Kimppuja kadulla

Kuljin usein Murun kanssa Tarkk’ampujankatua alas, kun palatessamme kotiin Kaivarin lenkiltä. Aina kun kultsi tulee mieleen, ikävä puskee pintaan (täällä)…

Edelleen kuljen väliin ko katua - tosin ilman koiraa. Ja nykyään taas ehkä entistä useammin, kun kadulle on pari kuukautta sitten muuttanut InBloom-niminen kukkakauppa. Ihania kukkia, kivoja kimppuja ja mukava myyjä, joten tulee usein pistäydyttyä.

Ja kaiken kukkuraksi, kun kukkakauppa on kiinni viikonloppuisin, niin myyjät ovat tehneet ja hinnoitelleet valmiiksi kukkakimppuja kaupan edessä olevaan koriin. Ohikulkijat voivat valita 15-25 euroa maksavia kimppuja ja maksaa MabilePayllä. Kätevää.

Jos mielii kimppuja, kannattaa mennä paikalle jo perjantai-iltana - kuten minä - tai viimeistään lauantaina. Sunnuntaina kukkakori on usein jo tyhjä…

Tyhjä kukkakori Tarkk’ampujankatu 16:n edessä

2nd cycle

Jos kaipaa ilmaista silmäystä Alvar ja Aino Aallon sekä Artekin sisustustyylistä, kannattaa piipahtaa Pieni Roobertin kadulla olevassa 2nd cycle -nimisessä sisystusmyymälässä. Kaupassa myydään lähinnä käytettyjä, Aaltojen suunnittelemia huonekaluja, pääosin tuoleja ja jakkaroita. Kellarimyymälässä on esillä myös muita Artekissa aikoinaan myytyjä huonekaluja ja tuotteita pieniksi, toimiviksi sisustusryhmiksi aseteltuna.

Artekin perustivat vuonna 1935 Alvar (1898-1976) ja Aino (1894-1949) Aalto, Maire Gullichsen (1907-1990) ja Nils-Gustav Hahl (1904-1941) ”harjoittaakseen huonekalujen kauppaa ja edistääkseen näyttelyiden avulla ja muulla tavoin nykyaikaista asuntokulttuuria”. 

Porukassa oli kaksi arkkitehtia, yksi taiteilija ja bisnisnainen sekä yksi taidehistorioitsija ja kriitikko - osaavia, innokkaita ja idealistisia nuoria ammattilaisia. Nimi Artek tulee sanoista art (taide) ja teknologia. Tuotteissa pyrittiin näiden kahden yhdistämiseen, missä onnistuttiinkin. Edelleen toimivan Artekin lippulaivamyymälä on Keskuskadulla Helsingissä.

Vuonna 2006 Artek alkoi ostaa takaisin käytettyjä Aallon tuoleja ja jakkaroita, joita nykyään myydään lähinnä 2nd circle -myymälässä. Kiehtovaa katseltavaa. Suosittelen :) Tosin myymälä on auki vain torstai- ja perjantai-iltapäiväisin.

Pieni Robertinkatu 4

Kävelyllä kuvattua

Tehtaankatu 9:n koristeelliset ulko-ovet on vuonna 1902 suunnitellut 

rakennuksen arkkitehti Usko Nyström (1861-1925).

Nelimarkasta Järnefeltiin

Eero Nelimarkka: Johanneksen kirkko hämyssä, 1930

Eero Nelimarkan näyttelyssä Ateneumissa (täällä) jäin katsomaan taiteilijan maalausta tutusta helsinkiläiskirkosta - Ullanlinnaan vuonna 1891 valmistuneesta Johanneksen kirkosta. Harmaan maalauksen kaksitorninen kirkko on todellisuudessa kookas, mutta siro punatiilirakennus, joka on edelleen alkuperäisessä (uusgoottilaisessa) asussaan. Suomen suurin kivikirkko, jossa sekä sisällä että ulkona on runsaasti tyyliin sopivia koristeluita.

Katsellessani Nelimarkan maalausta mieleeni muistui sekä valokuva, jonka olin ottanut samaisesta kirkosta eräänä sumuisena kevätaamuna pari vuotta sitten (täällä) että nuoren Greta Hällfors-Sipilän (1899-1974) kirkkoa kuvaava värikäs öljymaalaus, johon viisi vuotta sitten ihastuin Ateneumissa (täällä). Ja myös se, että aikomani rauhallinen käynti Johanneksen kirkossa oli vielä toteuttamatta - yhtä nopeaa joulun aikaista piipahdusta (täällä) lukuunottamatta.

Joten - perjantaina jätin Murun kotiin ja kävelin Johanneksen kirkolle. Komeahan kirkko oli myös sisältä, mutta jotenkin liian ”uusgoottilainen” makuuni - joka puolella näin vähän liikaa räpellystä. Tosin oli joukossa myös paljon kiehtovia yksityiskohtia, kuten upeita kaaria ja lasimaalauksia, hienosti työstettyjä puupenkkejä ja valtavat urut, jotka sopivat kuin nakutettu holvimaiselle parvelle.

Ja jännittävä puinen alttarirakennelma, jonka keskellä oli Eero Järnefeltin (1863-1937) - joka oli ollut myös Eero Nelimarkan opettaja - maalaama alttaritaulu. Vuonna 1932 valmistunut Taivaallinen ilmestys -niminen maalaus oli monien vaiheiden jälkeen tilattu Järnefeltiltä, jonka viimeiseksi suureksi työksi teos jäi. 

Kirkon valmistuttua vuonna 1891 oli järjestetty alttaritaulukilpailu, jonka voitti Albert Edelfelt (1854-1905), ei Järnefelt. Voittanutta ehdotusta ei kuitenkaan toteutettu, koska taiteilija ei ollut tyytyväinen taululle varattuun pieneen tilaan. Tämän jälkeen alttaritauluhanke oli jäissä pitkään, kunnes Edelfeltin oltua kuollut jo vuosia, uusi alttaritaulu tilattiin Järnefeltiltä. 

Pitkän odotusajan - yli 40 vuotta - alttaritaululle varatun paikan peitti siniseksi maalattu kangas :) Valitettavasti sisäkuvia kirkosta ei näiltä vuosilta löydy.

Näin mummin mietteet hyppelehtivät taidemuseosta kirkkoon ja Nelimarkasta Järnefeltiin - piipahtaen välillä vanhoissa valokuvissa ja Hällfors-Sipilän kiehtovassa kirkkomaalauksessa…

Johanneksen kirkon komeat urut ja levolliset puupenkit

Eero Järnefelt: Taivaallinen ilmestys, 1932

Jugua lippakioskilla

Ullanlinnassa Arkkitehtuuri- ja designmuseon (entinen Designmuseo) ja Johanneksenkirkon välissä on 1940-luvulta asti ollut pieni puinen ns. lippakioski. Lippakioskeja rakennettiin Helsinkiin pääosin 1920-1950-luvuilla. Niiden suosio alkoi hiipua 1970-1980 -luvuilla, kun R-kioskit yleistyivät, mutta ne lähtivät ehkä yllättäenkin uuteen nousuun taas 2000-luvulla.

Nykyään Helsingin kaupunki omistaa eri puolilla kaupunkia 18 lippakioskia, joista useimmissa on tänä kesänä toimintaa. Osa kioskeista on suljettu mm. niiden huonon kunnon takia. Tämän lisäksi joitakin kioskeja on yksityisten toimijoiden omistuksessa. 

Ullanlinnan kioskissa on jo viime vuonna toiminut Jugge Bar (täällä), jonka hittituote on jääjugurtti vohvelissa tai kipossa valinnanvaraisilla täytteillä ja kastikkeilla. Lisäksi tarjolla on viiniä, kahvia ja pikkusuolaista. 

Keskiviikkona istahdin kioskille kokeilemaan jääjugurttia. Ilman täytteitä se maksoi 5 ja kahdella täytteellä + yhdellä kastikkeella 6,8 euroa. Mutta oli superherkkua - makeaa, mutta raikasta. Ja ”pehmiksen” jähmeä koostumus oli mieleeni.

Arki-iltapäivänä kioskilla ei ollut ruuhkaa, vaikka usein ohi kävellessäni väkeä on ollut jonoksi asti. Eli vanhojen lippakioskien suosio tuntuu edelleen olevan nousussa…

Kahvia tutusti

Punavuoressa asuessa tulee usein käytyä Korkeavuorenkadun Succes-kahvilassa. Pienuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - se on ulkopöytineen lähistöllä asuvien ullanlinnalaisten olohuone ja kauempaa tulijoiden viikonloppukohde. Perinteinen kuppila, joka on ollut samassa paikassa ja saman perheen omistuksessa vuodesta 1957 lähtien. 

Succesissa viihtyvät niin eläkeläiset, työikäiset kuin nuorisokin. Yksinistujat ja ystäväporukat - perheet ja perheettömät. Harvassa kahvilassa olen nähnyt niin laajaa ikähaitaria. Tosin jo sijaintinsakin takia kävijät lienevät kuitenkin pääosin yhteiskunnan hyväosaisia…

Kahvila on tunnettu etenkin jättimäisistä ja herkullisen pehmeistä korvapuusteistaan, joita myös minä rakastan yli kaiken. Liikkuessani Muru-koiran kanssa ostan jättikorvarin usein pussiin ja nautin sen kotona pienemmissä osissa. Mutta väliin on ihan pakko jäädä paikan päälle aistimaan kahvilan viehkoa tunnelmaa ja nauttimaan jättimäisestä kupista tarjoiltavaa ranskalaista klassikkokahvia Cafe au Lait :)

Olen kirjoittanut Succesista jo kahdesti aiemmin - talvella 2016 (täällä) ja toukokuussa 2022 (täällä). Jälkimmäisessä postauksessa ihailin lähinnä kahvilan terassilla olevia kauniita kukkaistutuksia…

Cafe au Lait tarjoillaan jättimäisestä kupista, 

joka muistuttaa ennemmin vellikulhoa kuin kahvikuppia :)

Saksalainen kirkko

Helsingin keskustassa oleva Saksalainen kirkko on Suomessa asuvan saksankielisen väestön oma kirkko. Se on valmistunut jo vuonna 1864. Vain jokunen vuosi sen jälkeen, kun Venäjän keisari Aleksanteri II oli antanut luvan perustaa Suomen suurruhtinaskuntaan oman saksalaisen seurakunnan alueelle muuttaneita, saksaa puhuvia kauppiaita ja käsityöläisiä varten. Kirkko oli ja on edelleen osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Nykyään seurakuntaan kuuluu noin 2400 jäsentä ympäri Suomea. 

Tähtitorninvuoren kupeessa ja Eteläsataman vieressä sijaitsevan punatiilisen kirkon suunnitteli yhteistyössä kaksi arkkitehtiä: pietarinsaksalainen Harald von Bosse (1812-1894) ja ruotsalainen, Suomessa ammattiuransa tehnyt Carl Johan von Heideken (1832-1888).  

Kirkon ulkonäköä muutettiin merkittävästi 1800-luvun lopulla, jolloin rakennettiin mm. uusi korkeampi torni. Ja sisätilat uusittiin 1950-luvun lopussa niiden tuhouduttua rajussa tulipalossa. Paljoa muuta palosta ei ehditty pelastaa kuin vuonna 1864 maalattu alttaritaulu ja Martin Lutherin muotokuva.

Helatorstaina Saksalainen kirkko oli kiinni ja tutustuin kirkkoon vain ulkoapäin. Kirkon pihapiiriin kuuluu myös pappila, seurakuntarakennus ja saksan kielinen päiväkoti. Sekä rauta-aidan ympäröivä pieni puutarha, jota saattoi aidan raoista ihailla :)

Lähes 12 vuotta sitten - heinäkuussa 2014 - sain tutustua kirkkoon myös sisältä, kun Siskon tyttö ja hänen sulhasensa olivat valinneet vihkipaikakseen Saksalaisen kirkon. Tosin silloin kirkon ihailu jäi vähemmälle, sillä kaikki huomioni kiinnittyi (tietysti) onnelliseen nuoreen hääpariin (täällä ja täällä).

Saksalainen kirkko kuuluu taas ensi kesänä ns. tiekirkkoihin ja on yleisölle auki päivittäin. Ehkä silloin tulee uudelleen poikettua myös kirkon sisällä…

Kirkko alkuperäisessä asussaan 1870~luvulla. Takana näkyy valkoinen Tuomiokirkko (täällä).

Valokuva: Helsingin kaupunginmuseo

Tulppaanit kukkivat kauniisti kirkon pienessä puutarhassa.

Kevättä Huvilakadulla

Huvilakatu Helsingin Ullanlinnassa lienee yksi kuvatuimpia katuja Suomessa. Eikä syyttä. Värikkäät jugend-tyyliset pienkerrostalot Merikadun ja Tehtaankadun välisellä kadunpätkällä ovat ilo silmälle. 

Monimuotoiset rakennukset viehättävät, mutta vielä enemmän olen ihastunut siihen, miten kivasti ja vaivaa nähden talojen asukkaat koristelevat kotiensa edustoja. Osaan asunnoista on sisäänkäynti suoraan kadulta ja ulko-ovien viereen on laitettu kevyitä pöytiä ja tuoleja. 

Ja paljon kukkia sekä ajankohtaan sopivia koristeita. Joulun aikaan tähtiä ja tonttuja, pääsiäisenä pupuja ja pajunkissoja, vappuna ilmapalloja ja serpentiiniä. Ja syksyllä kurpitsajuhlan aikaan kurpitsakoristeita ja luurankoja, kuten kuvasin blogissani pari vuotta sitten (täällä). 

Jatkakaa samaan malliin - tuotte iloa lukuisille ohikulkijoille. Tai ainakin minulle ja uskoisin, että muillekin kaduntallaajille…

Lisää selkokieltä

Ilahduin, kun huomasin että Arkkitehtuuri- ja designmuseon Pako Muumilaaksoon -näyttelyssä (täällä) Tove Janssonista ja näyttelystä oli kerrottu myös selkokielellä. Tykkään lukea selkokieltä. Yleensä se on nimensä mukaisesti selkeää ja ymmärrettävää. Ja meikäläiselle sopivasti tiivistettyä - lyhyttä :)

Selkokielen kohderyhmän Selkokeskus (täällä) määrittelee seuraavasti:

Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä.

Lisää selkokieltä taidemuseoihin ja muihinkin museoihin. Se helpottaisi sitä, että taidetta ja taidehistoriaa tuntemattomienkin olisi helpompi saada näyttelyn (ja ehkä teostenkin) juonesta kiinni. Toki taide on myös pitkälti tunne- ja tykkäämisjuttu, mutta silti…

Tove Janssonin piirros vuodelta 1970 Vilijonkasta peilipöytänsä ääressä ja

valokuva Tovesta ateljeekotinsa peilipöydän ääressä Ullanlinnassa vuonna 1956.

Satumainen seinävaate

Rakastan ryijyjä (täällä), joten ei ollut ihme että ihastuin Arkkitehtuuri- ja designmuseon Pako Muumilaaksoon -näyttelyssä (täällä) olleeseen kankaiseen, muumiaiheiseen seinävaatteeseen. 

Kyseessä oli Moomin Charactersin ja italialaisen Vitellin yhteistyöprojekti, jonka tuloksena Vitelli valmisti vuonna 2023 yksittäisiä neulahuovutettuja seinävaatteita muumikirjojen inspiroimana. Seinävaatteita myytiin Pariisissa samana vuonna järjestetyssä Tove Janssonista kertovassa näyttelyssä (täällä).

Arkkitehtuuri- ja designmuseon näyttelyssä oli esillä kaksi Vitellin valmistamaa, noin 150x100 cm:n kokoista seinävaatetta. Esitetekstin mukaan valokuvaamani vaatteen innoittajana oli ollut Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirja vuodelta 1946.

Museon kaupassa oli myynnissä juliste, johon oli ikuistettu kyseinen Vitellin seinävaate. Juliste lähti mukaani ja päätynee saunatuvan seinälle Salon mökillä…

Toven tarinaa

Tove 26-vuotiaana nojatuolissa muumihahmojen ympäröimänä vuonna 1940.

Arkkitehtuuri- ja designmuseon näyttely Pako Muumilaaksoon pyrki kertomaan, mikä kirjailija ja kuvataiteilija Tove Janssonille (1914-2001) oli tärkeää ja mikä teki hänestä kansan rakastaman Toven. Tärkeää oli perhe, puoliso ja muumit. Ja kaksi kotia sisustuksineen - ateljeekoti Ullanlinnankadulla Helsingissä ja kesäkoti Klovharun saarella lähellä Porvoota. Rivien välissä näyttely kertoi myös sodasta, rauhasta ja suvaitsevuudesta - tilan antamisesta kaikille, samanlaisille ja erilaisille. 

Sunnuntaina näyttelyssä oli paljon lapsiperheitä, vaikka mielestäni näyttely sopi paremmin aikuisille kuin lapsille. Toki toisen kerroksen pääsalissa oli piilopaikkoja, koloja ja tyynykasoja, jotka oli tarkoitettu lasten (ja aikuisten) leikkeihin. Ja yhdessä nurkassa oli lukijoita odottavia muumikirjoja. Joten hyvin me kaikki mahduimme - sekä lapsiperheet että museokorttimummit.

Oli kiva taas tutustua Toven tarinaan, ja vähän uudesta näkökulmasta. Näyttelyn kierrettyä oli helppo uskoa, että Toven tunnuslause oli ollut Tee työtä ja rakasta :) 

PS. Hämmästyin, kun huomasin että Arkkitehtuuri- ja designmuseo on ottanut käyttöön lasten sisäänpääsymaksun, joka 2-17 -vuotiaille oli 3 euroa !!

Tove Jansson: Hälytyksen alkaessa, 1940 

Toven koti ja ateljee Ullanlinnankadulla, jossa hän asui vuosina 1944-2001 (täällä).

Kesäkoti Klovharun saarella, johon tutustuin heinäkuussa 2018 (täällä ja täällä).

Valokuva: Moomin Characters kokoelma/Per Olov Jansson

Toven äidin Signe Hammarsten Janssenin (1882-1970) piirtämä kartta Klovharun saaresta.

Toven piirtämä näkymä mereltä Klovharun saarelle ja mölille

Tove Jansson: Graafikko (ajoittamaton)

Tuulikki Pietilän (1917-2009) Tovelle puusta veistämä maalauspaletti vuodelta 1965.

Tove Jansson: Omakuva, 1975

Metsä mykistää

Lensin tiistaina Malagasta Helsinkiin ja heti keskiviikkona teki mieli käydä jossain pääkaupunkiseudun museossa. Muru-koira oli jäänyt Ukin seuraksi Espanjaan, joten olin vapaa kuin taivaan lintu :) Valitsin kuitenkin lähimmän museon eli Johanneksen kirkkoa vastapäätä olevan Designmuseon. Minua kiinnosti edellisviikolla avattu tekstiilitaiteilija Maija Lavosen Hiljaisia monumentteja -niminen näyttely, vaikka en Lavosesta ennakkoon kovin paljon tiennytkään. 

Onneksi menin, sillä hurmaannuin täysin. Hienoja ja puhuttelevia tekstiili- ja valokuituteoksia, joissa tunnistin valoa, merta, kiveä, metsää. Horisonttia ja hiljaisuutta. Kaikkea mitä rakastan :) 

Ryijyjä oli villasta, pellavasta ja silkistä sekä yllättäen myös akryylista ja valokuidusta. Perinteisen ryijyn rajoja oli rikottu kutkuttavasti ja onnistuneesti. Seinätekstiilit saivat kasvaa mielenkiintoisiksi tilateoksiksi.

Maija Lavonen (1931-2023) on tullut tunnetuksi juuri ryijytaiteen uudistajana, mikä oli tuotu hienosti esille näyttelyssä. Tykkäsin siitä, että ensimmäisessä näyttelyhuoneessa oli kuvin ja lyhyin tekstein kerrottu Maijan mielenkiintoisesta elämästä ja lukuisista aikaansaannoksista. Lapsuudesta Perämeren rannalla Ohtolan kylässä Iissä. Aviomiehen kuvataiteilija Ahti Lavosen (1928-1970) varhaisesta kuolemasta ja kahden lapsen Kuutin ja Sussan yksinhuoltajuudesta. Intohimosta työhön ja rakkaudesta Pariisiin. Uteliaisuudesta ja rohkeudesta. 

Ihastuin moneen Lavosen teokseen, mutta hurmaannuin etenkin valokuidusta, pellavasta ja akryylista tehdystä, vihreästä Metsän kruunu -valoryijystä. Myös Maija piti tätä teosta yhtenä tärkeimpänä valokuitutyönään. 

Alkuperäinen Metsän kruunu oli teostekstin mukaan kaksiosainen, mutta näyttelyssä oli esillä vain yksi osa. Tämä vuonna 2010 valmistunut valokuituteos oli ollut seuraavana vuonna esillä Kanadan Quebecissa olleessa Toucher (suom. koskettaa) -nimisessä näyttelyssä. Tällöin kaksiosainen Metsän kruunu oli sijoitettu paikalliseen kirkkoon, jossa kaksi valokuituseinämää muodosti ikäänkuin portin takaseinällä olevalle maalaukselle, joka kuvasi Pyhää Annaa eli Jeesuksen äidin äitiä. Kuulostaa upealta, ja olisi ollut kiintoisaa nähdä tilanteesta valokuva, mutta en onnistunut löytämään tällaista edes netistä…

Alunperin Maija alkoi käyttää teoksissaan valokuitua 2000-luvun alussa, kun sisäministeriö tilasi taiteilijalta valoa antavan teoksen ministeriön pimeään portaikkoon. Tällöin hän keksi käyttää pellavaloimen sijaan valokuitua, johon hän kutoi pellavalankoja ja akryylipaloja. Ja ihastui yli kaiken keksimäänsä uuteen tekniikkaan. 

Designmuseon näyttelyssä tykkäsin myös mm. kolmesta perinteisemmästä, 1980-luvun alussa valmistuneesta, pellavasta ja silkistä tehdystä tekstiilityöstä: Levollisesta Valopiha-nimisestä ryijystä ja eläväpintaisesta, lattialle levittäytyvästä Kiveä-teoksesta sekä Meri-ryijystä, jonka aallot kurottelivat kohti kattoa.

Hienojen teosten lisäksi Maija Lavosen näyttelyssä minua ilahdutti kanssakulkijat. Kaksi tuntematonta ikäistäni naista alkoi eri tilanteissa spontaanisti jakaa kanssani tuntemuksiaan näyttelystä. Toisen kanssa jutustelimme pidempään. Hän kertoi tulleensa aamulla Kotkasta junalla näyttelyä varten Helsinkiin ja vastavuoroisesti kutsui minut kesällä Kotkaan katsomaan kaupungin hyvin hoidettuja puistoja…

Kotkassa tavataan :) Puistojen lisäksi kaupungista löytyy paljon merta ja horisonttia…

Valopiha, 1980

Sinisävyinen Kiveä (1981) ja kaksivärinen villaryijy Ruska (1996)

Meri, 1980

Yksityiskohta teoksesta Metsän kruunu

Toven talo

Designmuseon vieressä on lyhyt katu - Ullanlinnankatu - jota kautta oikaisen usein autolla ajaessa, mutta harvoin sitä pitkin tulee käveltyä. Mutta tänään tuli :) Ullanlinnankatu 1:n kohdalla törmäsin jännään muistolaattaan, jossa kerrottiin, että Tove Jansson asui kyseisessä talossa vuosina 1944-2001 eli 30-vuotiaasta kuolemaansa asti.

Kirjailija ja kuvataiteilija Tove Jansson (1914-2001) asui lapsuutensa ja nuoruutensa Helsingin Katajanokalla - Luotsikatu 4:n ylimmän kerroksessa. Kyseisessä ateljeehuoneistossa oli ennen Toven lapsuuden perhettä asunut Hugo Simberg (1873-1917) perheineen. Sama tunnettu taidemaalari :) josta olen viime aikoina usein kirjoittanut blogiini (täällä).

Muistolaatta on asetettu vuonna 2005. Sen suunnitteli Carl Henning, mutta korkokuva Tove Janssonin kasvoista on Toven isän kuvanveistäjä Viktor Janssonin (1886-1958) käsialaa. Sain tiedon (taas) Wikipediasta, josta löysin luettelon Helsingin muistolaatoista (täällä). 

Toven ateljeekoti oli kulmatalon ylimmässä kerroksessa - ei huono :)

Persikkatarha yllättää

Laura Pehkosen käsinrakennettua keramiikkaa - mm. oranssi Myssy ja musta-harmaa Tappi.

Ullanlinnassa - Designmuseon ja Johanneksen kirkon kupeessa - on jo useamman vuoden ollut Momono-niminen kauppa, joka on paitsi sisustuskauppa niin ainakin käsityökauppa, kangaskauppa, taidekauppa, lahjatavarakauppa, vintagekauppa. Ehkä kauppaa kuvaa parhaiten ”pieni suuri sisustustavaratalo”, kuten vuonna 2011 perustetun Momonon omistajat mieluiten kauppaansa kutsuvat :)

Mutta ennen kaikkea Momono on Ihana Kauppa. Pistäydyn siellä usein vain katselemassa ja ihailemassa, mitä kaikkea vanhaa ja uutta kauppiaat ovat taas keksineet laittaa esille ja myyntiin. Momono ei koskaan petä - siellä riittää aina kaunista ja mielenkiintoista tutkittavaa. Ja kaiken kukkuraksi kaupassa saa ihan rauhassa kierrellä, ja halutessaan toki myös kysellä. 

Etsin netistä selitystä liikkeen oudolle nimelle - Momono. Nimi viitannee japanin kielen sanaan, joka äännetään mo-mo-no ja joka tarkoittaa persikkatarhaa? Mihin persikkatarha sitten viittaa…

Jos ei halua tai ehdi poiketa Momonoon sisälle, niin Yrjönkadun ja Ratakadun kulmassa olevassa kaupassa on seitsemän isoa näyteikkunaa. Ja tiheästi vaihtuvia ikkunanäyttelyitä :)

Lattialla EverydayDesignin metallisia kassitelineitä ja värikkäitä juuttikasseja.

Halloweenia Huvilakadulla

Aina ei tarvitse mennä ulkomaille löytääkseen kivasti koristeltuja kaupunkitaloja, sillä sellaisia löytyy ainakin Helsingin Huvilakadulta. Ja komeista koristeista voivat nauttia myös ohikulkijat :)

Loka-marraskuun vaihteessa useampi kadun pienkerrostalo on koristeltu ajankohtaan sopivasti kurpitsoilla ja luurangoilla. Joskin löytyy myös menneen kesän pelarkuita ja tulevan joulun paperitähtiä :)