perjantai 29. syyskuuta 2023

Tapanin kirkko ja ruusujätskiä


Lennettyämme maanantaina Budapestiin (täällä) meillä jäi pari tuntia aikaa ”tutustua” kaupunkiin ennen kuin pääsimme kirjautumaan Tonavan rannalla odottavaan M/S Vivaldiin. Kukin retkelle osallistuva suomalainen vietti lyhyen ajan omalla tahollaan, ja me Ukin kanssa päätimme käydä keskustassa lounaalla. 

Meillä kävi tosin tylsä tuuri, sillä saimme huonoa ja kallista ruokaa. Mutta ilo oli syödä ulkoterassilla lämpimässä - mutta varjossa - ja katsella keskustan monenkirjavaa ihmisvilinää. Toinen ilon aihe oli se, että ravintola johon osuimme, oli sattumoisin ihan Pyhän Tapanin kirkon (Szent Istvan bazilika) vieressä. Joten ruokailun jälkeen Ukki jäi istuskelemaan ja sulattelemaan ruokaa ja minä pääsin rauhassa tutustumaan tuohon Budapestin suurimpaan kirkkoon.

Pyhän Tapanin kirkko on roomalaiskatolinen ja nimetty Unkarin ensimmäisen kuninkaan Tapani I:n (n.970-1038) mukaan. Kirkossa säilytetään pyhäinjäännöksenä ns. Pyhää Kättä, jonka uskotaan olevan Tapani I:n oikea käsi. Tätä en kirkossa käydessäni osannut etsiä tai katsoa, mutta sen sijaan ihailin korkeaa ja todella upeasti koristeltua kupolikattoa, jonka keskellä oli Jumalaa esittävä fresko. Ja useita muita ympäri kirkkoa olevia freskoja, patsaita ja mosaiikkeja.

Kaikkinensa upea ja vaikuttava kirkko, jonka rakentamiseen oli tarvittu 55 vuotta ennen kuin se viimein valmistui 1906. Kirkko, jonka kupoli kohoaa 96 metrin korkeuteen ja jonne mahtuu kerrallaan 8500 ihmistä. En tiedä, montako ihmistä kirkossa oli tällä kertaa - ehkä joitakin satoja, mutta joka tapauksessa minulle aivan liikaa. Eikä edes käyntini aikaan osunut 15 minuutin urkujen soitto helpottanut ruuhkatunnettani, vaikka mielelläni soittoa kuuntelinkin. 

Onneksi kirkkoon tutustumisen jälkeen eksyimme Ukin kanssa lähistöllä olleeseen jäätelöbaariin, jossa jäätelö aseteltiin töttöröön ruusun terälehtien tavoin. Kaunista ja hyvää - ja kirkkoruuhkakin unohtui :)

Ja sitten jokilaivalle odottamaan aluksen lähtöä kohti Kroatiaa - vajaa 30 suomalaisen ja noin 150 ranskalaisen, norjalaisen ja meksikolaisen (!) kanssa.

Kaikki oli komeaa ja mahtavaa, myös urut.

Kupolin keskellä on Jumalaa esittävä fresko.


Siskon iloksi valokuvasin Pyhän Riitan (Szent Rita) patsaan. En ole aiemmin törmännyt Rita-nimiseen pyhimykseen, mutta nettitietojen mukaan hän on on suosittu katolinen pyhimys ja hänen tunnuksensa on piikkikruunua pitelevä nunna. 

En myöskään aavistanut Pyhän Ritan suojelussarkaa, mikä paljastui aika rankaksi alueeksi. Italiassa nunnana elänyt Pyhä Rita Cascialainen (1386-1456) on nimittäin vaikeiden avioliittojen ja toivottomien tapausten suojeluspyhimys. Itse Pyhä Rita leskeytyi nuorena - väkivaltaisen ja 12-vuotiaana solmitun vanhempien pakottaman avioliiton jälkeen. Jäätyään leskeksi hän hakeutui nunnaksi, vaikka hänet hyväksyttiin vasta useiden arviointien jälkeen. 

Szent Istvan bazilika

torstai 28. syyskuuta 2023

Viikko Tonavalla


Maanantaina lensin Finnairilla Budapestiin, jossa nousin M/S Vivaldiin jolla risteilen viikon pitkin Tonavaa Mustallemerelle asti. Ensimmäisenä päivänä eli tiistaina kuljettiin Unkarista Vukovarin kaupunkiin Kroatiaan ja keskiviikkona pysähdyttiin Novi Sadin ja Belgradin kaupunkeihin Serbiassa. Tänään torstaina edetään ns. rautaportin läpi - lisää myöhemmin - Bulgarian Ruseen.

Koko alkumatkan nettiyhteyksissä on ollut häikkää, minkä takia en ole voinut aiemmin kirjoittaa matkastani. Hyvin olen pärjännyt ilman nettiä. Ainut (ja iso) harmi on ollut se, että en ole pystynyt päivittämään blogiani eivätkä valokuvat ole siirtyneet kamerasta ipadiin eivätkä blogiin. 

Tämän postauksenkin joudun kirjoittamaan ja julkaisemaan nopeasti, koska nettiyhteys voi katketa koska hyvänsä. Mutta hengissä ollaan ja mukavaa on ollut. Kirjoitan matkasta lisää ja tarkemmin, kunhan netti ja valokuvat taas toimivat. 

Iltaa Budapestissa

Aamua Tonavalla

M/S Vivaldi

sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Kolmas Laurin kirkoista


Vierailin Perniön Pyhän Laurin kirkossa elokuussa 2020, jolloin kirjoitin blogiini Yksi Laurin kirkoista -nimisen postauksen (täällä). Suunnittelin käyväni muissakin Pyhälle Laurille eli Laurentiukselle omistetuissa kirkoissa, joita Suomessa Perniön lisäksi on mm. Mynämäellä, Janakkalassa, Lohjalla ja Vantaalla. 

Tämän vuoden alussa tammikuussa kävin Lohjan Pyhän Laurin kirkossa, johon ihastuin ikihyviksi (täällä). Mynämäki ja Janakkala ovat vielä käymättä, mutta Vantaalla olevassa Pyhän Laurin kirkossa eli Helsingin pitäjän kirkossa vierailin vajaat kaksi kuukautta sitten eli elokuun alussa. 

Pyhän Laurin kirkko on valmistunut 1490-luvulla ja on pääkaupunkiseudun vanhin rakennus. Yli sata vuotta sitten 1893 kirkko tuhoutui tulipalossa pahoin. Rakennuksen kaikki puuosat tuhoutuivat ja myös osa kiviaineksesta vaurioitui. Vanha alttaritaulu ja kynttiläkruunut saatiin pelastettua, samoin kolme puista pyhimysveistosta. 

Kirkon säilyneet kivirakenteet kunnostettiin ja loppu, samoin kuin kirkon sisustus, rakennettiin arkkitehti Theodor Höjerin (1843-1910) suunnitelmien mukaan, mikä muutti rakennuksen ulkonäköä merkittävästi. Nykyinen kirkko onkin yhdistelmä keskiaikaisia rakenteita 1490-luvulta ja Höjerin uusgottilaisia näkemyksiä 1890-luvulta.

Tulipalon myötä kattoholveista paljastui keskiaikaisia maalauksia, mm. yksinkertaisia eläin- ja ihmisaiheita. Niitä oli vaikea - ehkä mahdotonkin - kunnostaa eivätkä aikalaiset antaneet niille paljon taidearvoa, joten holvit rapattiin ja maalattiin uudelleen. Nyt kattoholveja peittää silloin tehdyt koristemaalaukset, joiden esikuvina oli Pariisin Notre Dame -katedraalin holvimaalaukset.

Pyhä Laurin kirkossa ei ole säilynyt yhtään keskiaikaista Laurentius-pyhimyksen patsasta. Nykyään kirkossa on yksi isokokoinen, puinen Laurentius-patsas halsteri kädessään, kuten Pyhä Laurentius yleensä kuvataan Patsaan on valmistanut vantaalainen kuvanveistäjä Raimo Jaatinen (s.1949) vuonna 1994.

Komea kivikirkko, jonka uljas holvikatto sykähdytti. Kiva nähdä - ja se siitä :)

Tuntemattoman tekijän lasimaalauksen lahjoitti 1893 konsulinna Maria Ekholm, josta en löytänyt mitään tietoa netistä, mikä on harvinaista. 

Lasimaalauksen alalyolella on vanha alttaritaulu, jonka on ilmeisesti tehnyt taidemaalari Robert Ekman (1808-1873). Se jäljittelee Leonardo da Vincin Pyhä ehtoollinen -nimistä seinämaalausta Santa Maria delle Grazie -kirkossa Milanossa. Maalauksen on vuonna 1857 lahjoittanut seurakunnalle Itä-Helsingissä olevan Herttoniemen kartanon omistaja Johan Abraham Sjernschantz (1787-1864) ja hänen puolisonsa Hedvig Charlotta Cronstedt (1795-1868). Ekman on tunnettu kirkkomaalari, joka on maalannut yli 30 alttaritaulua ympäri Suomea ja mm. Turun tuomiokirkon kattofreskot. 

Raimo Jaatinen: Laurentius, 1994



lauantai 23. syyskuuta 2023

Kaunista ja kivaa

InWearin pitkä toppaliivi 35 euroa

Salossa käydessäni pistäydyn usein Radiokirppiksellä, joka on kiva ja siisti itsepalvelukirpputori Helsingintiellä. Kirppiksellä on yleensä paljon lastenvaatepöytiä, mutta aina mukaan mahtuu myös jokunen pöytä, jossa myydään hyvälaatuisia naisten vaatteita, kuten tälläkin käyntikerralla syyskuun alussa.

InWearin pitkä beigen värinen toppaliivi - hupulla - tuli heti käyttöön, samoin kuin Macin ihanat vihertävät puuvillahousut. Sen sijaan pellavainen valkoinen pusero ja superihana Ritva Fallan pellavahame jäivät odottamaan ensi kesää - tai ehkäpä talvista etelänmatkaa :) Pellavahame oli kaiken kivan lisäksi kivan värinen - vaalean harmaata, sopivaa vaaleanpunaista ja komeaa keskiharmaata.

Helsinkiin palatessa piipahdin vielä kotini lähellä olevalla Punavuoren Patina -nimisellä korttelikirpparilla. Ja löysin hyväkuntoisen, puhtaan ja siistin Jackpotin lettipuseron. Olen elänyt Jackpotin kulta-ajan ja edelleen tykkään ko merkin vaatteista, vaikka vaatemerkkiä ei varmaan enää ole edes olemassa.

Kirpparireissut tuottivat hyvän saaliin - tällä kertaa. Viisi kaunista ja kivaa käyttövaatetta :)

More&more:n pellavapaita 8 euroa

Macin vihertävät kesähousut 10 euroa

Ritva Fallan pellavamekko 35 euroa

Jackpotin puuvillapusero 15 euroa

perjantai 22. syyskuuta 2023

Arjen astioita ja lisää luostaria

Osa Peltiä ja posliinia -näyttelystä

Suppean, mutta mielenkiintoisen argeologianäyttelyn (täällä) lisäksi Naantalin museossa oli kaksi muuta pientä näyttelyä: Peltiä ja posliinia, astioita moneen käyttöön -niminen näyttely ja  Naantalin birgittalaisluostarin pienoismallin ympärille rakennettu esittely luostarin historiasta.

Huhtikuun 2024 loppuun asti esillä oleva astia- ja käyttöesinenäyttely oli mukavaa katseltavaa ja mielenkiintoista luettavaa. Esillä on satoja astioita ja aterimia sekä ruoan valmistukseen, tarjoiluun ja säilytykseen käytettyjä esineitä niin puusta, savesta, raudasta, kuparista, hopeasta, alpakasta, tinasta, alumiinista, lasista, posliinista kuin fajanssistakin. Ja esiteteksteissä jatkui sama selkokielisyys, jota kehuin jo argeologianäyttelyssä (täällä).  

Luostarinäyttelyssä oli Naantalin alkuperäisen luostarin pienoismalli, mutta minua kiinnosti enemmän luostarin vanha pohjapiirustus 1920-luvulta. Sen oli laatinut historioitsija Reinhold Hausen (1850-1942), joka oli 1870-luvulla tehnyt arkeologisia kaivauksia luostarin alueella. 

Olen kirjoittanut blogiini Naantalin birgittalaisluostarin vaiheista huhtikuussa 2021 (täällä) ja Ruotsista levinneen Pyhän Birgitan luostarijärjestön historiasta kesäkuussa 2023 (täällä), kun vierailin Piritan birgittalaisluostarin raunioilla Virossa. Museon pienestä luostarinäyttelystä sain mukavasti ja helposti lisää tietoa Naantalin luostarista. 

Luostarissa asui parhaimmillaan 60 nunnaa ja 12 munkkia. Abbedissan johtama luostari oli 1400-luvulla oli yksi Suomen suurimpia taloudellisia keskittymiä, ja sen hallussa oli mm. kymmeniä suuria taloja ja tiloja ympäri Varsinais-Suomea. 

Luostariaika päättyi 1500-luvun alkupuolella Saksasta lähteneen uskonpuhdistuksen seurauksena. Tällöin Naantalissa purettiin useita luostarirakennuksia ja loput rakennuksista - kirkkoa lukuun ottamatta - raunioituivat. Viimeiset nunnat eivät enää asuneet luostarissa, vaan kaupungin puolella.

Yllättävän paljon pieneen Humpin taloon mahtui tietoa Naantalin luostari- ja kylpyläkaupungin historiasta - keskiajan alusta lähes nykypäivään. Kivasti esitettynä ja helposti omaksuttavassa muodossa :)

Kirkon ovessa on ollut valtava, noin 30 cm korkea takorautainen lukon hela,
jonka kopio on nähtävillä museossa.
Alkuperäinen hela on Kansallisgallerian kokoelmissa.

Yli sata vuotta sitten tehtyjen arkeologisten selvitysten perusteella 1920 laadittu 
pohjapiirros raunioituneesta birgittalaisluostarista.Keskellä on nykyinen kirkko. 
Kirkon yläpuolella olevassa rivissä oli nunnien makuu- ja taloustilat ja 
vasemmalla olevassa rivissä munkkien vastaavat tilat.

torstai 21. syyskuuta 2023

Hempeää iltaa

Bongaa kuun sirppi :)

Arkeologiaa - apua


Kävin Naantalin museossa, ja yllätyin positiivisesti. Eli kävi vähän samoin kuin elokuussa Lohjalla, jolloin vanhassa pappilassa ollut Lohjan museo yllätti iloisesti (täällä). 

Naantalin pieni museo on talviaikaan - eli syyskuun alusta toukokuun puoleenväliin - avoinna vain keskivikkoiltapäivisin ja silloinkin auki on ainoastaan yksi kolmesta museon rakennuksesta. Ensin yritinkin turhaan päästä sisään kahteen kiinni olevaan museotaloon, kunnes löysin Itsenäisyydenpuiston toisella laidalla avoinna olleen Humppi-nimisen rakennuksen.

Humpin talossa ystävällinen lipunmyyjä/opas kertoi, että Hiilolan porvariskoti ja Sau-Kallion käsityöläisperheen asunto - kaksi kotimuseota - ovat kiinni koko talven. Tämän kuultuani ajattelin jättää koko museon väliin, sillä minua kiinnostivat juuri kyseiset kotimuseot eikä Humpin talossa esillä ollut arkeologinen näyttely.

Lipunmyyjä/opas oli tosi ystävällinen ja mukava, ja hän tuntui tietävän paljon museosta ja sen esineistä. Jutellessamme hän sai hienovaraisesti puhuttua minut ympäri vilkaisemaan museon arkeologista näyttelyä, vaikka jo pelkkä sana arkeologinen nosti karvani pystyyn ja herätti mielikuvan tylsistä ikivanhoista muurin jäämistä ja tunnistamattomista ruukun palasista.

Mutta jäin ”vilkaisemaan”. Ja onneksi jäin, sillä Humpin talon arkeologianäyttely oli yllättävän mielenkiintoinen. Ja mikä parasta riittävän suppea - vain yksi huone. Ja esillä olleet (arkeologiset) esineet olivat kivan arkisia ja esittelyteksit oli kirjoitettu taviksen kielellä eivätkä mitään arkeologista muminaa, mistä pisteet järjestäjille. 

Mielenkiintoiseksi näyttelyn teki etenkin se, että kaikki esillä olleet esineet oli löydetty Naantalista vuosina 2000-2005 tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa. Eli uusissa paikallisissa kaivauksissa, joita oli tehty tavallisten rakennuskaivausten yhteydessä - alkuun luostarikirkon ja myöhemmin vanhassa kaupungissa Mannerheiminkadun ympäristössä. Ja museon esineet olivat tunnistettavia käyttöesineitä, joita luostarissa keskiajalla asuneet nunnat ja muut entiset naantalilaiset olivat käyttäneet. Äkkäsin mm. käsityövälineitä (mm. luuneuloja ja saksia), savesta tehtyjä noppia, sormuksia ja metallirahoja. Mutta myös astioiden palasia ja eläinten luita, mutta niihinkin oli liitetty selittäviä tekstejä

Naantalissa 2000-luvun alussa tehdyissä kaivauksissa löytyi yli 2000 esinettä 1400-1700 -luvuilta. Löytöjen suuri määrä yllätti myös kaivajat ja tutkijat - puhuttiin jopa arkeologisesta aarreaitasta. Esinelöydöt kuuluvat nykyään Kansallisgallerian kokoelmiin, mutta osa niistä on asetettu esille Naantalin museon arkeologianäyttelyyn.

Näyttely toi Naantalin keskiaikaista arkielämää tutummaksi ja lähemmäksi. Tykkäsin Humpin talon arkeologisesta näyttelystä, mistä itsekin yllätyin. Arkeologia ei ole enää niin outoa ja luotaantyöntävää…

Yhden huoneen arkeologinäyttely

Edessä luusta valmistettuja ompeluneuloja 
ja taaempana mm. metallisia nuppineuloja ja meripihkahelmiä.

tiistai 19. syyskuuta 2023

Syksyä kohti


Mustikan varvut ja puutarhan köynnökset alkavat saada ihanaa syysväriä. 
Parin kylmän yön jälkeen olen herännyt hienoon sumuun, 
joka nousee viereisestä järvestä ja valtaa lähitienoot aamun tunneiksi.

Radiosta kuulin, että revontulia olisi viime yönä näkynyt myös Etelä-Suomessa.
Minä en ole koskaan onnistunut niitä näkemään. En edes harvoilla Pohjois-Suomen matkoillani.
 Se(kin) on edelleen kokematta :)



maanantai 18. syyskuuta 2023

Kirppistelyä


Pitihän Siskolle esitellä Naantalia :) Tosin emme ehtineet paljon muuta kuin kävellä puolisen tuntia vanhan kaupungin kaduilla tai ennemminkin kujilla. Ja hämmästellä, miten täydellisen tyhjä Naantali on turistikauden ulkopuolella. Ja miten lyhyt turistikausi kaupungissa (ja ehkä koko Suomessa) lopulta on - kuusi vaivaista viikkoa - juhannuksesta koulujen alkuun.

Palatessamme autolle päätin esitellä Siskolle helsinkiläisen Relove-second hand -kaupan maaseutuversion eli Pikku-Pariisin. Käytettyjä vaatteita myyvä persoonallinen kauppa on toiminut Naantalissa jo yli 30 vuotta, ja nykyään se löytyy Kaivokadulta torin lähellä.

Sisko hypisteli ja kokeili, mutta jätti ostamatta. Minä löysin aivan ihanan Ainon puuvillaisen, vuorittoman takin. Ihana kuosi, kivasti istuva malli, pieni kaulus ja toimivat taskut. Sekä syksyyn sopivan lempeän värisen ja käteen hyvän tuntuisen ison kaulahuivin, josta ei enää nähnyt merkkiä eikä koostumusta. Se maksoi peräti 15 euroa, mutta oli niin oman näköiseni, että ostaa sen päätin hinnasta huolimatta. 

Pikku-Pariisissa on aina mukava käydä. Seurallisesti rupatteleva omistaja/myyjä ei tuputa, vaan antaa rauhassa katsella ja kokeilla. 

Ainon vuoriton puuvillatakki 35 euroa

sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Siskon letittämä


Sisko kävi Tilalla ja vietti yhden vuorokauden kanssani. Käveltiin pari kertaa tuttu metsälenkki (täällä), tehtiin yhdessä ranskalaista salviakeittoa ja herkuteltiin Siskon tuomilla Pandan suklaa-salmiakkipalloilla. 

Ja muisteltiin mm. sitä, miten kutkuttavaa oli valita iltakarkit - karkki kerrallaan - Karkun taatan (täällä) kaupassa lasisista irtokarkkikoteloista, joissa oli pyöreä alumiinikansi. Näin 1960-luvulla eli lähes 60 vuotta sitten, kun kumpikin olimme noin kymmenvuotiaita innokkaita pikkutyttöjä. Edelleen olemme innokkaita - ja väliin pikkutyttöjäkin :)

Salviakeitto oli muuten hyvää. Ohjeen kourallinen tuoreita salvianlehtiä tuotti meille kuitenkin ongelmia :) Mietimme, puristammeko lehdet nyrkissä tiukkaan vai ei, koska ”tiukasti” puristettuina lehtiä oli lähes kaksi kertaa enemmän kuin ”löysästi” puristettuina :) Päädyimme löysään nyrkkiin, mikä osoittautui liian vähäksi, joten kun teen uudelleen keittoa, laitan 1,5-2 kaupan tuoreruukkua. 

Ranskalaisen keiton valmistuessa - ”keitetään vähintään kaksi tuntia” - Sisko tarjoutui letittämään ylipitkät hiukseni. Tukan kampaaminen ja letittäminen tuntui ihanalta, ja lopputuloksena syntynyt ns. ranskalainen letti oli tosi kaunis. Mukavasti harmaantuneet hiukseni näyttivät viehättäviltä tyttömäisesti letitettynä. 

Kiitos Sisko seurasta. Ja lempeästä letityksestä :)


Bitte Westerlundin ranskalainen salviakeitto (neljälle)  Hesarin kuukausiliite 9/2023:

1,5 - 2 nippua/ruukkua tuoreita salvianlehtiä
1/2 nippua/ruukkua tuoretta timjamia
3 porkkanaa
2 pussia pakasteherneitä
2 salottisipulia
3 dl kermaa

4 palaa hapanjuurileipää
muutama oksa tuoretta lehtipersiljaa
voita ja öljyä paistamiseen

Kuori ja pilko porkkanat. Pane kasvikset ja yrtit kattilaan ja lisää vettä niin että ne peittyvät. Keitä miedolla lämmöllä vähintään kaksi tuntia. Lisää välillä tarvittaessa vettä. 

Soseuta keitto. Lisää suolaa, pippuria ja kasvislientä. Anna kiehahtaa ja lisää kerma. 

Leikkaa leipä palasiksi. Laita paistinpannuun 1 rkl voita ja 1 rkl öljyä. Lisää muutamia lehtipersiljan oksia. Paista krutongit rapeiksi.

lauantai 16. syyskuuta 2023

Metsäkävelyä


Kun olen Tyttärien Tilalla Merimaskussa, kävelen Dora-koiran kanssa vähintään pari kertaa päivässä tutun 2-3 kilometrin lenkin. Yksin kävellessä tallustan (toistaiseksi) pääosin samoja metsäpolkuja, jotta en eksy :) 

Sama lenkki tuntuu kuitenkin joka kerta hiukka erilaiselta, mutta aina kauniilta ja jopa ainutlaatuiselta. Alkumatkasta paljon kalliota ja jäkälää ja sitten lyhyt pätkä suomättäitä. Välillä jokunen taianomainen hämähäkinseitti, ja näin syksyllä myös monenkirjavia sieniä. Tällä viikolla olen nähnyt vielä useita perhosia ja yksinäisen käpytikan koputtelemassa puunrunkoja. Ja näinpä (ja myös kuulin) pörröhäntäisen oravan kuusen oksilla hyppimässä.

Töppöstä - ja tassua - toisen eteen. Maisemaa tarkkaillen ja hiljaisuutta ihmetellen.



perjantai 15. syyskuuta 2023

Pihapiiriä


Kaunis syyskuu jatkuu. Näissä maisemissa kelpaa vahtia Tyttärien tiluksia :) 
Ja nauttia lempeästä auringosta ja maaseudun hiljaisuudesta.



torstai 14. syyskuuta 2023

Tilan vahtina

Tiramisu eli Misu palasi karkureissultaan - onneksi.

Olen vaihteeksi talon vahtina Tyttärien tilalla Merimaskussa, kun Opiskelijatyttö on reissussa Keski-Euroopassa. Vahtimisen lisäksi ulkoilutan, ruokin ja hoivaan Dora-koiraa, Bablo- ja Lala-kissoja, Herkku- ja Misu-kaneja sekä liutaa kanoja ja lampaita. Oma Muru-koira on Ukin seurana Salon mökillä. 

Tuttua hommaa ja kivaa vaihtelua kaupunkimummin arkeen. Varsinkin, kun tänään saan Tilalle vieraikseni Siskon ja Turun serkut :)

Kaksivuotias Dora päätti ottaa rennosti kesken metsäreissun.

keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Vielä Fotografiskaa


Tukholmasta lähtöisin oleva valokuvataiteen museo Fotografiska rantautui Tallinnaan vuonna 2019. Samana vuonna tein ensi visiitin museoon, enkä täysin ihastunut (täällä). Siitä lähtien olen aikonut (ja halunnut) käydä siellä uudelleen, mutta ensin tuli korona ja sen jälkeen se on vain jäänyt. 

Onneksi Tartosta tullessani visiitti viimein onnistui. Tällä kertaa ihastuin Fotografiskaan sekä sen kahteen hurmaavaan valokuvanäyttelyyn (täällä) että itse rakennuskokonaisuuteen. Ainoa ”riesa” oli se, että rakennuksen edessä ja ympärillä oli alkamassa joku kansainvälinen kokous, ja ihmisia ruuhkautui kymmenittäin museon eteen ja sen ensimmäisen kerroksen kahvilaan ja museokauppaan. 

Mutta kun pääsin toiseen kerrokseen itse museon puolelle, ruuhkasta ei ollut enää tietoakaan. Vain jokunen ihminen minun lisäksi kierteli kuvia katsomassa. Jo viimeksi tätä vähäväkisyyttä ihmettelin ja siihen jopa vähän hermostuin (täällä), mutta tällä kertaa se tuntui ainoastaan ihanalta ja minulle juuri siihen hetkeen sopivalta. Olin siitä jopa kiitollinen :)

Ukki aina sanoo, että parhaisiin tiloihin pitää olla pieni ja matala sisäänkäynti. Tällöin tila tai huone aikaansaa tulijassa vau-ilmiön. Kiivetessäni kapeita ja ahtaita portaita pitkin Fotografiskan museoon muistin Ukin sanat, ja perille päästyäni jopa koin pienoisen vaun, mutta vain pienen :) Silti tällä kertaa tykkäsin portaikosta, kun se viime käynnillä tuntui vain ahtaalta ja oudolta. 

Museossa oli Miles Aldridgen ja Snezhana Von Budingen-Dyban näyttelyiden (täällä) lisäksi kolmas näyttely eli senegalilaisen nykytaiteilijan Omar Victor Diopin valokuvia vuosilta 2017-2021. Useimmat esillä olevista kuvista olin nähnyt taiteilijan näyttelyssä Turun taidemuseossa helmikuussa 2022 (täällä). Silloin ihailin valokuvien valovoimaisuutta - kuten myös Tallinnassa - mutta kuvien välittämä syvempi sanoma ei minulle avautunut. Eikä se välittynyt nytkään. Mutta komeita kuvia olivat...

Fotografiskan jälkeen suuntasin tyytyväisenä Tallinnan satamaan, mutta tällä kertaa taksilla. Ja kohti kotia. 

Omar Victor Diop: Allegoria 15, 2021

Helsingin Länsisatamaa Jätkäsaaressa