lauantai 3. joulukuuta 2022

HannuV hurmasi


Tykkäsin - ja paljon. Kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisäsen (s.1951) kevyet kattorakennelmat, tänä vuonna tehdyt maalaukset ja niiden värimaailma sopivat täydellisesti Taidehallin korkeisiin huoneisiin. Erikokoiset huoneet ja Väisäsen taideteokset korostivat hienosti toistensa ainutkertaisuutta.

Yleensä kierrän Taidehallin kuusi näyttelyhuonetta niin, että rappusten jälkeen käännyn vasemmalle. Vasemmalla oleva iso huone kutsuu minua enemmän kuin oikealla oleva pieni ja kapea huone. Vasta joku aika sitten tajusin, että useimmat Taidehallin näyttelyistä on suunniteltu siten, että katsominen olisi tarkoitus aloittaa kääntymällä portaiden päässä oikealle, ei vasemmalle.

Väisäsen näyttelyssä kokeilin tätä. Käännyin oikealle ja kiersin huoneet myötäpäivään. Ainoa hyöty siitä oli se, että luin näyttelyn esittelytekstin ensimmäisessä, enkä viimeisessä huoneessa. Muuten en tykännyt. Kiersinkin näyttelyn uudelleen - ja ”oikein” päin eli vastapäivään. Näin pääsin heti ikäänkuin kaiken keskelle :)

Näyttelytilan katosta oransseilla remmeillä riippuvat erilaiset katokset kutsuivat vahvasti luokseen. Tuli voimakas tunne, että haluaisin mennä makaamaan katosten alle. En kuitenkaan toteuttanut mielihaluani, koska jokaisen näyttelyhuoneen seinässä oli selkeästi näkyvä varoitus: Kattojen alle ei saa mennä. 

”Näyttely muistuttaa myös ihmisen,
 ihmiselämän hauraudesta, särkyvyydestä, 
ja kysyy: onko parasta olla ehjä?”

Lause näyttelyn esitetekstistä. Jollain sanattomalla tavalla koin ja aistin tämän kaikkialla näyttelyssä. Ja aloin hengittää rauhallisemmin. Kiitos, HannuV :)

Pappilan katto, 2022

Epi de faitage ”trois couleurs” (2022) ja Epi de faitage I (2022)

Hojoki, 2022

perjantai 2. joulukuuta 2022

Kahtamoinen kirkko


Mikkelin vanhalta pohjoiselta hautausmaalta (täällä) ”eksyin” vielä viereiselle Mikkelin Pitäjänkirkolle. Komea puukirkko ei ollut auki, joten ihailin kirkkoa vain ulkopuolelta. Mutta ulkoakin kirkko oli tutustumisen arvoinen. Tykkäsin :)

Pitäjänkirkko on mielenkiintoinen ja kaunis kaksoisristikirkko, jonka pohjapiirroksessa yhdistyy neliö ja risti. Kyseessä on itäsuomalainen rakennustyyli, jota  kutsutaan kahtamoiseksi. Pitäjänkirkko, jonka nimi vuoteen 2013 oli Mikkelin maaseurakunnan kirkko, valmistui pari sataa vuotta sitten 1817.

Kirkko pystytettiin tunnetun kirkonrakentajan Matti Salosen (1762-1823) johdolla. Hänen isänsä Juhana Salonen (1738-1804) taisi kirkkorakentajana olla poikaansa tunnetumpi ja arvostetumpi. Huhutaan, että Matti Salonen vastasi pääosin myös kirkon suunnittelusta ja arkkitehti Charles Bassi (1772-1840), joka mainitaan virallisena suunnittelijana, hoiti vain paperien ja piirustusten allekirjoittamisen. 

Mikkelin Pitäjänkirkon sanotaan olevan yksi Suomen suurimpia puukirkkoja. Suomen (ja maailman) suurin puukirkko on Kerimäen kirkko Savonlinnassa. Se on 45 metriä pitkä, 42 metriä leveä ja 27 metriä korkea, ja sen sisälle mahtuu noin 5 000 ihmistä. Toisesta tilasta netissä kilpailevat ainakin Mäntyharjun, Rääkkylän ja Heinäveden puukirkot. Mikkelin Pitäjänkirkkoa ei tässä kisassa mainita…

Puukirkon lisäksi ihastuin kirkon pihalla olleeseen tosi komeaan lumimarjapensaaseen. Valtavasti vitivalkoisia marjoja - saisipa pihalleen tuollaisen, eikä tavanomaisen harvamarjaisen yksilön :) Tykkäsin myös lähellä olevan sankarihautausmaan muistomerkkiin, jonka olivat 1986 suunnitelleet savolaiset arkkitehdit Jaakko Merenmies ja Petri Enqvist. Ilmeisesti muistomerkin päällä palaa juhlapäivinä tuli…

Kirkko, pensas ja muistomerkki - rakennuksia, luontoa ja veistostaidetta. Arjen ja ”eksymisen” iloja :)


Merenmies ja Enqvist: Pro patria 1939-1945 (1986)

torstai 1. joulukuuta 2022

Museo ostarissa


Piipahtaessani Mikkelin keskustassa olevassa Akseli-nimisessä kauppakeskuksessa huomasin, että sen toisessa kerroksessa oli Mikkelin taidemuseo. Päätin käydä katsomassa... 

Lähes 40 vuotta 1970-2019 Mikkelin taidemuseo toimi ns. graniittitalossa, joka on tuomiokirkkoa vastapäätä ja yksi kaupungin mielenkiintoisimpia rakennuksia. Kolme vuotta sitten Taidemuseo siirtyi läheiseen kauppakeskukseen graniittitalon sisäilmaongelmien takia. Arvioitiin, että museo joutuisi toimimaan väistötiloissa 5-7 vuotta. Harmi, että en aikoinaan käynyt graniittitalon museossa, sillä ainakin nykyinen museo oli pettymys kaikin puolin - tylsät ja pienet tilat, outo näyttely eikä yhtään ihmistä. Ehkä edes entiset tilat olisivat olleet mielenkiintoisempia…

Taidemuseossa oli kuvataiteilija Hinni Huttusen (s.1990) Another Real Sphere -niminen näyttely, jonka sanottiin käsittelevän mm. rakkautta, identiteettiä ja yksinäisyyttä. Ei koskettanut minua, ei ihan makuuni - ehkä teokset olivat liian ”vaikeita” minulle. 

Eniten tykkäsin näyttelyn kevyemmistä teoksista, joissa kuvattiin mm. mielikuvituslemmikkejä. Tuli ikävä omaa Murua :)

Hinni Huttunen: Self-portrait as a Ghost, 2022

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Väärät vermeet


Mikkelin kiertoajelulla (täällä) Parasystävä ja Miehensä halusivat näyttää minulle kaupungin ensimmäisen muraalin. Osin siksi, että Vesitornintiellä kerrostalon seinään maalattu muraali on taidokkaasti ja hienosti toteutettu ja osin siksi, että toinen tekijöistä on yhteisen hyvän ystävämme poika. 

Taiteilijakaksikko Anetta Lukjanova (s.1993) ja Taneli Stenberg (s.1978) työstivät Väärät vermeet -nimistä teosta kaksi viikkoa syksyllä 2019. Talviasuiset kärpät tulevat kauniisti esille seinään maalatun keltaisen syysluonnon keskellä. Kärpän hännän kärkipää on talvellakin musta, ja kun katsoo tarkkaan, sen näkee myös muraalissa. Toisin kuin lumikolla, jonka talviturkki on kokovalkoinen. 

Väärät vermeet - nimensä mukaisesti - talviasu syyskuussa :) Hyväntuulista taidetta on ilo katsella…

tiistai 29. marraskuuta 2022

Hautausmaa yllätti


Käydessäni vieraassa kaupungissa tykkään ”eksyä” eli kävellä summamutikassa ympäriinsä ja katsoa, mitä eteen tulee. Väliin ”eksymisellä” on päämäärä eli minun on tarkoitus kävellä tiettyyn paikkaan, mutta en välttämättä kulje suorinta, kartan osoittamaa reittiä, vaan ”eksyen”. Tosin turvallisesti :)

Mikkelissä käydessäni (täällä) kävelin rautatieasemalta majapaikkaani Marjaan. Matkalla ”eksyin” ikivanhalle hautausmaalle. Otavankatua kävellessä jäin ihmettelemään vanhan kivimuurin ympäröimää synkkää puistomaista aluetta, jossa siellä täällä, sikin sokin sojotti kivisiä ja rautaisia ristejä. Näitä osin rikkinäisiä ja sammaloituneita ristejä tuskin erotti vanhojen havupuiden keskeltä. Korkeat ja tiheässä kasvavat puut korostivat entisestään alueen mystisyyttä ja kummitusmaisuutta. 

Puisto, jonka juuri ja juuri tunnistin hautausmaaksi, kutsui pysähtymään. Menin sisälle kivimuurissa olevasta aukosta/portista ja jäin kiertelemään mielenkiintoiselle hautausmaalle, joka huokui historiaa. Mikkelissä on ollut vilkasta elämää kauan ennen minuakin :):)

”Eksyin” Mikkelin ns. Vanhalle pohjoiselle hautausmaalle. Otavankadun toiselta puolelta olisi löytynyt vielä Vanha eteläinen hautausmaa, mutta sinne en enää mennyt. Uusien vainajien hautaaminen molemmille hautausmaille lopetettiin jo 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, kun Mikkelin kaupunki laajeni ja hautausmaiden katsottiin jääneen liian lähelle asutusta. Tosin Vanhan pohjoisen hautausmaan pohjoisosaan on viime vuosina perustettu uusi rajattu tuhkahautausmaa.

Mikkelin vanhat hautausmaat muutettiin yli sata vuotta sitten hautausmaapuistoiksi, joissa vanhat, korkeat puut ja rehevöityneet pensaat viihtyivät kiemurtelevien hiekkapolkujen välissä. Käydessäni Vanha pohjoinen hautausmaa näytti aika hoitamattomalta. Useimmat ristit ja hautamuistomerkit olivat kaatuneet ja/tai rikkoutuneet, ja useimpien vainajien nimistä ei enää saanut selvää, minkä toki ymmärsin.

Pohjoiselle hautausmaalle oli haudattu pääosin 1800-luvun lopulla kuolleita vainajia. Hautojen joukossa oli useita venäjän kielisiä hautoja - ilmeisesti Mikkelissä toimineen kasarmin (täällä) venäläisiä sotilaita. Mielenkiintoni herätti myös pikkuruiset hautakivet, joihin oli kirjoitettu ainoastaan etunimi. Netistä luin, että nämä olivat lasten hautoja, joissa riitti pelkkä vainajan etunimi. Jo yksistään hautakiven pystyttäminen oli siihen aikaan luksusta lapselle.

Jaksan aina hämmästyä, miten paljon tietoa netistä löytää - siis myös ilmeisen luotettavaa tietoa :) Vanhalla pohjoisella hautausmaalla törmäsin mm. ruosteiseen rautaristiin, josta luin, että hautaan oli haudattu kirkkoherran rouva A.C. Landgren (os. Lagerstam). Hän oli kuollut 69-vuotiaana vuonna 1867.

Netistä selvisi, että Aurora Catharina Lagerstam oli 17-vuotiaana mennyt Nurmijärvellä naimisiin tulevan Uukuniemen kirkkoherran Anders Landgrenin (1793-1837) kanssa. Vuosina 1818-1830 he saivat seitsemän lasta, joista ainakin neljä eli aikuiseksi. Esikoispoika Lars Anders Landgren (1818-1875) seurasi isänsä jalanjälkiä, kouluttautui papiksi ja toimi viimeiset elinvuotensa Mäntyharjun kirkkoherrana. 

Hautoja tutkiessa viereeni pysähtyi sähköpyörätuolilla liikkunut savolaismies, jonka kanssa jutustelimme pitkän tovin. Hän kertoili mm. lukuisista retkistään eteläeurooppalaiseen luostariin, jossa hän työskenteli useina vuosina yleismies-Jantusena. 

”Eksyminen” ylitti taas odotukseni. Sain hämmästellä historiaa ja nauttia satunnaisesta kohtaamisesta.


Kyrkkoherdskan A.C. Landgren 
F. Lagerstam 
F. 1798 D. 1867

maanantai 28. marraskuuta 2022

Kurotus taivaaseen


Mikkelin tuomiokirkkoa ei voi olla huomaamatta. Kävellessä rautatieasemalta ylös Hallituskatua kohti Kauppatoria alkaa kirkon korkea torni näkyä jo ennen ensimmäistä poikkikatua. Punatiilinen, yli 60 metriä korkea suippotorni hallitsee näkymää hetki hetkeltä enemmän - aina kirkolle asti. Luokseen kutsuen. 

Tänään - eläkeläisikäisenä kirkkofanina - näen ja koen näin. Toisin oli 30-40 vuotta sitten, jolloin alkuun yksi- ja lopulta viisilapsisena perheenä vierailimme kesäisin tiheästi Mikkelissä ja sen ympäristössä. Tehdessäni ostoksia Mikkelin torilla viiden oman ja kolmen Parasystävän vilkkaan lapsen kanssa en koskaan ”huomannut” lähellä olevaa kirkko - kirkkoa, jota ”ei voi olla huomaamatta”. Toki tiesin, että kaupungissa on iso ja komea tuomiokirkko, sillä Parasystävä ja Miehensä oli aikoinaan - 50 vuotta (sic) sitten - vihitty Mikkelin tuomiokirkossa. Aika aikaa kutakin on niin totta :)

Mikkelin tuomiokirkko on rakennettu 1897 Ristimäelle juoppoputkana toimineen entisen palotornin paikalle. Kirkon suunnitteli arkkitehti Josef Stenbäck (1854-1929), joka oli aikansa tuotteliampia kirkkoarkkitehtejä. Hänen työpöydällään piirrettiin yli 30 toteutunutta suomalaista kirkkorakennusta.

Astuessani (sisältäkin) korkeaan kirkkoon minua lähestyy ystävällinen mies - minun lisäkseni ainoa ihminen kirkossa. Hän kysyy, josko haluan että hän kertoo minulle rakennuksen historiasta. Mikäs kirkkofania voisi enemmän ilahduttaa :)

Uusgoottilaiseen tyyliin rakennettu kirkko muurattiin lähistöllä valmistetuista punatiilistä ja muurauslaasti jätettiin tarkoituksella saumoista ”ulos”. Asia, jota en olisi itse huomannut, mutta joka minua viehätti. Perinteisesti kirkkorakennukset on kuulemma sijoitettu niin, että alttari on itäpäädyssä - auringon nousun suunnassa - ja sisäänkäynti lännessä. Poikkeuksellisesti Mikkelin kirkko päädyttiin rakentamaan toisin päin, jotta kirkon sisäänkäynti ja julkisivu saatiin kaupungin puolelle. Hyvä valinta :)

Mies jatkoi kertomalla, että taidemaalari Pekka Halosen (1865-1933) vuonna 1899 suunnittelemassa Jeesus ristillä -nimisessä alttaritaulussa Jeesus kuvataan kuolleena. Näin siksi, että Halonen ei halunnut maalata kirkkokansan katsottavaksi kärsivää Kristusta eikä näkyvää verta. Alttaritaulun Jeesuksesta huokuukin levollisuus ja rauha. Asia, mitä minä kirkossa haen ja kaipaan.

Yhdessä jutussa luulen Miehen olleen väärässä. Hänen mukaansa kirkon keskikäytävää valaisevat lamput olisivat kuuluisan suunnittelijan Paavo Tynellin valmistamia. Tätä epäilen, sillä mistään en löytänyt asialle vahvistusta. Joka tapauksessa kynttelikköä muistuttavat valaisimet sopivat korkeaan kirkkoon loistavasti ja luovat ympärilleen lämmintä valoa.

Mikkelin tuomiokirkko peruskorjattiin 1955, jolloin kirkon sisällä tehtiin arkkitehti Martti Välikankaan (1893-1973) suunnittelemia isoja muutoksia. Kirkkosalin ilmettä pelkistettiin huomattavasti, esimerkiksi vanha koristeellinen saarnatuoli vaihdettiin funkistyyliseksi. Sen sijaan lehterillä oleva vanha ja komea urkufasadi päätettiin säilyttää ja uudet urut piilotettiin sen taakse, mistä tykkäsin. Lisäksi kahteen alttarilla olevaan isoon ikkunaan hankittiin kuvataiteilija Antti Salmenlinnan (1897-1968) tekemät Karjalasta ja arkkienkeli Mikaelista kertovat sarjakuvamaiset lasimaalaukset.

Korkea ja iso kirkko on jätetty ihanasti omaan rauhaansa ja ”omaan tilaansa” mäkisen puiston keskelle. Seuranaan tornien tavoin taivaalle kurottavat vanhat suippokuuset. Ja pääoven edessä kirkolle johtavat leveät ja jykevät graniittiportaat. 

Pekka Halosen alttaritaulu ja Antti Salmenlinnan lasimaalaukset.

Lehterillä näkyy säilytetty vanha urkufasadi

Kirkkoa alkuperäisessä asussaan vuonna 1932

Mielenkiintoista ja kaunista vanhaa tiilimuurausta

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Marjan vieraana


Vietin yhden yön Marjan luona Mikkelissä. Ja viihdyin - siisti, kodias, lämmin ja rauhallinen huone sekä ystävällinen ja avulias vastaanottohenkilö. Dix points :)

Sen jälkeen kun tyttäreni alkoivat toissa kesänä pitää Taattisten majoitustilaa Merimaskussa (täällä), olen matkustaessani alkanut itsekin majoittua pääosin ketjuhotellien ulkopuolella. Ja löytänyt aivan uuden ja hienon majoitusmaailman - ihania pieniä majataloja ja hostelleja. Persoonallista ja yksilöllistä palvelua, josta huomaan tykkääväni. Ja viihtyväni. 

Näin löysin myös huoneistohotelli/hostelli Marjan, joka on toiminut kymmenen vuotta Mikkelin vanhalla kasarmialueella runsaan kilometrin päässä rautatieasemalta. Samalla tutustuin Venäjän tsaarin Aleksanteri II:n aikana 1800-luvun lopulla rakennettuun hienoon kasarmialueeseen, joka oli Suomen itsenäistyttyä puolustusvoimien käytössä vuoteen 1960 asti. 

Vanha puukasarmialue, joka käsittää 11 hirsirakennusta, joitakin tiilirakennuksia ja ulkorakennuksia sekä viinikellarin, on nykyään Museoviraston suojeluksessa. Alue on säilynyt lähes alkuperäisessä asussa ja laajuudessa ja on yksi parhaiten säilyneistä puukasarmialueista Suomessa. Linnanmäenkadun puolella olevat rakennukset on kunnostettu yksityisasunnoiksi ja lopuissa toimii nykyään Marjan majatalon lisäksi mm. ravintola August, Mikkelin Upseerikerho sekä vuonna 1982 perustettu Jalkaväkimuseo. 

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Mukavan majoituspaikan lisäksi sain tutustua komeaan ja hyvin pidettyyn vanhaan kasarmialueeseen, jonka uskon olevan parhaimmillaan vehreään kesäaikaan. 


Hotelli/hostelli Marja toimii rakennuksissa nro 14 ja 18.

lauantai 26. marraskuuta 2022

Matka Mikkeliin


Kävin viikolla yhden yön reissulla Mikkelissä - kätevästi junalla mennen tullen. Tapasin pitkästä aikaa Parasystävän ja Miehensä. Rupateltiin ja herkuteltiin - keskiviikkoiltana ravintola Pruvissa ja torstailounaalla Tertin kartanon joulubuffetilla. 

Kaksi päivää kului siivillä. Tai tarkemmin pyörillä, sillä entisinä mikkeliläisinä Parasystävä ja Miehensä kierrättivät minua autolla ympäri kaupunkia katsastamassa ”tuttuja paikkoja”. Näin entisiä kotitaloja, tuttuja koulurakennuksia ja läheisten hautapaikkoja nostalgiselta 1960-luvulta. Kiitos savolaisesta saitsiingistä :)

Erityisesti minua jäi kiinnostamaan arkkitehti Wivi Lönnin (1872-1966) suunnittelema jugendtyylinen Mikkelin yhteiskoulu (täällä), joka valmistui Otto Mannisenkadulle 1909. Parasystävän ”oma koulu”, johon aion seuraavalla Mikkelin matkalla tutustua tarkemmin. Viehätyin myös nostalgisesta, vuonna 1916 avatusta Urheilupuistosta eli Urskista. Ja etenkin Raatihuoneenkadun ja Päiviönkadun kulmassa olevasta valkoiseksi rapatusta kioskista, jonka arkkitehti Martti Välikangas (1893-1973) on suunnitellut vuonna 1934. Savolaissyntyinen Välikangas osallistui useiden muidenkin :) julkisten rakennusten suunnitteluun Mikkelissä.

Mikkelissä ei voi käydä törmäämättä marsalkka Mannerheimiin - niin patsaissa ja museoissa kuin katujen ja drinkkien nimissä. Asemalle on jopa museoitu junanvaunu, jota marsalkka armeijan ylipäällikkönä käytti matkustaessaan ahkerasti pääkaupungin ja päämajakaupungin väliä sotavuosina 1939-1946. Museoitu salonkivaunu on auki yleisölle kerran vuodessa 4.6., joka oli Mannerheimin syntymäpäivä. 

Reissulta mieleeni jäi myös kauppakeskus Stellan suojiin onnistuneesti piilotettu ja uudistettu kauppahalli. Entiseen hallin muistan lukuisilta kesäretkiltä, joita teimme 1980- ja 1990-luvuilla viisilapsisen perheemme kanssa Parasystävän perheen kesämökille ensin Mätyharjulle ja myöhemmin Anttolaan. Torireissujen yhteydessä piipahdimme väliin myös kauppahallissa, josta haimme mm. paikallisten pyydystämiä rapuja.

Autokierroksella pysähdyimme lyhyesti myös Kenkäveronniemen entisessä pappilassa, jonka vanha päärakennus oli kauniisti jouluvalaistu. Nykyään Kenkävero on Mikkelin keskeisiä turistinähtävyyksiä ravintoloineen ja käsityöpajoineen. Minua paikassa kiinnosti lähinnä alueen vanhat rakennukset ja pappilan pitkä historia, mutta tällä kertaa ne jäivät vähemmälle tutkimiselle. Toiste sitten :)

Marskia ja mielenkiintoisia rakennuksia. Ystäviä, nostagiaa ja historiaa. Se oli minun Mikkeliäni marraskuussa 2022.

Kalervo Kallio (1909-1969): Mannerheim, 1967

Urskin kioski, 1934

Marsalkan museoitu salonkivaunu

Kenkäveronniemen entinen pappila on yli 150 vuotta vanha.

torstai 24. marraskuuta 2022

Tilan tytöt

Juttu löytyy Myötätuulta Merimaskussa (33/2022) (täällä). Ensi kesää odotellessa…

keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Outo rakennelma


Helsingissä Kampintorilla - ydinkeskustassa - on erikoinen tiilihökkeli, jonka olen ajatellut olevan vanha yleinen vessa joltain 1950-luvulta. Netistä selvisi, että kyseessä on kaupungin omistama Kohtauspaikat-niminen taideteos, jonka on 1998 suunnitellut tunnettu ruotsalainen kuvataiteilija Ernst Billgren (s.1957). Olen siis ollut täysin väärässä…

Pienen tiilirakennuksen takana on portaat, jotka eivät johda mihinkään... Rakennuksen seiniin ja perustuksiin on kiinnitetty pieniä pronssieläimiä ja valettuja kannuja sekä mosaiikkitöitä. Mutta kaikki on mielestäni jotenkin likaisen ja hylätyn oloista. Liekö tarkoitus? 

Teoksen nimi on Kohtauspaikat, mutta teosta ohittaessani en ole koskaan nähnyt, että ihmisiä istuskelisi tai nojailisi rakennuksen ympärillä. Hylätty tiilitönö on minusta ennemminkin peloittava kuin kutsuva. 

Ehkä ensi kerralla ohittaessa Kohtauspaikkaa kohtaan paikan. Istun sen reunalle ihmettelemään Kampintorin läpi kiirehtiviä ihmisiä.