lauantai 24. elokuuta 2019

Aamunrepäisy 7


Houstonin yliopiston sosiaalityön tutkimusprofessori Brene Brown 
Kauppalehden Optiossa 12/2019.

perjantai 23. elokuuta 2019

Tyylikäs kirppis


Punavuoren Relove-kirpputori/second hand (täällä) muutti keväällä Pursimiehenkadulta Fredrikinkadun ja Iso Roobertinkadun kulmaan. Upea ja valoisa paikka, joka varmasti on lisännyt kävijöitä. 

Relove on Helsingin tyylikkäimpiä kirppiskonsepteja. Henkilökunta pitää myyntirekit ojennuksessa ja myytävät tuotteet järjestyksessä. Ilmeisen suosittu myös myyjien keskuudessa, sillä myyntipaikan saa usein aikaisintaan vasta parin kuukauden päähän. 

Punavuoren Relove - samoin kuin siskonsa Töölössä (täällä) - kelpaa myös peruskirppiksiä vieroksuvalle ja vierastavalle. Supersiistiä, tyylikästä, ystävällistä palvelua ja samoissa tiloissa mukava kuppila keskellä eläväistä Punavuorta. 

torstai 22. elokuuta 2019

Siken suojissa


Ravintola Sikke’s ilmestyi keväällä entisen Sandron tiloihin Tehtaankadun loppupäähän (täällä). Nettisivuilla paikkaa kuvataan ”kodikkaaksi korttelikuppilaksi”, mitä se yhden visiitin perusteella todella on. Tosin hienostunut sellainen ja korttelikuppilaksi mielestäni kovahintainen - mutta sijaitseehan se hipsteri-Punavuoren ja varakkaan Eiran taitteessa. Kodikkuuden lisäksi Sikke Sumarin ja Pipsa Hurmerinnan emännöimää ravintolaa kuvaavat hyvin adjektiivit kutsuva, viihtyisä ja rento.

Elokuisena torstaina paikka oli lähes täynnä, kun Ukin kanssa kuikuilimme kuuden tienoilla ovella. Sikke sai onneksi järjestettyä meille kahden hengen pöydän. Ahtaaseen pieneen pöytään asettuessamme ajattelin, että mitenköhän tässä selviää, kun kumpaankin naapuripöytään on matkaa vain vajaat parikymmentä senttiä - syödessä kaipaan ruoka- ja jutturauhaa. Yllättäen pystyimme sekä syömään, juttelemaan että nauttimaan, eivätkä vieressäsyöjät häirinneet. Jopa päinvastoin. Toisen puolen keski-ikäiset ystävykset levittivät jutustelullaan iloa meihinkin ja toisen puolen italialaispariskunnan kanssa innostuimme jopa keskustelemaan Helsingin arkkitehtuurista.

Eikä ruoka pettänyt. Parasta oli upeasti valmistettu rapeakuorinen siikafile upeanvärisen ja maukkaan vesikrassikastikkeen ja tuoreiden herneiden kanssa. Herneissä maistui ja tuntui, että ne olivat vasta keittiössä riivittyjä.

Seuraavaksi menen Sikkesiin herkuttelemaan Siskon kanssa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo :):)

Tilpehöörinä tilattava vihersalaatti oli kaunis, tuore ja juuri makuuni Dijon-vinaigretten kanssa.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Tukka takana, elämä edessä


Äitimuori oli eilen ensimmäistä kertaa ikäihmisten/muistisairaiden päiväryhmässä. Ryhmään kuuluu kymmenen ihmistä ja se kokoontuu kerran viikossa Tapiolan palvelukeskuksessa.

Kymmenen ja neljän välillä äiti oli ehtinyt mm. tutustua muihin ryhmäläisiin, tuolijumpata, syödä lounasta, jutustella ja kahvitella. Kaikki meni yllättävän mukavasti, ja Äitimuori viihtyi paremmin kuin kumpikaan meistä etukäteen kuvitteli. Ja kotiovelta hakevan ja takaisin tuovan taksin nuoreen maahanmuuttajakuljettajaan Äitimuori ihastui ikihyviksi :):) ”Somaliasta oli. Kyllä minä muistan kun isän kanssa sielläkin käytiin. Täynnä autiomaata....”

Äitimuoria hermostutti uuteen ryhmään meno, joten olin hänen seuranaan puoleen päivään asti. Ryhmän toimintaa vetävät kaksi hoitajaa olivat sekä Äitimuorin että minun mielestä helposti lähestyttäviä, sydämellisiä ja kaikessa auttavia ja tukevia. Aamupäivän aikana minäkin osallistuin Oton vetämään tuolijumppaan. Alkuun suhtauduin juttuun huumorilla, mutta lopulta 45 minuutin jumppatuokio oli yllättävän monipuolinen. Pyöräily- ja muut jalkojen kohotusliikkeet koettelivat minunkin vatsalihaksia. Välillä Otto veti käsivarsia suurella kaarella tukan yli niskaan ja hoki: ”Tukka takana ja elämä edessä.” Mikä aikaansai pientä hörötystä treenaajissa, joista osa oli lähempänä sataa kuin kahdeksaakymmentä.

Kun illalla soitin Äitimuorille, väsymyksestä ei ollut tietoa kun hän innokkaasti kertoi, mitä oli päivän aikana tehnyt ja kuullut. Pitkästä aikaa äänessä oli innostunut Äitimuori...

tiistai 20. elokuuta 2019

maanantai 19. elokuuta 2019

Aamunrepäisy 6

Taattua Pirkko Lahtea

sunnuntai 18. elokuuta 2019

31-vuotiaan pojan äiti


Vanhempi pojistani syntyi elokuussa 1988 (täällä). Tänään poikani täyttää 31 vuotta ja on itse isä - 3-vuotiaan Max-pojan isä. Tulee mieleeni, että olin poikani ikäinen, pienen tytön äiti, kun oma isäni sai tietää että hänellä on keuhkosyöpä. Runsaan vuoden kestäneiden rankkojen leikkaus- ja sädehoitojen jälkeen isäni kuoli 58-vuotiaana heinäkuussa 1984.

Poikani itsenäistyi meistä vanhemmista määrätietoisesti heti 18-vuotta täytettyään. Hän opiskeli ripeästi ja valmistui ammattiinsa nopeasti. Hän löysi mukavan elämänkumppanin ja sai hänen kanssaan ihanan pikkupojan.

Välillä tuntuu, että minun on vaikeampi olla 31-vuotiaan kuin 3- tai 13-vuotiaan vanhempi. Tai edelleen sitä opettelen. Tarvitaan rutkasti ihmissuhteiden perusjuttuja: lämpöä, avoimuutta ja rehellisyyttä. Herkkiä tuntosarvia sekä omien ja toisen rajojen tunnistamista ja kunnioittamista. Ja kuuntelun taitoa. Sekä sitä, että tajuaa ja hyväksyy, että läheisestä sukulaisuussuhteesta huolimatta olemme monessa erilaisia. Ja siitä huolimatta voimme päästä ja päästää lähelle - jos haluamme.

Kiitos, kun olet poikani.

lauantai 17. elokuuta 2019

perjantai 16. elokuuta 2019

Kotini seiniä


Kari Juvan piirrostyön sain neljännen lapsemme synnyttyä elokuussa 1988.
Kalajulisteen ostin tänä kesänä Momonosta Punavuoresta.
Artekin peili on lapsuudenkodistani ja ostettu ilmeisesti 1960-luvulla.
Lasimaljakko on kymmenisen vuotta sitten hankkimani käyttöesine.
Finellin keltaisen emalipurkin ostin tänä kesänä Hietalahden kirpputorilta. 
Ison keramiikkakulhon saimme häälahjaksi 1980 Ukin nuoruudenystävältä,
joka ei päässyt häihimme ja jota en ole koskaan tavannut :)

####

Punavuoren kaksio, jossa olen asunut runsaan vuoden, on kalustettu kirpputorilöydöillä ja muistoilla elämäni varrelta. Isoimmat huonekalut - parisängyn, sohvan, ruokapöydän ja kirjahyllyn ostin viime kevään ja kesän aikana tori.fi -nettikirpparilta. Kuten myös käsinkudotun ihanan marokkolaismaton, jonka myyjäksi vasta sitä hakiessa paljastui tanssikaverini. Kierrätyskeskuksesta hankin mm. lamppuja, laatikostoja ja pienempiä mattoja.

Muistot ovat pääosin rakkaita esineitä oman yli 60 vuotisen elämäni varrelta ja pientä kivaa vanhempieni tai isovanhempieni lapsuudenkodeista, kuten pieni pyöreä pöytä, puinen arkku, jokunen taulu ja isäni keräämiä julisteita.

Kaikki vanhaa ja käytettyä, mutta mukavaa, käytännöllistä ja rakasta.


Picasso-näyttelyn julisteen isäni on ostanut Tanskan Louisiana-museosta 
1980-luvun alussa pari vuotta ennen kuolemaansa. 
Sinisen Galerie Berggruenin esitteen isäni on hankkinut Pariisista, 
jossa kyseinen modernin taiteen galleria toimi vuosina 1952-82. 
Kuikkaemoa esittävän vanhan koulutaulun ostin viime kesänä Hietalahden kirpputorilta. 


Parkittu nahka on isäni lapsuudenkodin vintiltä Karkusta. Se on työstämätön satulanahka. 
Kullanvärinen Väinö Aaltosen kipsikohokuva on äitini lapsuudenkodista Töölöstä.  
Ikonin olemme Ukin kanssa ostaneet 1990-luvulla todennäköisesti Kreikasta. 
 Heljä Liukko-Sundströmin pienen keramiikkataulun sain 1970-luvulla ystävältäni Helenalta. 
Alimman kissataulun ostin kymmenisen vuotta sitten Hietalahden kirpputorilta. 

torstai 15. elokuuta 2019

Tuttua reittiä

Salmelan näkymiä

Viime viikonlopun lyhyt Mikkelin reissumme (täällä) sujui tutun kaavan mukaan. Mennessä kahvittelimme viitostien varrella tutussa Miekankosken kahvilassa (täällä). Ihana kuppila ihanassa paikassa. Itseleivottuja herkkuja ja leppoisa tunnelma. Ja yllättävän tyylikkäät ja selkeät nettisivut :):)

Kävellessäni kosken rantaa Murun kanssa näin lähietäisyydeltä koskeloemon ison poikueen kanssa harjoittelemassa sukeltamista. Mieleenpainuva kokemus, kun pikkusintit pikaisesti piipahtivat pinnan alla ja lähes juoksivat vedenpintaa valtavalla vauhdilla pitkiä matkoja.

Paluumatkalla poikkesimme Salmelan taidekeskuksessa Mäntyharjun kirkonkylässä (täällä). Valtavasti väkeä, koska päätalon kesäinen taidenäyttely oli auki viimeistä päivä. Mutta yllättäen ruuhka ei häirinnyt. Ennustuksista poiketen ilma oli upea ja lämmin ja kaikki olivat hyvällä tuulella. Ja näyttelyyn sai ottaa koiran mukaan - ihana yllätys! Murun kanssa me sitten ihailimme niin värikylläisiä Wardin töitä kuin Eila Hiltusen pienoisveistoksia. Lähes kaikki esillä olevat työt olivat myyty tai varattu - kannustavaa järjestäjille.

Yllättävintä ja ihaninta Salmelassa oli kuitenkin Arja Koriseva, jonka kaunis ääni kaikui puistossa kävellessäni. Hän harjoitteli Salmelan esiintymislavalla myöhemmin alkavaa yhteislaulutilaisuutta varten.

Kiitos Arja kahdesta ihanasta tangosta, joita pysähdyin kuuntelemaan - tanssijalka vipattaen...

Miekankosken kahvitupa