torstai 13. joulukuuta 2018

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Rauhallinen Robertti


Aleksin Suomalaisessa Kirjakaupassa ei ole ollut kahvilaa ennen tätä syksyä. Mutta nytkin kahvila avattiin vain kirjakaupan uuteen toimipisteeseen Aleksanterinkatu 15, eikä Vanhan ylioppilastalon vieressä olevaan kirjakauppaan. 

Mukava kahvila löytyy kuin löytyykin myös vanhasta myyntipisteestä - kunhan sen vain löytää. Kirjakaupan myyjä ei kahvilaa kysyessäni osannut minua sinne opastaa, vaan neuvoi kävelemään Aleksia eteenpäin heidän omaan uuteen toimipisteeseensä. Aivan vanhan Suomalaisen kyljessä löytyy kuitenkin pieni Robert’s Coffee, jonne pääsee sekä suoraan kirjakaupan ensimmäisestä kerroksesta että kulman takaa Kolmen Sepän Käytävän kautta. 

Kiva roobertti, jossa vain viitisen pöytää, ystävällinen palvelu, iltapäivälähdet ja rauhallinen tunnelma. Näkymä sekä kirjakauppaan että Kolmen Sepän Käytävään. Mukava soppi kahvin hörppäilyyn kirjaostosten lomassa...

lauantai 8. joulukuuta 2018

Joulukuuta Hesassa

Mantan joulumarkkinat

perjantai 7. joulukuuta 2018

Me onnistuimme


Kuvassa vielä hermoillemme bäkkärillä odotellen pääsyä Oodin avajaisiin esittämään vajaa tunnin mittaista osuuttamme Hanna Brotheruksen modernissa tanssiteoksessa Oodi metsälle. Yli 30 innokasta eläkeikäistä kokovalkoisissa: paperisuikaleista ja kirjansivuista valmistetut yläosat, valkoiset housut ja tossut sekä valkoiseksi maalatut käsivarret, naama ja hiukset.

Jännitys iskee toden teolla juuri ennen lavalle astumista. Jalat tärisevät, sydän pomppailee ja keskittyminen herpaantuu. Apua, miten tästä selvitään? Pystynkö ilmentämään mitään muuta kuin ulkoaopittuja mekaanisia liikkeitä - tai edes niitä?

Sibelius-lukion kamarikuoro alkaa laulaa asteasteelta voimakkaammin, ja sekasortoinen mieleni tasaantuu pikkuhiljaa. Tuttu melodia ja maaginen, rytminen liikkeemme rauhoittaa ja esityksen edetessä jännittyneet lihakseni rentoutuvat. Loppua kohti huomaan liikkuvani rauhallisesti ja rehellisesti - musiikin ja tunteideni ohjaamana. Ja nauttivani.

”Minä tuen sinua ja sinä tuet minua. Onnistumme yhdessä.”, hoimme harjoituksissa Hannan, Johannan, Sallin ja Mirnan johdolla (täällä).

Ja me onnistuimme!

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Löytyihän Lie-mi


Opiskelijatyttö pyysi Ukin ja minut kanssaan syömään Sörnäisiin Lie Mi -nimiseen vietnamilaiseen ravintolaan (täällä). Ruoka oli värikästä, kaunista ja hyvää - eikä liian rasvaista. Kunhan ensin löysin ravintolan... 

Lie-mi on niittänyt suosiotaan aiemmin Kampissa ja Töölössä ja kolmas ravintola on avattu Hämeentien ja Käenkujan kulmaan vasta pari kuukautta sitten. Huomaamaton sisäänkäynti on entisen Osuustukkukauppa OTK:n pyöreäkulmaisen, yhdeksänkerroksisen päärakennuksen kulmasta, mutta ravintola avautuu vasta jyrkkien rappusten alapäässä. Katutasossa peitetyt isot ikkunat luovat mielikuvan lähinnä hylätystä huoneistosta, ja tietämätön ohittaa helposti...

Mutta sisään kannattaa astua. Värikäs, nuorekas ja rento paikka, jossa mukava palvelu. Ja ainakin tilaamamme runsaat tacot maukkaine ”lättyineen” maistuivat meille kolmelle.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Museoita kerrakseen

Edgar Degas: Little Dancer Aged Fourteen 

Kolmepäiväisen Köpiksen reissun aikana kävin tavoistani poiketen jokaisena päivänä museossa. Tavallisesti kaupunkilomiini kuuluu kilometrikaupalla päämäärätöntä kävelyä ja tahallista ”eksymistä” ja keskimäärin vain yksi museo per reissu. Tällä hetkellä Ukin jalat kestävät vain lyhyitä kävelyjä, joten Köpiksessä kävelyt vaihdettiin museoihin :):) Kivaa näinkin...

Cisternernen (täällä) ja Louisianan (täällä) lisäksi ehdimme tutustua Tivolin vieressä olevaan mahtipontiseen Glyptotekiin (täällä), jonka Carlsberg-panimolla rikastunut Carl Jacobsen (1842-1914) rakennutti vuosina 1888-97. Panimomiljonääri lahjoitti myös kokoamansa mittaamattoman arvokkaan ja valtavan taideaarteistonsa museon omaisuudeksi. Museon virallinen nimi on muuten Ny Carlsberg Glyptotek. Glyptoteekki tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa veistostaiteen kokoelmaa (glypton = veistetty kuva ja theke=säilytyspaikka) ja esillä onkin poikkeuksellisen paljon veistostaidetta.

Kiersimme ranskalaisen Odilon Redonin (1840-1916) monihuoneisen Into the Dream -näyttelyn, joka ei minua outoinen kuvineen ja psykologisine viitauksineen puhutellut. Sen sijaan Redonin aikalaisen Edgar Deganin (1834-1917) tanssijapatsaita oli mukava katsella. Yli 150 pienemmän patsaan lisäksi näytteillä oli Degasin ehkä tutuin teos - metrin korkuinen pronssinen balettityttö tyllihameineen ja silkkirusetteineen.

Valmistuttuaan 1880-luvulla Degasin balettityttö sai ristiriitaisen vastaanoton mm. realistisuutensa (balettityttöjä ei tuolloin arvostettu) ja toteutuksensa (tekstiilejä patsaalla) takia. Olen ennen Glyptoteekkia katsellut pronssista balettityttöä mm. Pariisin d’Orsayn museossa ja jäin ihmettelemään, miten patsas on nyt Kööpenhaminassa. Googletus auttoi asiassa...

Alkuperäinen Degasin balettityttö on tehty vahasta, ja se on nykyään Yhdysvalloissa yksityiskokoelmassa, eikä sitä patsaan haurauden takia kuljeteta näyttelyihin. Taiteilijan kuoleman jälkeen perijät teettivät balettitytöstä 28 pronssivedosta, joista puolet ovat erivärisine tutuineen esillä tunnetuissa museoissa ympäri maailmaa ja puolet yksityiskokoelmissa.

Glyptoteekin ala-aulassa on kodikas kahvila sekä rehevä ja korkea talvipuutarha, jonne mahtuu mm. kaksi yli kymmenmetristä palmua. Muutenkin mahtipontisuudestaan huolimatta rakennus on vaeltelun arvoinen portaikkoineen, sokkeloineen ja kauniine värikylläisine huoneineen, vaikka museon yli 10 000 taide-esinettä ei niin kiinnostaisikaan.

Poikkeuksellisen ihana ja ”normaali” Redonin maalaus. 

lauantai 1. joulukuuta 2018

Tuttua ja turvallista

Cecily Brown: Where, When, How often and with Whom

Lousianan taidemuseon maalaukset, veistokset ja tilateokset olivat helposti lähestyttäviä, mikä lienee Lousianan konseptikin. Tavalliselle tallaajalle jää museosta hyvä ja ehkä joskus kosketettukin mieli. Esillä olleet teokset pysyttelivät pääosin tutussa ja turvallisessa - ei mitään rajoja rikkovaa tai hätkähdyttävää. Ja tämä sopi hyvin minulle... 

New Yorkissa yli 20 vuotta asuneen englantilaisen Cecily Brownin (s.1969) laajan maalausnäyttelyn lisäksi esillä oli mm. lukuisia sveitsiläisen Alberto Giacomettin (1901-66) tuttuja laiheliinipatsaita ja Suomessakin näyttelyn pitäneen (täällä) japanilaisen Yayoi Kusaman (s.1929) leikkisä pilkkuhuone.

Mielenkiintoinen, joskin edelleen tuttu ja turvallinen, oli kuun valloituksesta kertova näyttely, jossa taiteen ja tieteen keinoin kuvattiin ihmisten käsityksistä kuusta ja avaruudesta alkaen 1700-luvulta ja päätyen Neil Armstrongin ensimmäisiin askeliin kuun pinnalla 1969.

Tykkäsin myös siitä, että museo on pääkaupungin ulkopuolella, jolloin käynnistä muodostuu erityinen retki niin paikallisille kuin turisteillekin. Kööpenhaminasta on helppo ja edulliinen junamatka Humblebaekin asemalle, josta vielä lyhyehkö kävely museolle. Meidän marraskuista kävelyä säesti upea ja voimakas lehtipuiden humina - harvinaista herkkua kaupunkilaismummille.




perjantai 30. marraskuuta 2018

Louise, Louise ja Louise


Myrskyävä, kuohupäinä hyökkäävä meri ja äänekkäästi vihmova tuuli lähes pieksevät kulkijaa. Puutarha, jossa vanhojen paksurunkoisten ja lehdettömien puiden kiemurtelevat oksat hipovat maata ja koputtelevat ikkunoita. Nurmikentät, joilla Henry Mooren mustat massiiviset ihmisfigurit tekevät kaikkensa, jotta kävelijä lankeaisi kosketelemaan patsaiden sileää pintaa - ehdottomasti kiellettyä :):) Maastoa myötäilevä käärmemäinen matala museorakennus, joka puoliympyränä suojaa mylvivää merta ja kutsuvaa puutarhaa, ja jonka kolme päägalleriaa yhdistyvät toisiinsa ja ympäröivään luontoon pitkillä lasiseinäisillä käytävillä. 

Tätä kaikkea ja paljon muuta on Louisianan modernintaiteen museo (täällä), joka sijaitsee meren rannalla Humblebaekissa noin 30 kilometriä Kööpenhaminasta pohjoiseen. Museo ja sen puutarha lumosivat minut välittömästi.

Louisiana-nimi juontaa juurensa 1800-luvulta. Nykyisen museon paikalla oli tuolloin Alexander Brunin (1814-93) rakentama huvila, jonka hän oli nimennyt kolmen (!) Louisa-nimisen vaimonsa mukaan Louisianaksi. Kun Knud W Jensen (1916-2000) rakennutti ja perusti vuonna 1958 paikalle modernin taiteen museon, hän halusi nimetä museon vanhan rakennuksen mukaan. Nykyisen muotonsa museo sai 1990-luvun alussa. 

Edellisellä Köpis-reissulla emme ”ehtineet” Louisianaan (täällä), joten tällä kertaa lyhyen reissumme päämäärä oli vierailu tässä kehutussa tanskalaismuseossa. Sateesta, tuulesta ja myöhäissyksyn lehdettömyydestä ja ruskeudesta huolimatta luontoon istutettu museorakennus ja näyttelyistä etenkin englantilaisen Cecily Brownin värikylläiset maalaukset veivät heti sydämeni.

Marraskuista torstaita ei voisi paremmin viettää! Etenkin kun museossa on myös tilava kahvila/ravintola, josta on isot ikkunat merelle, ja josta saa kohtuuhintaista hyvää tanskalaista ruokaa. Ja jossa tanskalaiseen hygge-tyyliin paloi tuli isossa takassa...

Sveitsiläinen Giacometti tutkii tanskalaista luontoa. 

Museon lasikäytävillä on ainakin kymmenen ovea, joista pääsee vaivattomasti piipahtamaan puutarhaan ja takaisin. Ja joka ovelta lähtee pieni polku, joka kutsuu seikkailulle.   



Meri hipoo museon nurkkia. 

torstai 29. marraskuuta 2018

Vesisäiliöstä museoksi


Söndermarkenin puistossa Köpiksen Frederiksbergissä on 1800-luvulla kaivettu maan alle kolme isoa vesisäiliötä, joista vuoteen 1933 asti johdettiin juomavesi kaupunkilaisille. Luolasto tyhjennettiin ja otettiin museokäyttöön 1990-luvulla.

Cisternerne-nimellä tunnettu näyttelytila toimi alkuun lasimuseona, mutta nykyään siellä järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. Luolasto on ympäri vuoden kostea ja kylmä ja sen epätasaisilla kivilattioilla on pari senttiä vettä. Katossa ja pylväissä on joitakin tippukivimuodostelmia - ainoat Tanskassa.

Käydessämme luolastossa siellä oli viimeisiä päiviä esillä tanskalaisen Jeppe Heinin (s. 1974-) tilateos, joka leikitteli peileillä, valoilla ja äänillä. Luolaston katosta roikkui pyöriviä, upeasti valoa heijastavia isoja peilejä ja ajoittain holvisto täyttyi kumeista, kaukaisia kirkonkelloja muistuttavista äänistä, kun rataa pitkin pyörivät pallot osuivat valaistuihin metallikulhoihin. Silloin tällöin nurkista singahti pitkiä tulenliekkejä, joiden valo voimistui peilipinnoilla. Nautittavaa katseltavaa ja kuunneltavaa - näyttely sopi tilaan paremmin kuin hyvin.

Hämäränä, tuulisena ja kosteana loppusyksyn päivänä Cistercernen näyttelytila ei tosin paljoa eronnut Köpiksen jouluvalojen sävyttämästä maanpäällisestä tunnelmasta. Vähän eri tilanne kuin aikoinaan keväisessä Istanbulissa, jossa myös vierailimme maanalaisissa vesisäiliöissä (täällä).



keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Aamulla Köpikseen


Pitkästä aikaa ollaan Ukin kanssa parin päivän pikavisiitillä Kööpenhaminassa. Aamuhämärässä lähdettiin Suomesta ja sama hämärä tuntui jatkuvan Tanskassa koneen laskeutuessa Kastrupiin hyvissä ajoin ennen yhdeksää. Ehdittiin sopivasti hotelliin aamupalalle :):)

Hyvä näin, sillä hotelli Strandin (täällä) aamiainen oli tanskalaiseen tapaan runsas ja monipuolinen - täynnä tuoretta ja maittavaa. Minulle maistui etenkin suussasulavan pehmeä sinihomejuusto, lasiin annosteltu löysähkö munakas, ihanankirpeä inkivääri-karpaloshotti, kypsät persimonin palaset ja ihanan rapea suklaakroisantti. Muun muassa...

Eikä itse hotellissakaan ole valittamista. Saimme toisen kerroksen kauniin ja korkean huoneen, jossa on kolme isohkoa ikkunaa Kööpenhaminan kauniiseen satamakanaaliin lähellä Nyhavnia. Kyllä täällä kaksi yötä porskuttaa sääennustuksen lupaamasta sateesta huolimatta :):)

Osa aamiaistani hotelli Strandissa...

Näkymä hotellin ikkunasta aamuhämärässä.