Ystävien mökillä

Viikonloppuna pistäydyimme Ukin kanssa Ystävien mökillä Mikkelissä - tuttu ja vieraanvarainen paikka vuosikymmenien takaa (täällä). Aurinkoa, kaunista ruskaa ja Parasystävän tekemää suppilovahverokeittoa.

Illaksi palasimme Ystävien kaupunkikotiin Mikkelin keskustaan, jossa jatkettiin herkuttelua :) Nyt tarjolla oli oikeaoppisen al dente valmistettua kanttarellirisottoa ja parvekkeella grillattua nieriää. Ja aterian päätteeksi monenlaista suklaata, joita Parasystävä vielä pussitti minulle kotievääksi :)

Kotimatka - samoin kuin tulomatka - tehtiin tuttuun tapaan mukavasti junalla. Eläkeläishinnoilla, mutta nautiskellen tilavassa ja hiljaisessa Extra-luokassa. 

Sinivihreä AOI

Arki-iltana herkuttelin Neitsytpolulla runsas vuosi sitten avatussa Aoi-ravintolassa. Kävellessäni Murun kanssa tutulla Punavuori-Eira-Ullanlinna -akselilla kuljen usein pikkuruisen Aoin ohi ja ihailen oven edessä olevia, hoidettuja kukka-asetelmia. Tutkiessani ikkunassa olevaa ruokalistaa on usein käynyt mielessä: ”Josko joskus tuonne…”

Lyhyellä ja ytimekkäällä listalla oli lokakuussa valittavana kaksi alkupalaa, kaksi pääruokaa ja kaksi jälkiruokaa. Alkupalaksi valitsin Siikaa, paprikaa ja naurista - harmikseni aika mitäänsanomaton annos. Mutta pääruoaksi valitsemani Osterivinokasta, lehtikaalia ja sipulia oli onnistunut, maukas ja sopivan suolainen annos, vaikka naapuripöydästä kuulin rouvan kuiskaavan: ”Liian suolaista.” Ja jälkiruoka oli kaunis ja herkullinen Pannaria, vadelmaa ja hapankermaa.

Kiva kun väliin tapahtuu niin, että pääruoka osoittautuu paremmaksi kuin alkuruoka. Useimmiten ilahdun alkupaloista, mutta petyn pääruokaan. Tämän takia väliin päädynkin valitsemaan yksinomaa kaksi alkuruokaa ja jälkkärin :)

Ravintolan nimi Aoi oli kirjoitettu vihreillä tikkukirjaimilla ja lisänä sininen piste. Kun tapani mukaan kyselin tarjoilijalta nimestä, hän kertoi, että aoi on japania ja tarkoittaa sinisen ja vihreän sävyisiä värejä, jotka ovat japanilaisuutta fanittavan perustajakaksikon lempivärejä. Tosin japani-suomi-nettisanakirjassa sanalle annetaan seuraavat suomennokset ”1. sininen, 2. kokematon, 3. vihreä (kokematon)” :)

Vasta kotona valokuviani selaillessani äkkäsin, että ravintolan vaikeasti hahmoteltava logo AOI kuvasi aterimia, ruokaliinaa ja viinilasia. Ja että ravintolan pöydille ruokailuvälineet oli aseteltu vinosti logon tavoin. Ja mitkä ihanat vanhat, mummolasta tutut arkiaterimet  :)

Niin tai näin - kymmenpöytäisessä pikkuravintolassa oli kiva ja rento tunnelma sekä ystävällinen tarjoilu. Tosin väliin tuntui, että annoksia piti odottaa suhteettoman kauan. Mutta onneksi pöydässä oli itse tehtyä, lämmitä ja herkullista leipää ja tarjoilijan suosittamaa, tosihyvää ranskalaista kuohuviiniä - merkistä en päässyt perille…

Mukava arki-ilta sinivihreässä Aoissa. Saatan palatakin, kunhan lista taas päivittyy…

Osterivinokasta, lehtikaalia ja sipulia

Pannaria, vadelmaa ja hapankermaa

Aterimet kuin AOI-logo :)

Miellyin Marianneen

Marianne Stokes: Kuolema ja neito, 1908

Ateneumin uudessa Gothic Modern -näyttelyssä hullaannuin kaikesta (täällä). Ja uutena tuttavuutena ihastuin Itävallassa syntyneeseen Marianne Stokesiin (1855-1927), jonka kolme maalausta oli saatu näyttelylainaan - kaksi merkittävistä brittimuseoista ja yksi Pariisin Orsay-museosta. 

Yksi Ateneumin lainateoksista oli Madonna ja lapsi - Stokesin 1900-luvun alussa maalaama herkkä ja lämmin temperamaalaus nuoresta, väsyneestä äidistä (täällä). Tykkäsin paljon myös kahdesta muusta Stokesin maalauksesta - Kuolema ja neito, jossa levollinen musta enkeli tervehti rauhoittavasti pelokasta nuorta naista, ja Kynttilänpäivä, jossa kaunispiirteinen nainen keskittyi kirjan lukemiseen. 

Suomalaisena oli mielenkiintoista lukea, että samoihin aikoihin, kun nuori Marianne Preindlsberger tapasi tulevan puolisonsa, englantilaisen taidemaalari Adrian Stokesin (1854-1935), hän tutustui myös Helene Schjerfbeckiin (1862-1946). Nuorten naisten Pariisissa alkanut työtoveruus ja ystävyys jatkuikin läheisenä useita vuosia. 

Samassa näyttelysalissa Stokesin Kynttilänpäivän kanssa oli myös alankomaalaisen Dirk Boutsin (1420-1475) Kristuksen pää 1400-luvulta. Halusin liittää valokuvan ko maalauksesta tähän postaukseen - ilman mitään erityistä asiayhteyttä :) sillä harvoin olen nähnyt Jeesusta kuvattavan niin inhimillisesti - tavallisen ihmisen näköisenä - etenkään keskiaikaisissa maalauksissa. 

Tässä ensimmäinen povaamani jälkipostaus (täällä) Ateneumin Gothic Modern -näyttelystä...

Helene Schjerfbeck: Omakuva, 1945

Toinen näyttelyssä olleesta taiteilijan kahdesta omakuvasta.

Helenen lukuisiin omakuviin tutustuin mm. lokakuussa 2019 Lontoossa (täällä). 

Dirk Bouts: Kristuksen pää, 1400-luku

Marianne Stokes: Kynttilänpäivä, 1901

Hullaannuin Ateneumissa

Jos lokakuussa haluaa hullaantua myös muusta kuin kauniista ruskasta, kannattaa mennä Ateneumin taidemuseoon, kiivetä leveitä portaita toiseen kerrokseen ja hullaantua pari viikkoa sitten avatusta Gothic Modern -taidenäyttelystä. Esillä on kymmeniä upeita maalauksia ja piirroksia - ja jokunen patsas - pääosin 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta, mutta valikoituja helmiä myös keskiajalta. Tunnettuja ja tuntemattomampia taiteilijoita - suomalaisia ja keskieurooppalaisia. 

Pysähdyin jokaisessa 12 näyttelysalissa lähes kaikkien esillä olleiden teosten eteen ihmettelemään, ihastelemaan, tutkimaan ja nauttimaan. Harvoin minulle käy niin, että kaikki kiinnostaa, jopa pikkuruiset piirrokset, joita harvoin jaksan jäädä tihrustelemaan.

Kuuden salin jälkeen olin täysin ähkynä taiteesta - positiivisessa mielessä - ja ajattelin että tulen kiertämään loput kuusi salia toisella kertaa lähipäivinä. Käytyäni museokaupassa ja istuttuani pitkän tovin alakerran kahvilassa, päätin jaksaa katsoa upean näyttelyn teokset yhdellä kertaa loppuun asti. Ja ehkä tulla kuitenkin toistamiseen :)

Otin paljon valokuvia ja olisin halunnut liittää jokaisen kuvan tähän postaukseen. Kaikki teokset kertoivat omaa tarinaansa ja historiaansa ja lähes jokainen herätti minussa ajatuksia ja tunteita, mielleyhtymiä ja muistoja. 

Minua kiehtoi myös tapa, millä teokset oli laitettu esille eli ripustettu, jota muuten Hesarin Harri Mäcklinkin kehui näyttelyarviossaan (HS 16.10.24). Keskiajalla eläneiden mestarien teoksia oli ripustettu rinnakkain 1900-luvun vaihteen taiteilijoiden kanssa. Aihepiirien mukaan - etsien ja korostaen yhtäläisyyksiä. Aiheita olivat muun muassa niinkin keveät jutut kuin kuolema, kärsimys, uskonto, yksinäisyys, parisuhde, vanhemmuus ja - rakkaus :) 

Tämän takia yritin koota myös postaukseni valokuvat ripustuksen ympärille. Ja tällä kertaa päädyin näihin teoskuviin, toisena hetkenä olisin päätynyt toisenlaiseen valintaan. Ja todennäköisesti kirjoitankin näyttelystä vielä pari jälkipostausta…

Mutta menkää itse katsomaan - ja nauttimaan. Ja valitkaa omat mieliteoksenne kymmenien ihanien joukosta :) 

Hugo Simberg (1873-1917): Kuoleman puutarha, 1896

Taiteilija on maalannut Kuoleman puutarhan freskona Tampereen tuomiokirkkoon,

johon ihastuin huhtikuussa 2022 (täällä).

Simbergin vesivärityö oli ripustettu Schjerfbeckin ja Cranachin maalausten keskelle.

Vasemmalla Helene Schjerfbeck (1862-1946): John Chambers, 

kopio Hans Holbein nuoremman mukaan, 1894

Oikealla Lucas Cranach vanhempi (1472-1553): Nuoren naisen muotokuva, 1525

Lovis Corinth (1858-1925): Magdaleena helmiä hiuksissaan, 1919

Corinthin öljymaalaus oli ripustettu Cranachin ja Munchin maalausten rinnalle.

Vasemmalla Lucas Cranach vanhempi (1472-1553): Lucretia, 1530

Keskellä Edvard Munch (1863-1944): Silmästä silmään, 1899-1900

Käthe Kollwitz (1867-1945): Nälkä, 1923

Sascha Schneider (1870-1927): Riippuvaisuuden tunne, n.1893

Marianne Stokes (1855-1927): Madonna ja lapsi, n.1909

Stokesin temperamaalaus oli ripustettu Gallen-Kallelan ja van Cleven maalausten rinnalle. 

Keskellä Akseli Gallen-Kallela (1865-1933): Madonna, 1891

Oikealla Joos van Cleve (1485-1541): Pyhä perhe, 1521-1543

Vincent van Gogh (1853-1890): Tupakoiva luuranko, 1886

Käthe Kollwitz (1867-1945): Kuolema ja nainen, 1910

Hugo Simberg (1873-1917): Kuolema kuuntelee, 1897

Tuntematon: Bopparder Pieta, 1380-1390

Puut tulevat

Tykkään käydä taidemuseoissa ja -näyttelyissä - ja myös perinteisissä museoissa. Josko joku tätä ei vielä ole huomannut :) Olen todellinen harrastelija ja amatööri ilman minkäänlaista taiteen koulutusta tai syvällisempää taiteen tuntemusta. Ja tämä tosi-innostus on alkanut vasta jäätyäni vajaa kymmenen vuotta sitten eläkkeelle ja hankittuani museokortin…

Katselen, koen, aistin ja tutkin teoksia täysin fiilispohjalta. Ja olen kaikesta näkemästäni päivä päivältä yhä kiinnostuneempi, innostuneempi ja lumoutuneempi. Väliin myös omalla friikillä ja pikkutarkalla tavallani. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että tykkään lukea teosten nimilippuja, joissa teoksen nimen lisäksi yleensä mainitaan ainakin sen valmistumisvuosi, valmistustapa ja omistaja/sijoituspaikka. 

Erityisesti minua kiinnostaa nimi - se on minulle monesti jopa tärkeämpi kuin teoksen tekijä. Minkä nimen tekijä on teokselleen halunnut antaa? Ja mitä nimi minulle kertoo? Eniten tykkään nimistä, joihin liittyy jonkinlaista sanaleikkiä tai jotka saavat minut katsomaan teosta ikään kuin toisin silmin. 

Väliin teosten nimet eivät minulle heti - joskus ei ollenkaan - avaudu, mutta sekään ei hirveästi häiritse. Jääpähän mummille aprikoitavaa :) Näin kävi esimerkiksi Turun taidemuseossa olevassa Elina Merenmiehen Kaikki näkyy -näyttelyssä (täällä). 

Yllä on valokuva näyttelyssä olleesta mustepiirroksesta, jonka nimi oli Puut tulevat. Nimi auttoi minua havaitsemaan, että ihmishahmon takaraivosta alkavat mustat aallot olivat taipuisia nuoria puita tai puun oksia, joiden lehdet avautuivat hahmon kasvoille. Mitä muuta nimi yritti minulle viestittää? Miksi puut valtasivat ihmiskasvot? Muuttuuko metsä ihmiseksi vai ihminen metsäksi…

Usein minusta on myös mielenkiintoista tietää, minkä ikäisenä taiteilija on teoksen luonut ja mitä muuta hän on maalannut/piirtänyt/veistänyt samaan aikaan. Nykyään kiinnostun myös teoksen tekotavasta ja kuka tai mikä taho teoksen omistaa ja/tai missä se on näyttelyn ulkopuolella nähtävissä. 

Mutta ykkösprioriteetti minulle on ehdottomasti taideteoksen nimi. Mitä jännempi tai vieraampi, usein sitä parempi. Puut tulevat - entä sitten :)

Arjen iloja

Tilalla asuva Opiskelijatyttö oli saanut floristituttavaltaan ihanan monivärisen ja -lajisen kukkakimpun, jonka hän oli ripustanut kuivumaan. Kauneutta ja iloa riittää pitkälle syksyyn.

Sunnuntaiaamuna lähtiessäni ajamaan Naantalista kohti pääkaupunkia tyttäreni palasi juuri koiran ja vauvan kanssa metsäretkeltä. Oli kerännyt hattuunsa parikymmentä mustaa torvisientä. Herkkua ja iloa pyhäpäivän lounaalle.

Tyttärien Tilalla riittää iloja - isoja ja pieniä :) 

Liehuvia liekkejä

Liekki, 2021-22

Turun taidemuseossa on parhaillaan Elina Merenmiehen (s.1967) näyttely, joka levittäytyy museon alakerran kahdeksaan huoneen. Esillä on taiteilijan maalauksia ja piirroksia pääosin 2010- ja 2020-luvuilta. Vahvoja värejä ja paksua mustaa viivaa. Metsää ja mystiikkaa - huumoriakin. Ja oransseja liekkejä monessa muodossa.

Tykkäsin tosi paljon. Oli ihana tutkia maalausten yksityiskohtia ja musteen voimakkaita kiemuroita. Heti ensimmäisessä näyttelyhuoneessa oli näyttelyn nimikkoteos Kaikki näkyy. Keltariskea, pienikokoinen maalaus jäi minulle nimineen osin arvoitukseksi, vaikka useimmat näyttelyn teokset miellyttivät ja puhuttelivat minua.  

Mutta pistipä nimikkoteos mummon taas aprikoimaan :) Ja sehän lienee yksi taiteen tavoitteista…

Sielu etsii ruumista, 2013

Viimeinen tanssi, 2016-18

Hymy, 2023-24

Palava, 2022

Kaikki näkyy, 2023

Näkylaakso, 2010-13

Kaunista syksyä

 

Vietän viikonloppua Tyttärien tilalla Merimaskussa. Tervehdyttyäni yli viikon kestäneestä flunssasta (täällä) saan minäkin jälleen nauttia ulkoilusta ja aurinkoisista syyspäivistä. Ja ihanasta ruskasta, joka täällä Merimaskussa ja Naantalissa näyttäytyy paljon komeampana kuin Ukin mökillä Salossa.

Minusta tuntuu, että Salon mökillä ruska ei koskaan ole ollut kovin näyttävä. Johtuneeko siitä, että lähimetsissä tai -niityillä kasvaa vain jokunen vaahtera tai pihlaja, jotka usein ovat ruskan kuningattaria. Mökillä kasvaa havupuiden lisäksi lähinnä koivuja, haapoja ja pajuja, joten keltaisen ja ruskean sävyissä pysytään syksylläkin :)

Tosin Naantalissakin on paljon keltaisen sävyjä, mutta jotenkin ne näyttävät paremmilta kuin tutulla Salon mökillä…. Ehkä ruoho on vaan vihreämpää aidan toisella puolella :)

Ohi ajettu

Mökkimatkan viimeiset viisi kilometriä on vanhaa maantietä, joka kiemurtelee pienten peltotilkkujen ja lampien välissä. Reitillä on monta kohtaa, joihin joka kerta ohiajaessani kiinnitän huomiota. Miltä pläntin luonto tänään näyttää? Miten valo plänttiin tänään osuu? Minkä väriseltä pläntti tänään näyttää?

Eilen päätin pysäyttää auton ja katsella yhtä näistä lempiplänteistäni lähempää. Pilvisenä ja tihkuisena perjantaiaamupäivänä pläntti oli syksyisen värikäs. Lukuisia vihreän ja ruskean eri sävyjä sekä jännää punertavaa väriä.

Sammalta, kalliota, metsämansikan lehtiä, kuihtunutta heinää ja käkkärämäntyjä. Kaunista myös lähempää katsottuna :)

Japanilaista ja muuta

Ukin rakennusprojekti on loppukesän pitkän tauon jälkeen taas edennyt. Viimeksi kirjoitin hankkeesta heinäkuussa, jolloin rakennuksen iso terassi oli loppumetrellä (täällä). Lokakuussa on viimeistelty puutarhaa ja muuta pihaa. Tai ei ehkä viimeistelty, vaan paremminkin edistetty, sillä vielä jää ensi kesäksi paljon tehtävää. 

Tällä viikolla työmiehet saivat loppuun talon julkisivun edustan. Ukki halusi siihen japanilaista ilmettä, ja tässä mielestäni onnistui aika hyvin :) Toinen iso homma oli nostaa vanhan mökin ruokaterassina aikoinaan toiminut lautalattia puistopuutarhassa kiemurtelevan kävelyreitin varrelle ”näköalatasanteeksi”. Kesällä 2017 Ukin uudesta ”ladosta” otetussa valokuvassa ko lautalattia näkyy uutena (täällä). Hyviä ruokamuistoja monelta vuodelta :)

Kivaa ja kaunista ovat aikaansaaneet, mutta onneksi jäi vielä hommia. Ukki ei nimittäin osaa olla suunnittelematta aina jotain uutta…

Näköalatasanne puistopolun varrella.

Rauhallinen paikka mm. viereisen lahden joutsenten tarkkailuun :)