Kesäkuppiloita Rantareitillä

Erkkolan retkellä (täällä) kävimme kahden kotimuseon lisäksi ensin lounaalla kesäravintola Mankelissa Tuusulassa ja kahvittelemassa kesäkahvila Vellikellossa Järvenpäässä. Molemmat kesäkuppilat suljettiin syyskuun alussa. Harmi, sillä viihdyimme hyvin molemmissa, ja olisimme viihtyneet vielä syyskuussakin :)

Mankelissa oli sisätilojen lisäksi iso ja mukava terassi, jossa nautimme hyvän lounaan: tomaattikeittoa, tofusalaattia ja marjapiirakkaa. Kesäravintola toimii vuosikymmeniä ravintolana toimineen Krapihovin pihalla. Krapin tila pää- ja sivurakennuksineen on entinen nauta- ja sikatila, joka 1980-luvulta lähtien on keskittynyt yksinomaa ravintola- ja majoitustoimintaan.

Ihastuin täysillä vanhassa viljamakasiinissa toimivaan kesäkahvila Vellikelloon. Lähes 200 vuotta vanha makasiini on aikoinaan kuulunut Järvenpään kartanon, ja on kartanon ainoa jäljellä oleva rakennus. Kuppilan nimi viittaa vellikelloon, joka sata vuotta sitten oli rakennuksen katolla kutsuen väkeä syömään. 

Iso harmi, että löysin tämän lumoavan Vellikellon vasta tänä kesänä ja vielä kesän viimeisenä viikonloppuna. Viikonloppuna, jolloin vuodesta 2019 toiminut kesäkahvila lopettaa kokonaan toimintansa. 

Rakastuin kuppilan itse tehtyihin makeisiin kakkuihin ja torttuihin sekä suolaisiin piirakoihin, joista porukkamme maistoi kuutta erilaista. Ja kaikki herkkua. Rakastuin kahvilan lempeään tunnelmaan ja henkeen sekä lämpimään palveluun. Rakastuin vanhan talon sisätiloihin ja rentoon, puutarhamaiseen pihaan. 

Olisinpa äkännyt Vellikellon aikaisemmin :):) Mutta - parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Odotellaan, mitä paikkaan keksitään ensi kesäksi. Rima tosin on aika korkealla… 

Tofusalaattia

Mankelin terassia

Vellikellon herkkupiirakkaa

Kesäkahvila vanhassa makasiinissa.

Sattuman satoa

Tykkään kaupunkikävelystä. Tykkään kävellä ja vaellella ilman päämäärää - sattumanvaraisesti. Väliin pysähdyn vain tutkimaan ja ihmettelemään ympäristöä. Väliin levähdän puiston penkillä tai kiviportaalla ja väliin istun johonkin katukahvilaan juomaan ja/tai syömään. Etenkin ulkomaan matkoilla minulla kuluu näin päivä jos toinenkin. Uskon, että tämänkin aika (koronasta huolimatta) taas koittaa - ehkä syksyllä…

Nyt kävelen, vaeltelen ja pysähtelen Suomessa. Se on erilaista, mutta yllätyksiä voi tulla eteen täälläkin :) Viimeinen ”yllätys” löytö oli kartanoalue Vanhankylänniemessä Järvenpäässä. 

Villa Kokkosessa vierailtuani (täällä) jäin lähistölle kävelemään Murun kanssa. Alle puolen kilometrin kävelyn jälkeen törmäsin 1800-luvulla rakennettuun Stålhanen kartanoon, jonka päärakennus toimii nykyään monipuolisena kahvilana.

Kartanon historia alkaa 1600-luvulta, ja alueella on edelleen kaunista vanhaa luontoa - mm. ikivanhoja tammipuita ja kauniita niitty- ja kalliokasveja. Kiva ”yllätys” oli myös lähes 200 vuotta vanha komea tuulimylly. Tosin ”kivuus” vähän karisi, kun luin netistä, että tuulimylly ei ole kartanon peruja, vaan se on siirretty Järvenpäähän Pihtiputaalta 1985 Lions Clubin toimesta. Kaikkea ne herrat hommaavat…

Vanhankylänniemi on mukava retkikohde. Suunnitellustikin :)

Kahvila kartanon vanhassa päärakennuksessa. 

Kokon pesä

Musta komea flyygeli, jonka kiiltävästä pinnasta peilautuu osa viereistä kirjahyllyä, katosta roikkuva mobile ja lähellä seisovien ihmisten ylävartaloita. Vastapäisessä nurkassa on luontoon avautuva ikkunarivi, josta valo tulvii korkeaan ja tilavaan huoneeseen. Ikkunoiden oikealla puolella on lähes seinän korkuinen piirros siipensä levittäneestä kotkasta ja vasemmalla seisoo kiehtova puuveistos. 

Olen säveltäjä ja akateemikko Joonas Kokkosen (1921-1996) kotitalossa Tuusulanjärven länsirannalla Järvenpään Vanhankylänniemessä. Talossa, jonka Kokkosen ystävä 70-vuotias Alvar Aalto suunnitteli vuonna 1969 Kokkoselle ja tämän Else-Maj -nimiselle toiselle vaimolle sekä heidän kahdelle tyttärelleen. Talossa, jonka ensimmäiset luonnokset piirrettiin läheisen Perhelän ravintolan pöytäliinaan, joka muuten on nähtävillä yhdessä talon makuuhuoneista. Talossa, joka nimettiin Villa Kokkoseksi ja jonka Järvenpään kunta osti säveltäjän perikunnalta tämän kuoltua. 

Arvokas ja kaunisääninen flyygeli on lahja Suomen Akatemialta. Luonnollista kokoa oleva kotkan kuva taas synttärilahja ystävältä, graafikko Erik Bruunilta (s.1926) - kalevalaisessa runoudessa kokko tarkoittaa kotkaa. Polttamalla patinoitu iso puuveistos on kuvanveistäjä Mauno Hartmanin (1930-2017) häälahja Kokkoselle ja hänen kolmannelle vaimolleen Anita Pakomalle vuonna 1980. Kokkonen ja Hartman ystävystyivät säveltäjän työstäessä Viimeiset kiusaukset -oopperaa, johon Hartman valmisti hirsiset lavasteet.

Sävellystyön ja opettamisen - Sibelius-Akatemiassa 1948-1963 - lisäksi Joonas Kokkonen oli parhaimmillaan samaan aikaan yli 40 instituution johtokunnassa. Hänellä oli paljon valtaa suomalaisessa musiikkielämässä, ja joku keksikin kutsua häntä musiikin Kekkoseksi :) 

Villa Kokkonen on suunniteltu isännän flyygelin ja työhuoneen ympärille. Ulkoa rakennus on verhoiltu tummalla, kapealla pystylaudoituksella, joka on lovettu tyylikkäästi. Kukkulan päälle rakennettu talo näyttää kadulta synkältä ja suljetulta, mutta aaltomaiseen tapaan se avautuu leveänä viuhkana kohti ikkunoista näkyvää Tuusulanjärveä. Eikä Aallon suunnittelemaa omakotitaloa voisi olla ilman puutarhan vesielementtiä, mikä Vanhankylänniemessä on epäsymmetrinen, kivireunainen uima-allas.

Vuosina 2009-2021 Villa oli vuokrattu pianisti Elina Viitailalle ja oopperalaulaja Antti Pesoselle. Pariskunta asui muualla, mutta he vastasivat rakennuksen ja pihan ylläpidosta sekä järjestivät halukkaille tutustumiskäyntejä ja pienimuotoisia konsertteja. 

Kesällä 2022 Järvenpään kaupunki pitää Kokkosen huvilaa avoinna yleisölle pari tuntia lauantaisin. Rakennus ja piha ovat aika huonossa hapessa ja koti oudon tyhjä, mutta etenkin Aallon arkkitehtuurista kiinnostuneille tutustumisen arvoinen

Joonas Kokkonen 59-vuotiaana 1980 nojaamassa työhuoneensa flyygeliin.

Alvar Aallon Villan ruokasaliin suunnittelemat lamput 

Villa Kokkosen sisääntulo kadulta.

Hauta puutarhassa

Jos en tulisi haudatuksi rakastamalleni Leposaaren hautausmaalle Kulosaareen (täällä), niin oiva paikka voisi olla Ainolan puutarha Järvenpäässä :):) Aino ja Jean Sibelius ovat erityisluvalla haudattu juuri tuonne - kotinsa puutarhaan.

Iso pronssinen hautapaasi makaa maassa Ainolan pihan aurinkoisimmassa nurkassa. Paikka, jonka säveltäjä ja hänen vaimonsa ovat sata vuotta sitten nimenneet Rapalloksi - pienen italialaisen kaupungin mukaan. Heidän muistonsa Pohjois-Italian Rapallosta ovat keväältä 1901, jolloin koko perhe asui kaupungissa kolme kuukautta yrittäessään selvitä pienen Kirsti-tyttären kuoleman aiheuttamasta kaipauksesta ja surusta.

Jean Sibeliuksen hautakiven suunnitteli hänen nuorimman tyttärensä Heidin (1911-1982) aviomies arkkitehti Aulis Blomstedt (1906-1979). Arkkitehdille oli tärkeää, että pronssipaaden pinta muistutti märkänä viereisen Tuusulanjärven pintaa. Aino Sibelius laskettiin maahan Jannen viereen, kun hän kuoli 12 vuotta miehensä jälkeen.

Viihdyn hautapaikalla pitkään - olenhan hautausmaafani :) Osin luonnonkivimuurin ja osin koristepuiden ympäröimältä alueelta näkee sekä avioparin kotitaloon, Ainon puutarhaan ja Jannen rakastamaan lähimetsään. Tykkään myös yksinkertaisesta hautakivestä, jonka päällä on vain Ainon ja Jannen nimet. Vainajien syntymä- ja kuolinvuodet sekä tekijän nimi on kaiverrettu paksun neliömäisen laatan kylkiin.

Aino ja Jean Sibeliuksen henki leijunee edelleen Ainolassa. Puutarhan puhjetessa paratiisiksi ja metsän huminan muuttuessa musiikiksi :):)

Ainon ja Jannen Koti

Ensin huomaan kiemurtelevat hiekkapolut ja hetken käveltyäni vanhat, kilpikaarnaiset männyt. Sitten äkkään mäen päällä, puiden lomassa pilkottavan valkoisen puutalon. Ja lopuksi tontin etelärinteelle pengerretyn puutarhan, jonka koriste- ja hyötykasveista useimmat ovat vielä lähes tunnistamattomia versoja. 

Olen lähestymässä Ainolaa - Aino (1871-1969) ja Jean eli Janne (1865-1957) Sibeliuksen kotitaloa, jonne he muuttivat kolmen tyttärensä kanssa 1904 ja jossa he asuivat yhdessä 65 vuotta Jannen kuolemaan asti. Ainolassa asuessaan Aino ja Janne saivat vielä kaksi tytärtä - Margarethan vuonna 1908 ja Heidin vuonna 1911. Pitkään yhteiselämään mahtui myös huolta ja surua - Jannen alkoholismia, Ainon masennuskausia ja lähisukulaisten kuolemia.

Ensimmäinen kertani Ainolassa on elämys, ja moni asia yllättää ja ihastuttaa. On metsäinen ja kaunis tontti, jolle mahtuu jopa lyhyt luontopolku mustine lepakkopönttöineen. On Ainolan viehättävä sisustus, joka on säilynyt sellaisenaan 1950-luvulta asti. Seinillä on useita henkilökohtaisia muotokuvia ja maalauksia, m.m. flyygelin päällä oleva taulu sairaasta lapsesta ja rukoilevasta äidistä - taidemaalari Oscar Parviaisen (1880-1938) Rukous Jumalalle (1910). Taulu on ollut perheelle erityinen, sillä se muistuttaa Ainon ja Jussin kaksivuotiaana lavantautiin kuolleesta Kirsti-tyttärestä.

Eikä ruokasalin kirkkaan vihreää takkaa voi olla huomaamatta. Se on talon suunnitteleman arkkitehdin Lars Sonckin (1870-1956) käsialaa, ja jonka tiilet - säveltäjän erityisestä toivomuksesta - lasitettiin vihreiksi. Isännän makuuhuoneen sivupöydällä kävijä saa ihastella silinteriä ja kävelykeppiä - lukuisista valokuvista tuttuja Sibeliuksen vakioasusteita.

 

Pihan saunarakennus vesipatoineen ja puusaaveineen herättää nostalgisia muistoja. Isovanhempieni saunassa Karkussa näytti lapsuudessani samanlaiselta, vaikka olikin paljon pienimuotoisempaa. Ainolan sauna on suurperheen äidin Ainon suunnittelema, mikä näkyy mm. käytännöllisinä ja toimivina vesikouruina. Sivuhuoneeseen vaimo sijoitti etenkin miehensä rentoutukseen tarkoitetun kylpyammeen ja sen päälle erityisen suihkuviritelmän :)

Jean Sibelius kuoli 91-vuotiaana kotonaan Ainolassa aivoverenvuotoon syyskuussa 1957. Aino eli 97-vuotiaaksi ja asui Ainolassa miehensä kuoleman jälkeen vielä 12 vuotta. Hän kuoli 1969 oltuaan sairaalassa vain pari viimeistä elinkuukauttaan. 

Vuonna 1972 tyttäret myivät Ainolan irtaimistoineen Suomen valtiolle. Kahden vuoden kuluttua Sibeliusten kotitalo avattiin museona. Ja saimme ihailtavaksi mielenkiintoisen kotimuseon kauniine pihapiireineen!

Ruokasalin komea takka, jonka tiilet on lasitettu Jean Sibeliuksen toivomuksesta vihreiksi.

Huilia ja tanssia

Olin pitkästä aikaa tanssitreeneissä Männistön lavalla Tervakoskella. Taitokolmion Kirsi opetti ihanasti tangon ja foksin vastetta, vientiä ja seuraamista: Kumpikin omilla jaloillaan, omassa tilassaan, mutta selkeästi vieden ja pienellä viiveellä, herkästi seuraten. 

 

Treenit olivat kuudesta yhdeksään, joten keksin että syön mennessä Järvenpäässä. Ruokapaikaksi valitsin ravintola Huilin yksinomaa sen sijainnin takia. Kartassa ravintola näytti olevan puiston keskellä ja järven rannalla.

Huili oli kuin olikin Järvenpään rantapuiston reunalla, Tuusulanjärven poihjoisimmassa sopukassa - vehreässä ja kauniissa puistossa varustettuna isolla aurinkoterassilla. Mutta torstaipäivä satoi kaatamalla aamusta iltaan - ainakin koko Etelä-Suomessa. 

Lähdin kuitenkin toiveikkaana ajamaan Murun kanssa kohti Järvenpäätä. ”Josko pieni kävelyn mentävä aukko kuitenkin tulis?” Suunnittelin, että ennen tanssikurssia tekisin rauhallisen (sateettoman) lenkin koiran kanssa tutustuen Tuusulanjärven rantareittiin, ja sen jälkeen ehtisin vielä ruokailla Huilissa. 

Kattia kanssa. Kaatosade typisti koiralenkkini pariin lyhyeen kierrokseen ravintolan pihapiirissä, ja senkin jälkeen olimme kummatkin - Muru ja minä - inhottavan märkiä. Hyvän sadevarustuksen ansiosta emme kuitenkaan läpimärkiä. Eli tutustuminen Järvenpään rantareittiin jäi toiseen kertaan. 

Onneksi Huili oli sateessakin mukava. Paitsi, että kivan näköinen terassi jäi kokeilematta eikä Muru päässyt mukaani. Muru odotti kiltisti autossa, kun minä nautin Huilin cobbsalaatista ja ystävällisestä palvelusta. Salaatti oli ihan maukas ja makuuni liiankin runsas - mutta täyttävä. Salaattipedillä oli mm. paistettua kanaa ja pekonia, avokadoa, kananmunaa ja sinihomejuustoa.

Huilissa kannatti käydä. Käynti kannatti yksinomaa sen edessä olevien upeiden atsaleoiden takia. Tummanpunaisina ja valkoisina kukkivat pensaat olivat juuri parhaimmillaan - osa kukista auenneina ja osa puhkeamista odottavina paksuina nuppuina. Sanoinkuvaamattoman kaunista - ja hyvin hoidettua.

Sateesta huolimatta tykkäsin iltapäiväretkestäni Järvenpäähän ja Kellokoskelle. Näin Huilin ihanat atsaleat ja sain nauttia Taitokolmion tanssitreenien toimivasta parinvaihdosta = pitkän koronatauon jälkeen.

Huilin cobbsalaattti