Kohteena Kadriorg

Olin viime viikolla kolme päivää ja kaksi yötä Tallinnassa. Ihastuin taas kaupunkiin, josta joka kerta löytyy paljon uutta ja mielenkiintoista. Reissu oli ihana ja omanlaiseni. Paitsi viimeinen iltapäivä, jolloin sain yllättäen surullisen puhelun rakkaan Muru-koirani äkillisestä sairastumisesta ja lähestyvästä kuolemasta (täällä). Enkä millään enää ehtinyt Suomeen häntä hyvästelemään…

Alkujaan olin varannut matkan jo kesäkuulle, mutta silloin tuli jotain häikkää enkä päässyt lähtemään. Siirsin reissun tähän syyskuun alkuun, jolloin ajattelin elämäni olevan jo hieman rauhallisempaa. Häikkä on kuitenkin jatkunut, mutta lähdin silti. Onneksi - paitsi Muruseni…

Aikomukseni oli tutustua (perusteellisesti) Kardiorgin puistoon ja sen moniin museoihin, puutarhoihin ja kahviloihin. Aiemmilla Tallinnan matkoilla olen pari kertaa pikaisesti vieraillut vuonna 2006 valmistuneessa, suomalaisen arkkitehdin Pekka Vapaavuoren (s.1962) suunnittelemassa taidemuseo Kumussa (täällä ja täällä), mutta muuten Kadriorgin puisto on jäänyt minulle vieraaksi.

Pääosin pitäydyin ennakkosuunnitelmassani. Jokaisena kolmena reissupäivänä ajoin keskustasta raitiovaunulla Kardiorgiin ja takaisin. Perillä tutustuin rauhassa kolmeen museoon - Pietari Suuren talomuseoon, Kardiorgin palatsiin ja sen taidemuseoon sekä Mikkelin taidemuseoon. Ja kolmeen puutarhaan - palatsin muotopuutarhaan, Joutsenlammen kukkapuutarhaan ja 2010-luvulla perustettuun Japanilaiseen puutarhaan. Sekä vierailin alueen kahdessa kahvilassa - Katharinenthalin kahvilassa ja NOP-nimisessä kahvilassa.

Mutta ei tässä vielä kaikki :) Innostuin myös kahdesta Vanhankaupungin kirkosta ja puolen tunnin bussimatkasta läheiselle Nömmen torille. Eli lähipäivinä riittää kirjoitettavaa…

Ilmat eivät minua kuitenkaan suosineet. Kahtena ensimmäisenä päivänä oli lukuisia sadekuuroja. Onneksi olin tapani mukaan hyvin varustautunut, ja sateen yllättäessä kaivoin repusta pitkän sadetakin ja sateenpitävät kuorihousut tai poikkesin sadetta pitämään vastaansattuvaan kahvilaan. Tosin viimeisenä päivänä eli perjantaina paistoi täysillä aurinko, mutta iltapäivääni varjosti surusoitto koti-Suomesta…

Vasta tällä reissulla opin muistamaan Kadriorgin puiston/palatsin nimen, kun äkkäsin, että Kadriorg on viron kieltä ja tarkoittaa suomeksi Katariinanlaakso - Kadri (Katri, Katariina) ja org (laakso). Venäjän tsaari Pietari Suuri (1672-1725) alkoi rakennuttaa alueelle kesäpalatsia vuonna 1718 ja nimesi palatsin ja sitä ympäröivän puiston Ekaterinenthaliksi eli Katariinanlaaksoksi vaimonsa Katariina I:n (1684-1727) mukaan. Valitettavasti palatsi valmistui vasta vuonna 1725 eli Pietarin kuoleman jälkeen, eikä pariskunta ehtinyt koskaan vierailla valmiissa rakennuksessa eikä puistossa. 

Kadriorgin puistoon on kaikkialle vapaa pääsy, vain alueen museot ovat maksullisia - tosin Tallinna-kortilla ilmaisia. Jos on Kadriorg-fani - kuten minä - suositan aluksi pistäytymään palatsia vastapäätä olevassa info-pisteessä, josta saa paperikartan ja 5 eurolla voi ostaa selkeän suomenkielisen Kardiorgin opaskirjan. 

Huolimatta siitä, että olin kolme päivää tosi ahkera turisti, Kardiorgin puistoon jäi vielä tutustuttavaa :) Kumun taidemuseoon haluaisin tutustua lisää ja vierailla myös kahden virolaisen klassikkokirjailijan - Anton Hansen Tammsaaren (1878-1940) ja Eduard Vilden (1865-1933) - kotimuseoissa. Tosin Tammsaaren museo on toistaiseksi suljettu mittavan remontin takia.

Eli Kadriorg kutsuu mummia edelleen…

Useimmiten Kardiorgin puistoon saavutaan alhaalta keskeltä (i/wc).

Puiston keskellä on Kardiorgin palatsi, oik ylhäällä Kumu ja vas reunassa Japanilainen puutarha.

Katharinenthalin kahvila ja Joutsenlampi ovat heti sisääntulon vieressä, 

Pietari Suuren kotimuseo on Kumun vieressä ja Mikkelin taidemuseo Kardiorgin palatsin vieressä.

Muun muassa Tallinnan kaupunginjohtajana toiminut Jaan Poska (1866-1920) 

patsastelee Joutsenlammen rannalla.

Sateinen Joutsenlampi suihkulähteineen - ilman joutsenia. 

Kadriogin palatsissa on taidemuseo (Kadrioru kunstimuuseum)

Viron suurin kuvataiteen museo Kumu

Osa palatsin puutarhaa ympäröivästä kanaalista. 

Puistossa on valtavasti kauniita, vanhoja jalopuita.

On niin ikävä

Mummin Muru ja Mamun Kultsi (3.4.2013-11.9.2026)

Toit valtavasti rakkautta ja loputtomasti iloa elämääni. Kiitos Kultsi.

Kuva on heinäkuulta (täällä) lempipaikaltasi kainalossani Punavuoren sohvalla.

Huolestunut mamu ja tyytyväinen Muru

Korkeasaari petraa

Tänä kesänä minun on tullut käytyä tavallista useammin Korkeasaaressa. Tämä johtunee osin siitä, että kolmella aikuisella lapsellani on ”Korkeasaari-ikäisiä” lapsia ja osin siitä, että ostin keväällä vuosikortin Korkeasaareen :)

Yhdeksän lapsen mummille vuosikortti saareen kannattaa, sillä eläkeläisen päivälippu maksaa lipunmyynnistä ostettuna 19 euroa ja netissä 17 euroa, kun eläkeläisen vuosikortti on (vain) 40 euroa. Aikuisellehan päivän nettilippu maksaa 22 euroa ja 4-17 -vuotiaalle lapselle 15 euroa sekä vuosikortti 65 euroa/aikuinen.

Vaikka suhteeni eläintarhoihin on ristiriitainen (täällä), niin viihdyn Korkeasaaressa. Näyttää ja tuntuu, että viime vuosina saaressa on tehty useita parannuksia niin tarhassa elävien eläinten hyvinvointia kuin tarhan vierailijoita ajatellen. Ja korjaukset ja uudistukset jatkuvat edelleen, mikä elokuussa vaikeutti muun muassa kävelyä karhulinnan ympäristössä. 

Elokuun lopussa minua ilahdutti erityisesti komea kamelit, jotka eivät koskaan petä. Ne ovat aina näkyvillä - niin keskikesän helteillä kuin sydäntalven lumituiskuissa. Monet muut eläimet saattavat tuolloin vetäytyä omiin piiloihinsa kuumuutta tai sadetta pakoon. Upea katseltavaa oli myös komean värinen tiikeri, joka Opiskelijatytön ja hänen pikkupoikiensa kanssa nähtiin aivan lähietäisyydeltä. 

Saaressa on esim karhulinnan lähellä iso ja hyvä leikkipuisto, jota tänä kesänä on vielä laajennettu ja petrattu. Ja useissa paikoissa pöytiä ja istuinryhmiä omien eväiden syömistä varten. Ja myös upea näköalatasanne, jonne johtaa kiviportaat kissalaakson keskeltä. Kiipeämisen palkitsee hieno näköala Helsingin kantakaupunkiin.

Mutta ennen kaikkea tykkään nykyään Korkeasaaren luonnosta - kallioista, kukista, pensaista, puista ja kaikesta yllättävästä vehreydestä, joka ympäröi saaressa kiertelijää. Vaikka aina en niin eläimistä välittäisikään…

PS. Ensi keväänä/kesänä saareen - suoraan pääsisäänkäynnin eteen - tulee pääsemään raitiovaunulla, kun raitiotieyhteys Helsingin keskustasta Nihdinrannan ja Flinkensillan kautta valmistuu. Loppukesästä keksimme pysäköidä auton Nihtinrantaan ja kävellä lyhyen matkaa uuden Flinkensillan yli, mikä jo helpotti ja lyhensi tavanomaista saarimatkaa merkittävästi verrattuna perinteiseen kävelyreittiin Mustikkamaan kautta. 

Pienten vierailijoiden tutustumista eläimiin helpottaa, kun saaressa ei enää ole umpinaisia aitoja.

Ja vehreyttä riittää :)

Kissan päivät

Love nauttii astianpesukoneen päällä.

Taimista pelarkuiksi

Jos Ukki kasvatti keväällä siemenistä tomaatteja (täällä), niin minä kasvatin 5-10 cm:n mittaisista taimista puolimetrisiä riippapelarkuita. 

Ostin pikkutaimet Kukkatalosta maaliskuussa ja toukokuussa ne olivat jo siinä kunnossa, että ne olisi pitänyt istuttaa ulkoruukkuihin (täällä). Mutta silloin istututtaminen jäi ja kun siirtohommaan lopulta kesäkuun puolella ryhdyin pelarkuut olivat jo aivan liian pitkiä siirrettäväksi. 

Meinasin jättää koko homman sikseen, kun siirrettäessä kukat irtoilivat ja oksat katkeilivat. Tuntui että riippapelarkuut ovat tavallisia pelarkuita herkempiä katkeamaan pienestäkin taipumisesta, tai ainakin nämä lajikkeet olivat. 

Lopulta päätin, että en luovu hommasta kokonaan. En kuitenkaan laittanut kukkia suunnittelemalleni lasikon ”paraatipaikalle”, vaan isttuttaisin ”jättitaimet” hieman poikenneinakin varakukkalaatikoihin ja laitoin laatikot syrjempään paikkaan odottelemaan, miten ne asettuisivat. 

 Ja asettuivathan kukat lopulta ihan kivasti - ja jopa kauniisti. Pelarkuut ovat - lajista riippumatta - sitkeitä sissejä :)

Taimet maaliskuussa

Onneksi on parveke

Punavuoren kaksiossani on olohuoneen levyinen parveke, josta on näkymä viereiseen puistoon. Ollessani kaupungissa parveke tuottaa minulle paljon iloa. Parveke on aamuauringon puolella, mistä tykkään. Keskipäivällä aurinko on jo siirtynyt hieman sivuun ja alkuiltaan mennessä parveke jää pääosin varjoon, mikä sekin sopii minulle.

Parvekkeella on yksi mukava rottinkinen nojatuoli, vaikka en pahemmin sillä istuskele (täällä). Minulle parveke on lähinnä kukkien koti. Kukkien, joista useimmat kukkivat usein vielä joulukuulla (täällä). Kiitos parvekelasien, jotka vedän eteen syksyn kylmetessä.

Rakastan jokavuotisia pelarkuita, joita istutan joka kevät - vain laji ja väri saattavat vaihdella (täällä, täällä). Sen sijaan muut pikkuistutukseni vaihtelevat vuodesta toiseen...

Sydänsukat Siimalta

Vaikka kudon itsekin paljon villasukkia, niin erityisen ihanaa on vetää jalkaan toisen kutomat sukat. Varsinkin Ystävän Mikkelistä postipakettina lähettämät sukat, jotka on tehty ajatuksella ja rakkaudella juuri minulle.

Parasystävän kutomat punaiset sydänsukat lämmittävät jalkojen lisäksi myös mieltä. Kiitos Siima-ystäväni :)

Hämärää ja hortensioita

 

Huomaa, että syyskuu on alkanut. Iltauutisten aikaan alkaa olla jo hämärää. Ja hortensiat, jotka vuosi sitten istutettiin lasikon järven puoleiselle seinälle, alkavat olla parhaimmillaan. 

Ja aamuisin usva peittää järven ja estää näkyvyyden. Mutta miellyttävä lämpö jatkuu…

Hyvää iltaa

Mökkirantaa klo 20.15

Siemenistä tomaateiksi

Huhti-toukokuussa Ukki keksi, että hän laittaa kokeeksi kaupasta ostamien makeiden kirsikkatomaattien siemeniä multaan. Tai oikeastaan hän laittoi multaan kokonaisia pienten tomaattien puolikkaita. Ja alkoi odotella niiden itämistä.

Olin tosi kyyninen ja naureskelin epäuskoisena Ukin touhuille. Mutta ei mennyt edes paria viikkoa, kun jokaisessa taimiruukussa kasvoi kymmeniä pieniä tomaatintaimia. Mutta en vieläkään uskonut, että homma toimisi ja Ukki todella onnistuisi tomaattiensa kasvatuksessa.

Mutta ihme ja kumma. Nyt mökin etuterassilla kasvaa viisi lähes kaksimetristä vankkaa tomaatin vartta ja jokaisessa kypsyy useita pieniä terttutomaattiryppäitä. Vielä ne ovat vihreitä, mutta nyt odottelemme yhdessä niiden punastumista ja kypsymistä :)

Sinnikäs Ukki taisi sittenkin onnistua :) Nyt suostun tarvittaessa - ilmojen kylmettyessä - auttamaan häntä siirtämään komeat taimet mökin sisälasikkoon jatkamaan kypsymistään…

Osa taimista joskus toukokuussa