Taimista pelarkuiksi

Jos Ukki kasvatti keväällä siemenistä tomaatteja (täällä), niin minä kasvatin 5-10 cm:n mittaisista taimista puolimetrisiä riippapelarkuita. 

Ostin pikkutaimet Kukkatalosta maaliskuussa ja toukokuussa ne olivat jo siinä kunnossa, että ne olisi pitänyt istuttaa ulkoruukkuihin (täällä). Mutta silloin istututtaminen jäi ja kun siirtohommaan lopulta kesäkuun puolella ryhdyin pelarkuut olivat jo aivan liian pitkiä siirrettäväksi. 

Meinasin jättää koko homman sikseen, kun siirrettäessä kukat irtoilivat ja oksat katkeilivat. Tuntui että riippapelarkuut ovat tavallisia pelarkuita herkempiä katkeamaan pienestäkin taipumisesta, tai ainakin nämä lajikkeet olivat. 

Lopulta päätin, että en luovu hommasta kokonaan. En kuitenkaan laittaisi kukkia suunnittelemalleni lasikon ”paraatipaikalle”, vaan isttuttaisin ”jättitaimet” hieman poikenneinakin varakukkalaatikoihin ja laittaisin laatikot syrjempään paikkaan odottelemaan, miten ne asettuisivat. 

En enää niitä siirrellyt mihinkään. Ja asettuivathan kukat lopulta ihan kivasti - ja kauniistikin. Pelarkuut ovat - lajista riippumatta - sitkeitä sissejä :)

Taimet maaliskuussa

Onneksi on parveke

Punavuoren kaksiossani on olohuoneen levyinen parveke, josta on näkymä viereiseen puistoon. Ollessani kaupungissa parveke tuottaa minulle paljon iloa. Parveke on aamuauringon puolella, mistä tykkään. Keskipäivällä aurinko on jo siirtynyt hieman sivuun ja alkuiltaan mennessä parveke jää pääosin varjoon, mikä sekin sopii minulle.

Parvekkeella on yksi mukava rottinkinen nojatuoli, vaikka en pahemmin sillä istuskele (täällä). Minulle parveke on lähinnä kukkien koti. Kukkien, joista useimmat kukkivat usein vielä joulukuulla (täällä). Kiitos parvekelasien, jotka vedän eteen syksyn kylmetessä.

Rakastan jokavuotisia pelarkuita, joita istutan joka kevät - vain laji ja väri saattavat vaihdella (täällä, täällä). Sen sijaan muut pikkuistutukseni vaihtelevat vuodesta toiseen...

Sydänsukat Siimalta

Vaikka kudon itsekin paljon villasukkia, niin erityisen ihanaa on vetää jalkaan toisen kutomat sukat. Varsinkin Ystävän Mikkelistä postipakettina lähettämät sukat, jotka on tehty ajatuksella ja rakkaudella juuri minulle.

Parasystävän kutomat punaiset sydänsukat lämmittävät jalkojen lisäksi myös mieltä. Kiitos Siima-ystäväni :)

Hämärää ja hortensioita

 

Huomaa, että syyskuu on alkanut. Iltauutisten aikaan alkaa olla jo hämärää. Ja hortensiat, jotka vuosi sitten istutettiin lasikon järven puoleiselle seinälle, alkavat olla parhaimmillaan. 

Ja aamuisin usva peittää järven ja estää näkyvyyden. Mutta miellyttävä lämpö jatkuu…

Hyvää iltaa

Mökkirantaa klo 20.15

Siemenistä tomaateiksi

Huhti-toukokuussa Ukki keksi, että hän laittaa kokeeksi kaupasta ostamien makeiden kirsikkatomaattien siemeniä multaan. Tai oikeastaan hän laittoi multaan kokonaisia pienten tomaattien puolikkaita. Ja alkoi odotella niiden itämistä.

Olin tosi kyyninen ja naureskelin epäuskoisena Ukin touhuille. Mutta ei mennyt edes paria viikkoa, kun jokaisessa taimiruukussa kasvoi kymmeniä pieniä tomaatintaimia. Mutta en vieläkään uskonut, että homma toimisi ja Ukki todella onnistuisi tomaattiensa kasvatuksessa.

Mutta ihme ja kumma. Nyt mökin etuterassilla kasvaa viisi lähes kaksimetristä vankkaa tomaatin vartta ja jokaisessa kypsyy useita pieniä terttutomaattiryppäitä. Vielä ne ovat vihreitä, mutta nyt odottelemme yhdessä niiden punastumista ja kypsymistä :)

Sinnikäs Ukki taisi sittenkin onnistua :) Nyt suostun tarvittaessa - ilmojen kylmettyessä - auttamaan häntä siirtämään komeat taimet mökin sisälasikkoon jatkamaan kypsymistään…

Osa taimista joskus toukokuussa

Mökkivieraita

Mukava mökkiviikonloppu odotettujen vieraiden kanssa. Vallanmainio kaksivuotias ilahdutti ja hauskutti eläkeläisten viikonloppua puolivuotiaan pikkuveljensä kanssa. Parempaa seuraa on vaikea keksiä :)

”Mummi tuu. Mummi katso. Mummi piirrä. Mummi auta. 

Mummi lue. Mummi pyyhi. Mummi anna. 

Mummi pusu.”

Puolukoita riitti niin terassin edessä kuin piirakassa :)

Elga ja Seppo

Kaksoismuotokuva, 1945

Ateneumissa on vielä pari viikkoa nähtävänä kaksi näyttelyä, joissa kummassakin on poikkeuksellisen paljon kyseisten taiteilijoiden omakuvia - Eero Nelimarkan (1899-1977) koko kolmannen kerroksen kattava suurnäyttely (täällä) ja Elga Sesemannin (1922-2007) suppeampi, kolmeen näyttelysaliin mahtuva näyttely (täällä). 

Elga Sesemann syntyi Viipurissa hyvinvoivaan sukuun 33-vuotiaan insinöörin Edgarin (1889-1939) ja 27-vuotiaan Olgan (1895-1981) esikoisena. Isä työskenteli johtajana Tienhaaran pellavaöljytehtaalla, mutta kuoli äkillisesti vain 49-vuotiaana keväällä 1939 - Elga ollessa 17- ja Nelly-siskon 15-vuotias. 

Monikielisen suvun lapsena Elga puhui äitinsä kanssa saksaa ja isänsä kanssa venäjää ja oppi vasta koulussa suomea ja ruotsia. Suomen kielestä tuli kuitenkin hänen aikuiskielensä - hänhän sekä opiskeli suomeksi että puhui puolisonsa kanssa suomea. 

Runsaan puolen vuoden kuluttua isän kuolemasta alkoi talvisota ja Olga-äiti joutui lähtemään kahden tyttärensä kanssa evakkoon. He päätyivät Helsinkiin, jossa 17-vuotias Elga aloitti syksyllä 1940 kuvataideopinnot. Ja ensimmäisen (kehutun) yksityisnäyttelyn hän piti jo vuonna 1945.

Opiskeluaikana Elga tapasi tulevan puolisonsa kuvataiteilija Seppo Näätäsen (1920-1964), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1945. Parin vuoden päästä pariskunta muutti yhdessä Helsingistä Ruovedelle. Ja rakensi sinne oman ateljeekodin Elkalan, jossa he asuivat Sepon varhaiseen kuolemaan asti. 

Seppo Näätäinen kuoli syöpään 44-vuotiaana vuonna 1964 Intian matkalla, jolle Seppo ja Elga olivat lähteneet katsomaan miehen siskoa. Seppo myös haudattiin Intiaan. 

Elga Sesemannin ura jatkui aktiivisena 1990-luvun puoliväliin asti, vaikkei hän enää ollutkaan Helsinki-keskeisen taide-elämän keskiössä. Elga lopetti maalaamisen vuonna 1995, kun hänen näkökykynsä huononi silmäsairauden takia.

Ateneumin näyttelyssä oleva omakuvien sarja on mielestäni edelleen parasta Sesemannia, joskin tykkäsin kovasti myös Elgan myöhemmästä, erilaisesta tuotannosta (täällä). 

Omakuvia vasemmalta oikealle vuosilta 1943, 1944 ja 1945

Omakuvia vasemmalta oikealle vuosina 1946, 1945, 1946 ja 1946

Takaseinällä omakuvamainen Kuollut tyttö (1944), jota kiiteltiin jo 

taiteilijan ensimmäisessä yksityisnäyttelyssä Helsingissä vuonna 1945.

 Elga 21-vuotiaana Omakuvassa vuodelta 1943

Seppo 25-vuotiaana Elgan maalaamana vuonna 1945

Elga ateljeekodissaan Kulosaaressa noin 1946

Kuva: Constantin Grunberg/yksityiskokoelma

Elkala, 1975

Elga ja Seppo yhteisnäyttelyssään Tampereella vuonna 1950

Elga kiehtoo

Ich mit mir (Minä itseni kanssa), n. 1968

Ateneumin taidemuseossa avautui viikko sitten uusi näyttely. Se esittelee suomalaisen kuvataiteilijan Elga Sesemannin (1922-2007) elämäntyötä. Viisikymmentä taiteilijan 1940-1990 -luvuilla tekemää maalausta on ripustettu kolmeen näyttelysaliin museon ensimmäisessä kerroksessa.

Näyttely kestää ensi vuoden elokuun alkuun eli lähes vuoden. Helmikuussa puolet näyttelyn teoksista vaihdetaan uusiin, joten esillä ehtii olla noin 80 Sesemannin maalausta, joista puolet on Ateneumin omista kokoelmista ja puolet lainassa yksityishenkilöiltä tai muista taidemuseoista.

Ensimmäinen sali oli omistettu nuoren Sesemannin 1940-luvulla maalaamille omakuville, joista lisää huomenna. Toisessa ja kolmannessa salissa taiteilijan tyyli muuttui tummemmaksi ja synkemmäksi. Puoliso Seppo Näätänen (1920-1964) oli kuollut vain 45-vuotiaana syöpään, mikä heijastui myös Elgan taiteeseen. Teoksiin alkoi ilmestyä tummia enkeleitä sekä yhä enemmän hengellisiä ja surrealistisia piirteitä. 

Tykästyin Sesemannin maalauksiin jo Ateneumin Moderni nainen -näyttelyssä keväällä 2022 (täällä), minkä jälkeen olen odottanut innolla tätä Elgan yksityisnäyttelyä. Enkä pettynyt :) 

Tykkäsin niin taiteilijan varhaisvuosien värikkäistä, paksuja värejä ja palettiveistä käyttäen maalatuista teoksista, kuten Kukkaismyyjä vuodelta 1946, että 1960-luvun tummista, mutta mielenkiintoisista enkelimaalauksista, kuten Joutilaat enkelit vuodelta 1966. Ja etenkin saksankielisen nimen saaneesta, synkästä omakuvasta Ich mit mir (n.1968). 

Minua puhutteli myös kiehtova Silloin (1966) sekä jo hieman surrealistinen Lentävä katto 1970-luvulta. Samoin kuin guassiväreillä eli läpikuultamattomilla vesiväreillä vuonna 1990 maalattu Maisema. Ja moni moni muu…

Sen sijaan Nimetön-teos (1960-1970 -luku) oli mielenkiintoinen, mutta minulle liian vaikeaselkoinen. Tässä guassiväreillä tehdyssä maalauksessa näkyy junarataa, avoimia ovia, korkeaa tornia ja pianoa. Mainitsen teoksen, vaikka en siihen tykästynytkään, koska Sirpa Pääkkösen Kulttuuritoimitus-verkkomediassa kirjoittamassa artikkelissa kerrotaan, että näyttelyn kuraattorin ja Ateneumin Intendentin Anu Utriaisen mukaan Nimetön on Sesemannin näyttelyn avainteos (täällä). 

Kuten edellä lupasin, jupinani jatkuvat huomenna Elgan kiehtovilla omakuvilla…

Joutilaat enkelit, 1966

Silloin, 1966

Lentävä katto, 1970-luku

Nimetön, 1960 - 1970 -luku

Kukkaismyyjä, 1946

Katunäkymä, 1947

Maisema, 1990

Takaseinällä oleva valokuva Elgasta Ruovedellä 1960-luvun lopulla on

Kansallisgallerian kokoelmasta (Taiteilijahaastattelujen tausta-aineistot).

Rauha on tie

Hämeentien ja Mäkelänkadun risteyksessä on Hämeentietä myötäilevä Allotrianpuisto, jossa vuonna 2019 paljastettiin vajaa parimetrinen Mahatma Gandhin patsas. Mahatma Gandhi (1869-1948) oli Intian itsenäisyysliikkeen johtaja, joka kannatti väkivallatonta vastarintaa. Paljolti juuri hänen ansiostaan Intia itsenäistyi Brittiläisestä imperiumista vuonna 1947. Gandhi oli syntynyt hinduperheeseen Intiassa ja ennen paluutaan vuonna 1915 Intiaan opiskellut lakimieheksi Lontoossa ja toiminut lähes 20 vuotta asianajajana Etelä-Afrikassa. 

Intian hallitus lahjoitti pronssisen näköispatsaan Suomen hallitukselle vuonna 2019, kun Gandhin syntymästä oli kulunut 150 vuotta ja Intian ja Suomen välisten diplomaattisuhteiden solmimisesta 70 vuotta. Patsaan on tehnyt tunnettu intialainen kuvanveistäjä Gautam Pal (s.1949).

Puiston outo nimi Allotropianpuisto viittaa samannimiseen elokuvateatteriin, joka toimi Hämeentien toisella puolella nykyisen Musiikkiteatteri Kapsekin paikalla vuosina 1953-1963.

Patsaan jalustaan on kirjoitettu yksi Mahatma Gandhin lukuisista aforismeista: ”Rauhaan ei ole tietä, rauha on tie.” Pistää miettimään, ymmärränkö vai enkö…