Wardin värejä

Juhlapöytä, 2021

Didrichsenin taidemuseossa Kuusisaaressa on tammikuuhun asti esillä kuvataiteilija Rafael Wardin (1928-2021) maalauksia. Näytillä on ainakin pari maalausta lähes joka vuosikymmeneltä 1940-luvulta alkaen, mutta lukumääräisesti eniten taiteilijan viimeisiltä elinvuosilta. Vajaa kymmenen maalausta on taiteilijan kuolinvuodelta 2021 eli 93-vuotiaana kuollut Wardi oli tuottoisa viimeisiin elinpäiviinsä asti. Seitsemänkymppiselle eläkeläiselle rohkaisevaa :)

Rafael Wardista tulee ensimmäisenä mieleen keltainen ja Halosen Tarja. Eli taiteilijan useissa tauluissa esiintyvä intensiivinen keltainen öljyväri sekä hänen 2002 maalaama presidentti Tarja Halosen muotokuva. Kirjoitin Halosen Tarja siksi, että viralliseksi muotokuvaksi Wardin maalaus on tosi arkinen kuva tyytyväisen tuntuisesta naisesta keltaisuuden keskellä. Muistan tykänneeni tuosta Tarja Tavallisesta kaksine termoskannuineen, kun valmistumisvuonna näin sen Ateneumissa. Nykyään maalaus on muiden entisten presidenttien muotokuvien tavoin kansalta piilossa Valtioneuvoston linnassa. 

Rafael Wardi (1928-2021) kasvoi monikultuurisuuden ja ortodoksijuutalaisuuden ympäröimänä. Hänen isänsä Isak Waprinsky (1890-1934) ja äitinsä Riko Lea Sribnik (1895-1946) muuttivat lapsena vanhempiensa kanssa Suomeen - isä nykyisen Valko-Venäjän ja äiti nykyisen Latvian alueelta. 

Wardi oli tuottoisa taiteilija, mutta myös muilla tavoin kiinnostunut ihmisistä ja elämästä. Hän mm. aloitti taideterapiatoiminnan Nikkilän mielisairaalassa, jossa hän työskenteli vuodesta 1959 aina 1970-luvulle asti. Hän myös tutustui hoitokoteihin ja muistisairaisiin ihmisiin, kun hänen Reeta-vaimonsa sairastui Alzheimerin tautiin vuoden 1995 tienoilla. Wardi toimi Reetan omaishoitajana ja vietti tämän kanssa pitkiä aikoja hoitokodeissa ennen vaimon kuolemaa vuonna 2001.

”Ihminen on kuin taulu: me katsomme ja päätämme, mikä siinä on kaunista. Ennen kaikkea muistisairaskin on vielä ihminen. Aivan viimeiseen saakka.”, muistutti Wardi vuonna 2009 Ylen artikkelissa Taide aktivoi muistia (täällä). Ja jatkoi: ”Luulen, että tärkeää on, että sairauden määritelmä ainakin omaisen mielessä murtuu ja esiin nousee läheisen ihmisen syvempi olemus, pysyvämpi minä - se joka pisimpään yrittää tulla kuulluksi.”

Taiteilijan ystävystyessä pyörätuolissa istuvan tanssitaiteilija Maija Karhusen kanssa tämä opetti yli kahdensankymppisen Wardin tanssimaan: ”Tunsin itseni vanhaksi puuksi, mutta nyt siihen puhkesi uusia silmuja.” Ja lopputuloksena Karhusen ja Wardin yhteinen tanssiteos Hymyilevät kädet sai ensi-iltansa vuonna 2014 Ateneum-salissa. 

Keltaista ja kujeilua. Valoa ja viisautta. Ja väriä. Se on Wardia se :)

Tartuffe Asko Sarkolan esittämänä, 2017

Sarkola oli Helsingin Kaupunginteatterin johtaja 1998-2016.

Satama auringossa 1981

Daavid ja Goljat III, 2021

Informalistinen sommitelma -teoksen taiteilija maalasi 21-vuotiaana vuonna 1949, 

kun hän oli juuri valmistunut Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulusta (Ateneumista).