keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Kolmen tulppaanin vaasi

Raivatessani entisen Itä-Helsingin kotimme kaappeja löysin paljon mielenkiintoisia ja muistoja herättäviä papereita ja esineitä. Huolimatta siitä, että olen viimeisen kymmenen vuoden aikana läpikäynyt ja karsinut lähes kaikki komerot ja varastot ainakin kertaalleen. 

Alakerran sivukaapin perältä kaivoin mm. Äitimuorin vanhan ruskean savimaljakon, jonka hän oli ostanut tai saanut asuessamme Lauttasaaressa 1950-luvulla. Säästäväisenä työssäkäyvänä perheenäitinä Äiti kertoi ostaneensa usein viikonlopuksi kolme tulppaania, jotka taipuivat pyöreän maljakon kapeassa suuaukossa kauniisti. Tämä hymyilytti Äitimuoria, sillä myöhempinä vuosina hänellä oli tapana koristaa kotiaan suurilla parinkymmenen leikkokukan kimpuilla.

Olin jo laittamassa suuaukostaan lohjennutta savimaljakkoa Fidan keräykseen, kun tulin toisiin ajatuksiin. Liimasin lohjenneen palan paikoilleen teholiimalla ja otin mukaani Punavuoreen. Onneksi, sillä huomaan pikkuhiljaa kiinnostuvani vaatimattomasta, tummasävyisestä maljakosta. 

Punavuoressa huomasin pohjassa olevat ”nimikirjaimet” KS - kuka lie? Googlasin huvikseni, mutta mitään ei löytynyt. En muista äidin tuttavapiirissä olleen ketään, kehen alkukirjaimet olisivat sopineet, eikä KS taida viitata edes Turussa vuosina 1921-69 toimineeseen Kupittaan Savi -nimiseen tiili- ja keramiikkayritykseenkään...

Mutta maljakko oli rakas Äitimuorille, ja minäkin olen jo karun maljakon lumoissa. Enää puuttuu kolme tulppaania...

tiistai 1. joulukuuta 2020

Kalenterikuu


En ole vuosikymmeniin hankkinut itselleni enää joulukalenteria. Joka vuosi ostan kalenterit toki Pikkupojille, ja joskus vielä aikuisille lapsillenikin. 

Tänä vuonna vein jopa Äitimuorille joulukalenterin, jonka jokaisen luukun takaa löytyy Fazerin suklaakonvehti. Tänään avattiin yhdessä ensimmäinen luukku, ja jännitettiin ja iloittiin yhdessä kuin pikkutytöt :):)

Viime viikolla postiluukustani tipahti Helsingin seurakuntien jäsenilleen lähettämä adventtikalenteri. Kuulin viikolla radiosta, että adventtikalenterin ensimmäinen luukku avataan ensimmäisenä adventtina eli jo marraskuun viimeisenä sunnuntaina, kun joulukalenterin eka luukku avataan aina vasta joulukuun ensimmäisenä päivänä.

Olin jo laittamassa kuusta kuvaavaa, yksinkertaista pahvikalenteria suoraan avaamattomana lehtikeräykseen, kun ajattelin että korona-aikana voisi olla kiva luukkuja avaamalla seurata koronapäivien etenemistä. Kevään pahimpina tautiviikkoinahan piirsin joka ilta ruksin ruutupaperille merkiksi, että selvittiin tästäkin päivästä terveinä.

Sunnuntaina avasin uuden adventtikalenterini ensimmäisen luukun. Yllätyin positiivisesti. Löysin tonttu- tai kynttiläkuvan sijaan lyhyen mietelauseen. Erityisesti tämän päiväisen kolmannen luukun alta paljastunut lause ilahdutti minua: Armo on lupa iloita elämästä ennen kuin se on täydellistä.

Odotan jo innolla huomisaamua, ja seuraavaa mietelausetta :):)

maanantai 30. marraskuuta 2020

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Pienet suuret ilot


Sisko hoitaa ja lakkaa Äitimuorin kynsiä pari kertaa kuussa. Ja Muori nauttii suunnattomasti.

Nuorempana eli alle 90-vuotiaana Äitimuori kävi vielä säännöllisesti manikyyrissa kosmetologilla, mutta nykyään hän ei enää jaksa lähteä vieraan hoitoon. Onneksi ihana Siskoni keksi ryhtyä äitimme kynsien hoitajaksi, mistä kummatkin tuntuvat saavan hyvän mielen - niin hoitaja kuin hoidettava.

Lady on Lady - aina :):)

lauantai 28. marraskuuta 2020

Koronaa kohti


Taas mennään koronan tautihuippua kohti ja yhteiskuntaa suljetaan, kuten maaliskuussakin. Keväällä mietin, että onneksi ei ollut marraskuu, vaan elettiin kevättä jolloin valo lisääntyi ja luonto heräili. Ajattelin, että en ikinä kestäisi, jos sama tapahtuisi pimeänä syksynä.

Nyt eletään synkintä syksyä, ja sama tapahtuu - korona kiihtyy ja sairaalat täyttyvät. Ja kontakteja pitää vähentää eikä rakkaita saa halata, museot, teatterit ja urheiluhallit suljetaan.

Mutta yllättäen tätä kestää, vaikka toivoisinkin, että tätä ei olisi tullut. Kestää, vaikka on marraskuu ja vaikka valo vähenee ja luonto kutistuu talvilepoon. Mutta joku suhtautumisessani on muuttunut. Ehkä se on se, että tämä on jo tuttua, tähän on jo alistunut, tämä on jo kertaalleen eletty. Ehkä näin pimeällä on luontevampaa kuin keväällä käpertyä kotiin neljän seinän sisälle. Ja olen jopa oppinut nauttimaan pitkistä puhelinkeskusteluista läheisteni kanssa, kun ennen koin että pitkät ja merkittävät keskustelut voi käydä vain kasvotusten. Nyt myös uskallan kävellä ja lenkkeillä ulkona turvallisin mielin, kun keväällä alkuun arastelin jopa ulkoilua, varsinkin Helsingin ruuhkaisilla kävelyreiteillä (kunnes pakenin Salon mökille).

Nyt on myös helppo ja jopa luontevaa pitää etäisyyksiä ihmisiin niin jalkakäytävillä kuin kaupoissa, kun keväällä se usein tuntui tosi oudolta ja vaikealtakin. (Surettaa, jos se jää tai jos sen pitää jäädä tavaksi. Kaipaan koskettelua ja haleja.) Ja maski on kuin kaulahuivi - aina kassissa tai käytössä. Nyt myös tietää, että jonkun viikon tai kuukauden kuluttua tartunnat alkavat taas tasaantua ja pikku hiljaa vähetä.  

Yksi asia on sama kuin keväällä: kesän odotus :):) Uskon, että (viimeistään) kesällä korona on taas ohi (ainakin väliaikaisesti). Tosin keväällä kesään oli vain pari kuukautta, mutta nyt yli puoli vuotta. 

Mutta kesä ja korona-vapaa aika tulee - ennemmin tai myöhemmin. Ja uskaltaa taas halata rakkaitaan. Ja tanssia :):)

perjantai 27. marraskuuta 2020

Hyvästi


Hyvästit pitkäaikaiselle ja rakkaalle Kodille, kivalle puutarhalle ja kutsuville lenkkipoluille. 
Blogista löytyy kymmeniä postauksia vuosilta 2013-18 mm. tunnisteilla 
”sisustus”, ”parveke/lasikko”, ”puutarha”, ”kukat”, ”kävely” ja ”luonto”.

torstai 26. marraskuuta 2020

ja tyhjempänä.


Tyhjää ja haikeaa... 

Onneksi kolme yli 30 vuotta vanhaa köynnöskukkaa - kaksi posliinikukkaa ja yksi kultaköynnös - saavat jatkaa elämäänsä omassa tutussa paikassa, kukista pitävän nuoren perheen hoteissa :):)

tiistai 24. marraskuuta 2020

Koti tyhjänä

Muuttomiehet hakivat pöydät, tuolit, matot, kirjahyllyt, sängyt, lamput, taulut, astiat. Fidan auto kuskasi tarpeettomia vaatteita, kenkiä, kattiloita. Kuljetusliike vei ylimääräiset kirjat ja peräkärryllä raahattiin useita säkillisiä roinaa kaatopaikalle.

Vanha koti on lähes tyhjä. Pari laatikkoa odottaa vielä kuljetusta mökille, neljä jättikassia kyytiä Punavuoreen, kasa vaatteita tammikuista myyntirekkiä Reloveen, hyllyllinen vanhaa Arabiaa oikeaa osoitetta. Ja Ikean leveä sänky, pino lastenkirjoja ja kasa vanhoja puuhenkareita pääsyä Karon perheen uuteen kotiin. 

Tervetuloa Mikko, Vaimo ja Vauva. Uskon että viihdytte, kuten mekin :):)

 

maanantai 23. marraskuuta 2020

Pukin kainalossa

Opiskelijapoika (10v) ja Juniori (6v) Joulupukin kamarissa Rovaniemellä maaliskuussa 1999

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Viimeisiä viedään

Itä-Helsingin kodin muuttoruljanssin (täällä) välissä käyn pari kertaa päivässä ulkoiluttamassa Murua molemmille rakkaiksi tulleilla reiteillä. Kun Muru pysähtelee nuuskimaan huurteisia lehtiä, minä ehdin nauttia harmaan luonnon keskeltä löytyvistä yllättävistä väripilkuista.

Mieli hyvästelee tutut soratiet, puistot ja kanavan varren (täällätäällä ja täällä). Tuulisen meren ja rannan lukuisat sorsat, kaukaa pilkistävän Roihuvuoren vesitornin (täällä).

Paljon ihania muistoja Itä-Helsingin kävelyretkistä. Milloin vaunuja tai rattaita työntäen, milloin villiviikarin perässä juosten, milloin väsynyttä kanssakävelijää reppuselässä kantaen. Kävelyjä keinupuistoon, retkiä sorsia ruokkimaan, pajunkissoja poimimaan ja reissuja lahden ympäri. Väliin innokkaana lenkkeillen, väliin huolissaan löntystäen. 

Rakkaita seutuja ja rakkaita muistoja - rakkaimpieni kanssa.