keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Tyyliä Töölössä II


Pistäidyimme kesän ensimmäisenä sadepäivänä Siskon kanssa Kansallismuseon Barbie-näyttelyssä. Täytyy myöntää, että edellisestä vierailustani maamme keskeisessä museossa on vuosia, ellei vuosikymmeniä.

Korkeat ja komeat kiviportaat johdattivat meidät korkeaan ja kutsuvaan aulaan, josta ohjauduimme virran mukana vaaleanpunaisiin huoneisiin. Liekö museossa muuten kuin koululaisvierailujen aikana näin paljon nuorta porukkaa: innokkaita pikkutyttöjä, nuoria äitejä lastenvaunuineen ja isovanhempia lastenlasten kanssa. Ja tietenkin Siskon ja minun lisäksi muitakin keski-iän ylittäneitä innokkaita ikinuoria pikkutyttöjä.

Siskon kanssa emme 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun pikkutyttöinä ehtineet leikkiä barbeilla, jotka syntyivät vuonna 1959 amerikkalaisen Ruth Handlerin (1916-2002) luomana. Tunnistimme kuitenkin yli 400:sta esillä olevan barbien joukosta monta tuttua nukkea tyttäriemme leikeistä, mm. pitkätukkaisen Totally hair -barbien joka on myydyin barbienukke ikinä.

Todellisia tyylinukkeja olivat mielestäni näyttelyn alkupään upeat keräilyharvinaisuudet vuodelta 1959 tyylipuhtaine 1950-luvun asuineen, en niinkään viehättynyt loppupään eri muotitalojen hurjista luomuksista. Viimeisessä näyttelyhuoneessa oli ihana seurata, miten nuoret tytöt ja pojat (!) yleisöstä hermostumatta poseerasivat nurkassa olevassa vaaleanpunaisessa divaanissa kaverin tai vanhemman kuvatessa. Toiset estottomasti hullutellen ja toiset keskittyneesti mallin asentoa etsien kuten eräs noin 7-vuotias tyylikäs ja vakava pikkutyttö, joka selvästi nautti pitkästä kuvaushetkestä eikä näennäisestä arkuudestaan huolimatta häiriintynyt tuijotuksestani.

Vessajonotkin viittasivat siihen, että normaalisti museon näyttelyt eivät kerää näin runsasta yleisöä. Barbie-vierailu sai ainakin minussa kiinnostuksen tulla tutustumaan myös museon perinteisimpiin näyttelyihin. Ei hullumpi saavutus Barbielta.

Töölöstä löytyy tyyliä, ja löytyi jo runsas vuosi sitten ensimmäisessä Tyyliä Töölössä -postauksessani (täällä).

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kaksikko yökylässä


Viikonloppu kului mökillä esikoululaisen ja tokaluokkalaisen kanssa. Mukana menossa oli Mummin lisäksi Ukki ja kaksi koiraa.

Katsottiin tietenkin MM-jalkapalloa - kaksi mielenkiintoista tasapeliottelua. Perjantaina upea Espanja - Portugali -matsi, jossa Ukin ja tokaluokkalaisen rakastama Romppu potkaisi vuosikymmenen vapaapotkun ja teki myös Portugalin kaksi muuta maalia. Ja lauantaina seurattiin outoa Argentiina - Islanti -matsia, jossa islantilaisten järkkymätön puolustus lähes nujersi pakkoraossa taistelevan Messin.

Ehdittiin myös kahvitella baarissa, jonka esikoululainen rakensi leikkimökin eteen. Kahlata rantavedessä ja tutkia sinisimpukoita. Ihmetellä ruovikkoon jäänyttä rantakäärmeen nahkaa. Heitellä koiravanhukselle palloa. Herkutella Ukin munakastikkeella, Salon torin mansikoilla ja Messi-kokiksella. Ja tietenkin rakennella Opiskelijapojan ja Juniorin vanhoilla legoilla ja lukea pitkät iltasadut Mummin valitsemista kirjoista.

Hyvä viikonloppu.

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Iloa arkeen


Pyöriskelin viime sunnuntaina tapani mukaan Hietaniemen kirppiksellä. Pääosin katselin tavaroita ja seurailin myyjiä ja ostajia. Eräällä myyjällä ihailin kauniinvärisillä langoilla päällystettyjä henkareita. Muistin, että Äitimuorikin virkkasi langasta puuhenkareiden päälle suojia, mikä esti keveyitä vaatteita valumasta. Meillä tosin käytettiin paljon vaisumpia värejä, mikä sai minut epäilemään kirpparihenkareiden alkuperää. Sinnikkäästi myyjä väitti niiden olevan 1960-luvulta. Ja miksi en uskoisi - toisilla vaan on ollut parempi maku tai hienompia lankoja :):)

Lompsittuani aikani pöytien välissä istuuduin kahville. Löysin tyhjän paikan noin kuusikymppisen kiltinnäköisen miehen pöydästä. Hymyilin hänelle ystävällisesti ja sanoin jonkun sanan. Näin hiljaisen pikkuhymyn. Tuulen tarttuessa lautasliinaani tokaisin, että aina ne tuppaa lentämään jollei koko ajan pidä huolella kiinni. Hän katseli minua ystävällisesti, muttei vieläkään sanonut mitään. Loppuajan keskityin viikonlopun Iltalehden lukuun.

Jonkun ajan kuluttua kiltinnäköinen mies nousi pöydästä sanaakaan sanomatta. Hetken kuluttua hän palasi luokseni, hymyili kauniisti, ojensi myyntitiskiltä hakemansa uuden lautasliinan ja sanoi: ”Tässä sinulle poislentäneen tilalle.” Ja jatkoi matkaansa.

Uskon että meille molemmille tuli hyvä mieli. Pieni ele on iso ilo.

torstai 14. kesäkuuta 2018

Pyry ja Lumi

Pyry sisällä.

Kun kerran oli ajettu lähes viisi tuntia Helsingistä Pohjanmaalle, niin Mummi halusi ehdottomasti käydä katsastamassa Ähtärin pandat. Ja niin Tuurin jälkeen auto suunnattiin kohti Ähtärin eläintarhaa (täällä).

Epäillen menimme, mutta yllätyimme positiivisesti. Toki pandat elävät vankeudessa, mutta kummallakin on isot erilliset sisä- ja ulkoaitaukset, joissa niiden elämää pääsee läheltä seuraamaan. Pienempi naaraspanda Lumi köllötteli sisätiloissa lähes koko katseluajan, mutta koiraspanda Pyry oli aktiivinen. Pyry vaelteli sisä- ja ulkoaitauksissa ja mm. poseerasi yleisölle pitkän tovin bambuja pureskellen.

Tuurin kyläkauppaa en jää kaipaamaan, mutta pandoja voisin tulla katsomaan toistekin.

Lumi sisällä.

Pyry ulkona.


keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Tuurilla


Kun kerran oli ajettu lähes viisi tuntia Helsingistä Pohjanmaalle, niin Ukki halusi ehdottomasti käydä katsastamassa Vesa Keskisen Tuurin Kyläkaupan (täällä). Joten lauantaiaamuna auto suunnattiin kohti Tuuria.

Eka kerta. Ja olipahan kokemus. Pienen ja vaatimattoman sisäänkäynnin kautta saavuimme hehtaarihalliin, josta löytyi sananmukaisesti kaikkea. Puhumattakaan mitä kaikkea löytyi kaupan ympäristöstä. Lauantaina kaupanteon lomassa näimme mm. koiranäyttelyä ja sormikoukun mestaruuskisaa. 

Meidät yllätti valtavan kaupan hyvä järjestys ja tuotevalikoiman runsaus - myös laatumerkkejä. Hinnat vaikuttivat normaaleilta, ei mitään reiluja alennuksia. Tosin tutustuimme kauppaan pintapuolisesti, ja ruokapuoli jäi kokonaan väliin. Myyjiäkin löytyi - savustusuunia ostaessamme saimme hyvää ja asiantuntevaa palvelua. 

Taisimme osaltamme toteuttaa Vesa Keskisen visiota Kyläkaupasta matkailunähtävyydeksi. Käynti ei kaduttanut, mutta jäänee viimeiseksi. Ihmisten ja autojen paljous, kaiken runsaus ja ylenmääräinen rönsyily ei kiehtonut.

Näköetäisyydellä kohosi kyläkauppiaan kartano.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Juurella

Korvasientä, porkkanaa ja sipulia.

Juurilla kun oltiin (täällä), niin pitihän sitä käydä Juurella-nimisessä ravintolassa Seinäjoen keskustassa (täällä). Positiivinen yllätys - yksinkertaisen tyylikäs ravintola, jossa maukasta ruokaa. Pientä miinusta tuli alun pitkästä odottelusta. Kesäkuisena torstai-iltana kymmenestä pöydästä asiakkaita oli puolessa pöydistä. Jostain syystä meitä kuitenkin istutettiin - pöytävarauksesta huolimatta - ilman palvelua lähes puoli tuntia. Kun tarjoilija lopulta saapui, palvelussa ei ollut valittamista. Ystävällinen ja huumorintajuinen herrasmies selvisi väliin änkyröivienkin eläkeläisten kanssa enemmän kuin hyvin.

Osa meistä valitsi neljän (Juurella) ja osa kuuden (Matka maakuntaan) ruokalajin valmismenun. 
Pääkaupungin ravintoloihin verrattuna annokset olivat jättimäisiä, ja lopulta pidemmän menun valinneet joutuivat kalan jälkeen luopumaan odottamastaan häränlihasta. Isokokoisenkaan eteläsuomalaisen vatsa ei näemmä veny pohjanmaalaisen mittoihin. Onneksi päivän siika oli taidokkaasti paistettu ja todella herkullinen - ja kalaa oli enemmän kuin riittävästi.

Juustolautasella oli pari palaa (riittävästi) paikallisia juustoja ja jälkkärinä valkosuklaata ja lähitilan mansikoita. Parasta oli kuitenkin tarjoilijamme valitsema makea vaalea jälkiruokaviini - jääkylmä, täyteläinen ja räjähtävä. (Viinisanasto ei kuulu sanavarastooni :):) Ja suloinen nuorimies, joka hurmaavan hymyn saattelemana tarjoili ja esitteli jälkkäriannoksemme. 

Ruoan laadusta ilahtuneina kävimme seuraavana päivänä lounaalla samojen omistajien Äärellä-ravintolassa (täällä). Paikka oli viehättävä ja valoisa, tarjoilu joustavaa ja mutkatonta. Kuha simpukkakastikkeessa ei yltänyt edellisillan siika-annoksen tasolle, mutta possunposki maistui illalla skipatun härkä-annoksen korvikkeena. Ja tarjoilijan suosittamat paikalliset oluet olivat mielenkiintoisia :)

Mistä nimi Juurella? Tarjoilijan mukaan nimi viittaa omistavaan yhtiöön Oy Onnen Juurella.

Siika-annos puoliksi syötynä,
kuvauksen jälkeen ei jäänyt muruakaan. 

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Lakeudella


Seinäjoella on 1950-luvulla rakennettu, Alvar Aallon suunnittelema kirkko - Lakeuden risti. Ja pitihän rakennus käydä tarkistamassa.

Kirkon tunnusmerkki on erillinen 65 metria korkea ristinmuotoinen kellotorni. Laatikkomaisen kirkkorakennuksen pitkiä sivuja halkovat kapeat ja korkeat ikkunat, joista valo pääsee aaltomaiseen tapaan kauniisti leikkimään sisätiloihin. Sisustus on myös Aallon suunnittelema. Kauniit kuparin väriset valaisimet ovat tompakkia, jonka luin olevan lyijytöntä messinkiä (kuparin ja sinkin seos). Kiva yksityiskohta on upea kaakelilattia, joka laskee 60 senttimetriä ovelta kohti alttaria.

Yllättäen kirkon rappaukset olivat useasta kohdin halkeilleet sekä sisä- että ulkoseinistä. Tämä pisti erityisesti silmään, sillä olimme Lapualle ajaessamme porukalla ihailleet pohjanmaalaisten omakotitalojen siisteyttä.

Kirkkoa enemmän minua puhutteli kirkon ja Pajuluoma-joen/puron väliin jäävä tyylikäs, mutta kodikas Kirkkopuisto. Sen on suunnitellut kaupunginpuutarhuri Arvo Toivola yhteistyössä Aallon arkkitehtitoimiston kanssa. Aallon toivomuksesta puistoon on istutettu mm. tiheinä ryppäinä kotipihlajia ja matalia havupuita, jotka edelleen ovat tavattoman kauniita.

Seinäjoella kirkon fiilis ja rauha on onnistuneesti laajennettu ympäröivään puistoluontoon - eikä yhtään haitannut vaikka puisto risteili ahkerasti käytettäviä polkuja.



Kirkkopuiston kauniita pihlajia.

Pajuluoman rannan rivitaloista on huippunäkymä Kirkkopuistoon ja Lakeuden ristille.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Juurilla

”Kun painui päät muun kansan maan
me jääkärit uskoimme yhä”

Parasystävä oli jo viime syksynä järjestänyt, että tänä kesänä lähdemme Ukin kanssa hänen ja Miehensä mukaan Ilmajoen musiikkijuhlille katsomaan ja kuuntelemaan Mannerheimin elämästä kertovaa oopperaa. Tälle retkelle starttasimme torstaina. Ukki, Parasystävä ja minä Helsingistä, Miehensä Mikkelistä ja seuraamme liittyvä kolmas pariskunta Heinolasta.

Majoituimme kaksi yötä Seinäjoen Vaakunassa - onnistuneesti remontoidussa alkujaan vuonna 1991 avatussa keskustahotellissa (täällä). Perjantaina ajoimme mm. Lapualle, jossa Enna-serkun ohjeilla löysin Äitimuorin isän haudan sankarihautausmaalta Tuomiokirkon kupeesta.

Äidinisäni Juho Talvitie (täällä) kuoli ennen syntymääni vuonna 1950 ja hänet haudattiin jääkärihautaan synnyinpitäjänsä Lapuan hautausmaalle (täällä). Vuonna 1958 pystytetyn jääkäripatsaan suojaan on haudattu yhteensä kahdeksan lapualaista jääkäriä - viimeinen vuonna 1984. Olen äitini kanssa käynyt hänen isänsä haudalla aikaisemmin vain yhden kerran, joten mielelläni vein isoisäni haudalle valkoisen ruusun.

Illalla jatkoimme menneiden muistellua Ilmajoella Mannerheimiin tutustuen. Koleudesta huolimatta nautimme Waltteri Torikan (Mannerheim) ja Johanna Rusanen-Kartanon (Mannerheimin kuviteltu kodinhoitaja) komeista äänistä. Ja Annami Hylkilä sykähdytti heleällä sopraanollaan Mannerheimin suloisena sisarena. Viihdyttävä ja sujuvasti etenevä suomenkielinen operettimainen ooppera, jota katsoi mielellään. Näyttämön yllä liitelevät pääskyset toivat kesäiseen esitykseen oman lisänsä.

Sotilaallinen päivä kruunattiin myöhäisellä illallisella hotelli Vaakunan Talriikissa (täällä). Ukin syömä maksa oli onnistuneen rosetta. ”Olisikohan parhaita ravintolamaksojani” - aika paljon kriittiseltä Ukilta. Parasystävän päivän kalana tarjoiltu kuha oli nappiannos ja minun keittiöherkuista koottu pikkulautanen myös erinomainen. Ja Pirjon Pakarin lämmin kauraleipä maistui kaikille. Eli kaikki kuusi olimme tyytyväisiä - puhumattakaan että saimme valita täydeltä listalta vielä iltakymmenen jälkeen.

Pohjalainen päivä parhaimmillaan - isänmaallista paatosta ja runsaasti ruokaa.

Lapuan Tuomiokirkko, jossa on tietenkin Suomen suurimmat urut.

perjantai 8. kesäkuuta 2018

torstai 7. kesäkuuta 2018

Viva Wino

Kampelaa, pinaattia ja lehtipersiljaa

Viime viikolla Opiskelijatyttö esitti toivomuksen, että menisimme syömään hänen mummonsa eli Äitimuorin ja sisarensa eli Esikoisen kanssa. Keskiviikkona toive toteutui, kun suunnistimme Esikoisen suosituksesta ravintola Winoon Flemminginkadulla (täällä). 

Pieni ja rento bistrotyyppinen paikka, jossa palvelu oli superia ja ruoka kaunista ja herkullista. Koska olen mietojen makujen ystävä, minulle maistuivat etenkin kukkakaaliraviolit ja kampelan lisänä tarjoiltu rapeaksi paistettu lehtipersilja. Kaikkinensa hyvä löytö - paikka, jonne ehdottomasti haluan palata uudelleen. Ilmeisen suosittu eli kannattaa varata etukäteen, mutta meillekin löytyi hyvä paikka samalle päivälle.

Ihana ilta. Nautin sekä ruoasta että arkisesta mutta läheisestä jutustelusta äitini ja tyttärieni kanssa. Ja olihan meillä myös miesseuraa: Esikoisen vajaa neljäkuinen kuopus, joka siirtyi sylistä syliin ja kuunteli tyynenä naisten juttuja.

Suklaata ja raparperia