Lomaviikko Salossa

Yksi kahdeksasta lapsenlapsestani vietti yhden kesäisen viikon Salon mökillä Ukin ja mummin ilona. Poika on juuri päättänyt ekan luokan ja on todellinen touhupekka ja juttujukka, jonka seurassa ei koskaan pitkästy. Vilkkaudestaan huolimatta hän jaksaa - ja haluaa - keskittyä myös muun muassa kuuntelemaan, kun mummi lukee vanhoja lastenkirjoja, sekä rakentamaan yksikseen legoista mitä ihmeellisimpiä taistelumaailmoja. 

Ja kirjoja ja legojahan mökillä riittää. Kirjat on osin omien lasteni vanhoja, osin kirppareilta ostettuja ja kaksi jättilaatikollista legopalikoita on säilynyt nyt jo yli 30-vuotiaiden poikieni lapsuudesta 1990-luvulta. 

Leppoisten mökkijuttujen lisäksi teimme perheellemme tuttuja Salo-juttuja: Yhtenä päivänä ajoimme Salon keskustaan ja nautiskelimme ihanasta Salon torista (täällä), mikä tällä kertaa tarkoitti torikaffeja ja paria mansikkatuokkosta ja kiipeilyä viereisen Horninpuiston vanhalla ankkurilla (täällä) sekä käyntiä kirpputorilla, miksi Pikkupojan toivomuksesta tällä kertaa valikoitui Radiokirppis (täällä).

Toisena päivänä kävimme Lohjan Nummella olevassa jännittävässä Kasvihuoneilmiössä (täällä). Kyseessä oli todellinen sekatavarakauppa, jossa ihmettelimme ulkoaitauksessa viihtyviä jättikaneja, tutkimme painavia (ja kalliita) haarniskoita sekä ostimme tietty paikan erikoisuuksia - jättikokoisia munkkirinkilöitä. 

Jokaiseen suurperheemme lomaviikkoon kuuluu tietysti aina myös Muru-koiran syykyttelyä ja pienimmän eli viisikuisen serkkupojan silittelyä.

Arjesta juhlaa

Perunankuorintapaikkani mökillä - ei valittamista :)

Luonto yllättää

Olen ollut joitakin viikkoja pääosin Salon mökillä ja sen lähimetsissä - yksin taikka Ukin tai koiran kanssa. Mitä nyt väliin olen piipahtanut Salon keskustassa kaupoilla ja pääkaupunkiseudulla aikuisten lasten lastenhoitoapuna. Taikka lapset perheineen ovat käyneet ”vanhuksia” ilahduttamassa. 

Huomaan kuitenkin kaipaavani viikottaisia museokäyntejäni, kun Salon taidemuseossakin on näyttelytauko. Onneksi keväinen luonto jaksaa jatkuvasti ilahduttaa ja yllättää. Kiitos siitä…

Vihdoin viimein

Mökin vierasmajan kyljessä on viitisen vuotta viihtynyt parikymmentä kuunliljaa. Joka vuosi ne ovat kasvaneet hyvin ja rehevöityneet. 

Mutta tänä vuonna minusta on (ainakin) tuntunut, että kuunliljani ovat olleet tosi myöhässä. Juurakoiden keskellä ei ole näkynyt yhtäkään verson alkua Tätä valittaessani minulle kerrottiin, että kuunliljat lähtevät aina keväällä hitaasti liikkeelle. Mutta silti olin jo alkanut ihmetellä, olivatko myyrät todella voineet syödä kaikkien kuunliljojeni juuret…

Viimein tänä aamuna - oltuani kaksi vuorokautta kaupungissa - näin ensimmäiset terhakat versot kuunliljoissa. Jees - ihanaa :)

Kyitä, käkiä ja kukkia

On kyy kyllä aika komea :) Onneksi tämä yksilö on kuollut - jäänyt mökkitiellä ajaneen auton alle. Onnekseni en ole törmännyt elävään kyyhyn, eikä niitä Salon mökillä viettämiemme yli 40 vuoden aikana ole näkynytkään. Rantakäärmeitä kyllä useampiakin, ja niistä olen alkanut tykkäämään :)

Tosin juuri ennen koronavuosia kyy puri nyt jo kuollutta Chloe-koiraa kuonoon. Koira selvisi, mutta oli runsaan vuorokauden tiputuksessa eläinlääkäriasemalla.

Kyy on selvä merkki kovaa vauhtia lähestyvästä kesästä :) Samoin kuin käki, jonka kukuntaa olen metsäkävelyillä kuullut jo viikon päivät. Ja pääskyset, jotka ovat ilmaantuneet rantasaunalle. 

Ja kukintaansa aloittavat tuomet. Ja huominen Korkeasaaren retki Opiskelijapojan kolmen lapsen kanssa…

Vuokkojen jälkeen

Rentukat, keto-orvokit ja ketunleivät kukkivat yleensä sini- ja valkovuokkojen (täällä) jälkeen. 

Tänä vuonna tuntuu, että nekin ovat ilmestyneet etuajassa -

jopa yhtä aikaa vuokkojen kanssa :)

Vuokkoja torilta

Rakastan vuokkoja. Vuodesta toiseen jaksan pitkiäkin aikoja ihailla tienpientareilla ja lähimetsissä kasvavia valko- ja sinivuokkoja.

Erityistä iloa minulle tuottaa, jos satun luonnossa tai puutarhoissa törmäämään perusvuokkojen värimuunnoksiin. Esimerkiksi pari päivää sitten näin mökkitien reunassa pari punertavaa valkovuokkoa ja jokunen vuosi sitten käydessäni Helsingin Roihuvuoressa äkkääsin erään kahvilan pihalla valkoisia sinivuokkoja (täällä). Puhumattakaan miten paljon rakastin Äitimuorin puutarhasta aikoinani Itä-Helsingin kotimme puutarhaan siirtämiä äärest ihania vaaleanpunaisia valkovuokkoja (täällä).

Ilahduinkin suunnattomasti, kun vappuaattona Salon torilla huomasin, että perniöläinen Ekmanin perennataimisto myi muiden perennojen lisäksi erilaisia vuokkoja. Mukaani lähti ternivuokon, kerrotun keltavuokon ja sinisen valkovuokon kukkivia taimia - kaksi kutakin. Mukava myyjä kertoi, että ternivuokko on valko- ja keltavuokon Suomen luonnossakin esiintyvä risteymä.

Palattuani torireissulta kiertelin mökin puutarhassa. Ja yllätys, yllätys: Joku vuosi sitten Herttoniemen Puutarhanikkareiden taimimyymälästä ostamani sininen valkovuokko oli puhjennut kahteen kukkaan :) Olin luullut taimen jo kuolleen, kun pariin vuoteen ei ole edes lehtiä näkynyt. Mutta väärässä olin - ja ilokseni väärässä.

Nyt jään innokkaana odottamaan, mistä uudet vuokkotulokkaat löytävät paikkansa ja miten ne alkavat viihtyä Ukin mökin pihalla ja puutarhassa…

Vasemmalla ternivuokko (Anemone x lipsiensis),

keskellä sininen valkovuokko (Anemone nemorosa) ja

oikealla kerrottu keltavuokko (Anemone ranunculoides ’Semiplena’)

Mökkitiellä kasvaa luonnostaan jokunen punertava valkovuokko :)

Mökin pihalla kukkii sininen valkovuokko (Anemone nemorosa ’Robinsoniana’).

Lauri ja Anja - vielä lakitta

Vappuna törmäsin kahteen merkittävään salolaiseen :) Aattona ajoin kaffelle Salon torille, ja autoradiosta tuli juttua eri kaupunkien ”mantoista” eli paikallisista patsaista, jotka lakitetaan vappuna Helsingin Kauppatorilla olevan Havis Amandan eli Mantan patsaan (täällä ja täällä) tapaan. Radiossa mainittiin useiden kaupunkien ”manta”-patsaita, mutta Saloa en kuullut…

Torille päästyäni tarkistin asian netistä. Selvisi, että vuodesta 2002 lähtien Salossa on vappuaattona lakitettu torin lähellä oleva Seppä Laurin patsas. Ja pitihän tuo pronssiherra käydä katsastamassa…

Heti Uskelanjoen toisella puolella törmäsinkin kaupungin vanhimpaan patsaaseen Seppä Lauriin, joka vielä aattoaamuna seisoi lakitta. Salon Suomusjärvellä syntyneen kuvanveistäjä Ben Renvallin (1903-1979) suunnittelema patsas paljastettiin vuonna 1963. Laurista ei löydy paljon tietoa, mutta perimätiedon mukaan seppä Lauri oli ensimmäinen nimeltä tunnettu Salon asukas :)

Vappupäivän aamuna törmäsin toiseen merkittävään salolaiseen - Anja Toivoseen. Hesarissa oli nimittäin aukeaman juttu yli 70-vuotiaasta Anjasta, joka puolitoista vuotta sitten päätti alkaa tavoitella nuoruuden unelmaansa ja ryhtyi opiskelemaan iltalukiossa ylioppilaaksi. Näillä näkymin Anjan unelma toteutuu parin vuoden päästä, jolloin sähkömopolla kouluun kulkeva nainen näillä näkymin painaa toivomansa ylioppilaslakin päähänsä. 

Onnea opintiellä, Anja. Ihanaa, kun me eläkeläisetkin uskallamme lähteä toteuttamaan unelmia. Mutta missä kypärä…

Vihreä valloittaa - tai ei sittenkään

Mökin rantasaunan edessä on iso kivi, jossa tuulelta suojassa koivunlehdet ovat alkaneet jo vihertää. Ja lauantai-iltana saunan terassille sateli kevyitä lumihiutaleita. 

Kevät keikkuu, kuten joka vuosi…

Sinivalkoa

Olen kaivannut vuokkoja, ja nyt tuntuu että sini- ja valkovuokot ovat puhjenneet kukkaan aivan yhtäaikaa. Menneinä vuosina sinivuokot ovat yleensä kukkineet selvästi valkovuokkoja aiemmin - leskenlehtien kanssa. Johtunee yllätyslämpimistä kevätsäistä… 

Jopa aiemmin keväällä ihmetteleväni punamaljakotkin (täällä) ovat saanee vuokoista seuraa. Ja tuttu västäräkkipari on ilmestynyt tepsuttelemaan mökin terassille… Kevättä, kevättä :)

Rämö Salossa

Kyse ei ole kirjailija Satu Rämöstä Islannista, vaan kuvataiteilija Outi Rämöstä Forssasta :) Salon Taiteilijaseuran galleriassa Salossa oli vielä huhtikuun ensimmäisen viikon esillä kymmenkunta Outi Rämön (s.1963) öljy- ja akryylimaalauksia pääosin tältä ja viime vuodelta. Rämö mukaan Tutkimusmatka-nimisen näyttelyn teoksissa hän kuvasi horisonttia eri näkökulmista. 

Löysin Galleria Joutsenen, kun etsin netistä josko Salon keskustassa voisi nähdä taidetta muuallakin kuin Salon Taidemuseossa (täällä). Viime viikolla vierailin ensi kertaa Tehdaskadulla olevassa Taiteilijaseuran galleriassa. Esillä olleet Outi Rämön maalaukset olivat ihan ok, mutta eivät mieleni pankkia räjäyttäneet. 

Tästä huolimatta tulen käymään gallerian kuukausittain vaihtuvissa näyttelyissä uudelleen, sillä ihastuin sen yhteydessä olevaan kehystämö Fritziin, jossa oli kaksi ystävällistä ja kivasti puhelevaa myyjää sekä kehystettyä taidetta ja julisteita. Yksi julisteista lähti jopa mummin matkaan :)

Kiintoisa uusi tuttavuus oli myös gallerian ja kehystämön ympäristö - Anjalan kaupunginosa, josta en aiemmin ollut kuullutkaan. Ränsistyvää vanhaa teollisuusaluetta Uskelanjoen rannalla - aluetta, jonne on alettu rakentaa vuoden 2028 Asuntomessuja. 

Tulevien asuntomessujen keskiössä tulee olemaan entisen Salon Koulukalusteen tehdasrakennukset, joissa kalustetuotanto on loppunut jo 1990~luvulla. Koulukaluste oli Suomen ensimmäinen tehdas, joka valmisti kouluissa tarvittavia huonekaluja - alkuun pääosin pulpetteja - ja opetusvälineitä. Kalustetehtaan perusti salolainen opettaja Fridolf Salola vuonna 1910 ja sen ensimmäinen pitkäaikainen johtaja oli Gustaf Sigfrid Sonntag (1878-1958), jota seurasi hänen poikansa Sven Sonntag (1912-1989). Vuonna 1990 Koulukalusteen liiketoiminta yhdistyi Iskuun ja pikkuhiljaa koko tuotanto siirrettiin Lahteen. 

Mielenkiinnolla jään seuraamaan, millaisia uusia asuintaloja Anjalan teollisuusalueelle rakennetaan ja miten osin suojellut tehdasrakennukset saneerataan nykyaikaisiksi asunnoiksi. Messualueelle on kuulema valmistumassa yhteensä yli 150 (messu)asuntoa. 

Kehystämö ja taidegalleria saavat kuitenkin jatkaa toimintaansa vuonna 1936 valmistuneessa entisen tehtaan konttorirakennuksessa. Joten alue jää käyntilistalleni…

Outi Rämö: Aurinko tippuu mereen, 2026

Vuoden 2028 asuntomessualuetta Salossa 

Kiehtova kasvi

Löysin eilen mökin puutarhan metsäisestä rinteestä uuden kasvin, jota en aiemmin ole siellä havainnut. Maata pitkin luikerteleva havumainen kasvi, jonka ”neulaset” ovat pehmeitä. En ole ennen moiseen törmännyt, mutta vaikuttaa kiehtovalta.

Yritin netistä selvittää sen nimeä, mutta lyhyellä selailulla en löytänyt sopivaa. Pitänee jatkossa hankkia se kasvin tunnistus -äppi, jota monet kehuvat :)

Kauniin tumman limen vihreä kasvi on levinnyt noin neliömetrin alueelle, joten aion katsoa mitä siitä kevään edetessä kehkeytyy…

Pääsiäistä mökillä

Pääsiäispyhiä on vietetty aikuisten lasten ja heidän perheidensä kanssa Ukin mökillä. Tänä vuonna paikalle pääsivät Lontoontyttö, Esikoinen puolisonsa ja kolmen 8-15-vuotiaan jässikän kanssa sekä Opiskelijatyttö puolisonsa ja kahden pikkupojan (1,5v ja 2kk) kanssa. Osa porukasta yöpyi mökillä ja osa kävi vain päiväseltään. Aikuisilla pojillamme oli muita menoja, mutta tälläkin porukalla vilskettä ja vilinää riitti :)

Mukavinta oli syödä isolla porukalla yhdessä. Tarjolla oli perinteisen lampaanpaistin lisäksi Ukin sitruunarisottoa, uunissa haudutettua bataattia, grillattuja makkaroita ja kreikkalaista salaattia. Jälkkäriksi jätskiä ja suklaamunia - sekä Kinder-yllätysmunia että Fazerin täyssuklaisia mignonmunia, jotka kuulema eivät maistuneet entiselleen, vaan ”pahville”…

Lammas onnistui tänä vuonna yllättävän hyvin. Olin ostanut 2,5 kilon tuoreen lampaanviulun Hakaniemen hallista. Tällä kertaa en marinoinut lammasta, vaan pari tuntia ennen paistamista ainostaan poistin pahimmat kalvot sen pinnalta, hieroin pinnalle suolaa (1rkl/kg) sekä tuoretta hienonnettua rosmariinia ja pistelin paistiin kymmenisen lohkottua valkosipulin kynttä.

Paistoin paistin ilman suojapussia korkeareunaisessa uunivuoassa 130 asteessa noin 2,5 tuntia kunnes paistomittari näytti 60 astetta. Ennen kuin laitoin paistin uuniin olin valellut sen kahvi-öljyseoksella: 2 dl vahvaa kahvia ja 1/2 dl öljyä, jossa valkosipulia ja runsaasti tuoretta rosmariinia. Paistin ollessa uunissa valelin sitä ko kahvi-öljyseoksella ja kuohukermalla. Lopuksi Ukki teki kastikkeen uunivuokaan jääneestä kahvi-öljy-kerma-voiteluliemrestä. Ja porukka tykkäsi, minä en niin lihasta välitä.

Pöytä oli katettu ”kesälasikkoon”, jossa lattialämmityksen avulla pärjäsimme mainiosti. Keväthän on kuukausi edellä normaalista :) Ja se näkyy myös luonnossa: Järvi on täysin sula. Jäät lähtivät jo maaliskuun vikoina päivinä, kun ne yli 40 mökkivuotta ovat aina lähteneet vasta vapun tienoissa.

Tämä aamuna huomasin järvellä ensimmäiset lokit, jotka olivat talven jälkeen palanneet pesimään läheiseen pieneen ”lokkisaareen”. Joutsenten, kurkien, tiaisten ja tikkojen lisäksi mökkimaisemiin on ilmaantunut myös tuttu isokoskelopariskunta - lempparini - ja jokunen sorsa. 

Jokunen pääsiäisvieraista pulahti rantasaunan löylyjen välissä myös järvessä.  Kylmää kuulemma oli :)

Hautalan suosikki

Uivelopariskunta, 1982

Salon taidemuseossa on parhaillaan upea näyttely kaikille luontovalokuvista ja etenkin lintujen kuvaamisesta kiinnostuneille. Poika, joka rakasti lintuja -nimisessä näyttelyssä on tunnetun ja arvostetun luontokuvaajan Hannu Hautalan (1941-2023) valokuvia neljältä vuosikymmeneltä - 1960-luvulta vuosituhannen vaihteeseen.

Hautala oli Suomen ensimmäinen ammattimainen luontokuvaaja. Näyttelyssä kerrotaan, että elämänsä aikana hän otti ainakin 1 200 000 valokuvaa ja julkaisi yli 60 valokuvakirjaa yksin tai toisen (toisten) tekijän kanssa.

Vuonna 1979 hän muutti vaimonsa kanssa pysyvästi asumaan Kuusamoon. Suurin osa näyttelyn valokuvista kuvasikin juuri Kuusamon luontoa ja monet niistä ovat 1980-luvulla. 

Näyttelyssä oli mm. Hannu Hautalan vuonna 1972 Karstulan Vahankalla ottama värivalokuva parittelevista maakotkista. Samassa tilanteessa valokuvaaja otti myös mustavalkokuvia, joista yksi valittiin seuraavana vuonna vuoden luontokuvaksi. Näyttelyn esitetekstissä kerrotaan, että tämä oli ensimmäinen kerta maailmassa, kun ihminen onnistui valokuvaamaan kyseisen tilanteen :)

Näyttelyssä oli myös Hannu Hautalan toukokuussa 1982 Kuusamon Oivanginjärvellä ottama valokuva uivelopariskunnasta. Sen kerrotaan olleen yksi valokuvaajan omia suosikkikuvia. Ja upea kuva se onkin - uros kaula pitkänä tähystämässä keväisessä räntäsateessa.

Ja valokuva hellyttävästä joutsenen poikasesta oli supersöpö :)

Parittelevat maakotkat, 1972

Naarastelkkä toukokuussa, 1990-luku

Poikanen, 1980-luku

Iltaruskon aikaan, 1980-luku

Hannu Hautala Elina Ketolan ottamassa valokuvassa Nuotiolla Heta-koiran kanssa (1999).

Keltaista kevääseen

Olin eilen aamukävelyllä Murun kanssa. Katseeni harhaili laiskasti tienpientareella ja etsiskeli keväisiä leskenlehtiä. Mutta ei edes yhtään nupun alkua pilkistänyt….

Oikeastaan olin tyytyväinen, sillä säätiedotuksessa kevään sanottiin olevan jopa kuukauden normaalia aikaisemmassa. Ilmaston lämpenemisestä johtuen? Kun leskenlehtiä ei näkynyt, hyvä näin: ”Ehkei se kevät sittenkään ole niin paljon etuajassa…” Ja lopetin leskenlehtien tarkkailun :)

Mutta enkös seuraavan mäen rinteellä törmännyt useampaan leskenlehteen. Tosin pilvisestä päivästä johtuen niiden keltaiset kukat olivat tiukassa supussa. Kukat kasvoivat paikassa, josta en niitä olisi ikuna etsinyt. Mielestäni kyseiseen rinteeseen ei paista koskaan aurinko. Mutta siinä ne kasvoivat tanakkoina ja hyvinvoivina :)

Alkuviikosta olin - leskenlehtien puutteessa - ostanut lähikaupasta nipun nupussa olevia narsisseja. Vähän minua huoletti, noinkohan nuo suppunuput jaksavat maljakossa aueta. 

Huoleni oli turha, sillä markettikukat aukesivat nopeasti ja kauniisti. Ja sain toivomaani keltasta kevääseen…

Päivän ilo

Kotimaisia tulppaaneja Kitulan pienestä kyläkaupasta :)