Chappe löysi paikkansa

Chappen taidemuseo (täällä) valmistui Tammisaaren kaupunkiin puutalojen keskelle vuonna 2023. Sen suunnitteli - arkkitehtikilpailun jälkeen - JKMM-arkkitehdit pääsuunnittelijana Asmo Jaaksi (s.1966). Kaksikerroksinen ja tummapintainen museo sopii hyvin vanhan kulttuuri- ja museokorttelin osaksi - Raaseporin museon ja Galleria Elverketin jatkeeksi - kuten totesin jo kesällä 2023, jolloin ensi kertaa vierailin museossa (täällä). 

Edelleen parasta museorakennuksessa oli erikokoiset ja taitavasti sijoitellut ikkunat sekä ympäristöön sopiva tumma puuverhoilu, mikä muuten muistutti vähän Ukin Salon mökkiä :) Luonnonvalo teki näyttelysaleista eläviä ja sisällä oleville museovieraille avautui kiinnostavia näkymiä niin korttelin sisäpihalle kuin rakennusta ympäröivään vanhaan puukaupunkiin. Ja olipa ikkuna-aukkoja avattu myös huoneesta toiseen…

Tylsintä rakennuksessa oli alimpaan kerrokseen johtavat aneemiset portaat ja yhdyskäytävä, joka sitoi Chappen viereiseen Raaseporin museoon. Sinänsä käytävä oli toimiva ja tarpeellinen, mutta mielestäni tylsästi toteutettu. 

Kun museokorttia näyttäessäni kehuin ulkoa pieneltä vaikuttavan rakennuksen valoisuutta ja avaruutta, niin lipunmyyjä kertoi, että rakennuksen tavoite oli ollutkin olla taideteos jo itsessään. Ja sitä se (lähes) olikin :)

Näkymä ensimmäisen kerroksen näyttelysalista vieressä olevalle Elverketin gallerialle.

Ensimmäisen kerroksen näyttelysalista aukeaa iso ikkuna myös 

puolikerrosta ylempänä olevaan eteisaulaan.

Salmiakinmuotoinen Chappe (1) asettuu vanhan museopihan yhteen nurkkaan.

Taidemuseon sisäänkäynti Kustaa Vaasan kadulla. 

Vuokkoja torilta

Rakastan vuokkoja. Vuodesta toiseen jaksan pitkiäkin aikoja ihailla tienpientareilla ja lähimetsissä kasvavia valko- ja sinivuokkoja.

Erityistä iloa minulle tuottaa, jos satun luonnossa tai puutarhoissa törmäämään perusvuokkojen värimuunnoksiin. Esimerkiksi pari päivää sitten näin mökkitien reunassa pari punertavaa valkovuokkoa ja jokunen vuosi sitten käydessäni Helsingin Roihuvuoressa äkkääsin erään kahvilan pihalla valkoisia sinivuokkoja (täällä). Puhumattakaan miten paljon rakastin Äitimuorin puutarhasta aikoinani Itä-Helsingin kotimme puutarhaan siirtämiä äärest ihania vaaleanpunaisia valkovuokkoja (täällä).

Ilahduinkin suunnattomasti, kun vappuaattona Salon torilla huomasin, että perniöläinen Ekmanin perennataimisto myi muiden perennojen lisäksi erilaisia vuokkoja. Mukaani lähti ternivuokon, kerrotun keltavuokon ja sinisen valkovuokon kukkivia taimia - kaksi kutakin. Mukava myyjä kertoi, että ternivuokko on valko- ja keltavuokon Suomen luonnossakin esiintyvä risteymä.

Palattuani torireissulta kiertelin mökin puutarhassa. Ja yllätys, yllätys: Joku vuosi sitten Herttoniemen Puutarhanikkareiden taimimyymälästä ostamani sininen valkovuokko oli puhjennut kahteen kukkaan :) Olin luullut taimen jo kuolleen, kun pariin vuoteen ei ole edes lehtiä näkynyt. Mutta väärässä olin - ja ilokseni väärässä.

Nyt jään innokkaana odottamaan, mistä uudet vuokkotulokkaat löytävät paikkansa ja miten ne alkavat viihtyä Ukin mökin pihalla ja puutarhassa…

Vasemmalla ternivuokko (Anemone x lipsiensis),

keskellä sininen valkovuokko (Anemone nemorosa) ja

oikealla kerrottu keltavuokko (Anemone ranunculoides ’Semiplena’)

Mökkitiellä kasvaa luonnostaan jokunen punertava valkovuokko :)

Mökin pihalla kukkii sininen valkovuokko (Anemone nemorosa ’Robinsoniana’).

Lauri ja Anja - vielä lakitta

Vappuna törmäsin kahteen merkittävään salolaiseen :) Aattona ajoin kaffelle Salon torille, ja autoradiosta tuli juttua eri kaupunkien ”mantoista” eli paikallisista patsaista, jotka lakitetaan vappuna Helsingin Kauppatorilla olevan Havis Amandan eli Mantan patsaan (täällä ja täällä) tapaan. Radiossa mainittiin useiden kaupunkien ”manta”-patsaita, mutta Saloa en kuullut…

Torille päästyäni tarkistin asian netistä. Selvisi, että vuodesta 2002 lähtien Salossa on vappuaattona lakitettu torin lähellä oleva Seppä Laurin patsas. Ja pitihän tuo pronssiherra käydä katsastamassa…

Heti Uskelanjoen toisella puolella törmäsinkin kaupungin vanhimpaan patsaaseen Seppä Lauriin, joka vielä aattoaamuna seisoi lakitta. Salon Suomusjärvellä syntyneen kuvanveistäjä Ben Renvallin (1903-1979) suunnittelema patsas paljastettiin vuonna 1963. Laurista ei löydy paljon tietoa, mutta perimätiedon mukaan seppä Lauri oli ensimmäinen nimeltä tunnettu Salon asukas :)

Vappupäivän aamuna törmäsin toiseen merkittävään salolaiseen - Anja Toivoseen. Hesarissa oli nimittäin aukeaman juttu yli 70-vuotiaasta Anjasta, joka puolitoista vuotta sitten päätti alkaa tavoitella nuoruuden unelmaansa ja ryhtyi opiskelemaan iltalukiossa ylioppilaaksi. Näillä näkymin Anjan unelma toteutuu parin vuoden päästä, jolloin sähkömopolla kouluun kulkeva nainen näillä näkymin painaa toivomansa ylioppilaslakin päähänsä. 

Onnea opintiellä, Anja. Ihanaa, kun me eläkeläisetkin uskallamme lähteä toteuttamaan unelmia. Mutta missä kypärä…

Vappukukka

Klara Wappen :) 

Katja Klovharussa

Havstulpan på Klovharun (Meritulppaaneja Klovharussa), 2025-2026

Kuvataiteilija Erika Adamssonin seurana niin Tammisaaren taidenäyttelyssä (täällä) kuin Klovharun saarella oli Adamssonin ystävä, ikätoveri ja kollega Katja Syrjä (s. 1973). Syrjän teokset keskittyvät luontoon, ja useissa näyttelyssä esillä olleissa teoksissa hän oli myös yhdistänyt kivilitografioihin itse valmistamiaan luonnonväripigmenttejä. 

Tykkäsin Katja Syrjän kivipiirroksista, joita tehdessä hän oli litografian ja kasvivärien lisäksi käyttänyt etsausta ja ompelua. Esimerkiksi Kärleksört-niminen litografia, joka kuvasi Klovharun saarella villisti kasvavaa isomaksaruohoa (Sedum Telephium), oli toteutettu tällä sekatekniikalla. Ja lopputulos oli hurmaava :)

Osassa litografioista Syrjä oli käyttänyt paperia, jonka hän oli käsin tehnyt Klovharun vesissä kasvavista levistä ja vesikasveista. Samaisesta paperista taiteilija oli työstänyt myös pöydällisen kirjeitä ja kirjekuoria. Ne olivat osa näyttelyn audioteosta Brev från öarna (Kirjeitä saarilta), joka oli toteutettu yhdessä yleisen kirjallisuustieteen dosentin Sanna Nyqvistin kanssa. 

Katja Syrjän kivilitografiat olivat kiehtova lisä Chappen taidemuseon Klovharun saarella - Toven ja Tuulikin lumoissa -näyttelyssä (täällä). Tai ei vain ”lisä”, vaan tasaveroinen kilpailija Erika Adamssonin öljymaalauksille :)

Kärleksört (Sedum Telephium) - Klovharun, 2020-2025

Erika Chappessa

Väntan (Odotus), 2025

Viime kesänä ihastuin kuvataiteilija Erika Adamssonin (s.1973) pääosin kotimuseoiden interiööreistä tekemiin maalauksiin, joissa mukavasti sekoittui mennyt ja nykyisyys (täällä ja täällä). Kun tällä viikolla huomasin, että Tammisaaren Chappe-museossa on parhaillaan esillä Erikan teoksia, viikonlopun retkikohteeni oli selvä: Tammisaari, jonne Salon mökiltä on runsaan tunnin ajomatka Mustion tai Fiskarsin kautta :)

Chappe-museon Klovharun saarella - Toven ja Tuulikin lumoissa -niminen kesänäyttely vaikutti muutenkin mielenkiintoiselta. Olinhan kesällä 2018 vieraillut Porvoon ulkosaaristossa Pellingissä olevalla Klovharun kalliosaarella ja ihastunut (täällä ja täällä). Ja toki myös 2000-luvun alussa lähes 90-vuotiaana kuolleen kuvataiteilija Tove Janssonin ja hänen puolisonsa Tuulikki Pietilän saarielämä kiinnosti. Siitäkin huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - että Toven taiteeseen ja elämään tuntuu nyt törmäävän monessa yhteydessä, kuten minäkin Hamin taidemuseossa (täällä) ja Arkkitehtuuri- ja designmuseossa (täällä).

Nykyään Toven ja Tuulikin entistä Klovharun mökkiä vuokrataan taiteilijaresidenssinä ja Erika on vieraillut saarella useina kesinä. Chappen taidemuseon toisessa kerroksessa oli esillä Adamssonin viime vuosina - lähinnä viime kesänä - Klovharussa maalaamia öljymaalauksia ja joitakin akvarelleja. Etupäässä Erikalle tyypillisiä sisäkuvia, jotka oli maalattu öljyväreillä alumiinilevylle ja joista saattoi tunnistaa sekä taiteilijan itsensä että Toven tai Tuulikin, ja välähdyksiä myös Erikan omasta saarimökistä Brändössä.

Erikan teosten lisäksi näyttelyssä oli esillä joitakin Tove Janssonin ( 1914-2001) omia maalauksia, kuten omakuva vuodelta 1941, ja Tuulikki Pietilän (1917-2017) pienen mökkisaaren luontoa kuvaavaa grafiikkaa. Ja tietty myös Erikan ystävän, kuvataiteilija Katja Syrjän (s.1973) saariluontoon keskittyviä taideteoksia, joista lisää huomenna :)

Sunnuntairetken arvoinen näyttely, vaikka kokonaisuus olikin vähän sekava. Kahteen näyttelysaliin oli nimittäin ahdettu Erika Adamssonin maalausten lisäksi Katja Syrjän teoksia sekä Toven ja Tuulikin itsensä tekemää taidetta.

Mutta en muista, koska olisin katunut yhtäkään museossa tai taidenäyttelyssä käyntiä. Enkä nytkään :)

I grön morgonrock I (Vihreässä aamutakissa I), 2025

Grön anorak (Vihreä anorakki), 2025

 Pieni akvarelli Adamssonin suuremmasta teoskokonaisuudesta 

En vecka på ön (Viikko saarella), 2025

Tove Jansson: Stilleben (Asetelma), 1958

Tuulikki Pietilä: Klippor (Kivikkoa), 1978

Oikealla Tove Janssonin omakuva vuodelta 1941

Rakas vanhukseni

Muru tuli perheeseemme toukokuussa 2013 (täällä), joten rakas muruseni täytti tässä kuussa jo 13 vuotta. Söpöläinen on vielä innokas lenkkeilijä ja muutenkin mielestäni hyvässä kunnossa. 

Ikä näkyy lähinnä siinä, että Murun näkö- ja kuuloaistit ovat huonontuneet ja yli puolet sen hampaista on jouduttu ientulehduksen takia poistamaan, mikä on kuulemma kääpiösnautsereiden yleinen ongelma, Ja siinä, että Muru nukkuu mielellään ja paljon ja tutustuu aiempaa rauhallisemmin vieraisiin koiriin :)

Yhdessä taaperretaan kohti vanhuutta…

Vihreä valloittaa - tai ei sittenkään

Mökin rantasaunan edessä on iso kivi, jossa tuulelta suojassa koivunlehdet ovat alkaneet jo vihertää. Ja lauantai-iltana saunan terassille sateli kevyitä lumihiutaleita. 

Kevät keikkuu, kuten joka vuosi…

Runollista ja eteeristä

Birger Kaipiainen (1915-1988): Ruususen uni, n.1945 

Kuten eilisessä blogitekstissä (täällä) kirjoitin Villa Gyllenbergissä meneillään olevassa kesänäyttelyssä Runollinen todellisuus löytyi myös useita teoksia, jotka mielestäni huokuivat runollisuutta, henkevyyttä ja eteerisyyttä :)

Tällaisina koin esimerkiksi Birger Kaipiaisen noin 30-vuotiaana keraamiselle laatalle maalaaman herkullisen Ruususen uni -nimisen teoksen ja Magnus Enckelin unenomaisen kuvauksen omasta työhuoneestaan vuodelta 1920. Sekä Tove Janssonin ihanan pastellityön Erakko, jossa tarkkaan katsoessa näki yksinäisen ihmisen soittavan huilua kallionkielekkeellä muiden ilakoidessa alempana niityllä. 

Eli paljon - kolmen blogitekstin verran :) - löysin mieleistä katsottavaa ja tutkittavaa aika suppeastakin taidenäyttelystä. Oikeastaan näyttely oli minulle juuri sopivan kokoinen yhdellä käyntikerralla omaksuttavaksi :)

Magnus Enckell (1870-1925): Taiteilijan työhuone Kilossa

Tove Jansson (1914-2001): Erakko, 1935

Naisten kuvia

Tove Jansson (1914-2001): Nainen ja gladiolus, 1938

Runollinen todellisuus -näyttelyssä Villa Gyllenbergin taidemuseossa (täällä) oli paljon maalauksia ihmisistä ja etenkin naisista - yksin tai pienissä ryhmissä. Ja tykkäsin lähes kaikista :)

Kiehtovia olivat mm. Hjalmar Hagelstamin (1899-1941) vuonna 1938 maalaamat muotokuvat Kitty Fazerista ja Moumounesta. Kitty Fazer (1905-1985) oli taiteilijan ensimmäinen vaimo, jonka kanssa hän oli naimisissa vuosina 1927-1939. Moumoune (1918-2014) taas oli ranskalainen nainen, joka oli usein Hagelstamin mallina miehen työskennellessä 1930-luvulla Pariisissa ja josta myöhemmin tuli kuuluisa laulaja Moune de Rivel. 

Tykkäsin myös Sam Vannin (1908-1992) maalaamasta herkästä muotokuvasta 26-vuotiaasta ystävästään Tove Janssonista. Ja tietty Gyllenbergin omiin kokoelmiin kuuluvasta Helene Schjerfbeckin (1862-1946) naisen muotokuvasta sinisine hiuskoristeineen. Maalauksen nimessä mainittu Guyesin mukaan viittaa siihen, että teos on Schjerfbeckin tulkinta Constantin Guyesin (1802-1892) kuvituksesta - ranskalainen akvarellisti, jota Helene ihaili.

Lisäksi näyttelyssä oli Tove Janssonin (2914-2001) lepäävä omakuva, joka oli lainattu M&E Gallerysta Enköpingistä, josta oli myös Janssonin Nainen ja gladiolus vuodelta 1938. Toven maalauksia olen ihastellut jo joulukuussa 2024 HAMin taidemuseossa (täällä) ja alkuvuodesta sain lisää tietoa Toven elämästä Designmuseossa (täällä).

Kiinnostavia olivat myös ranskalaisen Maurice Brianchonin, sveitsiläisen Andrien Holyn ja suomalaisen Birger Carlstedtin öljymaalaukset, joissa oli kuvattu 1930-luvun naisia tanssiesityksessä, ravintolassa ja metsäretkellä. 

Näyttäytyikö 1920-40 -lukujen todellisuus Gyllenbergin näyttelysalissa esillä olleissa taideteoksissa runollisina? Runollisuuden miellän helposti eteeriseksi ja herkäksi. Näin teoksissa tätäkin, mutta paljon aistin myös (ja vain) aika arkista elämää…

On miten on, minä tykkäsin :)

Hjalmar Hagelstam (1899-1941): Taiteilijan vaimo, Kitty Fazer, 1938

Hjalmar Hagelstam (1899-1941): Moumoune peilin ääressä, 1938 

Sam Vanni (1908-1992): Tove Janssonin muotokuva, 1940 

Helene Schjerfbeck (1862-1946): Nainen ja sininen hiuskoriste, Guysin mukaan, 1940

Tove Jansson (1914-2001): Lepo (Omakuva), 1943 

Maurice Brianchon (1899-1979): Tanssijatar kukkavihkoineen, 1937 

Andrien Holy (1898-1978): Ravintolassa, 1939

Birger Carlstedt (1907-1975): Picnic, 1934