Vaikutelmia Ateneumissa

Tyko Sallinen (1879-1955): Kalpea aurinko, 1911

Tiistai-iltana viihdyin Ateneumissa. Ihanaa, että museo on nykyään arki-iltaisin auki puoli ysiin asti. Ja viime viikolla museon kolmanteen eli vaihtelevien näyttelyiden kerrokseen - rappuja vastapäätä olevaan korkeaan ja kauniiseen ”hukkatilaan” - avattiin vielä ilokseni uusi kahvila. Kahvila Höijer, joka on nimetty rakennuksen suunnitelleen arkkitehti Theodor Höijerin (1843-1910) mukaan.

Kiertelin Valoa & väriä -näyttelyä, jonka valmistelu aloitettiin jo ennen koronaa ja joka nyt levittäytyy Ateneumin kolmannen kerroksen seitsemään näyttelyhuoneeseen. Kivasti aihepiireittäin ja ihanan väljästi ripustettuna - impressionistien teoksia puutarha- ja kaupunkimaisemista muotokuviin ja alastonmalleihin. Ranskalaisia klassikkomaalareita rintarinnan 1900-luvun alun nuorten suomalaistaiteilijoiden kanssa. 

Sain ihailla impressionismin isäksi kutsutun Claude Monetin (1840-1926), Pierre-Auguste Renoirin (1841-1919) ja Camille Pissarron (1830-1903) upeita maalauksia, jotka oli lainattu d’Orsay-museosta Pariisista. Sekä suomalaisten taitureiden, kuten Magnus Enckellin (1870-1925) ja Ellen Thesleffin (1869-1954), valoisia ja värikkäitä teoksia. 

Upeaa, että joukon ainoa naistaiteilija oli suomalainen Ellen Thesleff. Tykkäsin hänen 1911 maalaamastaan Ihmisiä luonnossa -nimisestä teoksesta, josta joutui etsimään ihmisiä. Impressionismia tai ennemmin ehkä uusimpressionismia parhaimmillaan - vaikka en niiden eroa niin ymmärtänytkään. Yksityiskohdista ja ihmisistä viis. Tärkeintä oli valon ja värin eli hetkellisen vaikutelman vangitseminen kankaalle kirkkailla väreillä. Mahdollisimman nopeasti ja mieluummin vielä ulkoilmassa kuin sisällä studiossa. 

Impressionismin tyylisuunta kehittyi 1870-luvun alussa Ranskassa. Pyrkimys oli vallankumouksellisesti rikkoa maalaustaiteen tiukkoja sääntöjä mm. sen täsmällisiä muotoja ja tarkasti määrättyä värien käyttöä. 

Tuolloin tyylisuunta ei vielä innostanut suomalaisia taiteilijoita. Vasta 1910-luvulla etenkin nuoren polven maalarit kiinnostuivat impressionismista tai ennemminkin ns. uusimpressionismista. jossa käytetään myös ns. pistemaalausta eli pointillismia, mikä tarkoittaa että pääväreillä tehdään kankaalle pieniä pisteitä ja värit sekoittuivat vasta maalausta katsoessa katsojan mielessä.

Tykkäsin useimmista näyttelyn maalauksista. Ranskalaisen Claude Monetin klassikkomaalauksen Jäiden lähtö Seinestä (1880) lisäksi miellyin Camille Pissarron Punaisia kattoja -nimiseen teokseen (1877), jota on kutsuttu myös nimillä Kylän laidalla ja Talvi, sekä Pierre-Auguste Renoirin pikkuruiseen tutkielmaan Alaston auringonvalossa vuodelta 1876.

Myös suomalaisen Tyko Sallisen Kalpeaa aurinkoa (1911) katsoessa nautin lilan, keltaisen ja vihreän värileikistä. Samanaikaisesti lempeää ja kalpeaa - ja värikästä. Jännää oli myös huomata, miten suomalaisen Magnus Enckellin 1910 maalaamassa Tyra Hasselblattin (1875-1930) muotokuvassa naisen tummiin hiuksiin oli sekoitettu kirkkailta väritäpliä, koska impressionismissa pyrittiin välttämään tummia värejä, ja etenkin mustaa.

Impressio on latinaa ja tarkoittaa vaikutelmaa. Hetken hurman aistimista. Valon, värin, lämmön ja tuulen näkemistä ja tuntemista. Ympäristön kokemista - läsnäollen. Tämä välittyi Ateneumin kolmannen kerroksen maalauksissa :) 

Camille Pissarro (1830-1903): Punaisia kattoja, kylän laidalla, talvi, 1877

Pierre-Auguste Renoir (1841-1919): Polku korkeassa heinikossa, n.1875

Ellen Thesleff (1869-1954): Ihmisiä luonnossa, 1911

Pierre-Auguste Renoir: Alaston auringonvalossa (tutkielma), n.1876

Yksityiskohta Magnus Enckellin (1870-1925) maalaamasta 

Tyra Hasselblattin muotokuvasta (1910)