Kahvilla kartanossa

Museorakennuksen (täällä) lisäksi Maailman kaunein sauna -yritys osti vuonna 2024 Helsingin kaupungilta samalla tontilla olevat Meilahden kartanon puisen päärakennuksen ja tässä lähes kiinni olevan kivisen ns. Tanssipaviljongin. 

Meilahden kartanon päärakennus eli Villa Bredablick on rakennettu 1800-luvun alussa ja sen asukkaat ovat vaihtuneet tiheästi. Se on toiminut niin vakinaisena asuntona kuin kesähuvilana, ja vuonna 1967 kartano tiluksineen siirtyi lopullisesti Helsingin kaupungin hallintaan. 

Vuonna 1984 päärakennus korjattiin perusteellisesti. Pari kymmentä vuotta rakennuksessa toimi kahvila (1994-2015), minkä jälkeen se oli pitkään tyhjillään. Kahvila tuli tunnetuksi kymmenistä ruusukimpuista, joita oli ”kaikkialla” niin tuoreina kuin kuivattuina, sekä persoonallisesta omistajasta - puolalaissyntyisestä Grazyna Kokkosesta.

Päärakennuksessa on jälleen vuoden päivät toiminut Kartanon Kahvila, joka on avoinna viereisen museon aukioloaikoina. Siskon kanssa käydessä todettiin, että ihan jees paikka, mutta ei mitään spessua. Varsinkin jos oli tottunut Kokkosen rouvan aikaiseen menoon :)

Kahvilan vieressä oleva Tanssipaviljonki oli pitkään kaupungin käytössä. Alkuun siinä toimi Helsingin taidemuseo - ennen kuin varsinainen museorakennus valmistui vuonna 1976 (täällä). Tämän jälkeen kivirakennus muutettiin museon konservointitilaksi. 

Rakennuksen nimi Tanssipaviljonki viittaa siihen, että alkujaan 1800-luvun puolivälissä talo rakennettiin kartanon juhla- ja tanssitilaksi. Nykyiset omistajat vuokraavatkin sitä edelleen pienempien ja suurempien esitysten ja juhlien järjestäjille. 

Tavallisena arkipäivänä Kartanon Kahvilassa oli yllättävän paljon asiakkaita - useimmat eläkeikäisiä naisia. Tästä päättelin heidän juuri käyneen tai olleen juuri menossa viereiseen Meilahden Taidemuseoon (täällä). Kuten mekin Siskon kaa :)

Muotokuvia ja mietelauseita

Jaakko syntyi 1918

Nanna Suden maalausten lisäksi (täällä) Meilahden Taidehallissa oli esillä Pekka Ala-Pietilän valokuvia. Osa muotokuvia oli ilmeisesti pääosin hänelle tutuista ihmisistä - perheenjäsenistä, työtovereista ja ystävistä - sekä osa mustavalkoisia katunäkymiä ja kaupunkimaisemia.

Kuvattavat ihmiset olivat pukeutuneet vanhanaikaisiin tai teatraalisiin asuihin ja useimmissa kuvissa he tapittivat valokuvaajaa - ja täten myös katsojaa - suoraan silmiin. Tykkäsi niistä kovasti. Etenkin kun joukosta tunnisti joitakin julkisuuden henkilöitä, kuten emerituspiispa Eero Huovisen ja Nokian hallituksen puheenjohtaja Sari Baldaufin. Pekka Ala-Pietilähän (s.1957) on paitsi valokuvaaja myös Nokian entisiä johtohenkilöitä ja Sanoman hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja.

Tosin mielenkiintoista oli tutkia (ilmeisesti Ala-Pietilän perheenjäsenistä koottua) kuvasarjaa yli satavuotiaasta Jaakosta parivuotiaaseen Kerttuun. Varsinkin kun jokaisen muotokuvan viereen oli liitetty kyseisen henkilön elinvuosista kertyvä aikajana ja kunkin elinvuoden kohdalle oli lyhyesti kirjattu jokin merkittävä tapahtuma. 

Tapahtumat olivat pääosin maailmanlaajuisia, kuten Jaakon syntymävuonna 1918 World War I ends; Spanish flu spreads tai Kertun syntymävuonna 2020 Covid 19 pandemic spreads. Näiden joukkoon oli kuitenkin sekoitettu ainakin yksi suvun henkilökohtainen tapahtuma - vuoden 1985 kohdalle oli kirjoitettu Pekka meets Tiina. Hymyilytti…

Lisäksi vuoden 1999 kohdalla oli minulle hebreaa oleva lyhenne Y2K. Tekoäly kertoi Y2K:n tarkoittavan Year2000 ja viittaavan tuolloin pelättyyn, vuosituhannen vaihteen mahdollisesti aiheuttamaan tekniseen häiriöön. Tykkäsin näistä poikkeamista :)

Sen sijaan en ollut ihan niin innostunut Ala-Pietilän mustavalkoisista kaupunki- ja still-kuvista enkä niihin liitetyistä mietelauseista. Tai mietelauseet olivat ihan jees, mutta eivät ne mieltäni räjäyttäneet. Ehkä hersyvin niistä oli seuraava: ”Kaksi tilannetta elämässä ovat vaihtoehdottomia: verojen maksaminen ja kuolema. Muiden ei pitäisi olla sitä.”

Ja lopuksi näyttelyn erikoisesta nimestä Dr. Heisenberg, me and the meaning of life. Tiedemies ja fysiikan nobelisti Werner Karl Heisenberg (1901-1976) julkaisi 26-vuotiaana ns. epätarkkuusperiaatteen, josta tuli kvanttifysiikan perusta. Ala-Pietilän mukaan sen ”perusväittämä yksinkertaistettuna on, että atomin hiukkasen nopeutta ja paikkaa ei voida samanaikaisesti havainnoida tarkasti”. Jaaha…

Ala-Pietilä kertoo, että häntä kiehtoo epätarkkuusperiaatteen sovellettavuus myös ihmiselämään: ”…on hyvin vaikea havainnoida ja ymmärtää samanaikaisesti elämämme etenemisen nopeutta toisaalla ja toisaalla pysähtymistä vaativia valintojamme.”

Eli tästä syystä nimi Dr. Heisenberg, me and the meaning of life. Joskin minulta tämä epätarkkuusperiaate meni vähän yli hilseen. Mutta valokuvia katsoin mielelläni, ja Sisko lähes hurahti…

Kerttu syntyi 2020

Helmikuu 12 - Seppo

Siskon suosikki

Hyvä elämä, 2025

Helsingin kaupungin taidemuseo toimi lähes 20 vuotta vuonna 1976 valmistuneessa matalassa tiilirakennuksessa Meilahden Tamminiemessä presidentti Urho Kekkosen kotimuseon (täällä) vieressä. Vuonna 2012 museo muutti uusiin tiloihin kaupungin ydinkeskustaan Tennispalatsiin, jonka toisessa kerroksessa se avattiin nimellä Helsinki Art Museum eli HAM (täällä).

Museon muutettua rakennuksessa todettiin homeongelmia ja sen purkamista suunniteltiin. Rakennus oli pitkään tyhjillään, kunnes vuonna 2024 Maailman kaunein sauna -niminen yritys osti kaupungilta sen sekä sen vieressä olevan, samoin huonokuntoiseksi päässeen Meilahden kartanon. Yrityksen teettämissä uusissa tutkimuksissa ei viitteitä kosteus- eikä sisäilmaongelmista enää todettu (??), joten remontin jälkeen rakennuksessa avattiin Meilahden Taidehalli. 

Uudessa museossa on viimeistä viikkoa kaksi näyttelyä rinnakkain: Nanna Suden Toisella puolella rantaa ja Pekka Ala-Pietilän valokuvanäyttely nimeltä Dr. Heisenberg, me and the meaning of life.

Kuvataiteilija Nanna Suden (s.1967) suuret ja värikkäät öljymaalaukset täyttivät taidehallin neljä isoa näyttelysalia. Useampi kymmen maalausta, jotka kaikki oli maalattu viime vuoden aikana ja joista ainakin 3/4 osaa oli jo myyty. 

Näin maalauksissa huikeiden värien lisäksi enkelin siipiä, purjeveneitä, ruusuja, naisia pitkissä hameissa kädet sydämen päällä. Ensimmäisen salin seinällä oli taiteilijan selostus siitä, miten hän oli pyrkimyt siirtämään ajatuksiaan ja tunteitaan kankaalle - tekemään näkymätöntä näkyväksi. ”Maalaukseni on rakkaussuhde elämän kanssa.”

Ihan kaikesta taiteilijan ajatuksen juoksusta en saanut kiinni enkä kaikkea hänen selostuksessaan edes ymmärtänyt. Minulle ei oikein avautunut, mitä näyttelyn nimi Toisella puolella rantaa tarkoittaa. Siitä huolimatta tykkäsin katsella ja aistia Nanna Suden teoksia - hypätä mukaan niiden maailmaan. 

Suosikkimaalaukseni oli ensimmäisen salin seinällä oleva isokokoinen Luostarin puutarha. En osaa sanoa, mikä siinä erityisesti viehätti, mutta sen olisin ottanut kotini seinälle, jos olisi ylimääräistä rahaa ja tilaa :) Ehkä minä viehätyin taulun alareunassa olevasta pikkulinnusta, ehkä komeista ruusuista tai ehkä keskellä loistavasta keltaisesta valosta…

Siskon suosikki oli toisen salin seinällä oleva Hyvä elämä. Eli molemmat löysimme suosikkimme, ja olimme tyytyväisiä :)

Rakastumaisillaan, 2025

Luostarin puutarha, 2025

Meilahden Taidehalli avattiin lokakuussa 2025.

Keltainen ja valkoinen

Mökkitiellä tuli lauantaina vastaan kaunis keltainen vaahtera, jota sateen jälkeinen aurinko ehti hetken valaista - perjantaisen Wardin näyttelyn (täällä) muistoksi :)

Tänään törmäsin Pihlajatiellä Helsingin Meilahdessa valkoiseen pihlajaan. Juuri kun olin ihmeissäni kuunnellut Radio Suomen tuttuäänisiä luontojuontajia, jotka juttelivat erikoispihlajista, joiden valkoiset marjat eivät maistu edes linnuille.

Eli viikonloppuni värejä olivat keltainen ja valkoinen - ei Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen…

Casa Haartman

Tykkään kotimuseoista, joten Casa Haartman Naantalin vanhassa kaupungissa oli kiva löytö. Äkkäsin museon, kun selailin jotain Naantali-esitettä. Tosin, kun kehuin museota Merimaskussa asuvalle Opiskelijatytölle, hän totesi että oli sitä jo keväällä minulle suositellut. Jotenkin asia oli silloin mennyt ohi korvieni. Sorry, Tyttöseni.

Haartmanin talo eli Casa Haartman oli taidemaalari, taidekriitikko ja toimittaja Axel Haartmanin (1877-1969) ja hänen vaimonsa Hedvigin (os. Stolpe, 1874-1967) koti yli 40 vuotta - vuodesta 1926 vaimon kuolemaan 1967 asti.

Haartmanit menivät naimisiin kesällä 1898 Axelin ollessa 21- ja Hedvigin 24-vuotias. Tämän jälkeen he asuivat Turun lisäksi toista vuotta Italiassa ja kymmenisen vuotta Helsingissä, kunnes 1923 muuttivat Naantaliin. Axel kävi edelleen töissä Turussa, jossa hän jatkoi opettamista ja toimi kolmekymmentä vuotta (1923-53) kaupungin taidemuseon intendenttinä. 

Lapseton aviopari oli jo elinaikanaan toivonut, että heidän kuoltuaan kotitalo irtaimistoineen säilytettäisiin sellaisenaan jälkipolville. Vuonna 1970 perustettiin Hedvig’s minne -niminen yhdistys, jonka tehtävänä oli edesmenneen pariskunnan kodin ja omaisuuden hoito. Axelin ateljeehuone talon yläkerrassa toimi vuosia tutkijaresidenssinä, kunnes vuonna 2017 yhdistys lahjoitti rakennuksen ja sen irtaimiston sekä noin 500 Axelin maalausta Åbo Academille. Säätiö kunnosti talon ja sen puutarhan, minkä jälkeen Casa Haartman avattiin yleisölle 2018 kotimuseona. 

Ulkoapäin Casa Haartman on vaatimaton, jopa tylsä kaksikerroksinen rapattu talo, mutta sisältä löytyy persoonallinen ja mielenkiintoinen kulttuurikoti, joka on täynnä väriä ja yllätyksiä ja kätkee seinien sisälle paljon taidetta ja renesanssimaista runsautta. Tavaramäärä tuntui minusta jopa liialta - liian ahtaalta ja liian runsaalta. Etenkin erilaisia tuoleja tuntui olevan kaikkialla…

Vuonna 1926 valmistuneen rakennuksen ja sen puutarhan suunnitteli Axelin ystävä, turkulainen arkkitehti Erik Bryggman (1891-1955), mutta talon sisätila ja monet kodin huonekaluista ovat Axel Haartmanin käsialaa. Rakennuksesta löytyy kaarevia oviaukkoja, holvattuja kattoja ja isännän koristelemia seiniä ja kattoja. 

Mielenkiintoinen ja hurmaava lisä Naantalin turistikohteisiin. Suosittelen lämpimästi :)

PS. Sukunimestä Haartman mieleeni tulee Helsingin Meilahdessa olevat Haartmaninkatu ja Haartmanin sairaala. Sekä katu että sairaala on nimetty kahden suomalaisen Haartman-nimisen lääketieteen uranuurtajan mukaan. Toinen on Paimiossa syntynyt Johan Haartman (1825-1887), joka oli Turun akatemian ensimmäinen suomalainen lääketieteen professori ja joka tunnetaan Suomen lääketieteen isänä. Toinen on pari vuosikymmentä myöhemmin syntynyt, suvun aateloituun haaraan kuulunut Gabriel Erik von Haartman (1757-1815), joka oli lääkäri ja tiedemies ja toimi mm. Turun akatemian rehtorina.

En löytänyt tietoa, kuuluiko Axel Haartman jompaankumpaan näistä suvuista - ilmeisesti ei…

Koristeellinen eteishalli

Holvattua lautakattoa yläkerrassa

Hugo Simberg: Axel Haartman, 1894

Axel Haartman: Omakuva, 1933

Iljan Urkki

Tamminiemen museossa vieraillessa (täällä) huomio kiinnittyy ensimmäisenä eteistä hallitsevaan pari metriseen presidentti Urho Kekkosen muotokuvaan. Täydessä tällingissä seisova, hieman hymyilevä mies tavoittelee sisään tulijan katsetta kuten kuuluisa Mona Lisa konsanaan.

Venäläinen kuvataiteilija Ilja Glazunov (1930-2017) oli 1970-luvulla suosittu myös Suomessa ja hän maalasi useiden suomalaisten julkisuuden henkilöiden muotokuvia, mm. kuvan Marimekon perustajasta Armi Ratiasta. Presidentti Kekkosen muotokuvan Glazunovilta tilasi kansalaisjärjestö Paasikivi-seura. Kuultuaan, että synkkää työhuonetta kuvaava tausta ei miellyttänyt presidenttiä, seura pyysi taiteilijaa muuttamaan taustaa. Lopullisessa taulussa presidentin taustana on talvista metsää. 

Alkuun muotokuva oli esillä mm. Finlandia talossa ja hotelli Presidentissä Helsingissä. Vuonna 2018 Paasikivi-seura lahjoitti muotokuvan Suomen kansallismuseolle asetettavaksi esille juuri Urho Kekkosen museoon Tamminiemeen. 

Tamminiemessä Urho nyt tervehtii jokaisen tulijan - minulle ainakin lähes tunnistamattomana kömpelönä pukumiehenä. Mielikuva, jota koko muu museo pyrkii inhimillistämään ja rikkomaan.

Urkin kuvia

Herra Presidentti :)

Saanko luvan?

Kalastaja ja Hattu

Baari, bunkkeri ja työhuone

Ihastelen hyvin varustettua baaritiskiä ruokasalin sivuseinän haitarioven takana. Saan kuulla, että 85-vuotiaana kuolleen asukkaan eläessä baari avattiin vain valituille vierailijoille, eivätkä edes hänen lapsenlapsensa Timo, Tea ja Salla olleet vaarin eläessä tienneet baarin olemassaolosta. 

Kuulen, että olohuoneen alle kallioon seitsemän metrin syvyyteen oli jo edellisen asukkaan aikana 1940-luvulla rakennettu pieni luolahuone, josta tarvittaessa pääsisi maanalaista käytävää pitkin rantaan - pakoon. Maanalaisiin tiloihin en pääse, mutta saan ihmetellä ”bunkkeriin” ja pakokäytävään johtavia lukittuja ovia - toinen olohuoneen viereisen seurusteluhuoneen nurkassa ja toinen puutarhassa rantakallion alla. 

Tarkastelen alakerran tilavan työhuoneen yksityiskohtia: almanakkoja, maailmankarttoja, erityispuhelimia, lukuisia tietokirjoja ja ulkomaalaisilta vierailijoilta saatuja lahjaesineitä. Yläkerran askeettisessa makuuhuoneessa on vielä toinen työpöytä, jolle on jäänyt tutut voimakassankaiset, neliskanttiset silmälasit.

Olen Tamminiemessä - talossa, jossa presidentti Urho Kekkonen (1900-86) ja hänen Sylvi-vaimonsa (1900-74) asuivat 30 vuotta Kekkosen ensimmäisen presidenttikauden alusta 1956 hänen kuolemaansa asti 1986. Vuonna 1987 Tamminiemi avattiin Urho Kekkosen museona, jonne presidentin elämän aikainen esineistö jätettiin lähes sellaisenaan omille paikoilleen. Nykyiseen kuntoonsa Tamminiemi ja sitä ympäröivä maisemapuisto restauroitiin kymmenisen vuotta sitten.

Tiilirakenteinen Villa Nissen valmistui Meilahteen 1904 tukkukauppias Jörgen Nissenin perheen kodiksi. Vuonna 1924 liikemies ja kustantaja Amos Anderson osti huvilan, mutta lahjoitti sen 1940 valtiolle. Lahjoituksen edellytyksenä oli, että rakennuksen tulisi toimia presidentin virka-asuntona. Tamminiemeksi nimetyssä talossa ennen Urho Kekkosen kolmea virkakautta asuivat 1940-luvulla lyhyitä aikoja presidentit Risto Ryti ja Gustaf Mannerheim, sen sijaan presidentti Paasikivi halusi asua Helsingin keskustassa ja vuokrasi Tamminiemen sukulaisilleen. 

Päällimmäisenä Tamminiemestä mieleeni jää merelle avautuvat upeat näköalaikkunat ala- ja yläkerroksen olohuoneissa, työpöydät joista ehkä eniten aistin Kekkosen elämää, seurustelunurkkauksen kauniin lilanväriset nojatuolit, tyypillinen 70-luvun ”moderni” keittiö kirkkaankeltaisine kaapinovineen sekä oppaan tarinat baarista ja bunkkerista. Ja lukitun lasioven takana olevat portaat, jotka ilmeisesti johtavat vinttikerroksen kahteen makuuhuoneeseen jossa asuivat mm. sisäkkö ja apuemäntä, ja ajoittain myös yliopistolla opiskeleva pojanpoika.

Ja mukava, mutta epäselvästi puhuva opas...

Alakerran ”salabaari”

Yläkerran ruokasali upeine kaari-ikkunoineen.

Katseilta piilossa

Keskiviikkoisella Seurasaari-kävelylläni (täällä) kahvittelin Tamminiemen kotimuseon kyljessä olevassa Adjutant-nimisessä rantakahvilassa. Upea merinäkymä, josta tilavalla pihalla voi nauttia rauhassa ja korona-etäisyyksillä. Ystävällinen palvelu ja hyvä kahvi. Eli nappivalinta, jos kesäsäillä liikkuu lähistöllä.

Kahvila toimii presidentti Kekkosen rantasaunan yhteydessä olevassa entisessä huoltorakennuksessa ja on avoinna museon aukioloaikoina. Kahvilaan, samoin kuin museon maisemapuistoon, koirat toivotetaan oikein erikseen tervetulleiksi :)

Lähtiessäni Adjutantista pysähdyin ihmettelemään ja ihastelemaan Tamminiemen aidan ulkopuolella olevia upeita kiviportaita, jotka johtivat ”ei mihinkään”. Portaiden päässä on vain tyhjä nurmiaukea ja kulunut kyltti, josta juuri ja juuri on luettavissa, että paikalla on 1893-1974 ollut Villa Solhem. Kaksikerroksisen komean puuhuvilan viimeinen omistaja oli Olga Öller (os. Nikkanen, 1892-1974), mutta suvun tai rakennuksen historiasta ei mielestäni löydy mitään erityistä. Liekö vain kaikki Meilahden vanhat huvilat merkattu näin näkyvästi?

Parituntisen kävelykierrokseni jälkeen pääsin takaisin autolle juuri kun ensimmäiset sadepisarat alkoivat tippua. Tosin sateen kestävä takki olisi ollut mukana repussa, kuten usein Suomen kesäsäissä kävellessäni :) 

Villa Solhemin komeat kiviportaat.

Tapetin tähden

Tänään kävin kolmannen kerran Seurasaaressa parin viikon sisällä. Tällainen into hymyilyttää ja hämmästyttää itseänikin :):)

Mutta satuin lukemaan, että saareen 1911 siirretty Florinin huvimaja avattiin neljän vuoden restauroinnin jälkeen uudelleen yleisölle heinäkuussa. Uutisen mukaan rakennus on tapetoitu harvinaisella ns. panoraamatapetilla, jota ranskalainen tapettivalmistaja vuonna 1825 painatti 600 kappaletta. Näistä on säilynyt nykypäivään kymmenisen kappaletta ja vain jokunen kokonaisuudessaan. Florinin tapettiseinästä puuttuu vain yksi vuota 32:sta. Eli tätä ”kuuluisaa” maisematapettia suuntasin tänään Seurasaareen katsomaan. 

Hieno oli, mutta vähän pettymys. Odotin nimittäin huvimajaa, johon sisään astuessani minut ympäröisi kisailevat ja ilakoivat hempeät ihmis- ja eläinhahmot lukuisissa pastellin väreissä. Tapettiin oli kuvattu ihmisiä ja eläimiä soutelemassa ja metsästämässä, mutta tapetti oli vain musta-harmaa ja peitti vain majan takaseinää, ja sitä sai katsella vain majan ovelta.

Alkujaan huvimajan rakennutti kaupunginlääkäri Pehr-Ulrik Florin 1850-luvulla Bulevardin ja Yrjönkadun kulmassa olevan talonsa puutarhaan. Eli tulihan nähdyksi Seurasaaren helsinkiläinenkin museorakennus...

Autolle palatessani kävelin Murun kanssa Tamminiemen eli Urho Kekkosen kotimuseon puiston läpi. Kaunis ja hyvin hoidettu piha ja puutarha istuskelupenkkeineen on nykyään ilmaiseksi avoinna kävelijöille ja ulkoilijoille museon aukioloaikoina. Suosittelen. Puistossa ei voi olla huomaamatta kallion päällä könöttävää, 2010-luvulla kunnostettua huvimajaa, joka alkujaan on rakennettu ilmeisesti jo 1820-luvulla, jolloin nykyisen Tamminiemen alue kuului läheiseen Meilahden kartanoon.

Kaksi huvimajaa ja yksi historiallinen tapetti - aika hyvä saldo yhdelle kävelylenkille :)

Florinin huvimaja Seurasaaressa.

Tamminiemen vanha huvimaja Solkulla.

Kauneutta arjessa

Aleksis Kiven mökin ”punahilkkamaisuutta”.

Runsas viikko sitten kävin Pikkupoikien kanssa pitkästä aikaa Seurasaaressa, ja ihastuin (täällä). Puolet museorakennuksista jäi silloin näkemättä ja päätin, että menen pian toiste. Toiste tulikin nopeammin kuin pian :) Upeat kesäilmat houkuttelivat minut jo runsaan viikon päästä uudelleen kauniille museo- ja virkistyssaarelle.

Tällä kertaa aloitin museokierroksen kainuulaisesta Hallan talosta, jossa asuttiin vuoteen 1958 asti. Mielenkiintoinen oli talon läpi johtava, leveä eteinen - kylmä tila, joka jakoi talon kahteen erilliseen, lämmitettävään tilaan. Karun talon sisäpuoli yllätti lämmöllään ja kömpelöllä kauneudellaan. Seuraavaksi ihailin pieksämäkeläisen Mannisen suvun Selkämä-nimistä taloa, jossa suku asui vuosina 1842-1961, jolloin rakennus siirrettiin Seurasaareen. 

Vielä oli jäljellä Laatokan Karjalasta siirretty, pohjoisvenäläistä talotyyppiä edustava Pertinotsa, jossa ihmiset asuivat talon yläkerrassa ja eläimet alakerrassa - rintarinnan, saman katon alla. Yläkerran asuintiloissa oli kaksi huonetta: pirtti eli pertti ja vierashuone. Karjalaista vieraanvaraisuutta kuvasi se, että vaikka talossa asui samanaikaisesti useamman sukupolven suurperhe, perhe eli ja nukkui isossa pirtissä ja vierashuone pidettiin valmiina pedattuna vierailijoita varten. 

Lopuksi kurkistin sydänkuvioilla koristeltuun, pikkuruiseen ns. Aleksis Kiven mökkiin, jossa kirjailija vietti puoli vuotta vuonna 1868. Kyseessä on Siuntiossa olleen rakennuksen jäljennös, sillä alkuperäinen talo paloi kun sitä koottiin Seurasaareen 1962. Ja tämän jälkeen suuntasin vielä kertaalleen viereiseen, viimeviikkoiselta vierailulta tuttuun Karunan vanhaan kirkkoon (täällä).

Taas näin paljon kaunista. Rakennukset sisustuksineen olivat tietty ”sisustuslehti-kunnossa”. Mutta suomalainen vanha puurakentaminen sopii niin arkeen kuin juhlaan, eikä sitä voi muuta kuin ihailla.

Kauniisti kuluneet portaat johtavat Pertinotsan talon asuinkerrokseen.

Pieni pulkka hyrynsalmelaisen Hallan talon isossa kylmäeteisessä.

Länsisuomalaisen aitan ovi kissa-aukkoineen.

Vanhoja vuoteita

Säätyläiskodin kauniin keltainen vierashuone Seurasaaressa.

Lapsen kokoontaitettu vuode ja pottatuoli Kahiluodon kartanossa Seurasaatessa.

Työläisasunnon upeita värejä Seurasaaressa.

Sauvosta Seurasaareen

Kierrellessäni Seurasaaren ulkomuseossa (täällä) ihastuin sen vanhimpaan rakennukseen Karunan vanhaan kirkkoon. Hirsikirkko siirrettiin Museoalueelle 1912 Sauvon Karunasta, kun kylään rakennettiin uusi tilavampi kivikirkko. Seurasaari kiinnostui vanhasta puukirkosta lähinnä sen koristeellisen sisustuksen, ei niinkään kirkoksi tavanomaisena pidetyn rakennuksen takia.

Kuljetusta varten kirkko purettiin hirsiksi, jotka numeroitiin tarkasti ja kuljetettiin vesitse Karunasta Seurasaareen, jossa hirret kasattiin uudelleen kirkoksi. Samalla tavalla ulkomuseon muut puurakennukset on siirretty ympäri Suomea.

Karunaan kirkon rakennutti vuonna 1685 Karunan kartanon silloinen omistaja -  riitaannuttuaan naima-asioistaan isänsä ja kirkkoherran kanssa - omaksi yksityiskappelikseen, jonne myös paikkakuntalaiset pääsivät kuuntelemaan jumalanpalveluksia.

Paanukattoiseen pikkuiseen kirkkoon kannattaa ehdottomasti kurkistaa sisälle. Huolimatta valkeaksi kalkituista seinistä ja kauniisti kaartuvasta katosta sekä isoista kaari-ikkunoista kirkko tuntuu hämärältä ja ahtaalta. Mutta erittäin kiehtovalta ja mielenkiintoiselta. Valkoiset seinät ovat täynnä rakennuttajan suvun keräämiä isoja uskontoaiheisia eurooppalaisia maalauksia. Pienen kirkon jykevät puiset penkit ja isot käsivarren muotoiset kynttilänpidikkeet lisäävät ahtauden tunnetta.

Kirkon alttariseinä oli makuuni - perinteisen krusifiksin tilalla on vain iso luontoon avautuva ikkuna. Joskin alttaripöydällä olevat ”oudot” kukkakimput olisin poistanut :):) Ikkunasta näkyvä luonto riittää. Vanha puusta veistetty ristiinnaulitun kuva löytyy sivuseinältä apuhuoneeseen johtavan oven päältä.

Etuosan penkkiriveissä on ovet ja kahdessa etummaisen rivin ovissa jopa lukot. Aikoinaan kirkossa oli tarkka istumajärjestys, jonka mukaan varakkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat ihmiset istuivat edessä, ja muut heidän takanaan valvotussa järjestyksessä. Taaimmaisena istuivat vähäosaisimmat ihmiset hatarilla, selkänojattomilla penkeillä selkeästi herrasväestä erillään. Myös miehet ja naiset istuivat eri puolilla kirkkoa.  

Pikkupojissa herätti ihmetystä ja paljon kysymyksiä eteisessä oleva monipaikkainen jalkapuu. En tiedä, tajusivatko he selityksistäni huolimatta häpeärangaistuksen merkitystä ja käyttöä... 

Seurasaari yllätti

 

Olen käynyt Seurasaaressa usein. Etenkin kun lapset olivat pieniä, teimme sinne perheretkiä useamman kerran vuodessa. Kesät ja kevään ja syksyn viikonloput olimme aina mökillä Salossa, joten saaressa retkeilimme lähinnä talvisin. Kiertelimme sopivan kokoista saarta, söimme eväitä ja paistoimme makkaraa. Tykkäsimme ja viihdyimme.

Näillä talviretkillämme ihailimme Seurasaaren luontoa ja tutkimme saaren vanhoja taloja lähinnä ulkoapäin. Vain pari kertaa elämässäni muistan käyneeni sisällä museotaloissa. Seurasaari oli minulle ja meille enemminkin kiva kävelykohde kuin mielenkiintoinen museokokonaisuus. 

Maanantaina asiaan tuli korjaus, kun päätin Esikoisen 8- ja 9-vuotiaiden poikien kanssa mennä Seurasaareen vartavasten tutustumaan saaren rakennuksiin - minä museokortilla ja pojat neljän euron pääsymaksulla. Ja olipa mielenkiintoista ja kivaa. Ja ystävällistä henkilökuntaa.

Kävely pitkää puukaiteista siltaa pitkin irroitti kaupungin hälinästä - varsinkin kun sillan kupeesta ostimme pehmikset, joita nautiskelimme sillalle rakennetuilla penkeillä. Pääsylippuja ostaessani kysyin kansallispukuiselta miesmyyjältä hänen omia saarisuosikkejaan. Ystävällinen nuori mies neuvoi meitä käymään ainakin Kahiluodon kartanossa, Karunan kirkossa ja Antin talossa. 

Kävellessämme kohti mäen päällä olevaa kirkkoa ensimmäisenä vastaan tuli Närpiöstä siirretty Ivarsin kaksikerroksinen vauras talonpoikaistalo, jonka pihaan kuljettiin hienon porttirakennuksen kautta. Mielenkiintoista oli lukea, että päätalon koristeellinen kuisti rakennettiin 1819, kun tuli tieto että keisari Aleksanteri I poikkeaisi taloon vaihtamaan hevosta :):) 

Yksi ulkomuseon hulppeimmista rakennuksista on vuonna 1926 Seurasaareen siirretty Kahiluodon kartano puutarhoineen. Kaksikerroksinen, toistakymmentä huonetta käsittävä säätyläistalo rakennettiin noin 1790 Taivassaloon. Lähellä olevan, Satakunnan Säkylästä peräisin oleva Antin talo pihapiireineen lienee ulkomuseon tunnetuimpia rakennuksia. Kaksi sataa vuotta sitten rakennettuun taloon on koottu paljon mielenkiintoisia aikakauden huonekaluja ja astioita sekä kauniita perinteisiä kankaita ja vaatteita. 

Niemelän savutorppa lukuisine piharakennuksineen oli ensimmäinen rakennuskokonaisuus, joka siirrettiin uudelle museoalueelle Keski-Suomesta vuonna 1909. Torppaan kuului tilava savutupa (1840-luvulta), lähes samankokoinen savusauna (1770-luvulta) ja maitokamari. Tuvassa oli kaksi pientä lasi-ikkunaa sekä katossa ja sivuseinissä avattavat räppänäluukut. Mielenkiintoinen ja hyvin säilynyt rakennuskokonaisuus, jossa asuttiin vielä 1900-luvun alussa. 

Oppaan suosittamat kartano, kirkko ja Antti olivat nappivalintoja. Mutta näiden ja vieressä olevien Ivarsin pohjalaistalon ja Niemelän torpan jälkeen olimme kaikki kolme kyllästettyjä historialla, mielenkiintoisilla rakennuksilla ja kävelyllä, ja yhteistuumin päätimme jättää loput rakennukset seuraavaan kertaan. Ainakin mummi tulee toiste ):)

Seurasaareen ulkoilumuseo perustettiin 1909. Vähitellen sinne on siirretty ympäri Suomea yli 30 rakennuskokonaisuutta ja lähes 90 erillistä rakennusta, joista useimmat on rakennettu 1700- ja 1800-luvuilla. Rakennuksiin pääsee sisälle toukokuusta syyskuuhun.

Vanhat rakennukset olivat siistejä ja hyvin hoidettuja. Paljon kaunista katseltavaa. Tunnuimme tervetulleilta, kun jokaisen rakennuksen ovella istui kansallispukuinen opas, joka mielellään ja osaavasti vastasi mummin ja Pikkupoikien kysymyksiin, kuten Miten savupirtissä voi hengittää? Miksi kirkon penkkien päässä on ovet? Onko puulusikoiden varteen kirjoitettu omistajan puhelinnumero?

Seurasaari pääsi yllättämään - positiivisesti. 

Satakuntalaisen Antin talon pirttiä

Kekkosia

Ukki sai sittenkin houkuteltua minut kävelylle Meilahden rantatielle. Laahustin Ukin ja Koiran perässä Regatan kahvilalta Seurasaaren sillalle ja takaisin. 

Poikkesimme Kekkosen museon yhteydessä olevassa cafe Adjutantissa kahvilla (aika kallista) ja tutustuttiin kahvilan seinillä oleviin Rosa Liksomin Kekkos-kuviin: presidentin elämää kuvaavia pieniä maalauksia, joiden huumori aukesi parhaiten kivojen nimien kautta. Yllä oleva kuvasi presidentin USA:n vierailua (Kekkoset ja Kennedyt).

Kekkos-pipareita

Hiiviskelyä Helsingissä

Kävelyt jatkuvat. Kierrettiin taas Meilahden kierros: Café Regatalta Meilahden rantoja pitkin Seurasaaren sillalle ja sieltä Tamminiementien kautta viehättävän huvila-alueen läpi. Illalla huviloiden ikkunoilla loistavat kynttilät ja joulutähdet. Pihoja valaisevat lyhdyt. Rauhoittavaa, kaunista ja hiljaista keskellä Helsinkiä. Mukava reitti myös päivisin.

Kuvassa kaupunkilempisukkani. Harvoin käytän itsetekemiä sukkia. Outoa. Nämä musta-harmaa-turkoosit löytyivät kirppikseltä käyttämättöminä. Kirppiksillä myydään sukkia "oikeilla" hinnoilla eli 10-20 euroa pari, mutta aina joku myy "mummuntekemiä" lahjasukkia käyttämättöminä pilkkahintaan. Silloin Mummi iskee heti kiinni ja kerryttää varastoaan. Joten nuoriso, aina ette tiedä onko lahjasukkanne Mummin vai vieraan mummun tekemiä.