaan hautausmaan pientä kappelia. Marraskuisena iltapäivänä laskevan auringon valo kultasi lähes satavuotiaan pienen kirkon. Ja se näytti ihanalta.

Seisoin pitkään, ja vain katsoin vanhaa kappelia. Nautin ja rauhoituin. Kaikesta huolimatta. 

tiistai 30. marraskuuta 2021

Silmin nähden


Ei kahta ilman kolmatta :) Heiskasen ja Sipilöiden näyttelyiden (täällä ja täällä) lisäksi tutustuin viime viikolla Hanhijoen yksityisnäyttelyyn Helsingin Taidehallissa. Ihastuin kuvataiteilija ja taidegraafikko Marjatta Hanhijoen (s.1948) akvarelleihin ja grafiikkaan. Tavallisen ihmisen tavallista arkea lämpimästi ja ymmärtävästi. Kaunista, tuttua ja rauhoittavaa.

Menen aina mielelläni Taidehalliin, ja harvoin - jos koskaan - olen pettynyt. Jo itse rakennus on makuuni (täällä). Museosta puhumattakaan - sopivan pieni eli kerralla kierrettävän kokoinen. Ja pisteenä iin päälle rakennuksessa on vielä ”oma” ravintola - nykyään suomalaisia perinneruokia tarjoava, Michelin-tähdellä palkittu Finnjävel. 

Oivan kuvan Marjatta Hanhijoen tuotannosta saa heti Taidehallin ensimmäisessä korkeassa huoneessa, jonka yhtä seinää peittää 1990-luvun alussa maalattu akvarelli Aito helmi. Teos koostuu seitsemästä erikokoisesta taulusta, jotka yhdessä muodostavat yhtenäisen kuvan taiteilijan työhuoneesta - yhdestä niistä. Paljon sinistä, paljon yksityiskohtia. Helppo katsoa ja jännä tutkia. Helppo pitää. Kokonaisuus, jonka levollisuus kiehtoo.
 
Sama meno jatkuu seuraavissa huoneissa. Paljon arkea ja sisäkuvia, vähän ihmisiä - lukuunottamatta lempeitä muotokuvia läheisistä ja ystävistä. Lähes joka taulusta löytyy sen ”arkisuudesta” huolimatta mm. mielenkiintoisia peilejä ja jänniä heijastuksia. 

Silminnähden-nimisessä näyttelyssä on 150 Marjatta Hanhijoen teosta 50 vuoden ajalta. Tykkäsin kovasti.

Hanhijoki: Leena Krohn, 1998

Hanhijoki: Olgan ja Georgen kolme ikkunaa, 2021

Hanhijoki: Tähti, 2009

Hanhijoki: Aito helmi, 1991-92

maanantai 29. marraskuuta 2021

Sopu sijaa antaa

Kaverukset Dora, Lala ja Pablo 

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Talviyö Tertissä


Käytiin Ukin kanssa Mikkelissä katsomassa Parasystävää ja tämän Miestä ”senioritalossa” - ensi kertaa sitten koronan. Muisteltiin, että viimeksi tapasimme koronaa edeltävänä kesänä yli kolme vuotta sitten. Kaksi korona-vuotta on ollut pitkä aika - liian pitkä, ja etenkin monen lapsen ja nuoren elämässä monessa suhteessa liikaa.

Mikkelissä oli mukavaa. Pitkä poikittaisajomatka Salosta Mikkeliin meni yllättävän kevyesti - hyvällä autolla, hyvässä seurassa ja hyvällä kelillä. Viihdyimme rakkaiden Ystävien iloisessa, lämpimässä ja hyväksyvässä seurassa heidän viihtymään kutsumassa kodissaan. Herkuttelimme emännän sitruunarisotolla ja Lidlin maukkaalla mutakakulla :) Ja molemmat mukanamme reissanneet koirat - mummin Muru ja ukin Chloe - ymmärsivät käyttäytyä hillityn asiallisesti valloittaen isäntäväen sydämet :)

Yövyimme Tertin kartanossa, jossa kuuluisan pitopöydän lisäksi on kuusi ympärivuotista majoitushuonetta. Matalassa ”rivitalossa” olevia pieniä, siistejä huoneita, joihin jokaiseen on oma sisäänkäynti suoraan kartanon pihalta. Lisäksi kaikissa huoneissa on toinen (taka)ulko-ovi, joka johtaa omalle miniterassille, josta avautuu kaunis savolainen peltonäkymä. Paras mahdollinen majoitusmuoto myös koirille, joita näkyi (ei kuulunut) muissakin huoneissa :)

Aamiaisbuffet kartanon ”pienemmässä” ruokatilassa oli superia - kuten kesäinen lounasbuffetkin, jonka lukemattomia herkkuja maistelimme kesällä  2019 (täällä). Jouluinen aamiaispöytä oli sopivasti rajattu ja erottui edukseen tavanomaisesta hotelliaamiaisesta. Pääosin itsetehtyjä ja lähituottajien herkkuja, joista lautaselleni valikoitui kahta erilaista herkkuleipää, Tertin yrtti- ja piparkakku-cheddaria, eri tavoin valmistettua lohta, makeita ja suolaisia hilloja/hyytelöitä, kuohkeaa vispipuuroa, minipiparkakkuja ja lakufudgeja. Ja hyvää teetä ja kahvia - aamuisin juon molempia :) Oman maan kaurasta haudutettu uunipuuro näytti herkulta, mutta jäi (vielä) maistamatta.

Kartanon Matti-isäntä liikkui ja hommaili koko ajan lähistöllä - ulkona ja sisällä. Hyvän isännän tavoin hän kyseli meidänkin kuulumisia ja koirien pärjäämistä :) Omien kiireittensä välissä hänellä oli aikaa pysähtyä, ja jäi mukava tunne ”minut huomattiin ja minut kohdattiin”. 

Nautimme. Ja palaamme - varmasti - niin Ystävien vieraanvaraiseen kerrostalokotiin kuin Tertin viihtyisään kartanoon :):)

Talvimatkailijoiden aamiaishuone 


Tertin majoitushuoneita

lauantai 27. marraskuuta 2021

perjantai 26. marraskuuta 2021

Halle ja Tiva

Greta Hällfors-Sipilä: Halle, 1918

Helsinkiläinen Greta Hällfors-Sipilä (1899-1974) opiskeli vuosina 1915-17 Helsingin taideyhdistyksen piirrustuskoulussa, jossa hän tutustui tulevaan mieheensä, Ahvenanmaalla syntyneeseen ja Turussa nuoruutensa eläneeseen Sulho Sipilään (1895-1949). Nuoret rakastuivat ja menivät 1924 naimisiin. 

1910- ja 1920-luvuilla Halleksi ja Tivaksi (mistä nimet?) kutsuttu boheemi taiteilijapariskunta eli tuottoisaa luomiskautta ja vilkasta seuraelämää. Ajalle tyypillisesti Halle eli Sulho sai sukupuolensa takia enemmän huomiota ja arvostusta taiteilijana kuin hänen taitava ja tuottoisa vaimonsa Tiva eli Greta, joka ei elämänsä aikana järjestänyt edes yhtään yksityisnäyttelyä. Kerrotaan, että Sulho jopa signeerasi omiin nimiinsä osan Gretan maalauksista (täällä). 

Helsingissä järjestettiin 1910-luvulla useita kansainvälisiä taidenäyttelyitä, joissa oli esillä mm. kymmeniä Marc Chagallin (1887-1985) ja Wassily Kandinskyn (1866-1944) moderneja töitä. Nuori Sipilän taiteilijapariskunta ihastui ja imi vaikutteita näiden venäläis-ranskalaisten taiteilijoiden avatgardisista maalauksista. Yleisössä näyttelyt herättivät lähinnä kummastusta ja vakiintuneissa taidepiireissä avatgardisteja yleisesti vieroksuttiin. 

Perheen toimeentulon Vilho Sipilä ansaitsi laivaston upseerina ollen paljon poissa kotoa. Vuonna 1944 hän erosi puolustusvoimista, mutta kuoli yllättäen aivoverenvuotoon jo 1949. Avioliitto jäi lapsettomaksi. Greta Hällfors-Sipilä oli 1946 sairastunut aikalaisten mukaan skitsofreniaan, joskin Sipilöiden elämää tutkineen Ateneumin entisen johtajan Soili Sinisalon mukaan kyse saattoi ennemmin olla (vain) syvästä uupumuksesta (täällä). 

Sairastuttuaan Greta Hällfors-Sipilä joutui Kellokosken mielisairaalaan, jossa hän eli kuolemaansa 1974 asti. Sinisalon mukaan Greta toipui mielen sairaudestaan, mutta joutui asumaan sairaalassa, sillä hänellä ei miehensä kuoltua ilmeisesti ollut enää kotia, jonne palata. Asuessaan lähes 30 vuotta mielisairaalassa Greta maalasi noin 3 000 vesivärimaalausta.

Halle ja Tiva elivät monisärmäisen ja värikkään elämän itsenäistyvässä Suomessa kahden maailmansodan välissä. Yhdessä ja erikseen näkien ja tekien.

Sulho Sipilä: Muotokuva (Greta Hällfors-Sipilä), ajoittamaton

torstai 25. marraskuuta 2021

Rullaportailla HAM:iin


Viime vuonna - hetki ennen koronaa - tykästyin ensin Ateneumissa (täällä) ja sitten Turun taidemuseossa (täällä) Greta Hällfors-Sipilän noin sata vuotta sitten maalaamiin kaupunkimaisemiin. Lahjakkaan nuoren kuvataiteen opiskelijan pääosin vesivärein tehtyjä luomuksia - monet kotikulmiltani Johanneksen kirkon ympäristöstä Helsingin Punavuoresta. 

Vajaa viikko sitten avattiin Helsingin taidemuseossa Greta Hällfors-Sipilän ja hänen aviomiehensä Sulho Sipilän yhteisnäyttely. Ensi kesään asti auki olevassa näyttelyssä on esillä 60 teosta - pääosin 1910-1940-luvuilta. Gretan töihin ihastuneena päätin mennä heti tutustumaan avioparin uuteen näyttelyyn, vaikka olin vasta toipumassa Outi Heiskasen yltäkylläisestä näyttelystä (täällä ja täällä). 

Olen karsastanut Helsingin taidemuseota sen (nykyisen) sijainnin takia - Kampin metroasemaa vastapäätä, Tennispalatsin toisessa kerroksessa. Jotenkin en ole tullut sinuiksi paikan kanssa. Tykkäsin kun museo sijaitsi vielä Meilahdessa, ja rakastan vanhaa Ateneumia asema-aukiolla ja tyylikästä Taidehallia Töölössä. Leffateattereiden yhteyteen vuonna 1999 siirtynyt Helsingin taidemuseo - paremmin tunnettu nimellä HAM (lyhennys englannin kielisestä nimestä Helsinki Art Museum) - on jäänyt minulle vieraaksi.

Sipilän boheemin ja avangardistisen taiteilijapariskunnan näyttely oli kuitenkin riittävä täky astella rullaportaiden kuljetettavaksi Tennispalatsin toiseen kerrokseen :):) Nauttimaan Greta Hällfors-Sipilän (1899-1974) ja Sulho Sipilän (1895-1949) kiinnostavista muotokuvista, tarkoista sisäkuvista sekä kaupunkimaisemista, joihin on ikuistettu näkymiä heidän Laivurinrinteen kotinsa ikkunoista. Avioparin maalauskohteet olivat usein samoja - mm. Johanneksen kirkosta kumpikin on tehnyt useita teoksia -  Sulhon maalatessa pääosin öljyväreillä, vaimon pitäytyessä akvarelleissa.

Edelleen fanitan Grete Hällfors-Sipilää, jonka työt hänen eläessään jäivät lähes huomiotta ja täysin aviomiehen tuotannon varjoon. Onneksi hänen kiinnostavat maalauksensa ovat viime vuosina olleet esillä merkittävissä näyttelyissä. 

Greta Hällfors-Sipilä: Maitojono, 1917

Greta Hällfors-Sipilä: Äiti Hanasaaren hiekkarannalla, 1921

Greta Hällfors-Sipilä: Aamupäiväkahvit Kitin ja Björnin luona, 1924

Sulho Sipilä: Sisäkuva, soittava nainen, 1931

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Tontun seuraksi


Viikonloppuna vanhat joulutontut (täällä) saivat seurakseen ruskean keraamisen kynttilänjalan ja led-kynttilän. Punavuoren kaksiossa alkaa vähitellen tuntua yhä jouluisemmalta, vaikka kaupunkikodissani vältänkin liiallista jouluhössötystä. 

Toistaiseksi olen pärjännyt yhdellä joulutähdellä, yhdellä ovikranssilla, kynttilöillä ja parilla joulutontulla. Tämä riittänee, sillä joulujutuista saan nauttia sopivasti ja riittävästi asuessani väliin Ukin mökillä Salossa ja väliin Tyttärien Tilalla Merimaskussa. 

Tummanruskean kynttilänjalan sain Opiskelijatytöltä, joka Hesan reissullaan yöpyi luonani Punavuoressa ja jonka Dora-koiraa hoidin lauantai-illan, kun Tyttö oli illastamassa kavereidensa kanssa. Väri sopii hienosti eteisen vanhaan, tummaraamiseen peiliin :)

Kuvassa oleva pitkä teko-kynttilä taas on oma heräteosto pienestä lifestyle-liikkeestä Naantalista. Olen pitkään karsastanut teko-kynttilöitä, mutta nyt päätin kokeilla. Hämmästyin ja jopa innostuin, sillä tämä ruotsalainen Star-merkkinen kynttilä on oivallinen ja lähes oikean tuntuinen. Valo ”elää” juuri sopivasti, mutta ei ”heilu” liikaa. Kynttilä seisoo tukevasti kaikissa niissä kynttilänjalkoissani, joissa olen ennen käyttänyt ns. kruunukynttilöitä. Pattereilla toimivan ihmekynttilän pohjassa on pieni nappula, josta valo tulee päälle.

Jatkossa poltan vuoroin oikeita ja vuoroin teko-kynttilöitä. Tilanteen mukaan, ja joskus jopa yhtäaikaa :):)

tiistai 23. marraskuuta 2021

Kaunista syyskaupunkia

Nervanderinkadun ja Dagmarinkadun risteys - takana Kansallismuseon torni.
 
Temppelikatu 1 - Talo, jonka A-rapun 3. krs:ssa Äitimuori asui alle kouluikäisenä.